Liukuva comeback - eka topcut sitten vuoden 08

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Liukuva comeback - eka topcut sitten vuoden 08

ViestiKirjoittaja Blueblue » 12.04.2011 03:41

Jees, tänä vuonna on tullut käytyä muutamia turnauksia, mutta valitettavasti pelejä turnauksissa on kertynyt lähes yhtä paljon, kuin pelejä turnausten ulkopuolella, eli kotipesä on ollut todella huonolla hoidolla. Sekin haittaa hieman harrastustoimintaa, että jokainen ei luxchomp/gyara/vilegar aiheuttaa lievän paniikkihäiriön, enkä voi kuin arvailla minkävärisiä lappuja kaveri pelaa. SM-kisoissa pärjäämiselle edes top 20 sijoituksen muodossa on todella pitkä matka... Noh, tällä viikolla pelejä oli joka tapauksessa alla peräti parisenkymmentä, joista pari mirroria & loput lostgaria vastaan. Päätin kuitenkin viimeisenä iltana muuttaa pakan sellaiseen muotoon, että se ottaa plumeilta turpaan kovalla kädellä, mutta pitäisi olla suhteellisen hyvä kaikkea muuta vastaan. Lieninköhän se ainoa luxchomp turnauksessa ilman dialgaa?

Psyyke on todella suuressa osassa peliä, on aina ollut. Muistan vielä tokat SM-kisani turhankin elävästi (vuodelta 2005?) joissa kirjaimellisesti tärisin jatkuvasti, enkä varmaankaan tehnyt ainoatakaan rationaalista ratkaisua koko turnauksen aikana. Tänä vuonna tuo sama ilmiö onkin seurannut lieveilmiönä (lolwut?) vaikkei mitään pärjäämisen paineita ole ollutkaan, mutta nyt se oli syystä tai toisesta kadonnut kokonaan - toivottavasti se myös tajuaa tulevaisuudessa pysytellä poissa!

Pahoittelen jo etukäteen huonoa nimimuistiani.

R1 - Gyarados

Hellurei, matchup jota olen pelannut edes jonkin verran! Molemmat pääsivät pyörittämään peliä kohtalaisen hyvin, gyara poolaili tavaraa käteen tuplasmearglella & minä setuppasin tavaraa mahdollisimman hajautetusti reversalin pelossa. Gyara taisi aloittaa iskemisen ensin ja ottikin tehokkaasti prizen vuorossa. Prizeja sitten vaihdettiinkin lähes vuorotahtiin, mutta during process onnistuin jotenkin kuolettamaan nostoni. Tämä johti lopulta siihen, että muuta tavaraa riitti niukin naukin gyran poistamiseen joka vuoro, mutta 5-4 tilanteessa tulleeseen mesprittiin ei riittänyt enää sprayta. Samasta tilanteesta toisinto seuraavalla vuorolla (chomppia ei ollut enää käytettävissä), enkä saa puuttuvaa kymppiä belttigyaraan mistään. Hyvä peli ja oikeus toteutui, tein luvattoman monta evotusta pelin aikana. GG
0-1

R2 - Luxchomp mirror

Olen pelannut tätä matchuppia pääasiassa vain yhtä vastustajaa vastaan, enkä osaa sanoa näyttävätkö pelimme siltä miltä mirroreiden tulee näyttää. Joka tapauksessa olen oppinut vihaamaan syvästi jokaista peliä, jossa voittanut pelaaja lähti pelin alussa rushimaan dragonitella. Lähdin Weavilella ja täytin penkkiä, vastaus oli välitön gib dragonitella. Tästä eteenpäin prizeja vaihdettiin vuorotahtiin, vaikka peli tuntuikin koomiselta - minulla oli kaikki mahdollinen pelissä, mutta erittäin niukka käsi. Vastustajalla taas ei ollut pelissä käytännössä mitään, mutta riippumatta siitä miten otin prizen, kortit vastagibbiin tulivat 5-5 tilanteeseen asti poikkeuksetta. Lopulta heikko pöytä kuitenkin antoi periksi ja nosto petti ja kun minulla oli voittoon vaadittavat kortit kädessä, joutui hän lookerillaan sekoittamaan minun käteni pakkaan, vaikka käteen jäi vain 1 kortti. Tämä ei viivyttänyt peliä vuoroa pidempään, ja chomppi saa viimeisen prizen. GG
1-1

R3 - Jumpluff

Joko kaverin pakalla oli unelmainen päivä, tai pidän matchuppia vieläkin erittäin pahana. Peli avautui molemmille periaatteessa hyvin, mutta en ollut pelannut pluffia vastaan kertaakaan. Lähdin kuitenkin siitä, että otan tavalla tai toisella prizen vuorossa ja pidän penkin mahdollisimman pienenä. Ekan prizen taisi pluff ottaa T2 senkin jälkeen kun sain sprayattua ekan uxien, ja uusi pluffi löytyikin aina vanhan tilalle. Hyvin nopeasti minulle selvisi, että myös pluffi pyrkii ottamaan vain sen prizen vuoroon ja pakassa olikin paljon tavaraa, jolla heikot penkkipoket saadaan poistettua. Myös pieni penkki ja warp point+seeker on vaarallinen yhdistelmä... Pluff näyttikin jyräävän yli ja johti jatkuvasti kahdella prizella, mutta ilmeisesti belttiä ei meinannut nousta missään vaiheessa ja penkiltäni tippui vähemmän tärkeitä ötököitä. Viimeinen pluffi joutuikin turvautumaan leaf guardailuun ja kun sain sen lopulta hengiltä prizien ollessa 5-5 huomasin ilokseni, ettei uutta pluffia enää tulisikaan peliin. Belttiuxie yrittä vielä tappaa penkiltä jotain seeker+warp combolla, mutta en onnekseni evottanut lopussa. GG
2-1

R4 - Drapion Blaziken - Zenja

Jeah, pakka josta en tiennyt yhtään mitään! Onneksi Zenja suostui kertomaan mitä drapion lvl x tekee ja vakuutti, ettei formaatissa ole useita torchikista kehittyviä blazikeneja. Zenjan startti oli erinomaisen näköinen (olisiko ollut peräti T1 plume? ja full penkki), mutta todellisuus oli huomattavasti rumempi. Itsekään en meinannut saada juuri mitään aikaiseksi, mutta kun zenja ei nosta yhtään mitään, saan tiputeltua porukkaa riittävällä tahdilla. Peli meinasi tosin mennä vielä tiukaksi, koska olin vilegar matchupista oppinut jättämään kaikki turhat trainerit pois. Tässä toimin samaan ohjeen mukaisesti, mutta sainkin yllättäen vileplumen poistettua loppupelissä tilanteessa, jossa olin poistanut kaikki turhat traikut ja kaikki cyrukset olivat menneet. Prize-etu oli kuitenkin liian kova ennen Zenjan jonkinasteista mukaanpääsyä. GG
3-1

R5 - Drapon - Kumis

Kumis pelasi edellistä peliään pitkään ja näin vilaukselta ERL:in. Kuultuani vielä, että pakasta löytyy myös snorlax, en oikein osannut sanoa mitä vastaan on tulossa. Onneksi sain kuitenkin edellisessä pelissä brieffauksen edes pakan pääiskijästä! Molemmat starttaavat puhtaan näköisesti ja taisin noukkia yhden prizen rescuella varustetusta gloomista. Twinssit pyörivät ja kumiksen penkki on täynnä, mutta drapionien pumppauksen ja plumen ilmestymisen lisäksi mitään ei tapahdu. Tarjosin eteen normiluxrayta vuoroksi mikä ei kelvannut, joten pääsin avaamaan pelin bright lookilla & suurimman drapionin poistolla (mietin pitkään otanko sen vai plumen, mutta veikkasin 2-2-2 plumelinjaa...väärässähän sitten olin, tosin en tiedä oliko ratkaisu siltikään väärä senhetkisen käden takia). Pelkäsin oman pakkani tehojen puolesta (käsi suhteellisen scheisseä), mutta kumiksen nosto pysähtyi totaalisesti twinien loputtua. Hajanaisia flippejä nähtiin, mutta drapionit hyytyivät liian pahasti. GG
4-1

R6 - Lostgar

Tälle listalle autoloss, auts. Alku näytti kuitenkin suhteellisen hyvältä kun kaveri lähti oddishilla liikkeelle, gastly ja unown penkillä. Poistin oddishin bitellä ja kahdella flash bitellä, kaveri pelaa rescuen kiinni gastlylle ja passaa. Ajattelin, että paras mahdollisuus olisi vuorojen minimointi, ja päätin bright lookata unownin eteen jättäen 2 energiaisen gastlyn henkiin, jotta voittaisin seuraavalla vuorolla. Noh, pieleen ainakin tällä kertaa, topdeck collector ja lostgar lähti yrittämään. Prize-ero oli kuitenkin liian suuri ja taisi se ainoa feinting spellikin mennä vielä minun edukseni, vaikkei sillä ehkä väliä olisi ollutkaan. GG. Ekat topit!
5-1

Top 8 - Lostgar


Peli 1
Alkukäsi näyttää siltä miltä sen pitäisikin tässä versiossa näyttää, paljon trainereita. Lostgar saa nopeam plumen, mutta pelaa muuten rauhallisesti, joten lähdin yrittämään. Vähän ajan päästä se vähä nosto mitä minulla oli kuoli ja kaverilla oli pelissä kaikki mahdollinen, scoopin jotta aikaa jäisi varmasti kahdelle seuraavalle pelille. GG
5-2

Peli 2
Alkukäsi samaa luokkaa kuin edellinen & kun vilegar lähtee vielä hyvin käyntiin, olen lähellä scooppaamista. En kuitenkaan halua scoopata siinä vaiheessa kun turnaus on katkolla, joten jatkan epätoivoista strugglea ja pääsen - en tiedä vieläkään miten - vielä peliin mukaan. Pari pikkuriikkistä missplayta vastustajan puolelta ja poksuni pysyvät hengissä vähän pidempään kuin saisivat ja lopulta saankin plumen poistettua bright look+uxie x:llä. Vielä kun plume viihtyy vuoron muilla mailla, pääsen käyttämään trainerit pois kädestä. Jotenkin löydän itseni yhdestä prizestä ja potentiaalia olisi sen ottamiseenkin (gainattu chomp penkillä), mutta valitettavasti molemmat uxiet löytyvät väärästä paikasta - tarvitsen DCE:n ja aaronin tai garchompin n. kolmen vuoron sisään. Nostan 4 powersprayta putkeen & turnaus oli siinä. GG
5-3

Kaikenkaikkiaan todella inspiroiva turnaus - voitin suurimman osan viime hetkien väännöistä. Hävisin yhden pelin pakalle jolle ei olisi pitänyt hävitä, ja vastapainoksi voitin yhden pelin pakalta jota ei pitänyt voittaa.

+ Eka top cut muutamaan vuoteen
+ Hyvin järkätty turnaus
+ Viime hetkellä draftatty lucario - kiitos siitä
+ 8/8 HYVÄÄ PELIÄ!

- Evotan vieläkin joka vuoro jotain
- Kello on 3:40, seuraava rapsa tulee sitten ilman kirjoitusvirheitä - tätä en jaksa korjata
Blueblue
 
Viestit: 8
Liittynyt: 08.04.2011 18:16

Re: Liukuva comeback - eka topcut sitten vuoden 08

ViestiKirjoittaja Tonu » 12.04.2011 07:41

Tästä se lähtee... LuxChomp on yksi formaatin vaikeimmin pelattavista pakoista ja kuulostaa siltä, että alat kokoajan oppia miten tuota pelata paremmin. Harjoittelu tuottaa tulosta. Loppuvuoden BR:stä voi vielä saada jotain harjotusta SM-kisoja varten. Itse SM-kisoja ja ensi kautta varten toivotan onnea. :>
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Liukuva comeback - eka topcut sitten vuoden 08

ViestiKirjoittaja Steve » 12.04.2011 15:44

Rentoa oli pelata sua vastaan : ] Onnea topista ja jatkoon!
Nojoo~~~
Steve
 
Viestit: 16
Liittynyt: 01.11.2010 17:06

Re: Liukuva comeback - eka topcut sitten vuoden 08

ViestiKirjoittaja Hai » 12.04.2011 15:55

Hmmh olin sun r6 ja top8 vastus. Oli kyllä hyvät pelit todellakin, ja onnea cuttauksesta + toivottavasti niitä napsuu vielä lisää! :b
Avatar
Hai
 
Viestit: 70
Liittynyt: 01.11.2010 19:22

Re: Liukuva comeback - eka topcut sitten vuoden 08

ViestiKirjoittaja badganondorf » 12.04.2011 22:01

Olin kyllä "wtf" kun katsoin standingseja ja huomasin, että olit 5-1. Harjoittelu kauden kuluessa siis selvästi on kehittänyt taitoja. Kuriositeettina tarkistin Luxchompien Dialgapitoisuuden turnauksesta, huomasin, että turnauksessa(Mastereissa) oli vain yksi Luxchomp, jossa edes oli Dialga. Erittäin yllättävää mielestäni.

Kiva, että kirjotit rapsan pitkästä aikaa.
http://www.thedeckout.com - Maailman paras Pokémon TCG-blogi(ni)

Mewtwolover kirjoitti:Pistin kännykkääni jo muistuksen 12.8.(MM-kisat päättyvät 11.8.) kohdalle noiden (Esan) oikkien poistosta.
Avatar
badganondorf
 
Viestit: 832
Liittynyt: 04.10.2010 09:52


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron