Hero VS Turku & Tukholma

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja Hero » 21.03.2012 17:50

Heippa!
Lapset pärisivät ja aikuiset kupittivat läpi viikonlopun.

Suurten pelleilyjen jälkeen, olin tavalla tai toisella sinkoutunut ”Kotihyttiin.” Minun hytissäni olivat Tonu, Jaxi ja Iris. Minulle on aina kauheaa vemputusta saada Turku-Tukholma –matka pakettiin. Minulla maksaa aivan järkyttävästi junaliput. Se että joku huolii minut hyttiinsä, tarvitsisin vielä autokyydin Turkuun edes-takaisin.

Yllätykseksi Tia oli puhunut kauan, että häntä voisi kiinnostaa lähteä. Tietoa siitä olisiko hän autolla vai ei, oli vielä kysymysmerkkinä. Olin lähes varma ”Kotikyydistä,” mutta sen failattua taas päälle hullut kuumotukset. Pienten ”suostuttelujen” ja ”pakottamisen” jälkeen Tia ja Taneli päättivät lähteä autolla. Sain samalla Jaxin ja Tonun samaan kyytiin.

Matkapuolet olivat hoidettuna! Hieman harmitti, että pääsimme Turkuun pelaamaan. En millään olisi jaksanut, ja Tia oli hieman 50-50 asian kanssa. Päätin kuitenkin mieluimmin pelata kuin idlaa ympäri Turkua. Olin hionut ja viilaillut minun SD:täni hyvin kauan. Olin voittanut lähes kaikki pelit sillä! Typhlosion oli vielä kova pala minun SuperDurantille, koska ei ollut Prism Enuilla toimivaa vesipokémonia.

SuperDurantini vaihtui perjantai-yönä Tonun viritykseen. En ollut edes ajatellut pelaavani mitään muuta kuin Durantia, koska en omista mitään uudesta setistä. Onnekseni Shadow Lugia lupautui lainaamaan puuttuvia lappuja uudesta setistä – jesh!

Minun lopullinen pakkani turnaukseen
Spoiler:
Orjat
3 Sähködigimon
1 Sähködigimon-EX
1 Mewtwo-EX
1 Zapdos
2 Henkan siittiö-30HP
2 Henkan siittiö-40HP
4 Sähköankerias
1 Smeargle
= 15

Rainereita
3 Holon Mentor
3 Misty's Wrath
4 Oakin uusi teoria
2 Rocket's Admin
1 Bläck Belt
1 Se-silta-gymi
2 Eviolite
4 Item Finder
3 Pokégear
3 Gust of Wind
3 PlusPower
1 Defender
1 Revive [Tonulla taisi olla Super Rod]
1 Switch
= 32

Energiajuomaa
9 Lightning Energy
4 Double Colorless Energy special
= 13



Viikonloppu lähestyi. Torstaiyö meni hieman puille, koska vietimme Oton kanssa koko yön Skypessä. Päädyin vasta 6.00 nukkumaan, ja heräsin 15.00 perjantaina. Hienoa! Olet juuri onnistunut rikkomaan unirytmisi! Hieman kauhuissani ajattelin kuitenkin päätyä nukkumaan aikaisin. Kävin illalla sushilla aamupalaksi, ja pakkaamisen jälkeen ajattelin nukkua. Kello taisi olla 1.00 tai jotain. Toisin kävi! Nukahdin 5.00 ja herätys 6.30. Taas pisteitä ropisee.

Erittäin ankean aamun jälkeen bussilla Otaniemeen, josta lähtisimme autolla kohti Turkua. Aamumyöhästelyjen ja pakollisten vessakäyntien jälkeen pääsimme lähtemään Turkuun. Matka sujuikin nukkuessa. Turkuun päästyä huomasimme jälleen kerran kuinka ahterista koko kylä oli rakennettu. Meidän raivokas kuskimme huusi kuin pieni eläin ratissa. Olin jo hieman tottunut tähän. Aina kun autolla menemme Turkuun, niin aina kuski alkaa raivota yksisuuntaisia teitä ja kaikista silloista. Mikä idea on rakentaa kaupunki joen ympärille? Muutaman ringin jälkeen päädyimme kai aika vahingossa joen toiselle puolelle, ja siitä turnauspaikalle! Onneksi ei tarvinnut odottaa turnaukseen alkuun kovin monta minuuttia..


Round 1 – Master Entei – Magnezone / Sähköankerias / Sähködigimon-ex
No niin, jälleen kerran Pokémonin ääressä. Alku meni lähinnä keskusteluun kuinka emme olleet pelanneet todella pitkään aikaan pokémonia.

Käänsimme pokémonit, ja matsi sujui molemmilta hyvin. Itse en ollut vieläkään sisäistänyt minun pakassani olevia exiä. Mieleeni juolahti hyvin nopeasti kaikki soolojuoksut Sähködigimonilla edellisissä turnauksissa, jossa ei ollut todellakaan muita pokémoneja kuin Sähködigimon ja Sähköankeriaita.

Master Entei saa puolestaan kyhättyä Magnezonet peliin. Omat digimonit latautuivat hiljakseen, ja lähdin tekemään vahinkoa ympäriinsä. Muistaakseni molemmat exäni olivat prizeissa, joten Sähködigimon-exän pelaaminen peliin myöhästyi pikkuisen. Peliaikaa meni puolelta toiselle toisten korttien lukemiseen. Molemmilta taisi olla lappujen muistamiset hieman hukassa.

Yritin kovasti kovistella Sähködigimoneilla Master Entein Magneetteja, mutta turhaan. 140 HP:isten Magneettien tuhoaminen oli lähinnä mahdotonta. PlusPowereiden kärkkymistä ja Junk Armien säästelyä. Black Belt oli myös prizeissa, joten se suunnitelma piti kuopata todella nopeasti.

Lost Burnailut tuottavat tulosta, ja Sähködigimonit tippuvat yksi kerrallaan. Itse nostin
Mewtwo-exän johonkin väliin prizeista, ja lähden kovistelemaan. Valitettavasti Master Enteillä oli enää yksi prize jäljellä, ja Mewtwo lähtee nopeasti Lost Burnilla alas.

Vaihteeksi hauskaa heittää lappua ja lässyttää roskaa.

0-1

Tia oli voittanut ensimmäisen ottelunsa, ja kyseenalaisti miten hän pystyi voittamaan propelaajan (tässä tapauksessa Shadow Lugia.) Muistaakseni Miska tuli hehkuttamaan Tian hyvyyttä, muttei Tia ollut pelannut koko kautena ollenkaan. Pee-koo-ämm-änn…

Round 2 – Kettunen – Mew / Yanmega / Tulituikku / Jumpluff
Härkää sarvista kiinni. Kettunen pyöräyttää muutaman Yanman ympäri – hetkonenhetkonen, en ollut nähnyt Yanmoja viime syksystä lähtien. Mew ilmaantui myös peliin. Hieman hämmentyneenä revitään taas normaalilla rutiinilla tämä matsi.

Latailen Sähködigimonit valmiuteen ja kuukiviä kiinni. Mew Lost Zonettaa Jumpluffin, koska Tulituikku(?/ tai joku muu tech) ei ollut pakassa. Mew käy kovistelemassa kerran. Sähködigimonit ottavat suhteellisen vaivattomasti Mewin ja Yanmegoi alas.

Latailen penkille Sähködigimon-exää. Kettunen yrittää vielä saada Yanmegoilla jotain aikaiseksi. Yksi Sähködigimoneista kaatui, mutta Sähködigimon-ex otti minulle loput prizet pelistä.

Hieman ”meh”-peli.

1-1

Lagisen aamun jälkeen olin jo pääsemässä vauhtiin. Valitettavasti minun laajan sanavaraston käyttäminen takkuili. Muutamat ohiammunnat punch-lineilla, ja SiaBBokaan ei ollut seivaamassa tilanteita. Noh, onhan sitä ennenkin nolattu itseään eri tilanteissa!

Round 3 – Tommi Norjasta – Mewtwo / Celebi / Pilvimies
ZEKROM
Y U DRAWS ANYTHING?

1-2

Yeah! Pitkä ruokatunti, koska ottelu oli päättynyt lyhyesti. Yritin saada värvättyä Qahwia mukaan kauppaan, mutta uli uli tekosyitä. Menin sitten mm. Master Entein ja Shadow Lugian kanssa lossilla siwaan. Kauppa taisi olla Valintalo, mutta ajaa saman asian. Onneksi emme olleet snägärijonossa vaan lossilla, koska tilitimme matkan ajan kuinka ahterista Turku ja sen suunnittelu ovat. Master Entei oli juuri aloittanut autokoulun, ja ymmärsi hyvin kuinka hanurista Turun liikennesuunnittelu oli.

Lossilla takaisin turnauspaikalle, jossa oli runsaasti aikaa. Kuumin keskustelu taisi olla yltiö optimisti Rai-chan VS negis-Herp. Qahwi ei approovannut.

Kovasti toivoimme pääsevämme vastakkain Roxun kanssa. Yritimme lahjoa Mewstoria vaihtamaan pareja, että pääsemme vastakkain. Meidän rakastettu Mewstor kysyikin ”Mitä kuuluu? Ei ole näkynyt foorumilla.” Ei varmaan näykkää, kun ollut taas banneissa. Ihaninta oli kuinka Mewstor kertoi, ettei hän ole banninut minua. <3

Round 4 – Rv Kettunen – Durant
Minun piti tosiaan pelata tänään SD:täni eli SuperDurantia. Tyydyin pelaamaan Tonun omaa virittelyä.

Kettunen pyöräyttää kolme Durantia ja Rotomin. Hurraa, siellä ei ole 4. Durantia pakassa, ja saan lisäaikaa. Tiedän ettei pitäisi pelata ulos muita pokémoneja, mutta pelaan silti Sähködigimon-exän penkille, ja edessä jumittaa Sähködigimon. Minua pelotti hieman Prism Energyllä ladattu Rotom, joten päätin ottaa riskin ja pelaa penkille orjia.

Saan ankeriaita peliin, ja lähden mättää Bolt Strikella eteenpäin. Kettunen sai kai vasta viidennestä prizesta 4. Durantin peliin. Pelissä ei mielestäni ollut hirveästi ongelmia. Pystyin Outrageemaan koko läpi, kunnes Rotom taisi tappaa(?) En muista, mutta saatoin vaihtaa mehusteluksi eteen Sähködigimon-exän tappamaan Kuukivitetyt Durantit.

Nostan kaikki kuusi prizea aika ripeään tahtiin. Kettunen kääntää prizensa ympäri, ja hän oli onnistunut Trickaamaan pakasta prizeihin Junk Armeja ja Revivejä. Ei ihme jos häneltä loppui yty Durantista, ja ne ei enää tulleet nopeasti takaisin.

2-2


Round 5 – Mint Nature – Tulisika / Magnezone
Ihmeteltiin olimmeko pelanneet aikaisemmin, mutta mehän olimme kerran aikaisemmin! Ottelu menee lähinnä kiukutteluun, kun molemmilla menee miten menee. Noppien viskely ei auttanut yhtään asiaa.

Lopulta itse sain polkaistua pakkani käyntiin. Olin jopa oppinut ensimmäisestä pelistä, että kannattaa tappaa ehkä ne magneetit ensimmäisenä alas. Jyräilin helposti Sähködigimonilla revin helposti prizeja.

Sähködigimonin kuoltua Lost Burn vemputuksiin siirryin Sähködigimon-exällä riehumaan. Kummallakin oli muutama prize jäljellä, ja olin jo suhteellisen varma voitostani. Peliin kuitenkin haetaan jostain no-where Rayquaza & Deoxys Legendin toinen puolikas, ja olen hieman hirveissäni että nyt räjähtää. Rayquaza & Deoxys Legend ottaisi ne loput kolme prizea ja olisin lirissä.

Otan toiseksi viimeisen prizen ja passaan vuoron. Hirvittelen kovasti kuinka nyt lähtee kolme prizea. Kunnon laputusten ja pakan pyörittämisen jälkeen sieltä ei tule Rayquaza & Deoxys Legendiä – huh! Joten tyydyn ottamaan viimeisen prizen, ja voitan.

3-2


En muista olisinko edes ehtinyt hirveästi tekemään mitään turnauspaikalla turnauksen jälkeen. Viiden swiss –kierroksen ja Top-4:n jälkeen koko turnaus oli paketissa. Rehellisesti en kyllä muista, koska olisi ollut näin pieni turnaus. Esa tulikin ohjeistamaan, että voisimme poistua Amarilloon syömään, koska meillä oli niin paljon aikaa. Ei tarvitsisi kiirehtiä, ja siellä oli jo Kettuset ja Isto + kyytiläiset. Sitä ennen piti saada kuitenkin Julia jostain napattua. Hän oli jo Turussa kuitenkin. Vastauksena tuli keskimäärin seitsemän tekosyytä, miksei hän voisi tulla risteilee. En jaksanut / pystynyt jäämään kuuntelemaan muita tekosyitä. Istolle oli kai soitettu enemmän kuin seitsemän tekosyytä. Huoh, jos ei jaksa voi kertoa yhden oikean syyn.

Julia unohdettua lähdimme kävelemään kohti Amarilloa. Siellä päässä söimme ja hetken saimme istua aloillamme. Yleensä aina päässyt kiskoo tukka putkella ylikalliit Hesburgerin tapaiset hampurilaiset tauluun, ja puoli juosta laivaan. Tällä kertaan ei, joka oli oikein mukavaa.

Mukavan rauhallisissa merkeissä bussilla satamaan, jossa ei ollut vielä ketään paikalla. ”Yllättäen” koska ei kukaan suomalainen risteilijä ole tullut kello kuusi satamaan ihmettelemään tyhjää aulaa. Saimme hyvin vallattua tuoleja ja myös lattiaa mahjongille ja Citadelsille. Citadelsin paukkuessa pitkäksi ja lippujakin sai alkaa hakea, feidasimme pelin aika nopeasti.

Valitettavasti olin päässyt valitsemaan Jaxin ja Tonun tiimiini, jotka olivat sooloilleet kai Hesburgerin kautta, ja olivat kai eksyneet johonkin. Tikku-ukko Jaxi ja Etana-Tonu mukaan ja check-iniin. Olin aina luullut ettei avaimilla ollut mitään väliä, mutta meillä oli yksi alaikäinen. Hän sai avaimen R-valtuuksilla. (R = Retardi.) Me muut saimme oikeat avaimet. Loput ihmisistä olivat saaneet hyttinsä, ja me olimme kai viimeisimpien joukossa jotka saivat hytin.

Laivaan viimeisimpinä. Tonu ja Jaxi olivat kai ampuneet itsensä sisään, ja minä tulin Iriksen kanssa jäljestä. Itse laivassa oli järkyttävän koomista etsiä meidän hyttiä. Katsoimme vain nopeasti että 206X hytit ovat tuolla päin. Muiden hytit olivat jakaantuneet kahdelle käytävälle. Iston ja Millan hytti löytyi perältä, ja meidän hytti oli tyyliin siitä muutama numero eteenpäin. Yllättäen se käytävä vain loppui Iston ja Millan hytin kohdalla. Hetkonen? Yritimme pälyillä missä olisi seuraava käytävä. Sitä seuraavaa käytävää ei ollut siinä vieressä, vaan oli sitten jossain muualla. Katsoimme numerokyltin uudelleen. Huomasimme siinä seisovan viimeisenä numerona juuri Iston ja Millan hytti. Joopa joo. Milla hieman yritti pälyillä missä meidän hytti olisi, mutta lähdimme Iriksen kanssa seikkailemaan kerrosta.

Seuraavaksi etsittiin toiselta puolelta missä se oikeasti oli. Kyltit hirveästi jeesanneet, en tiedä oliko meidän hytti jossain retardi-alueella. Pienen etsimisen jälkeen alkoi jo hieman huvittaa koko pelleily. Viimein löytyi joku orpo yksittäinen käytävä jonkun tavarahissin takana – mitä hittoa? Siellä aivan käytävän päässä oli meidän hytti. Ei tietenkään tietoa muiden hyteistä. Jaxi ja Tonu olikin jo ehtinyt majoittua hyttiin, ja en saanut alapetiä. Yritin vielä saada alapetiä, koska yläpetiin oli mahdotonta kiivetä pienissä tunnelmissa.

Keräsimme ihmisiä eri paikkoihin. Parhaat etkot löytyivät Iston hytistä, jossa muistaakseni oli parhaimmillaan 22 ihmistä samaan aikaan. Hytti Kuusysi. Yö menikin rattoisasti viettäen aikaa muiden kanssa käyttäen erinäisiä aikuisille tarkoitettuja nesteytymismetodeja Muistaakseni rakas alaikäinen ystävämme SiaBBo tuli yhtäkkiä huutelemaan tanssilattialle ”JA TAHTI OLI TÄMÄ.” Toivottavasti SiaBBo kertomuksellaan viittasi tanssikappaleihin jotka soivat taustalla. En muista demonstroiko SiaBBo käsien taputuksella esimerkkitahtia meille.

Loppuyön tullessa taisimme Tian kanssa keräillä muutamat lapset käytäviltä ja viskoa heidät hytteihinsä. Olimme etsineet yhtä hyttiini kuuluvaa lasta, mutta hän oli päässyt muiden avustuksella perille asti.
Itse sinkosin heti hyttiin päästyä nukkumaan. Nukuin ehkä tuurilla alle kolme tuntia.


Tunsin itseni hyvin fiksuksi aamulla. Olimme Qahwin kanssa jutelleet aiheesta, että syödään aamupala laivassa. Eihän meillä ole kiire ulos sieltä laivasta, ja ehtisimme aivan hyvin syödä aamupalan laivassa. Minulla ei ollut henkilökohtaisesti hirveän suurta kiinnostusta käydä pulikoimassa Mäkkärin uima-altaassa. Vaikka Rai-chan ja Qahwi olivat ensimmäistä kertaa pyörähtämässä Pokémon-reissussa, niin en tiedä jäävätkö he mistään paitsi, kun emme menneet McDonaldsiin.

Syötyämme aamiaisen laivassa lähdimme ulos. Esimiehen elein kuljimme ainoana ulos laivasta tyhjiä käytäviä pitkin. Ulkona odotti pahin painajaiseni. En ollut ikinä pitänyt satamassa olevasta pitkästä tiestä Tukholman McDonaldsille. Olen lukuisia kertoja miettinyt loputtomalta tuntuvalta kävelymatkalla erilaisia universaalisia kysymyksiä. Yöllisten nesteytyksien ja valvomisen vuoksi aamuinen olo ei ole todellakaan järin hyvä.

Ultimaattisen pahan olon vuoksi miettii kuinka nopeasti kuolet matkalla. Lopulta tunnet kuolevasi matkan varrelle, koska kävely ei lopu koskaan. Se reittihän on pelkkää suoraa! Seuraavaksi kun tunnet voimasi ehtyvän, alat rukoilla jumalilta pelastusta. Kuoleman ja elämisen taistelun jälkeen seuraavaksi ovatkin universaalisemmat kysymykset mielessä. Kaikella ajatustyöllä on aina hyvä yrittää työntää pahaa oloa pois, ja vielä on jäljellä metalliportaat mitkä pitäisi nousta.
Oikeasti – portaita lisää.

Selviydyttyä pitkästä tiestä lähdimme kiertelemään Tukholmaa pariskuntien kanssa. Qahwin ja Rai-chanin feidatessa meidät, siirryimme kahvilaan kirjaimellisesti krapuloimaan. Itselläni oli varmasti elämäni pahin aamu. Pelkästään että tulen pahoinvoivaksi laivan keikkumisesta, jota yritän tappaa lääkityksellä. Vissiin lääkkeiden vaikutus oli jo poistunut, ja tunsin laivan keinumisen vielä. Ei tässä vielä mitään, kaikki aikuiset varmasti tietävät karusell-effektin. Maailma pyörii ja keinuu – oh dog. Voin kyllä kertoa ettei ollut järin kivat neljä tuntia. Onneksi pienen vatsan tyhjennyksen jälkeen oli jo aika nousta uuteen nousuun!

Hirveän moni kannattaa tasa-arvoa ja muuta älyttömyyksiä. Maahanmuuttajat samanarvoisia yms. Onko kukaan miettinyt miltä tuntuu suomenruotsalaisista! Suomalaiset syrjii heitä rahojen ja parempien elämänarvojen vuoksi. Ruotsikin syrjii suomenruotsalaisia heidän kielen vuoksi. En ollut aikaisemmin oikein tajunnut kuinka hölmöltä ruotsalaisten aksentti oikeasti kuulostaa. Varmaan viettänyt liikaa aikaa Tian läheisyydessä, jolla ei ole edes koko aksenttia. Seuraavan kerran kun joku tulee saarnaamaan syrjinnästä ja suvaitsevuudesta. Voimme yhdessä miettiä, jos olet suvaitsevainen niin suvaitsetko sinä suomenruotsalaisia!
Kahden minuutin puolustus:
Klik!

Vietin kivan ja aurinkoisen päivän Tukholman kaduilla. Kävimme aika pitkällä Tukholmaa kiertelemässä erilaisia kauppoja. Parhaimmat kaupat olivat varmasti vanha kunnon sarjakuvakauppa, josta Taneli oli aivan haltioissaan. En itse ole nähnyt vuosiin sarjakuvakauppoja tai edes kunnon sarjakuvadivareita. Pengoimme Tanelin kanssa hyvin innoissaan erilaisia sarjakuvia ja tuli naurettua Ms. Hulkille ja vastaaville älyttömyyksille. Harmikseni sarjakuvat olivat ruotsiksi, joten sarjakuvat jäivät lähinnä katseluasteelle.
Toinen kauppa joka jäi mieleen, oli nörttien megamarket. Vissiin monet muutkin huomasivat saman kaupan. Jos PoroMagia ja Fantasiapelit tekisivät lapsen, niin kauppa oli juuri sellainen. Siinä taisi olla kaksi ja puoli kerrosta pelkkää geek-kamaa. Itse olisin halunnut Fullmetal Alchemist Brotherhoodista kangasjulisteen, mutten löytänyt mieleistäni. Homunculuksista yhteiskuva olisi ollut maukas.

Meillä oli vielä aikaa ennen kuin piti mennä laivaan. Löysimme vahingossa kulkumatkalla maanalaisen kahvilan. Paikka oli kaivettu maan alle tai kallioon. Seinät oli vuorattu tiilillä. Kulkukäytävät olivat hieman matalia, muttei se haitannut. Hieman häiritsi että tiilit olivat varastoineet kaiken kylmän, niin kahvilassa oli hieman viileä. Viimeistään tuon huomasi kun kävi vessassa ja virtsa vain höyrysi. Tämän jälkeen matka takaisin laivaan!


Pääsimme laivaan. Alkoi taas naurettava metsästys Iriksen kanssa, missä oli meidän hytti! Kyllä, hytti oli jossain ahterissa vaihteen vuoksi. Olimme kuitenkin jonottaneet avaimia muiden kanssa kiltisti samassa jonossa yms. Silti saimme taas hyttimme jostain ihan laivan uumenista.

Pitkän päivän jälkeen lähdimme Tian ja Tanelin kanssa etsimään ruokapaikkaa. Olin jo manaillut, kun saa perunamuussit nassuun niin alkaa väsyttämään aivan älyttömästi. Tialle ja Tanelille kävi näin, joten he siirtyivätkin yllättäen hyttiin nukkumaan. Taneli joutuisi vielä ajamaan auton takaisin Suomeen siis Helsinkiin.

Liikahdin lurkkaamaan kuinka pelataan Go:ta ja katselin muita lautapelejä. Anni oli ostanut aikuisten juomia jostain, ja tästä innostuneena kaappasin Oton mukaan. Kävimme hieman shoppailemassa TaxFreessa ja ilta lähti uuteen nousuun. Roxu voitti pokéri-turnauksen, ja tunki 50€ voittopottinsa pelikoneeseen. Hyvä Roxu.
Lopulta lähdimme pyörimään laivaa pitkin yhdessä Iriksen ja Oton kanssa. Loppuvaiheissa olimme onnistuneet hävittämään kaikki ylimääräiset aikuisten juomat minun että Oton repuista. En itse ainakaan jaksanut viedä maihin mitään.

Pienen seikkailun jälkeen lähdimme hyteille. Otto meni nukkumaan ja jäimme Iriksen kanssa kahden. Meitä ei vielä väsyttänyt, joten lähdimme uuteen seikkailuun. Eksyimme puolivahingossa discoon. Hauskinta oli kun samalle matkanneet futaritenavat olivat vallanneet koko kerroksen. Nousimme discon parvelle katsomaan ja chillaamaan. Hauskaa oli katsoa kuinka pikku jonnet jaksoivat painaa tanssilattialla. Lopulta muutaman jonnen isä tuli hakemaan hyttiin tai jotain. Lopulta päätimme lähteä Iriksen kanssa hyttiin nukkumaan, kunnes meitä vastaan tuli Miska, Matius ja Eelis. Olin luullut että tyyliin kaikki olivat nukkumassa paitsi me. Kerroimme heille että olisimme menossa hyttiin nukkumaan, koska kello oli kuitenkin jotain kolme yöllä. He sanoivat että menisivät muiden kanssa pelaamaan Citadelsia. Lopputulos oli se, että me kuninkaalliset Hr_Heroiini ja Ms_Punk saimme yksityissaattueen Miskalta ja Matiukselta (+ muilta) meidän hytille, joka sijaitsi kuitenkin kaukana muista hyteistä. Jaxikin luikerteli jostain lapsimassan keskeltä hyttiin. Joten oli aika toivottaa hyvät yöt yksityissaattueelle, ja laittaa ovi kiinni esimiehen elein.


Selvisimme hytin kesken taas yhdestä risteilystä. Metsästimme ”Kotihytin” kanssa toisen hytin Tian ja Tanelin, että pääsisimme sinkoilemaan kohti Helsinkiä. Paluumatkalla täytyi arvostaa suuresti aamiaisbuffettia, joka löytyi sattumalta(?) Se ei edes maksanut kuin kuusi euroa. Itse en juuri välittänyt hifistelystä, joten kaavio oli vain tunkea kaikkea mitä löytyy yhden pitkän sämpylän väliin – nom! Espoosta piti vielä kulkeutua Helsinkiin, ja auta armias onnistuinko saamaan keinutuksen juuri bussissa. Aivan hirveää. Bussimatkan ajan sain keinua kuin laivassa, ja melkein tuli paha olo pelkästä bussilla seilaamisesta. Täytyy vielä kehua itseäni, että olin perjantaina ostanut jo maanantaille valmiiksi pari pulloa Fantaa ja pakastepizzoja. En tiedä olisinko edes selviytynyt edes yhdestä kauppareissusta, kun päällä oli järkyttävä väsymys ja uupumukset.


Takana oli taas yksi Turku-Tukholma –reissu. Lainatakseni Tian politiikkaa risteilyä varten ”Meen ainakin pitää hauskaa kivojen ihmisten kanssa.” Niin, onnistuin mielestäni hyvin siinä! Rapsasta tuli hieman romaani, kun piti kirjoittaa lyhyesti.


+ Tia ja Taneli
+ Iris
+ Tia-kyyti
+ Hero VS Master Entei / Kettunen / Mint Nature -taistelut
+ Shadow Lugialta muutamat laput lainaan
+ SiaBBo & Otto
+ Aamupala-buffetit!
+ Maanalainen kahvila
+ Tonu / Jaxi
+ Chillailu kevät-säässä
+ Tahti on tämä t. SiaBBo
+ SiaBBon sarjakuva

- Perus kahden viikon morkkis


Kiitos kivasta reissusta.~
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 21.03.2012 18:09

Hyvä rapsa!

Ja jee olin plussissa! <3
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja Tonu » 21.03.2012 21:21

3-2 ei kyl oo niin huono saavutus näin huonossa/randomissa formaatissa.
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja Juusto » 21.03.2012 21:26

Oot vaan huono t 2-3
Avatar
Juusto
 
Viestit: 478
Liittynyt: 02.11.2010 00:34

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja badganondorf » 21.03.2012 22:13

Jee, olin plussissa!
http://www.thedeckout.com - Maailman paras Pokémon TCG-blogi(ni)

Mewtwolover kirjoitti:Pistin kännykkääni jo muistuksen 12.8.(MM-kisat päättyvät 11.8.) kohdalle noiden (Esan) oikkien poistosta.
Avatar
badganondorf
 
Viestit: 832
Liittynyt: 04.10.2010 09:52

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 21.03.2012 23:09

badganondorf kirjoitti:Jee, olin plussissa!

Olitkohan vaan?! \:D/
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja JayEm » 22.03.2012 09:11

Muikeat kronikat mahtavasta sotaretkestä halki maiden. Yksi tykkää.
Avatar
JayEm
 
Viestit: 851
Liittynyt: 05.10.2010 10:14
Paikkakunta: Jyväskylä
(: I used to be a league leader, but then I forgot how

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja Roseanni » 23.03.2012 16:08

Uuh, olin plussissa badumtsih! Hassu rapsa oli, kiva ku jaksoit kirjottaa. :> Kiva reissu jee!
"Pokemonista ei voi valehdella, se näkyis jo liikaa päälle." - Lehtis Jouni 28.09.2009
真実はいつも一つ! コナん<3

Esan blogi - The Deck Out
Avatar
Roseanni
 
Viestit: 267
Liittynyt: 31.10.2010 17:41
Paikkakunta: Espoo (Otaniemi)

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja Innokas pelaaja » 23.03.2012 20:13

Jee olin plussissa!
Innokas pelaaja
 
Viestit: 126
Liittynyt: 01.11.2010 17:02

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja R0xu » 24.03.2012 01:07

lol

yhyy ei päästy vastakkain ;__;
Kuva
Avatar
R0xu
 
Viestit: 1078
Liittynyt: 01.11.2010 01:01

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja Tas » 24.03.2012 01:09

Mites jos tehdään niin, että vain siellä plussissa oikeasti olleet hehkuttavat tuota kerrassaan uskomatonta saavutustaan ja loput lopettaa spämmäilyn.
[21:51:11] <+Caccis> ota nyt realismi vastaan, suurin osa jotka harrastaa tätä on failureita irl
Avatar
Tas
 
Viestit: 844
Liittynyt: 03.09.2010 18:55

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja Ms Punk » 24.03.2012 01:27

Jee! Olin plussissa ♥
color
Avatar
Ms Punk
 
Viestit: 11
Liittynyt: 30.06.2011 23:03

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja Roseanni » 27.03.2012 23:12

Tas kirjoitti:Mites jos tehdään niin, että vain siellä plussissa oikeasti olleet hehkuttavat tuota kerrassaan uskomatonta saavutustaan ja loput lopettaa spämmäilyn.

Niinno jos olisit ollut paikalla niin tietäisit että minä ja Esa oltiin plussissa.. :P Ja mistä lähtien turnausrapsoihin ei oo saanut spämmiä ns. "turhia" viestejä?
"Pokemonista ei voi valehdella, se näkyis jo liikaa päälle." - Lehtis Jouni 28.09.2009
真実はいつも一つ! コナん<3

Esan blogi - The Deck Out
Avatar
Roseanni
 
Viestit: 267
Liittynyt: 31.10.2010 17:41
Paikkakunta: Espoo (Otaniemi)

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja Hero » 27.03.2012 23:21

Roseanni kirjoitti:
Tas kirjoitti:Mites jos tehdään niin, että vain siellä plussissa oikeasti olleet hehkuttavat tuota kerrassaan uskomatonta saavutustaan ja loput lopettaa spämmäilyn.

Niinno jos olisit ollut paikalla niin tietäisit että minä ja Esa oltiin plussissa.. :P Ja mistä lähtien turnausrapsoihin ei oo saanut spämmiä ns. "turhia" viestejä?


Kuva
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja Flyffel » 27.03.2012 23:25

Moi.
Tas kirjoitti:Mites jos tehdään niin, että vain siellä plussissa oikeasti olleet hehkuttavat tuota kerrassaan uskomatonta saavutustaan ja loput lopettaa spämmäilyn.

En komppaa tätä.
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja LefaLefa » 27.03.2012 23:59

Keltainen Rayquaza kirjoitti:Moi.
Tas kirjoitti:Mites jos tehdään niin, että vain siellä plussissa oikeasti olleet hehkuttavat tuota kerrassaan uskomatonta saavutustaan ja loput lopettaa spämmäilyn.

En komppaa tätä.

Eli täysin asiaton spämmääminen on sallittua, mutta vähänkin järkevämmät viestit tai viestit, joista tullaan inisemään, eivät ole?
Avatar
LefaLefa
 
Viestit: 652
Liittynyt: 01.11.2010 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hero VS Turku & Tukholma

ViestiKirjoittaja Flyffel » 28.03.2012 00:08

Nyt ymmärsit tuon kyllä ihan väärin.
Tarkoitin, että en kiellä "hauskanpitoa", kuten Hero ymmärsi asian. :) Täysin asiaton spämmi ei tietenkään ole hyväksyttävää. Järkevyys on viesteissä täälläkin aina plussaa (kunhan ei loukata muita käyttäjiä vrt. taas Zhaitukin haukkuminen - tiedätte hänen loukkaantuvan liian helposti joten antakaa hänen olla)!
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron