Sivu 1/1

Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 28.02.2016 17:25
Kirjoittaja Deriko
Onko täällä muita ketkä ovat jo napanneet Eshopista jonkin näistä klassikoista? Pelit ovat siis nyt saatavilla 3DS:lle kymmenen euron kappalehintaan, sisältävät toimivan vaihtomekaniikan toistensa kesken ja Pokébank tulee jopa mahdollistamaan Pokémonien siirron tuleviin Sun ja Moon -peleihin myöhemmin.

Itse en ole koskaan omistanut Gameboyta joten kokemus näistä peleistä on aina jäänyt lyhyehköjen kokeilujen varaan, joten ajattelin vihdoin korjata tilanteen omalta osaltani. Valitsin pelikseni Redin ja aloituspokémoniksi Bulbasaurin, jota en varmaan koskaan ole kunnolla käyttänyt. Toiseksi hirviöksi nappasin myös Rattatan iänikuisen Pidgeyn sijaan. En tiedä tuleeko kyseinen otus pysymään tiimissä loppuun asti, mutta toisinaan tekee mieli antaa mahdollisuus näille usein ylenkatsotuillekin otuksille.

Blue lähtee varmaankin myös ostoon myöhemmin jonkinlaista Nuzlocke-juoksua varten. Harjoitellaan nyt nämä vanhemmat mekaniikat aluksi kuitenkin.

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 28.02.2016 20:48
Kirjoittaja Reimius
Ite pelaan tällä hetkellä LeafGreeniä ja koska projektin tarkoituksena on nousta generaatio kerrallaan ylöspäin niin taitaa jäädä ostamatta. Joskus kakarana tuli pelailtua kyseisiä pelejä(erityisesti Yellowta).

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 28.02.2016 22:38
Kirjoittaja Flyffel
Ostin Redin koska sitä en ole koskaan pelannut (vaikka ostinkin Redin kirpparilta noin viisi vuotta sitten). Aloituspoké on Bulbasaur koska Squirtle oli eka aloituspokéni ikinä ja Charmanderilla olen myös pelannut Bluen läpi, mutten muista koskaan valinneeni Bulbasauria vaikka saattaakin olla että olen tehnyt niin joskus kauan kauan sitten.

Tiimissä on tällä hetkellä Ivysaur, Nidorina ja Nidorino (1 salimerkki). Boksilta löytyy jo nyt glitchin kautta saatu lv. 100 Mew. :D Ajattelin, että jos hankkisi vielä yhden Mew lv. 7 glitchin kautta, voisi jopa ehkä ottaa sen tiimiin. Tosin sille pitäisi käyttää TM:ejä, enkä halua tuhlata yhden kerran löytyviä TM:iä ennen niiden monistusta, mutta monistus toimii vasta todella myöhään pelissä... Mitään ylivahvaa lv. 100 en toki tiimissä halua käyttää.

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 28.02.2016 23:37
Kirjoittaja Deriko
Täällä päin ollaan vasta haastamassa ensimmäistä salia kun enempää ei ole kerennyt. Nidot jäänevät nappaamatta juuri tuon takia etten itsekään osaa valita kahden välillä, mutten halua tiimiä täyteen myrkkytyyppiä.

Itse en noita glitchejä toistaiseksi aio hyödyntää, vaikka jossain vaiheessa niitä varmaakin pitää päästä tutkimaan. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, miten tuon olemassaolo vaikuttaa luvattuun siirto-ominaisuuteen myöhemmin.

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 29.02.2016 13:40
Kirjoittaja Flyffel
Deriko kirjoitti:Itse en noita glitchejä toistaiseksi aio hyödyntää, vaikka jossain vaiheessa niitä varmaakin pitää päästä tutkimaan. On kuitenkin mielenkiintoista nähdä, miten tuon olemassaolo vaikuttaa luvattuun siirto-ominaisuuteen myöhemmin.

Muista jättää Nugget Bridgestä vaseammalla oleva traineri sekä Billin talon lähellä oleva youngster jolla on Slowpoke haastamatta jos haluat jossain vaiheessa napata Mewin.

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 29.02.2016 16:41
Kirjoittaja Deriko
Flyffel kirjoitti:Muista jättää Nugget Bridgestä vaseammalla oleva traineri sekä Billin talon lähellä oleva youngster jolla on Slowpoke haastamatta jos haluat jossain vaiheessa napata Mewin.

Tulikin tuo sittenkin napattua saman tien kun mahdollisuus oli. Meinasi olla hieman taloudellisia ongelmia kun ensin naaras-Nidoran ei meinannut millään luopua vapaudestaan ja sitten perään sama homma tuohon temppuun vaaditun Abran kanssa.

Geodudesta tuli alustavasti tiimin kolmas jäsen. Jälleen yksi otus jota ei ole koskaan tullut käytettyä vaikka joka pelissä siihen mahdollisuus onkin ollut. Rattata/Raticate puolestaan on vakuuttanut jo jonkin verran - nopeus ja STAB Hyper Fang saavat aikaan tehokasta jälkeä.

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 04.03.2016 01:25
Kirjoittaja Deriko
Pokémonin sivuilla on yllättävän yksityskohtainen artikkeli peleihin liittyen: http://www.pokemon.com/us/strategy/clas ... lashbacks/

Verrattain pitkä teksti sisältää lähinnä huomioita mekaniikkaeroista ja analyysiä aikansa vahvimmista tiimiläisvaihtoehdoista.

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 04.03.2016 17:15
Kirjoittaja Mewtwolover
Deriko kirjoitti:Onko täällä muita ketkä ovat jo napanneet Eshopista jonkin näistä klassikoista?

Toimivat originaalit (Red ja Yellow) löytyy, joten ei ole tarvetta noille uudelleenjulkaisuille.

Deriko kirjoitti:Pokémonin sivuilla on yllättävän yksityskohtainen artikkeli peleihin liittyen: http://www.pokemon.com/us/strategy/clas ... lashbacks/

Yllättävänkin hyvä tuo artikkeli. Jos haluaa tietää lisää noista asioista, kannattaa lukea tämä: http://www.gamefaqs.com/gameboy/367023- ... faqs/54432

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 24.07.2016 22:58
Kirjoittaja Deriko
E-shopissa näyttäisi olevan näistä peleistä meneillään jonkin sortin pieni alennus. 28. päivään asti pelit olisi siis saatavilla 30% alennuksella, eli noin seitsemällä eurolla.

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 22.10.2016 16:13
Kirjoittaja Varaosa
Mulla tuli mieleen kysyä että, onko uudet 3DS emulaattori pokemoni pelit, yhteensopivia alkuperäisen GBC pokemoni peli kanssa että, pystyykö pokemoni vaihtoa tekee 3DS:sän ja GBC laitteen välillä, jos pelaa 3d:s uus julkaisulla ja alkuperäisellä GBC pokemon pelillä?

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 22.10.2016 22:42
Kirjoittaja Mewtwolover
Varaosa kirjoitti:Mulla tuli mieleen kysyä että, onko uudet 3DS emulaattori pokemoni pelit, yhteensopivia alkuperäisen GBC pokemoni peli kanssa että, pystyykö pokemoni vaihtoa tekee 3DS:sän ja GBC laitteen välillä, jos pelaa 3d:s uus julkaisulla ja alkuperäisellä GBC pokemon pelillä?

Ne eivät ole yhteensopivia, sitäpaitsi ei ole mahdollista yhdistää Game Boy Coloria 3DS:sään, eli tuollainen vaihto ei ole mahdollista.

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 22.09.2017 18:11
Kirjoittaja Haruka
Oliko sen G/S 3DS-julkaisun tarkoitus ilmestyä Suomessakin sellaisena boksillisena limited editionina kuten ilmeisesti muualla Euroopassa? Kävin tänään etsimässä mutta mistään ei löytynyt :/

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 23.09.2017 17:31
Kirjoittaja Mewstor
Haruka kirjoitti:Oliko sen G/S 3DS-julkaisun tarkoitus ilmestyä Suomessakin sellaisena boksillisena limited editionina kuten ilmeisesti muualla Euroopassa? Kävin tänään etsimässä mutta mistään ei löytynyt :/

Tiedän että eurooppalainen versio on tulossa/olemassa, mutta en löytänyt netistä mitään tietoa siitä koteloversiosta Suomessa. Kävin läpi nettikauppoja ja CDON taisi olla ainoa josta löysin jonkun maininnan, mutta siinä ei ollut edes kuvaa. Siltä varalta ettet tiennyt, se boxi ei siis sisällä fyysista peliä vaan vain latauskoodin ja Japanissa mukana oli ilmeisesti myös jokin magneetti.

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 23.09.2017 19:25
Kirjoittaja Haruka
Mewstor kirjoitti:

Kyllä on tiedossa, mutta koska olen keräilijä niin se kotelollinen versio olisi kivempi hommata :D

Re: Red, Blue ja Yellow uudelleenjulkaisut

ViestiLähetetty: 13.11.2017 01:53
Kirjoittaja Deriko
Haruka kirjoitti:
Mewstor kirjoitti:
Haruka kirjoitti:Oliko sen G/S 3DS-julkaisun tarkoitus ilmestyä Suomessakin sellaisena boksillisena limited editionina kuten ilmeisesti muualla Euroopassa? Kävin tänään etsimässä mutta mistään ei löytynyt :/

Tiedän että eurooppalainen versio on tulossa/olemassa, mutta en löytänyt netistä mitään tietoa siitä koteloversiosta Suomessa. Kävin läpi nettikauppoja ja CDON taisi olla ainoa josta löysin jonkun maininnan, mutta siinä ei ollut edes kuvaa. Siltä varalta ettet tiennyt, se boxi ei siis sisällä fyysista peliä vaan vain latauskoodin ja Japanissa mukana oli ilmeisesti myös jokin magneetti.

Kyllä on tiedossa, mutta koska olen keräilijä niin se kotelollinen versio olisi kivempi hommata :D

Vastaan tähän hieman myöhässä koska en itsekään asiasta tiennyt tätä ennen, mutta ainakin Verkkokauppa.comin ja Gigantin verkkosivuille pelit ovat sittenkin ilmestyneet. Hinta on tosin 15€ kappaleelta verrattuna eShopin 10 euroon.