EI OLE RAHASTA KIINNI!

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

EI OLE RAHASTA KIINNI!

ViestiKirjoittaja Hero » 08.01.2012 03:53

Kukkuu!

"Ei ole rahasta kiinni, mutta onks jääkuutiot jälkiruokaa kun ei ole rahaa muuhun?" -Suomipoké
Tämä lausahdus kuului, kun Lars kyseli lähteekö ihmiset kiinalaiseen syömään.


Hyvän Loppiais-miitin jälkeen minulle oli jäänyt käsiin Murrecat ja Roxu nurkkiin pyörimään lauantai-aamuun asti. Olin peluuttanut pakallani perjantai-illalla Roxua vastaan. Totesin sen olevan ihan hyvä neljällä Sähkömiehellä että –digimonilla.

Aamulla olimme sopineet, että Murre ja Roxu menevät SP:n kanssa samalla metrolla ja junalla. Olin sen takia mennyt aikaisemmalla 550 bussilla kohti ”Kotia.” Tässä nähdään kuinka hyvin tämä tiimi toimii. Roxu soittaa minulle siitä, ettei SP ole samassa metrossa tai junassa heidän kanssa. Mitä hittoa jätkät? Mitä he minulle soittavat siitä, kun heidän pitäisi soittaa SP:lle aiheesta? No ihan sama, itse selviydyn ”Kotiin.”

”Kotona” stallaan Tonun kanssa odottaen Jaxia ja Dragia. Kummatkin saapuvat hieman myöhässä, mutta pääsemme viimein matkaan kohti iloista Hyvinkäätä. Matka sujuukin puiden eri pakkoja ja muuta sen sellaista perusjossittelua.

Turnauspaikalla kaappaan mm. Aonon, Oton ja Dragin kauppaan hakemaan päivän eväitä. Takaisin tullessa oli kai hetki aikaa ilmoittautua, joten pakkani oli seuraavanlainen.

Spoiler:
Pokémon
4 Zekrom-BW
4 Thundurus-EP
2 Tynamo-NV
2 Tynamo-NV
4 Eelektrik-NV
= 16 [12 Basic]

Trainer
4 Pokémon Collector
4 Sage’s Training
4 Professor Juniper
2 N
1 PETM
3 Rocky Helmet
4 Junk Arm
4 Pokémon Catcher
2 Pokégear
1 Revive
2 Switch
= 31

Energy
13 Lighting Energy
= 13


Kävin SiaBBon ja Matiuksen tehokkaassa pakkatarkistuksessa, jonka jälkeen pääsin pois ilman mitään ihmeellisiä mutinoita. Dragilla ei ollut vieläkään pakkaa, joten se piti kasata! Aloimme lyömään sellaista kasaan muiden jämäkorteista, ja muutamasta pakan raadosta. Dragille syntyi Durant Circulatoreilla, Pokémon Reversaleilla ja muuta ihan älytöntä. Collectoreita taisi löytyä vain kaksi? Muurahaisten määrästä ei ole edes tietoa, onko niitä edes täyttä neljää kappaletta.

Turnaus alkoi!


Round 1 – Bloodbane – Kuusi kulmaa
Turnaus aloitetaan muutamalla mulligoinnilla molemmin puolin. Tuomari SiaBBo on tarkistanut pakkamme, ettemme ole järjestäneet niitä. Joten hän on sekoittanut pakat perusteellisesti ja vielä leikannut ne.

Bloodbane aloittaa ikävällä Absolilla. Itse saan alkuun Sähkömiehen, joten T1 Chargea kehiin. Seuraavalla vuorolla Bloodbane saa kuusi kulmaa pelottelemaan penkille. Olen niin noviisi pelaaja, joten minun täytyi tarkistaa Taisteluporo. Pienen muistin palautuksen jälkeen raahaan Gustilla sen eteen. Sähkömies rankoo tuollaisia kavereita kahdella Disaster Voltilla.

Seuraavalla gustilla lähti Jäädigimon penkiltä. Bloodbanen peli murtui aika nopeasti Taisteluporon ja Jäädigimonin kuoltua pelistä pois.

Noh, Bloodbane scooppaa lopuksi. Vähän huono peli – meh.

1-0


Ottelun jälkeen yritin kysellä SiaBBolta kuinka Go-ottelussa lopetetaan ottelut oikeaoppisesti. Ennen turnausta SiaBBo valisti kuinka ottelut aloitetaan Go:n tapaan.


Round 2 – badganondorf – Kynttilä
Hei oikeasti. Olisin voinut ottaa Esan, kun olen taas joku 4-0 –tilanteessa. Viime kerralla kokeilin onneani Doduo-aloituksen kautta. Tällä kertaan kaksipäisiä puluja olikin kaksi penkillä, mutta Oddishei yksi. Noh, Oddish lähtee tieltä pois.

Itselläni ihan hyvä alku verrattuna Esan alkuun, kun Vileplumea ei tullut koskaan peliin (mod viimeisellä vuorollaan.) Esa tyytyy heittelemään Kynttilän abilityä pitkin pelitannerta, ja nostamaan Tropical Beacilla lappuja.

Kulutan käsikortteja Junk Armaamiseen ja Gustailuun. Olin ihan mukavasti plussan puolella. Unohdin käyttää itse sen Tropical Beachin ratkaisevalla hetkellä, joten pelaamiseni muuttui hieman vaikeammaksi. Sain silti kierrätettyä energioita Lonkeroilla Sähködigimoneille ja –miehille.

Kynttilät vain jakoivat rankasti damagea ympäriinsä, ja jossain vaiheessa peliä Esa saa napattua kolme prizea muutamassa vuorossa. Jälleen kerran, olen lirissä. Viimeisellä vuorolla jouduin liikaa nysvää Gusteilla, jolla ei ollut edes mitään väliä ottelun ratkaisun suhteen.

Höh, no päivän paras peli eli niin hyvä turnaus.

1-1


Hohdokkain hetki taisi olla, kun Dragi voitti viiden minuutin pakalla Roxun ”huolella” kasatun ja hyvin techattu pakka. Huhhuh.


Round 3 – Jaxi – Metalliporo / Electrode / Spiritomb
Jaxi juoksee sisään yksinäisellä Voltorbilla. Itse saan T1 Sähkömiehen latailemaan. Seuraavalla vuorolla Electrode, jota en saa tapettua yhdellä hyökkäyksellä. Jaxi saa valitettavasti Metalliporoja peliin. Joudun siis pelaamaan.. Pleh. Onneksi olen saanut Lonkeroita peliin, ja vauhdilla eteenpäin.

Ottelun haastavuus muuttui helposta vaikeaksi. Metalliporojen Evolitet ja special Metalli energiat suojasivat. Gustittavatkin loppuivat kesken, joten oli pakko lyödä Sähködigimoneilla suoraan eteen. Kummaltakin tippui tasaisesti porukkaa alas.

Saatoin hieman rajusti käyttää Sageja, koska pakkani alkoi loppua. Viimeisellä Sagella oli pakko ottaa N turvaksi, jos kävisi hullusti. Samalla antaisin Jaxillekkin pakkaa. Jaxin viimeinen Metalliporo Gustitaan eteen, ja otetaan alas Sähködigimonin voimin.

Lopulta Jaxi häviää kolmella tavalla:
A) Pakka loppuu kesken.
B) Pokémonit loppuvat kesken.
C) Nostin kaikki kuusi prizea.

2-1


Ruokatunnilla kaikki ampuivat syömään. Itse olin vielä niin kylläinen aamupalasta, ettei tehnyt mitään mieli. Kirjoittelin muistiinpanot ylös, ja aikaa oli vielä puoli tuntia. Onneksi SiaBBo, Otto, Lars ja Dragi lähtivät kaupassa kääntymään. Ostin myöhemmäksi mutusteltavaksi pullan, jossa oli lihaa eli toiselta nimeltä lihapasteija.


Round 4 – Isto – Kynttilä
Terve, toinen Juntunen ja toinen Kynttilä.
Istolla vissiin hyvin jäätävä alku, joten saan rauhassa tehdä setupin. Joudun aktivoimaan lopulta Twinsin, ja Isto saa Vileplumen – jee.

Isto lähtee järjestelmällisesti murtamaan penkkiäni alas, ja eteen hyökkäämällä. Sähkömiehet ja –digimonit kopsuvat pois yksitellen. Ensimmäisenä lähti tietenkin Lonkerot.

Häviän aika hyvin pystyyn.

2-2


Round 5 – Korttihai – Norsu / Megayanma
Aloitan T1 Sähkömiehen Chargella. Tapsalla yksi Yanma. Hän yrittää Judgettaa lisää basicei. Gustilla enuton Sähködigimon eteen. Olin nostanut Judgesta Switchin ja sähköenergian – PP.

3-2

Aikaa oli niin runsaasti, että kävin ihmettelemässä Millan kanssa muiden pelejä. Luffy pullasi mm. 7 energiaa Electrode primesta, mutta hävisi lopulta Muurahaiselle. Aono hävisi Argentiinalle, ja Esa Juustolle. Moikka top-cut.


Round 6 - Wakerman – Norsu / Megayanma
Joo, terve.
Mikä tätä turnausta vaivaa, kun saan kaksi kynttilää ja kaksi norsua vastaan. Muistan Miskan kasauksista, kun todettiin jos tulee yksi Norsu niin ihan sama. Niin no, kaksi norsua.. Juu.

Wakerman saa T3 Norsu primen, enkä edes jaksa lähteä säätämään ottelua. Kuulin että Esa oli dropannut turnauksesta, ja olisin vielä tarvinnut voiton lisäksi molempien Juntusten voitot. Scooppaan suosiolla. (Myöhemmin kuulin Wakermanin olevan sijalla 9. – lol.)

3-3


Joo, niin hävyttömän huonoja pelejä, että sydämeen sattuu. Tekstailin kaverilleni, ja kävin nk. treffeillä. Onneksi sain tapettua yli tunnin muualla kuin turnauspaikalla, jossa olisi pitänyt rageta turnausta.

Päästyäni turnauspaikalle, kuulin kuinka Miska oli kusettanut Top-8 –pelinsä. Se että mies voittaa burni-flippeihin swiss-kierroksilla, kertoo aika paljon Kynttilästä. Esa nysvää damage countereita sinne tänne, silti 3-2 (okei okei, edelliset turnaukset.) Miska vetäsee burnilla Top-8:iin. HB.

Lopputurnaus aika menee mahjongin katsomisessa, ja veljeni Suomipokén juttelemisen kanssa. Hän tosin ragequittaa, joten lopputurnaus oli tylsää. Onneksi SiaBBo jaksoi viihdyttää.

Vissiin joku voitti turnauksen, ja lähdimme jonkun suosittelemaan kiinalaiseen. Tämä oli hillitön virhe. Ravintolan palvelu oli jäätävän hidasta. Ruokia sai odotella hyvin kauan, ja tarjoilija vain sekoili omiaan. Kielen ymmärtäminen jäätävän vaikeaa, kun tilasi nimellä niin tämä kysyy kiinalaisella aksentillaan ”mika numero olla?” Ei hitto.

Laskujen maksaminen oli projekti erikseen, kun hän ei ymmärtänyt että jos yksi ihminen tilasi itselleen laskun omista ruuistaan. Automaattisesti tuli lasku koko pöydän ruuista. Mieleen painui kuinka Lars maksoi ensimmäisenä kaikista, ja sai viimeisenä kortin (kun haki sen takaisin.)

Ravintolan parhaimpia kohtia oli, kun saimme Oton kanssa riisikaljaa(?) ja lähdimme ulos.. Olisin tahtonut ottaa toisenkin riisipirtelön, mutta tarjoilijaa ei hirveästi näkynyt, enkä jaksanut säätää jossain kassalla. Jos en halua maksaa palvelusta, niin menisin viereiseen Hesburgeriin.

Pieni moka, oli käynyt kun luulimme että Tonu ja Jaxi olisivat olleet muiden ihmisten kanssa Hesburgerissa. Vissiin kaikki olivat karanneet, ja nämä idlasivat 40 min ulkona. Tämäkin hieman harmitti, kun ravintolan toiminta oli niin tahmeaa ja hidasta, niin he joutuivat odottamaan hävyttömän kauan ulkona.


Lähes onnellisesti päästyämme ulos Kotikyyti tuli hakemaan meidät; Tonu, Jaxi, minä ja Lars. Jaxi pääsi Kannelmäkeen, minä ja Lars jäimme Pohjois-Haagan nurkille. En muistanut, että oli lauantai ja lauantai-aikataulut. Odottelin lähemmäs 16 minuuttia bussipysäkillä odottamassa bussia kotiin.

Bussin saavuttua – noh, siitähän se hupailu alkoi. Minun tuurillani juuri minun lauantaina tulee humalainen pariskunta rynnäten bussiin eräältä pysäkiltä. He jotka ehkä saattavat harrastaa baarielämää, tämä on harvinaisen tuttu näky. Tyttöystävä itkee ja säksättää poikaystävälleen, kuinka haluaa kotiin. Kuinka poikaystävä on tyhmä jne. Poikaystävä ei tietenkään suostu maksaa bussilippua, joten rysähtää bussipenkille selittämään elämän ihmeellisyyksistä. Tyttöystävä itkee ja huutaa kuinka voisi maksaa lipun, että hän pääsee kotiin, koska on kylmä jne. Bussikuski ei tietenkään liikuta bussia mihinkään, kun hän ei ole maksanut lippuaan.

Eräs kanssamatkustaja tietty ovelana huutaa takapenkeiltä ”Maksa se lippu!” Noh, tämähän auttoi kovasti. Viiden minuutin huutoitkun kuunneltua ja elämän viisauksia täynnä, kaivan lompakosta rageten sen 2,7€ jonka isken bussikuskille. Bussikuski on vain
”Tiedätkö, ettei tuo helpota tilannetta.”
”Ihan sama, haluun kotiin.”
Heittelin bussilipun kahdella paikalla makaavan poikaystävän päälle, ja matka pääsee taas jatkumaan iloisesti eteenpäin.

Viimein päästyäni omalle pysäkille, mielessäni on vain hyvät riisijuomat kiinalaisesta, joilla saattaisi tuoda hyvän mielen. Jossain määrin ylistin luojaa ja suomipokén olemassaoloa, kun hän oli aikaisemmin ilmaissut kuinka hänen alkoholijuomat olivat jääneet häneltä kaappiini. Saisin ne. Nyt, nanosekunneissa mieleeni tuli mieleen nämä kaksi tölkkiä! Olin aivan myyty, ja iltani oli pelastettu.

Koko päivähän oli aivan hirveä alusta loppuun, paitsi noin yksi kaksi tuntia swiss-kierrosten jälkeen.

PRÅPS
+ Se, ettei ole SLÅPS-listaa joka ei riittäisi keräämään kaikkia miinuksia koko päivästä.


En, en ole menossa Pälkäneelle, Poroon; Jyväskylään – Ei jaksa.

Lähemmäs iloisia kommentteja saa laittaa, jos teilläkin on elämääkin painavampia kysymyksiä. Kysy, niin keksitään yhdessä niihin vastauksia.
Viimeksi muokannut Hero päivämäärä 09.01.2012 12:33, muokattu yhteensä 1 kerran
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: EI OLE RAHASTA KIINNI!

ViestiKirjoittaja Waker » 08.01.2012 20:06

GG sinulla ja Maurilla kun Norsut kahdella viimeisellä kierroksella.

Ja ragekohtaus kun Tapsa ei scoopannut R0xua vastaan (olisin ollut 8.). Isto olisi kuitenkin halunnut veivata sitä starcraftia >:D
Veri jo päällemme pauhaa,
soitamme Garbodorin rauhaa,
Garbodorin kunnia olkoon,
Örvelön ihanuus tulkoon.
Avatar
Waker
 
Viestit: 480
Liittynyt: 01.11.2010 10:35

Re: EI OLE RAHASTA KIINNI!

ViestiKirjoittaja Tonu » 08.01.2012 21:36

Sinä kurja! Feidasit poron turnauksen! xP
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron