Huonon kauden huono päätös - IP:n SM & kausi 2011

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Huonon kauden huono päätös - IP:n SM & kausi 2011

ViestiKirjoittaja Innokas pelaaja » 19.05.2011 21:20

Tervehdys armeijasta!

SM-kisoista on jo pari viikkoa aikaa, mutta päätinpä tässä vapaa-ajan kuluksi kirjoittaa vähän rapsaa. Aikaa ei ole paljon, joten mennään suoraan asiaan:

Tämä kausi oli omalta kohdaltani täysi fiasko. Ei yhtään mitalia, ei edes ainuttakaan top cuttia! Syy on kuitenkin selvä. Armeija. Muut tämän foorumin käyttäjät (badganondorf, Kumis, eräs jyväskyläläinen), jotka menivät armeijaan samaan aikaan kuin minä viime vuoden heinäkuussa, joutuivat olemaan siellä vain puoli vuotta, kun taas itse joudu(i)n mädäntymään siellä kokonaisen vuoden. Kauden alussa uhosin kuitenkin osallistuvani suurimpaan osaan citareista ja kaikkiin regionaaleihin. No kuinkas kävikään. Viikonloppulomilla en kuitenkaan jaksanut lähteä juuri mihinkään, ja parin suuremman turnauksen aikaan jouduin jopa olemaan armeijassa. Armeijan aikana kiinnostus korttipeliin oli muutenkin välillä pohjalukemissa, mikä johtui varmaan siitä, että eräistä syistä koin tämän kauden harvinaisen tylsäksi.

Tässä kauden tulokseni:

Turun BR: Gengar 3-1
Turun CC: Gyarados 3-3
Turun States: Uxie donk 3-2
Hyvinkään SM-kisat:: Uxie donk 4-2
--> Kokonaistulos: 13-8 (voittoprosentti 61,9%)

Kertaanpa vielä huvikseni aiemmat SM-sijoitukseni (kaikki tulokset Masters-ikäluokassa lukuun ottamatta vuotta 2005, jolloin kaikki pelasivat sekaryhmässä):

SM 2005, Helsinki: Metagross / Xatu 3-3 (16.-27. sija)
SM 2006, Helsinki: Queendom 4-4(?) (4. sija ja MM-kutsu)
SM 2007, Tampere: RaiEggs 2-2 (14. sija)
SM 2008, Tampere: GardevoirGallade 5-3(?) (3. sija ja MM-kutsu)
SM 2009, Riihimäki: Kingdra 4-2 (9. sija)
SM 2010, Espoo: Shuppet 4-2 (9. sija)
SM 2011, Hyvinkää: Uxie donk 4-2 (26. sija)

(Huomatkaa vuodet 2009 ja 2010, jolloin viimeinen top cut -paikka oli vain prosentin tai prosentin kymmenyksien päässä. Talk about good luck!)

Ja nyt tuoreimpien SM-kisojen selostukseen. Pelasin siis Uxie donkia, koska olin raskaan leiriviikon jälkeen niin väsynyt, ette tosiaankaan jaksanut pelata mitään miettimistä vaativaa pakkaa ja harmitella sitten jälkeenpäin kymmeniä tekemiäni virheitä. Päätin vain mennä "härnäämään" ennakkosuosikkeja "pasianssilla". Lisäksi Uxie donk oli jo Turun Statesissa vakuttanut minut donkkauspotentiaalistaan poistamalla pelistä kolmena T1:nä yhteensä 7 pokea.

Round 1: Lauri H. (Vilegar)

En saanut donkkia, koska jouduin antamaan Cyclonen Unown R:lle päsätäkseni edes käyttämään Trainereita (vastustaja sai T1:llään Spiritombin eteen). Hyökkäämättömyydestäni huolimatta sain omalla ensimmäisellä vuorollani kaksi pokea pois pelistä, mutta Chansey jäi eteen. Siitä eteenpäin peli oli alamäkeä, koska Vileplume ilmestyi Twinsin avulla pian peliin.

0-1

Round 2: Argatni (Luxchomp)

Donkkasin Luxrayn.

1-1

Round 3: Zhaituki (Ursaring/Typhlosion/Ninetales)

Donkkasin 2 Vulpixia ja Cyndaquilin.

2-1

Round 4: Water (MewGyarados)

Donkkasin 2 Magikarpia, Mew Primen ja Regicen.

3-1

Round 5: badganondorf (Vilegar)

Donkkasin Azelfin, Oddishin ja Spiritombin.

4-1

Round 6: SiaBBo (DialgaChomp)

Deafen peliin T2 (jota ennen sain ulos vain yhden beltillisen Dialga G:n) --> sinnittelystä huolimatta selvä häviö

4-2

26. sija, pettymys. Miksi kuutoskierrokselle pitikin sattua autoloss-matchup! Plussia ja miinuksia en nyt jaksa raapustaa, joten ei muuta kuin katse kohti uutta kautta, josta tulee epäilemättä fantastinen. Varoitus heikkohermoisille: ensi kaudella IP tulee palaamaan entiseen loistoonsa ;)...
Innokas pelaaja
 
Viestit: 126
Liittynyt: 01.11.2010 17:02

Re: Huonon kauden huono päätös - IP:n SM & kausi 2011

ViestiKirjoittaja Tonu » 19.05.2011 22:46

2005 vuonna tais olla viiden kierroksen swissit. Tuo 3-3 tulos vähän jäi mietityttämään...
2006 oli kans viiden rundin swissit. Kahdella häviöllä ei tainut päästä kuin max yks jatkoon jolloin tuo 4-4 saattaisi olla mahdollinenkin silloisen pronssipelin myötä.
2008 taisit vetää 6-2, sillä itse olin swissien 7. ja jouduin "tokaparasta" vastaan lähes auto-loss pakalla. xP


Hyvät röllit kyl vedit tolla Uxiellas. Kaikki oleellinen kerrottu. PP tuon "tilantees" takia.
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Huonon kauden huono päätös - IP:n SM & kausi 2011

ViestiKirjoittaja badganondorf » 20.05.2011 10:42

En muista 2005 vuoden SM-kisoista muuta kuin, että oli top8, en tosin muista oliko 5 ja top8 vai 6 ja top8.
2006 vuodelta minulla olisi hämärä muistikuva, että meillä olisi ollui tosiaan 6 kierrosta. Pelasin viimeisessä Swississa Toxia vastaan, joka oli silloin Swissin jälkeen undefeated. Sinäkin vuonna oli top8, jonka muistan siitä, että pelasin Junkkaria vastaan top8:ssa ja IP:ta vastaan Top4:ssa. En kyllä silti tiedä, miten saa 4-4 aikaiseksi ellei tosiaan ole vetänyt 3-3 swissit ja päässyt jatkoon?

Hieno rapsa(vaikkei ehkä viime vuoden rapsalle vetänyt vertoja) ja tervetuloa pois Turusta =D
http://www.thedeckout.com - Maailman paras Pokémon TCG-blogi(ni)

Mewtwolover kirjoitti:Pistin kännykkääni jo muistuksen 12.8.(MM-kisat päättyvät 11.8.) kohdalle noiden (Esan) oikkien poistosta.
Avatar
badganondorf
 
Viestit: 832
Liittynyt: 04.10.2010 09:52

Re: Huonon kauden huono päätös - IP:n SM & kausi 2011

ViestiKirjoittaja Innokas pelaaja » 20.05.2011 21:06

Tonu: Kiitos! Olen kyllä varma, että 2005 oli kuuden kierroksen swissit (ja top8). 2008 tulokseni saattoi tosiaan olla 6-2.

Badis: Kiitos! 2006 oli mielestäni viiden kierroksen swissit, koska muistan hävinneeni vain sinulle ja Istolle saaden tulokseksi 3-2 (Tox 5-0). Olin swissin jälkeen kai kuudes. Voitin top8:ssa Trin ja hävisin sinulle top4:ssa sekä Toxille "pronssipelissä", joita tuolloin vielä oli tapana pelata. Näin top cut -tulokseni olisi 1-2. Kun tämä yhdistetään 3-2:een, yhteistulokseni oli kuin olikin 4-4 :D.

Isto: Kiitos! Eihän tuollaisella pakalla mitää rispektiä voikaan kerätä, lähinnä tavoittelin muutamaa palkintoboosteria. Ensi formaatissa lyönkin sitten kunnon pakat tiskiin, nyt kun intin jälkeen alan taas panostaa peliin.
Innokas pelaaja
 
Viestit: 126
Liittynyt: 01.11.2010 17:02

Re: Huonon kauden huono päätös - IP:n SM & kausi 2011

ViestiKirjoittaja Tonu » 20.05.2011 21:57

Ok, tainnu sit olla fantsun sivulla upittu viidennen kierroksen ständingssit vahingossa kuudennen kierroksen standingien sijasta mikäli tuolla oli kuusi rundia. Näköjään tässä parin vuoden sisällä poistettu wanhoja uutisia sieltä niin en voi viskaa tohon urliakaan. Noiden sivujen mukaan itse olin pelannut 2-3 ja saavuttanut sijan 28-37 (kaivoin nyt nää jutut mun aiemmista viesteistä jotka oon postannu pari vuot sitte; sillo ku noi uutiset oli viel tallessa). xP

Voisin kyl melkee varmana sanoo et oli vaa viis rundia. Muistan et hävisin vikan matsin Dark Magnetoniin joka haxas vikat kaks prizee mun Crobat exästä Rocket's Energyllä ja olin vähän asdf etten päässy "positiivisen" puolelle voitto/häviö-suhteessa. Lisäksi, jopa 2008 kaudella stateissakin pelattiin vaan 4-5 kierrosta koska pelaajia ei ollut kovinkaan paljon Mastereissa. Muistelisin, että SM-kisat 2008 oli eka turnaus suomessa missä oli Mastereissa 6 kierrosta. En tosin voi mennä vannomaan tästä, mutta tälläinen muistikuva on kyl jääny.
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa

cron