Kahdet bileet!!! Kahdet turnaukset!!! - 10. ja vika sija

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Rai-chan, Play! Pokémon -järjestäjät

Kahdet bileet!!! Kahdet turnaukset!!! - 10. ja vika sija

ViestiKirjoittaja Tonu » 05.12.2010 12:35

Hieman jälessä postaan oman rapsani. Anteeksi,että tämän teko viivästyi (maanantai, tiistai, torstai liigassa; keskiviikko meni Mikutessa, perjantai meni Taikossa/Mikussa; eilinen Heron miitissä).

Pari viikkoa ennen reissua ei ollut mitään hajua, että mitä pelaisin ja mietin Gyaraa+Octrolleryä viikonlopuksi. Arvasin, että tulisi liikaa Magnezonea ja Gyaraa joten päätin yrittää taas vaihteeksi erottua joukosta epämääräisellä pakoilla. Päätin noin 1½ viikkoa ennen turnauksia, että pelaisin Toxin Blissey/Sceptileä (konsepti about sama, mut jonkin verran edittiä) ja Trollaisin Ruåtsissa max 2-4 tuloksen Octrolleryllä.

Alkuviikosta sain kuulla, että kyyti failasi, torstaina kuulin että Laurin & Romeon kyyti kans failasi siihen kun ei saanut autoa. Noh, lähdin perjantaina klo 17 jälkeen Korsoon Toxin järjestämään miittiin jossa tuli lähinnä Taikottua ja katsottua kun JK veti SMB64:n 100% läpi.Yön aikana ei tullut nuquttua. Miitin aikana sain vielä varmennettua Tialta kyytiä itse Turkuun asti. Joskus klo 7 paikkeilla häippäsimme Murren kanssa Korson asemalla josta jatkoimme Helsingin suuntaan. Murre droppasi Pasilassa veks kun itse jatkoin päättärille saakka. Joskus 8:10-15 paikkeilla törmäsin Heroon joka oli tulossa samalla kyydillä. Stallimme vähän aikaa kunnes pääsimme Tian poppoon autoon. Sormet olivat kylmät koko automatkan ajan jossa torkuin max 30 min kerralla ja valvoin varmaankin noin 40 min tuosta automatkasta.

Turnauspaikalle päästyämme annoin Murrelle Kingdran ja päädyin tekemään omaa deck listiä, koska en muistanut printtiä noita perjantaina. Pakkalistani oli seuraavanlainen:

3-3-3 Sceptile SF
3-1 Blissey PL
0-2 Blissey Prime
1 Spiritomb AR
1 Smeargle UD
1 Mr.Mime SV
2 Uxie LA
1 Unown Q MD
= 21

4 DCE
2 Rainbow
6 Grass
= 12

4 Collector
2 Bebe
3 Seeker
1 Palmer

3 BTS

1 Luxury
2 Commari
3 Belt
1 Devoluter
3 SSU
2 Junk Arm
1 Warp Point
1 Rescue
= 27

Tri tuli jossain vaiheessa jolloin heitin hänelle loput puuttuvat kortit Gigakseen. Tuohon listaan sisältyi mm Cyrus^2 (aka Twister!) sekä Chatot MD for lulz!


Råund 1: Rasmus M. (Kingdra Prime/Gengar SF)
Muistan, että alkuni oli lähes niin huono kuin mahdollista. Chansey aloitus ilman Supporteria. Taisin tulla T2 Blissey Primellä iskemään sen 60 naamaan ja T3 taisin saada pelin käyntiin kun top deckaan Collectorin. Rasse swarmaa pelkkiä Kingdroja jolloin luulen tämän olevan Kingdra pakka. Sain kait T4 Sceptilen ja T5 healaan Seeker+Blissey Prime combolla joka hieman yllätti. Pian tuli Genkku joka ampu penkiltäni Pixieitä 2-3 seuraavaa vuoroa. Jouduin vetämään Belt Sceppyllä Genkun alas, mutta onneksi Fainting Spell ei onnistunut. Seuraavan Genkun kierrän tekemällä Beltittömällä Sceppyllä 60 & 40+Poison. 2-3 Kingdra Primeä istuu Rassen penkillä 10-30 HP päässä kopsumisesta. Rasse pelailee mm. Lookerin, 2 PONT, 2 Cynthia, ym muttei onnistu nostamaan pakan noin 10-15:n kortin joukosta Haunteria/Candya ja Gengaria jolloin olisi voittanut parin vuoron sisällä. Peli menee lopulta aikaan ja pääsen pari prizeä johtoon. Penkilläni kökki todella pitkän aikaa Belt Sceptile jolla oli alle 60 HP jäljellä. Rassen penkitetty kahden energian Gastly pelotteli pelin viimeiset 5-7 vuoroa, muttei kyennyt tekemään mitään kun ei nostanut tarvitsemiaan lappuja. Taas päästiin näkemään kuinka taitolaji tämä peli todellakin on. :s
Prizetilanne: 1-3
1-0

Råund 2: Janina K. (Gyarados)

Pakkani yritti olla anti-Gyarados, jolloin olin iloinen päästessäni Gyaradosia vastaan (kunhan se ei pelaa Black Belttiä). Muistan, että oli taas vaihteeksi aivan sukka Chansey alku. Taisin saada T1 käteen 3 Chansyetä... jouduin uhraamaan kolme Pokéa kunnes sain setuppini kasaan. Aina kun Sceptile otti damagea niin toin toisen Sceptilen eteen ja healasin molemmat aina joka toinen vuoro. 80+20 Heal ja 60+PSN sopivasti 2HKOsi aina Gyaran aktivoimatta Rescue enuja. Janina päätyi nostamaan VS Seekerillään Sagen ja deckasi sillä itsensä.
Prizetilanne: 1-3
2-0

Råund 3: Tri Q. (Regigigas)

Tiesin, että jos en saa hyvää alkua niin tulee aivan varmasti turpaa. Trii päräyttää T1 Jirachin Swiftillä 20 Spiritombiini. Itse pelaan Rainbowin Tombille ja taisin nostaa Uxiella noin 3 lappua josta nousi kuraa. Isken Tombin alemmalla iskulla kostoksi. Tri pelaa Cyrus^2:n ja huutaa Twisteriä heittäessään kahta noppaa... tupla Tails! Tässä kohtaa tuli sen verran paljon naurua, että peli stoppaantui 30 sekunniksi. xD
Tri toteuaa et saisi Crobat+Swiftillä Tombini alas, mutta voisi kans yrittää Cyrus^2:ta uudelleen. Tri sanoi että kopsauttaa sen iskullaan, mutta testaa sitä et olis tullut kuiteskin taas se 2 Tails. Uusi twister huudetaan ja tupla Tails. Tässä kohtaa Tri totesi ettei onneksi käyttänyt tuota. xD
Munkitan pian Collectorin, mutta olen powerlukossa lähes koko loppupelin ajan. Tri ajelee helposti ylitse kun en saa edes setuppiani kasaan. En saanut muita prizejä kuin säkätyistä Mespriteistä iirc.
Prizetilanne: ~3-1
2-1

Råund 4: Esa J. (Regigigas)

Joo PP. Matsi on niin lähellä auto-lossia ettei olisi tehnyt mieli edes pelata Gigasia vastaan toistamiseen. Ennen turnausta ajattelin, että ottaisin Gigaseilta varmasti turpaan mikäli sellaisen kohtaisin. Aloituskädessäni taisi olla Chansey, 4 Energiaa ja jotain huonoja Trainereita. Esalla oli joku sukka alku (Mesprit, Giratina, Energiaa ja roskaa). Esa pistää T1 Let Loosen ja molemmat nostaa roskaa (nostin mm kaikki Chanseyni). Passaillaan vuorotellen muutaman seuraavan vuoroa. Saatiin setupit aikaiseksi noin T6-8 paikkeilla. Joudun powerlukkokierteeseen mihin lopulta häviän.
Prizetilanne: ~4-0
2-2

Råund 5: Tommi M. (Garchomp SV/Machamp SF)

Toisin saada jopa siedettävän alun ekaa kertaa. Sain nopeasti Sceptileni peliin ja Blisseyn healaukset yllättivät vastustajaa. Machampit swarmasi aluussa napsien pari prizeä jolloin sain Sceppyjäni ladattua penkillä. Macho lvX flippi kriittisiä Tailsseja Hurricane Punchista joka maksoi pelin voiton. Kun Garchompit tulevat eteen niin pelissä on sellaiset 3-5 Energiaa aina jolloin hän joutuu Guard Clawittamaan. Warp Pointeilla kierrän Garchomppien powerit ja napsin eteen tuotuja helppoja prizejä. Kokoajan Sceppyni jäävät 10-20 HP päähän kopsumisesta ja vaihtelen Sceptileitäni vuorotellen. Yhdessä kohtaa Garchomp lvX:n power sniputti kaikkiin 10 kopsuen yhden Sceptileistäni. Saan tuon takia tilaa uudelle Chanseylle joka healasi kaikki Pokéni muututtua Blisseyksi (säästäen samalla energiat). Munkitan Smearglatusta PONTista 2 Seekeriä ja vikan SSU:n sen jälkeen kun aika huudettiin. Pelasin kaiken kädestä ja sain nostettua Uxiella haluamani vikan Junk Armin millä sain Warp pointin minkä takia voitin pelin (penkillä kaikki oli ottanut sen 60-80 damagea.)
Prizetilanne: ~1-2
3-2

Råund 6: Terhi K. (Gyarados)

Alkuni on taas kauheaa kuraa. Mr.Mime, Grass, BTS, Bebe, SSU, Junk Arm. Terhi aloitti yksinäisellä Karpilla joka Spraytti yhden kortin käteen. Päätän Bebettää Uxien jolla taisin nostaa 3 lappua. Nostin DCE:n, Sceppyn ja Chanseyn. Chansey peliin ja SSU:lla Tails. Päätin burnaa Junk Armin ja käteeni jäi Grass+Sceptile+DCE. Kaivoin SSU:n takaisin. Heads tällä kertaa. DCE Chanseylle ja Pulled Punchilla 40 damagea Magikarppiin. XP
Halpamainen donkki sellaista pakkaa vastaa mitä olisi pitänyt pystyy voittaa muutenkin.
Prizetilanne: 5-6
4-2


Olin 10. ja Tri oli vielä jatkossa. Seurailin toppeja Murren ja muiden kanssa. Ennen satamaan menoa Tri ja Murre kävivät läheisellä Grillillä ostoksilla. Tämän jälkeen palasimme turnauspaikalle seuraamaan finaalia (Tia vs Miska) jonka jälkeen Malk onnistui kyydittämään satamaan. Kiitokset tästä hyvästä. Taisin skouttia sitten laivaa parisen tuntia ja puolen yön tienoilla nuqq kun edellisen yön takia.

Aamulla sain mäkkärissä pari foilia Octrolleryyni jotka unohdin palauttaa (mikäli joku kaipaa takaisin niin ilmoittakoon). Lähdimme Terhin ym porukan kanssa turnauspaikan suuntaan päin hieman muita aiemmin. Eksyimme/löysimme "oikoreitin" ja lopulta pääsimme turnauspaikalle noin 40-50min etukäteen. Stallimme aikaa kaupassa. Turnauspaikalla equippasin trollauskamat (Worlds player tag, pelimatto, Top-32 lätsä, jne) ja deck check meni leikiten lävitse. Pakkani oli seuraava:

2-2 Octillery UL
2-2-2 Politoed UL
1-1-1 Vileplume UD
3 Wobbuffet HSP
2 Spiritomb AR
1 Happiny PL
1 Azelf
2 Uxie LA
= 22

4 Water
1 DCE
1 Warp
= 6

4 Collector
2 Bebe
2 Twins
2 Seeker
1 Palmer

2 BTS

1 Luxury
2 Communication
1 Bench Shield
4 Drawer+
4 Blower+
3 Reversal
2 Junk Arm
1 Rescue
1 Switch
= 32


Råund 1: Tuomas K. (Victreebel)
Aivan kauhea alku ja peli mutta silti täydellistä parhautta. En nosta evoluutioita. Kekkonen saa ekan 10 vuoron aikana iskettyä Wobbuffettiini poisonin ja yhden(?) Corroden jonka jälkeen Wobbyni lähti. Jossain välissä Kekkonen evotti kun pelasi Seekerinsä jotta sain Warp enullisen Pokén penkiltä käteen. Tämän jälkeen Corrode failasi. Sain muistaakseni Happinyn eteen Warp Enun avulla ja imin häneltä slowkingin eteen. Hommaan Wobbyn eteen ja kumpikin passaa about seuraavat ~10 vuoroa. Jossain kohtaa Judge pyyhkäisi ~22 kortin käteni pois. Passaillaan vuoroja kunnes Kekkonen taisi sain Octilleriny vihdoin peliin ja pääsen löymään ekat damageni tässä matsissa. Kekkonen saa uuden Seekerin jolla sai Warp enua ym penkiltänsä käteen. Aika huudetaan ja Corrodesta tulee se heads. Kekkonen skouttii ~24 kortin käteni läpi pariin kertaan ja huomautan, että se 15 sek aika mennyt ajat sitten. Kekkonen toteaa et kaikki laput yhtä huonoja ja taisi disciä Wobbyn. Naurahdan kun hän missas Politoedin kädestäni. Saan Toadin peliin ja pääsen lyömään uudet 30 damagea, minkä jälkeen matsi loppui. Matsin aikana Wobby taisi ottaa 80 damagea poisonista, sekä kolmesti Pokéni otti corrodesta kympin. Itse löin mahtavat 60 damagea.
Prize tilanne: 6-5
0-1

Råund 2: ruåtsalainen (Donphan Prime/Machamp SF/Metagross LA/Chansey/Mesprit)

Vastustaja aloitti Chatot G:llä omaa Wobbyäni vastaan. Taisin suoraan passata. Vastustaja saa T1 Donphanin ja haki Chatotillaan Beltin. Taisin joutua uhraamaan pari Pokéa kunnes sain Twinsseillä ja Drawereilla haettua setuppini kasaan. Yhdessä kohtaa evotin kun pelasin vahingossa yksittäisen Drawerin kun piti viskaa Reversal. Reversalilla Mesprit eteen ja aloin pommittamaan Metagross LA:ta. Vastustaja flippaa 4 Reversal poweria Tailssiksi kunnes saan Metagrossin alas. Tämän jälkeen nostin Chanseystä ja Uxieista prizet. Vastustaja sai Mesprittinsä penkille, tuli Macholla eteen ja taisi Seekkerää Mesprittinsä käteensä. Revin Reversalilla Donphanin eteen, tulen Politoedilla eteen ja aika huudettiin. Heitän kolmesti ja kaksi Headsiä jolloin Beltillinen Donphan jäi 20 HP päähän KO'sta ()olin snipunnut tuota kahdesti penkillä). Politoedille jäi 10 HP:tä Donphan Primen iskusta. Blower headsiksi, toinen Blower Tailssiksi, kolmas Blower jälleen headsiksi jonka takia voitin pelin. (Muuten Junk Armilla neljäs Blower flippi ja Octrolleryllä KO.)
Prizetilanne: 0-2
1-1

Råund 3: Milla R. (Gyarados)

Uhittelin mahdollisuutta, että saisin Trollata koston jostain BR/CC/State donkista edellisenä kautena. Huonohko alku, Gyara vastassa. Lukitsin Regicen eteen. Warp Point+Seeker+Junk Arm niin Regice joutui disciin. Gyara pääsi taas lisää johtoon ja lukitsen Sableyen. Sableye tulee ammutuksi penkiltä Kahden Warp enun kanssa. En saa enään mitään eteen jumiin. Peli menee aikaa, mutta häviän vuorolla 2 iirc.
Prizetilanne: ~4-0
1-2

Råund 4: Anni P. (Jumpluff)

Anni saa muistaakseni T1 setupin. jumitan muistaakseni Smearglen eteen, mutta Warp Pointilla pääsee karkuun. Tuon jälkeen taisin jumittaa Uxien eteen ja sain Jumpluffin sniputtua penkiltä. Myöhemmin jumitan taas Smearglea. Warp Point taas. Yritän vielä lopussa jumittaa muistaakseni Uxieta, mutta pakka pelasi kahta Quuta ja ~3 Warp Pointtia jolloin tuli turpaa jo ennen pelin aikaan menoa. Energiat meinasi loppua kesken, mutta Trade Off antoi Annille liian suuren ylilyöntiasemas tässä matsissa. Peli ei mennyt aikaan asti.
Prizetilanne: ~4-0
1-3

Råund 5: ruåtsalainen (Garchomp SV/Nidoqueen RR)

Saan muistaakseni T2 setupin (uber hyvä alku), saan jotain eteen (Uxie?) ja snipuun Nidoran F:n 30. Vastustaja Judgesi tai Lookerasi uuden käden nostaen Queen+Candy. Imen tuon Queenin eteen ja alan iskemään siihen Octrollaajallani. Tombini 2HKOontuu kun vastustaja sattui nostamaan Rainbow Energian. Iskin yht 5 kertaa Queeniin ja viimeistelin sen Uxiellani. Kaksi ladattua Garchomppia on tuskaa. Aika huudetaan ja vast 1 prize jäljellä kun itse olen nostanut vasta 2 prizeä. Pysyn elossa stallimalla Vileplumella/Politoedilla.
Prizetilanne: 4-1
1-4

Råund 6: ruåtsalainen (Garchomp C/Honchkrow G/Crobat G/Giratina/Pixie)

Aivan roska alku. Joudun pelaa nopeasti Vileplumea peliin ja unohdan pelaa tuon vikan muodon alas ennen Set Uppia joka joutui Sprayatuksi tuon takia. Seeker+Blowerit imaisi giratinan eteen. Alan sniputella ahkerasti, mutta vastustaja munkittaa Seekerin ja nostaa Garchomppinsa käteen millä oli 2 DCE ja 1 Warp enu. Honksu G snipuihi kaikkiin missä oli jo ennestään damagea. Häviän pelin joitakin minuutteja ennen aikaan mentyä. :<
Prizetilanne: ~3-1
1-5


Kaikkien aikojen huonoin turnaukseni. Voitin yhden matsin (non-bye), mutta silti olin turnauksen vika, vaikka osa sai byen. Liikaa PP-matseja osui kohdalle viikonlopuksi... :s

Laivalla halusin päästä nuqq koska väsymys painoi vieläkin päälle. Aamulla näin vielä Malkin joka tarjosi vielä jopa kolmea kyytipaikkaa, koska ISto ja Milla ei ollut tulossa takaisin päin tuolla kyydillä. Pääsimme Trin ja Murren kanssa Helsinkiin asti Malkin kyydissä. Kiitokset vielä tästä kyydistä.

Triin kanssa mentiin Heseen jatkoille kun Murre feidasi ja lähti kohti kotiaan/rättistä. Kotiin päästyäni ehdin syödä ja stallia pari tuntia kunnes liigarumbat alkoivat lähestyä...


~ Speciaalina vielä rapsaa Heron miitistä joka oli eilen/tänään!!1! ~
Hyppäsin 550:lla ja saavuin Itikseen klo 12:00 paikkeilla. Mentiin Qahwin ja Heron kanssa kauppaan ja lopulta saavuimme Heron baseen klo 12:45. Puolen tunnin päästä Siabbo, Otto ja Matius liittyi miittiin ja samalla tuli kommentti pipottomuudestani (ei ole pix/vidz?). Miitissä orjat pelaili lähinnä CTR:ää ym Cräshi pelejä PS1:llä. Tämän "TCG miitin" lähestyttyä klo 18:sta mainittiin ekaa/ekoja kertoja TCG. xP
Illalla Ansku, Hipsu ja Tia liittyivät Heron orgi... bileisiin. Hipsu oli miitin parasta seuraa. Nuqq sylissä, oli bestis, jne. Lähempänä yötä, Taneli(?) liittyi miittiin. Jossain vaiheessa heron vuokran antaja(?) tuli kans kyläilemään ja puhui Heron kanssa vuokrasta ym kämppään liittyvistä hommista. Jossain välissä yötä Ansku, Hipsu, Tia ja Taneli(?) feidasi miitistä. Yön aikana pelattiin Citadelia, CTR:ää, Aliasia, nuqquvan Heron röllimistä, vähän kaikenlaisia korttipelejä (Inkkariporekin Ässä+Ässä+Kurko FTW!), jne. Klo 6:45 tjv Qahwi feidas miitin. Klo 7 loput miittiläisistä feidasi Heron Heron vedellessä sikeitä huoneessaan. Miitin päätteeksi saatiin melkein burnattua pause screeni Heron telkkariin (ai tainnu olla plasma telkkari kun toi kuva lähti 30 sek möhemmin pois?). xP
Käveltyäme Metrolle saan huomata, että jouduin oottaa bussiani 15min+. Torkuin suurimman osan ajasta bussissa. Heti "kotiin" päästyäni päädyin kirjaamaan rapsaani viimeisestä viikosta.
Jos unohdin jotain tärkeetä niin itke topicin jatkoksi.


PRÅPS:
+Korsomiitti
+Heromiitti
+Tri oli 3. Turussa
+Tia oli Finaalissa turussa
+Tian/Tanelin(?), sekä Malkin kyyti
+Ansku+Hipsu!!!
+Sceptile (Toxin konseptit WTF!)
+ocTROLOLOLOLOLOL (Toxin konseptit WTF!)
+Sain kokea vikan sijan Tukholmassa
+Turussa 10.
+Murre veti 3-3 Tukholmassa
+Giga Pudding~ tubetkaas jossette tiiä
+Pärinäjäätelö


SLÅPS:
-Todella huonot alut
-Lähes tulkoon 100% auto-loss match upit xP
-Unohdin yhden kasan lappuja himaan
-Hävisin ruåttalaisille
-Murre veti 1-5 Turussa
-Liikaa ohjelmaa miksi rapsa myöhästyi
-Taiko 3 Wiin track list on IMO huono ;_;
-Feidasin molemmat miitit liian aikaiseen
-Pärinäjäätelö


TL;DR: Koromiitti+Turun rapsa+Tukholman rapsa+Heromiitti. Lue jos kiinnostaa.
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kahdet bileet!!! Kahdet turnaukset!!! - 10. ja vika sija

ViestiKirjoittaja R0xu » 05.12.2010 22:27

Komee rapsa.
Kuva
Avatar
R0xu
 
Viestit: 1060
Liittynyt: 01.11.2010 01:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Kahdet bileet!!! Kahdet turnaukset!!! - 10. ja vika sija

ViestiKirjoittaja Hero » 06.12.2010 02:18

Pärinäjäätelö... >:\
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa