Tampereen BR 6. sija - Uskolliset hyönteiset ja lohikäärmeet

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Tampereen BR 6. sija - Uskolliset hyönteiset ja lohikäärmeet

ViestiKirjoittaja Shadow Lugia » 31.10.2011 14:06

Tänään ei ole erinnäisistä syistä koulua (koulussa ollut tulipalo lauantaiaamuna, ja tänään ei ollut koulua), joten väännän tämän rapsan nyt kun ei muutakaan tekemistä ole.

Eli siis, koko viimeviikon pohdin sitä, mitä tulisin pelaamaan. Alunperin ajattelin että pelaan Kingdra/Yanmega/Jirachia, koska ylivoimaisesti mukavin ja kivoin pelattava pakka formaatista. Pakka kuitenkin häviää suoraan Zekromille, joka hieman huolestutti. Viikon aikana sitten ajattelin testata Gothitellea. Otin Esan blogista listan ja kasasin OCTGNään. Pelailin muutamia matseja ja yllätyin, kuinka hyvin kyseinen lista toimi. Sain melkein aina T2-3 Gootin, kunhan vain Tropical Beachin sai peliin. Gootti vei Zekromeita ihan täysin, joten ajattelin että pelaamanpas Goottia. Juttelin Jounin kanssa matchupeista yms, ja puheeksi tuli se, että kuinka voitan Typpiksen. Ajattelin sen olevan helppo, mutta.. Pelasin muutaman pelin Typpistä vastaan, hävisin kaikki. Kun Typpis ei ota prizeä, ei saa kunnolla setupattua. Kun saa setupattua, Typpis tulee roskaamaan enut tai on saanut Reshirameilleen jo niin paljon countereita, että ne OHKOavat Gootit. Scuuppasin siis Gootin ja siirryin takaisin KYJ:hin.

Lauantaiaamuna suuntasin kohti Tamperetta. Matkalla juna-asemalle ihmettelin että miksi hemmetissä koulun pihalla kävelee palomies. Sitten näin että siellä oli joku vanerilevy, joka oli puoliksi palanut. Ajattelin, että jotkut randomit käyneet polttamassa sellasen koulun pihalla. En tullut ollenkaan ajatelleeksi, että koulussa olisi ollut tulipalo xP... Anyway, matkasin Helsinkiin, jossa kiertelin kaupoissa kuluttamassa aikaa. Ostin Fantsusta Martian Fluxxin, joka oli tosi hyvä ostos. Helsingistä sitten matkasin kohti Tamperetta. Tampereella suuntasin Mummille, jossa oli tarkoitus viettää la-su ja su-ma yöt. Mummi ja Pappa olivat tosin mökillä, joten "jouduin" olemaan siellä yksin xP. Onneksi mulle oli taas jätetty sinne tietokone, jolla pääsin nettiin. Datasin loppuillan koneella ja nostelin testialkuja pakallani. Kaupassakäyntireissullani lueskelin sitten puhelimella Sixprizesin artikkelia Norsusta ja Digimoneista. Yllätyin siitä, kuinka hyvin kyseinen ihminen oli sillä pelannut. Päätin sitten proxyä pakan ihan vain mielenkiinnosta. Pelasin itseäni vastaan (joo, oli harvinaisen tylsää xP) ja yllätyin, kuinka hyvin se vei Zekromia. Typpis tosin tuotti hankaluuksia, kun ei ollut oikein vastausta 130 HP Reshirameille. Jounin kanssa juteltuani kuitenkin vakuutuin, että kyllä sillä sen voi voittaa jos vain saa nopeamman setupin. Pakka kuitenkin voittaisi kaikki Zekromit, joita oletin olevan paljon. Pari muokkausta pakkaan, proxyt pois ja tilalle aidot kortit ja nukkumaan.

Pokemon
4 Phanpy CL
4 Donphan Prime
3 Zekrom BW
1 Reshiram BW
1-1 Darkrai & Cresselia Legend

Trainers
4 Junk Arm
4 Pokemon Catcher
3 Switch
3 Professor Juniper
4 PlusPower
3 Pokemon Communication
3 Professor Oak’s New Theory
2 Max Potion
1 Lost Remover
3 Sage’s Training
3 Pokemon Collector

Energy
5 Fighting
4 Rainbow
4 Double Colorless

Aamulla oli kiva herätä ja katsoa kellosta, että se on jo 9 vaikka laitoin herätyksen soimaan klo 8. Tosin sitten muistin, että kelloja siirrettiin ja tietenkään seinäkellot eivät siirry itsestään xP. Tuli muutamaankin otteeseen evottua kellonaika tämän takia. Perus aamutoimet, tosin ruokaa ei ollut jäänyt edellisillasta, joten en sitten syönyt mitään aamupalaa. Pakkasin kamat ja suuntasin bussilla kohti TYKkiä. Jäin pari pysäkkiä aikasemmin pois, koska ajattelin että poikkean kauppaan. Tietenkin kauppa aukesi vasta klo 12, mehh. Kävelin sitten TYKille, aluksi meinasin mennä väärälle ovelle, mutta kerkesin avaamaan foorumin Tre BR topicin ja löysin oikean oven xP. Turnauspaikalla oli jo ihan mukavasti porukkaa. Lainasin Pachirisun Kekkoselle ja pelattiin samalla pari matsia. Kekkosella oli Zekrom, minulla Norsut ja Digimonit. Voitin molemmat matsit aika helposti, kun Zekrom ottaa Outragella helposti Tornadukset alas ja Zekromit kopsuu Norsuun. Lost Remover tekee myös pahaa jälkeä Tornadusten DCEille. Matsien jälkeen ajattelin, että voisi vaikka kohta resleevaa pakan, kun eivät vanhat Dragon Shieldit menisi lävitse + niillä on kamala sekoittaa. Kiertelin kuitenkin ensin katsomassa, mitä pakkoja muut olivat pelaamassa. Reshiram, Reshiram, Reshiram, Reshiram, Reshiram, Zekrom, Reshiram.... Joo, pakka vaihtoon. Jos turnauksessa on ~5 Zekromia ja loput Typpiksiä, en kyllä ala pelaamaan mitään Norsua. Otin Norsusta kaikki oleelliset pahvit pois ja etsin boxeista KYJn jämät ja sleevasin ne uusiin suojiin. Lainasin muutaman pahvin pakkaan ja väänsin nopeasti decklistin ja kävin ilmoittautumassa.

4-2-4 Kingdra Prime UL
4-4 Yanmega Prime TM
2 Jirachi UL
1 Cleffa

3 Professor Juniper
4 Pokemon Collector
4 Judge
3 Copycat
4 Rare Candy
4 Pokemon Communication
3 Junk Arm
3 Pokemon Catcher
1 PlusPower
1 Pokegear

6 Psychic Energy
3 Rescue Energy

Ne ketkä eivät ole lukeneet edellistä rapsaani tai muutenvaan eivät vielä ymmärtäneet pakan ideaa; Tarkoitus on setuppaa Yanmega mahdollisimmat nopeasti, ja siinä samalla Kingdroja mahdollisimman monta. Pakka saa helposti T2 Yanmegan ja Kingdran, viimeistään T3 yleensä on pelissä 1-2 Kingdraa ja Yanmegaa. Sitten vain käsi samankokoiseksi ja iskemään. Tarkoitus on kopsua kaikki vastustajalle tärkeät pokemonit ennenkuin ne kerkiävät kehittyä. Ja jos ne kerkeävät kehittyä, ne voidaan devolvoida Jirachien avulla. Hyvin simppeliä teoriassa, muttei käytännössä..

Pelailin sitten Waakerin kanssa ennen turnauksen alkua yhden matsin. Waaker pelasi Rossin pakkaa. Vein ekan matsin, toisesta kerettiin pelaamaan yksi vuoro kun piti lopettaa.

Round 1 vs Waker, Rossin pakka
Repesin. Juuri pelailtiin ja heti uudestaan. Tämä tosin menee paljon helpommin kuin se edellinen. Setuppaan peliin 2 Kingdraa ja 2 Yanmegaa, samalla kun Waaker yrittää nostaa jotain Sageilla. Pöydässä on 2 Oddishia ja 2 pikkusolua. Joskus T3-4 lähden iskemään 2 Yanmegan ja 2 Kingdran voimin. Judgean ja kopsun Oddishin. Waaker ei nosta mitään järkevää, iskee Zekromilla 60 Yanmegaani. Omalla vuorolla kopsun toisenkin Oddishin. Waaker huomaa, että kolmas Oddish majailee prizeissä, joten peli oli melkein siinä. OHKOan vielä 2 Zekromia Plussan ja 3 Kingdran avustuksella (olivat ottaneet Rainboweista 10 ja 20 damage), jolloin Waakeri scuuppasi.

1-0

Jee, 1-0. Viimeksi olin tällä pakalla 0-1, joten paremmin menee. Muutankin pakka tuntui paljon varmemmalta kuin Pasilassa pelaamani lista, joten olin todella luottavainen. Pelattiin yksi erä Fluxxia Waakerin ja Jakin kanssa.

Round 2 vs mr. Panda, Kingdra/Beartic/Vileplume
Näin Karhun pakassa Kingdran ja DCEn, joten oletin pakan olevan Cinccino/Kingdra. Siitä ei olisi tulossa kovinkaan helppoa matsia, koska molemmat ovat nopeita, mutta Cinccino OHKOaa Yanmegat paljon helpommin :/. Pakka kuitenkin osoittautui ihan erilaiseksi. Karhun startti oli aika kehno, itselläni oli Yanmastartti, topdeckasin Cleffan ja Collectoroin 2 Horseaa ja Yanman. Eeeeeekkasin ja sain Karkki + Kingdra ja jotain tjv. Karhu ei nosta supon suppoa, joten saan setupattua helposti ja ajelen hänen pokemonejensa ylitse. Ainoa suppo jonka Karhu käyttää pelin aikana on Black Belt, jonka avulla Kingdra OHKOsi yhden Yanmegan xP. Sekin tosin palautu käteen Rescue Enulla..

2-0

Käytiin matsin jälkeen Karhun kanssa kaupassa ja repeiltiin lasten leikkikentän porteille, kun ei meinattu saada niitä auki (nopeampaa mennä leikkikentän poikki kuin kiertää) xP. Kaupasta ostin mikropizzan, limua ja Donitseja. Terveellinen aamupala xP.

Round 3 vs Laura joku (en muista sukunimeä), Typhlosion/Reshiram
Jee typpis! Aina yhtä helppoja. Setuppini tosin on hieman hidas. Collector startti kyllä, mutta Eeeeekistä ei suostu nousemaan supppoja. Jouduin eekkaamaan ehkä 3 vuoroa, tosin eipä Laurakaan saanut Cyndaquilejaan kehitettyä. Pääsen kuitenkin iskemään ensin. Otan alas yhden Cyndaquilin. Laura saa vihdoin yhden Typpiksen peliin ja pääsee iskemään Reshiramilla. Omalla vuorollani otan toisenkin Cyndaquilin alas. Lauran Reshiram ottaa toisen Yanmegani alas. Catcheroin Typpiksen eteen ja isken siihen 70, laittaen Cleffalle 2 counteria. Laura retreattaa Typpiksen Afterburnerilla ja vuoroenergialla, joten Reshiram ei pääse iskemään. Catcheroin Typpiksen eteen uudestaan ja kopsun samalla Cleffan. Lauralla on pelissä enää 1 Energian Reshiram, 2 Energiatonta Reshiramia ja Tyrogue. Tyrogue tulee stallaamaan eteen, mutta topdeckaan 3. Kingdra Primeni.

3-0

Oli aika tiukka matsi, vaikka lopulta pääsinkin ajelemaan yli. Eipä tässäkään välissä tapahtunut mitään erikoista.

Round 4 vs Vesa, ReshiBoar
Eka matsi Reshiboaria vastaan, oletin matsin olevan hankalampi kuin Typpis. Oma setuppini on hieman hidas, kun taas Vesa repii T2 Emboarin ja Pigniten. Onnistun kuitenkin Stallaamaan Cleffalla edessä, samalla kun Vesa missaa kaikki Energiansa. Saan kuitenkin Setupattua ja raahaan Emboarin eteen ja isken siihen 90. Vesa ei saa Emboaria edestä pois, joten pääsen Sniputtamaan penkillä olevalle Emboarille 50 ja eteen 10 Kingdralla. Vesa saa Emboarin pois ja tulee kopsumaan Yanmegani. Tuon eteen Yanmegan, laitan Kingdralla 10 50 ottaneelle Emboarille ja 10 Cleffalle. Haen Jirachin, 2 heads, 2 enua ja molemmat Emboarit kopsu. Vesalla ei sitten ollutkaan enää pelissä kuin Reshirameja ja Cleffa. Vemputan damagea Reshirameille, ettivät ne saisi Outragettua Yanmegojani OHKOlla. Lopulta Vesalla on pelissä enää 1 Reshiram, joka on 70 päässä kopsumisesta. Kysyn sitten Vesalta että monta korttia hänellä on, kaksi korttia. Pelaan sitten omaa vuoroani ja harmistun, kun saan käteni vain 3 kortin kokoiseksi. Noh, Pelaan sitten Juniperin, josta nostan Junkin, plussan ja energian tjv. Saan kuitenkin käteni 2 korttiin, jolloin totean että peli taisi olla siinä. Vesa kuitenkin toteaa, että hänellä on kädessään 3 korttia. Olin kysynyt Vesan käden kokoa ennenkuin hän oli ehtinyt nostaa prizeä, fuuu. Noh, mietin sitten hetken että tarviiko tässä vain passata vuoro. Katselen pöytää, että voisinko tehdä mitään. Näen Burned Towerin.... Burned Tower! Heads! 3 korttia kädessä ja Reshiram kopsuu. Ai että saatiin hyvät naurut xPPP.

4-0

Niinkun oikeesti, voitin Burned Towerilla xP. Oli kyllä turnauksen paras peli, kiitokset Vesalle siitä. Jouduin oikeasti miettimään että mitä tehdä milloinkin.

Round 5 vs GaMe, Zekrom
Joo-o, GaMe minun lisäkseni ainoa 4-0 xP. GaMe donkkaa Pachirisulla, PP!

Jotenkin muistuu mieleen muutaman vuoden takaiset SM-kisat, jolloin olin 4. häviten ainoastaan GaMelle 3 kertaa xP. Pelattiin sitten GaMen ja Slayerin kanssa Fluxxia, joka oli kyllä aika randomia. Waakerikin joinasi mukaan peliin oman pelinsä loputtua. Lopulta GaMe selviytyi voittajaksi, tästäkin xP.

Round 6 vs Tuomo, Stage1/Cinccino
Joo-o, ei mitään käryä miten tämä matchuppi pelataan. Kummankin startti on niin huono kuin voi olla. Tuomo iskee Zoruan Lungella, itse Horsean Beatilla xP. Tätä jatkuu muutama vuoro, kunnes Tuomo nostaa supporterin ja hänen pelinsä lähtee käyntiin, ainakin osittain. Ensiksi Tuomo Catcheroi Yanmani. Hän ei kuitenkaan nosta 3. Basicia penkille, joten Cinccino ei saakkaan sitä alas. Tuomo sitten tyytyy Catcheroimaan vahingoittuneen Horseani takaisin eteen xP. Itsekkin nostan jotain ja pääsen peliin mukaan, saaden pari Kingdraa ja Yanmegaa peliin. Tuomo ei oikein tahdo nostaa mitään järkevää, joten lopulta saan vain kopsuttua Tuomolta pokeja penkiltä Yanmegalla Kingdrojen avustuksella. Minun Yanmegani snipuaa 60-70 damagea, kun taas Tuomon Yanmega 40 xP.

5-1

Jee topcuttasin! Vesa topcuttasi myös voittoni ansiosta, koska hän oli saanut downerparingin vikalla kierroksella.

Top8 näytti tältä (en muista järjestystä)
GaMe - Zekrom
Minä - Kingdra/Yanmega/Jirachi
Freze - Reshiram/Typhlosion
Jouni - Reshiram/Typhlosion
Ökä - Reshiram Typhlosion/Drifblimblimblim
Kekkonen - Zekrom
Vesa - ReshiramEmboar
Mikko - Reshiram/Emboar/Magnezone/RDL

Oli aika outo olo, kun olin ainoa jonka pakkaa eivät nämä mahtavat uudet Digimonit olleet vallanneet. Uskolliset hyönteiseni ja lohikäärmeeni pitivät pintansa näitä isoja ja mahtavia Digimoneja vastaan, jotka alistavat muut pokemonit auttamaan heitä.

Top8 vs Mikko, Reshiram/Emboar/Magnezone/RDL
1. Peli
Jep jep, ajattelin että tämäkin hoituisi suht helposti. Noh, Mikko tietenkin repii T2 Emboarin ja T2/T3 Magnezonen, fuuu! Noh, ei tässä mitään hätää. Snipuilen rauhassa Mikon pokeille damagea. Tosin aina kun raahaan Emboarin eteen, Mikko repii pakastaan Switchin, fuuu^2! Onnistun kuitenkin devolvaamaan Emboarin ja Magnezonen, kopsuen niiden alemmat muodot. Harmillisesti Mikolla on pelissä Pignite, jonka hän saa heti evolvattua Emboariksi. Peli oli tiukka, hävisin lopulta kai 2 prizellä, vaikka sain toisenkin Emboarin kopsutettua. Niin ja siis Mikon pakassa oli joskus T5 paikkeilla 10 korttia, eikä kumpikaan ollut iskenyt muuta kuin Eeeekkiä xP.

0-1

2. Peli
Aloitin Yanmalla, Collectorilla pakasta toinen Yanma ja Horseoita ja Eeeek. Nostan 2 Yanmegaa, Catcherin ja Copycatin tjv. Mikko saa peliin 3 Tepigiä ja Reshiramin. Omalla vuorollani evolvaan, Yanmegat, Catcheroin Tepigin ja kopsun sen. Mikko ei saa oikein mitään tehtyä omalla vuorollaan. Nostan Junkin, Catcheroin toisenkin Tepigin ja kopsun sen. Mikko ei vieläkän löydä karkkia/Pigniteä, joten omalla vuorollani kopsun viimeisen Tepigin, jolloin päätettiin siirtyä kolmanteen peliin.

1-1

3. Peli
Mikko saa taas turbostartin, fuuu! Itse taas en saa millään nostettua Yanmegoja. Saan kuitenkin peliäni kasaan Jirachien avulla. Käyn devolvoimassa Magnezonen ja Emboarin. Magnemite kopsuu, Tepig ei. Mikko karkittaa Emboarin takaisin ja kopsuu Jirachini. Hommaan uuden Jirachin ja devolvaan Emboarin uudestaan. Tässä tuli myös turnauksen toinen missplayni, en liittänyt Jirachille Rescue Enua. Jos olisin liittänyt, olisin todennäköiseti voittanut pelin. Mikko repii vieläkin yhden karkin ja saa Emboarin peliin. Noh, raahaan sitten Emboarin eteen ja isken siihen vihdoinkin nousseella Yanmegallani 70. Mikko ei saa Emboaria edestä pois, joten saan sen kopsutettua. Mikolla ei sittä ole pelissä enään kuin Reshirameja. Mikko kuitenkin heittelee Burned Towerista headseja, ja saa Yanmegani alas, jolloin hänellä on enää 1 Prize, kun minulla 3. Isken sitten Yanmegalla Reshiramiin 70, koska muuten se saattaa päästä OHKOamaan minut jos Mikko heittää 2 kertaa peräkkäin Burned Tower Headsin. Mikko heittää Headsin, pelaa kädestään plussan ja Junkin, gg.

1-2

5-2

No jaa. Olisin voinut myös iskeä Reshiramiin 40 ja 2 Kingdralla siihen vielä 20 lisää, jolloin Reshiram ei olisi OHKOnnut Yanmegaani. Mutta ei voi mitään. Toisaalta, olisin joutunut GaMea vastaan top4, jolloin olisin kuitenkin vain scuupannut matsin, kun kerta autoloss matchuppi. Toisaalta taas olisin saanu 3. sijan Victory Cupin ja boostereita, mutta ei ne nyt niin tärkeitä ole xP. Olen kuitenkin iloinen, topcuttasin pakalla, joka ei ole Tier1, ja olin turnauksen ainoa pelaaja joka sitä pelasi :3. Olin myös ainoa top8:ssa, joka ei pelannut Digimoneja, joten olin siitäkin iloinen. Matsien jälkeen palautin lainapahvit, tein pari vaihtoa ja suuntasin Waakerin kanssa kaupan kautta bussipysäkille. Waakerin bussi lähti aikasemmin, joten derppasin pysäkillä muutaman minuutin ennen bussini tuloa, jolla suuntasin Mummilleni. Päätinkin lähteä vielä illalla takaisin kotiin, koska turnaus olikin loppunut aikasemmin kuin olin olettanut. Näin jälkeenpäin ajatellen olisi ollut parempi olla lähtemättä xP. Kävin Mummilla pakkaamassa tavarat, derppasin jonkinaikaa ja lähdin bussilla rautatieasemalle. Ostin lipun ja kulutin aikaani käymällä asemalla kebabilla, olinhan syönyt viimeksi 2. kierroksen jälkeen mikropizzan ja pari donitsia xP. Junassa väänsin matikanläksyni ja kuuntelin musiikkia. Pasilassa hesestä Kaakao, ja taas seuraavaan junaan. Lopulta pääsin kotiin, kello olikin sitten jo yli 23. Meninkin sitten suoraan nukkumaan kun väsytti niin paljon. Heräsin sitten seuraavan kerran tänään aamulla klo 10.30, kun koulu alkaa 11.05. Ihan mukavat unet tuli nukuttua xP. Koulua siis ei kuitenkaan ollut sen tulipalon takia, joten heräsin siis ihan turhaan "noin aikaisin" xP.

+/-
+ Kingdra/Yanmega/Jirachi <3
+ Topcuttasin
+ Turnaus ylipätään, oli kivaa
+ Fluxx
+ Kaikki hienot ihmiset
+ 1. rapsa tästä turnauksesta xP
+ Jouni voitti
- Kingdra/Yanmega/Jirachia taitaa olla aika turha pelata enää kun NV julkaistaa ;______;
- Missplayt

Jepjep, ihan kiva on lopettaa BRt topcuttauksella. Tästä on taas hyvä jatkaa. Pelasin BRt 4-2, 4-2 ja 5-2. Ei kovin huonosti, paljon paremmin kuin esim. Viimekaudella xP. Tampereen statet jäävät omalta osaltani väliin, joten en pääse siellä enää pelaamaan KYJllä, mutta toivon että joku innostui ja haluaa kokeilla kyseisetä pakkaa xP.
Viimeksi muokannut Shadow Lugia päivämäärä 02.11.2011 22:18, muokattu yhteensä 1 kerran
So, I Herd U Liek Mudkipzz?
Waihtola
Regigigas ;______; <3
Avatar
Shadow Lugia
 
Viestit: 559
Liittynyt: 01.11.2010 15:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Tampereen BR 6. sija - Uskolliset hyönteiset ja lohikäär

ViestiKirjoittaja Waker » 31.10.2011 17:26

Joo jäi vaihteeksi tuosta meidän pelistämme huono maku suuhun. TEORIASSA matchup oli kuitenkin aika helppo (mutta Plumen bileet oli taas muualla nvm).

Hienosti meni kuitenkin.
Veri jo päällemme pauhaa,
soitamme Garbodorin rauhaa,
Garbodorin kunnia olkoon,
Örvelön ihanuus tulkoon.
Avatar
Waker
 
Viestit: 480
Liittynyt: 01.11.2010 10:35

Re: Tampereen BR 6. sija - Uskolliset hyönteiset ja lohikäär

ViestiKirjoittaja Shadow Lugia » 31.10.2011 17:33

Waker kirjoitti:Joo jäi vaihteeksi tuosta meidän pelistämme huono maku suuhun. TEORIASSA matchup oli kuitenkin aika helppo (mutta Plumen bileet oli taas muualla nvm).

Hienosti meni kuitenkin.

Joo, tulee mieleen se joku Tampereen turnaus vuonna nakki ja keppi, kun pelattiin ekalla kierroksella Machamp vs Kingdra, jossa donkkasit mut xP. No joo, olisin tietty päässy aina devolvoimaan sen plumen ja Judgeemaan sitä ennen, jolloin et olis välttämättä saanut sitä niin helpolla takaisin.
So, I Herd U Liek Mudkipzz?
Waihtola
Regigigas ;______; <3
Avatar
Shadow Lugia
 
Viestit: 559
Liittynyt: 01.11.2010 15:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Tampereen BR 6. sija - Uskolliset hyönteiset ja lohikäär

ViestiKirjoittaja Waker » 31.10.2011 19:13

Joo ei oteta samaa uusiksi STP.
Veri jo päällemme pauhaa,
soitamme Garbodorin rauhaa,
Garbodorin kunnia olkoon,
Örvelön ihanuus tulkoon.
Avatar
Waker
 
Viestit: 480
Liittynyt: 01.11.2010 10:35

Re: Tampereen BR 6. sija - Uskolliset hyönteiset ja lohikäär

ViestiKirjoittaja Zhaituki » 31.10.2011 21:35

Aijaa missä välissä olit väsännyt DonphanDragonsin? Sillä ei tosiaankaan ole paljoa mahista TyRam:ia vastaan eli viisas veto että valitsit KingMega:n :) Hyvä rapsa oli, mukavaa oli lukea.
Sinätuuba kanavani. Löytynee remixejä, randomizer nuzlocke seikkailua ja jotain muuta randomia.
Image
Italia VGC Nationals 2015 - 47. sija, 431 masteria. 6-3 tulos, oli yhden voiton päässä top-cutista.
Ensimmäisen suomen VGC premier challengen voittaja. Tiimi signaturessa.
Avatar
Zhaituki
 
Viestit: 2281
Liittynyt: 01.11.2010 21:12
Paikkakunta: Helsinki
(: >'.')> Poyo! <('.'<)

Re: Tampereen BR 6. sija - Uskolliset hyönteiset ja lohikäär

ViestiKirjoittaja Shadow Lugia » 31.10.2011 21:39

Zhaituki kirjoitti:Aijaa missä välissä olit väsännyt DonphanDragonsin? Sillä ei tosiaankaan ole paljoa mahista TyRam:ia vastaan eli viisas veto että valitsit KingMega:n Hyvä rapsa oli, mukavaa oli lukea.

Väänsin sen lauantai-iltana joskus 8 jälkeen ihan vain testatakseni. Ei huvittanut alkaa räpeltämään Typpiksiä vastaan niin vaihdoin pakkaa, muutenkin KingdraYanmega on omasta mielestäni kaikista nautittavin pakka pelata tässä formaatissa xP.
So, I Herd U Liek Mudkipzz?
Waihtola
Regigigas ;______; <3
Avatar
Shadow Lugia
 
Viestit: 559
Liittynyt: 01.11.2010 15:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Tampereen BR 6. sija - Uskolliset hyönteiset ja lohikäär

ViestiKirjoittaja Zhaituki » 31.10.2011 21:45

Shadow Lugia kirjoitti:Väänsin sen lauantai-iltana joskus 8 jälkeen ihan vain testatakseni. Ei huvittanut alkaa räpeltämään Typpiksiä vastaan niin vaihdoin pakkaa, muutenkin KingdraYanmega on omasta mielestäni kaikista nautittavin pakka pelata tässä formaatissa xP.

Omasta mielestäni tuo BascuGatrKGL on Hauskin pakka tämän hetken formaatissa. :) Tosin sillä on aika pahat vaikeudet muita paitsi vedelle weak pakkoja vastaan lol.
Sinätuuba kanavani. Löytynee remixejä, randomizer nuzlocke seikkailua ja jotain muuta randomia.
Image
Italia VGC Nationals 2015 - 47. sija, 431 masteria. 6-3 tulos, oli yhden voiton päässä top-cutista.
Ensimmäisen suomen VGC premier challengen voittaja. Tiimi signaturessa.
Avatar
Zhaituki
 
Viestit: 2281
Liittynyt: 01.11.2010 21:12
Paikkakunta: Helsinki
(: >'.')> Poyo! <('.'<)

Re: Tampereen BR 6. sija - Uskolliset hyönteiset ja lohikäär

ViestiKirjoittaja Mint Nature » 02.11.2011 21:54

unohit tosta t8 listasta mun pedopallon
Valloitamme Mailman Kahvi kupilla.xp
Spoiler:
ökääh
Avatar
Mint Nature
Järvenpään Liiga-Leader
 
Viestit: 219
Liittynyt: 01.11.2010 16:23

Re: Tampereen BR 6. sija - Uskolliset hyönteiset ja lohikäär

ViestiKirjoittaja Shadow Lugia » 02.11.2011 22:18

Mint Nature kirjoitti:unohit tosta t8 listasta mun pedopallon

Ainiin hups, lisään sen sinne xP.
So, I Herd U Liek Mudkipzz?
Waihtola
Regigigas ;______; <3
Avatar
Shadow Lugia
 
Viestit: 559
Liittynyt: 01.11.2010 15:43
Paikkakunta: Tampere


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 14 vierailijaa

cron