Säilän tie (3.8.2015: Luku kymppi!)

Yleistä Pokémon-keskustelua (suosikit, anime, manga, oheistuottet, ...)

Säilän tie (3.8.2015: Luku kymppi!)

ViestiKirjoittaja Doragon » 22.02.2013 15:09

Sainpa inspistä kirjoittaa tämmöstä tarinaa niis. Kertokaa mitä mieltä olette.
Ja joo meikä on värkännyt tähän jotain kuvitustakin.

Prologi - Legendan alku
Spoiler:
Kolme soturia. Kolme oikeuden säilää. Kolme oikeuden puolesta taistelevaa pokémonia. Heidän nimensä ovat Cobalion, Terrakion ja Virizion. Heidän urotöistään kerrotaan pitkin maita ja mantuja. Mutta mistä he tulivat? Miten tämä kolmikko syntyi tähän maailmaan ja päätti ruveta varjelemaan oikeutta? Se on pitkälti jäänyt aikojen saatossa hämärään, ja erilaisia visioita näiden kolmen synnystä ollaan esitetty lukuisia.
Kerrotaan, että kauan, kauan aikaa sitten oli kolme suurta soturia. Ritareita, jotka palvelivat vain ja ainoastaan niitä, joita sorrettiin julmassa maailmassa lokaan. He palvelivat vain oikeutta. Kolme ritaria olivat kovin ihailtuja ja arvostettuja. Kun aika heistä jätti, heidän oikeuden henki ei kuollut. Väitetään, että tuo henki ruumillistui ja syntyi uudestaan kolmena Pokémonina. Ajat olivat tuolla syntyhetkellä kovat, sodan uhka oli ilmassa ja hyvin levotonta. Nuo kolme Pokémonia ajautuivat kohtalon oikusta toisistaan erilleen jo ennen kuin niiden silmät olivat avautuneet, jokainen omalle taholleen elämään omaa elämäänsä...


Rauhallisella syrjäseudulla, ihmisten asutuksen tuolla puolen, käytiin taistelua. Aurinko oli jo laskemassa, värjäten taivaan punaisellaan metsän laidassa olevan niityn ylle. Niityllä, kaksi pokémonia kamppailivat. Toinen niistä oli Scizor, joka hehkui tulenpunaisena ilta-auringossa. Se torjui mahtavilla pihdeillään vastapuolen, suunnilleen itsensä kokoisen, nuoren pokémonin iskuja.
Nuori Pokémon oli sininen, ja sillä oli rinnuksessaan valkoinen harja. Päässään olevat, vielä melko lyhyet sarvet ojossa se syöksähteli kohti Scizoria joka joko väisti tai torjui sarveniskut punaisilla pihdeillään.
Nuori pokémon lopulta pinnisti, pisti kaikkensa peliin, syöksyi ja iski sarvillaan Scizoria kaikin voimin. Scizor torjui iskun jälleen pihdeillään.
Kuva
Nuori pokémon ei antanut periksi, vaan yritti puskea eteenpäin yrittäen saada Scizorin kaatumaan. Turhaan. Scizor oli paljon vahvempi eikä vääntynyt yhtään toisen yrittäessä työntää. Sen sijaan ötökkäpokémon siirtyi nopeasti, yllättäen sivuun ja nuorukainen horjahti menettäen tasapainonsa. Scizor käytti tilaisuutta hyväkseen ja muutamalla hurjalla pihtinsä huitaisulla se sai vastustajan maahan selälleen. Nuori pokémon ähkäisi.
-”En lopettanut vielä-!” se ehti sanoa, mutta keskeytti lauseensa nähdessään Scizorin pihdit kurkullaan.
Lyhyt hiljainen heti tuntui ikuisuudelta. Vain tuuli havisi niityn ruohikossa. Sitten Scizor hymähti, veti pihtinsä takaisin ja kääntyi selkä nuorukaista päin. Nuori nuosi ylös, ja katsoi Scizoria osittain nolostuneena, osittain hämillään.
Kuva
-”Cobalion”, Scizor sanoi, ”jos tuo olisi ollut todellinen taistelu elämästä ja kuolemasta, olisit kuollut. Siksi on tärkeää, että opit häviämisien kautta näiden harjoitusten aikana. Opi häviöstä, niin voitat tositilanteessa.”
-”Kyllä, mestari Scizor...” Cobalion vastasi hieman vaisusti.
-”Tämä riittänee tältä päivältä. Mennään.”

-”Mestari Scizor!”
Mestari Scizor on pulassa. Pitää auttaa. Mutta...Olisin voinut estää tämän, jos vain olisin kertonut...
…...
-”Cobalion, sinä...sinä petit mestari Scizorin. Et ansaitse jäädä tänne. Ole hyvä ja lähde.”
-”Mutta...”
-”Mene kuin olisit jo!”
Cobalion juoksi. Nuori Cobalion juoksi kuin vimmattu, sydän särkyneenä. Se oli pettänyt mestarinsa. Se oli pettänyt ystävänsä. Se ei voinut kuin juosta, juosta ja juosta...
Kuva

-”...ah!”
Cobalion säpsähti hereille. Se vilkuili ympärilleen. Luola. Se oli pienessä luolassa. Ulkona paistoi aurinko, ulkopuolella olevasta metsästä kuului linnunlaulua. Se oli siis täällä, minne se oli edellisenä iltana jäänyt lepäämään matkaväsymyksestä.
Cobalion oli nähnyt unta...oikeaa painajaista.
Miksi? Miksi kaikkien näiden viiden vuoden jälkeen tämä asia alkoi vaivata juuri nyt?
Miksi?


Luku 1 - Lähtö
Luku 2 - Sade
Luku 3 - Muukalainen
Luku 4 - Viha
Luku 5 - Kielletty oppi
Luku 6 - Uni
Luku 7 - Pako läpi pimeyden
Luku 8 - Taru kolmesta soturista
Luku 9 - Karu paluu
Luku 10 - Kuin savuna ilmaan
Viimeksi muokannut Doragon päivämäärä 03.08.2015 23:22, muokattu yhteensä 14 kertaa
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie

ViestiKirjoittaja PokéGirl4-ever » 22.02.2013 15:55

WOW. (Kun en muuta sano :P)

Juuri sellaista tekstiä, jota "oikeissa kirjoissa" arvostan. Kuvailevaa ja sellaista, jossa viittaillaan menneisiin tapahtumiin (sellainen jos mikä hivelee lukijan mielikuvitusta). Lisäksi mahtavat kuvat, joiden laittamisestakin jo tietää että olet nähnyt vaivaa :)

Jatkoa odotellessa :P
PokéGirl4-ever
 
Viestit: 412
Liittynyt: 26.12.2012 16:25

Re: Säilän tie

ViestiKirjoittaja Flyffel » 23.02.2013 01:35

Henkilökohtaisesti en tykkää yhtään "mestari-oppilas"-suhteista tarinoissa, mutta odottelenpa jatkoa. P:
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41

Re: Säilän tie

ViestiKirjoittaja Shiny Entei » 23.02.2013 02:12

Jatkoa odotellessa. Musketöörien nelikko/kolmikko ovat ehdottomasti 5th Gen suosikkini, ja niiden ympärille muodostuvat tarinat kiinnostavia. Lisäksi uniikki kuvituksesi antaa tarinalle hiukan lisää elämää, joka on erinomainen lisäys.
White Friend Code: Alex: 0948 1614 7186.
3DS Friend Code: Alex: 1950-8795-1614
Avatar
Shiny Entei
 
Viestit: 821
Liittynyt: 01.11.2010 16:41
Paikkakunta: Crown City
(: Tähänkö sitä pitäisi jotain tekstiä pistää? :)

Re: Säilän tie

ViestiKirjoittaja PRaGiGaM » 26.02.2013 20:14

LISÄÄ TARINOITA kiitos...Anteeksi agreevisuuteni :P
Entinen nimimerkki: victini
Vaihtikseni osoite viewtopic.php?f=26&t=3268
Avatar
PRaGiGaM
 
Viestit: 471
Liittynyt: 10.12.2012 20:03
(: Avatar Made in Taiderun.. Tasin taidetöpö

Re: Säilän tie

ViestiKirjoittaja OshaFan » 28.02.2013 08:57

Yay!
Tämä alkoi mielenkiintoisesti. Odotan jatkoa :D

Ja nuo kuvitukset ovat hienot~
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Säilän tie

ViestiKirjoittaja Doragon » 01.03.2013 16:16

Kiitokset palautteesta, arvostan sitä suuresti.
Tässäpä ois ensimmäinen luku. Sain tämän jo kirjoitettua viime sunnuntaina, mutta vei hieman aikaa kun piti piirtää nuo kuvatkin...jotka nekin sain piirrettyä jo päiväkausia sitten.

Luku 1 - Lähtö
Spoiler:
Kuningaskunta oli jo pitkään ollut sekasorron vallassa. Ikääntyvä kuningas haluttiin syrjäyttää vallasta, ja joka puolella oli kahnauksia kansalaisten ja kuninkaan väen välillä. Itse kuningas ei halunnut millään luopua vallastaan ja vastasi kansan vallankaappausyrityksiin voimalla. Vuosien varrella kahnaukset sen kuin pahenivat, kunnes tultiin siihen pisteeseen että oltiin jo lähes sotatilassa. Kuninkaan joukot, ihmiset ja pokémonit, olivat pelättyjä kansan keskuudessa. Erinnäiset vastarintajoukot yrittivät vastustaa heidän mahtiaan, mutta taistelut eivät johtaneet minnekään. Vain kaikkein syrjäisimmät seudut olivat säästyneet pahimmilta kahnauksilta. Ainakin toistaiseksi.

Melko syrjäisellä seudulla, kaukana ihmisten asutuksesta oli paikka joka oli säästynyt tähän asti levottomuuksilta. Paikka oli kallioinen, vain harvassa kasvoi minkään sortin kasveja. Karun maaperän vuoksi harva siellä viihtyi. Mutta paikassa oli elämää. Seudulla asusteli Roggenrolia ja Boldoreita. Nyt ne olivat kokoontuneet seuraamaan merkillistä tapahtumaa: muita selvästi suurempi Boldore ja sitäkin isompi, harmaaruskea pokémon jolla oli päänsä sivuilla sirppimäiset sarvet, olivat kaikkien ympäröimänä. Muut pitivät pientä etäisyyttä ja seurasivat mitä tuo kaksikko oli juuri tekemässä.
Kuva
Iso Boldore oli kunnioitusta herättävä, vaikkei ollut kehittynyt viimeiseen muotoonsa. Sillä oli jokunen lohkeama ja paljon naarmuja sinertävässä kivipinnassaan, ja se näytti todella kovalta. Se astui itseään kahdesti suuremman kivenlohkareen eteen, ja katsoi sitä hetken. Sitten se löi päänsä kiveen niin kovaa kuin pystyi.
Ympärillä olevat pienemmät Roggenrolat ja Boldoret kohahtivat innostuksissaan, kun ison Boldoren päällään lyönä lohkare halkesi keskeltä kahtia, ja pienempiä kiviä lenteli sivuille. Iso Boldore kääntyi yleisöön ja röyhisti rintaansa ylpeänä saavutuksestaan.
Harmaanruskea pokémon tuhahti hieman huvittuneena. Kaikki hiljenivät ja jäivät katsomaan kun se valitsi sitä itseään ainakin kolme tai neljä kertaa suuremman kivenlohkareen, joka oli vähintään kolme metriä korkea. Harmaanruskea tuijotti lohkaretta.
-”Ei kai se aio rikkoa tuota?”
-”Olkoon vaikka kuinka kova pää, ei se siihen pysty.”
Yleisön seasta kuului kuiskintaa, joka päättyi kuin seinään harmaanruskean murahtaessa. Se valmistautui. Se veti syvään henkeä...ja sitten harppasi päin lohkaretta ja iskien mustan päälakensa siihen niin kovaa että rysähti.Rysähdyksen ääni oli niin kova, että maa suorastaan tärähti kaikkien alla.
Ensin ei näyttänyt tapahtuvan mitään. Lohkare näytti samalta kuin äskenkin.
-”Sanoinhan ettei se pysty siihen.”
-”Taisi olla liian iso pala purtavaksi joka Terrakionil...”
Äkkiä kuului voimakas ääni. Kivi halkesi yllättäen siitä kohtaa mihin harmaaruskea oli iskenyt, ja sitten se hajosi tuhannen säpäleiksi. Kaikki haukkoivat henkeään yllättyneinä kivensirujen ropistessa ympäriinsä.
Hetken oli hiljaista, ja sitten yleisö alkoi hihkua kovaan ääneen:
-”Terrakion voitti!”
-”Sillä on kovin pää!”
Harmaanruskea eli Terrakion katseli tyytyväisenä maassa olevia kivensirpaleita, jotka hetki sitten olivat olleet se valtava lohkare.
-”Kyllä meikämanne osaa käyttää päätäni, vae mitä?” se sanoi ja heilautti päätään iskien sarvillaan ilmaa.
Iso Boldore hipsi hiljaa taka-alalle koettuaan tappion tässä kilpailussa.

Tässä paikassa, jossa ihmiset eivät viihtyneet ja vain hyvin harvat pokémonitkin selviytyivät, tapahtui tuona päivänä jotain, joka tulisi vaikuttamaan sodan kulkuun. Ilmassa oli selvästi jotain uhkaavaa, kun kivikkojen pokémonit huomasivat jonkin lähestyvän. Maan tärähtely kertoi, että joku suuri oli tulossa. Se ei ollut kukaan paikallisista, sillä kivikolla ei asunut ketään joka voisi tärisyttää maata sillä lailla. Roggenrolat alkoivat hermostuneena pyöriä ympäriinsä ja Boldoret vaihtoivat levottomana painoa jalalta toiselle. Oli syntymässä paniikki. Terrakion oli myös paikalla, ja yritti rauhoitella muita:
-”Ei mitään hätää, kaverit! Meikä on täällä!”
Muut eivät kuitenkaan rauhoittuneet. Terrakion huokaisi ja pamautti maata sorkallaan toivoen sen saavan muut järkiinsä, mutta tuloksetta. Paniikki vain yltyi, ja pienet Roggenrolat törmäilivät jo toisiinsa...
-”Rauhoittukaa.” syvä, voimakas ääni sanoi yllättäen.
Terrakion kääntyi ja näki takanaan seisovan vanhan ja suuren, suuren Gigalthin. Se oli Terrakioniakin suurempi, sen vanha kivipinta oli käynnä naarmuja ja lohkeamia. Ja kun se puhui, kaikki muut hiljenivät ja jäivät seisomaan paikoilleen.
-”Isopappa...!” Terrakion henkäisi.
-”Emme voi säntäillä ympäriimme kun vaara uhkaa.” Gigalith sanoi syvällä, mahtipontisella äänellään, ”Kaikki taakseni. Minä kohtaan vieraat.”
Ilman yhtäkään vastaansanomista kaikki, jopa Terrakion siirtyi Gigalithin taakse. Maan tärähtely voimistui, ja pian heidän näköpiiriinsä ilmestyi sen aiheuttaja.
Joukko vieraita pokémoneja, hurjan näköinen ja valtava Aggron etunenässään lähestyi. Ne kulkivat suoraan kohti Gigalithin johtamaa laumaa. Kun ne olivat aivan heidän edessään, Aggron pysähtyi. Samaten sen seuraajat.
Gigalith, Terrakion, Boldoret ja Roggenrolat tuijottivat tulokkaita. Ne kaikki olivat hurjan näköisiä, voimakkaita pokémoneja. Aggronilla oli päässään ja yläruumissaan outo, vihertävä haarniska jossa oli jonkin sortin vaakuna.
Aggronin siniset silmät tuijottivat Gigalithia.
-”Oletko sinä paikallinen johtaja?” teräspokémon kysyi.
-”Sanovat tämän suvun matriarkaksi” Gigalith sanoi syvällä äänellään, ”ja vastaan siis kaikesta sukuamme koskevista asioista.”
Aggron tuhahti.
-”No, ”matriarkka”, meillä olisi teidän joukollenne viesti...” se sanoi, piti tauon ja jatkoi mahtipontisena, ”kuninkaalta.”
Kaikki Gigalithin takana hätkähtivät. Kuninkaalta? Mitä asiaa itsellä kuninkaalla oli tänne syrjäseudulle? Nuorimmat eivät edes tienneet kuka kuningas oli. Myöskään Terrakion ei tiennyt oikeastaan. Oli kuullut joskus Gigalithin mainitsevan jotain, että kuningas saisi antaa jo vallan nuoremmille tai jotain...
-”Mitä asiaa kuninkaalla on meille?” Gigalith kysyi rauhalliseen sävyyn.
-”Kuningas haluaa, että kaikki kynnelle kykenevät tulisivat hänen luokseen voidakseen palvella hänen korkeutensa alaisuudessa” Aggron selitti.
Mitä? Kaikki olivat hämillään.
-”Siis kuningas haluaa meidän palvelevan häntä?” Gigalith tiedusteli Aggronilta.
-”Niin juuri, ja hän takuulla palkitsee kaikki ruhtinaallisesti jos-”
-”Ei tule kauppoja. Meidän paikkamme on täällä, ettekä vie meitä minnekään” suuren kivipokémonin ääni oli niin syvä ja voimakas, että se tuntui melkein tärisyttävän maata.
Kaikki olivat hetken hiljaa. Aggronin kasvoilla oli epäuskoinen ilme.
-”Jos ei hyvällä, niin sitten pahalla. Pojat!”
Aggron huudahti mukanaan tulleille pokémoneille, jotka alkoivat saman tien syöksyä Gigalithin taakse viedäkseen Roggenrolat ja Boldoret mukanaan vaikka väkisin. Silloin Terrakion puuttui peliin, ja iski tunkeiljat takaisin yhdellä voimakkaalla sarvensa huitaisulla.
-”Kuulitte mitä isopappa sanoi!” Terrakion ärjyi, ”häipykää te mokomat...!”
Se hyökkäsi nyt Aggronia kohti kuin vimmattu, ja onnistui työntämään sitä taaksepäin puskemalla sitä päällään. Aggron ärjähti ärsyyntyneenä ja iski Terrakionin takaisin Focus Punchilla. Härkäpäinen pokémon ei kuitenkaan kaatunut maahan tästä iskusta, vaan jäi seisomaan oranssit silmät leimuten ja tuijottaen herkeämättä Aggronia.
-”Sinä...miten kehtaat uhmata minua, kuninkaan valiokaartin jäsentä!” se ärjyi Terrakionille, ”saat maksaa tuosta! Muut, pysykää sivussa! Minä hoitelen sen yksin!”
Aggron ja Terrakion asettuivat vastakkain tuijottaen toisiaan silmiin. Gigalith avasi suunsa:
-”Anna olla, Terrakion. Älä haasta riitaa heidän kanssaan.”
Mutta Terrakion ei kuunnellut. Se pahoitteli kyllä mielessään ettei totellut isopapan käskyä, vaan päätti kohdata tämän otuksen joka oli yrittänyt viedä Terrakionin perheen.
Aggron syöksyi kohti käyttäen Iron Headia. Teräksinen kallo iskeytyi Terrakionin mustaa kivipäätä vasten. Molemmat lensivät iskusta taaksepäin, mutta Aggron jäi tärmäyksestä hieman pökerryksiin. Terrakion käytti tilaisuutta hyväkseen, kääntyi ja iski molemmilla takasorkillaan teräspokémonia Double Kickillä. Isku oli voimakas ja sai Aggronin horjumaan. Terrakion syöksähti aivan Aggronin naaman eteen ja iski hurjasti molemmilla sarvillaan: Close Combat!
Aggron vaipui maahan. Terrakion oli voittanut. Kuninkaan joukot menivät Aggronin luo ja auttoivat sen pystyyn. Teräspokémon nosti katseensa Gigalithiin ja muihin sanoen:
-”Te...saatte vielä maksaa. Vetäydymme tällä kertaa, mutta ensi kerralla en lupaa olla näin hellä.”
Se käänsi katseensa Terrakioniin.
-”Ja sinä...! Et edes kuulu heikäläisiin...”
-”Miten niin? Sanokkin jotain pahaa perheestäni ja-”
-”Perheesi? Hah! Et ole edes heidän näköisensä. Ja saat vielä uskoa, että palaamme pian rankaisemaan sinua, koska vastustit kuninkaan tahtoa! Hyvästi!”
Kuninkaan väki kääntyi loukkaantunutta Aggronia tueten ja lähtivät. Roggenrolat ja Boldoret supisivat huolestuneen oloisina ja suuri Gigalith oli hiljaa. Terrakion käveli hiljalleen sivuun, mietteliään ja vaisun oloisena...

Oli yö. Pilvetön taivas oli tähtiä täynnä, ja täysikuu valaisi hämärää maan kamaraa. Kivikolla, yksin ja syrjässä, istui Terrakion valvoen. Vieressä solisi pieni puro, jonka pintaa se tuijotti hiljaa. Pinnalta heijastui Terrakionin kasvot ja kuu.
Kuva
Et ole edes heidän näköisensä. Terrakion pohti mitä Aggron oli sanonut. Kyllähän se tiesi sen itsekin. Mutta kun pienestä pitäen se oli ollut täällä, kasvanut Roggenrolien, Boldoreiden ja isopapan kanssa...se tunsi olevansa yksi niistä. Mutta kaiketi se oli tiennyt aina sisimmässään, ettei näin ollut...
Pimeästä kuului askelia. Raskaita, hitaita askelia jotka lähestyivät. Terrakion ei jaksanut välittää, vaan odotti kunnes askeleet kuuluivat sen selän takaa ja lakkasivat.
-”...Isopappa.”
-”Mikä hätänä, poikani?” sanoi syvä ääni kysyvästi Terrakionin takaa.
-”Mikä oikein olen?” Terrakion kysyi, ”En ole yksi teistä...minne meikäläinen sitten kuulun? Vai...kuulunko minnekään?”
Gigalith asteli toisen vierelle ja istahti.
-”Siitä on kuutisen kesää, kun löysin yhtenä hyvin myrskyisenä päivänä pienen poikasen. Poikanen oli merkillisin näkemäni pokémon koskaan, ja se oli yksin ja kylmissään.” Gigalith kertoi. ”Hän oli hyvin heikko, ja oli varmasti menehtynyt ilman apua. Siksi otin hänet ja toin meidän pariimme. Hän kasvoi, ja hänestä tuli minulle yhtä rakas kuin omasta pojastani.”
Terrakion katsoi Gigalithia. Suuri kivipokémon tuijotti suurta täysikuuta, sen vanhat, naarmuiset ja lohkeilevat kasvot näyttivät kuun hopeisessa valossa melkein surumielisiltä.
-”Sinä todella suututit kuninkaan joukot tänään. Ja tätä maailmaa ja elämää nähneenä sen tiedän ettei siitä seuraa hyvää.”
-”Mitä meikä voi sitten tehdä?”
Gigalith ei vastannut. Se nousi, ja käveli poispäin, mutta pysähtyi vielä:
-”Jos koskaan tarvitset vastausta vaikeaan asiaan, kysy sitä sisimmästäsi. Sisin tietää oikean tien.”
Niine sanoineen se käveli pois, jättäen Terrakionin yksin. Se vilkaisi isopapan perään olkansa yli, ja vilkaisi sitten tähtitaivaalle. Niin paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia...

Kuva
Pienet kirkkaat säteet nousivat tummalle, siniselle taivaalle taivaanrannalta. Yö oli väistymässä aamuksi, ja valo alkoi nousta kallioisen alueen ylle.
Kaikki olivat vielä unten mailla, kun kivikon reunamilta näkyi liikettä. Terrakion kulki kohti aavaa erämaata, joka alkoi kivikon tuolla puolen.
Koko yön Terrakion oli miettinyt asioita päässään. Lopulta sen mielessä oli alkanut muotoutua tuo ajatus, joka syntyi sen sisimmässä pitkään piilossa ollesta tunteesta. Tuo tunne oli herännyt eilisen tapahtumien johdosta, ja nyt se ikään kuin kuiski Terrakionille jotain. Se ei itsekään ymmärtänyt mitä tuo oli, mutta se ainakin luuli tietävänsä, mitä piti tehdä.
Terrakion seisoi kivikkoisen alueen reunalla, edessä alkoi kuollut erämää. Kaukaisuudessa, taivaanrannassa saattoi melkein nähdä jotain vihreää, mutta se ei ollut ihan varma. Oli vielä hieman hämärää. Terrakion heitti vielä katseen olkansa yli kohti kivikkoa, tuota paikkaa jossa se oli viettänyt melkein koko elämänsä, ja jonka se tunsi kodikseen.
Anteeksi aiheuttamani vaiva. Kuninkaan väki on varmasti vihoissaan meikälle, enkä voi jäädä. Muutenhan tekin joutuisitte ongelmiin. Sori, isopappa, kaikki...
Terrakion kääntyi kohti erämaata ja rymisti sitä kohti aamun ensisäteiden paistaessa sen selkään. Ensimmäistä kertaa kivikolle saavuttuaan Terrakion lähti sieltä suureen maailmaan.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (1.3.2013: Luku 1)

ViestiKirjoittaja Haganeproductio » 01.03.2013 18:28

On muuten todella mielenkiintoinen tarina tulossa... Ja nuo kuvatkin ovat plussaa. Tapa, jolla Terrakion puhui, jotenkin sopii hänelle. Voin jo kuvitella hänet puhumassa Bruno Lähteenmäen äänellä (Sly-pelien Murray, Prätkähiirten Moto, miljoona muuta "lihaskimppua" ja vähemmän sellaisia) ja asd. Sie osaat hyvin kuvailla ja samalla kuljettaa tarinaa eteenpäin siten, että se ei jää junnaamaan maisemien kuvailuun tai vastaavaa.
準備OK! 目指すは勝利!出発進行!
Pokerus the coastal town -roolipeli
Spoiler:
3DS= 3754-7208-7808 Hagsu
Black= 3396-3012-2790 MARY
White 2= 0047-0699-8469 Hp
Avatar
Haganeproductio
 
Viestit: 188
Liittynyt: 19.11.2012 15:35
Paikkakunta: Tampere
(: みなさんスマイル!

Re: Säilän tie (1.3.2013: Luku 1)

ViestiKirjoittaja Doragon » 08.03.2013 19:26

Hmph. Tässä olisi toinen luku. Saa edelleen heittää mielipiteitä tarinankulusta ja silleen...koska mielipiteitä on aina mukava lukea. Ja ne saavat meikän jatkamaan kirjoittamista.

Luku 2 - Sade
Spoiler:
Vaikka olikin päivä, oli hieman hämärää. Koko taivaankansi peittyi harmaaseen pilviharsoon, joka laski maan päälle kylmän ja kostean hämäränsä.
Kuva
Avoimella ruohoniityllä käveli sininen pokémon, jolla oli pitkät, hieman kippuraiset sarvet ja komea harjas rinnuksellaan. Cobalion oli kävellyt jo varhain aamusta lähtien: jokin sai sen mielen tänään levottomaksi. Se kulki siihen suuntaan mistä tuuli puhalsi: kylmä ja sadetta enteilevä tuuli tuntui tuovan mukanaan jotain muutakin...
Äkkiä Cobalion pysähtyi. Maa sen edessä vaihtui ruohikosta jyrkkään kallioiseen reunaan, josta oli kymmenien metrien pudotus alhaalta eteen aukeavalle metsälle. Suuren metsän tuolla puollen saattoi nähdä kuollutta erämaata.
Cobalion seisoi reunalla, ja alhaalta metsästä puhaltava viima sai sen harjaksen liehumaan. Tuuli toi mukanaan jotain muutakin. Tunteen, jonka Cobalion tunnisti heti: taistelu. Metsässä taisteltiin.

Metsän siimeksessä käytiin hurjaa taistelua. Pienellä metsäaukiolla joukko hurjia, voimakkaita pokémoneja joilla oli yläruumiinsa tiennoilla vihertävä haarniska vaakunalla, olivat yhden ainokaisen kimpussa. Se oli Terrakion.
Terrakion onnistui pakenemaan kuolleen erämaan yli metsään, mutta oli saanut kuninkaan kaartin peräänsä. Metsässä kaarti oli saavuttanut tämän suuren härkäpään, joka taisteli urhoollisesti ylivoimaa vastaan.
Ainakin kymmenen kaartin jäsentä oli Terrakionin kimpussa samalla kun sivussa oleva Aggron jakeli käskyjä. Se oli sama Aggron, jonka Terrakion oli onnistunut päihittämään aiemmin kivikolla. Se oli käyttänyt hyväkseen suhteitaan ja saanut mukaansa monta kuninkaan kaartilaista maksamaan takaisin kokemansa karvas tappio.
-"Hyvä! Kapteeni Liepard, mene sivuun ja anna kapteeni Volcaronalle tilaa! " Aggron komensi.
Liepard hyppäsi sivuun antaen tilaa Volcaronalle, joka kävi Terrakionin kimppuun ja käytti hyvin pistävää Bug Buzzia. Isku sai Terrakionin pysähtymään paikoilleen. Se kouristeli voimakkaiden ääniaaltojen kourissa, ja vaipui maahan polvilleen. Se oli laskenut puolustuksensa.
-"Kapteenit Pawniard ja Zebstrika, toimikaa!" Aggron huudahti. Nuo kaksi lähtivätkin hyökkäämään kohti Terrakionia, joka ei voinnut kuin katsoa kivun kourissa kulmiensa alta hyökkääjiään ja kirota epäonneaan...
Silloin metsästä ammuttu valtava hopeainen säde osui Pawniardiin ja Zebstrikaan, iskien ne ne takaisin. Sama isku myös keskeytti Volcaronan korvia raastavan ääntelyn. Terrakion nousi polviltaan ja katsoi iskun suuntaan. Samoin kaartilaiset.
Puiden välissä, taistelukenttänä olevan pienen aukion reunalla seisoi Cobalion. Se oli iskenyt kaartilaisia Flash Cannonillaan. Teräksinen pokémon tuijotti kuninkaan kaartin jäseniä silmillään, jotka olivat jäätävän keltaiset. Noiden silmien pistävä, tunteeton katse sai väkivahvat kaartilaisetkin hieman hätkähtämään. Ennen kuin he ehtivät reagoida, Cobalion oli jo syöksynyt niiden sekaan aiheuttaen sekasortoa yleensä niin järjestäytyneissä kaartilaisissa. Se meni Terrakionin luo, auttaen sen jaloilleen.
-"Pystytkö liikkumaan?" Cobalion kysyi.
-"Äh...joo, juu pystyn." Terrakion ähkäisi takaisin.
Kaartilaiset kävivät uudestaan päälle, mutta Cobalion oli valmiina. Pari huitaisua sarvillaan, muutama Iron Head sekä pari voimakasta puskua Terrakionilta, ja kaartilaisten rinkiin syntyi aukko. Cobalion syöksyi aukosta Terrakion tiiviisti vanavedessään metsään, kadoten pusikkoihin.
Lyhyen hetken ajan kuninkaan kaarti ei ollut täysin ymmärtänyt mitä oli juuri tapahtunut, mutta sitten Aggron palautti ne todellisuuteen hurjasti ärjyen:
-"PERÄÄN! ÄLKÄÄ PÄÄSTÄKÖ NIITÄ PAKOON!!"

-"Kiitti äskeisestä" Terrakion puhisi yrittäessään pysyä Cobalion ravissa mukana, "Yleensä meikäläinen hoitelisi tommoset yksinkin, mutta nyt oli vähän huono päivä..."
Kuva
Cobalion ei vastannut taikka edes vilkaissut Terrakioniin, vaan juoksi.
-"Niin tuota noin..." Terrakion ähkäisi, "meikä on Terrakion! Entäs teikä?"
-"...Cobalion."
Kaksikko ravasi hetken hiljaa.
-"Hmph...Teikä ei taida olla puheliasta sorttia..."
Äkkiä Cobalion pysähtyi ja vilkaisi taivaalle. Terrakion pysähtyi myös, ihmetellen toisen käytöstä. Cobalion tuijotti puiden oksien välistä pilkottavaa harmaata taivasta. Äkkiä Terrakion tunsi naamallaan sadepisaran. Ja toisenkin. Useampia pisaroita. Ja yhä useampia. Pian ilma oli sakeanaan pisaroita kun satoi kaatamalla.
-"Minne ne menivät?!"
-"Hei! Tuolla näkyy jotain!"
Kuninkaan kaartilaisten äänet kuuluivat hyvin läheltä.
Cobalion lähti juoksemaan. Terrakion harppasi sen perään ähkien:
-"H-hei...! Emme kai me aiota nyt tässä kaatosateessa kulkea?! Etsittäisiin vaan suoja..."
-"Kuninkaan kaarti on perässämme. Emme voi pysähtyä. Ja sitä paitsi sade on onni: se kastelee ja huuhtoo maan peittäen jälkemme."
-"Meikä vihaa vettä..." Terrakion puhisi itsekseen. Se yritti ravistella itsensä kuivaksi, mutta kastui saman tien uudelleen. Itsekseen murahdellen se kuitenkin seurasi Cobalionia: sisimmässään se tiesi, että toinen oli oikeassa. Vihollinen oli perässä, eikä saanut pysähtyä hetkeksikään.
Kuva

Ravattuaan jonkin aikaa Cobalion pysähtyi. Perässään läähättäen rymistelevä Terrakion vilkaisi eteenpäin, ja näki pysähtymisen syyn: edessä oli joki.
Normaalisti joki virtasi rauhallisena, mutta kamala kaatosade oli saanut sen tulvimaan yli äyräidensä. Virta oli hurja. Jos sinne joutui, se olisi menoa.
-"Tästä täytyy päästä yli" Cobalion totesi.
-"Et voi olla tosissas!" Terrakion voihkaisi, "Eikö me voitais vain mennä ylä- tai alavirtaan? Cobalion hei...?"
Cobalion ei taaskaan vastannut. Se etsi katseellaan mahdollista tapaa päästä tästä yli. Ja pian sen silmät löysivätkin, mitä se oli etsinyt: kiviä.
Normaalisti kivet ylsivät pinnan yläpuolelle, mutta nyt ne hädin tuskin näkyivät pauhaavan veden pinnalta. Ne eivät olleet kuitenkaan kokonaan veden alla, joten...
-"Nuo kivet. Pääsemme niitä pitkin vastarannalle."
-"Eih. Eijeijei. Ei missään nimessä. Meikä ei varmasti kulje TUOSTA."
Tehdäkseen itsensä selväksi Terrakion istahti joen penkereen mutaan. Oli kuin mikään mahti maailmassa ei saisi sitä ylös mudasta.
Cobalion vilkaisi Terrakionia, ja sitten jokea.
-"...Miten vain haluat."
Cobalion mittasi katseellaan matkaa lähimmälle kivelle. Se otti oikeanlaisen asennon, jännitti kehonsa lihakset, ja loikkasi. Cobalion pääsi ensimmäiselle kivelle, josta se hyppäsi vauhdista kohti seuraavaa. Cobalionin etujalat olivat hädin tuskin koskettaneet seuraavaa kiveä, kun sen ote lipsahti.
Rannalla oleva Terrakion hätkähti. Cobalion kuitenkin ei ehtinyt pudota jokeen, vaan työnsi takajalkansa eteen saaden kivestä hetkellisesti jalansijan ja ponkaisi kohti seuraavaa kiveä. Huonosti koordinoitu hyppy huonosta asennosta kuitenkin maksoi kalliisti. Cobalionin hyppy ei riittänyt seuraavalle kivelle, vaan se tippui molskahtaen kuohuvan joen syövereihin.
Rannalla olevaan Terrakioniin tuli nyt liikettä. Se ponkaisi hetkessä pystyyn ja lähti juoksemaan rantaa pitkin alajuoksulle päin niin kovaa kuin pääsi.
Äkkiä edessä rannan luonna oli suurehko pystyssä oleva kelopuu. Sen enempää ajattelematta Terrakion iski kivenkovan kallonsa keloa päin, ja se kaatui rytisten jokeen. Puu oli onneksi tarpeeksi pitkä ja ylsi vastarannalle saakka luoden sillan joen yli.
Silloin virta toi Cobalionin kohdalle. Vaahtoavan ja vyöryvän veden keskelläkin tämä oli onnistnut säilyttämään tilannetajunsa ja sen enempää empimättä teki lyhyen sukelluksen, ja käyttäen virtaa hyödykseen teki hypyn joesta keloa päin. Cobalion sai etujalkansa rungon päälle, ja samassa hetkessä se oli vetänyt itsensä ylös ja parilla loikalla olikin jo vastarannalla.
Rannalle päästyään Cobalion pysähtyi ja kääntyi katsomaan vastarannalla yhä seisovaa Terrakionia. Härkäpää vilkaisi lahoa puunrunkoa, ja sitten Cobalionia. Sen kasvoilta saattoi lukea kuinka epätoivoinen ja epäuskoinen se oli.
-"Tuolla! Voin vaikka vannoa että ne menivät tuohon suuntaan!"
Kaartin jäsenten huudot kantautuivat Terrakionin korviin sateen kohinan ja joen pauhun takaa. Syvästi henkäisten se astui kelolle, ja parilla ripeällä askeleella oli päässyt jo puoleen väliin kunnes...
KRAK!
Kelo murtui Terrakion painon alla. Sen enempää empimättä se otti valtavan harppauksen ja mätkähti vastarannan penkereelle mutaan. Terrakion ehti vilkaista vielä sen verran jokeen päin, että näki miten kelo halkesi kahtia ja mahtava virta vei molemmat puoliskot mennessään. Se nousi, vilkaisi Cobalionia. Cobalion katsoi takaisin, ja sitten kaksikko kääntyi vielä joen puoleen.
He olivat hetken hiljaa ja tuijottivat pauhaavaa virtaa.
Joen toiselta puolelta kuului kosken pauhun yli kuninkaan kaartin huudot. He olivat lähellä.
-"Tuo kyllä pysäyttää ne." Terrakion totesi.
-"Ei. Jos me pääsimme yli, niin pääsevät kyllä hekin. Tule, emme voi jäädä tähän."
Kaksikko ravasi sen enempää sanomatta pusikkoihin sateen ropistessa heidän päälleen.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (8.3.2013: Luku 2)

ViestiKirjoittaja Hero » 09.03.2013 18:20

+1
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Säilän tie (8.3.2013: Luku 2)

ViestiKirjoittaja Flyffel » 24.05.2013 23:34

Jatkuuko tämä vielä?
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41

Re: Säilän tie (8.3.2013: Luku 2)

ViestiKirjoittaja Doragon » 28.05.2013 14:48

Motivaatio on ollut alhaalla lukioiden näennäisen vähäisen kiinnostuksen vuoksi ja oma aikakin on ollut kortilla. Tarinan olen kyllä kehitellyt päässäni kutakuinkin valmiiksi ja kolmosluku on ollut työn alla. Saas nähä, milloin jaksan kirjoittaa.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (8.3.2013: Luku 2)

ViestiKirjoittaja Doragon » 12.11.2013 19:24

Nonniin, kun lueskelin valmiiksi kirjoittamani luvut läpi tuli potkittua itseeni vähän motivaatiota kirjoittaa kolmas luku loppuun. Tässäpä olisi, älkääkä unohtako kertoa mitä mieltä olette. Kuvia en piirtänyt valitettavasti tällä kertaa.

Luku 3 - Muukalainen
Spoiler:
Image
Valtavan vuoren rinteellä kuului vain heleä tuulen humina ja vuoristopuron solina. Kivikkoisella rinteellä, puron reunassa kesäasuissaan olevat kaksi pientä Deerlingiä sammuttivat janoaan vilpoisella ja raikkaalla vuoristopuron vedellä. Äkkiä toinen niistä nosti päänsä ja vilkaisi kohti vuorta.
Valtava vuori kohosi kirkkaansiniselle taivaalle kuin valkoinen miekanterä. Pelkästään sen valkeuden katsominen kirkasta sineä vasten sai silmät särkemään, puhumattakaan siitä kuinka päätähuimaavan korkea se oli. Siksi Deerling sai siristellä silmiään, että näki tuossa kirkkaudessa kunnolla. Sen silmät havaitsivat valkoista vuorta vasten alaspäin liitävän hahmon, joka lähestyi. Hahmo lensi vuorelta laskeutuvan vuoripolun yllä yhä vain alas, kunnes se tuli tarpeeksi lähelle, että näki mikä se oli. Suuri ja kunnioitusta herättävä Braviary oli melkein jo Deerlingien luonna, kun se laskeutui suuren kiven päälle, ja käänsi ylvään päänsä katsoen vuoristopolkua siihen suuntaan, mistä oli tullutkin.
Nyt toinenkin Deerling vilkaisi mistä oli oikein kyse, ja molemmat pikku vasat tiirailivat siihen suuntaan minne Braviarykin. Ylempänä vuoristopolkua näkyi nyt myös toinen hahmo: se ei lentänyt, vaan käveli polkua alas rauhalliseen tahtiin. Kesti hetken ennen kuin sekin oli tarpeeksi lähellä, että Deerlingit erottivat edes minkä värinen tuo tulokas oli. Se oli vihreä pokémon, jonka mustakärkiset sorkat kopisivat vienosti sen astellessa kivistä polkua alas. Sen pään sivuilla oli sarvet, jotka muistuttivat teriä, ja kaulallaan olevat kaksi lehteä olivat kuin huivin päät.
Se tuli lopulta odottavan Braviaryn kohdalle, ja vilkaisi lintuun vienosti hymyillen:
-"Kiitos, pärjään tästä eteenpäin itsekin", se sanoi. Sen enempää empimättä Braviary levitti valtavat siipensä, ja parilla voimakkaalla siiveniskulla se olikin jo kohonnut taas kirkkaansiniselle taivaalle kadoten pian näkyvistä.
Virheä pokémon tallusteli polkua tullen puron ja siellä olevan kahden Deerlingin kohdalle. Vasat katselivat tulokasta ihmeissään, kunnes toinen rohkaistui, astui hieman eteen ja avasi suunsa:
-"Anteeksi...oletteko matkalla?"
Vihreä tulokas katsoi Deerlingiin punaisilla silmillään.
-"Kyllä vain" se vastasi, "Tulen hyvin, hyvin kaukaa...tuon vuoren tuolta puollen."
Pienten Deerlingien silmät laajenivat hämmästyksestä.
-"Ylititkö sinä tuon vuoren?! Ihan oikeasti?"
-"Ylitinpä hyvinkin", muukalainen vastasi, "Matka vuoren yli oli pitkä ja raskas. Lumimyrsky yllätti minut ja olin melkein mennyttä...mutta sitten vuoristoluostarin munkit pelastivat minut."
Se kohotti päätään, vilkaisten valkeaa vuorta.
-"Kun olin taas voimissani, jatkoin matkaa. Uusi ystäväni luostarilta auttoi minut perille."
Deerlingit vilkaisivat toisiinsa ja supisivat. Niistä saattoi aistia kunnioituksen muukalaista kohtaan, mutta myös hieman ihmetystä...
-"Tuota...miksi edes halusitte tälle puolelle vuorta?" toinen Deerlingeistä kysyi, "Olettehan kuulleet sodasta?"
-"Olen, ja siksi minä tulinkin. Oma kotiseutuni tuolla vuoren takaa on jo kärsinyt sodasta, ja siksi haluan puuttua sen kulkuun. Vaikka olenkin vain yksilö suuressa joukossa..."
Muukalainen kääntyi takaisin alasvievää polkua kohden lähteäkseen.
-"No, jatkanpa matkaani. Näkemiin."
Deerlingit katselivat hetken sen perään, kun yhtäkkiä toinen niistä huudahti:
-"Anteeksi! Saanko kysyä teidän nimeänne?!"
Muukalainen pysähtyi, ja vilkaisi vielä kerran Deerlingeihin. Sen kaulan lehdet heiluivat tuulenvireessä, ja punaisista silmistä paistoi pokémonin tyyneys.
-"Olen Virizion" se vastasi.

-"Herää. Herätys."
Väsymyksen sumentaman mielen läpi Terrakion kuuli vaativan äänen, ja tunsi kyljessään kevyet potkaisut, jotka käskivät ylös. Härkäpää olisi halunnut jatkaa uniaan, mutta kun potkut sen kylkeen eivät lakanneet ja käskyt herätä vain muuttuivat tiukemmiksi, Terrakion antoi periksi. Se siristi silmänsä auki ja kohotti hieman päätään.
Terrakion näki vierellään Cobalionin, jonka ilmeettömät kasvot näyttivät hyvin vaativilta. Kaksikko oli hyvin tiheän puskan keskellä olevassa pienessä pesäkolonkaltaisessa tilassa. Puskan tiheiden oksien ja lehdistön läpi säteili kirkasta valoa: päivä oli valjennut jo hyvän aikaa sitten.
Aivan. Nyt Terrakion muisti miten oli päätynyt sinne. He olivat joen ylittämisen jälkeen paenneet takaa-ajajiaan läpi metsän koko sateisen yön. Kaksikko oli kuin olikin onnistunut lopulta karistamaan viholliset kannoiltaan, ja Terrakionin ehdotuksesta jääneet vihdoinkin lepäämään tuonne puskan suojiin Cobalionin vastahakoisuudesta huolimatta.
Sade oli viimein lakannut, ja oli uusi päivä. Cobalion ja vielä unenpöpperöinen Terrakion kömpivät ulos puskastaan. Sateen jälkeinen metsä loisti virheänä auringonpaisteessa, ja vielä kostea ilma tuoksui raikkaalle. Tuo kirkkaus ja raikkaus tuntuivat väsyneestä Terrakionista pistäviltä.
-"Emme voi jäädä tähän seisomaan ja ihmettelemään" Cobalion sanoi, "vihollinen on takuulla yhä täällä metsässä, etsimässä meitä kahta."
Cobalion lähti kävelemään aluskasvillisuudessa eteenpäin. Terrakion ravisteli hieman päätään saadakseen itsensä enemmän hereille, ja seurasi hieman väsyneesti Cobalionin rivakkaita askelia läpi sateen kostuttaman aluskasvillisuuden.

Cobalion oli löytänyt metsän reunalla kohoavan korkean pystysuoran kallion luota kuljettavan reitin ylös. Cobalionin hypellessä kielekkeeltä toiselle kuin vuorivuohi ikään, Terrakion yritti vain olla lipeämättä - alas oli jo monien metrien pudotus. He olivat kiivenneet noin puoliväliin, kun yhtäkkiä...
-"Tuolla ne ovat! Minä näen ne!"
Kuninkaan kaartilaisen huuto kantautui pakenevan kaksikon korviin liiankin hyvin. Terrakion vilkaisi jalkojensa välisestä raosta alas, ja näki kallion juurelle ilmestyvän yläruumissaan vihertäviin haarniskoihin varustautuneita, hurjan näköisiä pokémoneja. Osa niistä oli lähtenyt kiipeämään jo kaksikon perään.
-"Nopeasti, kiipeä ylös" Cobalion hoputti. Terrakion kiipesi niin rivakasti kuin pystyi sillä välin kun Cobalion jäi odottamaan, ja Terrakionin tullessa toisen kohdalle tämä vain totesi:
-"Älä minusta huoli, mene nyt jo."
Terrakion teki työtä käskettynä, ja kiipesi ylemmäs. Cobalion jäi seisomaan ja tuijotti alhaalta tulevia kaartilaisia.
Viimein kun Terrakion oli melkein kiivennyt ihan ylös saakka, se vilkaisi alas Cobalioniin. Toinen vastasi katseeseen sivusilmällään, ja sitten vilkaisi uudelleen alhaalta tuleviin kaartilaisiin, jotka olivat jo aivan kohdalla. Cobalion avasi suunsa, ja ampui hopeisen Flash Cannonin suoraan vihollisen naamalle. Isku osui kallioon, joka murtui kaartilaisten alta ja nämä putosivat suurten kivenlohkareiden mukana alas metsään. Cobalion ehti hypätä pois alta juuri viime hetkellä, ja ketterästi se loikki ylös Terrakionin luo, joka odottikin jo huipulla. Kaksikko seisoi valtavan ruohoniityn reunalla, katsoen alas kalliota ja alta aukeavaa metsää.
Cobalionin isku oli tehnyt kalliosta siitä kohtaa kiipeilykelvottoman. Tämän nopea ajattelu oli pelastanut kaksikon jälleen - ainakin toistaiseksi. Heillä ei ollut aikaa odotella, että kaartilaisten lentokykyiset jäsenet ehtisivät paikalle, vaan he kääntyivät kohti aavana aukeavaa ruohokenttää ja lähtivät lujaan raviin kohti kaukana näkyvää lehtoa ja sen takana kohoavaa suurta vuorta, joka aivan kuin leikkasi sinisen taivaan miekanterän lailla...


EDIT: Lisäsin piirtämäni kuvan.
Viimeksi muokannut Doragon päivämäärä 04.12.2013 12:42, muokattu yhteensä 1 kerran
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (12.11.2013: Luku 3)

ViestiKirjoittaja mega magikarp » 19.11.2013 09:22

Tämä on kyllä mahtava tarina toivottavasti jatkat sitä vielä :D
Avatar
mega magikarp
 
Viestit: 166
Liittynyt: 18.11.2013 21:08
Paikkakunta: helsinki
(: !

Re: Säilän tie (12.11.2013: Luku 3)

ViestiKirjoittaja Doragon » 22.11.2013 11:50

mega magikarp kirjoitti:Tämä on kyllä mahtava tarina toivottavasti jatkat sitä vielä :D

Jatkanhan toki, mikäli ihmisiä oikeasti kiinnostaa lukea tätä.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (12.11.2013: Luku 3)

ViestiKirjoittaja mega magikarp » 22.11.2013 15:05

milloin seuraava luku tulee
Avatar
mega magikarp
 
Viestit: 166
Liittynyt: 18.11.2013 21:08
Paikkakunta: helsinki
(: !

Re: Säilän tie (12.11.2013: Luku 3)

ViestiKirjoittaja Doragon » 22.11.2013 15:26

mega magikarp kirjoitti:milloin seuraava luku tulee

Sitten kunhan jaksan kirjoittaa, mikä riippunee osittain siitä haluavatko ihmiset tosissaan lukea tätä.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (12.11.2013: Luku 3)

ViestiKirjoittaja Hikaru » 23.11.2013 01:48

Täälä on yksi joka tosissaan haluaa lukea tätä. : ) Todella pahoillani olen, etten ole ilmaissut kiinnostustani aiemmin, mutta ihan alusta asti olen tätä lukenut ja oli tosi kiva kun kirjoitit lisää. Tässä on vähän juttuja, joista tykkään tarinassasi:

- Alkuperäinen tarina, joka on myös kiinnostava alkuasettelultaan - Todella kiva lukea vaihteeksi jotain, mikä ei ala päähenkilön herätessä Pallet Townissa.
- Kiva lukea Pokémonien näkökulmasta kirjoitettua tarinaa.
- Omintakeiset ja toisistaan erottuvat hahmot - Jokaisella hahmolla on oma mielenkiintoinen ja selkeästi erottuva persoonansa. Selvästi tarkkaan mietityt. Erityisesti Terrakionin hahmo ja varsinkin puhetyyli tykästyttää.
- Ylipäätään kaikki vaikuttaa tarkkaan mietityltä - hahmot, paikat, tapahtumat.
- Hyvin kirjoitettu - sopivasti ja monipuolisesti kuvailua, dialogi on sujuvaa, toiminta on mukaansatempaavaa, lausemuodot ja sanojen käyttö on monipuolista... hyvän kirjoittajan vaan tunnistaa kun sellaisen näkee, ei kai sitä muuta voi sanoa.
- Lempikohtiani on Terrakionin ja ison Boldoren kilpailu, joka on kekseliäs esittely Terrakionin hahmolle. Usein näkee, että vain kerrotaan minkälainen joku on sen sijaan että kirjoitettaisiin se toiminnan kautta. Myös Virizionin keskustelu Deerlingien kanssa jotenkin hykerryttää, kun kyseessä vähän samanlaiset Pokémonit ja Deerling teitittelee ihanasti ja on sillai pikkusen ujo. Emmätiiä.
- Kuvat on kivaa plussaa, mutta ei välttämättömiä tarinasta nauttimiselle.
- Ai niin. Haluaisit varmaan sanoa Gigalithia mieluummin patriarkaksi, vaikka eihän tuolla paljoa väliä ole. Matriarkka kun kuvaa naissukupuolta ja patriarkka sitä toista.
- Tää on vain todella hyvä, ja minua kiinnostaa paljon mitä jatkossa tapahtuu. Joten kirjoita lisää!

Inspaa omaakin kirjoittamista. Olen miettinyt pitkään laittaisinko myös tarinaani tänne kun tykkään muutenkin kirjoittaa, mutta siinä on yksi pieni ongelma mikä pikkuisen hävettää minua. Aloin kirjoittaa yhtä omasta mielestäni aika hyvää Pokémon-aiheista stooria vasta ihan tämän kuun alussa, ja tämä sinun tarinasi oli vähän unohtunut tuossa kuukausien mittaan. Kävi siis sillä tavalla hassusti, että aloin äkillisen idean kourissa itsekin kirjoittaa menneisyyteen keskittyvästä sodasta, mutta vain Kalosin 3 000 vuoden takaisesta ja ihmisten näkökulmasta. Jos tämä kosmeettinen samankaltaisuus ei haittaa, niin voisin laittaa sen tänne foorumille. Tarinahan on muuten tietty ihan erilainen.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Säilän tie (12.11.2013: Luku 3)

ViestiKirjoittaja Life » 23.11.2013 14:01

Täältäkin ilmoitautuu yksi hiljainen lukija ja tarinan seuraaja. :) Sinun kuvailusi ja laaja sanojen käyttö on todella mukavaa luettavaa, lisäksi tarina ei ole sieltä "tavallisimmasta" päästä, niin kiinnostaa kyllä lukea, että mitä sinä oikein keksit! ;) Itsellä on ollut tässä mielessä monia kirjoituksia, kun en taida jaksaa kirjoittaa tuota aloittamaani tarinaa loppuun, kun uskon sen olevan vähän turhan iso ja työläs saattaa minulta loppuun. (myönnän, olen laiska :P) Mutta olen ajatellut kirjoittaa monta pientä tarinaa, lähinnä erihenkilöistä peleistä (salijohtajat, eliitti nelikko yms.) Mutta katsotaan, katsotaan... Mutta jaksa sinä kirjoittaa ja innosta meitä muita kirjoittamaan uusia tarinoita sinun seuranasi! Saattais vaikka tää Taide ja tarinat alue takaisin henkiin. :)
Elämä on elämää, taistele sen puolesta.
~Äiti Teresa
Avatar
Life
 
Viestit: 66
Liittynyt: 25.09.2011 08:56
Paikkakunta: Jämijärvi

Re: Säilän tie (12.11.2013: Luku 3)

ViestiKirjoittaja Doragon » 29.11.2013 12:13

Kiitän kommenteista. Vaikka meikän elämä onkin kiireistä, yritän päästä seuraavan luvun kirjoittamisen pariin niin pian kuin mahdollista (etenkin kun siinä juoni alkaa päästä meikästä kiinnostavammaksi).
Hikaru kirjoitti:Inspaa omaakin kirjoittamista. Olen miettinyt pitkään laittaisinko myös tarinaani tänne kun tykkään muutenkin kirjoittaa, mutta siinä on yksi pieni ongelma mikä pikkuisen hävettää minua. Aloin kirjoittaa yhtä omasta mielestäni aika hyvää Pokémon-aiheista stooria vasta ihan tämän kuun alussa, ja tämä sinun tarinasi oli vähän unohtunut tuossa kuukausien mittaan. Kävi siis sillä tavalla hassusti, että aloin äkillisen idean kourissa itsekin kirjoittaa menneisyyteen keskittyvästä sodasta, mutta vain Kalosin 3 000 vuoden takaisesta ja ihmisten näkökulmasta. Jos tämä kosmeettinen samankaltaisuus ei haittaa, niin voisin laittaa sen tänne foorumille. Tarinahan on muuten tietty ihan erilainen.

Laita pois vain! Itsekin haluan lukea lisää tarinoita joissa päähenkilö ei ole nuori joka aloittaa jostain Pallet Townista. Etenkin menneisyys ja historia kiinnostavat meikää. Tuo Kalosin historia sitä paitsi kuulostaa perin kiinnostavalta.

Life kirjoitti:Täältäkin ilmoitautuu yksi hiljainen lukija ja tarinan seuraaja. :) Sinun kuvailusi ja laaja sanojen käyttö on todella mukavaa luettavaa, lisäksi tarina ei ole sieltä "tavallisimmasta" päästä, niin kiinnostaa kyllä lukea, että mitä sinä oikein keksit

Voi kuule, meikä on kehitellyt koko tämän stoorin päässäni aika valmiiksi ja voin sanoa, että olen keksinyt siihen kaikenlaista jänskää...:D
Sanavarastoni ei nyt omasta mielestäni ole niin huima, olenpahan lapsuuteni ja nuoruuteni viettänyt paljon kirjoja ja sarjakuvia (Aku Ankkaa) lukien. Äidinkieleni koearvosanat oli yläasteella semmosta seiskan ja kutosen luokkaa.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Seuraava

Paluu Yleinen Pokémon-keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron