aono is evoilving

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

aono is evoilving

ViestiKirjoittaja aono » 23.03.2011 22:10

Perjantai 18.3

Tarkoituksena oli mennä keravalle Minnakkeen luoksi yöksi ja sitten sieltä lähteä aamulla aikaisin pasilasta lähtevään turun junaan. Mutta riippumattomista syistä ja Minnakkeen ideasta päädyimmekin helsinkiin Julian luo yöksi. Kivasti käytiin illalla ravintolassa syömässä pizzaa, mutta ai että odoteltiin varmaan yli tunti meidän ruokia. No mutta onneksi edes olivat hyviä pizzoja, niin vähän korvasi odotusta + sain liikaa loppurahoja takaisin maksaessani omaa osuuttani, gg.
Päästiin 22 jälkeen Julian kämpille ja siellä sitten heti ekana kortti läjien/kiloboxien kimppuun... Teimme muutamat tradet ja sitten pelailimme, siinä yhden-kahden maissa sitten ollaan jo siinä pisteessä että uni maittaisi, joten suuntaamme nukkumaan...

Lauantai 19.3

Oivoi ei tahtoisi nousta, mutta pakko! pokemonit eivät odota, eikä myöskään juna! heräilimme siinä puol 7 maissa muistaakseni ja ei siinä muuta tehty kuin vaatteet niskaan ja ovesta pihalle, kävelimme jollekkin random juna-asemalle ja päädyimme pasilaan jossa meitä odottivat Miska, Matius, Esa, Anni ja Ökä. Ei ollut kivaa todeta pasilan asemalla että kaikki paikat on kiinni paitsi Ärrä... No lampsittiin ärrälle siinä toivossa että aamupalaa heruisi, mutta blöh älyttömät hinnat, ostan lähdevettä joka maksoi 1,5€... ryöstöä! Siinä sitten aikamme stallailtiin ja hyppäsimme aikataulun mukaisesti turku junaan. Ei ollut kivaa ei, jouduin istumaan yksikseni kun Minna ja Julia istuivat vierekkäin, asian epämukavuutta edesauttoi se että vieressäni istui ulkomaalainen ja hän kutsui heti ensimmäiseksi minua valehtelijaksi, kun hän huomasi että lipussani lukee eri paikka kuin missä istuin, näytin sitten hänelle Minnan lippua joka oli kyseinen paikka jossa istuin, kylläpä tuli hiljaista sen jälkeen... Mutta kyseinen tilanne oli silti liian akward! Tämä miekkonen puuhkutti ja huokaili vähän väliä. Ei siinä, yritin sosialisoida Minnan ja Julian kanssa niin paljon kuin saatoin, koska en halunnut yhtään hiljaista hetkeä kyseisen herran takia takanani.
Lopulta pääsemme Turkuun ja juna tyhjenee pokemon pelaajista, jonka jälkeen SP ilmeisesti oli meidän lauman johtaja ja vei meidät tyylikkäästi perille turnauspaikalle. Nälkä oli kuitenkin sanoin sietämätön ja lähdimme käymään kaupassa! Matkalla kauppaan spottaamme kuitenkin hesen ja käymme sieltä hakemassa vähän aamupalaa, siinä sitten om nom nom turnaus paikalla... En tiennyt vieläkään mitä pelaisin, kumis sitten kuin enkelten johdattamana tuli luokseni ja kysyi että haluanko pelata kissoja? No mutta eihän siinä sen suurempia jaaritteluja ollut, nappasin kumikselta kissat ja rupesin väsäämään pakkaa. En ollut edes aloittanut kirjoittamaan pakka listaa eikä pakassa ollut kaikkia lappuja, kun judge trollaa minua huutamalla "5min aikaa ilmoittautua". Siinä sitten hirveetä kyytiä pakkalistan väsäämiseen, kynät ja paperitkin hukassa... Oli turhan liian hektistä... Sitten menen judge pöydän ääreen ja sanon että lista ihan pikkasen kesken. Malkki siihen tokaisee että "ei mitään kiirettä, eihän me nyt oikeasti voida aloittaa turnausta ennen kuin kaikki on ilmoittautunut" ja häätää minut judge pöydän äärestä kirjoittamaan pakka listaani. Olisi ehkä kannattanut väsätä se pakka jo eilen Julialla, mutta eipä vaan jaksanut. Että ihan oma vika mikäli lista ei toimisi tänään.
En edes muista kyseistä listaani, joku oma luxchomp säätö se oli...


Turku SPT

1. Round R0xu/Steelix


Aikalailla dominoin ottelua, huomattuani R0xun pelaavan steelixiä tarkoituksenani oli saada ERL peliin asap, mutta vaihdoin suunnitelmaa kun sain kaiken alas ilmankin, yhtäkkiä R0xu pieraisee jostain Steelixinsä enkä saa sitä millään alas moo moo milkit heads heads heads heads... aika oli huudettu ja R0xu sai T3 tasoitettua pelin, peli jatkuu... pakassani edelleen kokonainen ERL, minulla on PONT ja Trade Off, pakkaa jäljellä ~15 korttia mutta en nosta ERLiä tai mitään muutakaan... Kaikki poksuni lähtee ykkösellä Belt Gaia Crushilla, scooppaan pelin.

0-1


2. Round Lehtis/Steelix

No johan on steelixejä liikenteessä! En koskaan kuvitellut Lehtiksen pelaavan Steelixiä ja hieman hämmennyin kun Onixeja rupesi tippumaan penkille. Tämä peli minulta paremmin, nostin kaiken tärkeän ja Jouni en tuntunut nostavan energiaa? Jouni luovuttaa siinä vaiheessa kun näkee ERLini ja paukutan hänen ensimmäisen steelixinsä alas ja rupeaa pelaamaan powerillisia orjia peliin. Esa tulee viereen naureskelemaan että ERLillä lähtee kohta yht. 7 prizeä. PP Jounille.

1-1


3. Round Toni ?/Charizard AR/Typpis prime/Tales

Kierros alkaa ja kaikilla muilla on vastustajat paitsi minulla... sanon malkille että minulta puuttuu vastustaja... malkki ilmeisesti otti tämän jotenkin negatiisena kommenttina kun tuli kuittamaan minulle jotain purnaamisesta jälkeenpäin kun vastustajani saapui lähestulkoon 5min myöhässä, hyvä kuitenkin että päästiin pelaamaan, en halua mitään sääli voittoja, elikkä itse peliin! En oikein tiedä miten voitin tämän pelin, aloitin kädellä jossa oli 1 gain, 2 poke turnia, collector (joka oli pelin ainoa supponi), DCE, luxray x ja luxray jolla aloitin pelini.
jotenkin kuin ihmeen kaupalla saan kaiken tarvittavan peliin.. En rehellisesti sanottuna edes tiedä miten onnistuin siinä... Pyöritin loistavasti pelin alusta loppuun luxrayta ja garchomppia edessä, aina kun Toni iski luxrayhini kävin hiilaamassa sen ja takas. Toni ei myöskään saanut yhtään typpis primeä peliin kun sniputin ne aina kun cyndaquil tuli peliin. Säästyin siis täysin afterburnerilta, charizard iskee aika kovaa... Toni ei saanut pelin aikana yhtään prizeä.

2-1


4. Round Roseanni/Luxchomp

Ja taas Annia vastaan, viimeksi ei päästy edes pelaamaan tampereella kun Anni donkkasi Unown Q:ni... Ehkä tällä kertaa parempi onni... Tai sitten ei. En saa yhtään suppoa alkuun ja Annilla tuntuu niitä riittävän enemmän kuin tarpeeksi. Saan ekana cyrukseni joskus vuorolla over 9000... Sain jossain vaiheessa PONTin käteeni ja se pelattiin tietysti, ilmeesi kun nostat 3 cyrusta, ajattelin jo scoopata tässä vaiheessa kun Anni taisi olla 3 prizeä johdossa tai vastaavaa... Pelattiin kuitenkin loppuun jos olisin vaikka tehnyt jonkun ihme nousun, mutta ei toivoakaan... Ihan naurettavaa, en varmaan pääse koskaan PELAAMAAN Annia vastaan. Tampereella tuli donkista, jyväskylässä en nostanut yhtään suppoa ja heitin legendan "SP pakka ilman cyrusta", josta sitten sain kuulla aikapaljon myöhemmin. Joo eihän siinä, PP.

2-2



5. Round Karri/Luxchomp

Noniin oisko parempaa onnea tässä pelissä, katson alkukäteni ja totean jaha unown q start, awesomeness... Herättelin kuitenkin toivoa koska Karkki aloittaa, no hänellä on apina startissa ja dce kädessä snap attack 60, OVERKILL! PP...

2-3


Oli kyllä mahti turnaus, kun sain pelata jopa 3 matsia. Olisi ollut kiva päästä pelaamaan kunnolla kun ekaa kertaa luxchomp alla.
No mutta ehkäpä sitten huomenna Tukholmassa paremmin, minkäs sitä mahtaa PP aluille. Saatettiin turnauksen jälkeen Julia asemalle Minnaken ja Heron kanssa. Herolla tosin oli ongelmia koko matka ja heitti jotain hienoa legendaa minun kustannuksella, toivottavasti Julia ei uskonut kaikkea sitä Heron schaibaa... Julia lähti junalla kohti jyväskylää ja me jatkoimme matkaa turun satamaan, kunnes sain päähänpiston että voitaisiin käydä turnauspaikalta hakemassa mahdollisesti lisää populaa mukaan. Ihan kannattava reissuhan se minusta oli, saatiin lisää porukkaa, mutta Hero vaan vali vali vali... Herolla on ilmiselvästi jotain minua vastaan ;__; Kivasti siinä sitten päästiin turun satamaan, oli kyllä pitkä kävely reissu, etenkin kun Hero valitti koko kävely matkan... Oltiin satamassa hyvissä ajoin ja käytiin check innistä hakemassa hyttiavaimet, eikä ollut jonoa lainkaan! Siinä sitten stallailtiin puolisentoista tuntia että laivaan pääsisi sisään. Oli kyllä erittäin hupaisaa oottelua, kumis ja hero yrittävät kaupata R0xua muuhun hyttiin, hyttiin päästyämme käytiin suihkussa ja lähdettiin tax freessä käymään. Tämän jälkeen painelimme kahvilaan ja keräsimme porukkaa pelaamaan texas hold emia, tässä meni pitkälti koko loppu ilta. Lopettelimme holdemit joskus 12-1 maissa ja paineltiin hytteihin, siellä sitten otin pakkani esille ja muokkailin sitä tukholman turnausta varten. Muutamalla muokkauksella pääsin haluamaani lopputulokseen, jonka jälkeen paineltiin nukkumaan.


Sunnuntai 20.3

Aamulla herättiin öö en ees muista monelta, mutta siitä heitettii vaatteet niskaa ja pakattiin kamat ja chargettiin ulos. Pääsimme tukholman puolelle ja siinä sitten laskelkelemme päitä ja katsomme että uupuuko miehitystä. mm. Iston porukka puuttui, siinä hetken aikaan stallailtiin ja istokin pääsikin paikalle ganginsa kanssa, mitä pitemmittä puheitta nokka kohti mäkkäriä ja tallustelemaan! reilu 20min kävelyn jälkeen päädymme mäkkäriin, tonu kysyy minulta ennen mäkkäriin menoa "kai sulla on kellukkeet mukana?" naureskelen vain kun en tajunnut täysin mihin tonu tällä pyrki... päästiin sisälle ja käytiin ditchaamassa reput ja BANG! siellä oli alkamassa hyvin mielenkiintoinen lattianpesu urakka... siivooja viskeli pienemmällä ämpärillä saippuavettä lattialle ja lattia suorastaan lillui siinä... Hetken kuluttua tonu tulee vastaan ja naureskelee "kai sä nyt tajuat mitä meinasin" naureskelin takaisin sanoen oi kyllä.
Siinä syötiin sitten parit mcmuffinit ja join cociksen, tämän jälkeen tein pakkaani vielä viime hetken kortti muutokset ja tehdessäni pakkalistaa Miska kysyy minulta miksei minulla ole pokemoneilla numeroa? Enhän minä koskaan ole niitä laittanut! Mutta kuulin että ruottin headjudge on aika tiukka, niin eihän siinä muu auttanu kuin huutaa fuuu ja kirjoittaa koko lista uusiksi. Tälläinen lista siitä sitten tuli:

Popet:
2-2 Luxray
2-2 Chomp
2-1 Uxie
1-1 ERL
1-1 Harakka
1 Nite
1 Promocroak
1 Zong
1 Lucario
1 Bat
1 Apina
1 Azelf
1 Q
=23

Traikut ja Supot:
1 Commari
2 SP radar
3 Spray
3 Gain
4 Turn
1 Aaron
1 Twins
2 Bebe
2 PONT
3 Collector
4 Cyrus
=26

Enut:
1 Psychic
1 Dark
1 Fire
2 Lightning
2 Warp
4 DCE
=11


Tukholma SPT 20.3


Aika hieno roolipeliluolahan sieltä löytyi, en tosiaan ollut koskaan ennen kyseisessä paikassa ollut. Kaikki oli sanonut minulle että siellä ei kierrä ilma, mutta se ei menoa tuntunut haittaavaan, vai haittasikohan sittenkin...?


1. Round Sebastian Fors/Durnsparce/Uxie/Shuppet (DONK?)

Eka erä ja heti ruottalaisia vastassa, jepaa. Joudun aloittamaan, mutta onnekseni munkitan starttiin 3 poksua. Ei pitäisi olla pelkoa donkista... Sebulla pyörii kivasti pasianssinsa, mutta tekee hieman hölmöjä liikkeitä, kuten käyttää crobatit edessä olevaan random popeeni, jota en edes muista. 10min säätämisen ja vemputuksen jälkeen fors saa ekan prizensa aktiivisesta popestani jonka hän iskee alas uxiella jolla on belt... hän tekee virheen ja jättää sen eteen. Raahaan ensin eteen kissallani jonkun orjan penkiltä jolla oli isoin retreat. Saan beltillisen uxien alas crobatilla ja chompilla, 2 prizeä kiitosh. Hän jatkoi evotteluaan (ainakin minun mielestäni) ja voitan pelin reilusti.

1-0


2. Round Hero/Chomp SV

En muistakkaan millon olisin viimeksi pelannut Heroa vastaan turnauksessa, Herokin oli ihan lepposin mielin tänään niin pelit meni hyvin. Aika tasaseen tahtiin napsittiin prizejä vuorotellen kunnes huudetaan aika ja saan 2 prizen etumatkan... Hero hakee toisen puolikkaan ERListä seuraavalla vuorollaan joka on T3. Hero ei pääse kuitenkaan thunder fallaamaan sillä ja voitan pelin aikaan yhden prizen etumatkalla. Olin jo lähes luovuttanut pelin kun Hero sai kaiken mahdollisen peliin ja siinä vaiheessa kun plume tuli diskistä suoraan penkille, olin jo henkisesti luovuttanut. Ja toiseksi, en ole koskaan voittanut heroa turnauksessa ja harvoin voitan edes treeni pelejä liigoissa Heroa vastaan. Voitto oli siis todella positiivinen yllätys! vaikka Herolla suu käykin turhan liian tiuhaa tahtiin, on hän hyvä pelaaja ja kyllä tämä oli minulle pieni itsevarmuus boosti eilisen jäljiltä, gg Hero.

2-0


3. Round Lefa/Machamp/Marine/SCV all-in

Noniin mikäpäs sen mahtavampaa kuin machamp sf syöpää vastaan, noh katsotaan mitä tulee. Saan harakkani peliin hyvinkin nopeasti ja se tuottaa lefalle paljon tuskaa, machampit lähtee OHKOlla kivasti. Pelin käännekohtana on se kun innostun pelaamaan ERLini penkille ja aloitan lataamaan tätä ensi vuoroa varten... Mutta kuinkas kävikään Lefa heittää reversalista heads ja machamp take outtaa 2 prizeä ERListäni, ei näin! No ei se mitään, Lefalla 1 prize jäljellä ja minulla 3, minulla on harakka ja saisin Lefan viimeisen machomiehen alas tällä vuorolla, olen crobatin päässä aika varmasta voitosta, sillä machampista alkoi loppua tehot, olihan jo kuitenkin 2 machamppia kaatunut. Tarkistan discini ettei crobattini ole vielä mennyt tässä pelissä, sekä muistan ettei crobat ole prizeissäni, se on siis pakassa, minulla on bebe kädessä mutta päätän pelata cyruksen, siinä pelossa että lefa vielä nousee tuosta tilanteesa jollain tavalla... Otan pakkani käteen, katson pakkani pohjaa ja tajuan että olen pelannut molemmat radarini tässä pelissä... pyydän ottaa bäkkiä mutta lefa ei anna. No asiallehan ei voi mitään, täysin oma evotukseni... no isken harakalla 120 machamppiin joka oli toinen evotukseni tällä vuorolla, olisin voinut hyvin odottaa ensivuoroon jolloin olisin saanut crobatin peliin varmasti... mutta jostain syystä päätin hyökätä ja lefa näyttää kädestään DCE:tä, oho ragea tulossa ja kovaa... Lefa ottaa viimeisen prizensä ja harakka on lyöty! Oli kyllä mahtava peli, pakko sanoa, harmittaa tosin evotukseni, gg.

2-1


4. Round Tri/Gigas

Voi ei, en tiedä miksi mutta pidän gigasta todella ärsyttävänä vastustajana, en oikein osaa pelata sitä vastaan. Sieltä tulee kokoaika powerlukkoa ja let loosea... ei kiva, ei tykkää... Peli alkaa ihan ok, Tri on hauska miekkonen niin peli on ihan mukavaa vaikka yrittää aina kusettaa :3 Halusin ottaa pelin alussa bäkkiä jota en kyllä edes enää muista että missä asiassa se oli, mutta Tri ei kuitenkaan anna ottaa bäkkiä. Oli kyllä huvittavaa kun Tri sitten heti seuraavalla omalla vuorollaan evottaa jotain ja toteaa ettei hänkään saa nyt bäkkiä kun ei itekkää antanu, hieman huvittaa tilanne ja totean siihen että instant karma! :D Peli oli kokoaika voitettavissa, mutta minun psychic enuni on prizeissä koko pelin ja kostajani odottaa penkillä koko pelin ajan... saan psychic enun toka vikasta prizestäni, mutta se ei enään auta siinä vaiheessa kun Tri ei kopsuta minulta mitään sitä edeltävänä vuorona... Toinen prizeni olisi ollut chomp x, joka olisi ratkaissut koko pelin edukseni. Evotin twinssini ennen prizen nostoani, hain sillä gainin chompilleni (jotta gigas kopsuu) sekä SPRAYN?! miksi? en ajattelut ollenkaan... olisin hakenut pakastani sen toisen chomp x:ni niin olisin voittanut pelin... Prize tilanne 1-1 Tri ei saa minulta mitään alas, latailee vain gigakselleen dce:n... nostan vuoro kortin ja katson tilannetta, totean etten voi voittaa tätä ja scooppaan.

2-2


5. Round SL/Gigas

Toinen gigas huoh... Tässä vaiheessa aonolla hajosi pää... En edes jaksanut pelaa mumisin vain itekseni koko pelin ajan evoiluani Lefaa ja Tri:tä vastaan, ylläri häviän pelin, ei hirveästi kiinnostanut...

2-3


6. Round Minnake/Steelix

Jee, olen vieläkin ihan masis evoiluistani... no pelataan nyt sitten... jotain siinä tuli säädettyä ja voitin matsin jotenkin, ihmeitä tapahtuu...

3-3



Tämän jälkeen masennuin dragonslairissa kunnes miska, kumis, ville, minna ja eelis nappaa minut matkaansa ja lähdetään kiertämään vanhaa kaupunkia. Ai että nakersi koko turnaus ja sen kyllä huomasi varmasti päällepäin. Saavuttuamme vanhaan kaupunkiin, ihmiset halusit viedä minut johonkin hienoon manga kauppaan mutta se olikin mennyt jo kiinni... huikeat 10min sit! fuuu! no siinä sitten window shoppailtiin hetki kunnes pääsimme kauppakadun päätyyn. Rupesimme pohtimaan minne menisimme syömään. Minä, kumis ja ville lähdimme kebabbenille, kun taas minna,miska ja eelis kävivät kaupassa.
Kebab mestan omistaja oli ihan mahtava, tuli ulkoolta hakemaan meitä, kumis kun sattui olemaan lähimpänä, nappasi tämä ravintolanomistaja kumista hihoista ja suorastaan nosti kumiksen sisään lämpöseen ja hyvän tuoksun ääreen, kumiksen ilme oli jotakuinkin luokkaa O_O ja X_X väliltä. Siinä sitten syötiin hyvät kebabit ja lähdettiin satamaan takaisin.
Satamassa taas stallailtiin tunti ja päästiin laivaan. Hero oli taas oma itsensä ja trollasi minua jatkuvasti... </3Laivalla taas pelailtiin illalla holdemia ja katsoin myös top 4 pelin Tri vs. Esa. Taas valvottiin myöhään ja unet jäivät lyhyiksi.. Aamulla sitten ryhmämme/hyttimme hajosi täysin ja miska ja matius lähti rushimaan johonkin junaan. Minä, Minna ja Kumis menimme kaikessa rauhassa ja lähdimme 8:15 junalla helsinkiä kohti. Nukuttiin sitten koko junamatka, sen pituinen se.



Jälkipyykki +/-

+ Julia majoitti minut ja Minnaken perjantaina <3
+ 1. Turku-Tukholma reissuni
+ Hyvä hyttiporukka
+ Hauska seura - Hero = hauska matka - Hero
+ Tonun karkkitarjoilu!
+ Minnake oli mukana! o/
+ Texas Holdemit
+ Sain kissat lainaan...

- ...joita en sitten osannut pelata
- Heron trollailu & valitus
- Liian vähän unta
- Julia ei pelannut ollenkaan Turussa ;__;
- Liian kriittiset evotukseni
- Mäkkäristä ei saanut juustoja, mitä tämä on!
- Rahaa palo
Avatar
aono
 
Viestit: 253
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: aono is evoilving

ViestiKirjoittaja Dark Ho-oH » 23.03.2011 22:53

Luin koko rapsan jippii :3 Itkit kun sun nimi ei ollu mun rapsassa plussissa selkeesti mainittu mut sä et oo maininnu mua omassa rapsassas ollenkaan, nyyh T_T

aono kirjoitti:yhtäkkiä R0xu pieraisee jostain Steelixinsä

^ hajos ja pahasti :D
Avatar
Dark Ho-oH
 
Viestit: 1002
Liittynyt: 01.11.2010 07:55
Paikkakunta: Salo

Re: aono is evoilving

ViestiKirjoittaja aono » 23.03.2011 22:55

joo, kosto elää :p
Avatar
aono
 
Viestit: 253
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: aono is evoilving

ViestiKirjoittaja Dark Ho-oH » 23.03.2011 22:56

aono kirjoitti:joo, kosto elää :p

Senkin T_T
Avatar
Dark Ho-oH
 
Viestit: 1002
Liittynyt: 01.11.2010 07:55
Paikkakunta: Salo

Re: aono is evoilving

ViestiKirjoittaja Hero » 24.03.2011 00:27

Aww, kuten myös.. Lars on minun tuntematon naiseni! Murr.
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: aono is evoilving

ViestiKirjoittaja Lars » 24.03.2011 03:55

Ilmeeni kun pääsen Cambridgessa koneelle ja PKMN-foorumilla tapellaan minusta. : D Awww pojat!

Mietinkin, mitä se mies siellä junassa alkoi selitellä sulle... Ihan reilu meininki joo. Harmi, etten päässyt tuonne Tukholmaan. : ( Harmi myös että sun pelit ei menneet ihan putkeen. Ens kerralla paremmin!

Kaikki itkee mun pelaamattomuudesta. XD Ja pelasinhan mä Miskan kanssa sen pelin Rikua vastaan!

Edit: Ai niin, ja mulle on vieläkin mysteeri mitkä osat sitä Heron suurta tarinaa oli totta. : D
You're a virile manifestation of the divine.
Avatar
Lars
 
Viestit: 284
Liittynyt: 01.11.2010 14:34
Paikkakunta: HKI
(: 오빠~~

Re: aono is evoilving

ViestiKirjoittaja aono » 24.03.2011 10:35

Lars kirjoitti:Edit: Ai niin, ja mulle on vieläkin mysteeri mitkä osat sitä Heron suurta tarinaa oli totta. : D


No juttuhan oli siinä, kun mikään Heron eeppisistä tarinoista EI ollut totta :DD

E: Ei kannata uskoa puoliakaan Heron jutuista, toisesta korvasta sisään, toisesta ulos ^^
Avatar
aono
 
Viestit: 253
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: aono is evoilving

ViestiKirjoittaja Roseanni » 24.03.2011 13:11

Jee, kirjotit taas rapsan! Hyvä oli ja näin.

Joo sun näkökulmasta ei varmastikaan päästy pelaamaan kun oli niin PP, mutta itse kyllä "pääsin" kun ekaa kertaa joutu turnauksessa Luxchomp-mirroriin ja alko vähän tutisemaan että mitäs tässä nyt tekis. xD Ihan hyvinhän se sitten meni kunnes ERL tuli pelottelemaan. >: O Onneksi se jäi vaan pelotteluasteelle...

Mut oli kiva reissu ja kiva kun tulitte Minnan kanssa mukaan tällä kertaa, ja Juliankin raahasit Turkuun (poikkeuksellisen mukava ihminen), ens kerralla uusiks taas eikös vaan?! >:]
"Pokemonista ei voi valehdella, se näkyis jo liikaa päälle." - Lehtis Jouni 28.09.2009
真実はいつも一つ! コナん<3

Esan blogi - The Deck Out
Avatar
Roseanni
 
Viestit: 267
Liittynyt: 31.10.2010 17:41
Paikkakunta: Espoo (Otaniemi)

Re: aono is evoilving

ViestiKirjoittaja Tonu » 25.03.2011 13:28

PP toi että molemmat turnaukset failailivat jollakin asteikolla. Tuplagigasin kohtaaminen peräkkäin on kanssa ikävää (kokemusta on). Meh kans viel toi et toi Animeshoppi oli menny kii 10min aiemmin. ;_;

btw, hyvät karkkitarjoilut itsekkin pidit matkalla ja miettisliigassa. :>
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: aono is evoilving

ViestiKirjoittaja aono » 27.03.2011 21:52

Roseanni kirjoitti:Mut oli kiva reissu ja kiva kun tulitte Minnan kanssa mukaan tällä kertaa, ja Juliankin raahasit Turkuun (poikkeuksellisen mukava ihminen), ens kerralla uusiks taas eikös vaan?! >:]


Oli joo kiva reissu kaiken kaikkiaan, nautiskeltiin sitten tukholman muusta annista kun ei pelit menny iha putkeen. Pitää katsella ja mietiskellä, jospa sitä kehtaa vielä lähteä ensi kerralla mukaan!

Tonu kirjoitti:Meh kans viel toi et toi Animeshoppi oli menny kii 10min aiemmin. ;_; btw, hyvät karkkitarjoilut itsekkin pidit matkalla ja miettisliigassa. :>


Olis joo ollu aika jepa nähdä ruotsin anime tarjonta jne! Joo karkkitarjoilut pelas toneilla viikonloppuna :3
Avatar
aono
 
Viestit: 253
Liittynyt: 01.11.2010 01:04


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron