Tampereen/Pälkäneen CC - Gyara x Pumpuli - tupla 3.sija

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

Tampereen/Pälkäneen CC - Gyara x Pumpuli - tupla 3.sija

ViestiKirjoittaja Tonu » 17.01.2011 13:52

Koko loppuviikon olin yrittänyt inspistellä deckejä millä voisin pelata Tampereella, mutta mitään inspiraatiota ei iskenyt. Yritin toteuttaa pari ideaa, mutta ne failasivat jo suunnitteluvaiheessa. Loppuviikosta sain kanssa tietää, että pääsen kanssa Pälkäneen kisoihin, sillä kyyti ja majoitus oli kunnossa (kiitos kettusten perheen). vikana iltana en ollut vielä varma mitä pelaisin kummassakaan turnauksessa. Klo 23 päätin kasaa Gyaradosin, koska en ollut keksinyt mitä pelaisin. Samalla olin inspistellyt jonkinlaista listaa pakasta mitä pelaisin tn Pälkäneellä. Saatuani oman pakkani kasaan menin nuqq. Aamulla herätys noin klo 6 aikoihin ja sitten kasaamaan Jaxin ja Kumiksen pakat Tamperetta varten. Aamulla kasin aikoihin Jaxi, Kumis ja Hero saapuivatkin ja lähdimme piakkoin matkaan. Taisimme saapua turnauspaikalle klo 10:10 paikkeilla ja olimme väärällä puolella koulua. Sisälle päästyämme lainasin pari lappua ja menin deck checkaukseen "huononnetulla" Gyaradosilla. :P


4-4 Gyara
4 Smeargle
2 Sableye
1 Regice
1 Combee
1 Crobat G
1 Azelf
1 Mesprit
1 Uxie
1 Unown (Dark)
2 Unown Q
= 23

3 Warp
2 Rescue
1 Darkness
= 6

3 Collector
3 Seeker
1 Cynthia's Guideance
1 Volkner
1 Black Belt

4 BTS

1 Luxury
1 Communication
2 Dual Ball
2 Belt
3 SSU
4 Junk Arm
1 VS Seeker
1 Reversal
1 Warp Point
2 Rescue
=31


Råund 1: Eero O. (Yanmega Prime/Donphan Prime)
Lähes auto-win matchupilta vaikuttaa, mutta luulin hävinneeni heti alkuun kun käsi sukkasi pahemman kerran. Sain nostettua yhden mulligoinnin ja kädessäni oli: Crobat G, Mesprit, 2 Junk Arm, 2 Expert Belt, ja taisi olla 2 Energiaa tai BTS:ää. Jouduin aloittamaan ja Powerlockaan ja passaan. Onnekseni Judge painuu pöytään jolloin saan uuden käden. Muistan sen verran, että sain jotain hyödyllistä suppoa ja pari muuta hyvää lappua. Pääsen nostamaan Uxiella ~5 lappua, Smearglella saan Collectoria iirc. Taisin antaa yhden prizen eteen ennen kun saan Gyarani peliin. Kummankin Beltillinen poké (Gyara & Yanmega) jäävät 10 HP päähän kopsumisesta. Vastustaja nostaa SSU:n vuoron liian myöhään (samoin itse). Yanmega retreattaa ja tuo kolmen energian Donphanin eteen yhden enun Donphanin sijasta (ei halunnut recoil-damagea penkilleen). Saan Gyaran peliin ja munkitan Black Beltin. 1 Karppi discissä + Black Belt norsuun: (30+40)x2-20 = 120, eli kops. Judgeilua tulee vähintääkin joka toinen vuoro. Saan discittyä pari karppia lisää ja Reversattua toisenkin Donphanin alas. Vastustajan kaikki SSU:t taisi failata, omat onnistuivat kait 2/3 tai 3/4 kertaa. Ajelen pien yli kun Beltillisellä Yanmegalla on liikaa damagea päällä, eikä mikään kestä Tail Revengeä.
Prizetilanne: ~0-3
1-0


Råund 2: Tapio V. (Uxie/Crobat G)

Kuulin, että kaikki 4 Uxie donkkia donkkasi ekalla kierroksella ja yksi niistä meni vain päätyi tokalle vuorolle. Tiesin, etten haluisi aloittaa peliä ja että suuri läjä Basicceja ja/tai Mesprit olisi hyvä saada. Aloitan Crobat G:llä ja kädessä Mesprit. Pelaan Mespritin ja vastustaja passaa oman ekan vuoron (käsi sukkasi) ja Unown R oli edessä. Saan Uxien nostettua, pelaan lappuja ja setuppaan. Kädessäni on energia, Junk Arm ja SSU. SSU, Tails. Junk Arm, SSU, .... tails. Sinne meni Uxien Donkin donkkaus. Onnekseni sain peliin kait 5 Pokéa tähän mennessä. Vastustaja taisi munkittaa Quick Ballin ja sitten alkoi spämmiä Trainereita. Referoin seuraavat 10-15 minuuttia yhteen lauseeseen: "Seeker+3 prizen nosto."
Saan Belt Gyaran ja kaksi Karppia roskiin jolloin kopsun eteen tuotuja Crobatteja. Cyclonen takia menetän pari prizeä lisää. Tässä kohtaa sain nostettua viimein toisen Gyaradosin jolloin sain toisen Gyaran peliin ja sillekkin Beltti. Otan ~90 damagea, SSU:lla healaus -> Gyara takaisin peliin, nostan prizen Tail Revengellä. Otan ~90 damagea, Warp enu+Seeker -> Gyara takaisin peliin, nostan prizen Tail Revengellä. Otan ~90 damagea, Warp enu+Seeker -> Gyara takaisin peliin, nostan prizen Tail Revengellä. Jotenkin tollain se peli loppui. xP
Prizetilanne: 0-1
2-0


Råund 3: Romeo L. (Gengar SF/Vileplume)

Romeo aloittaa Gastleyllä ja penkillä Oddish ja Pitch Darkkaa. Portraittaan Collectorin. Warp enu ja uusi Portraittaus ja Collector. Unown Q:n kanssa retreat ja kolmas Portraittaus ja Collector. Saan Gyaran peliin BTS:llä, kaksi Karppia Disciin Regicellä ja vuoron passaus. Romeolla oli kädessä Collector, 2 Seekeriä ja taisi olla joku neljäs Supporter. Hän pelaa Gloomin peliin, toteaa et PP ja skooppaus kun ei jaksa pelaa kun sain liian OP-alun.
Prizetilanne: 6-6
3-0


Råund 4: Joni K. (Luxray GL/Garchomp C)

En muista varmasti, että millä aloitin pelin. Muistaakseni sain kuiteskin T1 Gyaradosin Beltillä jolla nostin heti alkuun prizen (viimestään oli T2 prizen nosto). Vastustaja tappelee hitaan alun kanssa ja joutuu uhraamaan Pokéjaan ja Poison lockii jotain eteen. Noh, saan Warp Enua ja Warp Pointtia heti alkuun jolloin pääsen poisonista eroon. Päädyn nostamaan kolme prizeä eteen ennen kuin vastustaja saa Belt Gyarani alas. Prizen vaihtoa kunnes prizetilanne on 1-3 hyväkseni. Kädessäni oli Combee, Rescue, Warp Enu, Belt ja Junk Arm. Jos Gyara lähtisi niin saisin heti uuden peliin sillä penkillä olisi ollut kaksi slottia tilaa ja mahd Belt orjan olisin voinut siirtää pois edestä Junk Armatulla Warp Pointilla jonka jälkeen oma Belt olisi kopsunut mahd lvX:t. Vastustaja Bright lookki Regini eteen. Näytän Warp enun ja GG.
Prizetilanne: 0-3
4-0


Råund 5: Juha R. (Uxie/Crobat G)

Joudun aloittamaan pelin. Azelffilla saan Karpin prizeistä. Tässä kohtaa tajusin, että olisi pitänyt ottaa se toinen Smeargle, koska sillä oli 70 HP. yritän Portraittaa mahd Seekeriä, muttei ollut mitään suppoa kädessä. Pelaan Unown Darkin alas ja haen Dark enun jonka pelaan eteen. Käteeni jäi Collector, Luxury Ball, BTS ja jokin neljäs lappu. Passaan vuoron. Pasianssi alkoi pyöriä. Tuon Cyclonella kait Unown Darkin eteen. Trainer spämmiä^666. Crobatit kopsuu Karpin, vähän ajan päästä Seekerillä nostan Azelffin käteen, 5 min päästä kaatuu Unown Dark. Revo vielä spämmii muutaman kympin Smearleen ja taisi iskeä siihen 80 damagea. Käsittääkseni tämä pasiansi olisi vielä pystynyt nostamaan loput deckin parikytä korttia jolloin tupla-Smearglekin olisi lähtenyt jos olisin ottanut tollaisen aluussa Prizeistä.
Prizetilanne: 6-3
4-1


Råund 6: Eelis P. (Luxray GL/Garchomp C)

Muistan vaan, että taisi olla ihan sukka alku. Prizeissä Karppi+Azelf sekä jotain muuta mitä olisin halunnut. Saan todella hitaan alun ja isken Gyaralla 30 damagea vuorossa. Eipä tässä ole juuri mitään kerrottavaa... Portraitit Sprayataan usein, nostan huonoja lappuja, en nosta BTS:ää. tokavikalla vuorolla nostan Cynthian jolla katon top-7 lappua, ei BTS:ää jotan taisin ottaa Junk Armin. Ensi vuorolla Junkkaan VS Seekerin jolla otan uuden Cynthian jolla katon top-7 lappua. Ei BTS:ää. En nosta edes yhtä prizeä ja regini raahattiin eteen, pistettiin 10 crobatilla eteen ja ammuttiin vielä nassuun toi 80 damagea. Vikoissa 14:sta lapussa oli se 4 BTS:ää. Katoin kahdesti top-7 lappua enkä silti saanut. Aivan täydellinen taitolaji tää peli. xD
Prizetilanne: 6-0
4-2



Tiesin, että toppeihin pääsy oli hyvin todennäköistä sillä harvemmin porukkaa tippuu toppien ulkopuolelle 4-0 tilanteessa. Olin kait swissien 7. ja jouduin Revon pasianssia vastaan toistamiseen.



Top-8, peli 1: Juha R. (Uxie/Crobat G)
Jouduin taas aloittamaan ja taisin saada 4 Pokéa peliin T1. Revo saa pelinsä käytiin, mutta jossain kohtaa taisi Junk Armia vahingossa PlusPowerin Dual Ballin sijasta jolloin vuoro taisi mennä siihen, että nosti yhden prizen ja löy 40 Smeargleen. taisin viedä pelin tässä kohtaa parissa vuorossa kun sain Gyaran nopsan peliin ja sain samalla Warp enun+Seekerin.
Prizetilanne: ~3-4
1-0


Top-8, peli 2: Juha R. (Uxie/Crobat G)

Aloitan taas "jee". Taisin saada alkuun vain kaksi Pokéa. Crobat ja Uxie, tjv. Tuli hyvin nopeasti otettua köniin.
Prizetilanne: 6-4
1-1


Top-8, peli 3: Juha R. (Uxie/Crobat G)

Pistän Revon aloittamaan. Saan omalla T1:llä Mespritin alas ja tehtyä setuppia. En saa powerlukkoa, mutta olin kait kaksi prizeä jo johdolla. Revo Cyclonitti Gyaran pois edestä ja toin Mespritin. Penkiltä taisi lähteä joku alas ja Uxie kopsutti Mesprittini. Uxie meni pakan alle ja penkkitilaa tuli viimein lisää. REscuetan Powerlockin takaisin peliin ja alan napsia prizejä. Seuraavat 3 vuoroa saan power-lockia Junk Arm/SSU+Seeker Combolla. Vikan vuoron Seeker vielä nosti yhen Pokén käteen minkä takia voitin kun Pokét loppu kesken.
Prizetilanne: ~1-3
2-1



Top-4, peli 1: Joni K. (Luxray GL/Garchomp C)

Saan turpo-alkua, mutta niin saa vastustajakin. Taisin päästä pari prizeä johtoon, mutta Belt Gyara lähti. Vaihdellaan prizejä ja yritän tehdä trapin pistämällä Belt Gyaran eteen, taisin powerlukottaa (tai sitten olin Portraitannu ja nähnyt ettei Crobat dropit veisi) kun nostan 4. prizeni. Vastustaja todennäköisesti aavisti yritykseni ja haki jotain penkiltä kopsuttavaksi. Tässä kohtaa tiesin hävinneeni pelin koska en saanut mitään OHKOlla ilman tuota omaa Belttiä sillä pelissä oli kaksi syöpä lvX:ää. Matsin aikana 3/3 Reversalia failasi. Nostan prizen, vastustaja nostaa kaksi vikaa prizeään. Mikäli tuo Belt Gyara oltaisiin silloin kopsuttu niin BB olisi vienyt Beltillisestä Luxraystä kaksi vikaa Prizeä.
Prizetilanne: 1-0
0-1


Top-4, peli 2: Joni K. (Luxray GL/Garchomp C)

Setupin aikana olin kuulevinani, että 10 minuuttia aikaa tjv. Pistän vastustajan aloittamaan ja saan pian vuoroni. Dual Ballista 1 Heads, Junk Armilla Karppi roskiin ja pallo käteen. Dual Ballilla Karppi käteen ja Junkilla taas sama temppu. Dual Ball tupla-tailssiksi. Tähän failasi yritys Seeker-donkata. Pelaan Collectoria ja hain jotain peliin. Kait T1 päätteeksi olin onnistunut roskaamaan 3 Junk Armia ja pari tärkeää lappua. Tiesin, että tulen kohta häviämään. Pelattuamme joku 10 min huudettiin, että 10 min aikaa jäljellä. Joo, kuulin sit ekal kerralla väärin ton ajan kun vierellä meluttiin sen verran paljon. Jään prizejä jälkeen, Belt Luxray sweeppaa liikaa. Taisin nostaa kolmisen prizeä ja omat Gyarani lähti aina OHKOlla. GG.
Prizetilanne: 3-0
0-2



Vieressäni Kekkonen kanssa meni häviämään semi-finaalin jolloin Gyarat tipahtivat topeista. Sain sentään ihan hyvän 5-3 pelisaldon ja 4 boosteria. Päätettiin Kekkosen kanssa swapata yksi palkintoboosteri keskenämme.
Kekkonen: "Saat ton kun tos on niin ruma artti."
Minä: "Saat kostoks ton saman artin boosterin takas."
Noh, nostin voil Black Beltin, Twinssin, ja kekkosen boosterista Rescue Energian. Kekkonen nosti swapatusta boosterista seinän. HB dropistasi. xP
Seurattiin Terhin ja Kivimäen välistä finaalia joka meni 1-1 pelitilanteeseen. Tokassa pelissä kivimäellä oli kylläkin Dragonite FB startti eikä halunnut/muistanut pelaa sille energiaa kiinni T1. :P
Vikassa pelissä IMO olisi kannattanut aloittaa kun kädestä löytyi lähinnä suurin osa lapuista mitä haluisi käteen, mukaanlukien pari energiaa. Jossain kohtaa ajattelin, että tulisi Warp enu+Roserade GL+Bronzong G combo lukittamaan Tombia eteen, mutta menikin muistaakseni DCe kiinni Dilaga G:n. Hyvin nousi Dialga G lvX peliin, sprayaili Level Downeja, jne. Jossain pelissä (kait toisessa) kyllä tuli paha laskuvirhe joka rankaisi sillä, että Crobat pelattiin turhaan, Fainting Spell flippi tuli (josta vielä Heads) ja Rescue enu aktivoitui sen sijasta, että se Genkku olisi kopsunut poisoniin. ^^;
Viihdytävä finaali jonka parempi pelaaja onnistui voittamaan. Kivimäen LuxChomp vei siis tällä kertaa turnauksen. Kaikki Suomen tällä kaudella CC:t (Mastereissa) on vienyt LuxChomp (tuohon mennessä). :d
Kohtapuolin oli kamat kasassa ja Matin autolla matkasimme kohti Kettusten taloa. Matkan puheenaiheet oli vähän wtf (takapenkin osalta). Perille päästyämme sain pelata vähän Muscle Marchia, kasasin pakkani kasaan, sain 2 Jumpluffia lainaan ja tarjottiin jopa pala kakkua. Nuqqumaan menimme noin klo 1 aikaan. Vietin yöni pöydän alla (kirjaimellisesti). Mukava nukkumapaikka vaikkakin oli hieman kova. Heräsin joskus klo 6:00-6:30 välissä. Aamulla tein deck listin ja lähdimme joskus klo 9:40 jälkeen turnauspaikan suunnalle. Kannoimme pöytiä ja tuoleja kisoja varten.
Deck Checkasin sisään ja menin stallaamaan pöytään. Pain Caj tuli paikan päälle ja kyseli että tunnemmeko "Panua". Kaikki oli vähän wtf. Kuulemma jumpluffeja piti antaa hänelle. Sanoin et Tia sano eilen et tulisit ettii mua et saisin noi Jumpluffit. Kerroin, etten tartte noita ainaskaan enää ja et GL Panun ettimisen kanssa (mikäli joku muukin oli kyselly) :>
Tämän jälkeen testailin aloituskäsiä jotka jokainen sukkasi enemmän tai vähemmän. Olin et täähän on ihan PP-decki. Oletin vetäväni 2-3 tällä pakalla:


4-3-4 Jumpluff
3 Smeargle
1 Regice
2 Mesprit
3 Uxie
2 Unown Q
= 22

7 Grass
= 7

4 Collector
3 Bebe
3 Seeker
1 Palmer

3 BTS

1 Luxury
3 Commari
2 Belt
4 SSU
3 Candy
2 Junk Arm
2 Warp Point
= 31



Råund 1: Tuomas K. (Gyarados)
Totesin heti alkuun, että "PP, donkkaan tai häviän." Kekkonen joutui aloittamaan Uxiellaan(?). Saan T1 kaks Jumpluffia peliin, toiselle energian. SSU:tan parit headsit. Onnekseni nostan Uxiella vielä Smearglen penkin täytteeksi. T1 70 donk.
Prizetilanne: 5-6
1-0


Pelattiin vielä kaksi peliä lisää. Donkataan T1, otan kepeästi turpaan kunnon pelissä.


Råund 2: Matius H. (Magnezone)
T1 Spiritomb ja penkillä Azelf ja Crobat G. Kädessäni Regice, jolloin pääsen Trainerlukosta. Saan kait T1 3 Skiploomia peliin tjv. Pari vuoroa myöhemmin, kolmen enun Magnetoniin tulee Magne Prime kun toinen Magnezone ei tainut nousta. Pari Jumpluffia OHKOttiin Magnezone Primellä. Saan Mespritin peliin vuoron ennen kun Magnezone SF tulee peliin. Judgea tulee kiivaaseen tahtiin, mutta saan ylläpidettyä power lukkoa monta vuoroa putkeen. Aika taidettiin huutaa Matiuksen vuorolla pelin ollessa 2-2. en muista tarkalleen, että mitä kaikkea tässä lopussa tuli käymään. Sen verran muistan, että vikalla vuorollani saan pelattua Warp Pointin jolla Magneton tulee eteen, Portraitan käden jolloin nään Beben ja jonkin muun lapun kädessä. Power lockaan ettei tule mitään Crobat Droppia. Junkkaan Expert Beltin kiinni Jumpluffille ja kopsun Jumpluffilla tuon Magnetonin edestä. Vastustaja saa toisen energian peliin, yrittää hakea vitsinä Bebellä Expert Belttiä pakasta, Magne SF:llä yritti kysyy et saaks käyttää powerlukossa. Ehotin vielä et yrittää käyttää lukossa ollessaan Zone Primen nostopoweria. Voitan pelin kun damage jää kympin päähän kopsumisesta ja kolmas vuoro loppui kun johdin peliä. Mikäli olisimme pelanneet pelin loppuun asti, olisin hyvin todennäköisesti hävinnyt pelin.
Prizetilanne: 1-2
2-0


Råund 3: Karri M. (Luxray GL/Garchomp C)

vastustaja aloitti Promocroakilla ja Lucario GL penkillä. Penkille enu ja passaus. Saan T1 Jumpluffin energialla, flippaan joku 2-3 SSU:ta Headsiksi ja nostan vikalla Uxiella Warp Pointin. Lucario sanoo kops. PONT, tolla tulee SP Radar, penkille Garchomp C ja sille DCE ja passaus. Top-deckaan Beltin, kädessä Seeker. GG/PP.
Prizetilanne: 4-6
3-0


Råund 4: Petri T. (Garchomp C)

Muistan, että aloitan nopealla Jumpluffilla ja Portraittaamalla nään kaksi Spraytä kädessä. Nostan T1 prizen. Kumis pelasi syöpiä penkille 3 kpl ja toi Azelffin kait eteen. Tässä kohtaa evotan ja Junkkaan Seekerit pois kädestä kun ajattelin vaan et 3 SP pelissä etten voisi saada Mesprittiä/Uxieta peliin. xP
noh, löin Beltin kanssa vaan 50 ja Shieldin Azelffiin. Kumis tuli Garchompillaan ja kyseli, että paljon pitää snipuu et lähtee. Olin ottanut 20 damagea Uxiesta, joten 90 HP jäljellä plus 30 shieldaus, 120. Kumis totesi et ei se nyt niin paljoo kestä. Laskettiin viel pari kertaa ja PP-kommentti. Tässä kohtaa on aika tyhjä muistikuva. Jossain kohtaa tuli ainaskin EQ:sta ja Crobat droppeja. Puolessa välissä peliä jumpluffini Energia siirrettiin Regicelle, eikä kädessäni ollut Energiaa. Tulen Portraittaamaan mutta Spray. Kumis Cyrussaa ja ragee ettei saa kaikkea mitä tarvitsee jolloin joutuu hakemaan uuden Sprayn. Portrait, Spray, pass. Jossain välissä Kumis joutui pelaamaan Garchomppinsa jotta sai sille ilmaisen retreatin. Pian ton jälkeen joutui Turnaamaan sen, jotta sai Gainin takaisin. Kait Garchomp tuli iskemään piakkoin EQ:n joka spärdösi kymppiä omilleen. Portraittini Sprayataan, mutta onnistuin toppaamaan vihdoinkin energian. Taisin samalla Warp Pointtaa, Kumis toi vahingossa Azelffinsa eteen, pelaan energian ja Leaf Guardilla alas. Kumis totesi, että nyt ainaskin on hävinnyt. Peli kait kesti pari vuoroa pitempään jolloin ajelin ylitse kun Kumiksen resurssit loppuivat kesken ja pelissä oli 1 Poké liikaa. (Jos olisi ollut Energia niin Uxie pakan alle ja Garchomp C eteen? :P)
Prizetilanne: ~0-3
4-0


Råund 5: Vesa H. (Dusknoir)

Sain hyvän alun spiritombia vastaan. Saan T1 Regin ansiosta Trainer lukkoa pois, T1 Jumpluff tuli napsimaan helppoja prizejä. Pääsen kolme Prizeä johtoon kunnes tulee Night Spinniä. SSU:lla healaus, Warp Point ja kops jostain penkiltä. Spinnistä naamaan. SSU heads, Junk Arm, Warp Point ja Leaf Guardi uuteen dusseen jolla 1 Psy enu (pelkäsin Belt jumpluffini Sniputtamista). Tässä kohtaa tulee Energia kiinni ja retreattaus jostain syystä ja Night Spinniä. Katson Discini ja huomeen, että jouduin käyttää toisen Junk Armin alkupelissä, jotta sain Jumpluffin peliin ja toinen oli mennyt Warp Pointtiin. Vien aina orjaa eteen uhrattavaksi ja nostelen Portraitilla X-määrän lappuja Judgeilla, ym nostoilla. Pelin oltua 2-2 tilanteessa sain viimein Uxien kolmannen kerran nostaman 5-7 lapun jälkeen sen mitä tarvitsinkin. Warp Point, Seeker ja Jumpluff linja olikin jo pelissä energian kanssa. Ladattu Dusse käteen, KO ainooseen Pokéen pelissä. On se vaan hienoa kun Jumpluff vie Seekerillä (tipauttaa Mass Attackin damagea 10:llä ;D).
Prizetilanne: 1-2
5-0


Jee olen topeissa viidettä kertaa peräkkäin ja saan boostereitakin. Jossain välissä kuulin, että Lauri olisi kolmas jolloin ilahduin kun en joutuisi Gyaraa vastaan. Noh, vika peli meni ratkaisemaan sen, että Esa nousi kolmanneksi ja droppas LAurin neljänneksi. xP



Top-4, peli 1: Lauri H. (Gyarados)
Aloitin Hoppipilla ja edessä pelkkä Unown Q. Pelaan Regin, unohdan Regi moovaa kaksi korttia pois ja nostan Uxiella 2 lappua, ei tullut Q:ta donkkia varten. Lauri saa T1 Smearglen ja Collectraa Basicceja peliin ja taisi Powerlockaa heti alkuun. Pystyin tarkistamaan etteikö pakkani päällä olisi ollut tuota Q:ta, jolloin tämä oma evotus oli siedettävä. Saan pelini käyntiin vasta T3 paikkeilla mikä tekee tämän jo todella hankalaksi voittaa. Voin joko skoopata tai yrittää saada WTF voiton. Menen tuohon toiseen vaihtoehtoon, koska tiedän, että Gyarados on liian nopea ja vaikea donkata (ellei saa huonoa kättä). Uhraan jotain, Portraitan. Toistan tätä toivoen top-cutattua tai prizeistä nostettua Seekeriä. Omassa kädessä kokoajan Seeker, toinen Smeargle, Warp Point. Laurilla pelissä 4 Pokéa. Vikalla vuorolla tulee SSU Heads jo power lukko jolloin skooppaan kun 5. prize nousi. Tuo olisi ollut Seeker. Ilman Power-lukkoa olisin Portrait Seeker (Uxie käteen), Smeargle peliin, Warpilla Gyara penkille, oma Seeker (Smeargle@Q käteen), Q kiinni eteen, Smeargle penkille, Portraitilla Laurin vika Penkki-poke käteen, vaik Uxie ja joku muu penkille, 70 eteen (Unown dark/Mesprit/Azelf tais olla sillon pelissä). xP
Prizetilanne: ~4-1
0-1



Soitin kyytiä samalla kun "sekotin" toisella kädellä pakkaa. Tämä siksi, koska Helsingistä on se ~2h matka Pälkäneelle. :P


Top-4, peli 2: Lauri H. (Gyarados)
Aloituskädessäni 2 Hoppippiä, Uxie, 2 Seeker ja 2 Belt. Pelaan kaikki Basicit penkille, sillä pelkäsin tupla-hoppipin donkkia, varsinkin kun tiesin, että Laurilla 4 Smearglea pakassa ja omassa kädessäni Seekeri. Pistin aloittamaan ja Portraittaa Seekerin jolloin saan Uxieni takaisin käteen (toimi kuten toivoinkin, muuten olisin joutunut pelaa Seekeriä että nostaisin tuon ite käteen). Noh, toppaan sit Collectorin ja haen Basicceja ja power-lockia. Pelaan Beltin Hoppipeille, nostan Uxiella kivasti lappuja (5). Taisin nostaa vain 2 Skiploom, Jumpluff, ja pari Traikkua. Missasin siis Candyn, BTS:n tai edes Energian mikä satuttaa todella kovaa. T2 Sableye Darkin kanssa tulee gööttää. Portraittaan huonoja lappuja, powerlockaan Seekerilläni, kaks Skiploomia peliin ja tuon jonkun eteen ottamaan damagea. Tuleekin impersolla 3 Karppia käteen. Seeker lock, Jumpluff peliin ja energia taisi puuttua vieläkin. Taisi tulla Gyara penkille, tupla Junk-Armituksilla Karpit roskiin ja Impersolla jotain muuta Basicceja käteen. Saan viimein energiaa, ja joudun Leaf Guardailla tai muuten Jumpluffini lähtisi Tail Revengellä. Yritän samaa voittostrategiaa kuin viimeksi. Lauri tuo aina Pokéa eteen ottamaan 50 Leaf Guardista. Vähän aikaa mietittyä aika huudettiin. Belt Gyarados tuli lyömään eteen sen 80. SSU healasi, Portraittaus ei tuota tulosta, Jumpluffi takas peliin ja iskemään 130 Mass attackilla. Gyara taidettiin healata SSU:lla jonka jälkeen tuli lyömään sillä Belt Jumpluffini alas.
Vuoro 3. Pitäisi saada pelattua Warppi, 4 Seekeriä ja nostaa 1-1-1 Jumpluffia ja sille energia jotta voittaisin. Portraittaan, kädessä lähinnä Twins. Twinssaan, haen kamaa. SSU heads, Portrait, uus Twins, haen kamaa. Junk Arm, ssu heads, Portrait, uus Twins, haen kamaa. Warp Point, Portrait, uus Twins, haen kamaa. Warp Point, Portrait, uus Twins, haen kamaa. Junk Arm, Warp Point/SSU Heads, Portrait, uus Twins, haen kamaa. jne... käytin siis 7 Twinssiä ja oman Seekerin. Spämmin päälle vielä 3 Commaria, Luxuryn ja Beltin Smeargleen. Ihan PP peli kun saa hakee 14 vapaavalintaista korttia pakasta ja siltikin häviää pelin. XD
Prizetilanne: ~5-2
0-2



Jee huono MatcUp minkä hävisin. 5-1 tulos ja saan palkintoboostereita mistä tais nousta reverse Black Belt, reverse Solrock, Seeker. Seurasin finaalia, Esa vs Lauri. Molemmilla Unown Q aluussa ja energiat kädessä. Lauri aloitti ja donkkasi. xD
Tokassa pelissä Esalla mahtava Oddish, 2 Rescue, 2 Warp enu, 2 Psy enu aloitus jonka päälle toppaa vielä kolmannen Psy Energian. Esa munkitteli nostonsta ja onnistui voittamaan. Vika peli oli sentään aika tasainen koko pelin ajan. Vaikkakin Lauri teki jotain evotuksia niin hvin pelasi itsensä finaaliin asti siltikin. Käväsimme S-marketissa minkä jälkeen kyyti saapuikin ja pääsimme lähtemään Helsingin suuntaan. Droppasimme Kumiksen noin klo 19:30 jälkeen, Hero ja Jaxi jäivät kyydistä 15-20 min päästä "kotona". Bussi taas vaihteeksi lintsasi niin Jaxin piti tulla kotiin oottelemaan seuraavaa bussia kymmeneksi minuutiksi. Illalla en jaksanut kirjoittaa mitään rapsaa vielä niin päätin aloittaa tämän tekemisen aamulla. :s



PRÅPSIT:
+Kaksi 3. sijaa
+10-4 viikonloppu pelisaldo
+Gyaradosit toppasi molemmissa turnauksissa
+Kaikille jotka top-cuttasi (erityisesti Revolle)
+Kaikille jotka tuli paikan päälle seuraamaan/pelaamaan/tuomaroimaan
+LuxChomp ei voittanut Pälkäneellä CC:tä!
+Kettusille kyydistä, majotuksesta, seurasta ja korttien lainasta
+Tialle Jumpluffien lainasta joita en tarvinnukkaan (kts ylempi)
+Pari LuxChomppia taisi pelaa 1-4 Tampereella
+Pelannut yli 40:tä eri pelaajaa vastaan jo tällä kaudella
+/- Meni seinä, Kekkonen sai seinän
+/- Esan Tampereen 1-5 turnaus (pääsi itsekkin kokemaan tuon :s)


SLÅPSIT:
-Donkit (omat ja muiden)
-En päässyt Finaaleihin asti.
-Kumis oli Tampereella 9.
-Lauri ei voittanut (for the lulz)
-Hero veti kait 1-4 kanssa Pälkäneellä
-Roxu ei hävinnyt LuxChompilla Jaxin Sharpedolle (aika vuoroa aiemmin niin olisi)
-Kukaan ei tarvinnut Rättismaustetta
-Sain tietää vasta eilen illalla Revon Rättismiitistä :P
-Seeker-xiit-voitot (pieni penkki ei aina toimi Jumpluffia vastaa xP)


Edit: Edittasin kun jostain syystä pisti rivitystä puolen rapsan edestä jotka jouduin fixaamaan manuaalisesti. :d
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tampereen/Pälkäneen CC - Gyara x Pumpuli - tupla 3.sija

ViestiKirjoittaja Hero » 17.01.2011 14:16

HB Jumpluff x Gyarados -viikonlopusta. :3
Onko jostain syystä alkanut maistumaan topcut-paikat, kun turnauksiin ei tule enää Dark Bronzongin kaltaisia deckejä? ;)
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tampereen/Pälkäneen CC - Gyara x Pumpuli - tupla 3.sija

ViestiKirjoittaja Tonu » 17.01.2011 14:36

Kauden aikana pelaamani deckit:
Mightyena: 6-1 (85,71% W) - rougue -> toppaus -> 5. sija
Jumpluff: 5-1 (83,33% W) - "huono" poke -> toppaus -> 3. sija
Gastrodon: 3-1 (75,00% W) - rogue -> resisteillä 4.
Gyarados: 12-5 (70,59% W) - MetaGame -> 2x toppaus -> 2. & 3. sija
Feraligatr: 4-2 (66,66% W) - rogue -> resisteillä 11.
Sceptile: 4-2 (66,66% W) - rogue -> resisteillä 10.
Magnezone: 4-3 (57,14% W) - MetaGame -> toppaus -> 7.
Abomasnow: 3-3 (50,00% W) - lölts
Octillery: 1-5 (16,67% W) - Troll'd


Ju. 3 kertaa MetaGame pakkaa pelannut, loput 7 kertaa alempien tierien deckejä. 5 Top-cuttausta, 3 kertaa resisteillä missatut topit. Moi.

Problem?
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: Tampereen/Pälkäneen CC - Gyara x Pumpuli - tupla 3.sija

ViestiKirjoittaja Roomeo » 17.01.2011 14:38

Vielä sen verran tuosta Tonun kolmannesta pelistä että eipä siinä mitään olisi voinut vaikka en olisikkaan scoopannut (taisi olla jo kolmas tai neljäs kerta peräkkäin ku scooppaan Tonulle turnauksissa xD). Tonu sai Powerluckon heti ekalla vuorolla, hänellä taisi vielä olla Seeker kädessä+Itselläni oli seeker kädessä ja topdeckkasin toisen seekkerin. Käytännössä Tonu olisi päässyt powerluckottamaan minut Smeargleitten avulla ainakin neljäksi vuoroksi. PP
Avatar
Roomeo
 
Viestit: 1
Liittynyt: 16.01.2011 21:14

Re: Tampereen/Pälkäneen CC - Gyara x Pumpuli - tupla 3.sija

ViestiKirjoittaja luxuss » 17.01.2011 14:47

HB tupla 3 sesta :P , juu GG oli meijän toppi ja paljon sain aatella vaik 2-0 veinkin . Toivotaa tulevaisuudessa enemmän toppaamisia ja vähemmän evotuksia tännekkin päin .
Avatar
luxuss
 
Viestit: 45
Liittynyt: 01.11.2010 14:01

Re: Tampereen/Pälkäneen CC - Gyara x Pumpuli - tupla 3.sija

ViestiKirjoittaja Hai » 17.01.2011 17:08

HB molemmista cuttauksista. Harmiksi et tälläkään kertaan voittanut sitä byeä. D:

Niin ja juu tosta meidän matsista, sulle tais jäädä prizejä vielä muutama kun multa loppui penkiltä orjat kesken. xD Btw ainoa kunnon matsi mitä sain pelata turnauksen aikana, kiitos siitä. :b
Avatar
Hai
 
Viestit: 70
Liittynyt: 01.11.2010 19:22


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 20 vierailijaa

cron