Ja joo meikä on värkännyt tähän jotain kuvitustakin.
Prologi - Legendan alku
Spoiler:
Kolme soturia. Kolme oikeuden säilää. Kolme oikeuden puolesta taistelevaa pokémonia. Heidän nimensä ovat Cobalion, Terrakion ja Virizion. Heidän urotöistään kerrotaan pitkin maita ja mantuja. Mutta mistä he tulivat? Miten tämä kolmikko syntyi tähän maailmaan ja päätti ruveta varjelemaan oikeutta? Se on pitkälti jäänyt aikojen saatossa hämärään, ja erilaisia visioita näiden kolmen synnystä ollaan esitetty lukuisia.
Kerrotaan, että kauan, kauan aikaa sitten oli kolme suurta soturia. Ritareita, jotka palvelivat vain ja ainoastaan niitä, joita sorrettiin julmassa maailmassa lokaan. He palvelivat vain oikeutta. Kolme ritaria olivat kovin ihailtuja ja arvostettuja. Kun aika heistä jätti, heidän oikeuden henki ei kuollut. Väitetään, että tuo henki ruumillistui ja syntyi uudestaan kolmena Pokémonina. Ajat olivat tuolla syntyhetkellä kovat, sodan uhka oli ilmassa ja hyvin levotonta. Nuo kolme Pokémonia ajautuivat kohtalon oikusta toisistaan erilleen jo ennen kuin niiden silmät olivat avautuneet, jokainen omalle taholleen elämään omaa elämäänsä...
Rauhallisella syrjäseudulla, ihmisten asutuksen tuolla puolen, käytiin taistelua. Aurinko oli jo laskemassa, värjäten taivaan punaisellaan metsän laidassa olevan niityn ylle. Niityllä, kaksi pokémonia kamppailivat. Toinen niistä oli Scizor, joka hehkui tulenpunaisena ilta-auringossa. Se torjui mahtavilla pihdeillään vastapuolen, suunnilleen itsensä kokoisen, nuoren pokémonin iskuja.
Nuori Pokémon oli sininen, ja sillä oli rinnuksessaan valkoinen harja. Päässään olevat, vielä melko lyhyet sarvet ojossa se syöksähteli kohti Scizoria joka joko väisti tai torjui sarveniskut punaisilla pihdeillään.
Nuori pokémon lopulta pinnisti, pisti kaikkensa peliin, syöksyi ja iski sarvillaan Scizoria kaikin voimin. Scizor torjui iskun jälleen pihdeillään.
Nuori pokémon ei antanut periksi, vaan yritti puskea eteenpäin yrittäen saada Scizorin kaatumaan. Turhaan. Scizor oli paljon vahvempi eikä vääntynyt yhtään toisen yrittäessä työntää. Sen sijaan ötökkäpokémon siirtyi nopeasti, yllättäen sivuun ja nuorukainen horjahti menettäen tasapainonsa. Scizor käytti tilaisuutta hyväkseen ja muutamalla hurjalla pihtinsä huitaisulla se sai vastustajan maahan selälleen. Nuori pokémon ähkäisi.
-”En lopettanut vielä-!” se ehti sanoa, mutta keskeytti lauseensa nähdessään Scizorin pihdit kurkullaan.
Lyhyt hiljainen heti tuntui ikuisuudelta. Vain tuuli havisi niityn ruohikossa. Sitten Scizor hymähti, veti pihtinsä takaisin ja kääntyi selkä nuorukaista päin. Nuori nuosi ylös, ja katsoi Scizoria osittain nolostuneena, osittain hämillään.
-”Cobalion”, Scizor sanoi, ”jos tuo olisi ollut todellinen taistelu elämästä ja kuolemasta, olisit kuollut. Siksi on tärkeää, että opit häviämisien kautta näiden harjoitusten aikana. Opi häviöstä, niin voitat tositilanteessa.”
-”Kyllä, mestari Scizor...” Cobalion vastasi hieman vaisusti.
-”Tämä riittänee tältä päivältä. Mennään.”
-”Mestari Scizor!”
Mestari Scizor on pulassa. Pitää auttaa. Mutta...Olisin voinut estää tämän, jos vain olisin kertonut...
…...
-”Cobalion, sinä...sinä petit mestari Scizorin. Et ansaitse jäädä tänne. Ole hyvä ja lähde.”
-”Mutta...”
-”Mene kuin olisit jo!”
Cobalion juoksi. Nuori Cobalion juoksi kuin vimmattu, sydän särkyneenä. Se oli pettänyt mestarinsa. Se oli pettänyt ystävänsä. Se ei voinut kuin juosta, juosta ja juosta...
-”...ah!”
Cobalion säpsähti hereille. Se vilkuili ympärilleen. Luola. Se oli pienessä luolassa. Ulkona paistoi aurinko, ulkopuolella olevasta metsästä kuului linnunlaulua. Se oli siis täällä, minne se oli edellisenä iltana jäänyt lepäämään matkaväsymyksestä.
Cobalion oli nähnyt unta...oikeaa painajaista.
Miksi? Miksi kaikkien näiden viiden vuoden jälkeen tämä asia alkoi vaivata juuri nyt?
Miksi?
Kerrotaan, että kauan, kauan aikaa sitten oli kolme suurta soturia. Ritareita, jotka palvelivat vain ja ainoastaan niitä, joita sorrettiin julmassa maailmassa lokaan. He palvelivat vain oikeutta. Kolme ritaria olivat kovin ihailtuja ja arvostettuja. Kun aika heistä jätti, heidän oikeuden henki ei kuollut. Väitetään, että tuo henki ruumillistui ja syntyi uudestaan kolmena Pokémonina. Ajat olivat tuolla syntyhetkellä kovat, sodan uhka oli ilmassa ja hyvin levotonta. Nuo kolme Pokémonia ajautuivat kohtalon oikusta toisistaan erilleen jo ennen kuin niiden silmät olivat avautuneet, jokainen omalle taholleen elämään omaa elämäänsä...
Rauhallisella syrjäseudulla, ihmisten asutuksen tuolla puolen, käytiin taistelua. Aurinko oli jo laskemassa, värjäten taivaan punaisellaan metsän laidassa olevan niityn ylle. Niityllä, kaksi pokémonia kamppailivat. Toinen niistä oli Scizor, joka hehkui tulenpunaisena ilta-auringossa. Se torjui mahtavilla pihdeillään vastapuolen, suunnilleen itsensä kokoisen, nuoren pokémonin iskuja.
Nuori Pokémon oli sininen, ja sillä oli rinnuksessaan valkoinen harja. Päässään olevat, vielä melko lyhyet sarvet ojossa se syöksähteli kohti Scizoria joka joko väisti tai torjui sarveniskut punaisilla pihdeillään.
Nuori pokémon lopulta pinnisti, pisti kaikkensa peliin, syöksyi ja iski sarvillaan Scizoria kaikin voimin. Scizor torjui iskun jälleen pihdeillään.
Nuori pokémon ei antanut periksi, vaan yritti puskea eteenpäin yrittäen saada Scizorin kaatumaan. Turhaan. Scizor oli paljon vahvempi eikä vääntynyt yhtään toisen yrittäessä työntää. Sen sijaan ötökkäpokémon siirtyi nopeasti, yllättäen sivuun ja nuorukainen horjahti menettäen tasapainonsa. Scizor käytti tilaisuutta hyväkseen ja muutamalla hurjalla pihtinsä huitaisulla se sai vastustajan maahan selälleen. Nuori pokémon ähkäisi.
-”En lopettanut vielä-!” se ehti sanoa, mutta keskeytti lauseensa nähdessään Scizorin pihdit kurkullaan.
Lyhyt hiljainen heti tuntui ikuisuudelta. Vain tuuli havisi niityn ruohikossa. Sitten Scizor hymähti, veti pihtinsä takaisin ja kääntyi selkä nuorukaista päin. Nuori nuosi ylös, ja katsoi Scizoria osittain nolostuneena, osittain hämillään.
-”Cobalion”, Scizor sanoi, ”jos tuo olisi ollut todellinen taistelu elämästä ja kuolemasta, olisit kuollut. Siksi on tärkeää, että opit häviämisien kautta näiden harjoitusten aikana. Opi häviöstä, niin voitat tositilanteessa.”
-”Kyllä, mestari Scizor...” Cobalion vastasi hieman vaisusti.
-”Tämä riittänee tältä päivältä. Mennään.”
-”Mestari Scizor!”
Mestari Scizor on pulassa. Pitää auttaa. Mutta...Olisin voinut estää tämän, jos vain olisin kertonut...
…...
-”Cobalion, sinä...sinä petit mestari Scizorin. Et ansaitse jäädä tänne. Ole hyvä ja lähde.”
-”Mutta...”
-”Mene kuin olisit jo!”
Cobalion juoksi. Nuori Cobalion juoksi kuin vimmattu, sydän särkyneenä. Se oli pettänyt mestarinsa. Se oli pettänyt ystävänsä. Se ei voinut kuin juosta, juosta ja juosta...
-”...ah!”
Cobalion säpsähti hereille. Se vilkuili ympärilleen. Luola. Se oli pienessä luolassa. Ulkona paistoi aurinko, ulkopuolella olevasta metsästä kuului linnunlaulua. Se oli siis täällä, minne se oli edellisenä iltana jäänyt lepäämään matkaväsymyksestä.
Cobalion oli nähnyt unta...oikeaa painajaista.
Miksi? Miksi kaikkien näiden viiden vuoden jälkeen tämä asia alkoi vaivata juuri nyt?
Miksi?
Luku 1 - Lähtö
Luku 2 - Sade
Luku 3 - Muukalainen
Luku 4 - Viha
Luku 5 - Kielletty oppi
Luku 6 - Uni
Luku 7 - Pako läpi pimeyden
Luku 8 - Taru kolmesta soturista
Luku 9 - Karu paluu
Luku 10 - Kuin savuna ilmaan