Espoon CC - 11. sija Tyriksellä

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Espoon CC - 11. sija Tyriksellä

ViestiKirjoittaja Murre » 21.12.2010 15:08

Lauantaina harrastin vielä koulua, joten Helsingin CC jäi väliin. Pakkasin illalla kaiken tarpeellisen valmiiksi Espoon turnausta varten. Pakkavalinta oli tietysti vielä täysin auki.

Koska oli sunnuntai, VR:n junatarjonta oli erittäin heikkoa. Niinpä jouduin menemään huomattavasti myöhemmällä yhteydellä kuin mitä halusin. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut, sillä kyseessä oli kaikkein aikaisin yhteys... Muutenkin tiedossa oli säätämistä; jouduin matkustamaan taajamajunalla Lahteen, missä tapahtui vaihto Z-junaan. Taajamajunakin olisi kyllä Helsinkiin asti mennyt, mutta sillä ei olisi enää ehtinyt bussiin.

Junassa surffailin ja pelailin iPadillani. Tajusin jossain vaiheessa, että tosiaankin arvioitu saapumisaikani turnauspaikalle on 11:12, kun rekisteröitymisen on ilmoitettu päättyvän 11:15. Pakkalistan tekemiselle ei siis ”juurikaan” olisi ollut aikaa. Niinpä laitoin Tonulle viestiä, että voisiko hän tehdä minulle pakkalistan valmiiksi. Tonu vastasi, että onnistuu, kunhan hän ensin vain saa pakkani valmiiksi. Niinpä minulla ei edelleenkään ollut tietoa siitä, mitä pakkaa oikein turnauksessa tulisin pelaamaan.

Helsinkiin päästyäni totesin lumisateen olevan hirmuinen ja jouduin kahlaamaan Kamppiin aikamoisessa hangessa. Päästyäni laiturille huomasin, että jostain syystä aikataulut eivät täsmänneet ennakkotietojeni kanssa. Sopiva bussi kuitenkin löytyi, ja sillä lähdin matkaamaan kohti Otaniemeä.

Astuttuani ulos bussista totesin lumihankien olevan Otaniemessä vielä monta kertaa sen korkuiset mitä ne Helsingin keskustassa olivat. Kaiken lisäksi minulla ei ollut paikasta mitään muistikuvaa, enkä yhtään tiennyt, minne suuntaan oikein pitäisi suunnistaa. Niinpä jouduin rankasta lumisateesta huolimatta ottamaan iPadini esille ja suunnistamaan sen ohjeiden avulla kohti Servin mökkiä.

Lopulta pääsin paikalle uskollisen ystäväni kanssa. Sain Tonulta pakkani ja decklistini. Kyseessä oli siis Tyranitar-pakka. Laitoin tietoni listaan ja menin saman tien ilmoittautumaan.

Ilmoittautumisen jälkeen selailin pakkaani ja koetin opetella sen kortteja. Pian tulivatkin ensimmäiset pairingsit.

R1 Juha R. - Kingdra
Juhan nosto toimi melko heikosti, eikä hän saanut Kingdroja kunnolla peliin. Niinpä jyräsin Tyranitareilla helposti. Expert Beltilliset Kingdrat toivat hetkellisen uhan, mutta nekin kaatuivat Expert Beltin ja Megaton Tailin avulla.
1-0

R2. Juha R. - Prinplup & Gallade 4
Revo aloitti Gallade 4:llä, kun taas itse sain kehnon alun ja jouduin aloittamaan Larvitarilla. Revo aloitti pelin ja laittoi Galladelleen energian. Itse nostin vuorokorttinani Sableyen ja kirosin jo huonoa tuuriani. Eikö tämä nyt olisi voinut tulla alkuun? Laitoin Sableyen penkille ja iskin Larvitarilla 20 vahinkoa Galladeen. Revon seuraavalla vuorolla turhautumiseni kasvoi, kun hän sai Galladensa ladattua ja kaatoi Larvitarini Feintillä. Laitan Sableyeni eteen. Tässä kohtaa pelin kulku kuitenkin muuttui, sillä nostin vuorokorttinani Crobat G:n. Gallade 4 oli edelleen Revon ainoa Pokémon. Niinpä etsin pakastani toisen Crobatin, käytin molemmat Flash Bitet, iskin Sableyen Overconfidentin ja voitin pelin.
2-0

Tässä välissä kävin Kumiksen ja Revon kanssa kaupassa ostamassa juotavaa ja pasteijoita syötäväksi.

R3. Matius H. - Magnezone
Tästä pelistä en oikeastaan muista mitään. Muistan oikeastaan ainoastaan sen, että Matius voitti pelin kaatamalla minulta neljä Pokémonia Entei & Raikou Legendin Thunder Fallilla.
2-1

R4. Milla R. - Magnezone
Ensimmäiseen käteeni ei sattunut basicia. Päädyn lopulta aloittamaan Sableyellä. Milla taas aloitti Magnemitella, joka oli hänen ainoa Pokémoninsa. Nostan vuorokorttinani Crobat G:n. Flash Bite, Overconfident ja peli on ohi.
3-1

R5. Jesse M. - Magnezone
Tästä pelistäkään en juuri mitään muista. Taisi olla melko tiukka matsi, mutta Hero vei kuitenkin voiton.
3-2

R6. Mauri V. - Garchomp C
Peli alkoi hyvin mielenkiintoisesti. Koska pelaan melko harvoin, en tunne kaikkia kortteja ja joudun siksi usein lukemaan vastustajieni kortteja. Tämä peli oli kuitenkin kaiken huippu, sillä Roxulla oli alussa pelissä Pokémonia, enkä ollut koskaan edes nähnyt niistä kumpaakaan... Tästäkään pelistä en paljoa muista, mutta joka tapauksessa sain Tyranitarin hyvin nopeasti peliin. Sen jälkeen taistelin Power Clawilla tieni voittoon!
4-2

Lopputulos oli siis 4-2 ja sijoitus 11., mihin olin hyvinkin tyytyväinen. En jäänyt seuraamaan toppipelejä vaan palautin deckini ja lähdin suunnistamaan bussipysäkkiä kohti. Sen suhteen kävikin hyvä mäihä, sillä pysäkillä oli juuri sopiva bussi valmiina lähtemään. Helsingissä suunnistin vielä Stockmannille, mistä ostin 5€:n alennuskuponkia hyödyntäen uusimman Pokémon Ranger -pelin. Sen jälkeen kävelin rautatieasemalle ja lähdin Z-junalla Lahteen, mistä isäni olikin minua autolla hakemassa.

+Odotukset ylittävä lopputulos
+Pakka toimi loistavasti
+Hävitytkin pelit olivat tiukkoja ja hyviä
+Tonu kasasi hyvän pakan ja Lefa teki pakkalistan valmiiksi, minkä ansiosta ehdin mukaan turnaukseen
+Tonun, Toxin, Heron ja SP:n topcuttaukset
+Tonun figuurit
+Kumiksen tarkkaan suunniteltu pakka
+iPad opasti perille
+Jaksoin tehdä raportin ensimmäistä kertaa ties kuinka pitkään aikaan

-VR:n sunnuntaijunat
-Hanget korkeat nietokset
-En edelleenkään ole oppinut muistamaan peleistä paljon mitään
-Vastustajista puolet pelasi Magnezonea, ja kahdelle näistä kolmesta Magnezonesta hävisin
-Saatoin unohtaa tästä jotain oleellista, enkä ole jaksanut oikolukea
Viimeksi muokannut Murre päivämäärä 21.12.2010 15:29, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Murre
 
Viestit: 20
Liittynyt: 01.11.2010 22:12

Re: Espoon CC - 11. sija Tyriksellä

ViestiKirjoittaja Juusto » 21.12.2010 15:13

Hyvä Murre! Tuleva IP sinä olet ;__;</3
Avatar
Juusto
 
Viestit: 478
Liittynyt: 02.11.2010 00:34

Re: Espoon CC - 11. sija Tyriksellä

ViestiKirjoittaja Tonu » 21.12.2010 15:25

Lefa teki deckilistan mistä kiitokset. Itsellä oli kiire ettiä kortteja muiden deckeihin. :s

Onnea vielä 4-2:sta ja nyt jatkan tämän lukemista. :>

Edit: Kiva vielä lukea, että vain puolet voitetuista peleistä oli donkkeja (tarkoitan siis että voitit pari pitempääkin peliä). Onneksi tiesit tossa Revoa vastaan, että pakassasi oli toinenkin Crobat G. Harmi vain että kuulostaa siltä, ettei tech TTar SF olisi päässyt tekemään juuri mitään koko turnauksen aikana.
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 11 vierailijaa

cron