Pokémon Manga (Adventures Ym.)

Yleistä Pokémon-keskustelua (suosikit, anime, manga, oheistuottet, ...)

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Hikaru » 11.12.2012 13:57

Luulisin tämän olevan nyt ihan tarpeeksi varmistettu, jotta voin laittaa sen tänne... Olen pidätellyt tätä tarpeeksi kauan. VIZ Media aikoo ensi vuonna jatkaa Pokémon Adventuresin julkaisua osasta 15 eli Ruby/Sapphire arcista eteenpäin. Mitään virallista ei olla vielä ilmoitettu, mutta VIZin sivuilta löytyi jo lokakuun alussa päivitettyjä sivuja osille 15-29, jotka siis ovat nämä välistä puuttuvat. Sivut eivät ole tavoitettavissa mitään nappia painamalla, mutta VIZin sivuilta on naurettavan helppo löytää piilotettuja sivuja jatkamalla osoiterivin numerosarjaa. Niitä on vähä vähältä päivitetty, ja eilen 16. osan sivulle ilmestyi juonisynopsis. Tätä voidaan sen takia ainakin minun puolestani pitää lähes täysin varmistettuna. 15. osan julkaisu on maaliskuussa, joka on sattumoisin myös Ruby/Sapphire-pelien jenkkien julkaisukuukausi vuodelta 2003. Eli VIZ saa potkua myynteihin 10. vuosipäivän avulla. Osia tullaan julkaisemaan kahden kuukauden tahdilla. FR/LG:in ja Emeraldin aloitukset osuvat myös 10. vuotensa aikaan.

VIZ Median sivuilta löytyy myös kasa muuta julkistamatonta Pokémon-mangaa, jotka aika varmasti myös tullaan julkaisemaan. Tämä ei ole varmaa sen takia, koska osat 15-29 ovat aina löytyneet VIZin sivuilta, mutta niitä ei julkaistukaan suunniteltuun aikaan. Kuitenkin, BW-miniosien julkaisu jatkuu huhtikuussa, mutta VIZ alkaa julkaista myös niitä oikeita BW:n täysimittaisia osia heinäkuussa, koska Japanikin on viimein pääsemässä aloittamaan BW:n tankouboneja. Toisen osan pitäisi tulla VIZiltä joulukuussa. Joten jos ette ole ehtineet vielä ostaa miniosia, niin kannattaa odotella näitä, koska säästätte hitosti rahaa ja saatte luultavasti vielä kaupan päälle rutkasti ekstratavaraa. VIZin sivuilta löytyy vielä HeartGold/SoulSilver-sivut, suunniteltu julkaisuajankohta on elokuussa. HG/SS-osia tulee vain kaksi arcin lyhyyden takia.

DP/Pt-osien julkaisu jatkuu normaalisti neljän kuukauden tahdilla.

Elikkäs pelikkäs. Tämä on aika pitkä lista, joten menköön spoileriin. Tässä on siis kaikki VIZin sivuilta löytyvät uudet osat:
Spoiler:
Pokémon Adventures 15 - 5. maaliskuuta, 2013
Black & White 9 - 2. huhtikuuta, 2013
Pokémon Adventures 16 - 7. toukokuuta, 2013
Black & White 10 - 4. kesäkuuta, 2013
Pokémon Adventures 17 - 2. heinäkuuta, 2013
Pokémon Adventures: Black & White 1 - 2. heinäkuuta, 2013
Black & White 11 - 6. elokuuta, 2013
Pokémon Adventures: HeartGold & SoulSilver 1 - 6. elokuuta, 2013
Pokémon Adventures 18 - 3. syyskuuta, 2013
Black & White 12 - 1. lokakuuta, 2013
Pokémon Adventures 19 - 5. marraskuuta, 2013
Pokémon Adventures: HeartGold & SoulSilver 2 - 5. marraskuuta, 2013
Black & White 13 - 3. joulukuuta, 2013
Pokémon Adventures 20 - 7. tammikuuta, 2014
Pokémon Adventures 21 - 4. maaliskuuta, 2014
Pokémon Adventures 22 - 6. toukokuuta, 2014
Pokémon Adventures 23 - 1. heinäkuuta, 2014
Pokémon Adventures 24 - 2. syyskuuta, 2014
Pokémon Adventures 25 - 4. marraskuuta, 2014
Pokémon Adventures 26 - 6. tammikuuta, 2015
Pokémon Adventures 27 - 3. maaliskuuta, 2015
Pokémon Adventures 28 - 5. toukokuuta, 2015
Pokémon Adventures 29 - 7. heinäkuuta, 2015
En kuitenkaan lisää näitä vielä julkaisukalenteriin, koska ne eivät ole täysin varmistettuja. Tämän toteutuessa VIZ julkaisisi joka kuukausi Pokémonia.

Pokémon Adventuresin tämänhetkiset tekijät Hidenori Kusaka ja Satoshi Yamamoto kävivät muuten reissulla Ranskassa, mm. jakamassa nimikirjoituksia lukuisissa tapahtumissa. Vähänkö olen kateellinen!
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Haganeproductio » 11.12.2012 20:48

Oih, ihanaa ;;u;; Ajattelin jo että VIZ lopetti BW:n julkaisun, kun ei ole tullut mitään infoa uusista osista, mutta nyt voin nukkua yöni rauhassa. Kiitos informaation jakamisesta!
準備OK! 目指すは勝利!出発進行!
Pokerus the coastal town -roolipeli
Spoiler:
3DS= 3754-7208-7808 Hagsu
Black= 3396-3012-2790 MARY
White 2= 0047-0699-8469 Hp
Avatar
Haganeproductio
 
Viestit: 188
Liittynyt: 19.11.2012 15:35
Paikkakunta: Tampere
(: みなさんスマイル!

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Hikaru » 27.12.2012 14:37

Hyvää joulua! Kaikki mainitut julkaisut on nyt vahvistettu. Extra:
Spoiler:
Kuva
Paras joululahja ikinä.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja PokéGirl4-ever » 27.12.2012 15:46

Eikä mäki haluun... ;)
Btw sattuuko olemaan mitään tietoa milloi Fantasiapelit myy uusia osia Adventuresiin tai BW:hen?
PokéGirl4-ever
 
Viestit: 412
Liittynyt: 26.12.2012 16:25

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja *Jirachi* » 27.12.2012 17:00

Eikä, ihan mahtavaa! Kiitos Viz, KIITOS! <3
jes, R/S/E on vielä eka pelini <3
Ihanaa kun tulee näin paljon uutta pokémangaa ja kaikki chapterit julkaistaan sittenkin~
En malta odottaa!
Jirachi's Wish
~> [Sivusto, historia] Make a Wish ~10 years ago~
Avatar
*Jirachi*
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01.11.2010 19:28
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Mewtwolover » 27.12.2012 18:11

Hikaru kirjoitti:Extra:
Spoiler:
Kuva
Paras joululahja ikinä.

Hieno juttu, että viimeinkin julkaisevat tuon. Kaikkein parasta olisi jos Viz on malttanut pitää näppinsä erossa siitä eikä ole muokkaillut sitä.
Taidealueen kaikki muut kilpailut -vastaava ja Videopelialueen kilpailuvastaava
Kuva
"Nyt tajuan, ettei syntyperällä ole merkitystä, vain se on tärkeää kuinka itse käytät syntymässä saamasi elämän lahjan" -Mewtwo
Avatar
Mewtwolover
Pr00-nörtti
 
Viestit: 3447
Liittynyt: 31.08.2010 20:40
Paikkakunta: Jyväskylä City
(: Oh wow, oh wow, oh wow! :)

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Pokéyas » 28.12.2012 20:27

Mahtavaa, että VIZ julkaisee sittenkin GSC:n ja DP:n väliset kolme chapteria (todennäköisesti) kokonaan ja osat ilmestyvät vielä kahden kuukauden välein. Aion ostaa kaikki osat varmasti, vaikka olenkin jo lukenut ne kaikki Chuang Yi:n käännöksenä. Mukavaa myös nähdä kyseiset kolme chapteria alkuperäisessä asussaan, sillä CY:n julkaisuissa piirrokset on jostain oudosta syystä peilattu. Lisää infoa lisättäväksi Bulbapediaan helmikuun DP-julkaisun lisäksi, siis.
Outoa, että VIZ kids:n julkaisukalenterissa ei mainita DP:tä lukuunottamatta Adventures-julkaisuista halaistua sanaa... :S

Mewtwolover kirjoitti:Hieno juttu, että viimeinkin julkaisevat tuon. Kaikkein parasta olisi jos Viz on malttanut pitää näppinsä erossa siitä eikä ole muokkaillut sitä.


Jenkit tuntien en usko, että sarja jätetään sikseen, sillä RS ja FRLG chapterit lukeneena tiedän, että ne sisältävät aikalailla pahempaa materiaalia kuin GSC:n editoidut kohtaukset... Mutta asia olisi varmaan helppo ratkaista "Parental Advisory"-tarralla. Tosin sarjan ikäsuositus on A eli "all ages", jolloin kyseistä tarraa ei ehkä voi käyttää, sillä sitä käytetään yleensä T:stä ("teen") ylöspäin...

PokéGirl4-ever kirjoitti:... Btw sattuuko olemaan mitään tietoa milloi Fantasiapelit myy uusia osia Adventuresiin tai BW:hen?

Yleensä tieto ilmestymisestä tulee nettisivuille noin kuukausi pari ennen ilmestymistä, tosin sivuston päivittämistahti on silloin tällöin erittäin epätasaista (tämä tosin liittyy tavarantomittajilta saatuihin tietoihin). Vielä ei ole tietoa osasta 15, BW:n osasta 9 tai DP:n osasta 8, vaikka kahden ensimmäisen julkaisupäivät ovat vain muutaman kuukauden päässä. *?*
Speaking of Pokémon!
Avatar
Pokéyas
 
Viestit: 26
Liittynyt: 28.12.2012 20:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Hikaru » 01.01.2013 23:47

Huonoa tänä vuonna on tosin se, että uusien Pokémon-mangojen hinta nousee kahdeksasta dollarista/eurosta kymmeneen. : ( DP/Pt ja mini-BW -osat tietääkseni säilyvät samanhintaisina.

Pokemon The Movie: Kyurem VS. The Sword Of Justice -manga julkaistaan myös joskus maaliskuussa, mutta tästä ei ole enempää tietoa. Taiteilijana on Momota Inoue, joka on nyt ollut Pokémon-elokuvamangojen piirtäjänä kolmen viimeisen leffan ajan, ja hän on suoralta kädeltä sanoen paras. Jos tykkää leffoista muttei halua kuunnella huonoa dubbia tai vierastaa Cilanin silmiä, niin uusimmat elokuvamangat ovat hyvä vaihtoehto.

Lisäsin nyt julkaisukalenteriin kaikki osat, joista löytyy jo listaus esim. Amazonista. Suurin osa julkaistaan vasta niin pitkän ajan päästä, että niiden ostotietoja ei löydy vielä vähään aikaan mistään. Oli ihanaa myös viimein poistaa VIZin ahdistelumuistutus. ; )

Minulla on tulossa iso viesti siitä, mitä luulen VIZin tekevän Rubyn ja Sapphiren Pokémonien nimille. Mutta koska kirjoitin sen kaksi vuotta sitten, se ei ole tällä hetkellä saavutettavissani vaan toisella koneella, joka on kotona. Pitää odottaa pari päivää, että pääsen lomalta.

Mitä ajatuksia teillä on siitä, miten VIZ tulee käsittelemään RS:ää? Ja miten luulette VIZin suoriutuvan HGSS:stä, joka kytkeytyy vahvasti FRLG:iin? Esim. Silverin sukulaisuussuhteet ovat erittäin pinnalla HGSS:ssä.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Haganeproductio » 02.01.2013 14:55

Jos hinta nousee, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ostan jälleen bokseja.... Tuon Adventuresin ekan boksin kun sain joululahjaksi ja toista odottelen synttärilahjaksi, BW:tä keräilin kyllä ihan irallaan, kun ei 5e paha ole, kun niitä ilmestyi ja ilmestyy vastaisuudessaankin niin harvakseltaan, että on ihan jees muiden keräämieni mangojan yhteydessä välillä heittää rahaa sinnekin suuntaan.

Uguu, I must get that Keldeo-movie's manga adaption. Screen shotit moisesta oli jotain todella hienoja ja mukavaa että sekin julkaistaan piakkoin. Momotan piirtotyyli on ihana ja juuri sen takia tulikin aikoinaa ostettua Zoroark ja Zekrom-mangat
準備OK! 目指すは勝利!出発進行!
Pokerus the coastal town -roolipeli
Spoiler:
3DS= 3754-7208-7808 Hagsu
Black= 3396-3012-2790 MARY
White 2= 0047-0699-8469 Hp
Avatar
Haganeproductio
 
Viestit: 188
Liittynyt: 19.11.2012 15:35
Paikkakunta: Tampere
(: みなさんスマイル!

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Pokéyas » 02.01.2013 19:53

Hikaru kirjoitti:Huonoa tänä vuonna on tosin se, että uusien Pokémon-mangojen hinta nousee kahdeksasta dollarista/eurosta kymmeneen. : ( DP/Pt ja mini-BW -osat tietääkseni säilyvät samanhintaisina.

Minulla on tulossa iso viesti siitä, mitä luulen VIZin tekevän Rubyn ja Sapphiren Pokémonien nimille.

Ja miten luulette VIZin suoriutuvan HGSS:stä, joka kytkeytyy vahvasti FRLG:iin? Esim. Silverin sukulaisuussuhteet ovat erittäin pinnalla HGSS:ssä.


Onhan tuo kahden dollarin korotus aika kova, varsinkin kun mangaa tulee lähes joka kuukausi... Onneksi Fantasiapelit ei sentään ota hintaa Kanadan dollarihinnasta.

Luulen että VIZ pitää osin japanilaiset tai Chuang Yi-nimet, sillä osaa nimistä voi olla vaikea kääntää. Omat veikkaukseni ovat (mukana myös selitys alkuperäiselle nimelle):
Spoiler:
Ruby:
-Nana (Mightyena) pysyy samana, sillä lajien sekä japanilainen että englanninkielinen nimi päättyy na-tavuun.
-Coco (Delcatty) joko pysyy samana (Skittyn jap. nimi on Eneco) tai muuttuu nimeksi Kiki (Skitty).
-Zuzu (Swampert) voisi muuttua Mumuksi tai jäädä ennalleen (Mudkipin jap. nimi on Mizugorou).
-Popo (Castfrom) pysyy samana (lajin jap. nimi on Powalen), ellei uusi nimi ole Caca.
-Mimi (Milotic) pysyy samana (lajin jap. nimi on Milokaross), ellei nimestä tule Loloa.
-Ruru (Kirlia) pysyy samana (lajin jap. nimi on Ralts (kirjoitetaan Rarutosu)) tai se muuttuu Raraksi.
Muuten, Mimi kaapattiin ja nimettiin Feebasina, mutta sen nimi juontuu sen kehittyneemmän muodon nimestä...

Sapphire:
-Dorara (Aggron) (Aronin jap.nimi on Cokodora) muuttuu CY:n mukaisesti Ronoksi.
-Chamo (Blaziken) (Torchicin jap. nimi on Achamo) muuttuu CY:n mukaisesti Toroksi.
-Fadodo (Donphan) muuttuu CY:n mukaisesti Donoksi.
-Tororo (Tropius) muuttuu Troksi tai Toroksi.
-Eruru (Wailord) (Wailmerin jap. nimi on Hoeruko) muuttuu CY:n mukaisesti Waloksi.
-Jirara (lajin jap. nimi on Glanth (kirjoitetaan Jiransu)) muuttuu CY:n mukaisesti Reloksi.


Lisäksi noista uusintaversio luvuista: Chuang Yi käänsi ensimmäisen ja piti japanilaiset pelivertaukset (ks. spoiler (vakava spoiler)) alkuperäisasussaan. VIZ saattaa muokata luvun asua jotenkin istumaan paremmin Red- Blue-asetelmaan. Tosin sitä vaikeuttaa se, että toinen sarjan ensimmäisistä miespuolisista hahmoista on Japanissa nimellä Green ja täällä nimellä Blue... Chuang Yi piti nimet entisellään muokkaamatta kohtauksia, joten jättääkö VIZ ne sikseen? Aika näyttää (itse asiassa viimeistään marraskuussa 2014).
Spoiler:
*sensuroitu*


Eikö se muuten ollut FRLG jossa Silverin sukulaisuussuhteet ja menneisyys ovat yhdessä pääroolissa. HGSS:n suurelta osin lukeneena en muista sellaisista asioista mainintaa... Kyseisen kääntämisen luulisi olevan helpompaa kun hahmojen nimet ovat samat japanin ja englanninkielisten maiden välillä. Olen molemmista erittäin optimistinen sekä VIZ:in että CY:n suhteen.
Speaking of Pokémon!
Avatar
Pokéyas
 
Viestit: 26
Liittynyt: 28.12.2012 20:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Hikaru » 02.01.2013 20:24

No, Silverin menneisyys on aika yhtä paljon pinnalla molemmissa.

Minulla on samat ehdotukset Rubyn Pokémonien nimiksi. Niihin nyt ei edes ole hirveästi vaihtoehtoja. Eli luulen, että Zuzu muuttuu Mumuksi, Coco Kikiksi ja Popo Cacaksi tai Fofoksi. Nana ja Mimi pysyvät aika täysin varmasti ennallaan, mutta Ruru saattaa muuttua Raraksi. Sapphiren Pokémoneista taas on vähän erilaiset. Koska Viz nimesi CY:n tapaan Crystalin Pokémonit lähes samalla tavalla, niin se saattaa seurata tässä samaa polkua. Koska CY:llä on jo valmiiksi käännettynä kaikki Sapphiren Pokémonien nimet, en pysty itse keksimään sen parempia saman kaavan pohjalta. Mutta jos Viz seuraa läheisemmin japanilaista nimeämistapaa (eli aloittaa jollain tavulla ja jatkaa toisella toistaen sen tavun/kirjaimen), niin nimet voisivat näyttää vaikka tältä: Ronn, Torch, Phadd, Tropp, Waill ja Rell. Pitäisin noista itse aika paljon.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Pokéyas » 02.01.2013 23:02

Nyt kun itse asiassa muistelen Silver mainitsi syyksi taistelulleen Team Rocketia vastaan sen, että eräs ryhmän tärkeä henkilö on hänelle sukua.

Eipä ole paljoa vaihtoehtoja Pokémonien nimien suhteen. Ai niin, Castformille oli vielä Fofo, jonka mainitsit. Mainitsemasi nimet Sapphiren Pokéille ovat aikalailla hyvät, en olisi varmaankaan kyllä itse keksinyt vastaavia. :P
Lisäksi olen myös pohtinut Amberin ja Mackin nimiä VIZ:in versiossa. Amberille sopisi kenties Morgan (tarkoittaa "merestä/meren"). Mackille taasen esimerksi Blaise tai Brenton (molemmat tarkoittavat tulta). Käsitteellisistä nimistä siirryttäessä maantietellisiiin löytyy esimerkiksi Amberille nimi Adrian ja Mackille Madison (vuorijono Montanassa).
Muut hahmot varmaan säilyttävät pelinimensä (Angie=Shelly, Mitch=Tabitha, Maryann ja Tyler=Gabby ja Ty jne.).
Speaking of Pokémon!
Avatar
Pokéyas
 
Viestit: 26
Liittynyt: 28.12.2012 20:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja PokéGirl4-ever » 03.01.2013 10:34

Ainakin pelissä
Spoiler:
Itse Giovanni on Rivalin (Silverin) ISÄ. (käy ilmi vain Celebi-eventin lyhyttarinassa, joten ihan jokainen ei välttämättä tätä tiedä)


Ei se toisaalta takaa että se olisi mangassakin näin.
PokéGirl4-ever
 
Viestit: 412
Liittynyt: 26.12.2012 16:25

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Pokéyas » 03.01.2013 19:09

^
Spoiler:
Ja mangassa (itse asiassa kyseinen tieto taisi esiintyä tässä mediassa ensimmäistä kertaa ikinä FireRed & LeafGreen luvussa ja lainattiin peleihin myöhemmin, vaikkakin FRLG peleissä mainitaan "Giovannin punatukkainen poika", tosin ilman tarkempia viittauksia). En vain viitsinyt paljastaa tietoa, kun jotkut ehkä haluavat lukea luvun ilman spoilauksia.
Speaking of Pokémon!
Avatar
Pokéyas
 
Viestit: 26
Liittynyt: 28.12.2012 20:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Hikaru » 04.01.2013 22:51

Ja minä puhuin salaperäisesti koska arvelin, ettei Pokéyas tai kukaan muukaan ehkä tiedä mitä 42. osan lopussa tapahtuu. :P Joten en spoilaa edes spoilerissa. On meinaan aika kiva yllätys.

43. osa, jossa BW-saaga siis vihdoin alkaa, ilmestyy Japanissa tämän kuun lopussa, ja tässä on sen kansikuva:
Spoiler:
Kuva

Mielenkiintoista asettelua. White ei lisäksi ole kannessa, joten osassa on varmaan enintään 4 ensimmäistä lukua ja loput on HGSS:ää.
Kiva muuten saada vihdoin tähän ketjuun vähän elämää pitkästä aikaa. On ollut viime aikoina aikamoista yksinpuhelua ja odottelua, että milloinkas sitä kehtaisi tuplapostata.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Pokéyas » 04.01.2013 23:48

^
*sensuroitu* päivittää todella hitaasti. Mutta kaksi viimeisintä kappaletta kyseisestä ilmestynevät varmaan ennen maaliskuuta. En kauheasti välitä spoilereista, eivät kauheasti vaikuta omaan lukukokemukseeni. Mutta kaikkia asioita ei aina tarvitse tietää etukäteen. Tosin ehkä tiedän mitä tapahtuu... Bulbapediassa työskennellessä spoilereilta on mahdoton välttyä.
Spoiler:
Giovanni ja Pryce taitavat ainakin esiintyä jossain kohtaa ennen osan loppua.


Hieno kansi muuten. Julkaiseekohan VIZ myös osat 43->, mitä mieltä olette?

Olen vielä lisäksi miettinyt tätä kohtausta pidemmän aikaa, miten sen taustatarina selitetään ei-japanilaisille lukijoille (vaikkakin Japanissa kyseinen sarja julkaistiin vain Daisuki-klubin nettisivuilla klubin jäsenille)? Kyseinen kohtaus taitaa tulla sitten VIZ:in DPPt osassa 11 (kesäkuussa 2014).
Spoiler:
*sensuroitu*
Speaking of Pokémon!
Avatar
Pokéyas
 
Viestit: 26
Liittynyt: 28.12.2012 20:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Hikaru » 05.01.2013 00:20

Ööm, et satu olemaan tietoinen että skanlaatiosivuille linkittäminen on tällä foorumilla kielletty? Taisit linkittää kerran aikasemminkin, nyt kun katsoin viestejäsi tarkemmin, mutta en huomannut kun oli spoilerin takana.

VIZ julkaisee HGSS:ää ja BW:tä vastaavat osat heinäkuusta ja elokuusta alkaen, mutta ne on vain hajotettu omiksi sarjoikseen DP/Pt:n tapaan.

En usko, että tuo Ranger-pelin mangan cameo vaikuttaa mitenkään englanninkieliseen julkasuun. Se on muutenkin vain cameo, ja se voisi yhtä hyvin olla viittaus itse peliin ilman sitä toista mangaa. Enemmän olen huolissani esim. siitä
Spoiler:
miten Saque esitetään kun hän tulee myöhemmin DP/Pt:ssä juonikuvioihin ja siinä selitetään samalla FRLG:stä ja Emeraldista.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Mewtwolover » 05.01.2013 00:32

Hikaru kirjoitti:Ööm, et satu olemaan tietoinen että skanlaatiosivuille linkittäminen on tällä foorumilla kielletty? Taisit linkittää kerran aikasemminkin, nyt kun katsoin viestejäsi tarkemmin, mutta en huomannut kun oli spoilerin takana.

Poistin nyt nuo linkit Pokéyasin viesteistä. En kuitenkaan anna hänelle asiasta varoitusta, hän kun on sen verran uusi käyttäjä, eikä siten välttämättä tiennyt tuosta säännöstä. Jos hän vielä kerran linkittää skanlaatiosivuille, niin sitten tulee varoitus.
Taidealueen kaikki muut kilpailut -vastaava ja Videopelialueen kilpailuvastaava
Kuva
"Nyt tajuan, ettei syntyperällä ole merkitystä, vain se on tärkeää kuinka itse käytät syntymässä saamasi elämän lahjan" -Mewtwo
Avatar
Mewtwolover
Pr00-nörtti
 
Viestit: 3447
Liittynyt: 31.08.2010 20:40
Paikkakunta: Jyväskylä City
(: Oh wow, oh wow, oh wow! :)

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Pokéyas » 05.01.2013 18:00

^
Tosin kannattaa muistaa, että ensimmäinen linkkini ei ole scanlation, vaan virallinen käännös, rakkaat ihmiset...
Speaking of Pokémon!
Avatar
Pokéyas
 
Viestit: 26
Liittynyt: 28.12.2012 20:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokémon Manga (Adventures Ym.)

ViestiKirjoittaja Mewtwolover » 05.01.2013 18:43

Pokéyas kirjoitti:Tosin kannattaa muistaa, että ensimmäinen linkkini ei ole scanlation, vaan virallinen käännös, rakkaat ihmiset...

Tuolla asialla ei ole merkitystä, sillä ko. sivusto levitti sitä laittomasti. Tässä vielä kertauksena foorumin säännöt näiltä osin:
Foorumin säännöt kirjoitti:- Tekijänoikeuksien alaisen materiaalin laiton levittäminen foorumilla on kielletty! Tekijänoikeudet omaavaa materiaalia laittomasti levittäville sivuille neuvominen tai linkittäminen on kielletty. Älä kysele esimerkiksi Pokemon animen tai ROM:ien lataukseen/käyttämiseen liittyviä kysymyksiä.
Taidealueen kaikki muut kilpailut -vastaava ja Videopelialueen kilpailuvastaava
Kuva
"Nyt tajuan, ettei syntyperällä ole merkitystä, vain se on tärkeää kuinka itse käytät syntymässä saamasi elämän lahjan" -Mewtwo
Avatar
Mewtwolover
Pr00-nörtti
 
Viestit: 3447
Liittynyt: 31.08.2010 20:40
Paikkakunta: Jyväskylä City
(: Oh wow, oh wow, oh wow! :)

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen Pokémon-keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron