Tällä kertaa kävi nyt näin!

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Tällä kertaa kävi nyt näin!

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 26.09.2011 12:10

Lauantaina ajattelin sitten miettiä, että mitäköhän sitä pelaisi. Koska oli jo lauantai ja olin laiskalla päällä, menin kaivelemaan Esa tummia rasioita. Löysin ensin jonkun Lost Zone -saishen, joka pyöri Meweillä, mutta vedin pari testialkua ja totesin pakan aika hirveäksi. Jouduin valita pakkaa, jossa ei olisi Catchereita, koska niin kuin varmasti jokainen tietää, ovathan ne hieman tiukalla! Päädyin sitten Tyrikseen, kun sain sillä sentään pari ihan ok-alkua. Mistäpä Seppo olisi voinut tietää, että tämä oli hänen Pokémon-uransa suurin virhe..

Sunnuntai, ah, tuo Pokémonille siunattu päivä. Herääminen yhdeksän aikaan on aina yhtä iloinen yllätys. Soittelin Otolle, että tuoppas näitä kortteja sitten, että saan pari pakassa olevaa proxya vaihdetuksi. Kirjoittelin pakkalistani koneella ja lähdin sitten pyöräilemään Hyvinkään rautatieasemalle päin. Koska asemalta usein lähtee joillekkin pelleille varamenopeli alle, päätin jättää pyöräni erään kerrostalon ulkona olevaan telineeseen. Tällä samaisella reissulla näin kaksi tuttua henkilöä... En nähnyt heidän kasvojaan, sillä olinhan heidän takana! Toisella oli musta hattu päässä ja toinen oli vain lyhyt. Olisiko edessäni Pekka ja Pätkä? Harmikseni huomasin Pekan olevan Esa, Pokémon-kouluttaja, ja Pätkän olevan Anni, kovasti Pokémon-mestariksi pyrkivä kouluttaja!

Koska olin joutunut käyttämään kaikki voimani ja keuhkoni pyöräillessäni tätä hirveää ylämäkeä, jouduin haukkomaan henkeäni kuuluvaan ääneen. Liikaurheilu ei ole hyväksi! Kävelimme sitten kolmeen Pekkaan (see what I did there?) asemalle ja huomasimme OOOOTHENIN olevan jo paikalla, kerrankin näin päin. Iris ja Matiuskin tulevat pian partioomme. Vähän ajan kuluttua Miska, Pokémon-mestari, soittaa ja kysyy missä olemme, kun meitä ei näy asemalla.

Junassa sitten Anni katoaa yhtäkkiä ja Esa pomppii paikasta toiseen. Miska kertoo paniikkihäiriökohtauksestaan, kun juoksi ulos syömään ruohoa, jotta tästä ei voisi ottaa verikoetta. Verikoe otettiin kuitenkin silti, joten hienosti pelattu Miska. Junamatka menee ihan mukavasti Esankin ihmetellessä sanaa "paniikkihäiriökohtaus."

Pasilan asema, Böle staditioner! Matkaamme osui vielä Julia ja tässä vaiheessa ROOTS, BLOODY ROOTS kerkivät ohitsemme, johon Otthen totesi, että "T-fägs has arrived!" Kävelilmme sitten Poromagiaan ja Roosit olivat ilmeisesti yrittäneet eliminoida meidät turnauksesta, koska Poromagian ovi oli kiinni ja lukossa. Paukuttelin sitten oman aikani ovea ja Water tulee avaamaan ja kysyy, että oliko ovi lukossa. Turnauspaikalla laitan vielä pakkani kasaan ja pyörin siellä täällä. Miska tarjoili kaikille hienoa "oikeaa" 99% suklaataan.


1. Kierros VS. Antero Protoss Autio (Zekrom/Tornadus)


Tässä vaiheessa on varmaan hyvä kertoa, minkä pakan Esalta sitten valitsin. Valitsin Tyranitarin ja olin ihmeissäni, että muillakin pelaajilla oli moinen mörkö valittuna. Minun pakkani taisi vain olla ainut, jossa ei ollut Bileplumea(?), sillä pakkani perustui Max Potioniin. Enu kiinni Tyrikselle, spread, Max Potion, uusi enu kiinni. Ai että tämä kuulosti hyvältä paperilla.

Antero aloittaa perus T1:llä. Penkille taisi ilmestyä 2 Pachirisua, Shaymin, 2 Zekromia ja Pilviveikko. Noh, vetää sitten T1:llä muistaakseni Siiselini alas. Annan prizeja eteen ja discissäni on T3 jo 3 Larvitaria, hmmm! Noh, saan sitten sen ensimmäisen ja viimisen Tyriksen eteen ja pääsen jopa prizeissä johtoon. Spreadin jossain vaiheessa 3 prizea samanaikaisesti. Tyris hiilasi aina itseään Max Potioneilla, mutta sitten Anteron Zekromilla on 120 päällä ja Antero topdeckaa 2. Plussansa ja saa OHKOtettua Tyrikseni. :< Olisin voittanut matsin ilman moista topdeckia.

0-1

2. Kierros VS. Iris (Reshiram/Typhlosion)

Iiris aloittaa Cyndaquililla ja itse aloitan Siiselillä. Heitän enun kiinni ja isken 2 flipillä 20. Iris ei saa muuta Pokea peliin ja katsoin, että pakko laittaa 2. enu kiinni Siiselille, jotta voisin yrittää tuplaheadsilla donkkia. Noh, yksi heads ja tästä peli olikin pelkkää alamäkeä. Sain pari jannua spreadittua Tyriksilla, mutta sitten nosto pysähtyi kuin seinään. Kädessäni oli tyyliin 2 Max Potionia ja Tyranitar, ei mitään muuta. Ihmettelin sitten loppupelin, miten hieno pakka Reshiram/Typhlosion oikein on..

0-2

Jooh, onneksi seuraavaksi olisi sentään ruokatauko ja pääsisi Maurinkoiseen.

3. Kierros VS Eelis (MoarBoar/Magnezone)

Noh, taas on mahdollisuus donkkiin, mutta flipit eivät taaskaan auttaneet. Kumpikaan ei nosta neljään vuoroon mitään ja edessäni on Larvitar kahdella darkkienulla ja DCE:llä valmis bileisiin. Noh, saan kaksi vuoroa aikaa nostaa Tyriksen, mutta ei. Kaksi Sagea ei näköjään riitä moisen pellen nostamiseksi.. Scooppaan sitten, jotta jää aikaa syödä ja pistän Otonkin scooppaamaan ja lähdemme Maurinkoiseen.

0-3

Maurinkoisella ei ollut tänään hyvä päivä. Tilauksia unohdeltiin ja vääriä annoksia tuotiin pöytään vaikka millä mitalla. Saimme pizzat ja minun kinkku-salami-pekoni-pizzastani oli lähtenyt pekoni kävelemään ja tilalle oli tullit sipulia ja herkkusientä. Siihen meni sitten sekin mukava päivän osuus. Ilmeisesti yli puolella asiakkaista oli ollut joitain ongelmia, kun Trinkin pizza oli muuttunut vain kinkkupizzaksi.

4. Kierros VS. Argentiina (:DDDDDDD)

Noh, pitihän tämänkin joskus tapahtua. Tässä matsissa oli kaikki kyseessä, sillä jos häviäisin, en voisi enää näyttäytyä foorumilla. Noh, Tri sitten hakee Miskan videokameran, jolla Miskan piti kuvata dokumentti Pokémon-retkestämme ruotsiksi. Tri tulee kuvaamaan matsia, jossa Argentiina ei tee mitään muuta kuin tappaa Cleffani ja antaa käyttööni Twinssin, jolla sain Tyriksen peliin ja voitan pelin. Jee, eka voitto asd.

1-3

Riemuitsin voittoani.

5. Kierros VS Roxu (Yanmega/Magnezone)

Noh, Roxu tulee ja donkkaa Pachirisulla Cleffani. Pelataan uus peli ja ajan Roxun ihan pystyyn.

1-4
6. Kierros VS Welmu (Rossin pakka)

Noh, molemmat lagailee aloituksellaan. Vesa poistaa Sagella Plumen disciin ja tulen sitten Weavilella poistamaan toisen Vileplumen kädestä, oho! Vesa hommailee Donphaneita peliin ja itse spreadin minkä kerkeän Tyriksellä ja nostelenkin varmaan 3-4 prizea helposti. Tyrikset hiilailevat itseään ja muuta mukavaa. Noh, aika huudetaan ja Reuniclus tekee ikävyyksiä penkillä ja jakaa damagea ihan kaikille. Sitten taisi tulla Entei Suicune Legendi stallimaan eteen ja imemään damagea. Tuli myös 2HKOmaan Tyristäni ja Vesalla yksi kortti pakassa. Lataan enun Siiselille ja käytän Juniperin, nostan koko pakan käteen. Nään uudessa kädessäni Larvitarin, energian, Vesan pakassa yhden kortin, facepalmaan ja scooppaan.

1-5

OLIHAN SE MUKAVA TURNAUS. Jokainen peli oli itseasiassa aina voitettavissa, mutta meh. Jokaisen pelin olisi myös voinut ratkaista se, että pakassani olisi ollut edes yksi Catcher, mutta eipäs ollut. Pakka ei siis ollut aivan roska idealtaan, mutta toteutus oli kehnompi kuin wanha Gengar/Machamp. En ole koko Pokémon-urani aikana pelannut näin huonoa tulosta saatika näin huonosti rakennettua pakkaa. Moi Esa!

Pelailtiin sitten MAAAAAZONG, jossa en diilannut kenenkään käteen, wuhuu. Scoopattiin sitten Oton kanssa ja feidattiin kaikki ja Hese-jatkot, koska haluttiin lähteä seuraavaan junaan, joka lähti 10 minuutin päästä. Mentiin Oton kanssa junaa, jossa konduktööri ei uskonut minua opiskelijaksi ja jouduin lollaamaan ja näyttämään korttiani. Kesken matkan juna jarruttaa ihan yhtäkkiä ja kuljettaja sitten kuuluttaa, että äskeinen pysähdys johtui lasten leikistä junaradalla. Bannitaan ES?

Kotona sitten sain bannit foorumille (:D), mutta keinottelin itseni vapaaksi. Kerkesin olla kuitenkin bannittu varmaan 30 min. :<

+Mahjong
+Oli ihan kivaa silti!
+Tri
+Starcraft-ihmiset vastassa Pokémonissa.

-Maurinkoinen
-Pakka
-Kasa saishea rundit.
-Tulos, duh?
-Se, että Tia huuteli kokoajan mun perään, että miksen ole ilmottanut tulosta, vaikka voittaja ilmottaa tuloksen, meh?
-Olisin jopa voittanut pelejä Catchereilla.
+/- Otto pelasi kerrankin paremman tuloksen kuin minä.


Emt, jotain hienoa varmaan unohtu, mutta meh! Ens turnaukseen suunnitelen kyllä oman pakan! Moi Esa!
Viimeksi muokannut SiaBBo päivämäärä 28.09.2011 21:14, muokattu yhteensä 10 kertaa
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Tällä kertaa kävi nyt näin!

ViestiKirjoittaja Hero » 26.09.2011 12:20

Hyvä raportti. Yleensä kun menee hieman huonommin, keskittyy enemmän elämöintiin ja turnauksen elävään elämiseen.

Tia oletti ehkä sinun voittaneen ottelun!
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tällä kertaa kävi nyt näin!

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 26.09.2011 12:21

Hero kirjoitti:Tia oletti ehkä sinun voittaneen ottelun!


Aaaa, se ei tiennyt mun pakkaa. :>
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Tällä kertaa kävi nyt näin!

ViestiKirjoittaja Tonu » 26.09.2011 15:22

Mietityttää vaa et miks kukaa ei osaa typee Iristä oikein. :P
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tällä kertaa kävi nyt näin!

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 26.09.2011 15:38

Tonu kirjoitti:Mietityttää vaa et miks kukaa ei osaa typee Iristä oikein.

Hoho, erittäin hyvä huomio. Muokkasin nuo tonne noin, mutta vielä rapsaa kirjoittaessa olin varma, että se kirjoitetaan yhdellä i:llä, mutta kirjotinpa silti näköjään kahdella.
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Tällä kertaa kävi nyt näin!

ViestiKirjoittaja Bloodbane » 26.09.2011 15:52

Hieno pakka, hienot mietinnät Reshiramista.
Avatar
Bloodbane
 
Viestit: 885
Liittynyt: 01.11.2010 08:04

Re: Tällä kertaa kävi nyt näin!

ViestiKirjoittaja Master Entei » 26.09.2011 16:07

MagneBoar ;) Propsit siitä että 1-5 -> rapsa, jossa ei maksimaalista ragea siitä kuinka flipit meni väärin ja pakasta nousi huonot kortit!
Avatar
Master Entei
 
Viestit: 509
Liittynyt: 01.11.2010 11:27
Paikkakunta: Turku


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron