Hammertime!

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Hammertime!

ViestiKirjoittaja badganondorf » 27.05.2012 21:59

Siitä on pitkä aika – viimeisestä suomenkielisestä raportistani nimittäin. On virkistävää päästä kirjoittamaan raporttia pitkästä aikaa suomeksi. Ja kuten aina sanotaan: voittaja kirjoittaa aina raportin. Joka tapauksessa tämä vuosi on mennyt Hyvinkään liigasta ja aika kaukana kaikesta mahdollisesta IRL pelikontaktista, joten toisin kuin olen blogiini kirjoittanut, pelitestini olen lähinnä tehnyt turnauksissa. Kauden aikana ennen SM-kisoja taisin pelata 5 matsia turnausten ulkopuolella, joka näkyi myös turnaustuloksissa kauden aikana. State voittoja ei tullut yhtään ja Citarivoittojaki tuli ”vain” pari kappaletta. Takanani olikin ennen SM-kisoja siis todennäköisesti huonoin henkilökohtainen kausi kautta aikojen.

Pääsiäisenä kuitenkin kävin Kettusilla, jossa pääteltiin alkaa valmistautua SM-kisoihin. Vaikka settiä ei oltu julkaistu, tiedettiin se, että Darkrai EX tulisi olemaan todennäköisesti ylivaltias itse SM-kisa formaatissa. Näin ainakin Japanin turnaustuloksista päätellen. SM-kisa pakka alkoikin rakentua Yuki-sanin (japanin kontaktini) lähettämän turnausvoittajan listan perusteella (Huom. tätä listaa ei siis löydy mistään internetistä). Lista oli aika samankaltainen kuin Yuki-sanin blogista löytyvä paitsi, että se käytti vain Darkrai EX:aa, eikä lainkaan Tornadus EX:ia.

Pääsiäistestausten tuloksena Darkrai murskasi jokaisen pakan lukuun ottamatta Japski-CMT:ta, joka siis pelasi myös Terrakionia ja oli muutenkin huomattavasti erilainen normaalista CMT-listasta. Näyttikin siltä, että metagame olisi muuttumassa erittäin jännittävään suuntaan ja pakoissa alkoi olla jotain ”Järkeä” vihdoin. Noh, saimme 3 päivän HC-testauksen tulokseksi 3 järjettömän kovaa pakkaa: Darkrai/Häirintää, Japski-CMT variaatio sekä Empoleon/Donphan. Huvittavinta tässä oli se, että Darkrailla oli aivan järjettömiä vaikeuksia kyseisen Empoleon pakan voittamisessa. Voidaan jopa sanoa, että match-up oli Empoleonin puolelle. Myös tämä Empoleon pakka oli huomattavasti perinteisestä versiosta erilainen. Ja kun amerikassa alettiin heti puhumaan Empoleon/Terrakionista, tiesin, ettei Empoleon/Donphania ainakaan oivalleta ajoissa SM-kisoihin – MM-kisat nyt ovat asia kokonaan erikseen. Tämän pääsiäisviikonlopun jälkeen olin vahvasti sen kannalla, että pelaan Darkraita, sillä hävisin sillä otteluja pelkästään kahdelle yllämainitulle pakalle – joita en siis olettanut näkeväni SM-kisoissa laisinkaan.

Sitten tulikin tauko testaamisesta ja pelaamisesta. Pokémonini rajoittui lähinnä Miskan ja Jounin mesehöpötysten, blogini kirjoittamisen ja UG artikkelien kirjoittamiseen. Seurasin myös kiinnostuksella, kuinka amerikkalaisten pakkakehitys tapahtuu, sillä sieltähän kaikki netdeckataan. Olin lopputuloksena iloinen kun Sableye sivuutettiin ”hyvien” pelaajien keskuudessa kokonaan (Hyvät as in. SixPrizes UG ja HeyTrainer). Pakkani oli siis juuri sitä mitä turnauksen voittamiseen tarvittiin – hyvä ja kaikille tuntematon.

GO:ta pelatessa ja pääsykokeisiin lukiessa aika kuluikin hurjan nopeasti ja pian olikin torstai, jolloin kävimme Annin kanssa katsomassa MIB3:sen (en tykännyt yhtä paljon kuin 1 ja 2 leffoista) ja jatkoimme sieltä Kettusille tekemään viimeiset muutokset pakkoihin. No metagamepaniikin seurauksena poistin pakastani viimeisinä iltoina 2-2 Weavilen, 1 Smearglen ja DCE:t. Isto oli muokannut jossain kohtaa pakkaa nopeammaksi Smearglejen avulla, mutta tunsin Sableye ja Hammer kierrätyksen olevan enemmän minun tyylini, joten en pitänyt nopeammasta Darkraista ollenkaan. Pakkani filosofia olikin aika yksinkertainen: minun ei tarvitse olla nopea ollakseni vastustajaani nopeampi. Sableye kun pystyy stallaamaan Hammereilla ikuisuuden. Lopullinen listani olikin erittäin lähellä Japskin listaa paitsi, että japskilla ei ollut techi Smearglea ja hän pelasi 2-2 Weavilea. Weavilesta oli hyötyä vain trainer lockeja vastaan ja niin – eihän niitä kisoissa pitänyt juuri olla. Luotin siihen, että mikäli Kumis päätyy pelaamaan pakkaansa CMT:t tai muut Mewtwo EX/Tornadus EX pakat jyräävät sen tieltä pois. Kuinkas kävikään…

Noh, lisäsin vielä Kettusten tyttöjen pakkaan parit Energy Searchit ja innostuin heti kun näin Ainon oppivan käyttämään korttia pelin voittamiseen heti ensimmäisessä pelissä – sen nähdessäni olin jo lähes varma Ainon SM-kisavoitosta. SM-kisat kun tulisivat ratkeamaan kahteen asiaan nuoremmissa ikäluokissa – resursseihin ja taitoihin. Mastereissa en tiennyt kuka tai mikä voittaa. Päätinkin siis laittaa psyykkausviestin vielä blogini Facebookkiin ja Twitteriin ja menin hyvissä mielin nukkumaan 2 yöllä kun olin tehnyt viimeiset paniikkimuutokset pakkaani.

Listan löydätte blogistani huomisesta raportistani. Laitan sinne myös vähän enemmän tietoa noista viime hetken muutoksista ja etc. Alun perin minun ei pitänyt julkaista oikeata listaani blogissani, mutta nyt kun pakkani jo spoilaantui gymille, ei ole syytä piilottaa Hammer versioita. No tuleepahan ainakin nettiegolevel up, jossei muuta… MM-kisoihin täytyy sitten vain keksiä uudet Secret Deckit. Pakkaa kuvaa todennäköisesti parhaiten vanha klassikko kappale. I don't usually do this but...




Lauantai 26.05.2012

Teh big day. SM-kisoihin oli ilmoittautunut ihan kivasti porukkaa, joten veikkailimme Iston kanssa paljon lopulta saapuisi paikalle. Isto uskoi 70, itse arvasin 90. Oma arvaukseni osui lopulta erittäin lähelle totuutta, sillä osallistujia oli kai se 93. Paljon enemmän siis kuin koko kausi antoi etukäteen näyttää. Suuri lasku, mutta kiitettävä tulos siitä huolimatta. Eniten jäi harmittamaan Masterien 60 pelaajaa. En voisi toistaa viime vuoden 4-2 tempaustani, mikäli haluaisin jatkoon, sillä en ollut varma pääsisikö yksikään 4-2 jatkoon. Ja mikäli olisin esim. hävinnyt tämän turnauksen viimeisen otteluni, yksikään 4-2 ei olisi päässyt jatkoon. Karua sinänsä.

1. Kierros Bye 1

Viime vuonna keksin hyvät vitsit näihin, mutta vitsejä ei jaksa kierrättää, joten dunno. Lagasin lähinnä ja odotin, että pääsisin pelaamaan tämän ajan.
1-0

2. Kierros Bye 2

Kaksi byeta on enemmän kuin rauhoittava lisäys SM-kisoihin, kuten nämä, joissa 4-2 ei välttämättä pääse jatkoon, vaikka olisi kuinka hyvät prosentit. En tiedä olisiko Suomen Bye-systeemistä jotain muutettavaa kun jopa 4 kaveria oli 4:ssa byessa (joka on imo erittäin paljon kun pelaajia on ”vain” 60). Vanhalla systeemillähän esim. minä en olisi yllättäen saanutkaan kahta byeta vaan vain yhden. Tämän kierroksen aikana Malk taisi heittää minulle myös pullon Hickory BBQ kastiketta (Kaikkien raporttejani lukevien pitäisi tietää viittaus) kokkaushetkiä varten. En tiedä, mistä tällainen päähänpisto oli tullut mieleen, FB-päivityksestäni vai mistä, mutta kiitos joka tapauksessa!
2-0

3. Kierros Jakki (Darkrai EX/Tornadus EX)


Tiesin, mitä Jakki pelaa, joten olin suht rauhallisilla mielillä. Sableye ja Hammerien pitäisi antaa suhteellisen suuri etu mirroriin pakkaa vastaan, jossa ei ole mitään häirintää. Oma pakkanihan perustui pelkkään häirintään. Noh, Jakki aloittaa, ei nosta energiaa, Enhanced Hammeroin hänen ainoaan DCE:nsa ja teen Sablella jotain. Jakki Portraitaa PONT:ini, käyttää Juniperin, eikä nosta energiaa. Sen jälkeen kerää korttina ja sanoo haluavansa menevänsä syömään – mikäs siinä. Peli olisi tietenkin voitu pelata, mutta en usko, että tulos olisi muuttunut .Olisin saanut seuraavalla vuorolal Darkrai EX:n iskemään ja Jakki ei ollut tehnyt vielä yhtään damagea, eikä hänellä ollut yhtään basic enua discissa tai yhtään energiaa pelissä. PP.
3-0

Ruokatauko, tämä turnauksen ihanin hetki. Join vettä, koska kurkkuni oli aivan kuiva. Olin myös iloinen, että pääsin ruokatauolle 3-0, koska esim. viime vuonna pääsin kuumottavassa 2-1 tilanteesta, kahdesta Byesta huolimatta.

4. Kierros Santtu Kauppila (6 Corners EX-version)

Muistan kun pelasin Santtua vastaan Jyväskylän Citareissa ja hän pelasi perus 6 Cornersia. 3-0 tulos ei voinut olla sattumaa, joten en odottanut ihan vanhassa mallissa olevaa 6 Cornersia, kuten pakka ei ollutkaan. Noh, joka tapauksessa kun Santtu kääntää Heatmorin, liittää sille DCE:n ja pelaa jonkun 6 Corners palasen penkilleen, katson käteeni hetken ja tiedän tismalleen pelistrategiani. Enhanced Hammeraan DCE:n pois ja alan polttamaan pakkani läpi, jotta pääsen käsiksi kaikkiin Hammereihin ja Junk Armeihin niin nopeasti kuin mahdollista ja päätän vain discia joka ikisen Santun pakan energian kierrättämällä Junk Hunt:lla Hammereitani. Santtu tajuaa pian mistä on kysymys ja tekee parhaansa, mutta fakta on, että mitään ei ole oikeasti tehtävissä. Sableye-stall voittaa jokaisen pakan suoraan, mikä ei pysty liittämään yli yhtä energiaa vuorossa eikä pelaa Vileplumea. Tämä koskee siis lähinnä juuri random pakkoja, jotka pyrkivät counteroimaan kaiken mahdollisen ja enemmän ja käyttää energia accelerationa Exp. Shareja tai jotain muuta vastaavaa. GG.
4-0

5. Kierros Ville Litmanen (Dakrai EX/?)


Downer pairing – ei kiva. Koska en tiennyt ollenkaan pääsevätkö edes kaikki 5-1 sisään. Tämä tuhoaisi resistini, joten oli paras voittaa ottelu. Noh, Tatti oli ihmeissään että oli päässyt edes näin pitkälle ja halusi vain pelaamaan mahjongia. Alkuni oli vielä pari triljoonaa kertaa parempi niin göö. Taisin saada T2 Darkrain kun Tatti vain passasi. Meh.
5-0

Tähän kohtaan tein välihuomion, että en ollut pelannut vielä yhtään kunnon peliä ja olin jo 5-0. En innostunut tästä, sillä vaikka voittaminen on kivaa, ei tässä turnauksessa ollut mitään järkeä. Pakkani oli vain yksinkertaisesti niin hyvä, ettei sen pelaajalta tarvittu juuri mitään, että päästiin tähän tulokseen. Mielestäni tämä näkyi myös top8 pakoissa. Siellä olivat pakat – ei pelaajat – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

6. Kierros Joni Kivimäki (Zekrom/Eelektrik/Thundurus/Mewtwo EX)

Olipa kerran vanhat hyvät ajat, jolloin väänsimme Jonin kanssa tiukkoja otteluja joka ikinen kerta kun pelasimme vastakkain. Ja nyt, noh Darkrai autowinnaa suoraan Eelektrikin. Etenkin kun pakassa on 30 HP Tynamoja. Mielestäni oli hyvä kun joku UG kirjoittaja sanoi, että ”kun katsot Darkrai EX:aa ja sen jälkeen Eelektrikin HP:ta, jossa lukee 90, älä saa paniikkikohtausta”. En voisi olla enempää eri mieltään hänen kanssaan. Pelkästään Darkrai tekee Eelektrikista täysin pelikelvottoman turnauspakan. Ainakin Rayquaza EX:n asti ja mahdollisesti myös siitä eteenpäin – Rayquaza EX:ssa on kuulemma translation virhe Yuki-sanin mukaan (ei siis ota Spessu enuja iskuun). Nojoo, otin alas yhdellä iskulla tässä pelissä Jonin ainoan Eelektrikin ja Tynamon ja siinähän se peli sitten olikin. Mielestäni oli sääli pilata Jonin turnaus tällä tavalla, koska itsehän olin jo jatkossa ja tämä oli toinen downer pairing putkeen, mutta no can do. Hienosti Joni turnauksen joka tapauksessa pelasi, koska ei käsittääkseni hävinnyt kuin kahdelle Darkrai pakalle.
6-0

Jee 6-0 ja mitään en ollut tehnyt. Ei itse asiassa edes ollut 6-0 olo. Isto pelasi viimeisellä kierroksella Santtua vastaan ja vaikka neuvoin mitä hänen piti tehdä, ei hän pitäytynyt suunnitelmassa (ne Crushing Hammer tailsit ei oikeasti haittaa, mikäli pitää taktiikasta vain kiinni – kyllä ne headsit sieltä jossain vaiheessa tulee). Isto scooppaa ja olin hänelle lähinnä vihainen, koska hävisi ottelun omien sooloilujensa takia. Noh, en voinut siihen keskittyä, joten katsoin ketä tulee vastaan. Rätyhän se siellä.

Top8 Patrik Räty (Zoroark/Weavile/Darkrai EX)

1. Ottelu

Mulligoin 2 kertaa ja pelkään, että räty donkkaa Sableni Tornadus:lla (oletin, että hän pelaa CMT:ta). Kivi vierähtää sydämeltäni kuitenkin heti kun Räty kääntää Zoruan. Match-up on jälleen (yllätysyllätys) auto-win. Noh, Zoroark/Weavile tuhoutuu jälleen omaan epävarmuutensa (pakka on aivan liian epävarma) ja Hammerit viimeistelevät selkäsaunan
1-0(7-0)

2. Ottelu

En mulligoi ja Rädyllä oli muistaakseni vielä huonompi alku kuin viimeksi. Catcheroin, Hammeroin T1 ja ajelen taas läpi yhdellä Darkrailla. (Spessu Darkness on liian imba Zoroarkia vastaan). Yäk.
2-0(8-0)

Olin top4:ssa ja ei edelleenkään yhtään oikeasti pelattua peliä KOKO turnauksen aikana, mitä *****… Noh, Roxu sanoi, että seuraavassa vastassani on Kumis todennäköisesti. Katson vielä kuinka Jakki ja Jouni pelaavat tasaiset ottelut, Miska hävisi Top8:ssa Darkrai pakalle (aivan kuten ennustinkin Miskalle jo 3. kierroksella) ja kuinka Kumis voittaa resurssivajeesta kärsivän Random Masterin CMT:n. Top4:Ssa siis 4 pakkaa, joissa kaikissa Darkrai EX – olin shokissa..

Top4 Kumis Keppi (Kumis.dec)

1. Ottelu

Totean ennen ottelua, että olisi vissiin pitänyt pelata Kumiksen pakkaa vastaan aikaisemmin. Tiesin, mitä pakassa oli tarkalleen, mutta en ollut aivan varma, miten sitä vastaan pitäisi lähestyä. Lähdin hakemaan Kahteen Oddishiin samanaikaista OHKO:a, mutta koska Kumis aloitti, jäin vuoron päähän tavoitteestani. Lopulta en trainer lukossa keksinyt mitään tapaa lähestyä match-upia järkevästi ja otin ottelun aivan turpiini.
0-1(8-1)

2. Ottelu

Noh, sitten päästään pelaamaan. Saan aloittaa ja tarkoitukseni oli saada Eviolitet vain Darkraille, estääkseni Terrakion OHKO:t, ja sitä kautta pääsen peliin mukaan. Katson kuitenkin alkukättäni ja totean, että on uhkapelin aika. Tyhjennän käteni 0 korttiin ja vedän turnauksen ensimmäisen T1 Darkrai EX:n. All-in. En nosta prizeista enkä pakasta yhtään mitään seuraavaan 3-4 vuoroon ja totean, että peli saattaa mennä sittenkin tiukoille, koska en päässyt trainereitani hyödyntämään. Mikäli 2 ekan vuoron aikana olisin nostanut Supporterin, olisi peli ollut pelkkä läpijuoksu. Noh, kaikesta huolimatta trainerlukon on vaikea palata näin nopeasta ja tuhoisasta alusta ja Kumiksen Seekerien avulla saan energiani kiertämään Darkrailta toiselle ja Tornadukselle yhden Shayminin avulla. Tässä ottelussa tajusin, että voittaakseni 3. ottelun minun pitää onnistua hyväksikäyttämään Kumiksen Seekereita. Kummallaakaan ei kuitenkaan ollut aseita toisen OHKO:amiseen. Noh, Kumiksen comebacki jäi puolivillaiseksi ja voitan pelin suht helposti.
1-1(9-1)

3. Ottelu

Niin, hävisin ensimmäisen ottelun siihen, että Kumis aloitti. Toisen ottelun voitin, koska sain aloittaa…3 ottelu ja Kumis repii T2 Vileplumen. Toiveeni ottelun voitosta tuhoutuvat siihen paikkaan. Sain käyttää 2 traineria pakkani 30 trainerista pelin aikana, hieno homma… Noh, SM-kisoissa ei luovuttamista lasketa vaihtoehdoksi, joten yritän keksiä toivottomasti uutta strategiaa. Tiedän, että aika on puolellani, sillä Kumis ei voi olla se, joka aloittaa EX:lla iskemisen, Terrakioni on Darkraita vastaan parhaimmillaan Retalietealla, ei Heavy Impactilla. Alkaakin varustelusota, minä lataan penkkini täyteen Tornadus EX:ia ja yhden Darkrain ja Kumis on huomattavissa energiaongelmissa, koska pakotin hänen Twinsinsa Mismagius linjojen etsimiseen. Alkaa järjetön stallaus, itselläni on edessä Sableye ja Kumis tuo eteen Oddishin, koska tarvitsee energian. Jätän Oddishin 10 damagen päähän ja alamme draw passaamaan. Tiedän, että minun pitää tappaa Oddish heti kun sille ilmestyy energia. En muista, mistä tämä johtui ja miten ajattelin sen, mutta tuntemukseni osoittautui oikeaksi. Kumis siirtää energia Oddishille (vaikka on jo energia puutteessa muutenkin) ja passaa. Tapan Oddishin Sableyella ja vaikka Sableye kuolisi, olisin edelleen yhden prizen edellä. Aika lähestyi loppuaan. Kumis alkaa epätoivosesti vemputtamaan pokemonejaan, mutta huomaa, että retreataan myös heti vahingoittuneet pokemonini penkille. Seekereistä ei siis ole mitään hyötyä, koska ne healaavat molempien EX:t ja antavat minulle vielä lisää käsi energioita. EX:ni painostavat Kumiksen pöydän täyteen damagea ja aika huudetaan. Katson pöytää hetken ja lasken, että miten tahansa 3 vuoroa pelataankin, voitan pelin. Kumis huomaa saman ja kättelee. Hieno peli!
2-1(10-1)

Olin näennäisesti rauhallinen koko ottelun ajan, mutta sisälläni kuohui. Vaikeuksista voittoon tuntuu olevan teemani jokaisissa SM-kisoissa. Ilo purkautuukin heti ottelun jälkeen, sillä tiesin, ettei finaaliottelusta tulisi lähellekään näin haastavaa (tai ei ainakaan pitäisi tulla) kuin tästä ottelusta.

Katson kun Santtu voittaa Jounin kummallisimmassa Sudden Deathissa, jota olen koskaan nähnyt ja iloitsin jo valmiiksi. Yritin kuitenkin tukahduttaa ilon tunteen, sillä tiesin, että minun pitäisi keskittyä ottelut – Istohan jopa onnistui häviämään tämän match-upin. No…

Finaali Santtu Kauppila (6 Corners EX-version)


1. Ottelu

Kaikki, mukaan lukien Santtu tiesivät, mitä pelissä käy. Noh Santtu saa Mewtwo EX:n T1 iskemään, huhhuh, saan Sablen ja Enhanced Hammerin tähän peliin muistaakseni T1 ja Santtu scooppaa jossain vuorolla 3.
1-0(11-1)

2. Ottelu

Santtu sai Cobalion alun ja tiesin, että se riittää jo voittooni. Pelaamme kaiketi taas 3 vuoroa kun näytän Santun N:een minulle käteen 1 Enhanced Hammerin ja 2 Crushing Hammeria, PP.
2-0(12-1)




6. Suomenmestaruus, wut is this. Koko päivän oli olo epärealistinen, sillä pakka pyöri kuin unelma, ei tullut flippitailseja paljon ollenkaan ja muutenkin tähdet tuntuivat olevaan paikoillaan. SM-kisat tuntuvat yleensä olevan tuskan taival, joten eeppisyyden ja haasteiden puute todennäköisesti latisti fiilistäni. Tällaisen pakan ja flow:n kun saisi päälle MM-kisoissa joku vuosi, niin saisimme vihdoinkin 3. maailmanmestaruudenkin Suomeen – eeppisyydestä viis siinä tilanteessa. Osa epärealistisuudesta varmasti johtui turnauksen näennäisestä ”helppoudesta”. Kumista vastaan ottelut olivat kaikkea paitsi helppoja, mutta koska top4 ottelu tuntui finaalilta, oli olo hieman outo.

Turnauksen jälkeen menimme vielä Matin, Marikan ja Annin kanssa syömään Pizzapaikkaan kun muut menivät Kanapaikkaan, jonka jälkeen saimme kyydin asemalle. Kysyin Matilta myös Kettusleirin alustavaa päivämäärää, joka on todennäköisesti 20-22.07, joten merkatkaa se kalentereihinne!

Junassa lagasin ja avasin voittamani laatikon. Boxista nousi Kyogre EX, FA Raikou EX ja Entei EX, whippidii… Lainasin myös Trin Mac:ia blogini Facebookin ja Twitterin päivittämiseen ja roflasin kun tykkäyksiä alkoi sataa heti sillä sekunnilla jo – facebook tykkäyksethän tässä maailmassa nykyään määrittävät kaiken.

Noh, joka tapauksessa, vaikka scholarshipeja en voittanut, olen aidosti iloinen Hawain matkastani. Hawaii on ainut paikka, jossa en ole MM-kisoissa vielä käynyt (erinäisistä syystä) ja siellä on suomalaisilla erittäin hyvää Pokémon TCG historiaakin saavutettu. Odotan siis enemmän kuin innolla MM-kisoja ja mitä se tarjoaakaan tänä vuonna. Kokemus on minulle uusi, vaikka se oudolta kuulostaakin kun kyseessä ovat 8. MM-kisani. Toivon, että saamme jälleen isoihin vahvan ja ison joukkueen, jolla voimme pitää yllä Suomen Pokémon TCG:n kunniakasta perinnettä. Tällä kertaa voisin itsekin tehdä sen eteen jotain muutakin kuin kirjoittaa blogiini sankaritarinoita siitä kuinka jälleen voitin Citarit…

Tämä vuosi on ollut minulle kokonaisuudessaan kasvattava, opettavainen ja täynnä mahtavia kokemuksia. Tämän lisäksi kaikki on tänä vuonna mennyt täysin putkeen. Mikäli saan vielä siirrettyä itseni Vaasan Kauppakorkeasta Helsinkiin, olen saavuttanut kaiken, mitä asetin tänä vuonna tavoitteekseni. Loppukiri ja sen jälkeen takaisin GO:n, MM-kisavalmisteluiden ja kesätöiden pariin.

Kiitän ja kuittaan suurimmalla Props ja Slops listalla raportissani koskaan.


Plussat:


+ Voitin
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Jo 6. Suomenmestaruus
+ Hammertime
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Seko-Samilla vain 4. UK:n mestaruutta
+ Olen jaksanut pitää blogiani koko vuoden ja ihmiset ympäri maailmaa jopa lukevat sitä
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Hawaii – matka
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Samppa123 voitti Seniorit – GJ ansaitsit sen!
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Aino voitti Juniorit – finalistit aivan oikeat myös siellä
+ Santtu finaalissa – hienoa nähdä, että JKL:sta oikeasti tulee osaamista pelkän innostuksen lisäksi
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Anni veti 4-2 ja saattoi jopa saada inviten
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Kumis.dec
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden aja
+ Jounille erittäin tyylikkäästi pelatusta kaudesta
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Malkille BBQ- kastikkeesta
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Yuki-san:lle koko kauden ajan jatkuneesta tietojen vaihtelusta – ilman häntä en olisi saanut byeta SM-kisoihin, pyörittämään blogiani tähän tahtiin tai voittanut pakosti SM-kisoja, Arigato Ogoishamasta, tjtv. Kiitän häntä vielä henkilökohtaisesti mailissa.
+ Kettusille pakan lainasta koko kauden ajan
+ Julialle blogin kanssa auttamisesta ja japskikontaktien ylläpitämisessä
+ Kaikille, jotka ovat jaksaneet kannustaa minua blogini pitämisessä ja jos olette lukeneet sitä
+ Japskit > Suomalaiset > Usalaiset, nuff said
+ GO
+ Tri:lle läppärin lainasta junassa!
+ Kettusille kaikesta avusta koko kauden ajan
+ Iston kanssa pelitestaaminen oikeasti tuotti tulosta
+ Miska ja Ville pääsivät toppeihin ilman Darkraita, se on jo aikamoinen temppu
+ Kettusille kaikesta avusta koko kauden ajan
+ En ole menettänyt otettani pelistä, vaikka pelien määrä onkin tippunut
+ En misplayannut kertaakaan turnauksen aikana
+ Kettusille kaikesta avusta koko kauden ajan
+ Kumiksen kanssa pelatut pelit
+ Ihmiset, jotka jaksoivat olla vieläkin aidosti onnellisia voittoni puolesta ja onnittelivat
+ Kettusille kaikesta avusta koko kauden ajan
+ Sinulle, joka saavuit SM-kisoihin


Miinukset:

- Seppoirisotto eivät tulleet
- Seppo häviäisi mulle GO:ssa
- Resurssit > mikään muu tämän vuoden Natseissa
- Ei scholarshippia
- Allergia
- Tyhjä olo
- Liikaa helppoja otteluita



Kiitoksia lukemisesta ja feel free to leave any comments or questions, eiku…
http://www.thedeckout.com - Maailman paras Pokémon TCG-blogi(ni)

Mewtwolover kirjoitti:Pistin kännykkääni jo muistuksen 12.8.(MM-kisat päättyvät 11.8.) kohdalle noiden (Esan) oikkien poistosta.
Avatar
badganondorf
 
Viestit: 832
Liittynyt: 04.10.2010 09:52

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja Registeel » 27.05.2012 22:01

''mutta joku muu Masteri saa ensi vuonna mahdollisuuden SM-kisavoittoon – sen voin luvata.''

Mutta joo oli hauskaa pelata kanssasi, vaikka olikin autoloss. :p

Onnea voitosta!
Registeel
 
Viestit: 705
Liittynyt: 01.11.2010 18:34
Paikkakunta: Lieto

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 27.05.2012 22:26

- Seppo häviäisi mulle GO:ssa


Kuva

Nojoo, gz tästä onnenpelin voitosta!


- Seppoirisotto eivät tulleet


WHERE IS THAT RISOTTO?!
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja Roseanni » 27.05.2012 22:33

JEE, olin plussissa! Ja jee Esa voitti jee! :D Esa imba. Olis kiva lähtee mukaan Havaijille muttaaaaaahhhhh... Saa nyt nähdä heruuko sitä lomaa töistä vai ei jne.
Enivei, kiva kun voitit! Kumista vastaan matsit oli kyl eeppisiä ja finaali oli mukavan lyhyt, pääs aikasin syömään ja himaan... xD Nojoo en tiiä mitä muuta täs enää turisis muuta kuin GRÄTS!!
"Pokemonista ei voi valehdella, se näkyis jo liikaa päälle." - Lehtis Jouni 28.09.2009
真実はいつも一つ! コナん<3

Esan blogi - The Deck Out
Avatar
Roseanni
 
Viestit: 267
Liittynyt: 31.10.2010 17:41
Paikkakunta: Espoo (Otaniemi)

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja Mewstor » 27.05.2012 22:49

Onnea voitosta! Harmittaa etten yhtään masterpeliä nähnyt. Finaalissa ei toisaalta varmaan paljon katsomista edes ollut :p
Mewstor myy kortteja ja tavaraa!!!
Mewstorin vaihtolista
White2 FC: 0047 0767 8511
Kiitos Hilippa ihanasta avatarista!
Avatar
Mewstor
DaMewFreak Admin
 
Viestit: 2212
Liittynyt: 31.08.2010 20:36
Paikkakunta: Turku

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja Tonu » 27.05.2012 23:00

HB. Vähän itse veikkailin että pelaat Sableyeta jos vaan pelaat Darkraita. Tosin Hammerspämmi tuli hieman yllätyksenä. Oletin kyllä mahdollista techiä mut joo.

inb4 "Pokémon on tuuripeli" :D
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja Juusto » 27.05.2012 23:23

badganondorf kirjoitti:+ Jounille erittäin tyylikkäästi pelatusta kaudesta, pokemonista ei tarvikaan valehdella

Se nigger, joka poisti sivulauseen, mene roskiin.

HB Esa.
Avatar
Juusto
 
Viestit: 478
Liittynyt: 02.11.2010 00:34

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja R0xu » 27.05.2012 23:50

Joo hyvä imbaesa, ilkeetä kyl kun tiputit kumppelin.
Hienot plussat myös
Lollasin myös jenkki dissaukselle
Kuva
Avatar
R0xu
 
Viestit: 1078
Liittynyt: 01.11.2010 01:01

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja Poweri » 28.05.2012 00:27

Jäi vielä hieman epäselväksi, että ketä halusit kiittää pakan lainasta koko kauden ajan.

Mutta Gratz voitosta!
"Jee olin plussissa"
Avatar
Poweri
 
Viestit: 63
Liittynyt: 01.11.2010 15:06
Paikkakunta: Pälkäne

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja Jaxi » 28.05.2012 01:19

"Kivi vierähtää sydämeltäni kuitenkin heti kun Räty kääntää Zoruan."
"Pakkani oli siis juuri sitä mitä turnauksen voittamiseen tarvittiin – hyvä ja kaikille tuntematon."

Näihin kahteen lauseeseen samaistun semisti. Itsekin olin erittäin varma pakkavalinnastani.

"Tämä koskee siis lähinnä juuri random pakkoja, jotka pyrkivät counteroimaan kaiken mahdollisen ja enemmän ja käyttää energia accelerationa Exp. Shareja tai jotain muuta vastaavaa."

Mutta tähän pakkaan omakin tie olisi väistämättä päättynyt, mikäli olisin toppeihin päässyt.

Onnea voitostas, ansaitsit sen.
Jaxi
 
Viestit: 49
Liittynyt: 01.11.2010 10:57

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja McKettu » 28.05.2012 11:24

Parhaimmat onnittelut mestaruudesta!
Kiitos vuosia kestäneestä pakkojen kehittämisestä. Tästä on hyvä jatkaa kohti Hawajia. Aloha!
Avatar
McKettu
 
Viestit: 86
Liittynyt: 22.10.2010 10:04

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja samppa123 » 28.05.2012 13:09

Gz voitosta. Hieno mies.
Numerosarja.
Avatar
samppa123
 
Viestit: 173
Liittynyt: 01.11.2010 16:11

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja Bloodbane » 28.05.2012 14:07

Pakko tässä on vähän onnitella, vaikka Kumista kannatinkin top 4 pelissänne.
Avatar
Bloodbane
 
Viestit: 885
Liittynyt: 01.11.2010 08:04

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja Flyffel » 28.05.2012 14:39

Onnittelut mestaruudesta! Näin TDO artikkelia... ja "5-time National Champion of Pokémon" => "6-time National Champion of Pokémon" muutosta headlineen odotellessa.
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja badganondorf » 28.05.2012 20:25

Registeel: Rofl, unohdin tuon tyystin. Noh, annoin mahdollisuuden Kumikselle, mutta Kumis ei selvästi halunnut tarpeeksi, haha.

SiaBBO: Vitsi oli oma keksimä.

Kiitos kaikille onnitteluista, yritän saada MM-kisoissa jotain järkevää vaihteeksi aikaiseksi!

Ja Btw: http://www.thedeckout.com/2012/05/6-tim ... eport.html
http://www.thedeckout.com - Maailman paras Pokémon TCG-blogi(ni)

Mewtwolover kirjoitti:Pistin kännykkääni jo muistuksen 12.8.(MM-kisat päättyvät 11.8.) kohdalle noiden (Esan) oikkien poistosta.
Avatar
badganondorf
 
Viestit: 832
Liittynyt: 04.10.2010 09:52

Re: Hammertime!

ViestiKirjoittaja Zhaituki » 28.05.2012 20:43

Onnitteluni voitosta. :)

Arvelin kyllä että Sableye on ihan jees lappu, mutta en ihan heti olisi uskonut että näinkin hyvä. :)
Sinätuuba kanavani. Löytynee remixejä, randomizer nuzlocke seikkailua ja jotain muuta randomia.
Image
Italia VGC Nationals 2015 - 47. sija, 431 masteria. 6-3 tulos, oli yhden voiton päässä top-cutista.
Ensimmäisen suomen VGC premier challengen voittaja. Tiimi signaturessa.
Avatar
Zhaituki
 
Viestit: 2281
Liittynyt: 01.11.2010 21:12
Paikkakunta: Helsinki
(: >'.')> Poyo! <('.'<)


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 17 vierailijaa

cron