Pokemon-korttien keräily
Huomasin tällaisen suuren puutteen foorumin annista, eli kokonaan korttien keräilyyn omistettu topicci! Toisin sanoen vihdoin ja viimein kaikki pääsevät keskustelemaan kaikesta korttien keräilyyn liittyvästä taivaan ja maan väliltä.
Suurin osa täällä keskittyy pokemon-korteilla pelaamiseen, mutta huomattavan suuri osa keräilee myös siinä ohella, oli se sitten uusinta settiä tai suosikkipokemoniaan. Myös keräilyyn keskittyviä yksilöitä löytyy täältä foorumilta joitakin. Siksi olisikin kiinnostavaa kuulla, että mitä kortteja juuri sinä keräilet ja minkälaisia kokoelmia on porukalle tähän mennessä kertynyt.
Itse olen tähän mennessä koittanut keskittyä settien kokoamiseen, mutta viime aikoina se ei ole oikein jaksanut innostaa. Varsinkin BW-on setit ovat olleet lähes vastenmielisiä minulle, sillä olen pokemonin ensimmäisen generaation kasvatti ja korteilla pelaaminen ja niiden kerääminen jäi pian toisen generaation ilmestyttyä. Nyt olen vihdoin löytänyt japanilaiset promot, enkä voi saada niistä tarpeekseni. Saan pian myös kerättyä kaikki ensimmäiset setit täyteen sekä myös suosikkisettini FRLG (viimeinen setti pelkästään 1st gen poksuilla). Noita japanilaisia promoja en omista vielä yhtään, sillä yritän löytää kaikki mahdollisimman halvalla (=paljon ebayn selailua). Yksi paketti on kuitenkin parhaillaan tulossa
Pahoitteluni aloitusviestin sekavuudesta, tuli koko päivä opiskeltua ruotsia ja pää on todella sekaisin. Onnistuin myös sen takia mokaamaan
tämän huudon ebayssa ja HIEMAN harmittaa, kun noin halvalla pääsi lähtemään! Toivottavasti saadaan tänne keskustelua ja mieluusti myös kuviakin! Avunanto olisi myös hienoa ja todennäköisesti tarpeellista.

Muuten kyllä keräilen yhden kappaleen jokaista muuta top-10:ä, EX:ää, shinyä ja tietty turnaus/liiga promoja.