aono is emoing @SM

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

aono is emoing @SM

ViestiKirjoittaja aono » 11.05.2011 20:07

3.5 Perjantai - Bodrum miitti

Kuten mikä tahansa perjantai, koulun jäljiltä painelin kotiin staillailemaan ja siistimään paikkoja, sillä... Ihmisiä olisi tulossa yöksi luokseni SM:n takia, Julia, Lehtis, Kumis ja TUME!
Sain suht fiksun näköiseksi kämpän ja painelin asemalla odottaa ensimmäistä vierasta saapuvaksi, sieltä tulisi TUME aka Kekkonen! Oli pieniä vaikeuksia ensin spotata TUME mutta nykyteknologian avulla löysimme toisemme. Siinä sitten TUMEn kanssa tuumimme ja lähdimme käymään kaupassa, valitsimme lähi siwan sijaan ison prisman, josta loppujenlopuksi TUME osti vain tölkin mehua :D No siinä sitten kattelimme kelloa ja olisi 20min Lehtiksen ja Kumiksen tuloon, eli päätimme jäädä asemalle stallaamaan.
20min myöhemmin Kumis ja Lehtis pamahtaa vuorotellen asemalle ja painumme kämpilleni. TUME ja Lehtis rupee heti läiskimään lappua perille päästyä ja Kumis rupee popittaa ja juomaan ankarasti maagisia keitoksiaan. Stallailimme siinä sitten tunnin verran kunnes olisi aika painua asemalle Juliaa vastaan. Asemalta sitten lähdimme metsästämään ruokapaikkaa, kävelimme "suuren" riksun keskustan läpi ja painelimme Bodrumiin syömään! (koomista siksi koska olin kuullut aiemmin TUME:lta(?) että Hero oli sanonut ettei kannata mennä Bodrumiin! ja minä taas olin kaikessa siinä hypetyksessä kuullut että Bodrumiin kannattaa Heron mukaan mennä! : D Noh eipä voi mittään ^^).
Siinä sitten vedimme kalliit kebut lärviin, jotka ei ollut edes tulisia :< Miska jo soitteli TUME:n perään, että "missä mennään?". Noh painelimme samantien kämpilleni kunhan viimeisetkin kuhnaajat (=Kumis) olivat saaneet syötyä. Saatoimme TUME:n asemalle ja me muut jatkoimme kauppaan, ensin meinasimme vain mennä aseman siwalle mutta fiksuna ehdotin että mennään vaan suoraan prismaan ku se on tuossa vieressä muutenkin... (Tätä tulin katumaan!). Prismaan päästyämme Kumis saa jonku pirtelö hype kohtauksen ja Julia on ihan innoissaan mukana, lopputulos? Kumis ja Julia ostaa minulle synttärilahjaksi sauvasekoittimen (vaikka täytän vasta kuun lopussa :p), jotta saavat tehtyä pirtelöä... Kävi sääliksi sillä en varmaan koskaan tule sitä tarviimaan tai käyttämään ;__; Sinne meni Julian rahat (Kumis kyllä lupautui maksamaan joskus siitä puolet mutta me kaikki tiedämme Kumiksen ;D). Kauppareissun jälkeen jäämme asemalle stallailemaan R0xua, hän oli tulossa myöhemmällä junalla Tampereelta, puuh! R0xu saapuu ja päästään takas kämpilleni. Päästyämme takaisin... Kumis valtaa koneen ja tekee lisää taikajuomiansa ja Julia tekee pirtelöä. R0xu ja Lehtis läiskivät lappua. Kello lähenteli jo kymmentä enkä ollut vieläkään tietoinen mitä pelaisin huomenna, saati ollut puhettakaan pakasta. Yks kaks Kumis sitten innostuu pakkarakenteluista ja vakuuttaa minut garchomp SV + tyris primen toimivuudesta, noh kasasimme toisen sellaisen pakan ja pelasin 3 matsia luxchomppia vastaan, ajelin vaan yli kaikissa peleissä, paitsi vikassa pelissä jäi kympin päähän joku poke jonka jälkeen tuli Kumis rage ja tungimme Bat G:n ineen. Pakkani olisi nyt valmis!
Lopulta ihmisiltä loppui virta ja painelimme unille puoli kahden aikoihin muistaakseni. Aikani sängyssä pyörin, kaikki muut olivat jo nukkumassa, kunnes kuulin että joku rämpyttää puhelinta... Juliakaan ei tuntunut saavan unta joten juttelimme sitten neljään asti...

Decki loppujen lopuksi näytti tältä:

3-2-2-1 Garchomp SV
2-2-2 Tyris Prime
2-1 Uxie
3 Tomb
2 Sable
1 Azelf
1 Bat G
1 Unown DARK
1 Q

1 Luxury Ball
1 Kommari
1 Belt

2 BTS

1 Black Belt
2 Judge
2 Seeker
3 Twins
3 Bebe
4 Collector

2 Warp
2 Dark
2 Rescue
4 Spec. Dark
4 DCE


4.5 Lauantai - SM-kisapäivä!

Heräilimme 7 aikoihin, jotkut hitaammin, jotkut hieman nopeammin... Juna Lähtisi 8:14 Hyvinkäälle. En ole aamuihmisiä, mutta ihmiset vaativat aamupalaa, joten paistelin ruhtinaallisesti kalapuikkoja pannulla. Kunnes tajusin etten ole pakannut mitään... Ihmiset juoksivat syötyään pihalle ja minä jäin vielä pakkailemaan, pääsen pihalle 8:12 ja totean etten voi enää keritä junaan näillä kantamuksilla... Mahtava startti päivälle! No meni hetki ja Kumis soittaa ja sanoo että myöhästyi juuri ja juuri junasta, kumis palaili asemalta kämpilleni ja teimme pakkalistat valmiiksi ja stallailimme jotain... Tulimme sitten kahdestaan seuraavalla junalla, SM-kisapaikalle päästyä, ihmisiä oli ihan älyttömästi, hirveä härdelli menossa. Noh siinä sitten käytiin samantien deck checkissä jne. Stallailin siinä sitten jonkun aikaa kunnes ekan kierroksen pairingssit tulevat ja painelemme pöytiin odottamaan turnauksen alkua...

Flight 1

Round 1 Janina K. Luxchomp/w Dialga

Aloitan pelin tombi edessä, saan azelfilla prizet katsotuksi ja giblen otetuksi prizeistä, dce kiinni ja DG. Janina pelaa collectorin ja hakee uxie, dialga, lucario. Janina rupeaa heti setuppaamaan Dialgaansa? ja tässä vaiheessa hieman ihmettelen, että pelaako Janina mahdollisesti dialgachomppia! Janina nostelee uxiella lappuja, liittää energian dialgalleen. Saan vuoron ja rupean setuppaamaan tyristäni, greissailen garchompin peliin ja Janina on ensimmäisenä vastustajanani pääsee lukemaan korttia! (tätä nähtiin hyvin paljon xP) Tombini haittaa selkeesti Janinan peliä kun ei pääse käyttämään traikkuja ja sen takia ensimmäisen prizen ottamiseen meni todella kauan, hetken jo mietin että peli menisi aikaan ja häviäisin siihen kun SP pystyy napsimaan prizejä kuitenkin nopeaan tahtiin. Lopulta Janina saa tombini alas! Trainer lukko on poissa ja seuraavalla vuorolla tulisi satikutia... Loppupeli napsitaan prizejä tyyliin joka vuoro ja aika huudetaan! Saan T1 ja T3, evotan T1 vuorollani ja haluan jostain syystä pelata unown q:n peliin vaikka se ei ratkaise mitään, no sieltä tulee spray... penkkini on täys en saakkaan gibleä peliin ja laitettua sille energiaa... Tulee Janinan vuoro ja hän kaataa garchomppini edestä, rescue energia! Saan garchomp linjani käteen ja kädessäni on DCE... olisin saanut garchompin peliin kolmella enulla ja tullut ajelemaan Janinan alas, jonka jälkeen hänellä ei olisi mitään iskijää jäljellä. Harmittelen virhettäni ja kättelen Janinaa hyvästä pelistä.

0-1

Round 2 Henkilö X! Tyris/Ampha

Siistiä, Tyris mirror! Joudun taas aloittamaan ja alkuni on aika heikko, kädessä kuitenkin collector, jos selviän ensi vuoroon asti! Hieman epäilytti miten pakkani pärjäisi suoraa tyristä vastaan, ja alun perusteella näyttääkin pahalta. Annan 3 prizeä eteen, sillä välin kun setuppailen omaa tyristäni peliin. Saan tyrikseni peliin joka lyö 160, rupean siis ohkoamaan kaiken mitä eteen tulee, kädessä vielä black belt varmistuksena jos tulisi vaikka tyris beltin kanssa eteen. Onnekseni vastustajan peli kaatuu pitkälti siihen kun saan hänen kaksi ensimmäistä tyristä ohkottua edestä, vastustaja rupeaa setuppamaan kolmatta tyristään ja syöttää minulle orjiaan sillävälin. Alku oli tosiaan pelottava, mutta tällä kertaa lykästi.

1-1

Round 3 Henkilö Y! LostVileGar

Saan ihan hyvän startin mutta joudun taas aloittamaan, haha! Molemmat setuppaillaan tombimme henkihieveriin asti, mutta en voi antaa liian kauaa aikaa genkkua vastaan joten tulen ottamaan prizejä garchompillani. Vastustaja tulee kopsuttamaan penkillä olevan tombini ja spreadii damagea ympäriinsä. Heti 1 poke lostissa ja prizet tasan, öh... Ei nouse darkki enut, eikä tyrikseni pääse oikein oikeuksiinsa alussa. Lopulta kuitenkin saan unown darkin top deckistä ja haen spec. darkin, tyrikselleni. garchomp penkille ja spreadia tyriksellä. Genkku kuitenkin sinnittelee edessä ja napsii ensi vuorollaan prizen uxiestani... Olen häviöllä joten saan twinssit käyttöön. Spreadin taas ja genkku lähtee edestä. Vastustaja kasaa sf genkun ja tulee räyhäämään sillä eteen, shadow roomaten jonku pokeni taas alas. Retreattaan tyrikseni koska pelkään fainting spelliä, isken garchompilla ja ressat pitää sen hengissä, mutta jää kympi päähän. Vastustaja ei saa hiilattua sitä ensi vuorolla joten otan siitä ensi vuorolla prizen Bat G:lläni. Tässä vaiheessa vastustajalta loppuu resurssit? tai sitten ei vain nouse. Spreadin loppu matsin tyrikselläni ja gg.

2-1

Round 4 Luxuss LostVileGar

Joudun aloittamaan taas, mutta se ei haittaa. Saan todella hyvän startin tombi edessä, azelf, gible ja dce kädessä. Toisin kuin luxuss kärsii todella heikosta startista, en aluksi tiennyt yhtään mitä hän pelaisi, hän aloitti uxiella ja pelasi beben jolla hän haki toisen uxien ja nosti lappuja, mutta ei nosta mitään? Saan vuoron ja tulen garchompillani ajelemaan kolmella enulla jo T2... Luxuss miettii jo scooppaamista mutta jatketaan pelaamista. Loppujen lopuksi Luxuss saa kuin saakin peliin genkun ja tulee hurlaamaan pokeni lostiin. Mutta tässä vaiheessa minulla on täysin ladattu tyris ja garchomp. Tuon tyrikseni eteen ja ohkoan genkun edestä... Luxuss saa uuden genkun ja tulee hurlaamaan toisen pokeni lostiin, otan taas prizen tyrikselläni, 1 prize jäljellä ja 2 pokea vasta lostissa, luxuss scooppaa, PP hänelle.

3-1


Round 5 Revo Magnezone/Regirock

Revo aloittaa tämän taiston. Molemmilla ahkera setuppaaminen, minulla ei olisi mikään kiire niin kauan kuin ei olisi enua pelissä tai discissä.. Rauhassa setuppailen tombi edessä mutta nähtävästi revo ei tykkää trainer lukosta ja tulee ajelemaan sen alas :< No höh, saan pelattua twinssin ja haen kaikkea jännää (en oikeesti muista mitä hain..) Tulin ajelemaan magnezonen alas garchompillani, jonka jälkeen tulee uusi zone ja ohkoo sen alas... Puuh... Huonolta näytti mutta saan setupattua 2 tyristä tällä välin ja ensimmäinen uhri uunista ulos. Tyriksellä on beltti kiinni ja ohkotan Revon zonen... Ajattelen että peli oli tässä, Revo ei tästä enään nousisi, mutta kuinka väärässä saatoi ollakkaan... Revo saa uuden magnezonen peliin ja taikoo jostain 3 enua yhdessä vuorossa peliin... HUH! beltillinen tyrikseni lähtee alas 4 enulla ja olen helisemässä ja pahasti... Jossain välissä huudetaan aika ja johdan prizeissä yhdellä, Revo yrittää mutta ei saa mitenkään vemputettua itselleen prizeä vuorolla. En olisi minäkään saanut enään prizeä hänestä, että huh huh! Aika pelasti tällä kertaa minut! GG Revo

4-1

Tässä vaiheessa fiilarit oli aika hyvät, en ollut vielä koskaan ennen noussut näin hyvin 0-1 -> 4-1... Nyt vaan pidetään pää kylmänä vikaan peliin!

Round 6 Waker Glaceon/Gutor/w Banette & Regice

Voi elämä, joudun taas aloittamaan ja tällä kertaa pelaisin pakkaa vastaan jota vastaan en ole koskaan pelannut ennen enkä tiedä yhtään miten pakka toimii! Saan kuitenkin ihan hyvän setupin alkuun, spiritomb alku ja saan gabiten peliin. Noh! sieltä sitten tulee collector jolla tulee kaikki tarvittava peliin, regimovea tulee ja tombi vaihtuu edestä ja trainerit vapaata riistaa... Waker pelaa kaiken peliin ja vuoro loppuu siihen että hän heittää gutorillani käden nollaan ja hän saa 6 korttia... ei hyvä! topdeckasin kuitenkin collectorin ja saan jotain söhlättyä vielä, mm. saan garchompin peliin, mutta jätän sen istumaan penkille. Tässä tapahtui myös evo kun en tajunnut hakea toista tombia, jolloin traikku lukko olisi pysynyt varmasti niin kauan kunnes toinen tombi tapettaisiin... En ymmärrä miten onnistun, mutta pysyn hengissä kuin ihmeen kaupalla kun Waker saa kaiken peliin, pidettyä käteni nollassa vuoro vuoron jälkeen ja lopulta en saa edes käyttää powereita kun glaceon lv. x tulee eteen. Lopulta nostan kuitenkin twinssin topdeckistä kriittisessä vaiheessa, Wakerilla taisi olla vain 2 prizeä jäljellä... Saan peliini edes jotain ja vempsujen avulla lopulta ensimmäinen glaceon tippuu... No mutta ei hätää penkiltä tulee heti uutta glaceonia! jesh! waker saa avalancella vielä yhden prizen penkiltäni ja tyris ottaa edessä 90 damagea... Tyris on kuolemaisillaan, mutta onneks warp enu+seeker pelastaa. Saan tyrikseltä beltin pois ja ja annan sen garchompille ja garchomp tappaa seuraavan glaceonin... UH OH! ihan uskomatonta... Kaikki pääiskijät poissa! vai ovatko? Waker hetken siinä tuumii ja pelottelee minua sanomalla "hmm, jos teenki noin niin mulla on vielä mahis." Tarkistan hänen discin ja huomaan että siellä on kaikki eeveet ja niiden muodot. Waker ei tästä enään nousisi... Olin ihan ällikällä lyöty, en tajua vieläkään miten voitin tämän ottelun. Olen kyllä sitä mieltä että minun olisi ehdottomasti pitänyt hävitä tämä matsi...

5-1

Tällä tuloksella oltaisiin varmasti topeissa... Ensimmäinen kausi, ensimmäiset SM-kisat ja topcut... Huh huh, kyllä hieman oltiin täpinöissä ja painelin pihalle haukkaamaan ilmaa!


TOP-16

Round 1 Powerkeeper Luxchomp


Aloitan Unown Q:lla ja neljällä enulla + jotain turhaa. Enuff said?

0-1

Round 2

Tässä matsissa päästiin jopa pelaamaan jossain määrin. Mitä voin sanoa, vastustajalla pyöri paremmin kuin

minulla ja aina löyti DCE joka tilanteeseen kun sitä kaivattiin xP taisi pelata kaikki DCE:nsä pelin aikana.
No tällä kertaa näin, huono onni iskikin sitten toppi peleissä, no can do.

0-2


En kuitenkaan voinut olla pettynyt tulokseeni. 5-1 swissit ja topcut ensimmäisellä kaudella, ensimmäisissä SM-kisoissa.


Jälkipyykki:

Props & Slops:

+ aono- & Bodrum miitti
+ Julian tekemä jännänhieno pirtelö aonomiitissä
+ Tonun alkuperäinen deck konsepti
+ Kumis auttoi deckin modauksessa
+ Näin paljon mukavia ja ihania ihmisiä = seura!
+ Roxu & Lehtis lainas lappuja deckiin
+ Mahtava turnaus, todella mahtavasti hoidettu tapahtuma kaikinpuolin, kiitos henkilökunnalle!
+ Ekat SM:t ja topcut, löl
+ Matius, Miska ja Revo topcuttas
+ Kauden paras pelaaja voitti oikeutetusti SM-kisat
+ Hero oli yllättävän mukava minulle
+ Tri sai ranking invitensä
+ Tia piirsi minulle hienon kuvan <3
+ Tein hyviä tradeja turnauksen jälkeen
+ Hese- & Miska jatkot
+ Citadels, DMC & Dominion


- Liian vähän unta
- Launtai aamu... Minua ei odotettu ja myöhästyin junasta
- Ei ollu fiilistä ensin pelata tai tehdä mitään muutakaan aamun takia
- En nähnyt kun Julia avasi BW boxinsa
- Roxu ei tuonut minulle ES vaikka lupasi
- Kumiksen örvellys perjantaina
- Kallis kebab joka ei ollut tulista, vaikka sen piti olla
- Karkkitarjoilu oli hukassa
- Omat evotukseni
- En löytänyt kaikkia ihmisiä joiden kanssa piti tradee lappuja
- Lefan oikeusmurha...
- Anni menetti ranking invitensä...
- Kumis ei ollutkaan 4.
- Tonun huono tuuri
- PP toppipeleissä
- Lehtis oli 17.


Näin loppuun vielä haluan kiittää kaikkia henkilöitä, jotka ovat toivottaneet minut tervetulleeksi uutena pelaajana pokemonin saloihin ja jotka ovat opastaneet ja neuvoneet minua mm. korttien ja deckien kanssa. Erityismaininnan saavat Potut, jotka toivottivat minut tervetulleeksi jo varhain heidän joukkoonsa (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta ;D) ja mm. lappuja lainaan aina kun tarvitsin. Haluan myös kiittää Juntusia lappulainoista alkukaudella sekä kaikista pienistä vinkeistä ja sääntö tulkkauksista kauden aikana.
Vielä kerran kiitoksia kaikille mukaville ihmisille joiden ansiosta tämä kausi on ollut vain positiivinen kokemus minulle. Ensi kautta mielenkiinnolla odotellen! aono kiittää ja ku
Avatar
aono
 
Viestit: 253
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: aono is emoing @SM

ViestiKirjoittaja Hero » 11.05.2011 20:17

Bodrum oli jees sillon kun se ei maksanut niin törkeästi!

HB roskaläjästä!
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: aono is emoing @SM

ViestiKirjoittaja R0xu » 11.05.2011 20:21

Anteeksi ES moka ;___;

Siistii kun topppasit
Kuva
Avatar
R0xu
 
Viestit: 1078
Liittynyt: 01.11.2010 01:01

Re: aono is emoing @SM

ViestiKirjoittaja Tonu » 11.05.2011 20:41

Tony on hieno mies, kuten sanoin jo alkukaudesta monelle! Kiva kanssa, että luotit konseptiini jolla pärjäsit todella hyvin. :>

Listassa ei kyl näytä olevan paljoakaan eroa siihen millä pärisytin liigassa. Garchomp linjaa ja jotain popeja vähän muokkailtu. Trainer osiosta kait lähinnä lähtenyt vaan Belt pois ja saattanu tulla 3. Twins lisää, toinen BTS lisätty. Energiat olivat ainaskin samat mitä itse käytin. Joku 5-6 eri lappua näyttäisi olevan kun vertailee meidän listoja. :>

PP et nostit topeissa sen verran huonosti. Quu alku ja toisessa pelissä vastustaja taisi nostaa liian hyvin. :d
Ens vuonna toivottavasti menee taas hyvin ja toppaat SM-kisoissa. :>
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: aono is emoing @SM

ViestiKirjoittaja Roseanni » 11.05.2011 23:06

Kiva kun teit rapsan! ;o Ja tosi hyvä suoritus ekoissa SM-kisoissa. >:o Muutenkin sulla tais mennä kausi paremmin kuin keskimäärin niillä, jotka juuri aloittaneet (?). Miska-jatkoillakin oli kivaa! (DOMINION!!!)
Enivei, gräts ja näin. :>

Jee, olin miinuksissa! :'>
"Pokemonista ei voi valehdella, se näkyis jo liikaa päälle." - Lehtis Jouni 28.09.2009
真実はいつも一つ! コナん<3

Esan blogi - The Deck Out
Avatar
Roseanni
 
Viestit: 267
Liittynyt: 31.10.2010 17:41
Paikkakunta: Espoo (Otaniemi)

Re: aono is emoing @SM

ViestiKirjoittaja Revo » 11.05.2011 23:23

Mul loppu teho kesken et oisit muutenki lopus vieny : D
EDIT: Jos Tyris Amphan peluri vaikutti edes hieman hipiltä jolla oli sininen takki ja pinkit suojat niin voin hyvällä omalla tunnolla todeta että vastaasi asettui Juha Rautiainen : )
Avatar
Revo
 
Viestit: 55
Liittynyt: 01.11.2010 13:38

Re: aono is emoing @SM

ViestiKirjoittaja aono » 12.05.2011 21:51

Kiitoksia onnitteluista ja kehuista!

Tonu: Kiitos kiitos, no ensikaudella nähdään mitä tapahtuu, ehkä on turhan aikaista puhua seuraavista SM kisoista vielä tässä vaiheessa, saati sitten topcuttaamisesta! ;D

Revo: Aijaa, no niin minullakin. Olin onnekas ottelussamme, hienoa kuitenkin että molemmat pääsi toppeihin ^^
Avatar
aono
 
Viestit: 253
Liittynyt: 01.11.2010 01:04


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron