VR - Venaile Rauhassa

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

VR - Venaile Rauhassa

ViestiKirjoittaja Shadow Lugia » 12.09.2011 20:10

Oltiin jo sovittu Tapsan kanssa "kauan" sitten, että menen sinne ennen ja jälkeen hygen turnauksen, koska en jaksaisi lähteä joskus yömyöhään junalla kotiin. Viikolla ennen turneeta sitten päätettiinkin että mennään Tatin luokse miittaamaan, koska Reea ei kerkiäisi tulla Tapsalle. No ei siinä mitään, sovittiin sitten tapsan kanssa että miitataan Lahden asemalla perjantaina ja mennään samalla bussilla. Joskus keskiviikkona/torstaina saatiinkin sitten tietää, ettei Reea pääsekkään tulemaan miittiin. Pyydettiin sitten Tatin kanssa SP miittaamaan, joka sitten loppujen lopuksi sai vastattua selkeästi että tulee. Värväsin SPn käymään puolestani porossa ostamassa suojia meille kaikille, samalla päästäisiin lähtemään aikaisemmin.

Perjantaina pääsin koulusta perinteisesti klo 13, stallasin kotona jonkin aikaa ja lähdin tekemisen puutteessa kävelemään juna-asemalle jo 30min ennen junan lähtöä. Poikkesin matkalla kaupassa ja ostin limpparia yms junamatkoille. Hyppäsin junaan, jolla sitten päädyin Karjaalle. Karjaalla odotellesani toista junaa saan viestin, että Herolla on mulle lappuja Tonulta. Tuli pieni blackout, kun ei ollut mitään hajua että mitä lappuja ja miksi xP. Junamatkalla sitten tajusin että hei, meillähän oli vaihto xPP. Olin onneksi ottanut kaikki pahvit mukaan, joten Tonulle menevät laput olivat myös mukana. Miittasin SPn pasilan asemalla. SP oli ostanut meille jo liput valmiiksi, ettei tarvitsisi sitten enää jonotella. Lipunmyyjä oli sitten nerona myynyt SPlle 2 Juniorilippua, vaikka SP oli sanonut monta kertaa että toinen on opiskelija. Kuulemma sanonut että maksavat samanverran niin ei sillä ole merkitystä, paitsi että olen 17 enkä saisi matkustaa juniorilipulla ":D". Pummattiin ittemme vessaan, kun kumpikaan ei halunnut maksaa euroa siitä (lol). Lopulta päästiin sitten raiteelle odottamaan junaa. Ennen meidän junaa tuli joku lähijuna jonnekkin, joka oli tietenkin myöhässä. Noh, junan lähtöraidetta siirrettiin, jotta meidän junamme pääsisi oikealle raiteelle. Noh, tietenkin meidänkään junamme ei ollut ajoissa, koska I junat oli jouduttu perumaan jonkun sähkövian vuoksi, perus VR. Tietenkin meidän juna oli jotain 20min myöhässä, jolloin sitten kuulutettiin että juna lähteekkin toiselta raiteelta. Ei huoh VR. Noh, vaihdettiin raidetta ja tietenkin juna oli vielä enemmän myöhässä. En enää edes muista kauanko se oli myöhässä, mutta ihan liikaa. Kun vihdoin päästiin junaan, säädettiin jotain paikkojemme kanssa ja päästiin lopulta istumaan vierekkäin. Pelattiin pari matsia Scolipede vs Reshityppis. Olin päättänyt torstaina että pelaan typpistä, jossa olisi Black Belt ohkoamassa SuiTeit ja Gootit. Typpis osoittautuikin aivan kuraksi (tiedä sitten mikä oli vikana, alkukäden jälkeen käteni oli jotain 2 karkkia ja 2 commua, muttei pokeja ja Sageillakaan en orjia nostanut), joten päätin että vaihdan pakkaa sitten kun päästään perille, en tosin tiedä mihin. Mukavasti sitten lopetettiin pelit ja pakattiin, kun alkoi näyttää tutulta paikalta. Mäkihyppytornin huomattuamme siirryimme sitten valmiiksi odottelemaan junan pysähtymistä, koska olisi hiukan kiire keretä Hollolaan lähtevään bussiin. Kuten arvata saattaa, juna vain pysähtyi Lahden asemalle, kuulutuksia ei kuulunut. Kaikki Lahden aseman missanneet matkustajat saivat varmaan venailla rauhassa seuraavaa junaa jossain ties missä. Rushittiin SPn kanssa bussiin, johon kerittiin lopulta "hyvissä ajoin". Matkalla SP meinasi jäädä parikin kertaa jossain keskellä ei mitään, onneksi kuitenkin kerkesin aina sanoa että ei vielä xP. Päästin perille, käytiin kaupassa ostamassa pahaa kokista ja jotain lol maissilastuja (SP ei näin). Käveltiin Tatille, jossa sitten draftattiin EP boxi. Nostin kivasti 8-5-2 linjan goottia, jota tietysti piti pelata ihan vaan for lulz. Hävisin tapsan Tornadukselle ja voitin Tatin omalla Tornaduksellani ja Audinoillani. Scuupattiin pelit ja alettiin pelata Gootti vs Scolipede, jonka pöllin SPltä. Tatti otti kivasti turpiinsa weakkien takia. Samalla päätin etten pelaa goottia, vaikka ihan alunperin lupasin sitä pelata xP. Ajattelin että kasaan Rossin roskakasan ja pelaan sillä, kun kerran sillä pari peliä pelasin OCssa ja se toimi ihan kivasti. Modasin pakkaan vain 2 ponttia lisää 1 gloomin ja 1 copycatin tilalta. Pelasin pari peliä goottia ja tapsan sharpedoa vastaan, vieden kaikki matsit ("yllätys"). Loppuilta pelattiin mahjongia ja sitten scuupattiin joskus liian myöhään nukkumaan.

Heräsin aamulla tapsan herätykseen, jonka jälkeen nukuin vielä ehkä puolisen tuntia. Heräsin ja lagasin suihkuun, jonka jälkeen pakkasin tavarat ja sitten melkein jo lähdettiinkin. Käveltiin taas ikuisuus bussipysäkille, jossa taas vaihteeksi lagailtiin ja odotettiin bussia. Bussilla Lahteen, josta sitten junaan kohti Riksua, jossa sitten vaihdettiin junaa. Hygessä sitten Tapsa saa soiton Roxulta, joka samantien tuleekin meidän takaa Juuston kanssa. Päätetään käydä hesessä, mutta kun siellä kelpaa vain käteinen ja kenelläkään ei ole, päätämme lähteä vain takaisin ja käydä kaupassa hakalassa. Matka hakalaan sujui hyvin Juuston kanssa jutellessa kaikkea randomia. Hakalassa automaatin kautta kauppaan, josta sitten turneepaikalle jossa tavataan Miska. Porukkaa alkaa lappaamaan paikalle, mutta Matiusta ei näy. Matius tulee neljä minuuttia myöhässä ;________;. Turneepaikalla metsästän pakkaani puuttuvat kortit. Jouni tosin unohti tuoda Gloomin ja Oddishin, joten jouduin niitäkin metsästämään. Onnekksi sain ne lainaan yhdeltä jyväskyläläiseltä, kiitos niistä. Tein decklistin ja stallasin, kun en jaksanut mennä jonottamaan. Jouni sitten tulee kyselemään paperia johon voisi kirjoittaa decklistinsä. Totesin, että onhan mulla tossa toi mun decklistin toinen puoli. Loput voitte arvata xP. Deckchekataan sitten peräkkäin ja repeillään sille että meillä on vielä samanlaiset suojat xP. Seppo tarkisti molempien pakat ja ei ollut valittamista. Loppuajan sitten pelasin Bloodbanen kanssa, tosin ei keritty kovin kauaa pelata kun jo huudeltiin paringseja.

Pokemon
3-2-2 Reuniclus
3-1-2 Vileplume
2-2 Donphan Prime
1-1 Blissey Prime
1-1 Entei/Suicune Legend
2 Zekrom
2 Pichu
1 Cleffa

Trainer
4 Twins
4 Sage’s Training
3 Pokemon Collector
2 Seeker
3 Professor Oak’s New Theory
3 Pokemon Communication
3 Rare Candy
1 Tropical Beach

Energy
4 Double Colourless Energy
4 Rainbow Energy
2 Fighting Energy
1 Fire Energy

Round 1 vs Ginka, Typhlosion/Reshiram/Ninetales
Lol Reshityppis, SuiTei kiittää. Sain aloittaa ja aloitin Pichulla, lol. Sain Solun, Oddishin ja Phanpyn peliin, mutta päätin silti lähteä leikkikentälle metsästämään lisää orjia mukaani. Löysin mukaani toisen sipulin ja toisen solun. Ginka evottaa kun luuli että voi heti evolvaa orjansa, mutta muistutin että on hänen ensimmäinen vuoronsa ja ei saa evolvaa. Tapahtuu jotain ja saan vuoron. Nostan Sagella Gloomin peliin ja varmaan norsunkin ja passaan kun Pichu halusi nukkua edessä. Ginka raahaa Gloomini eteen, huomaa että sillä onkin psy weak ja raahaa toisella catcherilla toisen soluni eteen ja tuhoaa sen ;_____;. Tuon norsun eteen, liitän enun, twinssaan ja saan ison solun ja plumen peliin. Tärisyttelen maata Norsullani saaden penkille kivasti damagea. Uhraan toisen sipulini jotta saan tilaa SuiTeille. Tärisyttelen maata pari vuoroa, kunnes kopsun norsuni edestä pois ja tulen SuiTeilla rölläämään. Saan sillä kai pari prizeä, mutta Typpis on ikävä ja roskaa Rainbowini (Ginka heitti nopalla että Rainbow vai DCE xP). Tietenkään en nosta Sagella Rainbowia/Fireä ja retreattaan Zekromin eteen stallaamaan. Saan myös Chanseyn peliin ja stallaan Zekromilla edessä. aikaa on jäljellä vajaa 10min ja prizet on tasan. Stallaan Zekromilla siirtäen damaget pois ja isken jotain 20 Outragella. Healaan Blisseyllä damaget pois ja saan kopsutettua Reshin niin, ettei Ginka saa kopsutettua Zekromiani. Sitten vaan stallaan loppuajan siirrellen damageja pois kunnes aika huudetaan ja vuorot loppuvat Ginkalta kesken.

1-0

Round 2 vs Zami, Stage1/Donphan
Stage1 on hiukan meh, kun Zekrom kopsuu norsuihin ja SuiTeitä ei uskalla pelaa koska Torrent Blade tappaa ison solun. Sain hyvän startin, mutta Zami aloittaa. Zami tulee Tyroguella tappamaan Cleffani, k! Phanphy eteen ja collectorilla 2 sipulia ja 1 solu penkille. Zami tulee norsulla ja pelaa plussan ja kopsuu pikkunorsuni, fuu. Olisin saanut Norsun sekä plumen peliin mutta ei sitten. Twinssaan plumen ja jotain ja passaan. Zamin Norsu ottaa prizejä minkä kerkiää kun itse kituutan kun en saa mitään peliin Zamin Judgen jälkeen. Zekrom saa kerran iskettyä norsuun Outragella 100, joka on liian vähän :/. Tuon sitten SuiTein eteen, mutta Zami retreattaa norsunsa ja tulee iskemään Bursting Infernoa, k!. Noh, Zami evosi kun ajattelin että SuiTei kopsuu weakkiin, mutta Zoroark ei ole water/lightning typeä nähnytkään. Noh, saan siis vuoron lisäaikaa ja siirrän suitein damaget pois yms saan setuppini kasaan nyt, mutta sitten Zami tajuaa Torrent Bladettaa ison solun pois vikaksi prizekseen ;_____;.

1-1

Olisin kyllä nauranut jos olisin matsin voittanut siihen että Zami ei olisi tajunnut iskeä Torrent Bladea xP.

Round 3 vs Sami123, Typhlosion/Reshiram
No löl, starttaan Phanphyllä ja 1-1 SuiTei kädessä. Sami alottaa, liittää enun reshilleen ja passaa. Pelaan Suitein ja rainbowin eteen ja flailaan 10 aktiiviseen cyndaquiliin. Sami pelaa enun ja passaa. Pelaan DCEn suiteille ja flailaan 10. Sami lostaa enuni, liittää enun ja passaa. isken taas 10 flaililla cyndaquiliin ja liitän Rainbowin SuiTeille. Sami retreattaa cyndaquilin ja iskee blue flarea phanpyyni. Tuon Suitein eteen, saan sille DCEn ja kopsun reshin. Sami tuo cyndan ja nostaa penkilleen kai toisen reshin. Kopsun cyndan. Reshi eteen ja cynda penkille. Kopsun reshin. Cyndaquil eteen ja passaus. Kopsun Cyndaquilin.

2-1

Lol, pelasimme pelissä yhteensä 1 supporterin, minun Sageni tjv. Niiiiin hyvää nostoa.

Round 4, Hero, Kingdra/Vileplume
Sain ihan ok startin, sain Plumen peliin ennen Heroa, jolloin Hero ei voinut karkittaa Kingdrojaan. Sain Suiteinkin peliin, joka kivasti vähensi Kingdrojen damagea. Zekrom otti Kingdran alas, jonka jälkeen Beartic tuli pelottelemaan Zekromiani. Siirtelin vain damagea pois Zekromilta, kunnes sain toisen DCEn toiselle Zekromille joka outragesi Bearticin alas. Otin loput prizet SuiTeillä ja Torrent Bladella.

3-1

Round 5, Pikapika, Emboar/Reshiram
No fyy, downer paring ;_____;. Noh, saan taas ihan ok startin, tosin nopea Emboar hiukan häiritsee. Pikapika iskee Reshiramillaan Outragea Zekromiini, jolta siirtelen counterit aina pois. Lopulta tulee Blue Flare, ja sitten tuleekin Outgrage revengekops. Pikapika lataa tyyliin 10 energiaa Reshiramilleen (lol) ja iskee outragea, jonka jälkeen outrageen hänen Reshiraminsa alas Zekromilla. Peliä haittasi hiukan se, että SuiTein puolikas oli taas vaihteeksi prizeissä. Lopussa Pikapika evoaa kuitenkin kukkakauppatyttönsä kanssa ja sekoittaa sillä otetut korttinsa prizeihin, josta sitten Miska judgeaa Gamelossin.

4-1

Round 6, Isto, Typhlosion/Reshiram
Alukäsi oli huonoakin huonompi, Vileplume, Donphan, Donphan, Twins, DCE, Phanpny ja joku turha kortti. Phanpy stallaa edessä kun en saa mitään tehtyä. Commarilla haen Oddishin, ja seuraavalla vuorolla saan Plumen, mutta sitten Isto tulee Reshiramillaan ja sitten kaikki pokeni löytyvätkin discardista.

4-2

Hävisin pelini siis huonoihin startteihin, meh. Olin lopulta 11., joka oli kyllä ihan hyvin pakalla josta löysin kivasti bugeja kesken turnauksen (miten niin 1-1 linjoista aina joku osa on prizeissä tai miten niin 2 Zekromia on liian vähän xP). Loppuajan sitten pelailin Luffy McAnkan kanssa, oli ihan jänniä pelejä xP. Seppo myös värväsi minut pelaamaan mahjongia, tosin kerkesin pelaamaan vain yhden käden ja senkin voitin, lol. Lähdettiin Tatin kanssa käveleen asemalle, koska Reea olisi tulossa Tatille ja ei haluttu olla yömyöhään perillä. Käytiin hesessä, josta en jaksanut ostaa kuin juoman, josta sitten käveltiin odottamaan junaa. Junassa inspistelin itselleni listaa Zekromista ja Tatti kasasi itselleen Mewiä. Lahdessa sitten bussilla kohti Hollolaa, jossa miitattiin Reea ja mentiin Tatille pelaamaan Mahjongia ja TCGtä. Scuupattiin joskus ennen klo 12, koska viimeyönä oli nukkuminen jäänyt vähän vähemmälle.

Aamulla sitten heräsin ja pelasin Reean kanssa pari miinakenttää + luettiin foorumia kun Tatti ei ollut vielä jaksanut herätä. Kun Tatti jaksoi herätä, päädyttiin pelaamaan mahjongia ja vähän Portal 2:sta tietokoneella yms. Lähdettiin Reean kanssa Tatilta joskus ennen neljää kävelemään kohti bussipysäkkiä, josta menin itse bussilla lahteen ja Reea lähti harkkoihin. Lahdessa kaupan kautta junaan ja sitten parin vaihdon kautta pääsin vihdoin kotiin (mehh 3 tunnin junamatkat ;____;). En jaksanut eilen kirjoittaa rapsaa kun oli vähän kipeä olo ja tänäänkin scuuppasin koulun ja nukuin mukavat 15 tuntia :3.

+/-
+ Tattimiitti taas vaihteeksi
+ pelasin 4-2
+ pakka oli ihan kiva, vaikkakin buginen
+ kaikki hienot ihmiset
+ kaikki jotka lainas pahveja
+ mahjong
- pitkät junamatkat himasta ;____;
- tulin kipeäksi

Jeps, seuraavassa turneessa taas tavataan. PS ne kenelle lainasin pahveja niin olis kiva saada tietää että koska saisin niitä takaisin (Tapsalla on mun Zoroark ja Jounilla kai toinen ja sit SPllä on jotain mun pahvei?).
So, I Herd U Liek Mudkipzz?
Waihtola
Regigigas ;______; <3
Avatar
Shadow Lugia
 
Viestit: 559
Liittynyt: 01.11.2010 15:43
Paikkakunta: Tampere

Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron