PSkA leiri2, Poron CC

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

PSkA leiri2, Poron CC

ViestiKirjoittaja Kysyjä » 09.01.2011 22:03

Eli jälleen rapsa turnauksesta:
Su:
Pohkailen mitä pakkaa sitä oikein pelaisi. Päätänkin lähteä Pasi leirille Ouluun katsomaan uusia ideoita, kun GeChamp ei oikein vakuuttanut.
Viikko:
Pohkaillaan Pasin kanssa mitä oikein pelattaisiin, Pasi päätyy SableChompiin, itse Gyraan jota olin halunnut jo melko pitkään kokeilla.
To:
Älyänkin että en ymmärrä Gyrasta mitään, ja siirryn takaisin GeChampiin. Otan vielä pari matsia ennen takaisin lähtöä ja totean että ei GeChampin voittanutta, vaikka olin senkin pelaamisen aloittanut vasta viikko sitten.
Su:
Matkaan lähdetään MEntein, Regin, RC9:n ja JääReiskan kanssa. MEntei saapuu myöhässä niinkuin aina mutta ehditään junaan.
Junassa pelaillaan pari matsia, voitan MEntein ja olin mielissäni, tuunasin listaa kuitenkin vielä enemmän SP:lle pärjääväksi -> lisää Rescue energiaa.

Turnee paikalle päästään hyvissä ajoin, paikalta löytyy Pasi joka edelleen säätää lappuja vaikka oli saapunut himo aikaisin paikalle.
Kohta tulee sitten pairingsit:

Matsi 1. Kysyjä VS. Miska teh maailmanmestari :o (LuxChomp + Dialga)
Saan T1 Machampin ja sille enun ja myöhemmin vielä Rescue enunkin. Jossain vaiheessa Miska tekee niinkin taktiset että saa Machampin 10daman päähän kuolemasta, ja olin varma että ensi vuorolla tulisi turni. Counteroin taktisesti level uppaamalla Machon, mutta Miska tuleekin lyömään Bätin powerin jälkeen vielä Bät poisonia, jolloin Macho kaatui ;< tulen ottamaan kostoksi Gengarilla pari prizeä, toinen oman Bättini avulla. Tuon sitten vielä sen toisen Machon, otan sillä yhden prizen, ja Miska skooppaa kun minulla on jäljellä 1 prize ja hänellä 5? Miska toteaa että ei oikein voinut perässä pysyä kun tuli T1 Macho.
1-0

Matsi 2. Kysyjä VS. Isto (LuxChomp)
Saan T2 Machon, rällään sillä, otan Machon kuoleman jälkeen yhden prizen Genkulla, ja wtf, saan peliin 2 Machoa BTS:n, Bebejen ja Kommareiden avulla, mutta ei. Kummatkin Uxiet käytetty äkkiä T1, joten enua en saanut nostettua. Topdeck tuurilla ei nouse edes Lookeria tai mitään muuta nostoa. Tiukille meni mutta Isto lopulta menee ohi prizeissä ja voittaa.
Jurppi kun peli kusi vain siihen kun ei tullut enuja ;< muuten olisin varmaan voittanut.
1-1

Matsi 3. Kysyjä VS. Aono? (DialgaChomp)
Aloitan ihanasti Gastlyllä, kehittelen samalla Machoa penkillä kun vastustaja tuskailee trainer lukon kanssa. Ihmettelen ettei Aono tullut lyömään kertaakaan Deafeniä, se olisi estänyt Machon tulon ainakin pariksi vuoroksi.
Saan pyöritettyä pari Machoa + rescue enu = 3 Machoa, niillä sitten 5 prizeä, viimeinen prize 2xShadow Room -> Azelf.
2-1

Matsi 4. Kysyjä VS. Kettunen (VileGarDusse)
Matti aloittaa Gastlyllä, ja trainerlukon ansiosta en saa T1 Machoa vaikka Candy, enu ja Macho olivat jo kaikki kädessä.
Annan vuoron ja Matti tuo T2 BTS:n avulla Haunterin, Gloomin ja Dusclopsin. Mutta enua ei tuntunut siltikään tulevan? Ehdin tappaa Gengarin ennenkuin Matti ehti tuoda sitä edes eteen, mutta sieltä saapuukin toinen Gengar joka hakkaa omani vaikka saankin Matin yhden vuoron hyökkäyksen turhaksi Seekerin avulla. Hakkaan taas Gengarin, mutta vastaan tulee Dusse. Dusse hakkaa Gengarin damage evenillä, ja estää Machon hyökkäyksen Night Spinnillä. Peli olikin siinä. Sain kyllä tuurilla yhden Gengarin lisää peliin, mutta enua ei siunaantunut, eipä se enää olisi mitään auttanutkaan.
2-2

Matsi 5. Kysyjä VS. Hero (Zone)
Saan failattua alussa Azelfilla kun unohdan laittaa jonkun kortin takaisin >__> Hero saa nostaa 2 ilmaista prizeä, mutta ne eivät ainakaan vaikuttaneet auttavan. Hero sai kunnon setupin, mutta ei yhtään sähköenua. Zone primellä aina se 6 korttia, mutta niistä ei enua tullut. Hakkaan Genkuilla Zoneja rauhassa 3 vuoroa per kpl. Jossain vaiheessa Hero tulee lyömään Lost Burnia primellä, nakkaan koko turnauksen ensimmäisen Fainting Spellin, mutta Tailshan siitä tulee. Tulen kostamaan Genkulla. Hero ei kuitenkaan saa lv.X:n + primen lisäksi toisia Zoneja peliin. Hakkaan prizemme tasoihin kun huudetaan aika. 0,1,2 ja 3 vuorolla saan sitten hankittua pari prizeä lisää Machampilla. Voittoon, jees.
3-2

Matsi 6. Kysyjä VS. Joku (LuxChomp)
Nopein matsi, saan Machon T1-2, ragetan yli kaikesta kunnes vastustajalla enää Bromzomg + jtn pelissä. Pelaan Seeker, Take Out, win.
4-2

Sitten odotellaan ja katsotaan päästäänkö toppeihin. Olin 6. Mutta topeista tippumiseen riitti kahden 4-1:n voittaminen. Sieltähän niitä voittoja tuli ja tipuin 12. sijalle. MEntei oli 13. joten osatavoite oli suoritettu.
Sitten pelaan yhden matsin Regimetan Gyradoksella Arcaninen LuxChompia vastaan. En älynnyt Gyrasta mitään joten läiskin vain korttia, voitan silti lopulta sekoitetun topdeck tuurin ja taidon avulla.

Jee:
+ Tavoite (4-2) saavutettu.
+ Seura
+ Lainakortit
+ 18 boosteria (egoiluun)
+ Voitin Miskan :o

FFFFUUUU:
- Hävisin Istolle kun ei tullut enua ;<
- Failasin Azelfin Heroa vastaan.
- Toppeihin ois ollu kiva päästä.

Lähdetään sitten Heseen syömään, Hesen palvelu pelasi oikein hyvin, isossa ateriassa oli samankokoiset juomat kuin normaaliateriassa ja Cola light = Sprite.
Sitten lähdetäänkin takaisin junalla, pelaan Arcaninen kanssa 2 matsia, voitan kummatkin, LuxChompilla ei selvästikään ollut mitään saumaa GeChampia vastaan. Loppumatka sitten naureskellaan Gymin ´Arvostele Gyarados SF´ ketjulle: ´10/10.... but only with feraligator of course!´ just.
http://pokegym.net/forums/showthread.php?t=137634
Ei niin aktiivinen
Avatar
Kysyjä
 
Viestit: 595
Liittynyt: 01.11.2010 16:06

Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron