SM-kisat 2011 Kuvia ja Videot

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

SM-kisat 2011 Kuvia ja Videot

ViestiKirjoittaja LefaLefa » 08.05.2011 19:22

Vajaasta 30:stä tilanteesta tuli napsittua kuvia eilen SM-kisoissa pääosin ennen turnauksen alkua.

Megaupload
Mediafire

Jos pystytte lataamaan Megauploadista olisi se jees, mutta ladatkaa sieltä mistä pystytte.

Omasta turnauksesta ei ole paljoa sanottavaa. LuxChompia tuli pelattua trollausmielessä ja hyvin onnistui ihmisten reaktioiden perusteella. Lopulta 4-0 tilanteesta 4-2:een. Oma evotus ja kahden vikan matsin down-pairingit veivät Top-Cut paikan ja mahdollisen MM-inviten. Jos laskeskelin oikein niin joku 5,6% todennäköisyys noiden kahden viimeisen kierroksen down-pairingeille. PP-kerroin iski aika pahasti. Tosin turnauksessa myös oman pelihistoriani makoisin hetki, kun voitin Juntusen 3. kierroksella. Tuuria oli kyllä matkassa, mutta hetki oli makoisa.

Tarkoitus olisi myös uploadia kolmesta matsista videot, jotka sain eilen Matiukselta, mutta en niitä vielä ole saanut ladattua yleiseen jakoon. Pyrin tekemään tämän mahdollisimman pian, kun itselläni on aikaa, mutta mitään varmoja aikatauluja en ala lupailemaan.

Edit1: http://www.dropbox.com/gallery/4358926/1/SM-kisat%202011?h=8677a0
Murre teki käyttäjäystävällisen teon niille jotka eivät osaa käyttää Winrar:a.

Edit2: http://www.mediafire.com/?saukyq28yng1g6c
SM-kisoissa kuvatut videot. Sisältää Mastereiden finaalin (Esa vs Tom), Mastereiden Top-8 matsin (Poweri vs Eelis) ja Senioreiden finaalin (Martikkala vs Bloodbane, ilmeisesti vain 1 peli...). Pyydän, kun olette saaneet ladattua torrentin, seedatkaa sitä. Kaikille mukavampaa, kun pääsevät nopeammin katsomaan, eivätkä joudu kärsimään oman nettini hitaudesta. SQ nimitys tulee siitä, että videot convertattu .mov -muotoon, jolloin videoista tuli "hiukan" pienempiä. Nopealla tsekkauksella näytti olevan ok-laatuista silti, mutta en ota mitään takuita tästä, koska en ole katsonut yhtään matsia kokonaan.

Edit3: Youtube-linkit
Master finaali - part 1
Master finaali - part 2
Senior finaali
Master Top-8 - part 1
Master Top-8 - part 2
Viimeksi muokannut LefaLefa päivämäärä 11.05.2011 20:33, muokattu yhteensä 6 kertaa
Avatar
LefaLefa
 
Viestit: 652
Liittynyt: 01.11.2010 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: SM-kisat 2011 Kuvia

ViestiKirjoittaja miquel257 » 08.05.2011 20:17

Latasin noi MediaFirestä, ku MEGAUPLOAD ei toiminu, mut millä voin kattoo ne?? Tietäskö joku jonku hyvän ohjelman? :P Mul oli WinRar, mut se oli vaa joku kokeilu versio ( 40 päivää :( )
:3
Avatar
miquel257
 
Viestit: 747
Liittynyt: 21.01.2011 23:09
(: Hallooo :)

Re: SM-kisat 2011 Kuvia

ViestiKirjoittaja Hero » 08.05.2011 20:34

miquel257 kirjoitti: Mul oli WinRar, mut se oli vaa joku kokeilu versio ( 40 päivää )

Tällaisia ihmisiä Internet tarvitsee, kiitos.
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: SM-kisat 2011 Kuvia

ViestiKirjoittaja Gerkku98 » 10.05.2011 15:23

mä näyn parissa kuvassa
Gerkku98
 
Viestit: 89
Liittynyt: 03.03.2011 15:45

Re: SM-kisat 2011 Kuvia

ViestiKirjoittaja LefaLefa » 10.05.2011 18:10

http://www.mediafire.com/?saukyq28yng1g6c

SM-kisoissa kuvatut videot torrent-tiedostossa. Sisältää Mastereiden finaalin (Esa vs Tom), Mastereiden Top-8 matsin (Poweri vs Eelis) ja Senioreiden finaalin (Martikkala vs Bloodbane, ilmeisesti vain 1 peli...). Pyydän, kun olette saaneet ladattua torrentin, seedatkaa sitä. Kaikille mukavampaa, kun pääsevät nopeammin katsomaan, eivätkä joudu kärsimään oman nettini hitaudesta. SQ nimitys tulee siitä, että videot convertattu .mov -muotoon, jolloin videoista tuli "hiukan" pienempiä. Nopealla tsekkauksella näytti olevan ok-laatuista silti, mutta en ota mitään takuita tästä, koska en ole katsonut yhtään matsia kokonaan.

Alkuperäisiä videoita vähän asd pistää jakoon, kun koko on se päälle 11 gigaa...
Avatar
LefaLefa
 
Viestit: 652
Liittynyt: 01.11.2010 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: SM-kisat 2011 Kuvia

ViestiKirjoittaja Mewtwolover » 10.05.2011 19:08

miquel257 kirjoitti:Latasin noi MediaFirestä, ku MEGAUPLOAD ei toiminu, mut millä voin kattoo ne?? Tietäskö joku jonku hyvän ohjelman? Mul oli WinRar, mut se oli vaa joku kokeilu versio ( 40 päivää )

Lataa 7-zip täältä, sillä voit purkaa sen RAR-tiedoston, jossa kuvat ovat.
Taidealueen kaikki muut kilpailut -vastaava ja Videopelialueen kilpailuvastaava
Kuva
"Nyt tajuan, ettei syntyperällä ole merkitystä, vain se on tärkeää kuinka itse käytät syntymässä saamasi elämän lahjan" -Mewtwo
Avatar
Mewtwolover
Pr00-nörtti
 
Viestit: 3447
Liittynyt: 31.08.2010 20:40
Paikkakunta: Jyväskylä City
(: Oh wow, oh wow, oh wow! :)

Re: SM-kisat 2011 Kuvia ja Videot

ViestiKirjoittaja Tonu » 11.05.2011 12:35

Tällä hetkellä Esan finaalipelistä yli puolet kattomatta ja muut videot katsoinkin ja huomasin pari virhettä mitä peleissä tapahtui.

Eelis vs. Ville: Eelis Turnaa Crobattia pelin lopussa, muttei healaa siltä 10 damagea. Voitti pelin 1-2 vuoroa tuon jälkeen niin tuo ei vaikuttanut juuri mihinkään.

Miikku vs. Mikko: Bronzong siirtää itselleen Energian, muttei ota siirrosta damagea. Tuskin tämäkään juuri mitään vaikutti kun Bronzong ei siirrellyt enuja kovinkaan useasti.

Esa vs. Tom: Esan Nurse Call Sprayataan, samalla vuorolla Seeker ja uusi Nurse Call. Nurse Call Powerin voi käyttää vain kerran vuoron aikana. Gengari healaantu 20:llä damagella ja Uxie nosti yhden ylimääräisen lapun. Vähän myöhemmin samalla vuorolla Esa pelaa toisenkin Uxien ja leveluppaa Uxien joka oli pelattu sillä vuorolla. Nämä evotukset muuttivat dramaattisesti pelin kulkua. Esa hävisi kyseisen pelin jolloin nämä evotukset tn söivät vain Esan aikaa (oletan, että olisi muuten scoopannut aiemmin).

Modaan tätä postia jos noista tokasta tai kolmannesta pelistä pistää silmään joku evotus. :P


Edit: Vikassa pelissä Tomb ei ottanut damagea kun se evolvasi Blisseyn peliin. Tässä kohtaa Luxray olisi halutessaan voinut Bitetä sen alas. Tom toi Weavilen jolla sai Tombin kopsutua. En tiedä, että olisko muuten ollu erilaiset pläänit.

PS: Hienot rushit Esa veti vuoroa ennen kuin aika huudettiin. :D
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: SM-kisat 2011 Kuvia ja Videot

ViestiKirjoittaja badganondorf » 11.05.2011 13:04

HAha, huomasin videota katsoessani saman Uxie LV.X:n Kehittämisen samalla vuorolla kun pelasin. Ois varmaan vaan pitäny scoopata koko matsi, niin ei ois tarvinnu sekoilla :P
http://www.thedeckout.com - Maailman paras Pokémon TCG-blogi(ni)

Mewtwolover kirjoitti:Pistin kännykkääni jo muistuksen 12.8.(MM-kisat päättyvät 11.8.) kohdalle noiden (Esan) oikkien poistosta.
Avatar
badganondorf
 
Viestit: 832
Liittynyt: 04.10.2010 09:52

Re: SM-kisat 2011 Kuvia ja Videot

ViestiKirjoittaja LefaLefa » 11.05.2011 20:35

Kovasti parin edellisen päivän aikana olen IRCissä dissannut youtubea, etten lataisi sinne videoita, koska liian kova säätäminen olisi kyseessä, kun videoita pitäisi leikellä lyhyisiin osiin. No, ilmeisesti Youtube pitää minusta niin paljon, että salli ladata päälle tunnin videon. <3

http://www.youtube.com/watch?v=LAXfJ2iqEIY

Ensimmäinen osa Mastereiden finaalista. Koitan saada tämän päivän aikana muutkin matsit youtubeen, kun se halusikin olla yhteistyöhaluinen.

Edit: Kaikki videot löytyvät nyt Youtubesta. Linkit aloitusviestissä.
Avatar
LefaLefa
 
Viestit: 652
Liittynyt: 01.11.2010 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: SM-kisat 2011 Kuvia ja Videot

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 11.05.2011 20:51

badganondorf kirjoitti:HAha, huomasin videota katsoessani saman Uxie LV.X:n Kehittämisen samalla vuorolla kun pelasin. Ois varmaan vaan pitäny scoopata koko matsi, niin ei ois tarvinnu sekoilla

Niin kuin aiemmin todettiin. Kusettamalla voittoon!

Ja awesome toi Unown Q -reaktio. : D
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: SM-kisat 2011 Kuvia ja Videot

ViestiKirjoittaja Hero » 11.05.2011 21:19

badganondorf kirjoitti:HAha, huomasin videota katsoessani saman Uxie LV.X:n Kehittämisen samalla vuorolla kun pelasin. Ois varmaan vaan pitäny scoopata koko matsi, niin ei ois tarvinnu sekoilla :P


Onneksi meidän Tuomarimme Kivikero piti huolta siitä onko Lv.X oikein pelikentällä. :>
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: SM-kisat 2011 Kuvia ja Videot

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 11.05.2011 22:17

Hero kirjoitti:
badganondorf kirjoitti:HAha, huomasin videota katsoessani saman Uxie LV.X:n Kehittämisen samalla vuorolla kun pelasin. Ois varmaan vaan pitäny scoopata koko matsi, niin ei ois tarvinnu sekoilla


Onneksi meidän Tuomarimme Kivikero piti huolta siitä onko Lv.X oikein pelikentällä. :>

Veit mun meselinen. :<
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: SM-kisat 2011 Kuvia ja Videot

ViestiKirjoittaja Roseanni » 11.05.2011 23:10

Niinno Esahan viel hävis ton matsin jossa tapahtu toi kämmi Uxie X:n ja Blisseyn kaa. xP
"Pokemonista ei voi valehdella, se näkyis jo liikaa päälle." - Lehtis Jouni 28.09.2009
真実はいつも一つ! コナん<3

Esan blogi - The Deck Out
Avatar
Roseanni
 
Viestit: 267
Liittynyt: 31.10.2010 17:41
Paikkakunta: Espoo (Otaniemi)

Re: SM-kisat 2011 Kuvia ja Videot

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 11.05.2011 23:13

Roseanni kirjoitti:Niinno Esahan viel hävis ton matsin jossa tapahtu toi kämmi Uxie X:n ja Blisseyn kaa. xP

Onneksi Esa huijasi damagea viimeisessä pelissä. : )
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron