"Tiny squash puny kart!"

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

"Tiny squash puny kart!"

ViestiKirjoittaja R0xu » 06.04.2011 21:17

Noh, jälleen perjantai liigan jälkeen Kettusille mukavasti yöksi aamuista kyytiä varten. Aamulla aikaisin herätään ja päästään matkaan lievän stallailluni jälkeen. Matkalla pelaillaan Whitee ja katsotaan tubesta Alkemistia.
Perille päästää hyvissä ajoin ja paikalla onkin jo pottu porukka ja lyön Pantsulle Lohikäärmepakan käteen, jota hieman modataan. Odotusten jälkeen saadaan turnaus alkamaan.

1. Kierros VS Revo/Tyrris/ampha
Tämä matsi oli suhteellisen vaikea, päässäni myös pyöri kuinka Jouni eilen neuvoi että voisi ottaa sammakon pois, onneks ei. Belttyra käy reihumassa, mutta sammakko iskee sitä matalaksi, pian tulee uusi ja sekin saa tuta myrkkykostosta. Onnistun myös johonkin väliin sniputtamaan ampharoksen alas häiritsemästä. Huudellaan aikaa ja tilanne taitaa olla jotain 2-2
Katson että ensi vuorolla häviäisin, mutta huomaan että Revon penkillä on 2 uxie 60 lämää päällä ja kädessäni crobat ja cyrus.. Flash Bite, Flash bite göööö
1-0

Pantsuli on eeppisesstä Lohikäärme taistelussa Heroa vastaan. Suureksi harmikseni Lohikäärmekouluttaja Herolla on enemmän kokenut ja kusettaa voiton pantsusta ;____;

2. Kierros VS Otto/gyaramew
Otto aloittaa sablella ja collectoroi kamaa käteen, jotka ajattelen judgee pois, mutta topdeckkaan DCE.
Colle, q, bat, apina kädessä turn, flashbitee ja snappattack donk
2-0

3. Kierros VS Mcankka/gyara
Juho aloittaa myös yksinäisellä sablealla, en pysty tällä kertaa donkkaa koska en saa apinaa ja crobattia peliin. Noh weavilellä setuppia ja Juholla jotain lagailee gyaran tulo. PoisonBindailen smirkkuja edessä ja sniputtelen myös penkkiä, saan reilun johdon kun vasta 1. gyara tulee riehuu. Tätä tartti vaan hakata ja huudellaan aikaa jossain 2-5 prize tilanteessa, josta gyara ei enään kiri.
3-0

Ruokataukoo noin 30minsaa jälellä. Juoksen 4egen pitsamestaan kebabrullalle. Oli ihan hyvää vaikka suolakurkku taisi maistua oudolle.

4. Kierros VS Tapsa /vilegar
Tapsa aloittelee kait gasltyllä? ja minä weavillä. cyruksella dark enu ja colle ja call for family. Tapsa collectoroi ja kehittää jotain. Topdeckaan DCE ja olen "luls" Team attackkia ja lisää setuppia penkillä. Tulee gengar pistää 40 weavileen ja team attackkaan sen alas. Tapsalla tökkii gengareiden saanti peliin ja käyn healiaamassa chompilla weavilen. Pidän johto asemaa koko pelin ja tulee aika, jolloin tapsakaan ei voi enään kiriä.
4-0

5. Kierros VS Qahvi/flygonplume
Apuaa se on flygoni. Taisin alussa päästä johtoon kun Qahvi setuppailee goneja. Flygonit alkavat tekemään kovaa vastaiskua kun itse alan evoomaan. Unohdan lvl.xn vaaran ja jätän raylvx:lle sähköenun enkä anna sitä raiteille, noh se sniputaankin alas ja multa loppuu isku voima. Twinssini lentee disciin, mutta saan pelastavan? aaronin, jolla voisin ottaa 2 sähkö enuu mutta, otan enun ja luxray upin, jolla raahaan plumen eteen, jolloin qahvi esittelee flygonia jolla grass enu, fuuu... Thunderfallilla saisin pelin suddeniin, mutta en enää saa 3. mahdollisuutta saada enua siihen xP
4-1

6. kierros VS Poweri/luxchomppi
Downpairing ja mirror iskee, uuh. Tampereen liigassa Jounin kanssa mirror matsi auttoivat tässä.
Molemmat setuppailee rauhassa, mutta Ville nappaa ekan prizen, tästä alkaa vaihtokauppa. Pääseen pelaamaan twinssin hyvässä kohtaa ja seuraavalla vuorolla judgen, jolla lähtee Villen kiva käsi kauas pois, minulla ollen "isku valmiimpi" penkki. Pääsen prizeissä johtoon, ville vähän yrittää kiriä, mutta minulla 3 dcetä pelissä niin iskuvoimani ei lopu. Tulee aika ja ville scooppaa-
5-1

Standingeissä 3. jee

Top8 vs Otto/gyara
1. peli
Pakkani ei oikein halunnut pelata tässä kohtaa ja nostan shaipaa. 5-1 tilanteessa nostan ekan supponi, mutta otto napsaa vikan prizensä seuraavalla vuorolla.
2. peli
Pakka on taas hyvällä tuulella ja saan luxrayt alussa hyvin pyörimään, kun gyara taas vaihteeksi lagasi tuloaan. Alusta asti saan siis hytvin prizet ja myös viimeisen.
3. peli
Kädessä apina, dce, Ottolla yksinäinen Mew Prime ja pisti minut aloittamaan. OHO
6-1

Top5 ESa/machoplume
1. peli
Hyvin autolossinen pakka minulle. Alkuni taisi olla vähän hidas ja melko nopsaan oli macho ja plume häirisemässä. Ei tule pelistä juuri mitään enkä saa prizejä nostettua lähes ollenkaan.
2. peli
Esalla on hieman hitaampi alku mutta tombi häiritsee. Annan Qlle energian, sillä kovinkaan moni poksu pakassani ei iske 50 yhellä enulla, eikä hp juuri vaikuta take outiin. Onnistun tappamaan tombin penkiltä batilla ja 3 turnilla ja prizeistä vielä turnilla luxray ylös. Kivasti meni turnit pois. Pelin aika raahailen plumeja eteen ja onnistun tappamaankin ne. Loppupelissä en ole enää trainer lukossa, mutta en onnistu enää saamaan machoja alas enkä raiteita nappaamaan powerorjia. Huomaan että siabon ja tapsan pelit on vielä kesken, joten ajattelin esan iloksi jatkaan pelaamista, vaikka en enää voinut mitään tehdä xP Sitten tuleekin viimeistelevä take out.
6-2

No tämän jälkeen saan palkinto boosterit, joista nousi ihan ok tavaraa, pakkaan tavaroitani ja siirryn seuraamaan finaali matsia. Todella mielenkiintoisen ekan matsin mennessä jo hyvin tiukoille ja kahden seuraavan ollessa machorussheja oli kyllä komeaa katsottavaa.

Tämän jälkeen matkaamme Herolle jatkoille, missä onkin puolet päivän master pelaajista. Tällä kertaa onnistuin tuomaan CTR:n jota vähän aikaa pelailtiin, perskuta kun Tiny evotteli ilmalaiva kentässä. Ruokaakin tarjoiltiin, joka oli hyvää. Jossain vaiheessa rupesin kokeilemaan DJ Heroa, joka on aika hieno peli, kun osaisi vielä vähän paremmin pelaa. Ilta oli tosi mukavaa, kunnes Kumis vähän durpderpasi. Aamulla iloinen herätys ihmisten kanssa ja aamupiirrettyjen katselemista. Kello lyö keskipäivää ja limusiinikuskimme caccis lähtee viemään tampereen jengiä juna-asemalle. Pitkä matka tampereelle ja kotiia.
Rapsa oli tarkoitus kirjoittaa sunnuntaina, mutta vähän ollut "kiireistä"

+/-
+ jee 6-2
+ finaali peli
+ Herojatkot
+ Donkkiapina
+ kettukyyti
+ Trölläilin?
+ ihmiset

- Kumis spurdoili
- Heikki sai donkista ;__;
- Pantsu 2-4
- evottelin
Kuva
Avatar
R0xu
 
Viestit: 1078
Liittynyt: 01.11.2010 01:01

Re: "Tiny squash puny kart!"

ViestiKirjoittaja Hero » 06.04.2011 21:27

DJ Hero on varmaan pitkään aikaan hyvä peli, mitä olen jopa jaksanut hakkaa.
Jeejee, kiva kun kävit jatkoilla.~
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: "Tiny squash puny kart!"

ViestiKirjoittaja Juusto » 06.04.2011 21:56

ROXU SUN SÄHKÖPALLOT ON KEI
Avatar
Juusto
 
Viestit: 478
Liittynyt: 02.11.2010 00:34


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron