Tampere-rapsa

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Tampere-rapsa

ViestiKirjoittaja Hero » 23.01.2012 20:40

Rakas päiväkirja,

Tänään opin kuinka työpaikan henkeä voi soveltaa pokémon-maailman koukeroihin. Kuinka minun olemassaoloani kyseenalaistetaan kaikkien ääripäiden pokémon-kouluttajat, yhteisöt ja muut ihmiset. Miten vuosien varma ”Kotikyyti” voikaan edellisiltana peruuntua sääolosuhteiden vuoksi. Yleensä joutuu tyytymään siihen mitä annetaan, ja otetaan mitä saadaan. Työpaikalla passiivisimmat lampaat ottavat sitä mitä heille annetaan. Kuinka surkeaa?

Tällä kertaan meinasi jäädä turnaus välistä. Olin suunnitellut viikonlopun niin, että voi lauantaina hoitaa kotia ja sunnuntaina mennä heittää vähän lappua. Tänä viikonloppuna ei siis juhlia tai mitään muita rallatuksia. Yllättäen Tonu ilmaisi, ettei ole ”Kotikyytiä” säiden takia. Surullisena siirsin leukani rintakehään. Jouduinko hikkyilemään kotona? Huomenna olisi tosin kiinalainen uusi vuosi keskustassa!

Mainitsin ylempänä, kuinka opin jotain uutta. Roseanni ilmaisi, että hänellä olisi vanha kunnon Sorsa Hyvinkäällä. Tästä ideana, meillä olisi puolet matkat autolla! Jesh! Se olisi paljon halvempaa kuin yli 60€:n sijoitus VR:n juniin edes takaisin. Työpaikan takia omistan seutukortin, joten Tikkurilasta Hyvinkäälle ja takaisin. Olen aina herjannut naisia isolla kädellä, koska töissä menee usein hermot heihin. He eivät vain osaa organisoida mitään. Tämäkin kyyti melkein kaatui Ironlionin vanhempiin – hei oikeasti? Roseannin mielestä on väärin laittaa Ironlion menemään yksin junalla, jos muut menevät kyydillä. Käden väännön jälkeen päädyimme siihen, että menemme silti Roseannin kyydillä. Se ei riittänyt! Meidän Ring the Master meneekin äidin kyydillä – eli hän putosi pois. Luojan kiitos, Ihan Iris. Hän suostui! Kiitos Roseannin munattomuuden melkein menetimme Larsin kyydistä. Onneksi minun neuvottelutaitojeni takia saimme hänet. Kaupan päälle Jaxi ilmaisi, että hänkin olisi kiinnostunut tulemaan. Auto täynnä! Se kuulostaa tässä helpolta, mutta työstin autokyytiä kaksikin tuntia. Ai miksi? Naiset.

Kohtalon näyttämö korttitalo
Jokaisen unelman sisäinen valo!
Ylimpään taivauksiin, korkeuksiin,
kuutamoon kurkottaa! Tähtösiiinn…

Olen kuningas viihteen, en tusinapelle…


Eli kortit esiin, ja aika viihdyttää itseäni!

Orjat
4 Sähködigimon
3 Pilvimies
2 Siittiö
2 Siittiö
4 Ankerias

Rainerit
4 Holon Mentor
4 Misty’s Wrath
4 Professor Oak
2 Copycat
4 Item Finder
3 PlusPower
4 Gust of Wind
3 Pokégear
1 Revive
2 Switch

Maken ES
4 Double Colorless Energy
10 Lighting Energy


Muutin hieman lähestymistaktiikkaa metagamea kohtaan. Kynttilöitä ei vissiin kukaan uskalla pelaa (mod Esa tai Juusto.) Valitsin myös Toolien tiputtamisen, ja löin raakaa voimaa sisään! Pilvimiehet lisäsin Maamiesten pelossa..

Aamulla väsytti aivan sairaasti, koska yö oli venynyt. Ennätin nukkua vain 3-4h. Päätin jatkaa uniani junassa.
Ennätin ajoissa junaan, josta löytyi Jaxi matkaseurakseni.
Hyvinkäällä taktinen vaihto Annin autoon, ja kaupan päälle vielä Ihana Iris!

Metroon oli mennyt ½h keskustaan.
Junalla 1h.
Autolla 1h

Eli 2½h:n päästä olimme viimein Tampereella!

Turnauksen alku oli hieman takkuinen, mutta lopulta pääsimme jatkamaan.
Mutta kuinkas kävikään?

Spoiler:
........................./´¯/)
......................,/¯..//
...................../..../ /
............./´¯/'...'/´¯¯`·¸
........../'/.../..../......./¨¯\
........('(...´(..´......,~/'...')
.........\.................\/..../
..........''...\.......... _.·´
............\..............(
..............\.............\

0-1
0-2
1-2
1-3
1-4
2-4

0 Hyvää peliä.
6 Pskaa peliä.


Turnauksen jälkeen suuntasimme ystäviemme kanssa kohti Julian ehdottamaan kiinalaisravintolaan. Alkutaipale ravintolaan oli takkuinen, kun Applen iPhone 3 ja Nokian E7 temppuilivat. Nykyteknologia. <3
Luojan kiitos, ruoka oli hyvää! Ja vielä halpaa. Tarjoilijakin oli hyvin ystävällinen!
Miskat, Matiukset ja muut lähtivät zoomailemaan takaisin juna-asemalle.
Minä, Jaxi, Iris ja Julia jäimme vielä Kiinalaiseen, kun Anni sekoili jossain päin Tampereen keskustaa.
Vaihdoimme tyttöjen juttuja, kunnes oli aika lähteä Sorsalle.

Tunnin ajomatka oli hieman väsynyttä, kun oli ollut pitkä päivä. Automatka ei kuitenkaan ollut tylsä!
- Pääsimme skraappaamaan jäätynyttä ikkunaa motarilla.
- Kruunukorkillinen lasipullo ei auennut.
- Jännitimme kuka presidenttiehdokkaista menee 2. kierrokselle!
- Ehdimmekö oikeaan junaan?!

Minä ja Anni olimme tuijottaneet GPS:n kelloa, joka oli 5 minuuttia aikaisemmassa kuin oikea kello! FUU!
Hyvinkään keskustassa kello oli 21:21 - eli olimme jo myöhässä. Juna lähti 21:20.
Kaahasimme 21:23 juna-asemalle onkimaan reppujamme takakontista.
Huomaamme junan tulevan asemalle ilmeeni: \:D/
Kaivoimme reput alle sekunnissa ja juoksimme junaan - kerkesimme!

Toinen tunti junassa kuluikin jännittäessä lisää ääniä, ja kuuntelimme kuinka humaalinen Jaxi vuodatti elämän viisauksia!
Nooh, ihan onnellisesti pääsimme Helsinkiin. Jaxi jäi Pasilassa pois, ja saatoin herrasmiehenä Julian bussille.
Itse vielä sompailin puolen tunnin verran kotiin metrolla. <3

PRÅPS
+ Pokémon-tytsyi
+ Turnauksen alku ja loppu.
+ Qahwi Top-2
+ Lolol ebun läppää koko päivä

Onneksi ei tarvitse pelaa ollenkaan. Ruotsissa sitten..~~
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tampere-rapsa

ViestiKirjoittaja R0xu » 23.01.2012 21:27

pelasit huonosti
Kuva
Avatar
R0xu
 
Viestit: 1078
Liittynyt: 01.11.2010 01:01


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron