Sinilintu ja Dialgachompilla Finaaliin: 2. sija Seniorit

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Sinilintu ja Dialgachompilla Finaaliin: 2. sija Seniorit

ViestiKirjoittaja Bloodbane » 08.05.2011 12:51

Terve! Minä tässä taas. Tämä on SM-kisa raporttini, jos et sitä jo arvannut. Pelasin samaa pakkaa kuin koko kautena, DialgaChomppia. Myös viimeisen kerran, että hyväsit vaan sillekkin pakalle. Listassa oli kaikkea hauskaa ja se oli samanlainen kuin BR:issä lähiaikoina. En jaksa enää pistää listaa, eihän sillä ole pätkääkään väliä. Häröilin myös idealla pelata Luxchomppia, mutten olisi osannut kuitnekaan pelata sitä.

Lähdettiin kotoa kahdeksalta, tultiin perille 9:37, ja seurailin kaikkea, kirjotin listan ja menin Deck Checkkiin. EN päässyt läpi suojillani, piti ostaa uudet Dragon SHieldit, hineon valkoiset. Ihan viime hetkellä päätin vaihtaa Ambipomin Toxicroak G:ksi, koska Machoja oli liikkeellä ihan liikaa. Menin sitten Deck Checkkiin, pääsin läpi ja heittelin lintuani ympäriinsä. Vähän kaikki pöllivät sitä välillä. Ei voi mitään, hauskaahan se. Oli tylsää ehkä noin tunnin ajan, kunnes turnaus alkoi.

ROund 1 Vs. Riku RUuskanen W/ Steelix

Hienoa, hienoa, matchuppi jota en ole testannut ja jota vastaan olen hävinnyt melkein aina. Suuri osa pelistä on hävinnyt mielestäni, mutta muistan hyvin että kun steelix tuli esiin yritin tappaa sen, vastustajani heitteli flippikortteja, viisi taillsia kuudesta. Sitten hän iski Gaia Crushilla satasta(Beltti miinus spec. metallit), ja minä healasin kaiken pois, poisonasin Steelixin ja iskin taas Remove lostia, kaksi headsia tai jotakin. Steelix kaatuu, uusi tulee esiin mutta aika huudetaan. Hänellä kuusi prizeä jäljellä, minulla neljä. Hän ei pysty saamaan tarpeeksi prizejä ajoissa, peli ohi.

1-0

Toka kierros alkoi melkein heti, ei paljon kerrottavaa.

Round 2 Vs. Miika P. W/ Gyarados

Hänellä aika huono alku, ja melkein donkkasin hänen unown Q:nsa, tämä jos olisin aloittanut. Kuitenkin, gyarados tulee esiin vasta kun olen hankkinut neljä prizeä ja Gyarados kaatuu nopeasti vaikka se parannetaan Seekkerillä.

2-0

Ruokatauko, annan linnun Heikille ja he tekevät siitä JP:n kaksoisolennon laittamalla sille Heikin hatun ja aurinkolasit, kai JP:n. Haen limsaa ja purilaisen ja jään juttelemaan kivimäkien kanssa. Kaikesta juteltiin, ja kierros alkoi.

Round 3 Vs. Mikko J. W/ Luxchomp.

Ei plajon kerrottavaa tästä matsista, hankin kaikki prizeni vain Earthquakella, Dragon Rushilla ja Mach blowilla. 3-1 GArchomp antoi minulle vain liian suuren edun. That is all.

3-0

Ei mitään ihmeempää tässä välissä.

Round 4 VS. ??? W/ Tyris

Vastustajalla umpisurkea alku, peli ohi T3 kun tapan hänen viimeisen pokensa.

4-0

No lol, 4-0 jo, yksi voitto enää toppeihin. Sitten osun heikkiä vastaan, ja on vielä edullinen Matchup!

ROund 5 Vs. Heikki KEttunen W/ LostVileGar

Ihan hyvä alku minulla, mutten saa stadiumeja kehiin missään vaiheessa joten hän pystyi tärkeissä kohdissa Seekkeröimänä ja Healamaan itsensä. Samalla kun Level Downaili minua koko ajan. Sitten Lookker ja nostin kuraa. That is ALl

4-1

Sitten ihmeteltiin nikon ja Mintin ja muitten kanssa kuka tulisi ketä vastaan. Sitten mietittiin tappioni syitä ja hetihän se löytyi. Lintu oli anterolla!!! Hän donkkasi linnun kanssa, minä hävisin ilman lintua. Aiemmilla kierroksilla se oli ollut mukana. Noh, pidin linnun tämän jälkeen aina lähelläni. Ja sitten tuli joku hemmetin Downer Pairing.

Round 6 Vs. GaMe W/ VIleChamp

Olihan siitä Toxitankista vihdoin hyötyä. Hankin Dialga G X:n peliin T2, heitän penkille ja laitan azelffin eteen. Kerään Toxitankni penkille, ja passaan. Hän Darkness Graceilee pokejansa ja passailee kutne minäkin kunnes ainakin viisi vuoroa on kulunut. Jossain vaiheessa GAme tappaa Azelffin Macholla, minä tapan sen Toxitankilla, hän tappaa sen uudella macholla, minä haen Toxicroak G:n takaisin Aaronilla ja Tapan Machon kahden Flash Biten avulla. Kolmas MAcho tappoi Toxicroakin, Dialga + Poison tappoi Machon kahdesas vuorossa ja Game hävisi pian. Pelin jälkeen Game sanoi että : "Kirjoita tämä rapsaasi: Game oli ihan härö, ei osannut pelata kun ei ottanut Azelffilla Machokea prizeistä ja unohti prizensä ja hävisi tämän takia pelin!"

5-1

Eli varma toppipaikka minulle, hauska homma. Niko on 6-0, joutuu tuomoa vastaan, minä olen kolmas, osun jotakuta vastaan joak pelaa TurboMachoa

Top 8 Vs. ??? W/ TurboMacho

Eka kierros on nopea, donkkaan kahdessa vuorossa dialgalla hänen umpisurkeata alkuansa vastaan. Toinen kierros ja sen laku menee tipalle kun hän ei saa ihan T1 machoa, jollon ihän olisi donkannut. Minä taas saan toxitankni peliin T2 ja siitä lähtien hänen pelinsä oli aika hyvin ohi.

6-1

Aioin katsella toppielejä, mutta uudet säännöt mukamas estävät sen että oman ikäluokan pelejä saa katsoa, etten siis saanut seurata Seniorien pelejä. Ja katson MAsterien pöytää, OHO!, kaikki masterit seuraavat toistensa top 16 pelejä. Outoa, eikä ihan vähän. Mintti tippui, Niko tippui ja Ragesi ihan käsittämättömästi. Syystä tosin. Matchupit tulivat, Niko käskee raiskaamaan Tuomon Steelixin.

Top 4 Vs. Tuomo Hovinen W/ Steelix

Hidas peli ,kumpikin lataa pokemonejansa niin kauan että pelissä taisi olal yhteensä kummallakin 7 DCe:tä, 8 SPec metallia ja lajitelma muita enuja. Kun kaikki oli ladattu, peli meni: Nosto, pass. Nosto, pass. Nosto, pass. Todella kauan näin. Tuomoa Judgeaa, minä alan iskemään Remove lostia. Neljä Headisia riviin ja Tuomo valittaa että heitä noppaa korkeammalta. Hän iskee, minä Healaan ja uusi Remove Lost. Kolme Headsia. Hän healailee järjettömällä määrällä flippikortteja, muttei saanut kuin osan vahingosta pois. Uusi Gaia Crush, uusi Healaus, uusi Remove lost, kolme Headisä. Nyt meni jo vähän yli, kymmenen enua Lost Zonessa. Tuomo häviää ekan pelin juuri tähän. Pelin lopussa taisi olla kolmetoista enua yhteensä lost zonessa, korjatkaa jos muistatte tarkemmin.

Toka peli meni Tuomolta huonommin, melkein donkkaa minun Dragoniteni Chanseyllä, pulled punch 40*2 kiitos Weaknessin. Fun, FUn, Fun. Rynnään kaikest läpi Dialgalla, ei voi mitään Tuomo. Kuten itse sanoit, koko peli riippuu flippituurista.

7-1

Nyt kaikki onnittelevat, Niko Kivimäki etunenässä. Top 2 martikkalaa vastaan, FUn, FUn, FUn.

Finaali Vs. Johannes Marttikala W/ MewDos

En muista mitään järkevää näistä peleistä kiitos sen ettei peleissä ollut pätkääkään tietoa totisuudesta. Kummatkin olivat saavuttaneet tavoitteensa, ja palkinnot olivat jo hyviä. Häröilimme kaikki pelit, jotka hävisin siihen että Smearglet joita TheMiikku pelais antoivat hänellä aina hyvän alun, ja jos alkuni oli hyvä, hänen alkunsa oli parempi. Hävisin nopeasti kiitos T2 Gyaran joka iski molemmissa peleissä 100-110 damagea.

7-2

Elikkä sain Boksin, rahaa, kansion ja kutsun. Kutsua tosin en käytä, pitää siirtää taakseppäin linjassa. Tai ei jotta voin piruilla Mintille. Sain tästä jonkin verran mainetta, ja häivyn mastereihin seuraavana vuonna. Kiitos kaikille. Availimme boksin Roxun ja Mintin kanssa, paljon hyviä lappuja nousi.

Props:

+2. Sija
+Sinilintu HEro
+Kaikki mitä keksin turnauksesta

Slops

-Outo sääntö turnauspelien seuraamisesta joak ei pitänyt paikkaansa Mastereilla.
Viimeksi muokannut Bloodbane päivämäärä 10.05.2011 14:15, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Bloodbane
 
Viestit: 885
Liittynyt: 01.11.2010 08:04

Re: Sinilintu ja Dialgachompilla Finaaliin: 2. sija Seniorit

ViestiKirjoittaja Original Mikko » 09.05.2011 20:32

Ihan hyvä rapsa, hyvin oot jaksanu paukuttaa DG täl kaudella ja onhan sillä menestystäkin ollut :). Onnittelut mahtavasta ekasta Poksu Kaudesta!

P.S: Repesin koska: Toinen kierros ja sen laku menee tipalle
Double Kill, Triple Kill, Killing Spree, Killjoy, Over Kill, Killtacular... Suicide *FFUUUUUU---!*
Avatar
Original Mikko
 
Viestit: 11
Liittynyt: 02.11.2010 19:38
Paikkakunta: Pälkäne

Re: Sinilintu ja Dialgachompilla Finaaliin: 2. sija Seniorit

ViestiKirjoittaja Bloodbane » 10.05.2011 08:36

TOka kierroson oikein,se on alku.Sokeahyyppiö.no ei.

PS. Olin mukanaviime kaudellakin.En vain koko kautta
Avatar
Bloodbane
 
Viestit: 885
Liittynyt: 01.11.2010 08:04

Re: Sinilintu ja Dialgachompilla Finaaliin: 2. sija Seniorit

ViestiKirjoittaja R0xu » 10.05.2011 11:33

Onnittelut onnistuneesta jytkyttelystä!
Kuva
Avatar
R0xu
 
Viestit: 1078
Liittynyt: 01.11.2010 01:01

Re: Sinilintu ja Dialgachompilla Finaaliin: 2. sija Seniorit

ViestiKirjoittaja miquel257 » 10.05.2011 13:24

2. Kierroksen (nobo) oli Darkeevee, eli Miika P.
Ja 3. (nobo) olin mä, Mikko J.
:3
Avatar
miquel257
 
Viestit: 747
Liittynyt: 21.01.2011 23:09
(: Hallooo :)

Re: Sinilintu ja Dialgachompilla Finaaliin: 2. sija Seniorit

ViestiKirjoittaja Pokegamer » 10.05.2011 14:14

Hyvä rapsa, onneks olkoon 2. sijasta
Avatar
Pokegamer
 
Viestit: 619
Liittynyt: 04.11.2010 17:03
Paikkakunta: Espoo

Re: Sinilintu ja Dialgachompilla Finaaliin: 2. sija Seniorit

ViestiKirjoittaja Bloodbane » 10.05.2011 14:17

Kiitos kaikille, miquelille lisätiedoista erityisesti.

Sitten asiaa TheMiikulle: RAPSA TÄNNE NIIN KUIN OLISI JO!!! Voittajan pitää kirjoittaa aina rapsa.
Ja Mintille: Tee rapsa.
Ja TUomolle: Tee rapsa.
Avatar
Bloodbane
 
Viestit: 885
Liittynyt: 01.11.2010 08:04

Re: Sinilintu ja Dialgachompilla Finaaliin: 2. sija Seniorit

ViestiKirjoittaja Tumppi » 10.05.2011 18:10

Mutta kun ei jaksa :S
Avatar
Tumppi
 
Viestit: 8
Liittynyt: 01.11.2010 16:05

Re: Sinilintu ja Dialgachompilla Finaaliin: 2. sija Seniorit

ViestiKirjoittaja Tonu » 10.05.2011 22:04

Miikku sanoin 1-2 pv sitten mesessä, että kirjottaa rapsan kun vaan kerkeää. Koulujutut vievät aikaa...
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa

cron