Sivu 18/23

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 29.11.2014 09:22
Kirjoittaja sleepy
Tympäsee, CDON:issa on monesti ihan hyviä tarjouksia, plus-asiakkaana ei tarvitse maksaa postimaksuja ja sieltä on helppo tilata. Ko. liikkeessä oli myös ne paljon puhutut steelbookit tarjouksessa silloin kun omani ostin. Ikävä kyllä CDON ei tunnu koskaan osaavan lähettää ennakkotilattuja tuotteita ajoissa, useammankin kerran käynyt juurikin näin, että paketin luulisi saapuvan perjantaiksi, mutta ehei. Maanantaihin menee, joskus jopa tiistaihin kun paketin käsittelyssä postikeskuksessa kestää. Mahtavaa.

Kun porukka on saanu pelinsä parhaimmillaan ilmeisesti jopa keskiviikkona, on oletus se, että myös CDON:issa on ne pelit olleet jo ennen keskiviikkoa, mutta eipä ne sieltä osaa niitä lähettää ajoissa. :/ CDON on usein halvimpia vaihtoehtoja, sieltä olisi kiva tilata, jos ne pelit vain joskus tulisivat.

Tosin Black 2 ja White 2 tuli tilattua Puolenkuun peleistä ja niiden kanssa kävi samoin kuin Jitelle, perjantaina veli sai White 2:sensa, mutta minun Blackini jäi tulematta ja jouduin odottamaan seuraavaan viikkoon.

Onneksi on sentään Skyrim ja työt joiden avulla saan viikonlopun tuhlattua ja peli tulee TOIVOTTAVASTI maanantaina.

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 29.11.2014 10:46
Kirjoittaja Illusions
Minä sain kyllä CDON:sta tilaamani pelin eilen. Ennakkotilasin kahdesta paikasta, jotta toisesta varmasti ennättää tulla tämän viikon aikana, mutta toisesta tilaamani tulikin jo keskiviikkona. Tavallinen peli kyllä tuli ajoissa, mutta ei teistä useimman tilaama erikoisversio.

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 29.11.2014 11:16
Kirjoittaja Mewstor
Illusions kirjoitti:Minä sain kyllä CDON:sta tilaamani pelin eilen. Ennakkotilasin kahdesta paikasta, jotta toisesta varmasti ennättää tulla tämän viikon aikana, mutta toisesta tilaamani tulikin jo keskiviikkona. Tavallinen peli kyllä tuli ajoissa, mutta ei teistä useimman tilaama erikoisversio.

Tuliko ihan postiluukusta? Sillä se selittäisi kaikki viivästymiset CDON:ista. Ovat kyllä lähettäneet ajoissa tietojeni mukaan (ja ilmeisesti kaikille on lähetetty nuo samana päivänä), mutta isokokoiset lähetyksethän menevät postissa eri käsittelyn kautta. Minäkin olen saanut postiluukusta tipahtavat tavarat aina nopeammin.

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 29.11.2014 18:06
Kirjoittaja sleepy
Mewstor kirjoitti:

Oma pelini on ainakin kirjattu "kirjeenä" eli pitäisi tulla ihan laatikkoon eikä noudettavaksi. Tämän takia myöskään lähetystä ei voi seurata. Poikakaveri laittoi CDON:ille palautetta koskien hidasta ennakkotilausten saapumista ja yritys vastasi, että ORAS tulee Ruotsista ja sen takia lähetyksessä voi kestää. En tiedä kuinka paljon sijainti vaikuttaa, että jos asut etelässä tai lähempänä sitä pistettä, minne paketit Ruotsista tulee, että saatko siksi nopeammin. Itselleni on tulossa se steelbook, tilasitko Illusions myös steelbookin vai normiversion?

Joka tapauksessa kismittää mikäli peli ei kolahda laatikkoon vielä maanantainakaan. :D

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 29.11.2014 19:13
Kirjoittaja Mewstor
sleepy kirjoitti:

Joo kirjeet ovat nopeita. Itse tilasin molemmat metallikansiversiot eli tulee varmaan pakettina. Saantipaikan sijainnista en osaa sanoa, mutta luulisi, että jos sillä on väliä sen suhteen kuinka lähellä Ruotsia on, olisin omani jo saanut sillä Turkuhan on tunnetusti puoliksi Ruotsin puolella XD

Enemmän nyt harmittaa se, että on vaikea koittaa olla näkemättä kaikkia kivoja kuvia ja spoilereita noista peleistä :/

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 29.11.2014 21:05

Tuli postiluukusta. Se on tosin juurikin tuo tavallinen, vaikka melkein tilasin steelbookin. Ei kyllä ihme sitten, jos se on niin iso että tulee paketissa.

Lisäksi pakko sanoa Jeesukselle kiitos (älä tosiaan klikkaa jos et halua spoilaantua):

Spoiler:
Steven tuli ihan puskista viemään Southern Islandille, jossa tietty saan Latioksen ilman että olen lainkaan valmistautunut. Mukana ei siis synchronize poksua tai muutakaan vimpainta, onneksi tajuan sentään tallentaa. Kiva soft resettailla, kun stattien tarkistamista edeltää varmaan 4 minuutin cutscene. :D Onneksi sain melko pian Latioksen naturella timid ja IV:t 31/x/31/31/x/31.

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 30.11.2014 01:13
Kirjoittaja Flyffel
Yukimura kirjoitti:Kaveri haki tänään AS:n Englannin postista ja siellä päässä se oli pakattu vain kevyeeseen ja epäkestävään pahviin, joka oli saanu matkalla damagea (en tajua miksi mokomat sellaiseen pakkaussysteemiin turvautui) >_< Pelipaketti oli onneksi kunnossa. Kaveri lähettää sen pian kuplamuovin uumenissa tänne Suomeen ja pitäis saapua 3-5 arkipäivässä mikäli Royal Mail tai tulli ei kiusaa :3

Mikä ihmeen tapa tämä tämmöinen on hankkia peli? xD

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 30.11.2014 02:45
Kirjoittaja Yukimura
Keltainen Rayquaza kirjoitti:
Yukimura kirjoitti:Kaveri haki tänään AS:n Englannin postista ja siellä päässä se oli pakattu vain kevyeeseen ja epäkestävään pahviin, joka oli saanu matkalla damagea (en tajua miksi mokomat sellaiseen pakkaussysteemiin turvautui) >_< Pelipaketti oli onneksi kunnossa. Kaveri lähettää sen pian kuplamuovin uumenissa tänne Suomeen ja pitäis saapua 3-5 arkipäivässä mikäli Royal Mail tai tulli ei kiusaa :3

Mikä ihmeen tapa tämä tämmöinen on hankkia peli? xD

No kun haluun ehdottomasti steelbook editionin. Oon opiskelija, eikä rahat heti riittäny sen ennakkotilaamiseen ja sitten, kun sain rahaa se oli jo loppuunmyyty Suomessa D': Kaveri muutti opiskelemaan tässä vähän aikaa sitten Englantiin ja sieltä pienen etsinnän jälkeen löytyi peliketju, jolla tota AS'aa sattui vielä olemaan jäljellä, niin tilattiin kimpassa sieltä :'D

Olisin periaatteessa voinu tyytyä normaaliin, mutta joo xD

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 30.11.2014 10:35
Kirjoittaja Rikito
Latasin tuossa event beldumin, hyvä tuuri kävi kun sain adamant naturella :) ehdottomasti tiimiin :)

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 30.11.2014 15:49
Kirjoittaja werskantti
On kyllä onnistuttu tässä remakessa, tykkään.
Sitten jotai muita mielipiteitä (pistin spoilereihin jos tyypit ei oo pelannu hirveen pitkälle vielä :)
Spoiler:
Hyi että en kyllä tykänny Mauvillesta yhtään :(
Salien puzzlet pidetty samalla pohjalla kuin RSE, älyttömän jees. Flanneryn sali tosin liian helppo :(
Tuli kyll puskista tuo Latios/Latias, kiva yllätys kyll

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 01.12.2014 10:52
Kirjoittaja Anymous
Latasin pelin ihan Nintendon eShopista, koska en halunnut steelboxia eikä kunnollisia pelikauppoja ole lähettyvilläni. Maksoi noin 44,90€ (en tiedä onko sama fyysisenä versiona) ja pari tuntia kesti asentaa. En ole ennen sieltä näin suurta peliä ladannut, ja muistia vei paljon SD- kortilta, mutta onnistui hyvin ja olen tyytyväinen (: Aloin jo perjantaina hätääntyä mistä hankkisin Omega Rubyn, ja löysin eShopista, suosittelen!

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 01.12.2014 16:33
Kirjoittaja sleepy
Eipä tullut peli vieläkään ja posti oli muutenkin myöhässä. Onko muut CDON:ista tilanneet saaneet pelin tänään?

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 01.12.2014 16:37
Kirjoittaja Zhaituki
sleepy kirjoitti:Eipä tullut peli vieläkään ja posti oli muutenkin myöhässä. Onko muut CDON:ista tilanneet saaneet pelin tänään?

Ei minunkaan tänään tullut, en kyllä jatkossa ennakkovaraa tuolta paikasta mitään kun ei tunnu ajoissa tulevan. Oikein ärsyttää kun kaverit pelaa vieressä kun itsellä ei ole peliä. >:O

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 01.12.2014 18:00
Kirjoittaja Nastiina
Sain oman Omega Sapphireni lauantaina 25-vuotis synttärilahjaksi vanhemmilta.. He vain nauroivat lahjatoiveelleni, mutta ihme kyllä toteuttivat sen. En suostu olemaan niin vanha, ettäikö Pokemon vielä kuuluisi elämään. xD

Nyt on pari tuntia tullut pelattua, ja voi että tykkään! Shiny Beldum on myös tullut hankittua ja taidan jättää sen tiimiini, koska se on sen verran voimakas pikkukaveri :D Tulee niin nostalgiafiilis pelistä.. Pelkät musiikit saa ihon kananlihalle. ^^ Innolla odotan mitä kaikkea seuraa ja olen parhaani mukaan koittanut vältellä spoilaantumasta pelistä liikaa :D

Eipä tarvitse miettiä mitä tekee seuraavt pari viikkoa. :`D Millä hirviöllä te olette aloittaneet? Vesipoksujen fanina päädyin Mudkipiin, vaikka Tortic houkutteli myöskin.

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 01.12.2014 18:08
Kirjoittaja Rikito
Treecko otin startteriks :) ihan vaan sen takia ku blaziken on jo megakiven kanssa x:ssä, ja onhan toi ihan cool megamuoto grass/dragon... :) ja vielä modest tuli niin mega/giga drainilla pääsee swiippaa vesi/kivipoksut :)

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 01.12.2014 18:10
Kirjoittaja Rikito
Nastiina kirjoitti:Sain oman Omega Sapphireni lauantaina 25-vuotis synttärilahjaksi vanhemmilta.. He vain nauroivat lahjatoiveelleni, mutta ihme kyllä toteuttivat sen. En suostu olemaan niin vanha, ettäikö Pokemon vielä kuuluisi elämään. xD

Nyt on pari tuntia tullut pelattua, ja voi että tykkään! Shiny Beldum on myös tullut hankittua ja taidan jättää sen tiimiini, koska se on sen verran voimakas pikkukaveri :D Tulee niin nostalgiafiilis pelistä.. Pelkät musiikit saa ihon kananlihalle. ^^ Innolla odotan mitä kaikkea seuraa ja olen parhaani mukaan koittanut vältellä spoilaantumasta pelistä liikaa :D

Eipä tarvitse miettiä mitä tekee seuraavt pari viikkoa. :`D Millä hirviöllä te olette aloittaneet? Vesipoksujen fanina päädyin Mudkipiin, vaikka Tortic houkutteli myöskin.

Mäki oon jo yli 20 jonku matkaa ja ei mua hävetä pelata poksupelejä :) eka pokemon peli oli joskus gameboy colorille yellow ja vielä pikachu edition gb color oli :)) ja siitä lähtien on joka genen poksupelit ollu :)

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 01.12.2014 18:11
Kirjoittaja Silver
Postiin saakka piti raahautua, mutta nyt on steelbook versio kotona. Naurahdin vähäsen kun paketin mukana tulee normaali kotelo, steelbookin lisäksi.

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 01.12.2014 18:15
Kirjoittaja Tsädy
Nastiina kirjoitti:Sain oman Omega Sapphireni lauantaina 25-vuotis synttärilahjaksi vanhemmilta.. He vain nauroivat lahjatoiveelleni, mutta ihme kyllä toteuttivat sen. En suostu olemaan niin vanha, ettäikö Pokemon vielä kuuluisi elämään. xD

Nyt on pari tuntia tullut pelattua, ja voi että tykkään! Shiny Beldum on myös tullut hankittua ja taidan jättää sen tiimiini, koska se on sen verran voimakas pikkukaveri :D Tulee niin nostalgiafiilis pelistä.. Pelkät musiikit saa ihon kananlihalle. ^^ Innolla odotan mitä kaikkea seuraa ja olen parhaani mukaan koittanut vältellä spoilaantumasta pelistä liikaa :D

Eipä tarvitse miettiä mitä tekee seuraavt pari viikkoa. :`D Millä hirviöllä te olette aloittaneet? Vesipoksujen fanina päädyin Mudkipiin, vaikka Tortic houkutteli myöskin.

Itse aloitan Treeckolla ja Mudkipilla, eka meen Mudkipilla toisen pelin. Harmi ettei tänään vieläkään tulleet pelejä, huomenna sitten kai.

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 01.12.2014 21:02
Kirjoittaja Illusions
No jaa. Yritin päivän soft resettailla saadakseni adamant Groudonin, mutta sain vain yhden kerran kyseisen naturen ja silloin attack iv:t olivat liian huonot (4-5). Päätin luovuttaa kun sain 31/31/26/31/31/31 iv:t, vaikka nature onkin lax.

E: Huomasin vasta nyt, että kaupunkien yms. lisäksi voi lentää myös routeille. Todellinen edistysaskel!

Re: Omega Ruby ja Alpha Sapphire

ViestiLähetetty: 01.12.2014 21:42
Kirjoittaja Yukimura
Oon mäkin yli 20, enkä koe itteäni liian vanhaksi anime & manga -harrastukselle :3

Aloitan Torchic'lla, kunhan nyt ensin saan pelin.