Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Suetic » 07.05.2011 23:22

Ensimmäinen SM. Tappio. Liikaa techattuja lappuja. Machamp ja Regigiras vastustajina juuri silloin kun on huono tuuri match-upissa. UxieDonk osui kohdalleen ja väärään aikaan. Mutta onhan tämä ensimmäinen turnaus ja huonot että parhaat puolet tulen kuvailemaan vasta tämän epämääräisen sählän loppupaikkeilla. Kummiskin.

Perjantai 6.5.2011
Jippii! Kuten tavallisesti nämä perjantait menevät: herätys aamu seitsemältä ja yhdeksäksi painutaan kouluun. Koulussa oleskellaan noin neljä tuntia, sillä oli vain kahden kurssin tunnit ja puolen tunnin ruokavälitunti, sitten kotiinpaluumatka tupladösällä. Kotona naureskellaan neuropsykologilta saapuneelta lausunnolle. Vapautus matematiikasta. Ilta vietettiin koneen ääressä chättäilen mesessä kaverin kanssa, sitten Pokemon-immeisten kanssa YVllä. Heitetään Malkille puhelinnumero ja hän soittaa takaisin tarkistaakseen numeron. Puhutaan Luxchompista ja sen kasaamisesta aamulla turnauspaikalla. Loppujen lopuksi sovimme tapaamispaikan ja ajan, jotta hän ottaisi Zhatukin ja meikäläisen kyytiin Hyvinkäälle. Valmistelu saadaan valmiiksi ja illalliseksi syödään pizzaa ja painutaan heti sen jälkeen nukkumaan.

Lauantai 7.5.2011
Herätys tapahtuu noin 5:10 aamulla ja alkaa sen jälkeen vaatteiden metsästy, hampaiden pesu ja sitten vasta tavaroiden pakkaaminen, vaikka perjantaina on jo ehditty järjestää kansion niistä mukaan otettavista lapuista. Pakkaamisen jälkeen jääkaapin tutkiminen ja ajatus siitä, että lähtisi Siwaan ostamaan jotain lisää. Yyyh! ;_; Ei meikäläisten Masikka ollut auki tänään. Sitä ennen soitto Zhaitukille ja kävellen takaisin Kontulan metroasemalle (Helsinki). Lähdettiin Kamppiin ja Malk soittaa, mutta joudutaan soittamaan takaisin ja odottamaan kunnes hän ottaa kyytiin. Kyydi saatu. Jippii. Höpötetään kivoja autossa ja tutkitaan autonikkunasta ulos olevaa maisemaa. Muutaman ajan päästä ollaan perillä ja katsellaan ympärilleen. Olin ensimmäinen paikalla saapunut nainen, kaikki tutut miehet olivat jo siellä. Ovet avataan ja kaikki ryysii sisään. Lähdettiin päivittämään Luxhomppia. Se ei mennyt läpi deckcheckissä. Huonot suojat. Voi kukkakaali. Lähdetään Poromiehiltä ostamaan uudet. Jälleen pakan laittaminen suojiin ja uudelleen deckcheckkiin. Pakka tarkistettu, onni mielessä. Juuri viime hetkellä. Sitten alkoivat pelit....

ROUND 1: J. Hautala "Luffy McAnkka" [Mew Prime/Gyarados]
Pelit alkaa huonolla kädellä. Hänellä on Smeargle, joka ei saa käyttöön supportteria kuin muutaman kerran Portraitilla. Alkujaan osaisin toivoa voittoa, mutta hakukorteista oli pulaa. Kuitenkin saadaan Luxray viimeinkin hyökkäysasemaan, mutta sieltä sitten hyppää Gyarados. Outs. LOSE.

ROUND 2: J. Vainisto [UxieDonk]
Aloitus Luxray GL:llä ja tappio, sillä on hänellä 2 PlusPower, Belt ja pari Turnetusta tuli sitten Grobat G:llä. LOSE.

ROUND 3: Joku hemmo ?? [Tyranitar Prime/Ampharos PT- Lock]
Selvästi huomaan, että pelaaja ei ehkä pelannut pitempään kuin meikä. Aloitus on erittäin hyvä: kentällä lojuvat kaikenlaiset SP-otukset, mukaan lukien Luxray GL ja Lucario GL, joka vie voiton Luxrayn kaaduttuaan alas lyömällä Beltillisen Tyranitarin. Vastustajalla ei ollut mahdollisuutta paeta. WIN.

ROUND 4: Joku hemmo ?? [LuxChomp-mirror]
Hän saa heti alkuun näppeihinsä hyvät laput ja alkaa suoraan sanoen sniputtamaan meikän pakkaa. Ei ollut alussa hyvää kättä. LOSE.

ROUND 5: Joku "Torchic fani" hemmo ?? [Regigiras]
Huono alkuasetelma jälleen. Regigiras on jo kentällä ja ei riitä damagea sen kaatamiseen ja Power Sprayt aina väärään aikaan tulossa näppeihin, eli loppuvaiheilla vasta. Sittenpä iski pakkoluovutus, sillä ei olisi enää mahdollisuuksia saamaan mitään kovaa ylös. LOSE.

ROUND 6: Joku hemmo ?? [Machamp "Muskulimies"]
Olisin toivonut mitä tahansa, mutta en tätä pakkaa. Take Outilla hän VETÄÄ minulta hyvät laput alas ja peli on menetetty ja droppasin. LOSE.


Tappio. Onneksi kaikki nämä epänormaalit GG:n vanhan ystävät lähtevät putoamaan rotkoon kauas pois. Pelien jälkeen alkoi korttien bongaaminen ja täydellä teholla alkoi tapahtua vaihtoja. Tuli bongattua sekä wantteja, että jotain pientä.

Plussat/Miinukset

+ Pikachu BW
+ Luxray GL Lv.X
+ Absol ex
+ muita hyvän näköisiä lappuja esim. puuttuvat CL shinyt: Suicune ja Palkia
+ Olin 32. , loput olivat paremmilla sijoilla

- Dragon Shield-boxi punaisine suojineen sekä BW- että Pikachu-kortteineen hävinneet jonnekin. Joku kössi ne.
- liian monta ankaraa vaihtoa
- hävisin turnauksen
- väsytti
- oli nälkä turnauksen alkaessa
- oli jano
- ärsytti se, että on aina huono käsi peleissä
- kotona myöhään illalla
Viimeksi muokannut Suetic päivämäärä 13.05.2011 02:07, muokattu yhteensä 2 kertaa
Kuva

Discord: SirSuetic#1411
Sankariruhtinas
Avatar
Suetic
 
Viestit: 805
Liittynyt: 07.11.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki
(: Surrender your cheese! :)

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Revo » 07.05.2011 23:37

3. Kierroksen tyyppis on pelannu DX-onista lähtien :p
Joo en ole minä, mutta nimi kaima 8)
Avatar
Revo
 
Viestit: 55
Liittynyt: 01.11.2010 13:38

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Suetic » 07.05.2011 23:39

Revo kirjoitti:3. Kierroksen tyyppis on pelannu DX-onista lähtien :p
Joo en ole minä, mutta nimi kaima

Olen "tavallaan" pelannut ennen häntä, mutta jaa :D
Kuva

Discord: SirSuetic#1411
Sankariruhtinas
Avatar
Suetic
 
Viestit: 805
Liittynyt: 07.11.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki
(: Surrender your cheese! :)

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Luffy McAnkka » 07.05.2011 23:40

Vai että oli ekat SM:t ja vielä hävisit. Sitähän luonnollisesti häviää ellei voita koko roskaa.:p No, ens vuonna uudestaan.
Tasoloikkaa suoneen.
Avatar
Luffy McAnkka
 
Viestit: 260
Liittynyt: 01.11.2010 12:08
Paikkakunta: Ankkalinna

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Suetic » 07.05.2011 23:42

Luffy McAnkka kirjoitti:Vai että oli ekat SM:t ja vielä hävisit. Sitähän luonnollisesti häviää ellei voita koko roskaa.:p No, ens vuonna uudestaan.

Jos pääsee ja jos on varaa. :D
Kuva

Discord: SirSuetic#1411
Sankariruhtinas
Avatar
Suetic
 
Viestit: 805
Liittynyt: 07.11.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki
(: Surrender your cheese! :)

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Kekkonen » 09.05.2011 00:26

Millaista listaa pelasit?
pikapikapikachuuuu kirjoitti:Nykyään mä huudan niil banaani jos ne huutaa jotai enkä välitä koska pearl on paras ds peli koskaan!
Tästä asenteesta me kaikki voimme kaikki oppia jotain :)

Täydellisen keskinkertaisuuden tavoittelua Herran vuodesta 1993.
Kekkonen
 
Viestit: 133
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Suetic » 09.05.2011 00:33

Kekkonen kirjoitti:Millaista listaa pelasit?

Perinteinen Luxchomp + Dialga G Lv.X-linja. Sisältöjä en usein listaa, jos kerran mainitsen pakan nimen.
Viimeksi muokannut Suetic päivämäärä 09.05.2011 00:34, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva

Discord: SirSuetic#1411
Sankariruhtinas
Avatar
Suetic
 
Viestit: 805
Liittynyt: 07.11.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki
(: Surrender your cheese! :)

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 09.05.2011 00:34

Argatni kirjoitti:
Kekkonen kirjoitti:Millaista listaa pelasit?

Perinteinen Luxchomp + Dialga Lv.X-linja. Sisältöjä en usein listaa, jos kerran mainitsen pakan nimen.

Kiva lista. Mikset vain kirjoita listaa, jos toinen kysyy?
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Suetic » 09.05.2011 00:35

SiaBBo kirjoitti:
Argatni kirjoitti:
Kekkonen kirjoitti:Millaista listaa pelasit?

Perinteinen Luxchomp + Dialga Lv.X-linja. Sisältöjä en usein listaa, jos kerran mainitsen pakan nimen.

Kiva lista.

Kaikkien paras tapa listata on juuri tämä.
Kuva

Discord: SirSuetic#1411
Sankariruhtinas
Avatar
Suetic
 
Viestit: 805
Liittynyt: 07.11.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki
(: Surrender your cheese! :)

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja LefaLefa » 09.05.2011 00:56

LuxChomp + Dialga G LV.X listat poikkeavat techeiltään hyvin paljon toisistaan, niin varmaan tämän takia listaa kysyttiin. Ihmiset haluavat tietää mitä techejä pelasit.
Avatar
LefaLefa
 
Viestit: 652
Liittynyt: 01.11.2010 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Kekkonen » 09.05.2011 01:00

Anteeksi jos tunkeuduin reviirillesi pyytämällä listaa. Se oli täysin uteliaisuudesta enkä keksinyt yhtään syytä jemmata listaa, kun luxchomppia et missään oikeassa turnauksessa tule enää pelaamaan. : )
pikapikapikachuuuu kirjoitti:Nykyään mä huudan niil banaani jos ne huutaa jotai enkä välitä koska pearl on paras ds peli koskaan!
Tästä asenteesta me kaikki voimme kaikki oppia jotain :)

Täydellisen keskinkertaisuuden tavoittelua Herran vuodesta 1993.
Kekkonen
 
Viestit: 133
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Suetic » 09.05.2011 01:00

LefaLefa kirjoitti:LuxChomp + Dialga G LV.X listat poikkeavat techeiltään hyvin paljon toisistaan, niin varmaan tämän takia listaa kysyttiin. Ihmiset haluavat tietää mitä techejä pelasit.

Onks mun nyt ihan pakko näpytellä lisää tekstiä? Saatte tietää kun kirjoitan sen joskus toisten.

PS: Minulla ei ole tapana kirjoittaa pakkalistaa rapsoihin.
Kuva

Discord: SirSuetic#1411
Sankariruhtinas
Avatar
Suetic
 
Viestit: 805
Liittynyt: 07.11.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki
(: Surrender your cheese! :)

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 09.05.2011 01:01

Argatni kirjoitti:
LefaLefa kirjoitti:LuxChomp + Dialga G LV.X listat poikkeavat techeiltään hyvin paljon toisistaan, niin varmaan tämän takia listaa kysyttiin. Ihmiset haluavat tietää mitä techejä pelasit.

Onks mun nyt ihan pakko näpytellä lisää tekstiä? Saatte tietää kun kirjoitan sen joskus toisten.

PS: Minulla ei ole tapana kirjoittaa pakkalistaa rapsoihin.

Koska joku kopioisi ne? : DD
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Suetic » 09.05.2011 01:07

SiaBBo kirjoitti:
Argatni kirjoitti:
LefaLefa kirjoitti:LuxChomp + Dialga G LV.X listat poikkeavat techeiltään hyvin paljon toisistaan, niin varmaan tämän takia listaa kysyttiin. Ihmiset haluavat tietää mitä techejä pelasit.

Onks mun nyt ihan pakko näpytellä lisää tekstiä? Saatte tietää kun kirjoitan sen joskus toisten.

PS: Minulla ei ole tapana kirjoittaa pakkalistaa rapsoihin.

Koska joku kopioisi ne? : DD

Ei. Ei vaan jaksa kirjoittaa kaikki uusiks. Olen muuten removannut suurimman osan lapuista pois kisojen jälkeen.
Kuva

Discord: SirSuetic#1411
Sankariruhtinas
Avatar
Suetic
 
Viestit: 805
Liittynyt: 07.11.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki
(: Surrender your cheese! :)

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Niilonator » 09.05.2011 15:53

iha kivaa siel kummiski oli ja kiitti lainast (mun pakka tais olla jotai 2/3 sun korttei
-Taidat olla porvoon viiminen pokemon pelaaja
-En, kyllä meitä on kolme
-entä minä?
- No okei neljä

Fc(X) 4914-4018-8178
Avatar
Niilonator
 
Viestit: 112
Liittynyt: 10.04.2011 10:27
Paikkakunta: Askola,Monninkylä
(: meh, ei jaksa

Re: Turpaanmättäjäíset. Ekat SMät.

ViestiKirjoittaja Suetic » 09.05.2011 23:16

Niilonator kirjoitti:iha kivaa siel kummiski oli ja kiitti lainast (mun pakka tais olla jotai 2/3 sun korttei

Eipä kestä. :D Kivaa kun pääsit pelaamaan.
Kuva

Discord: SirSuetic#1411
Sankariruhtinas
Avatar
Suetic
 
Viestit: 805
Liittynyt: 07.11.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki
(: Surrender your cheese! :)


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron