Turnausraportti Tampereelta

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Turnausraportti Tampereelta

ViestiKirjoittaja Reslandero » 29.11.2015 18:46

Koska minulla ei ollut parempaakaan tekemistä (miksi opettajilla olisikaan?), niin ajattelin väsätä lyhyehkön raportin Tampereen regionaaleista.

Ennen turnausta pallottelin kahden vaihtoehdon välillä. Kandidaatteina olivat Groudon (alias majava) ja Sceptile (alias joulukuusi). Olin jo paljon aiemmin päättänyt, että expanded-formaateissa pelaan taatusti Groudonia. Mutta kuitenkin viime hetkellä joulukuuset saivat pääni kääntymään, osittain siksi, että Sceptile on yksi suurista suosikkipokeistani, ja osittain siksi, että halusin vielä kokeilla, onko sillä mitään mahdollisuuksia. Joko sanoit "kuka ***** pelaa Sceptilee!"? Ei kiinnosta :p Listaa en rupea tähän nyt laittamaan.

Kierros 1 (vs Vileplume/Regice/Miltank)

Mikä olisikaan mukavampi tapa aloittaa turnaus kuin niin rutiinimatchupilla kuin olla ja voi? Tätä vastaan on pelattu kerta jos toinenkin. Mietin vielä juuri ennen turnauksen alkua, että onko 1 Virizion (AOR) pakassa liian vähän. Olisi ollut, joten onneksi pelasin kuitenkin kahta! Sain mennä ensin ja aloittaa pelin Sceptilellä. Aloituskäsi ei ollut parhaimmasta päästä, mutta onneksi top deck -sykerö pelasti päivän. Tämän jälkeen penkille iskettiin Spinarak ja Dedenne, Dedennelle energia ja pass. Vastustaja sai hyvän ekan vuoron. Vileplume T1 ja pari Regiceä pöytään energioineen. Seuraavalla vuorollani Skyarrow Bridge peliin ja Sceptilellä karkuun ilmaiseksi. Dedenne tilalle ja Entrainméntillä kaksi Virizionia pöytään. Tämä jälkeen ei tarvinnutkaan tehdä muuta kuin ladata Virizionit valmiiksi ja antaa vastustajan nostaa palkintoja tyyliin Shayministä. Regicen Resistance Blizzard ei Virizionia kiinnosta. Kun Regice tappaa jotain, se kuolee seuraavalla vuorolla itse, kiitos Virizionin Prize Countin:

[G] [G]: 40+
If you have more Prize cards left than your opponent, this attack does 80 more damage.

Koska olin kolme palkintoa perässä, niin yhdellä Virzionilla sain alas kaksi Regiceä, mikä oli iso juttu. Kun eka Virizionini kuoli, niin toinen oli heti valmiina. Lopputulos oli, että vastustajalta loppui energia, eikä voinut tehdä enää mitään.
Toinen peli oli pitkälti samaa tarinaa ennen kuin tapahtui jotain todella typerää. Tutkiessani vastustajan roskista huomasin, että täällähän on kolme AZ:aa (tunnetaan Turussa nimellä Peba) roskissa. Sain kuningasajatuksen: Bunnelby eteen, Lysandre Vileplumeen ja millaus alkakoon! Yli 10 millattua korttia myöhemmin vastustaja nostaa viimeisen AZ:n, saa Vileplumen pois ja nirhaa Bunnelbyn Miltankilla. Mutta tämähän ei mieltä pahoittanut, koska kädessäni oli toinen Lysandre. Vileplume uudestaan eteen, ja vastustaja dekkaa.

Tulos: 2-0

Kierros 2 (vs Giratina/Seismitoad)

Okei, ajattelin, että tämä matchup olisi helppo. Sitä se kyllä olikin pitkän aikaa. Pääsin aloittamaan Bunnelbyllä. Sitten Hoopa pöytään, sillä haetaan pari Sceptileä ja yksi mega. Spinarak pöytään, energia vielä ja pass. Vastustajalla oli aloituksessa Seismitoad, joten itemlukkoa oli luvassa. Vastustaja sai vielä Head Ringerin energialliselle Sceptilelle. Quaking Punch ja vuoro. Itemlukko ei haitannut kauheasti, koska pelasin kaikki itemit pois ekalla vuorolla, ja kädessäni oli kivoja suppoja. Pelasin Stevenin (joku varmaan siellä ajattelee taas mitä ******) ja hain sillä käteen toisen energian ja kaikkien kaverin, Ännän. Tällä kertaa energia kiinni Sceptileen, joka ei ollut Head Ringerin uhrina. Megaevoluutio ja vuoro. Vastustaja latasi Giratinaa ja mätti taas Quaking Punchia. Bunnelby kuoli. Mega Sceptile kehiin ja rankaisemaan tästä kamalasta rikoksesta. Energia kiinni ja N. Nostin Ännästä oikein hyvän käden. Sitten Jagged Saberia Seismitoadiin ja pari energiaa penkki-Sceptilelle. Vastustaja tuo Giratinan eteen ja lataa toista Giratinaa. Sitten Chaos Wheel nassuun. Mielessäni pyöri vain, että tämähän on helppoa, sillä nyt sain jälleen otettua vastustajan Keldeosta pari palkintoa. Hienoa, että kaksi jäljellä, kun vastustalla on vielä kaikki kuusi. Ei tarvita kuin yksi Lysandre, niin se on siinä. Seuraavaksi vastustaja tappaa Giratinalla megani ja saa ensimmäiset palkintonsa. Tuon pienen Sceptilen sitten seuraavaksi eteen. Haen pakasta Ariadoksen, käytän sen abilityä ja isken Giratinaan 130. Jes! Kädessäni on Lysandre valmiina ja voin melkein jo maistaa voiton. Tässä kohtaa kaikki sitten menikin pieleen. Vastustaja iskee parilla vasaralla heads, ja sinne meni kaksi energiaa. Eikä siinä kaikki, seuraavaksi Scoopista heads, ja Giratina turvaan ja Seismitoad tilalle. Eikä siinäkään vielä kaikki. Sitten laserista heads ja Sceptile nukkumaan. Paha juttu, sillä Virizion EX meni jo minulla roskiin aiemmin. Quaking Punch ja vuoro. Onneksi heitän heads ja Sceptile herää. Kädessäni oli vain yksi energia, Lysandre, Mega Turbo ja Vs Seeker, jonka jätin käteeni viime vuorolla! Noh, nyt ovat hyvät neuvot kalliit. Päädyin niinkin epätoivoiseen ratkaisuun, että Lysandretin vastustajan Shayminin ja iskin Sleep Poisonia. Vielä olisi toivoa! Sleep Poisonista heads, ja Shaymin nukkuu. Vastustaja heittää tails, ja Shaymin nukkuu edelleen. Ensi vuorolla saisin pelattua Vs Seekerini ja voitettua pelin. Mutta ei. Vastustaja kaivaa pakastaan Scoopin väkisin ja heittää headsin siitä. Sitten yhdestä vasarasta vielä heads, ja peli olikin jo menetetty. Toista peliä ei ehditty pelata loppuun.

Tulos: 0-1

Kierros 3 (vs Yveltal)

Tätä matchupia olin odottanut, sillä tiesin sen olevan minulle positiivinen. Vastustaja aloitti, ja sai melkoisen turboalun. Minä puolestani jouduin aloittamaan Spinarakilla! Onneksi top deckasin Ultra Ballin ja sain pelattua jälleen saman tylsän vuoron: Hoopa pöytään, ja sillä haetaan pari Sceptileä ja Shaymin. Sitten Skyarrow Bridge peliin, Spinarakilla karkuun ja Hoopa eteen. Shaymin pöytään ja nostetaan kortteja. Toiselle Sceptilelle enu ja Assault Vest. Sitten vielä Ännä, jotain pientä ja pass. Vastustaja lataa Yveltalejaan Dark Patcheilla ja iskee pahalla pallolla 80 Hoopaan. Seuraavalla vuorollani en tee muuta kuin laitan enua Sceptilelle ja pelaan megan peliin. Seuraavalla vuorollaan vastustaja nirhaa Hoopan. Tuon mega Sceptilen eteen. Top deckaan jotain hyödyllistä, haen pakasta jotain turhaa ja mietin: nyt pitäisi nostaa Sykeröstä Spirit Link ja toinen mega. Let's go for it! Ja kuinka ollakaan, nostan kuin nostankin toisen megan ja Spirit Linkin. Toinen mega peliin menettämättä vuoroa. Sitten Jagged Saberilla 100 Yveltaliin ja kädestä pari energiaa toiselle megalle. Seuraavaksi vastustaja Lysandree Shayminin ja ottaa praisit siitä. Tilanne 0-4. Seuraavalla vuorollani nirhaan Yveltalin ja nostan ensimmäiset palkinnot. Sitten vastustaja laskee ja laskee. Lopputuloksena vastustaja hakee Compilla Vs Seekerin ja Lysandree Virizion EXin. Mutta vastustaja laskikin väärin, ja Virizion jäi kympin päähän. Top deckaan AZ:n ja pelasta Virizionin sillä. Nyt alkaakin sitten se hauskuus. Jagged Saberia naamaan ja energiat jätetään käteen myöhempää käyttöä varten. Seuraavalla vuorolla vastustaja ottaa vielä yhden palkinnon Spinarakista, ja tilanne on 2-5. Minulla on pelissä vielä kaksi mega Sceptileä, joista toisella Assault Vest. Seuraavat n vuoroa (missä n on luonnollinen luku) toistavat samaa kaavaa: Vastustaja lyö, minä tuon toisen megan eteen ja healaan vain kaiken siltä toiselta. Jonkin verran myöhemmin molemmilla pelaajilla oli vain yksi palkinto jäljellä. Sitten oli aika ännätä molemmat yhteen. Kuinkakohan usein kumpikin nostaa yhteen ännättäessä Sycamoren? No, näin kuitenkin kävi! Lyön vielä kerran, ja olen Lysandren päässä voitosta. Vastustaja lyö vielä kerran, ja minä se vain healaan senkin. Vastustaja tarvitsee DCE:n ja Muscle Bandin tappaakseen mega Sceptileni. DCE:n saa, mutta vielä tarvitaan 20. Ja mistähän muusta tämä puuttuva 20 tehtäisiin kuin Giovannin jekulla! Tämä hieno kamppailu päättyi siten lopulta tappioon. Toista peliä ei ehditty pelata loppuun.

Tulos: 0-1

Kierros 4 (vs Tyrantrum EX/Bronzong)

Nyt on jaariteltu sen verran paljon, että voisi vähän lyhyemmin vetäistä nämä loput. Joka tapauksessa, tästä matchupista en osannut sanoa mitään, koska en ole kertaakaan sitä vastaan joutunut. Peli alkoi taas kaavalla Hoopa pöytään jne. Mutta hankalaksi tilanteen teki vastustajan Faded Town (me täällä Turussa kutsumme tätä stadiumia Turuksi). Onneksi pääsin siitä nopeasti eroon, mutta ei mennyt kauaa ennen kuin tuli uusi tilalle. Tässäkin pelissä toistui sama kaava: vastustaja lyö kovaa, minun megani lähtee karkuun, ja toinen mega tulee ja healaa sen toisen. Ekassa pelissä molemmilla oli max 2 palkintoa jäljellä, mutta vastustajalta loppuu resurssit ja dekkaa. Toinen peli oli vähän helpompi kuin ensimmäinen. Sama aloitus kuin aina ennen, megat äkkiä peliin jne. Tyrantrum jos toinenkin kaatui hitaasti, mutta varmasti. Viimeiset palkinnot otettin tietenkin Shayministä.

Tulos: 2-0

Kierros 5 (vs Tyrantrum EX/Bronzong)

Jassoo, sama matchup kuin edellisellä kierroksella, joten pitäisi mennä hyvin. Kun vastustaja heitti ekalla Battle Compressorilla Iriksen roskiin, tiesin heti, että jos häviän, niin se on Iriksen ansiota. Peli eteni kuten kolmannella kierroksella, vastustajalla yksi palkinto jäljellä, minulla kaksi. Ja jälleen minulla vain kaksi megaa pelissä. Sitten tein virheen, joka melko varmasti maksoi pelin: olisin voinut Vs Seekeröidä Hex Maniacin ja pelata sen, sillä silloin Assault Vest olisi toiminut, koska normaaliolosuhteissa Tyrantrum lyö siitä läpi. Sitten se kävi toteen. Vastustaja tuo Tyrantrumin eteen, Vs Seekeröi Iriksen ja voittaa pelin. Jos olisin pelannut Hex Maniacin, niin Tyrantrum ei olisi tappanut. Noh, näinkin käy joskus. Toista peliä ei ehditty pelata loppuun.

Tulos 0-1

Kierros 6 (vs Wobbuffet/Bats)

Hmm. Tästä matchupista ei tarvitse montaa sanaa sanoa. Megat vaan äkkiä peliin, eikä vastustaja voi tehdä oikein mitään. Voitto oli oikeastaan taattu.

Tulos: 2-0

Kokonaistulos: 3,3,0 (9)

Plussat ja miinukset:

+ Sain kortteja lainaan, kiitos lainasta!
+ Dowsing Machine ja Skyarrow Bridge yllättävän hyödyllisiä tässä pakassa.
+ Steven oli oikeasti parissa kohtaa tärkeä. Sillä sai muun muassa voittolysandren, mutta ennen kaikkea energian, jolla voi parantaa kuoleman kielissä olevan megan toisella megalla.
+ Turnauksen ilmapiiri ja ihmiset

- Migreeni iski kolmannen kierroksen aikana.
- Omat typerät ja turhat virheet joissain peleissä.
- Monessa kohtaa voittokäsi, jonka vastustaja ännää pois
- Monessa kohtaa voitto olisi ollut Lysandren päässä.
- Vaikka olisinkin ollut top 8:ssa, olisin hävinnyt viimeistään Vespiquen/Flareonille.
This text is not very effective...
Avatar
Reslandero
TCG-turnausjärjestäjä
 
Viestit: 56
Liittynyt: 20.09.2015 21:23
Paikkakunta: Turku
(: This text is not very effective...

Re: Turnausraportti Tampereelta

ViestiKirjoittaja PeliOnPelattu » 01.12.2015 17:24

kiitos, mukava lukea. tästä toinenkin ihminen voi ottaa opikseen :)
Avatar
PeliOnPelattu
 
Viestit: 48
Liittynyt: 21.06.2015 10:20

Re: Turnausraportti Tampereelta

ViestiKirjoittaja Victoryteam » 02.12.2015 18:04

En tienytkään että olet opettaja jos ymmärsin oikein *electrode*
Avatar
Victoryteam
Vantaan Liiga-Leader
 
Viestit: 51
Liittynyt: 29.11.2015 23:26
Paikkakunta: vantaa
(: Liekkivä voima tulee sydämestä <3

Re: Turnausraportti Tampereelta

ViestiKirjoittaja Reslandero » 02.12.2015 18:38

Victoryteam kirjoitti:En tienytkään että olet opettaja jos ymmärsin oikein *electrode*


Kyllä vain ymmärsit oikein :D
This text is not very effective...
Avatar
Reslandero
TCG-turnausjärjestäjä
 
Viestit: 56
Liittynyt: 20.09.2015 21:23
Paikkakunta: Turku
(: This text is not very effective...


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron