Yhden miehen raidi Turkholma CCt

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Yhden miehen raidi Turkholma CCt

ViestiKirjoittaja Hai » 06.12.2011 16:28

Noh päätinpä sitten ensimmäistä kertaa jalkautua tois puol jokke lappuilemaan ja aamuherätyksen lieventämiseksi suuntasimme Tatin kanssa SPlle perjantaina yöksi gangsta-Vuosaareen. Herätys lauantaina aamulla klo 5:00 tuntui ihan höpöltä, ja SP olikin yön aikana ehtiä pölliä sulakkeen rikki omasta huoneestaan. \o/ Siinä sitten hiljalleen suuntasimme askeleet bussipysäkille kello kuudeksi ja T-banaanilla assalle päin. Pendoliino 7:00 ja nokka kohti Turkua. Matkan aikana possea napsui sitten lisää mukaan Pasilassa ja Karjaalla ja ryhdyttiin pelaamaan pendon pöydällä maaaazooongia! Parin käden jälkeen sitten oltiin Turussa ja koko konkkaronkka lähti tallustelemaan kohti Panimoa. Valintatalosta nappasin sitten mukaan salaatin ja jotain pullatiskiltä. Puolet porukasta jäi kuitenkin töllistelemään joulukortteja joten päätin tuhota hieman pasteijaa odotellessa. Päästin vihdoin Valtsun vieressä olevalla förillä turneepaikan eteen ja koska juna oli ollut Turussa jo 9:00 niin meillä oli sitten hieman odottelemista. Aikamme stallittuamme ovet sitten viimein aukesivat ja valuttiin siitä sitten hiljakseen sisään.

Sisällä turnauspaikalla hommasin sitten puuttuvat kortit ja enää puuttui vain 3 Northia, mutta kuulemma Team Aonon bussi oli myöhässä. :L Välissä sitten kummastelimme bilispöydän hienouksia ja aikaa tapettiin ysipallolla. Pelini SLää vastaan päättyi kuitenkin armottomaan t1 donkkiin. :L Koomailin sitten jokseenkin alle keskivertoa oloani, kunnes sain loput kortit lainaan, kiitos Aonolle tästä. Menin deck-checkkaukseen, pakkana oli siis tällä kertaa Logiikka-Lehtiksen muikea ReshiTyppis. Pairingsit tulivatkin suht nopeasti tämän jälkeen ja kutsu kävikin sitten pöytään.

Round 1. Vs: Luffy McAnkka [Vanilluxe/Vileplume/Victini]

Alkuni takkuaa hieman aloittassani Reshiramilla, sillä en saa liitettyä t1 energiaa. Kuitenkin en saa myöskään prizejä niin eipä niitä Twinsejäkään heti kuulu. Sitten pääsen eekkailemaan paria vuoroa myöhemmin ja ehdin buildata iirc 2 typpistä ja otan ensimmäisen prizen Pichusta tjv. Tämän jälkeen tulee vielä uhrattavaksi Oddish ja saan 2 prizeä etumatkaa ennen kuin lähtee paukkumaan ohkot. Hidastelen kuitenkin uuden Vanilluxen tuloa Flare Destroymalla energiaa pois aktiiviselta. Luffy joutuu tarjoamaan sitten yhden prizen vielä ladatakseen uutta Vanilluxea. Lopulta prizet menevät tilanteeseen 2-2, Luffylta olisi tulossa täydessä iskussa oleva Sundae jos lahtaan aktiivisena olevan Cleffan. Luffy pääsisi sitten hakemaan kaksi viimeistä prizeä joten päätin tuoda oman Cleffani eteen myös eekkailemaan. No molemmat päättivät sitten asleepata joten aloin latailemaan yhtä Reshiramia Afterburnereilla 2 counteria kerrallaan. No oma Cleffani sleeppasi vielä nytkin joten Luffy eekkasi uudelleen. Lopulta oma sleeppini kesti niin kauan vain kerran loppuen juuri minun vuorolleni tullessa että ehdin lataamaan Reshilleni sen 110 counteria päälle. Sitten Typpiksellä prize Luffyn Cleffasta ja Vanilluxeen ohko outragella, luls.

1-0

Noh flippers gonna flip, joten eipä siinä sit mitään.

Round 2. Vs: MMMiska ja kuusi nurkkaa

Mulligoin kerran ja sitten heittelimme hairöllin minun edukseni. Miskalla on startissa Virizion ja Kyurem, ittelläni vissiinkin Cynda. Huudetaan että saa aloittaa ja lätkäisen Collen heti kädestäni nostamatta edes vuorokorttiani. Taustalta Lefa pointtaa että taisin unohtaa nostaa sen, mutta olin jo ottanut pakan selattavaksi niin sinne meni. Tuli eekkailemaan ja Miska lähti kait liikenteeseen PONTilla liittäen Rainbowin Moe-Moe-Kyu~remille. Setuppini etenee semi-nopeasti, Miska latailee Kyuremin vissiinki ihan kolmessa vuorossa. Peli kuitenkin kulminoituu siihen että täyshp-Kyurem eviolitella sitten kaatuu 3 PP + blue flareen heti kohta tämän jälkeen ja Miskan peli tyssää täysin. Tämän jälkeen hänellä on enää pari Outrageorjaa dceillä mutta Catcheroin helppoja prizejä penkiltä ja sitten loppupelin Nt ja Flare Destroy jättävät Miskan energiapulaan ja napsin loputkin prizet.

2-0

Koomailin ja facedeskasin kun olo ei nyt tässä vaiheessa ollut mitä mainioin. Pari tuntia sitten otettu särkylääke ei kyllä enää tuntunut toimivan tässä vaiheessa tai sitten muuten vaan pääni räjähti. Raahaduin sitten pelaamaan seuraava peliä:

Round 3. Vs: Freze [peili]

Pelini kärsii hieman supporter-pulasta mutta saan juuri ja juuri kaiken olennaisen pystyyn ja lähden ottamaan prizejä ekana. Midgame N:n avulla pääsen jo kahden prizen etumatkalle Frezen resurssien käydessä vähissä, joten nostan viimeisen prizen ennen häntä.

3-0

Mirrorit ovat melkoista putkijuoksua niin eipä niistä niin hirmusti löydy sitten sanottavaa, kun pelit ovat luokkaa blueflare, prize, blueflare, prize. Nyt oli sitten ruokkis ja kävin salaattini kimppuun. Tämän jälkeen pientä happihyppelyä jonka jälkeen tarkastelin hieman standingseja. Olin 1. ja lollailtiin kun Ökällä oli tasan samat prosentit molemmissa sarakkeissa myös hänen ollessa 3-0.

Round 4 Vs: Ökä [plaahmirror]

Ökän alku oli niin kura että sain liikaa etumatkaa prizeissä. Lopussa taisi olla sitten perus blueflare blueflare blueflare mutta sitäkin kesti vain hetken sillä prizeni loppuivat kesken.

4-0

Round 5 Vs: Esa ja taikalamppu

Tähän matsiin kuulemma tarvitsin aika unelmaisen alun että voittaisin. Noh alkukädessä oli sitten Reshiram, 2 energiaa, commu, + krääsää ja ei supportteria. No eipä siinä sitten mitään, Esa saa vieläpä aloittaa tähän päälle mutta liittääkin vain energian pienelle lampulle ja passaa lul. Topdeck ei paranna päivääni yhtään ja teen samoin. Esa liittää Rescuen ja pakenee iskulla tuoden eteen sitten toisen lamppunsa. Topdeckkaan Typpiksen ja saan haettua Cleffan että pääsen eekkailemaan, uuh. Setuppini käynnistyy sitten siinä parissa vuorossa Esan nostaessa tätä: ei mitään. Sitten Esa saa peliin yybertaikalampun candylla, mutta heittelenpäs sitten outragen oikein confusessa. Vastapuolen nosto ei päätä huimaa liiemmin sillä Plume ei koskaan ilmesty peliin, joten pääsen napsimaan ohkoja pluspowereiden kanssa. Loppupuolella Esa kuitenkin saa devolvattua molemmat Typpikseni alas Jirachilla 2/3 heads stardust songilla, mutta kaksi valmiiksi ladattua Reshiramiani hoiteli loput prizet kotiin.

5-0

Uh oh, puhtaat swissit olivat melkein nurkan takana. Vastaani asettui kuitenkin varsin tuttu kasvo. :L

Round 6 Vs: Logiikka-Lehtis ja Kyurem/Coba/Trode

Alkuni oli ihan semi, mutta t2 b00m-goes-the-dynamitet antoivat sprööditsäänssit Jounille jo heti alussa ja Kyuremit evioliiteilla olivat kyllä liian paha pala tällä kertaa. Tuntui kuin Gigasia vastaan olisi pelannut kun prizeja sain Electrodeista kahdesti, mutta mitään ei ollut silti tehtävissä. >:b

5-1

Ja mitä silmäni näkivätkään, Tattihan topcuttasi ensimmäistä kertaa assmastereissa, gz. Tässä välissä oli hieman taukoa joten ehdin tuhota joulutortun ja klaarailla sitten lopputurneen sillä.

Top8 Vs: Keksi [Zekrom/mamelukki]

Sain vaihteeksi vakio-spectaattorini Lefan vierelleni ja huurrrrjjaat mittelöt saivat alkaa! Hairölläsin itselleni voiton aloituksessa, mutta alkuni oli ihan kuraa. Kummallakaan ei ollut supporteria ja Tuomas Energy Wheelaili, kun ite en edes päässyt tekemään mitään. Lopulta saan Cleffan peliin about samaan aikaan kuin Keksikin ja sitten alkoi setupit. Paitsi että molempien babyt jäivätkin sitten nukkumaan vähän pidemmäksi aikaa. No hiljaa hyvä tulee, parin vuoron päästä pääsin itse hyökkäämään ja peli ei ollut ihan tavallinen blueflare boltstrike blueflare boltstrike blueflare boltstrike, omat Nt häiritsivät Keksin peliä paikoitellen ja taisin voittaa prizein 0-2..?

1-0

Toisessa pelissä pelissä sitten aloitan yllättäen toisena ja minulta taisi tässä pelissä loppua Typpikset vähän kesken osan Cyndaquileista ollessa prizeissä ja Keksi tuhosikin mun Typpikset penkiltä mitä nyt buildatuksi sain. Lopussa manuaalisesti Blue Flarettaminen ei oikein napannut joten päätin scuupata Keksillä ollessa joku 1 prize.

1-1

Pelin kolme alkaessa muut olivatkin jo vaihteeksi ehtineet lopetella toppipelinsä ja joku seniori taisikin kysyä että onko tuolla finaali menossa kun vain kaksi ihmistä pelaa. xD Noh toivoin että saan setupattua nopeammin koska sain aloittaa, mutta tämä peli olikin niiiiiiiin boltstrike blueflare boltstrike blueflare boltstrike blueflare boltstrike blueflare boltstrike, sillä en nostanut Catchereistani yhtään, jolla olisin saanut tiputettua alkupelissä Kekkosen ainoan Eelektrikin pelistä. Noh sitten hän sai niitä useamman peliin joten niiden lahtaamisessa ei ollut enää järkeä. Lopussa prizejen ollessa 1-1 yritän kahdella Gearilla nostaa jostain 20 kortin pakastani jompaakumpaa jäljellä olevaa N:ää, jotta saisin vastustajani käden yhteen. Eelektrik ei toimisi aktiiviselle ja hänen pitäisi nostaa energia kahdesta kortista retreattiin, mutta kummallakaan gear 3.14 en osu, joten peli päättyy 0-1 Keksin hyväksi.

1-2

5-2

No Tattikin meni putoamaan topcutista samalla, joten pöydistä ei löytynyt oikein mitään jännättävää. Nämäkin CPt kelpasivat sillä nousisin juuri kahdeksanneksi bye-listalla, ja 7. & 6. sijalla olevat olisivat vain yhden vaivaisen pisteen päässä. Siirryimme sittemmin pelailemaan mahonkia hetkeksi, kun ei siinä sitten muutakaan keksinyt.

Aikojen päästä Kumis keräsi porukkaa että lähtisimme jo scouttaamaan Amarillosta pöydän muitakin varten mahdollisten jonojen takia. Sounds like keikaku joten lähdettiin sitten mukaan. Matkan varrella Kumis selitti suu vaahdossa Pinoccion nenä –ongelmasta ja SP meinasi teilata jonkun vaahtosammuttimen - vihaisen mutsin huudellessa meidän perään VARO ALEKSANTERI EIHÄN NOI KATO YHTÄÄN ETEENSÄ. >:b Vihdoin saavuimme Amarillon kohdalle ja painatimme sisään. Vastaus oli kuitenkin tyly ja Amarillo oli täpöten täynnä. :l Menimme sitten ulos ja aloimme soittelemaan henkilöille. Harmiksi kukaan ei tosin vastannut puhelimeen. Viimein Roxu tavoitti Jounin ja saimme yhteyden toisiin, päätimme sopia jatkosta sitten Amarillon edessä. Ensin näköpiiriin ilmaantui speedrun Lefa ja sittemmin loput, tosin aivan väärästä suunnasta. Olivat kuulemma vetäneet yhden risteyksen pitkäksi tai jotain. Päätimme splitata ettei koko porukan tilauksessa menisi niin kauan. Raidasimme jonkun kebulan täyteen ja ahdingossa oleva mr. Kebab soitti kaverinsa väsäämään myös ruokia yhtäkkisen väenpaljouden takia. Ruoat tulivat kuitenkin yllättävän nopeasti ja rullakebabbini oli aivan järjettömän kokoinen, heitin neljäsosan lopuksi Maukalle ja näytti olevan maukasta hänenkin mielestä.

Suuntasimme sittemmin bussipysäkille, sääkin oli muuttunut mukavan sateiseksi ja tuuliseksi. .___.’ Bussi tuli kuitenkin ihan ajallaan ja suomalaiseen tyyliin menimme kaikki istumaan eri penkeille. Matka meni rupatellessa jostain syystä animesta ja terminaalissa oltiinkin ihan hetken päästä. Jäätiin lobby ykköseen koska check-inni ei jostain syystä vielä maistunut. Rossolaisetkin saapuivat viimein ja check-in jonossa SP jo pelotteli että kuitenkin meidän hytin varauksessa on joku kämmi käynyt. No eipä ollut, mutta Lehtis & komppanian varauksessa kyllä. No pääsivät sentään laivaan sisään ja terminaalissa Kumis ja Aono pelasivat hienoa huutamispeliä. :B

Menomatkalla oltiin otettu C-hytti, ja mentiinkin tsekkaaman sitten ensin se. Jätettiin kamat hyttiin ja suunnattiin Taxfreehen, en kuitenkaan ostanut sieltä muuta vissiinkin kun pari tölkkiä limua. Tämän jälkeen orjat vaihtoivat rahaa ja oltiin menossa pelaamaan vissiinkin pokeria mutta kellään ei ollut kortteja. Taxfreesta kävin sitten nappaamassa setin ja Kumis korotteli blindejä sitten itselleen parhaaksi katsomallaan tavalla. :b Haastoinpa tämän jälkeen SPn ilmakiekkoon, mutta pärisin liikaa ja otin heti turpaan 7-4. :L Tatti päätti sylkeä taas parisen kymppiä pelikoneisiin ja magical touchillaan jäi plussille vaihteeksi. Nuq sitten kai joskus kolmen maissa, laitettiin vielä laivan herätyspaneelista herätys 2h ennen saapumista.

Aamulla yleistä häslinkiä ja päästiin viimein seiskakannelle, jossa vaihdoin hieman euroja kruunuiksi ja sitten odoteltiin saapumista vielä jotain 10min. Jätettiin asemalla osa laukuista säilytyslokeroihin ja paahdettiin mäkkärille ja pääsin kokemaan legendaarisen tropical swedish tidal waven. Uh oh. No tilasin kuitenkin aamiaseni ruotsiksi, ja sain heti sämpyläni ja tuoremehun, aawwwyeah. SITTEN pääsin kasaamaan timosoininilmaveivistrippibaarijouniani mutustellessani leivän ja mehun. SL oli antanut mulle yhden Victinin turussa ja Aono pelasti päiväni lainaamalla toisen kriittisen winrarin, thänks näistä. Kansiossani ei ollut kuitenkaan tarpeeksi pontteja joten laitoin jotain filleri 1/1/1 N-Judge-Bob Saget. Testipeli vielä Luffyn jäätelöä vastaan ja eihän hänellä ollut mitään mahdollisuuksiakaan kun timosoininilmaveivistrippibaarijounista tuli tuplaheads! Ajattelin käyttää hieman kruunuja pois tässä vaiheessa ja menin tilaamaan jostain syystä sitten jäätelön engelskaksi. ”I would like to have one glass.” Myyjä tippui totaalisesti ja hetken keräiltyään itseään kokoon tuli kuitenkin ilmoittamaan että ”We don’t serve glass until 10 am.” Served. xDD

Porukasta osa alkoi tekemään lähtöä joten päätin länttäytyä mukaan, oltaisiin kai verkkaisesti kävellen 15min ennen ovien avausta paikalla, mikä ei kuulostaisi yhtään hassummalta. Ulkona oli oikein raikas sää ja aurinko paistoi, mitä nyt pientä tuulta oli kuitenkin havaittavissa koska merenrantakaupunki. 15min odottelu kuitenkin venähti yllättäen 35min odotteluksi ja jäädyimme elävältä, kun turneepaikan orjalla ei ollutkaan avainta ja sitten sitä soitettiin tuomaan joku parrakas heppu. Dragon’s lairin ovet viiiiimein avautuivat ja porukka rynni sisään lämpimään. Eteisaulassa sen jälkeen odoteltiin vielä lisää, ja lopulta menimme kirjoittamaan nimemme listaan ja maksamaan 40kr siitä että ”pääsimme sisään turnaukseen” as in ostimmekin yhden EP boosterin. :l Tatti resleevasi deckkinsä uusiin suojiin koska pelkäsi Heidiä, itse uhmasin kohtaloani ja menin vanhoilla suojillani, JA..! Ykkösellä läpi. Sitten shufflailin pakkaa pari kertaa ja Heidi karjui seuraavia tulemaan deckcheckkiin. Sitten lausuttiin paikallaolijat ja pairingsit tuli. Olin asettanut tavoitteekseni muiden feidatessa timosoininilmaveivistrippibaariraidin voittaa yksi ruotsalainen ja naulata samassa pelissä myös tuplaheads! Ja kuin sattumalta, pääsinkin heti yhtä heistä kolmesta vastaan;

Round 1. Vs: Hampus [Outragettajat/Terrakion/Blissey/Beartic/Vileplume/Reuniclus]

Ei ollut kyllä mitään hajua mitä tuleman piti, mutta lähdin ihan luottavaisin mielin matsiin kunnes vastapuolen penkillä kääntyi Oddish. .___.’ Noh eipä mitään, raahasin kaverin Terrakionin eteen ennen Vileplumea ja eekkailin setuppia. Vileplume tulikin sitten ihan kohta, mutta! Terrakion oli napannut prizen Cleffastani Retaliatella, mutta sen jälkeen energiaa liitettiinkin jopa Vileplumelle DCEn muodossa. Terrakion siis tyytyi iskemään Retaliatea ja ilmeisesti Hampus odotteli pakan toista Fight enua jotta pääsisi iskemään Land Crushia. Näin kuitenkin läpi Hampuksen suunnitelmani ja tilaisuuteni koitti timosoininilmaveivistrippibaarijouni – tuplaheads! Hampus ojensi käsikorttinsa minulle vilkaistavaksi ja siirsin ne majesteettisin elkein discard pileen. Kuitenkin Hampus oli aiemmin pelannut Tropical beachin kentälle, joten hän käytti seuraavalla vuorollaan sen. En pienistä hätkähtänyt, joten timosoininilmaveivistrippibaarijouni – tuplaheads! Toinen fight energia lensikin discard pileen, ja hänellä oli enää vain Retaliate käytössään aktiivisellaan! Hampuksen ilme kiristyi hieman ja lisäksi tällä kertaa disciin meni mm. Blissey prime. Jatkoin Hampuksen moukaroimista timosoininilmaveivistrippibaarijounilla ja discard pilestä itsensä löysi myös pian 1-1 Beartic ja muuta krääsää. Penkilläni oli kuitenkin aika massiivinen kokoelma Cinccinosta Zoroarkkiin, joten Hampus tyytyi takomaan Retaliatea välillä kuitenkin käyttämällä Tropical Beachin. Hampuksen huomatessa deckkauksen lähestymisen hän viimein siirsi damaget aktiiviselleen ja toi eteen outrage-zekromin. Hampus nosti pari prizeä nopeasti, ja hänellä ollessa kolme prizeä jäljellä taktiikkani oli seuraava: timosoininilmaveivistrippibaarijounista piti tulla noiden kolmen prizen aikana yksi tuplaheads, jotta voisin pelata N:n ja deckata Hampuksen. Tuon Sharpedon eteen ja timosoininilmaveivistrippibaarijouni feilaa jopa victinistä! Hampuksen ilme säilyy silti hieman kireänä sillä hänellä on pakassaan 3 korttia ennen vuoronsa alkua. Nosto ja kaksi korttia. Outragella prize Sharpedosta. Tuon uuden Sharpedon eteen ja nyt on pakko onnistua. Timosoininilmaveivistrippibaarijouni – tuplatails! Victini ja timosoininilmaveivistrippibaarijouni – headstails! Hampus huokaisee helpotuksesta ja voittoni jää vain yhden kortin päähän, Hampuksen pakka näyttää nollaa hänen napatessaan viimeisen prizen Cinccinostani, gyaaahhhhh.

0-1

Olin harmissani noinkin eeppisen pelin päättymisestäni minun tappiooni, mutta lähellä oltiin jo käyty. :B Tattikin oli 0-1 ja menin tsekkailemaan ketä vastaan pelaisin tällä kertaa.

Round 2. Vs: Minnake [Gothitelle/Reuniclus]

Saan aloittaa ja Minnakkeen startti ei lupaa hänelle kovin hyvää gear 3.14 löytyessä 0 supporteria. Mietin pitkään Cleffan tuomista eteen, mutta käteni ei ollut Collectorin jälkeen kovin järkevä joten luotin siihen etten saisi 2 tailsia putkeen. No 2 tailsia tuli putkeen. Sitten Hypnotic Gaze ja taas tuli tails. No Cleffani kyllä tällä kertaa selätti oman pakkani, Sharpedo kärkkyi penkillä jo hermostuneena tilaisuutta mutta kun ei. :B Sain kuitenkin sitten naulattua Gothitelleen tuplaheadsit ja Minnakkeen käsi lähti pois. Reuniclusta ei vielä näkynyt ja prizet olivat 5-6. Sitten Sharpedo meni ohkolla mutta vastustajan topdeck Juniper(?) tjv nostosuppo palautti hänet heti peliin. Tämän jälkeen ohkosin Gothitellen Do the Wavella Reunicluksen puuttuessa, mutta vaikka kuinka Catcheroin aina uutta lihaa penkiltä tämän jälkeen, toinen pikkugootti ehti candyttya isompaan muotoon ja sen jälkeen tuli peliin Reuniclus. Pari Reshirammia tämän jälkeen dmg spongeiksi penkille ja en saanut enää yhtään prizeä Gothitellen ajaessa lopun deckkini yli. Catcher lopuksi Carvanhaani aktiivisen Cinccinon lahtaamisen sijasta ei antanu minulle enää mahdollisuuta kokeilla edes käden discardaamista viimeisenä tekonani. :L

0-2

Fuufuu, löysin itseni samalta tulokselta kuin Tatti. Nimiä ryhdyttiin huutelemaan ja luulin että olemme jopa ensi kertaa turnauksessa vastakkain mutta eipä sitten, säästyköön parempaan kertaan. >:b

Round 3. Vs: Baron Dante [Reshi/Moarboar]

Molempien alku takkuaa aivan järjettömästi, mutta sitten vastustajani saa viimein Cleffan eteen. Mutta kuin taikaiskusta nostan heti sen jälkeen juniperin, saan Sharpedon peliin ja naulaan timosoininilmaveivistrippibaarijounin tuplaheadsiksi heti heränneeseen Cleffaan! Vastustajani peli kaatuu heti siihen ja ajan yli höhöhö.

1-2

Kävin hakemassa sitten yhden EP boosterini ja ajattelin kyllä että onpa turhaa saadaa tästä setistä boosteri, kun en tarvi siitä muuta kuin Catcherin. No nostin sitten Catcherin, ok. Ruokkis oli tähän väliin ja tallusteltiin Tatin kanssa ostamaan salaatit. Turnauspaikalla takaisin sitten tuhosin salaattini, otin särkylääkkeen jokseenkin taas flunssaiseen olooni ja keksittiin alkaa pelaamaan pelikorteilla jotain jännää ennen pairingseja. Aika sujui ihan rattoisasti ja seuraavana pääsinkin kokeilemaan onneani taas suomalaista vastaan.

Round 4. Vs: Aono [Klinklang/Coba/Victini/Vileplume]

Aono oli hieno mies joka ansaitsisi voiton, mutta moukkamaisella tuurillani otin pisteet kotiin tästä pelistä. :L

2-2

Round 5. Vs: Markus Suonvieri [Sigilyph/Archeops/Tornadus/Jirachi/Terrakion]

Ruotsaista vastaan, aika toteuttaa siis turnaukseni tavoite! Vastustajani pelaa penkille kuitenkin jo t1 fossil -> Archen. Alkoi tulla kyllä kiire tässä vaiheessa, jos ensi vuorolla tulisi Archeops niin en saisi koskaan edes pelattua evoluutioita peliin. :L Kuitenkin vastustajani vain pelaa Junk Armin ensi vuorolla discien kätensä nollaan ja hommaten uuden Archenin penkille. Ei se mitään, raahaan Sigilyphin eteen ja kaverin kommentti oli siihen että ”dood, that is my main attacker…” No eipä se mitään, pelailen parit evoluutiot ja timosoininilmaveivistrippibaarijouni – tuplaheads! Discin vastustajan koko (nolla)käden disciin. >:b Sitten alan napsimaan prizejä tasaiseen tahtiin vastustajan saadessa peliin ei mitään. Sitten tuleekin surprise buttsex Jirachi + Archeops ja minulle jää peliin enää yksi evolved orja, ja käytän Do the Waven Jirachiin ottaen 2. viimeisen prizeni. Vastustajani hoitaakin uuden Jirachin penkille ja taas tulee devolvausta. Pelissäni on enää Carvanhaa ja Minccinoa, viimeisen prizen ottooni tarvitsen viimeisen Junk Armini jotta 10hp Tornadus kopsuisi penkiltä. Noh nostin sen sitten juuri tuosta edellisestä prizestä joten viimeistelen pelin Bitellä ja kättelen. Olin puhunut koko matsin englantia hänelle ja kuulin sitten tiistaina että oishan se suomeakin osannut, served. xD

3-2

Höhhöh, yhden miehen raidi sitten loppui siihen ja alkoi taas vaihteeksi odottelu. Kauden tuloksena tähän asti oli topcutit kaikissa muissa turnauksissa missä en ollut pelannut sharpedoa – eihän sen näin pitänyt mennä. :L Kuitenkin shoppailijat palasivat ja ehdottivat että lähdetään animukauppaan – mikäs siinä! Kuitenkin Anni halusi katsoa Esan top4 loppuun joten pelasimme välillä korteilla. Iris ja SP kuitenkin ragequittasivat minun patakolmosen rikki ja samalla sitten Esakin lopetteli peliään. Suuntasimme sitten animekauppaan ja erinäisten ”MUN MIELESTÄ KAUPPA ON KYL TUOLLA PÄIN” hetkien jälkeen löysimme viimein perille. Kaupassa väsymys iski ja tuijottelin toiseen ulottuvuuteen vain minkään järkevän tekemisen sijaan ja olin olevinani läsnä keskusteluissa. Etsin kuitenkin The Legend of Koizumi mangaa, mutta eipä sitä sitten myyty siellä kaupassa.

Lähdimme sen jälkeen kiertelemään kaduilla etsimässä jotain kahvilaa mihin voisimme istahtaa hetkeksi, sillä muutkin olivat hieman väsähtäneet hetkeksi. Löysimme kuitenkin jonkun pihvi-katu-ravintolan ja pysähdyimme sen ovelle miettimään. Kokki tuli ulos ja kehotti meitä astumaan sisään vaikkei kaikki tilaisikaan mitään. Astuimme sisälle ja ensin vain muutama tilasi jotain. Sitten lainasin kruunuja Tatille ja Iirikselle että he saivat juotavaa ja lopulta huomasinkin että olin itse ainoa kuka ei tilannut mitään meidän 12hlö porukasta, nojaa. Tämäkin porukka splittasi ja meidän puolisko jäi odottamaan jälkiruokaansa syövää Lehtistä.

Tämän jälkeen suuntasimme nokan kohti satamaa, aikaa olisi vieläkin reilusti saavuttuamme sinne. Pelasimme matkalla hassua huutelupeliä taas ja eipä aikaakaan kun olimme taas satamassa lokeroiden luona. Hytti Ville-Ville-Viljami-Virtanen t. alkusointu oli valinnutkin B-hytin paluumatkalle jonkun ihme anti-mainstreamiuden takia ja check-innailtiin siinä sitten jonkun 30min odottelun, odottelun ja odottelun jälkeen. Laivassa käytiin tsekkaamassa hytti ja eihän se ollut yhtään sen erilainen kuin C-hyttikään, mitä nyt sohvat löytyi joita ei koskaan käytetty. No tämä hauskaa. Käytiin tässä välissä katsomassa Kumis vs. Aono duel srs bsns kunnes buffetti koitti. Näemmä vain jkl ja meidän hytti oli varannut sen mutta eipä se haitannut. Tosin en kyllä ollut niin joulufiiliksissä että olisin vielä ottanut joulubuffetin, jos valinnanvaraa olisi siis ollut.

Kolmen vartin päästä palailtiin takaisin kakkoskerrokseen ja piakkoin siirryttiinkin pokeripöydän ääreen, skippasin itse tosin tällä kertaa. Iris tulikin uhoamaan kuinka on pelannut GHta ja otettiin sitten ebin guitar duel laivan GH arcade –masiinassa. Kun nyt pelihallille asti oltiin päästy niin SPtä vastaan taisi olla jotain hampaankolossa ilmakiekosta ja pieksinkin hänet sitten lukemin 7-2, höhhöh. Siirryttiin takaisin vielä pelailemaan hieman mahjong pokeripöydän viereen kunnes yhtäkkiä kaikki hävisivätkin jonnekin. Löysimme kuitenkin SPn ja Powerin kanssa osan porukasta baarista. Sitten siiderivalas keinui meidän luokse ja yritti heittää kännipäissään meille ”small talkkia”. Lopulta laivan keinahtaessa hän kaatui suoraan meidän viereemme ja päätimme poistua nopeasti jättäen tämän mustanpuhuvan naisen Kumiksen ja komppanian ongelmaksi. Pian tämän jälkeen suuntasimmekin jo hyttiin ja laitettiin laivan herätys 1h ennen saapumista ja vielä jonkun kännykkä herättämään.

Aamulla heräilin jostain syystä ja mielessäni oli muistikuva kuin jonkun kännykkä olisi herättänyt. Päättelin kuitenkin että eihän tämä ole mahdollista, koska kaikki muutkin nukkuvat vielä. Lojuin kaidetta vasten vielä jonkun aikaa mutta päätin kuitenkin nousta ylös ja katsoa kelloa. 7:10. Samalla radiosta kuuluu kuulutus: ”Laiva saapuu 20min päästä Turkuun.” No ok, potkin hytin hereille ja hieman sekaisissa fiiliksissä kaikki nousivat ylös ja painatimme seitsemännelle kannelle. Yllätykseksi kaikki eivät edes olleet vielä siellä paikalla, Kumista oltiin kuulemma herätelty jo tuloksetta tunnin verran. xD Käveltiin rauhassa terminaaliin odottelemaan junaa ja tunnelma olikin yleisesti ottaen väsynyt ja aulassa ei tapahtunut liiemmin mitään mitä nyt eräs nimeltä mainitsematon henkilö huuteli kovasti unohtuneiden kirjojensa perään jotka olivat vain unohtuneet hyttiin… Lampsittiin junaan ja Turun asemalla olikin taas 30min odotettavaa, kunnes intercitymme suuntaisi kohti Pasilaa. Junassa pelailimme sitten korttia osan nukkuessa ja pian saavuttiinkin Pasilaan. Meillä oli melkein ½h aikaa, joten osa ehdotti että käytäisiin jopa Poromagiassa. Harvaa kuitenkin onneksi innosti moinen, joten jäimme K-kaupan eteisille tuoleille istumaan ja ihmettelemään kengistä löytyviä rahoja. Erkanimme Tatin kanssa muista Lahteen lähtevään junaan ja tunnin päästä Suomen Chicago olikin edessämme. Koska meillä taas oli 45min odoteltavaa, kävimme puokkareissa ja torilla. Bussilla himaan ja yritin olla kopsumatta heti etten heräisi joskus kolmelta aamuyöstä tiistaina.

Propsit/Slopsit

+ Seura
+ Topcut Turussa
+ Tatti topcut Turussa
+ Lehtis on aina props
+ Ruotsalaisen trolli :B
+ Timosoininilmaveivistrippibaarijouni kertaa n!
- Muut feidasi raidin :L
- Tyydyin välillä kertomaan asioista vain yleisellä tasolla enkä omasta näkökulmastani
- Odottelu
- Flunssainen olo
Viimeksi muokannut Hai päivämäärä 06.12.2011 16:59, muokattu yhteensä 2 kertaa
Avatar
Hai
 
Viestit: 70
Liittynyt: 01.11.2010 19:22

Re: Yhden miehen raidi Turkholma CCt

ViestiKirjoittaja Hero » 06.12.2011 16:46

+1
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yhden miehen raidi Turkholma CCt

ViestiKirjoittaja JaniK » 06.12.2011 16:50

-1
JaniK
 
Viestit: 32
Liittynyt: 01.11.2010 23:38

Re: Yhden miehen raidi Turkholma CCt

ViestiKirjoittaja R0xu » 06.12.2011 16:58

+2
Kuva
Avatar
R0xu
 
Viestit: 1078
Liittynyt: 01.11.2010 01:01

Re: Yhden miehen raidi Turkholma CCt

ViestiKirjoittaja Tonu » 06.12.2011 17:16

Hieno rapsa. Onnea Top-cuttauksestas ja pråpsit myöskin Sharpedon pelaamisesta.

Eiks toi Luffy olis voinu Paralyysittää nukkuvaa Babyys ja viimeistellä sitä jollain muulla popellaan mikäli olisit saanut tuolla vuorolla sen 11 damage counteria Reshilles? :s
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Yhden miehen raidi Turkholma CCt

ViestiKirjoittaja Hai » 06.12.2011 17:29

Tonu: Juu olisi, mutta hän ei vissiinkään tiennyt sitä.
Avatar
Hai
 
Viestit: 70
Liittynyt: 01.11.2010 19:22

Re: Yhden miehen raidi Turkholma CCt

ViestiKirjoittaja aono » 07.12.2011 02:23

HB Turun topcutista! Hieno mies tämä tapsa se vain on. Olen pahoillani että feidasin viime hetkellä raidistasi... ;__; en välttämättä koskaan anna sitä itselleni anteeksi... Mutta kiitoksia matkaseurasta! Oli oikein hauskaa trollailla ihmisiä ruotsissa, toivottavasti myös näin ensi kerralla!
Avatar
aono
 
Viestit: 253
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Yhden miehen raidi Turkholma CCt

ViestiKirjoittaja Shadow Lugia » 07.12.2011 17:21

Onnee topcuttauksesta, hyvin sä kyl pelaat xP. Harmillisesti et ihan onnistunu voittaan Hampusta, olis ollu kyl hieno voitto xP. Toivottavasti pelaat Sharpedoa vielä jossain, voin vaikka osallistua raidiin sillon :D.
So, I Herd U Liek Mudkipzz?
Waihtola
Regigigas ;______; <3
Avatar
Shadow Lugia
 
Viestit: 559
Liittynyt: 01.11.2010 15:43
Paikkakunta: Tampere


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron