EUIC Berliini 26.-28.4.2019

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

EUIC Berliini 26.-28.4.2019

ViestiKirjoittaja Ciel Phantomhive » 30.04.2019 03:52

Hei kaikki! Kuten suurin osa varmasti tietää, ja olikin mukana, niin tulin juuri Euroopan suurimmista kisoista kotiin. Tässä on niiden päivien tapahtumat minun näkökulmastani esitettynä. Pahoittelen kirjoitusvirheitä, jos niitä löytyy. Kirjoitin monta tuntia putkeen, ja aina vain enemmän kellon pikkutunneille asti, joten voi olla, että aamulla herään toteamaan: mitä nyt ihmettä olen mennyt säätämään taas?
Nauttikaa! HOX! Tosi pitkä tarina!

Berliini 25.-29.4.2019

torstai 25.4.

Euroopanmestaruuskisat ovat tänä vuonna Saksan pääkaupungissa Berliinissä, joten lähden lentokenttää kohti aikaisin aamusta. Äiti heittää minut lentokentälle autolla, ja perillä selvittelen muiden lähtijöiden sijaintia. Julle sanoo olevansa jo kentällä, ja Konsta vastaa, että hän ja Juho ovat pian perillä. Turvatarkastuksen jälkeen löydän Jullen, ja pelaamme pari peliä kahvilan pöydässä. Pian seuraamme liittyy Ville, joka katselee peliämme ja juttelemme tulevasta turnauksesta. Keräämme tavaramme, kun on aika siirtyä lähtöportille, jossa tapaamme Konstan ja Juhon. Lento lähtee hieman myöhässä, mutta eipä meillä ole kiire. Kone nousee ilmaan ja lennämme pian kohti Berliinin Tegeliä.

Berliinissä on mahtava sää, ja perillä käy tuuri, kun astumme ulos kentän ovista, ja edessämme on heti iso tilataksi, johon mahdumme kaikki viisi hyvin istumaan. Taksimatkalla puhe siirtyy jotenkin siihen, etten osaa uida, ja Juho ja Konsta eivät voi tajuta, miten joku ei voi osata uida.
Perillä hotellilla istumme aulaan pelaamaan ja odottamaan, että klo tulee noin 14, jotta huoneen avaimen voi lunastaa. Villellä on oma huone, Konsta ja Juho jakavat huoneen ja minä jaan huoneen Jullen kanssa. Menemme Jullen kanssa huoneeseemme ja asetumme mukavasti. Muistan, kun pyysin hotellilta sähköpostilla, että saisimme erilliset sängyt, ja niin saimmekin - mutta hotelli olikin Ultimate Troll, ja sängyt olivat kiinni toisissaan. Okei...
''Olisihan se ollut kiusallista, jos olisikin ollut vain parisänky: vain mulle olisi sänky ja sä joutuisit lattialle'', sanon vitsillä Jullelle.

Pian päätämme poikien kanssa mennä ostoksille läheiseen Lidliin. Ostamme vettä ja muuta tarpeellista, jolla selviämme päivän-pari nyt ainakin. Konsta tahtoo ostaa jäätelöä, ja hänen suuri salaisuutensa paljastuu: ''mä otin kotoa lusikan mukaan, jotta voin syödä jätskin heti.'' Nauran ihan hulluna, koska Konsta on viimeinen ihminen, jolta odottaa tällaista gimmickiä! Maksettuamme ostokset Konsta tosiaan kaivaa lusikan taskustaan ja alkaa syödä jäätelöään hyvin onnellisen näköisenä. Tirskun edelleen matkalla takaisin hotellille.
Palattuamme huoneeseemme, muistelen, että vgc-pelaajat olisivat samassa hotellissa, joten koodailen heille huoneemme numeron ja pyydän, että tulevat moikkaamaan. Kohta Lauri tuleekin tekemään visiittinsä, kun pelailen Jullen kanssa. Pian Teemukin tulee huoneeseemme, ja pojat vinkkaavat hyvän kebab-paikan, jonka ilmeisesti näkivät aiemmin, ja päätämme mennä porukalla syömään, on jo vähän nälkä.

Hoidan tilauksemme saksaksi, ja saamme pian ateriat pöytään. Onpa iso annos! Jaksan muutaman haarukallisen, kunnes tulen täyteen. Olen pienikokoinen nuori nainen, joten iso annos ei uppoa tuosta vain mahaani. Laurilla vaikuttaa sen sijaan olevan pohjaton maha, ja hän syö minunkin ylijääneen ateriani. Hyvä, niin ei mene hukkaan. Ruoan jälkeen menemme takaisin hotellille valmistautumaan lähtöön venuelle, Estrel Hotel & Convention Center­­ille, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä. Kävelemme sinne Teemun ja Laurin kanssa, Lauri osaa kuulemma tien. Olen hieman epäilevä, mutta löydämme perille. Edellämme ilmoittautumisessa ei ole juurikaan jonoa, koska emme tulleet ihan heti rekisteröitymisen alettua, vaan parin tunnin päästä.

Tervehdin miesjudgea, joka pyytää ID-numeroni ja saan täpätä itseni sisään huomiseen turnaukseen. Sitten hän antaa minulle osallistumispalkintokassin ja promo-kortin, joka on Choice Bandin alternative art. ''Ooh, cool!'' totean ja tutkin korttia. ''Hey, it's in Deutsch!'' sanon yllättyneesti, en odottanut kortin olevan saksaksi. ''Yeah, I know the feeling'', mies vastaa, ja naurahdan. Suuntaamme Jullen kanssa ovia kohti, kunnes sanon ''Ihan kuin olisin nähnyt Ilyan tuolla istumassa? Taisin ehkä nähdä väärin.'' ''Ei, kyllä se on Ilya'', Julle sanoo ja menemme tervehtimään Ilyaa. Julle huomaa toiset suomalaiset, ja jätän hänet Ilyan kanssa, ja suuntaan toisten luokse. Vaihdan kuulumiset ja Konsta ja Juho suunnittelevat mäkkärissä käyntiä. Liitymme Jullen kanssa heidän seuraansa, ja syön jätskin suklaakastikkeella. Nami!

Palaamme neljästään hotellille, Teemu ja Lauri eivät ole vielä käyneet kaupassa, joten liitymme heidän seuraansa kauppareissulle ja näytämme tien lähi-Lidliin. Kauppareissun jälkeen kirjoitamme pakkalistamme ja sleevaamme uusiin suojiin korttimme. Sen jälkeen teen iltatoimet ja menen sänkyyn. Jullekin tulee nukkumaan vähän myöhemmin. Tästä tulee pitkä yö, ajattelen, koska minulla on hieman yskää ja Jullen allergia saa hänet niiskuttamaan pahasti. Tiedän, miten kurjaa on yrittää nukkua nenä tukossa. ''Voit muuten sulkea ikkunat, niin ei tule siitepölyä sisään, jos se auttaisi?'' ehdotan jonkin ajan yskimisen ja niiskutuksen jälkeen, ja Julle tekeekin niin. Se taisi auttaa, sillä huomaan kohta hänen nukahtaneen. Hyvä! Yritän itsekin saada unen päästä kiinni, ja nukahdan pian.

perjantai 26.4.

Herään aamulla aikaisin ennen herätyskelloa. Päätän mennä suihkuun ja puen päälleni tämän päivän vaatteet. Laitan itseni lähtövalmiiksi kenkiä lukuunottamatta ja istun sängylleni selaamaan puhelintani ja odottamaan, että Julle herää. Hänen herättyään ja puettuaan alan valmistautua lähtöön. ''Noin! Tässä, tällä kertaa et sitten unohda tätä!'' sanon Jullelle ja pujotan competitor-badgen hänen kaulaansa. Kävelen aamuauringon lämmössä Villen ja Jullen kanssa Estrelille, jossa pian pelit alkavat. Jonotamme, koska luulemme sen olevan deck-check, kunnes selviää, että se olikin aamun rekisteröityjille. Hups! :P
Tapaan toiset ja pian pairingsit tulevat, joten pelit alkakoon! Pakkani on Pikachu & Zekrom GX, hyvin lineaarinen Robinin tekemä lista.

1. peli VS. Zoroark/Golisopod
Vastassani on joku venäläinen Ilyan kaveri. Hän ei ole pelannut Suomen kisoissa, mutta sanoo, että vosii jokus ehkä tullakin pelaamaan. Hän aloittaa ekan pelin Zorualla ja Wimpodilla, ja tajuan, ettei kukaan oikeasti enää pelaa tätä, paitsi tietysti juuri minun vastustajani. En ole pelitestannut tätä pakkaa vastaan, joten en tiedä, mikä on tämän pakan pahin iskijä, mutta oletan sen olevan Golisopod. Se täytyy saada alas! Mutta vastustajan Zoroarkit nopeuttavat liikaa hänen peliään, ja hän voittaa kaksi peliä, vaikka teen parhaani.
0-1-0

2. peli VS. Blacephalon (diskopallo)
Huomaan vastustajani olevan espanjalainen, joten voin yhtä hyvin puhua hänelle hänen äidinkielellään: ''Hola! Te llamas Hugo?'' ''Yes'', hän vastaa. '' Me llamo Tessa.'' ''Nice to meet you!'' Mietin hetken, sanonko takaisin ''nice to meet you too'' vai ''mucho gusto''. Vastustaja kuitenkin haluaa selvästi puhua englantia, joten luovutan kielen suhteen. Ok, ei sitten, pelataan.
Vastustajani voittaa ekan pelin, koska prikkaan, enkä nosta mitään. Huomaan kuitenkin pelissä vatsustajan tekevän impulsiivisia misplaytä, jotka vaikuttavat negatiivisesti hänen peliinsä. Tajuan, että voin jonkin verran ehkä hyödyntää tätä. Toiseen peliin saan loistavan alun, saan penkille Zapdosin, Koko prismin, Pikaromin ja kaikkea muuta, käytän Kokon ablityä, saan haettua Marshadowin, joka pakottaa vastustajan aloittamaan neljällä kortilla + top deck, un itse nostan Marshadowista Lillien ja saan käsikortit kahdeksaan ja muutaman muun hyvän liikkeen. Olen asemissa iskeä tokalla vuorollani. Marshadow hidasti jonkin verraan vastustajaani ja onnistun voittamaan tämän pelin. Kolmannessa pelissä prik-mode on taas aktivoitu, ja nostan shaibaa. RIP minä. Muistelkaa minua hyvällä.
0-2-0

3. peli VS. Lycanroc/Zoroark
Kolmas vastustajani on vahingossa mennyt viereiseen pöytään, mutta tilanne selviää nopeasti. Hän tulee istumaan minua vastapäätä, ja sekoitamme pakkamme ja odotamme lähtömerkkiä. Kun tajuan, mikä pakka on kyseessä, ymmärrän, miten heikoilla jäillä menen juuri nyt. Ainoa tapa counteroida on nostaa kultaa, ja saada Weakness Policy pakastani. Arvaa, nostanko kultaa? Pöh!
0-3-0

4. peli VS. Pikachu & Zekrom (mirror)
Olen harjoitellut mirroria. Nostan kohtuullisen hyvin, ja vastustaja ei juurikaan. Voitan ekan pelin melko helposti. Toisessa pelissä kumpikin nostaa, ja keräämme prizeja hyvään tahtiin kumpikin. Vastustajani pääsee jossain vaiheessa iskemään Tapu Thunder GX:n, joten se siitä. Kolmannessa pelissä olemme kumpikin taas nostelleet prizeja, ja molemmat draw passaamme ainakin yhden vuoron, koska top deckit olivat huonoja. AIka huudetaan, enkä ehdi tehdä hänestä silppua. Olisin tarvinnut vielä yhden vuoron, niin olisin voittanut! Äh!
Judge istuu vieressämme koko ajan huutamisen jälkeen, ja seuraa peliämme. ''Tasan meni'', sanon, mutta vastustaja merkkaa itsensä voittajaksi. ''Hei, eihän se pidä paikkaansa? Minä voitin yhden pelin, sinä voitit yhden ja tämä peli meni tasan!'' Judge onneksi uskoo, ja merkkaa lappuun ''tasapeli'' ja ympyröi sen huolellisesti ja kiikuttaa lapun kirjattavaksi. Ihme tyyppi!
0-3-1

5. peli VS. Alolan Exceggcutor
Kun näen munapokemonin, tajuan, että olen idiootti, koska en pelaa rescue strecheriä. Nyt olisi Zapdos-looppi poikaa! Otan alas pari munaa Zapdosilla, mutta jossain vaiheessa hänen onnistuu munittaa penkkinsä huolella, ja kehittää munista palmuja. Olen mennyttä. ;___;
0-4-1

Noniin, tämäpä meni penkin alle. Voivoivoi... Droppaan, ei ole järkeä jatkaa, kun itsetunto on palasina ja into kadonnut. Osallistun sen sijaan Unbroken Bonds -prelikkaan. Saan ihan hyviä kortteja prelikasta ja yhden palkintolipun. Sen jälkeen menen toisten luokse, shoppailen hieman, ja haen syötävää pöytään ja syön nugetteja ja pizzaa. Ravintolasta täällä saa kaikkea epäterveellistä! Mutta ehken pulskistu nyt muutamasta päivästä... *lala*

Jullella menee hyvin, hän on ottanut tasapelin vastustajansa kanssa ja on nyt vapaalla tämän kierroksen ajan. Jullella on kainalossaan tulehtunut haava, joka oireilee. ''Sun pitää käydä apteekissa ostamassa jotain, mikä auttaa, ettei se pahene'' sanon ja alan googlettaa apteekkeja lähistöllä. ''Lähin tätä paikkaa oleva apteekki on noin kilometrin päässä, sellaisen matkan kävelee noin reilu kymmenen minsaa ja takaisin saman verran. Se on vielä puoli tuntia auki, mennään nyt niin keretään.'' Lähdemme kävelemään lämpimässä auringossa kohti apteekkia, jonne navigoin reittiä puhelimellani. Onneksi reitti kulkee vain tietä pitkin suoraan ja olemme jo apteekin puolella tietä. Sisällä hoidan asioinnin ja käsken Jullea näyttämään kohtaa apteekkarille, niin hän osaa suositella jotain. Julle ostaa tuotteensa, ja lähdemme takaisin päin. Meillä on oikein reilusti aikaa, ei edes kiire, mutta menemme reippaasti kohti Estreliä. Neuvon Jullea puhdistamaan haavakohdan ja levittämään puhtain käsin rasvaa alueelle. Hän menee hoitamaan itsensä ja jään juttelemaan muiden kanssa.

Toisilla menee ihan hyvin tai ainakin kohtuullisesti, ja minun lisäkseni Tony on jo dropannut turnauksesta. Pyydän häntä tulemaan kanssani katsomaan streemiä, ja kun seuraava kierros alkaa ja toiset hajaantuvat peleihinsä, menen Tonyn kanssa penkeille katsomaan streemiä. Ekassa pelissä vanhempi pelaaja lukottaa Pikarom-pelaajan, joka scooppaa, koska hänen pakkansa on Alolan Mukin takia invalidi. Tokassa pelissä toisella pelajalla menee prizeihin kaikenlaista hyödyllistä, kuten kaksi DCE:tä ja kaksi Alolan Mukia, mutta hän pärjää silti kohtuullisesti, ja bluffaa vastustajaansa syöttämällä tälle Alolan Grimerin, ja bluffi lopulta onnistuu. Hän nostaa Mukin prizeista pian ja lukottaa taas Pikarom-pelaajan, eikä tämä voi mitään, joten vanhempi mies voittaa. Palaan muiden luokse ja Ökä on keksinyt hauskan pelin: hän iskee juomapullolla lippiksen pois varomattoman kaverinsa päästä. Hän tekee sen parille meille, mutta minulle monta kertaa. Uhkaan kiinnittää huomenna kuminauhan lippikseeni, niin se ei putoa!

Illan koittaessa pelit päättyvät tältä päivältä. Osa sai CP:tä, ja Julle oli ainoa, joka pääse Day 2:een. Olen tosi iloinen hänen puolestaan! Konsta ja Juho menevät mäkkäriin syömään, mutta minä ja Julle emme ole nälkäisiä, joten lähdemme kävelemään hotellille kaksin. Ilta on vähän viileä, ja palelen hieman. Julle on kiva ja antaa Suomi-paitansa ja kantaa laukkuni loppumatkan. Paita lämmittää ihan mukavasti onneksi. Saavumme hotellille ja pidän paidan päälläni vielä huoneessakin. ''Haluan pelata huomenna cupissa Buzzrocia. En pelaa enää Pikaromia täällä! Buzzwole on paljon helpompi ja selkeämpi pakka'', sanon ja Julle auttaa minua tekemään hyvän ja selkeän listan.
Kohta oveen koputetaan ja siellä ovat Teemu ja Lauri. He haluavat tulla pelaamaan tcg:tä, joten he lainaavat pakat ja teen yhden testipelin Buzzwolella, joka näyttää pyörivän oikein hyvin. Pojat lähtevät jossain vaiheessa pois, ja pääsen nukkumaan.

lauantai 27.4.

Aamulla teemme aamutoimet reippaasti, Julle on huolissaan aikataulusta, ettemme kerkeä ajoissa. Vannon, että kerkeämme kyllä, ei tässä hätää ole. Hotellin aulan ovelle mennessämme näemme Hermannin ja isänsä syömässä aamiaista, ja vilkutamme heipat. Kävelemme taas kohti venueta ja perillä Julle viilettää toisten kakkospäiväläisten luokse, ja itse jään Maurin, Aarnin ja Hermannin kanssa pöydän ääreen. ''Miten te nyt vasta saavuitte?'' Hermanni kysyy. ''Kävelittekste?'' ''Joo, kyllä käveltiin, entä te sitten?'' ''Tultiin bussilla!'' No ei ihme, etä Hermanni kerkesi edellemme. Kirjoitan poikien kanssa listaa, ja kun heidän aikansa mennä ensimmäiseen peliin tulee, hyvästelen ja toivotan onnea peleihin. Itsekin saan pian vastustajani cupissa. Luen vastustajani nimen ja ajattelen: ''oon kuullut tästä ruotsalaisesta hampuusi-eeriksonista, joten sen on oltava hyvä pelaaja. Nyt tarkkana!'' Istun pöytään ja yksi judge kerää pakkalistat ja toinen antaa tuloslipukkeen. Silmääni osuu viereisen pöydän pelaajan suomalainen nimi: ''Tommi Lahtela? That's a Finnish name'', totean. ''Minä puhun suomea'', sanoo vahvasti suomea murtaen ääntävä nuori mies. Juttelemme hieman suomeksi ennen pelin alkua ja hän juttelee vieressä istuvalle vastustajalleni ruotsia välillä. Sitten peli alkaa, ja vastustajani pelaa Blacephalonia näköjään.

1. peli VS. diskopallo!
Vastustaja aloittaa vahvasti, mutta minäkään en ole eilisen teeren tyttö. Yhdessä vaiheessa tajuan kuitenkin hävinneeni pelin, koska tajusin, että olisi pitänyt sittenkin käyttää Lycanrocin ability, ja sen sijaan krsivällisesti kahkota ja snaipata häneltä kaksi diskopalloa alas ensi vuorolla. En kuitenkaan tehnyt niin, sillä jokin ''varmista-että-saat-nostettua-prizeja''-impulssi alkoi toimimaan kesken kaiken. Ollessani neljässä prizessa tiesin pelin menneen siinä.
0-1-0

2. peli VS. Lycazorro
Luen puhelimeni näytöltä vastustajani nimen - miten se kuulostaakaan tutulta? Sekoittelen pakkaani ja kohta vastapäätä istuu nuori mies, jonka olen varmasti tavannut jossain. Sitten leikkaa! ''Hei, sinähän olet britti! Olitko muuten Lontoon kisoissa viime kaudella?'' Nyt vastustajallakin näyttää leikkaavan. ''Joo, olet se joka pelasi Volcanionia'', hän sanoo. ''Ja sinä pelasit Silvally-Registeeliä! Onpa kiva tavata taas!''
Kohta peli alkaa ja dominoin peliä aika vahvasti. Jotenkin vastustajan onnistuu selvitä, ja shenanigoida Lycanrocini eteen, ja tehdä 150 damagea Zoroarkillaan. Minulla ei ole energioita iskuun eikä retreattiin, eikä tapaa saada switchattua pokemoniani penkille, joten joudun myöntämään tappioni. Oli kuitenkin mukava pelata häntä vastaan jälleen. Ehkä tapaamme ensi kisoissa uudestaan taas vastustajina? Ensi kerralla aion voittaa! ;)
0-2-0

3. peli VS. Lycazorro
Sekoittelen pakkaani hyvän aikaa ennen kuin vastustajani - nuori nainen - saapu hädissään pöytään. Hän pahoittelee, että tuli niin viime tipassa, ja alkaa sekoittaa pakkaansa, josta lennähtää kortteja pöytään vahingossa. ''Ei hätää, tee ihan rauhassa, ei ole kiire'', sanon hänelle, ja hän helpottuu hieman. ''Kiitos.''
Vastustajalla menee aika huonosti. Minulla on kädessä jotain sentään. Joudun draw-passaamaan yhden vuoron, mutta hänelle sitä käy muutaman vuoron putkeen. Hänen prikkauksensa hidastaa peliä, joten voitan.
1-2-0

4. peli VS. Beast Zapdos
Aijai, huono mtach-up, mutta ei auta kuin pelata. Pelaan niin hyvin kuin vain osaan, en tee yhtäkään misplaytä, lopulta olemme prizeissa 1-1, kunnes hän tulee Kartana GX:n GX-iskulla ottamaan viimeisen prizen. Saitpas minut yllätettyä!
1-3-0

5. peli VS. Zoroark-Banette
Vastustajani kääntäessä kortit aloituksessa kiljun sisäisesti: ''HÄNELLÄ ON SHUPPET! SHUPPETISTA TULEE BANETTE! BANETTE GX! BUZZWOLENI ON HUONOSSA ASEMASSA TÄTÄ VASTAAN!!!11!!!!1''
Pidän tietysti pokerinaaman, ammattilainen kun olen - kröhöm - ja set-uppaan parhaani mukaan. Hän saa Shuppetin kehitettyä toisella vuorollaan ja liittää rainbow-energian ja täyttää penkkinsä Zorualla, Lelellä ja Slugmalla. Hänen kohtalokseen ratkesi se, että hän unohti käyttää Banetten kykyä. Hän unohti siirtää damage counterin pois Banettensa päältä, joten omalla vuorollani promootan Lycanrocin. Lasken, että 190 hp -10 hp = 180 hp. Lycanrocini iskee GX:llään tällä hetkellä kolmesta penkkipokemonista 150 damagea, plus choice band ja Diancien ability, mutta miinus Banetten kiviresistanssi. 200-20=180. Sen pitäisi riittää, mutta pelaan vielä varmuuden vuoksi Kukuin kädestäni. Koskaan ei voi olla liian varma! Pamautan Banetten alas, ja saan pelin hallintaani lyömällä alas myös hänen Slugmansa ja Zoruansa. Voitan tämän matsin!
2-3-0

6. peli VS. Beast Box
Kun näen Stakatakan paljastuvan, kuolen sisäisesti. En nosta tarpeeksi nopeasti ja hyvin pysyäkseni tämän pakan tahdissa, ja Naganadel GX:t ampuvat Buzzwoleni alas. Piu, piu, piu, katson, kun kaikki palaa. Pääsen kolmeen prizeen koko pelissä. Ihan kohtuullisesti, mutta en oikeasti ajatellut kenenkään enää pelaavan tätä pakkaa...
2-4-0

7. peli VS. Alolan Exeggcutor
Vastustajani aloittaa pelin. Hänellä on aktiivisena Exeggcute ja hän hakee Ultra Ballilla Shucklen ja diskii sen abilityllä muutaman energian. ''O-ou'', käy ajatuksissani. Hän lopettaa vuoronsa siihen, ja tajuan, että tässä on mahdollisuuteni! Minulla on aktiivisena ja penkillä Buzzwole GX:t, joten haen Ultra Ballilla Diancien. Liitän enun aktiiviseen Buzziin, ja otan alas 50 hp Exeggcuten ja teen Shuckleen 30 damagea. Vastustaja tietysti joutuu promoottaamaan Shucklen. Vuorollaan hän käyttää Rescue Strecherin, hakee sillä sen Exeggcuten penkille ja guzmaa Diancieni - se on hänen paras mahdollisuutensa, ihan oikea liike. Kädestäni löytyy kuitenkin Beast-energia, ja Switch. Switchaan toisen Buzzwolen eteen, liitän beast-enun sille, ja ammun molemmat alas. Vastustajaltani loppuu pokemonit, joten voitan pelin. Jes!
3-4-0

8. peli VS. ????
Anteeksi, tästä pelistä minulla ei ole muistikuvaa. En muista mitä hän pelasi, miten itse pelasin tai mitään muutakaan peliin liityvää, kuin vain sen, että voitin.
4-4-0

Osallistumisesta sai 30 lipuketta ja joka voitosta 10 lisää. Nyt minulla on 70 yhteensä ja se eilinen prelikasta saatu. Taidanpa taas osallistua prelikkaan ja pakotan Laurin kanssani osallistumaan. Maksamme ja odotamme, kunnes saadaan neljä pelaajaa kasaan, eli kaksi muuta vielä. Kuulen Jullen bulbanneen TOP32:n, ja hän sanoo haluavansa palata hotelliin. Haluisin mennä hänen kanssaan, mutta ilmoittauduin ja maksoin jo prelikan, joten annan avaimen laukkuni sivutaskusta. ''Mene sitten varovasti'', pyydän huolestuneena. Julle lähtee, ja jään pelaamaan prelikan Laurin kanssa. Voitan kaikki prelikan pelit ja saan 30 lipuketta lisää.

''Haluan piristää Jullea'', sanon Laurille. ''Yritän löytää pehmolelun, joka näyttää eniten Jullelta.'' Lauri nauraa. Päädyn söpöön pikku masullaan makoilevaan Totodile-pehmoleluun. Maksan sen ja työnnän ostoskassiini. ''Me voitais myös käydä mäkkärissä matkalla, soitan ja kysyn, jos Julle haluaa jotain myös.'' Masentunut ääni puhelimen toisessa päässä kertoo haluamansa aterian, joten otan sen hänelle. Ei kukaan jaksa enää syötyään murjottaa, ajattelen. Lauri kantaa ruoat ja minä juomat. Sillalla, puolessa välissä matkaa paperikassi jotenkin repeää, ja coca-colat ovat ympäri tannerta. Vain minun pikku-kolani säästyy, koska se lentää jotenkin ihmeen kaupalla hatulleen ja kerkeän nostamaan sen. Toiset hajoavat heti osuessaan maahan. Tulen surulliseksi, sillä halusin piristää Jullea, mutta nyt ei ole kokista. :(
Hotellille päästyämme kerron meitä kohdanneesta traagisesta kokis-onnettomuudesta ja jaamme ruuan ja alamme syödä.

Reipastumme kaikki syötyämme, ja kerron ostaneeni booster-boksin ja Julle ehdottaa prelikkaa sillä. Se on hyvä ajatus, mutta käymme sitä ennen Lidlissä ostamassa kokista kaatuneiden tilalle. Teemu tulee myös mukaan kauppaan. Annan ennen kauppaan lähtöä Jullelle Totodile-pehmon saatesanoin ''se näytti eniten sulta.''
Käymme kaupassa ja sen jälkeen hajaannumme hetkeksi: Julle ja Teemu menevät ostamaan kebabia ja minä ja Lauri jatkamme hotelille. Lepäämme hetken kaksistaan, kunnes porukka on taas kasassa. Jaamme boosterit boksista, meitä on neljä, joten se tekee yhdeksän per nuppi. Levitän boosterit sängylle ja otamme niitä kilpaa. Kun kaikilal on yhdeksän, avaamme ne, ja teemme 40:n kortin pakat. Jaksan pelata Jullea ja Lauria vastaan, mutta sitten iskee armoton väsymys. ''Mä scooppaan'', sanon pojille, ja vetäydyn peiton alle. Kuulen uneni läpi vielä poikien äänet ja Jullen pärinän, mutta herään kohta kun ovi käy ja kuulen poikein lähtevän. Asetun paremmin peiton alle ja nukahdan. Minulla oli tänään hauskaa, mutta väsyin kaikesta hauskasta.

sunnuntai 28.4.

Yöllä satoi rankasti ja ukkosti, nyt aamullakin on sateinen sää, mutta en ole varma, sataako yhä. Makoilen sängyssä, kunnes parin minuutin päästä kuulen Jullen äänen: ''Huomenta.'' ''Huomenta! Sun lentohan lähtee tänään päivällä, eikö niin?'' Julle kertoo lähtöajan ja suunnittelemme aamun ohjelman. Autan häntä tekemään lähtöselvityksen netissä etukäteen. Pian nousemme, ja Jullen on alettava pakkaamaan. Huomaan, miten epäsiistiä meillä on, sillä kaikki eilisen ''prelikan'' kortit on jätetty hujan hajan lattialle. Kerään kortit pois, ovathan ne kuitenkin minun korttejani. Minua naurattaa ajatus, kun Julle on kerännyt tavaransa laukkuun, että 95% huoneemme sotkuista olikin hänen levinneitä tavaroitaan. Osa sotkuista on roskia esimerkiksi eilisen kebabin rasioita ja muovisoosimia ja muita pakkauksia, joita siivoan pois. Pyydän Laurista ja Teemusta seuraa kävellä kanssani venuelle tänään, sillä Julle lähtee pian. He tulevat hyvästelemään hänet, ja yritämme auttaa Jullea selviytymään lentokentällä. Joku ehdotti fraasilistan tekemistä, joten tein oikeasti Jullen matkaan listan eglanninkielisiä fraaseja, joissa on käännökset alla. Niillä hänen pitäisi selvitä koneeseen asti. Sanon Jullelle, että ilmoittaa sitten, kun on kentällä, koneessa ja perillä Suomessa.

Kun kaikki on matkassa, saatamme hänet alas, ja pyydän respasta tilaamaan taksin. Taksi tulee tosi nopeasti, ja menen ulos taksikuskin luokse. Kuski vaikuttaa onneksi mukavalta. Selvitän hänen kanssaan määränpään ja hinnan ja sitten on lähdön aika. Viimeinen pyyntöni kuskille on ''Please take care of him.'' ''Yes I will!'' Kierrän auton takaa vielä nopeasti Jullen luokse hyvästelemään. ''Ole sitten varovainen!'' ''Joo.''
Auton kurvattua pois pihasta käännyn takaisin sisään hotelliin ja menen huoeneseeni. Olen huolissani, mutta reipastun sitten, pesen hampaani ja kasvoni ja odotan, että pojat tulevat hakemaan minut. Lähdemme poikien kanssa venuelle päin.

Pyshdymme syömään mäkkärissä, koska pojilla on nälkä. On minullakin oikeastaan, nyt sen huomaan. Katselen perillä kisapaikalla taas myyntikojuja, jos on vielä jotakin hankittavaa. Vieressäni joku mies selailee pelimattoja, katselen vierestä itsekin niiden kauniita kuvia, kunnes silmiini osuu yksi tietty pelimatto. Nappaan sen nopeammin, kuin mies ehtii tajuta tai tätä tiettyä mattoa kaivata. Pelimattoon on painettu Silvallyn kuva ja alareunassa lukee isolla CHAMPION. Muistan, että tämä oli se pelimatto, jonka Julle menetti jollain pelimatkallaan. ''Ostaisin tämän!'' Eihän se sama asia tietenkään ole, mutta melko lähellä?
Silmiini osuu pian Mauri, jota seuraan Hermannin luokse. Hermannilla menee cupissa hyvin. Nyt on odottelutuokio, kun TOP 8 -pelaajien pakkoja tarkistetaan. Juttelen Hermannin ja Maurin kanssa ja Hermanni sanoo ''Toi pelaaja vetää kilarit streemissä!'' Kohotan katseeni ja tosiaan - joku juniorien finaalin hävinnyt mukula heittelee kuulokkeita ja polkee jalkaansa ja judge joutuu hillitsemään häntä. Kiusallista, mutta nauran silti.

Osallistun viimeiseen Team Up -prelikkaan Samin, Laurin ja Teemun kanssa. Saimme näköjään oman pienen hyvän prelikan. Tutustun tässä välissä Joonakseen ja Vilmaan, kahteen muuhun suomalaiseen pelaajaan. Tämä prellu-päkki on aika huono, en saa kunnollista pakkaa kasaan, ja promona on Nidoqueen. RIP. Käytin eilen omat palkintolipukkeeni Raikou & Entei Legends boksiin ja Pikachu-deckboxiin ja käytän viimeisen kymppini boosteriin, josta saan roskaa. Side eventit on nyt suljettu, ja kisat alkavat olla ohitse. On aika panna pillit pussiin ja meidän lähteä takaisin päin. Sitä ennen kuitenkin pelaan Joonasta ja Vilmaa vastaan yhden Pokken-pelin. Pokken-pelikin suljetaan, joten on luovutettava, ja lähdettävä hotellille. Joonas ja Vilma ovat sattumalta buukanneet täksi yöksi huoneen samasta hotellista kuin me, joten näytämme tietä hotellille.
Menen huoneeseeni odottamaan, kun toiset suunnittelevat ruokapaikkaa. Sanon, että olen avoin kaikelle, ilmoittakaa vain mihin menemme ja milloin, niin hyppään mukaan. Olen aika väsynyt, lepäilen huoneessani puolitoista tuntia, ja teen lähtöselvityksen huomiselle. Julle on lähettänyt onneksi viestiä, joten hän on perillä Suomessa nyt. Hyvä.

Puolentoista tunnin lepäämisen jälkeen Teemu koodailee, että paikka on valittu, jos haluan yhä messiin. Minua väsyttää, mutta lähden silti - tykkään liian paljon ruuasta ollakseni lähtemättä. Pojat tekevät check-outin hotellista ja tuovat laukkusna huoneeseeni säilöön. Täältä ne saa kätevästi heidän aamulennolleen.
Kuljemme metrolla jonkin matkaa keskustaan päin, kunens tulemme lopulta ruokapaikkaan. Joudumme hetken odottamaan, koska ravintola on täynnä, kunnes saamme lopulta pöydän. Tilaan ruokani saksaksi, kerrankin joku (nyt tarjoilija), joka vastaa myös samalla kielellä, eikä vaihda englanniksi. Pienen odottelun ja alkumaljan jälkeen ruokamme saapuu, ja minä tilasin lammasta ja pojat päivän tarjouksessa olevan Schnitzelin. Ruokani näyttää herkulliselta! Pojille - varsinkin Teemulle - iskee ''annoskateus'' ja annan hänen maistaa täydellisesti kypsennettyä lammastani. Alan olla taas pian täynnä, vaikka ruokaa on vielä jäljellä. Jaan annoksen poikien kesken, jotta jokainen saa maistaa hieman hyvää lammasta, ihania palkoherneitä ja mausteperunoita. Pienen hetken sulattamisen jälkeen tuumin, josko vielä ottaisin jälkiruokaa. ''Mutta sähän olit täynnä?'' Sami ihmettelee. Selitän, kuinka jälkiruualle on toinen maha, tai ainakin pienen pieni kolo jäljellä. ''Kellnerin!'' Saan tarjoilijanaisen huomion ja tilaan ihanan, ihanan, ihanan suklaamousseni. Taivas, olen löytänyt suosikkini. Molemmat annokset olivat ihania!
Sami ja Teemu lähtevät ruuan jälkeen kaupungille hurvittelemaan. Lauri tulee kanssani hotellille, ja annan hänen olla huonessani lentokentälle lähtöön asti. Heidän lentonsa lähtee kuuden maissa aamulla. Olen ihan poikki, varsinkin aterian jälkeen, joten vaihdan vaatteet ja menen sänkyyn. Annan Laurin hengailla Jullen puolella sänkyä siitä huolimatta. Jossain vaiheessa nukahdan.

Keskiyöllä herään puhelimen pirinään hämmentyneenä. ''Mitä ihmettä, ei vielä oo aamu?? Ei toi oo kyllä herätyskello, joku soittaa??'' Puhelin lakkaa soimasta juuri kun pääsen sen luokse, enkä kerkeä nähdä, kuka se oli. Teemu on lähettänyt viestejä, jotka luen ja vastaan, että olen hereillä. Ovelta kuuluu koputusta. Kävelen oven luokse, ja kysyn suomeksi: ''Kuka siellä on?'' ''Minä, Teemu! Avaa!'' Avaan oven, jotta Teemu pääsee sisään. ''Onneksi sä lopulta heräsit! Mun laukku on vielä täällä, tulin sitä hakee. Oon oikeesti koputtanut ja huutanut sua tossa käytävällä kauan. Pyysin myös respasta, että tulisivat avaamaan, mutta eivät voi kuulemma auttaa. Onneksi sä heräsit!'' ''Joo, heräsin lopulta puhelimen ääneen. Oikeesti pidän sen yleensä äänettömällä öisin, just sen takia, etten herää siihen, mutta olin näköjään unohtanut kääntää äänet pois, koska odotin Jullen viestejä päivällä. Sulla kävi tuuri.'' Teemu ottaa helpottuneena laukkunsa, ja lähtee pois, ja kapuan sänkyyn takaisin. ''Luulin, että Lauri olis ottanut senkin mukaansa lähtiessään... No, jaa'', ajattelen ja nukahdan uudestaan.

maanantai 29.4.

Herään kahdeksalta kelloni soittoon. Otan puhelimen ja saan Villeltä viestin, jossa hän kertoo menevänsä aamupalalle. Viestitän takaisin ''mäkin tuun aamiaiselle! Oota niin puen''. Ja Nopeasti pukaisen päälleni ja Ville lupasi odottaa meidän viitoskerroksessa. Menemme maksamaan aamiaisen ja sitten kerääme buffetista leipää, munan ja hedelmiä. Kerron pöydässä Villelle yön tapahtumasta ja hän kertoo, missä on itse ollut. Suunnittelemme lähtöämme siinä istuessamme. Ville sanoo pakanneensa, joten pyydän hänet huoneeseeni, sillä minun on vielä viimeisteltävä pakkaus. Pakkaan laturit, hammasharjat ynnä muut sellaiset jutut, joita tarvitsin vielä aamulla tai eilen illalla. Ollessani valmis, menen sängylle lepäämään ja kerrossiivooja haluaa jo päästä siivoamaan. Päätämme lähteä huoneestani, ja koodaan Konstalle, että menemme alas ja odotamme siellä heitä, ja Konsta vastaa tulevansa pian.

Vilma ja Joonas ovat myös samalla lennolla, joten päätämme ottaa yhteisen taksin kuudelle hengelle, jotta se tulisi edulliseksi. Lähdelle yhdentoista aikaan hotellilta taksilla. Minua naurattaa, koska meitä istuu kuusi ihmistä tässä tilaihmeessä polvet suussa, koska taksikuski nosti takakontista kaksi istuinta lisää. Olemme alle puolen tunnin päästä Tegelin kentällä ja teemme viimeiset ostokset. Pääsemme lopulta koneeseen ja kone nousee kohti Helsinki-Vantaata. Perillä erkaannumme muista Villen kanssa, ja hyppäämme junaan. Päätän jäädä Pasilassa liigaan loppuillaksi, ei minulla ole kiire.

Siellä ovat Mikko ja Katja tuttuja naamoja ja jotain uusia tyyppejä, joita en tunne. Kerron Mikolle pikkuisen matkastani ja tuloksistani ja käymme Subwayssä, sillä minulla on nälkä. Puoli tuntia ennen sulkemisaikaa Julle ilmestyy paikalle pärisemään. Annan hänelle nyt sen Silvally-maton, jonka ostin eilen. ''Harmi, että sä olit kirjoittanut siihen omaan alkuperäiseen nimes tähän alas, jos et olis tehnyt niin, niin tää olis samanlainen kuin se edellinen. Olisin kehitellyt siihen tarinan, kuinka se päätyi sulle takaisin. Mutta toivottavasti silti pidät siitä.''
Kävelemme asemalle kolmisin - minä, Mikko ja Julle - ja lähdemme omille teillemme. Saan Kampista kyydin kotiin. Matka on vihdoinkin ohi.
---
Kiitos kaikille matkaseurasta! Minulla oli taas ihan superhypermegapaljon hauskaa, ja haluan ehdottomasti lähteä taas seuraavaan Euroopan mestaruuskisaan. En ehkä ole voittaja pisteillä, mutta olen voittaja kavereissa, joita olen saanut harrastukseni myötä. :)
"So what? You're another person, so of course you look different. What do you need to be ashamed for? Besides, I'm free to be with whoever I want. No one has the right to say anything about it."
-Ciel To Snake
Avatar
Ciel Phantomhive
 
Viestit: 156
Liittynyt: 07.11.2015 22:00
(: Tähänkö sai jotain raapustaa? Hups, nyt käytin koko tilan...

Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron