Säilän tie (3.8.2015: Luku kymppi!)

Yleistä Pokémon-keskustelua (suosikit, anime, manga, oheistuottet, ...)

Re: Säilän tie (12.11.2013: Luku 3)

ViestiKirjoittaja Doragon » 29.11.2013 17:09

Ja nämä uudet kommentit inspasivat meikää sen verran että sain taas kirjoitettua. Hyvät naiset ja herrat, neljäs luku, jossa sattuu ja tapahtuu.

Luku 4 - Viha
Spoiler:
Image
Viileän puron vesi solisi vasten Virizionin jalkoja, joka seisoi purossa juomassa. Se tyydytti pitkän matkansa aiheuttamaa janoa tässä kirkkaassa lehdon läpi kulkevassa purossa, jonka pyöreäkivisen pohjan saattoi nähdä kimaltelevan veden läpi.
Viileähkö tuuli puhalsi lehdon takana kohoavan vuoren suunnalta. Tuulenvire enteili talvea - lehdon puissa olevan lehdet olivat jo saaneet aavistuksen ruskahtavaa sävyä lehtiinsä.
Virizion havahtui, ja kohotti päänsä ylös. Sen tarkat aistit olivat kuulevinaan jotain puron alavirran suunnalta. Aivan kuin joku kävelisi sitä pitkin pitäen kovaa ääntä...
-"Ihan tosi...meikä ei jaksa...ja tää purossa tarppominen nyppii kyllä...vihaan vettä..."
Satunnaiset valittelun äänet voimistuivat sitä mukaan kun loiskuvat äänet lähestyivät, ja pian Virizionin näköpiiriin tuli äänien aiheuttaja: Cobalion ja Terrakion pakomatkallaan, kulkien puroa pitkin peittäen jälkensä.
Kaksikko tuli niin ikään purossa seisovan Virizionin kohdalle.
-"Päivää" Virizion tervehti kohteliaasti, "en tiedä mitä olette miehiänne, mutta ainakin jokainen elävä olento parin kilometrin säteellä on kyllä havainnut olemassaolonne."
Cobalion katsahti kylmästi Virizioniin.
-"Ei se minun vikani ole. Seuralaiseni ei vain ole näköjään tottunut kulkemaan pitkiä matkoja."
-"No en totta tosiaan ole! Meikä on aina asunut isopapan ja muitten luona enkä olis sieltäkään lähteny ellei olis ollu pakko..." Terrakion ärjyi väsyneenä Cobalionin takaa, "Iteasiassa meikä päätti just, että en jaksa tätä! Meikä levähtää tässä, ja sitten palaan kotiin!"
Terrakion asteli puron viereen rannalle, ja rysähti makuulle niin voimakkaasti että lehdon lähipuista tippui lehtiä ja muutama oksakin. Virizion vilkaisi Terrakionia, sitten Cobalionia, hieman huvittuneena ja oudoksuen. Cobalion vain tuhahti.
-"Periaatteessa minulle on aivan sama, mitä teet" teräspokémon totesi kylmän rauhalliseen tyyliinsä, "mutta mikäli tosissasi ajattelit pysähtyä nyt, ja vielä kääntyä takaisin...saat vastaasi vihollisen. Ja siinä vaiheessa minä olen jo kaukana, enkä auttamassa enää sinua pulasta johon oma typeryytesi on sinut ajanut."
-"Vihollinen?" Virizion kysyi hieman hätkähtäen, "ajetaanko teitä takaa?"
Cobalion ei vastannut, katsoi vain ilmeettömästi johonkin kaukaisuuteen, ottaen askeleen jatkaakseen eteen päin. Puron rannalla makaava Terrakion päästi pienen murahduksen.
-"Jos olet pakomatkalla...mihin aiot paeta?" Virizion kysäisi Cobalionilta.
-"...tuonne." Se osoitti lehdon takana kohoavaa valkeahuippuista vuorta, joka ikään kuin säilän lailla leikkasi sinistä taivasta.
-"Aion kulkea tuon vuoren tuolle puolen, seudulle jossa kuninkaan kätyrit eivät ole aina lietsomassa sotaa..."
-"Ei kannata." Virizion vastasi.
-"Ja miksei?"
-"Koska minä tulen juuri sieltä, sillä oma kotiseutunu siellä on joutunut niin ikään sodan jalkoihin. Missään ei voi olla turvassa sodalta, miksipä aion itse liittyä siihen, taistella kuningasta vastaan."
Cobalion katsoi Virizionia, yhä ilmeettömästi mutta selvästi tätä paheksuen.
-"Sota ei pääty ikinä, jos jokainen typerys tässä maailmassa jatkaa sitä."
-"Valitettavasti tässä maailmassa riittää typeryksiä, jotka haluavat jatkaa sotaa aivan turhanpäiten, antaen kaikkien muiden kärsiä siitä" Virizion lausui, "meidän muiden pitää taistella sitä vääryttä vastaan niin kauan, kunnes oikeus voittaa."
Cobalion ei sanonut mitään. Se katsoi vain kohti vuorta, purossa seisten.
Silloin rannalla lepäilevä Terrakion liittyi viimein keskusteluun.
-"Meikä jätti kotini, koska ne kuninkaan tyypit uhkasi meikän perhettä...pakenin, koska en tiennyt muutakaan vaihtoehtoa. Mutta meikä päätti just...että aion taistella."
Terrakion nousi ylös väsymyksestään välittämättä, ja kääntyi kulkemaan kohti puron alavirtaa.
-"Hetkinen" Virizion sanoi pysäyttäen Terrakionin, "aiotko taistella vihollisia vastaan yksin?"
-"Meikä ei välitä kuinka paljon niitä on. Meikää vain korpeaa se, että olin pelkuri enkä taistellut niitä vastaan silloin kun olis pitäny. Ja nyt meikä aikoo korvata sen."
Cobalion tuijotti yhä vuorta, se ei vilkaissutkaan muihin.
-"Tuo on juuri sitä typeryyttä" se sanoi Terrakionille ja Virizionille, "typeryyttä joka vain lietsoo lisää turhia taisteluita. Tajusin itse jo kauan sitten, ettei taisteleminen tuo mitään muuta kuin kipua ja tuskaa kaikille. Teidänkin olisi hyvä tajuta se."
Kumpikaan ei vastannut. Kaikki vain seisoivat hiljaa sijoillaan. Virizion vilkaisi ensin Terrakionia, sitten Cobalionia.
-"No mutta..." se aloitti, "jos kerran suuri määrä vihollisia on tulossa juuri tänne, ja meillä on alivoima...eikö olisi parempi etsiä piilopaikka?"
Terrakion tuhahti hiljaa itsekseen. Se ei halunnut myöntää olevansa liian väsynyt taistelemaan, vaan antoi kivenkovan ylpeytensä käydä lankeemuksen edellä.
-"Selvä on" Cobalion sanoi, "etsitään piilopaikka, levätään siellä ja jokainen päättäköön sitten, mitä tekee."
Niinpä kolmikko lähti sen enempiä sanomatta yhdessä lehtoon, hakien paikkaa jonne voisivat piiloutua...

Matkallaan läpi lehdon Cobalion ja Terrakion esittäytyivät Virizionille, joka myös kertoi nimensä.
-"Hassu juttu" Virizion totesi, "mutta minusta tuntuu, että erilaisuuksistamme huolimatta muistutamme jonkin verran toisiamme..."
-"Miten niin?" Terrakion kysyi ihmeissään.
-"No...en ole ihan varma. Se on vain sellainen tunne."
Cobalion pysytteli vain hiljaa, ja sivusilmällään vilkuili välillä kolmikon taakse lehdon pusikkoihin.

Taivas alkoi pikku hiljaa punertaa. Päivä oli kääntymässä illaksi.
-"Alkaa olla myöhä" Terrakion sanoi levottomana, "eikö me jo voitaisi pysähtyä jonnekin? Jalkoja särkee, pian tulee pimeä eikä me sitten löydetä mitään-"
-"Hys!" Cobalion suhahti niin hiljaa, että vain Terrakion ja Virizion kuulivat, "olkaa hiljaa."
-"Mi-mitä...?" Terrakion ihmetteli.
-"Sinäkin huomasit siis" Virizion kuiskasi Cobalionille. Se nyökkäsi ruohopokémonille.
-"Miten niin huomasit? Mitä meikä nyt oikein missaa tässä?" Terrakion kummasteli ja vilkaisi taaksensa, kohti hämärää pusikkoa. Vaikutti melkein kuin siellä olisi liikahtanut joku.
-"Ole kuin et huomaisikaan" Virizion kuiskasi Terrakionille. Härkäpää vain kohautti olkiaan kummastuneena ja jatkoi kulkua kahden muun kanssa.

Huh, sepäs oli lähellä. Hetken jo luuli että ne huomasivat minut.
Hm? Hetkinen...se kippurasarvi ja härkä ovat yhä tuossa...missäs se vihreä kekkuloija...

THUMP!
-"Auh! Pois päältäni, senkin-!"
Cobalion ja Terrakion ravasivat heti pusikkoon katsomaan äänen lähdettä. Siellä oli Virizion, pitäen molemmilla etusorkillaan maassa kolmikkoon verrattuna pienehköä, mustanpuhuvaa pokémonia.
-"Hyvin tehty, Virizion" Cobalion totesi, "tämä otus siis seurasi meitä."
Nyt Terrakionkin tajusi: Cobalionin ja Virizionin outo käytös johtui siitä, että tämä pokémon oli seurannut heitä. Virizion, erittäin nokkelana ja ketterenä oli onnistunut pääsemään sen taakse ja saamaan sen kiinni.
-"Päästäkää irti! Lupaan jättää teidät rauhaan jos päästätte!" pokémon parkui Virizionin tiukassa otteessa.
Cobalion vilkaisi lähemmin Virizionin sorkkien alla viruvaa pokémonia. Teräspokémonin kasvoilla saattoi ensimmäistä kertaa nähdä, kun sen ilmeettömyys vaihtui järkytyksen ja yllätyksen sekoitukseksi.
-"Sinähän...Sneasel...!" Cobalion sai henkäistyä. Sen tavallisesti kylmässä äänessä saattoi aistia vihaa.
-"Mitäh häh...ai...hei Cobalion..." Sneasel sai ähkäistyä nähdessään Cobalionin, "pitkästä aikaa."
Sillä hetkellä alkoi tapahtua. Cobalion työnsi hurjana Virizionin sivuun ja painoi Sneaselin maahaan saapasmaisella kaviollaan niin kovaa, ettei toinen melkein saanut henkeä.
-"Sinä...! Miten kehtaatkin näyttää naamaasi minulle, kaiken sen jälkeen! En ole unohtanut mitä teit, en tule koskaan unohtamaan!"
Terrakion ja Virizion katsoivat Cobalionin raivoa yllättyinenä, tajuamatta yhtään mitään mistä oli kyse. Sneasel kähisi Cobalionin kavion alla.
-"Heh..mitä minä tein...? Etkös se ollutkaan sinä, joka-UHG!"
Cobalion painoi kaviotaan lujemmin Sneaselia vasten. Toinen alkoi korista tuskissaan, eikä kyennyt sanomaan enää sanaankaan. Cobalion katsoi hyvin vihaisena kuinka tämän paljon vihaama ja tuskaa aiheuttanut pieni kierolainen yritti haukkoa henkeään ja elämän paetessa sen silmistä...
-"COBALION!" Virizion huudahti. Cobalion palasi takaisin maan pinnalle, siihen aikaan ja paikkaan, ja vilkaisi matkatovereitaan.
-"Päästä se, Cobalion. En tiedä mitä se on sinulle tehnyt, mutta sanoithan itsekin että taisteleminen tuo vain lisää tuskaa ja kipua...etkä sinä varmasti sitä halua. Päästä se."
Cobalion ei sanonut mitään. Hammasta purren, murahdellen se nosti kavionsa Sneaselin päältä, joka saman tien alkoi yskiä ja köhiä maassa maaten.
-"Kröh...minäh..." se yritti ensin sopertaa, ja yllättäen virnisti, "te...ette tiedäkään kuinka vaikutusvaltaisen vihollisen olette itselleen hankkineet...kuten varmaan tiedät, Cobalion...työskentelen kuninkaalle ja kuninkaan kaarti...on para-aikaa tulossa tänne...köh..."
Cobalion, Terrakion ja Virizion katsoivat toisiinsa. Vihollinen oli tulossa, eivätkä he voineet jäädä. Sneaselistä välittämättä he lähtivät yhteistuumin juoksuun läpi lehdon, ilta-auringon kullatessa kolmikon tien.


EDIT: Lisäsin piirtämäni kuvan.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (29.11.2013: Luku 4)

ViestiKirjoittaja Doragon » 07.02.2014 14:35

Tuossa yhtenä iltana tavallaan kirjoitin tämän loppuun päässäni, joten sain tämän nyt valmiiksi aika ongelmitta. Suurimman osan luvusta jouduin kuitenkin kirjoittamaan kahteen kertaan, sillä ensimmäinen yritelmä ei vastannut sitä mitä se oli päässäni. Tämä toinen, lopullinen versio puolestaan on ihan hyvä. Lyhyt, mutta asioita tapahtuu.
Kirjoitin päässäni valmiiksi jo seuraavat kaksi lukua, joten niitä voi ehkä odottaa piakkoinkin. Riippuu siitä kuinka jaksan ja kuinka kiirus elämäni on.

Luku 5 - Kielletty oppi
Spoiler:
Image
Sneaseliin törmääminen oli saanut Cobalionin levottomaksi. Sen viimeaikaiset unet ja tämä...Cobalion mietti kuumeisesti, miksi viiden vuoden takaiset tapahtumat olivat alkaneet vaivata sitä juuri nyt. Sen askel ja mieli oli raskas, kun se vaipui mietteisiinsä...
-"Cobalion..."
Oliko Sneasel vaaninut sitä pidempääkin? Ja aikoiko Sneasel tehdä saman Cobalionille kuin...
-"Cobalion!"
Teräspokémon havahtui kuullessaan nimensä kutsuttavan. Se pysähtyi ja katsoi edessään seisovia Virizionia ja Terrakionia.
Virizion oli huolestuneena kutsunut Cobalionia, joka oli mietteissään alkanut jäädä jälkeen. Toinen oli ehkä hieman huolissaan tämän voinnista, sillä Cobalion ja Terrakion olivat selvästi kulkeneet sinä päivänä pitkän matkan.
Cobalion vilkaisi taivaalle. Aurinko alkoi käydä mailleen, taivas hehkui kultaista hohtoaan johon sekoittui nouseva hämärä. Yö oli tulossa - ja sitä myöten pimeys.
-"Cobalion" Virizion aloitti, "aiotko jatkaa pakomatkaa vielä yöhönkin saakka? Pimeässä olisimme helppo kohde mikäli meidän perässämme tosiaan on vihollisia. Ehdotan, että etsimme suojan."
Cobalion vilkaisi ympäristöään. He olivat tulleet ulos lehdosta, ja maasto oli karumpaa. Ruohokenttiä ja kallioita. Sopivan suojaista paikkaa ei näkynyt missään.
-"Ei" Cobalion totesi vakavana, "emme voi jäädä tänne. Jatkekaan, kunnes löydämme sopivamman paikan..."
-"Ei käy!"
Terrakion. Cobalion ja Virizion vilkaisivat sitä. Kivipokémonin ilmeestä saattoi nähdä, ettei se enää suostunut mihin Cobalion ehdotti.
-"Meikä ei astu enää askeltakaan!"
-"Mutta Terrakion" Virizion totesi hieman huolestunut sävy äänessään, "kai näet, ettei tämä paikka ole turvallinen. Meidän on pakko..."
-"Pakko kuunnella, mitä tuo sanoo?!" Terrakion ärjäisi ja heitti vihaisen katseen Cobalioniin. Cobalion vastasi kylmänkeltaisella katsellaan Terrakionin raivoon.
-"Olemme tulleet pitkän matkan tänne. Mikäli aiot nyt jättäytyä joukosta, johdatat takuulla vihollisen peräämme. Ja sitä minä en salli."
-"En enää välitä mitä sallit ja mitä et! Meikää kismittää tuo alituinen pomottamisesi, olet kuin joku isokin kiho jota pitää kuunnella! Ja meikä tietää tasan, mitä sellaisille pitää tehdä!"
Terrakion astui askeleen eteenpäin hyökkäysasennossa. Sen tulinen katse oli naulittuna Cobalionissa, joka ei hievahtanutkaan.
Elo kivikolla oli tehnyt Terrakionista erittäin itsevarman itsestään. Vain isopappa oli ollut Terrakionin yläpuolella, kaikki muut olivat hävinneet sille. Terrakion oli tietyn aikaa, tilanteen pakosta, tehnyt mitä Cobalion sanoi. Mutta sen mitta alkoi tulla täyteen. Ympäriinsä juoksentelua, käskyttämistä, pakenemista viholliselta...
Terrakionille riitti. Se päätti ottaa mittaa Cobalionista ja osoittaa sille kaapin paikan. Ilma suorastaa säkenöi Terrakionin taistelutahdosta.
Cobalion katsoi toista täysin kylmästi ja ilmeettömästi. Se ymmärsi, ettei tilannetta enää voinut ratkaista sanoin. Vain voima purisi tuohon härkäpäähän.
Virizion vilkuili molempia huolestuneena - siitä että ne taistelisivat juuri nyt, sekä hämärän tulosta. Se kuitenkin ymmärsi olla menemättä näiden kahden väliin.
Terrakion syöksyi raivokkaasti karjuen kohti Cobalionia. Teräspokémon väisti iskun viimetingassa, mutta sai kolauksen toisen takasorkasta. Jopa ohimennyt iskukin oli niin voimakas, että se sai Cobalionin horjahtamaan. Se ymmärsi: tätä vihollista ei pitänyt aliarvioida. Taistelu pitäisi päättää niin nopeasti kuin suinkin.
-"Tänne sieltä, pelkuri!" Terrakion mylvi raivon vallassa, ja kääntyi hyökätäkseen uudelleen.
Seuraava isku oli tulossa, Cobalion ajatteli. Se ei voittaisi vain väistelemällä. Terrakionin tasoinen vastustaja, noinkin väsyneenä kuin se oli, oli liian vaarallinen kohdattava tässä tilanteessa. Ei auta, Cobalion mietti. Vaikka se olikin nykyään kuin kielletty oppi, vain se voisi ratkaista tilanteen Cobalionin eduksi mahdollisimman pian...
Terrakion syöksyi uudestaan mylvien kuin suuri Bouffalant-lauma. Cobalion jäi seisomaan aloilleen, katse tiukasti kiinni vastustajassaan. Se hengitti hitaasti ja rauhallisesti, keskittyi...
SHUM
Terrakion pysähtyi, ja kääntyi. Cobalion oli onnistnut hienovaraisella liikkeellään väistämään uudelleen. Mutta sen aikomus ei ollut enää väistellä. Se hankki vain hieman lisää aikaa käyttääkseen sitä.
Kivipokémonilla ei ollut aavistustakaan mitä toinen aikoi, mutta aikoessaan hyökätä uudelleen se ja Virizion huomasivat saman. Oli kuin niiden silmät olivat tehneet iltahämärän kullanhehkussa tepposet, mutta totta se oli. Cobalionin keho...se hehkui hentoa, hopeista valoa.
Cobalion nosti katseensa kohtaamaan Terrakionin tuliset silmät. Ttuossa katseessa oli yhä sitä samaa kylmyyttä, mutta jotain muutakin. Siinä oli suurta itsevarmuutta.
Toisen itsevarmuus sai Terrakionin vain entistä vihaisemmaksi. Se syöksyi vihanpuuskassaan vielä kertaalleen Cobalionia kohti.
Cobalion hengitti rauhallisesti rytmissä. Sen ajatus oli kirkas kuin tyynen järven pinta. Se näki, kuinka viha sumensi Terrakionin mielen, mutta näki myös, kuinka se pani kaikkensa tähän iskuun saadakseen taistelun päätökseen siinä ja nyt.
Keskittäen voimansa yhteen pisteeseen, Cobalionin musta otsa hehkui kirkkaana. Sen sisäinen energia kasvoi hopeisena sen päälaelle. Energia säkenöi kirkkaana, muuttuen suureksi teräksi. Se oli kuin kirkas, hopeinen miekka iltahämärässä.
Lyhyen hetken ajaksi kesken hyökkäyksenä Terrakion hämmästyi toisen merkillistä tekniikkaa. Tuon lyhyen hetken aikana Cobalion ehti tehdä liikkeensä. Se hyppäsi, aikoen vastata Terrakionin hyökkäykseen. Terrakion ehti hädin töin toeta hämmästyksestään ja iski takaisin-
KASSSHAAAANG!
Voimakas kalahdus, kuin kaksi miekkaa olisi iskeytynyt toisiaan vasten. Molemmat osapuolet pysähtyivät, seisten selkä toisiaan vasten. Virizion katsoi molempia, yrittäen löytää kummastakin vahingon merkkejä.
Cobalion merkillinen hohde ja päälaen hopeinen miekannäköinen energiakeskittymä olivat kadonneet. Se hengitti silti yhä tasaisesti, ja katsoi olkansa yli Terrakionioon.
Terrakion murahti, ja kääntyi. Siinä ei näyttänyt olevan mitään vahinkoa, ja se näytti olevan valmis murskaamaan Cobalionin niille sijoilleen. Se harppasi kohti toista...
...yhtäkkiä tunsi voimakkaan piston...
...voimat katosivat...
...ja kaatui...
THUMP

Terrakion oli yllättäen kuin menettänyt kaikki voimansa ja vaipunut maahan. Se, oliko se matkan aiheuttaman rasituksen tulos tai Cobalionin merkillisen iskun vaikutus ei ollut varmaa. Virizion oli vaikuttunut Cobalionin käyttämästä tekniikasta, mutta siitä kysyessään teräspokémon vain kääntyi hiljaa pois, ja toinen tajusi olla kysymättä siitä sen enempää.
Pian Terrakion pääsi ylös, huomattavasti rauhoittuneena - ainakin toistaiseksi. Se myöntyi Cobalionin ja Virizionin tahtoon etsiä vielä turvallista yöpymispaikkaa.
Oli jo pimeä, kun kolmikko löysi sopivan paikan. Ruohoinen aukea, jota reunusti korkeat kalliot, ja jossa oli keskellä yksinäinen lehtipuu. Korkeat kalliot jatkuivat ylhäällä samanlaisena ruohokenttien ja kivikkojen maastona kuin siihenkin asti. Kalliot toivat myös hieman suojaisuuden tuntua, kun ei tarvinnut olla ihan keskellä aavaa aukeaa.
Jokainen valitsi paikan missä mennä maaten. Terrakion tallusti raskain askelin kallion luokse, piiloon pienempien kivien sekaan, syrjään muista. Virizion loikkasi ketterästi puun oksalle - siellä se saattoi tarkkailla hyvin ympäristöään nukkuessaankin.
Cobalion kävi maaten tasaiselle ruohikolle ja ummisti silmänsä. Vaikka se oli taistelunkin aikana hengittänyt rauhallisesti, sen sydän laukkasi edelleen. Päivän tapahtumat, Sneaselin kohtaaminen ja itseltään kielletyn tekniikan käyttäminen olivat nostattaneet ikävät muistot pintaan. Muistot viiden vuoden takaisista tapahtumista, joita Cobalion varmasti tulisi nyt näkemään unessaankin...
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (7.2.2014: Luku 5)

ViestiKirjoittaja SandyArticuno » 05.06.2014 17:53

Tosi kiva. :3
Haluan enemmän kavereita Friend Safariin! Yksäriä vain tulemaan, jos kiinnostaa. ;3
========================================================================
Aloituspokemonien breeding toimii minulla. Yksää jos kiinnostaa. ;)
========================================================================
Vaihdan Virizionia. Yksää vain tulemaan. :D
Avatar
SandyArticuno
 
Viestit: 26
Liittynyt: 04.06.2014 20:03

Re: Säilän tie (7.2.2014: Luku 5)

ViestiKirjoittaja Doragon » 18.08.2014 20:41

Nyt kysyn pikaisesti lukeeko kukaan oikeasti tätä, sillä meikä haluaisi kirjoittaa tätä mutta en haluaisi tuhlata aikaani turhaan jos ketään ei kiinnosta. Kertokaa nyt.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (7.2.2014: Luku 5)

ViestiKirjoittaja Hikaru » 18.08.2014 22:59

Totta hemmetissä luen!
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Säilän tie (7.2.2014: Luku 5)

ViestiKirjoittaja Life » 19.08.2014 18:01

Täällä ilmoitautuu myös yksi lukeva! :)
Elämä on elämää, taistele sen puolesta.
~Äiti Teresa
Avatar
Life
 
Viestit: 66
Liittynyt: 25.09.2011 08:56
Paikkakunta: Jämijärvi

Re: Säilän tie (7.2.2014: Luku 5)

ViestiKirjoittaja pokemon trainer Jari » 19.08.2014 19:23

Luen
Avatar
pokemon trainer Jari
 
Viestit: 310
Liittynyt: 09.02.2011 18:06
Paikkakunta: Helsinki

Re: Säilän tie (7.2.2014: Luku 5)

ViestiKirjoittaja Hero » 22.08.2014 03:03

Juu.
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Säilän tie (7.2.2014: Luku 5)

ViestiKirjoittaja Doragon » 27.09.2014 18:38

Luku 6 - Uni

Spoiler:
Kuten Cobalion oli arvellutkin, tapaaminen tämän menneisyyden demonin, Sneaselin, kanssa oli omiaan herättämään ikävät muistot uudelleen. Nukkuessaan sen mieli palautui viiden vuoden takaisiin tapahtumiin...
Kuva

Syrjäisellä maaseudulla oli pitkään eletty rauhassa. Vaikka valtakunnassa vallitsi sotatila, syrjäseudut olivat pitkään selvinneet siitä sen suuremmilta vahingoilta.
Tällä maaseudulla eleli pokémon, jota muut seudun pokémonit suuresti ihailivat. Scizor. Scizorin kerrottiin taistelleen suuressa sodassa vuorilla vuosia sitten, ja selvinneen sieltä käyttäen itsekehittämäänsä taistelutekniikkaa. Monet pokémonit eri seuduiltakin ovat tulleet Scizorin puheille siinä toivossa, että tämä ryhtyisi opettamaan heitä ja avaamaan tekniikkansa salat. Mutta Scizor oli torjunut kaikki pyynnöt:
-"Se, joka haluaa käyttää tekniikkaani sotaan, ei ole tekniikkani arvoinen" oli Scizor sanonut kaikille pyytäjille. Monet olivat pettyneinä palanneet kotiseudulleen, mutta osa jäi asumaan Scizorin läheisyyteen siinä toivossa, että heitä vielä onnistaisi. Ketään ei kuitenkaan ikinä onnistanut. Scizor ei halunnut oppipoikaa.
Eräänä päivänä kuitenkin kaikki muuttui.
Oli hyvin sateinen päivä. Scizor oli käynnyt metsässä, ja oli palaamassa asuinpaikkaansa. Ötökkäpokémon aisti, että sateessa oli jotain merkillistä. Se oli kuin maailman itkua...
Mutaisella tiellä kulkiessaan Scizor havahtui nähdessään ojassa liikettä. Se saattoi olla pieni vesityypin pokémon, mutta jokin sanoi Scizorille, ettei se ollut. Hän meni katsomaan lähempää, ja yllättyi näkemästään: pieni vasa, jonka sarvet tuskin olivat puhjenneet. Pieni pokémon oli Scizorille ennen tuntematon, mutta jokin siinä kiehtoi vanhaa soturia. Sen kummemmin asiaa miettimättä hän otti pikkuisen luokseen, ja alkoi kasvattaa tätä. Kun pieni pokémon oppi puhumaan, se kertoi olevansa Cobalion. Scizorin kysyessä mistä se sen tiesi, ei Cobalion osannut vastata. Se vain tiesi sen.
Cobalionista tuli Scizorille kuin oma poika. He kulkivat yhdessä niittyjen ja metsien poikki päivittäisillä retkillään, ja Scizor opetti nuorelle pokémonille monia asioita maailmasta ja elämästä. Ja jokin Cobalionissa sai Scizorin vakuuttuneeksi, että hänen tekniikalle oli viimein löytynyt perijä. Scizor alkoi opettaa Cobalionille tekniikkaansa.
-"Monet luulevat, että tekniikkani on pelkkä taistelutekniikka. Siinä he ovat väärässä", Scizor kertoi Cobalionille koulutuksen yhteydessä, "sitä ei vain käytetä taisteluun, vaan se on elämäntapa. Tapa nähdä, tapa tehdä asiat. Sydämen pitää olla puhdas, ja mielen luja kuin teräs. Ketään ei saa lyödä laimin. Väärintekijöitä rangaistaan, ja heikkoja suojellaan. Mutta tärkeintä on kuitenkin aseesi. Säilä, jonka voima tulee siitä, mikä on sinulle tärkeintä. Siksi tekniikkani onkin...Säilän tie."
-"Säilän tie?" oli nuori Cobalion kysynyt kummissaan.
-"Aivan niin. Säilän tie ei kuitenkaan ole helppo. Sinun on ymmärrettävä, miksi kannat asettasi. Mieti, mikä on miekkasi merkitys."
Cobalion harjoitteli. Se kouli ruumistaan ja mieltään mestarinsa ja ottoisänsä Scizorin kurinalaisessa opissa. Mutta sille ei ikinä selvinnyt, mitä Scizorin sanat tarkoittivat. Mikä on miekan merkitys...

Oli kulunut noin vuosi siitä, kun Scizor löysi Cobalionin sinä sateisena päivänä ojasta. Cobalion oli yksin kävelyllä lähimetsässä hakemassa hetkellistä oman mielen rauhaa jatkuvista rankoista treeneistä. Metsässä vallitsi ihana rauha, joka kuitenkin rikkoutui pian...
-"Hei! Cobalion! Mitä, päästikö mestari Scizor sinut rääkistään?"
Ääni kuului pusikoista Cobalionin takaa. Teräspokémon vilkaisi kuka puhui, ja tunnisti tämän: Sneasel.
Sneasel oli yksi niistä pokémoneista, jotka olivat tulleet pitkän matkan pyytäkseen pääsyä Scizorin oppiin. Kuten muitakin pyytäjiä, Scizor oli kieltäytynyt opettamasta Sneaselia. Sen sijaan että tämä kuitenkin olisi palannut kotiinsa, Sneasel oli jäänyt asumaan seudulle ja seurasi usein Cobalionin touhuja hyvin kateellisena.
-"Terve, Sneasel. Minulla on nyt vähän kiire, joten jos voisit-"
-"Kiire takaisin mestarin oppiin, häh?" Sneasel sanoi nasevasti, "niin kova kiire, mutta silti aikaa tallustella rauhallisesti täällä metsässä? Eipä ole Scizorissa sittenkään kehumista, kun on noin lepsu opintojensa kanssa. Tuskin sinusta ikinä tulee Säilän tien hallitsijaa..."
Cobalion ärtyi. Se muisti opeistaan, ettei toisen pilkalle saanut letkauttaa korviaan, mutta Cobalion oli vielä nuori ja melko äkkipikainen.
-"Mestari Scizor ei ole lepsu!!" se huudahdi ja syöksähti Sneaselia kohti. Vikkelä pieni pokémon loikkasi helposti sivuun ja ilkkui vielä lisää:
-"Ja hidaskin vielä kuin mikä! Mutta minun tästä pitääkin mennä! Se on moi moi!"
Cobalion jäi hetkessä yksin metsätielle hyvin kiukustuneena. Sneasel ei aluksi ollut noin häijy, mutta viime aikoina siitä oli tullut oikea kiusankappale.
Pitää antaa sille vielä opetus, Cobalion tuumi.

Eräänä toisena päivänä Cobalion kulki metsänreunamaa pitkin, lähellä paikallista kylää. Ilmassa kuului pelkkä lehtien havina tuulessa ja lintujen keveä sirkutus, kunnes yhtäkkiä...jostain edempää kuului puhetta. Cobalion tuli uteliaaksi, ja eteni pusikkoa pitkin piilossa kohti puhujia. Päästyään näköetäisyydelle tämä jäi pusikkoon piiloon seuraamaan tilannetta.
Puhujia oli kolme. Kaksi ennestään tuntematonta pokémonia, joilla oli yläruumiin tiennoilla vihreä haarniska vaakunalla koristettuna. Pokémonit olivat suuria ja kunnioitettavan näköisiä, niin huomiota herättäviä että Cobalion ei lähestulkoon huomannut kelle ne puhuivat näiden jalkojuuressa. Sneasel.
Cobalion yritti pinnistellä että kuulisi, mitä ne puhuivat, mutta ne olivat liian kaukana. Jonkin ajan kuluttua suuret pokémonit nyökkäsivät myöntymyksen merkkinä, ja kävelivät pois. Sneasel häipyi myös jonnekin. Cobalion yritti nähdä, mihin suuntaan Sneasel oli lähtenyt, kun-
-"Tunkemassa nokkaansa muiden asioihin, vaikka koulutuksessa pitäisi olla kiire, vai?"
Cobalion hätkähti säikähdyksestä. Sneasel oli nähnyt tämän ja onnistunut hiipimään taakse.
-"T-tuota...minä..."
-"Kuulitko yhtään, mitä me puhuimme?"
-"No tuota, no en..."
-"Hyvä. Se nimittäin on yllätys mestari Scizorille."
-"Ai? Onko?" Cobalion sanoi yllättyneenä.
-"Kyllä. Ja olisi hyvä, jos et mainitsisi hänelle tästä mitään. Yllätys menisi pilalle, ymmärräthän?" Sneasel selitti maireaan sävyyn.
Cobalion nyökkäsi ymmärryksesi, ja tyytyväisenä Sneasel poistui paikalta.
Yllätys mestarille? Ehkei Sneasel olekaan niin paha luonteeltaan...

Joitain päiviä myöhemmin Cobalion kävi harjoitusottelua Scizoria vastaan pellolla, jossa vilja oli jo poimittu. Paikalle oli ilmaantunut paikallisia pokémoneja seuraamaan uteliaina ottelua.
Scizor otti vastaan nuoren Cobalionin raivokkaat sarveniskut pihdillään. Ötökkäpokémon ei tuntunut olevan millänsäkään hurjien iskujen sarjasta, vaan otti ne hiljaa ja tyynen rauhallisesti vastaan, kunnes lopulta sohaisi Cobalionin sivuun yhdellä huitaisulla. Nuori pokémon iskeytyi maahan ähkäisten, mutta pyrki heti saman tien jaloilleen. Vaikka se oli harjoitus, taistelun hurjuus oli saanut Cobalionin vimmastuksiin, ja tämä vimma alkoi nousta esiin odottamattomana voimana...
Scizor oli ottanut aukottoman puolustusasennon, valmiina ottamaan jokaisen Cobalionin iskun vastaan. Sekin yllättyi nähdessään, ettei Cobalion hyökännyt. Kaikki sivustakatsojat olivat kummissaan. Cobalion seisoi pellolla lakastuneiden viljantähkien keskellä. Sen asento oli horjumaton hyökkäysasento. Sen silmissä tuntui palavan tuli, kun se keskitti voimaansa ennennäkemättömällä tavalla. Cobalion loikkasi mestariaan kohti, joka oli edelleen puolustusasennossa. Scizor kuvitteli hetken verran torjuvansa tuollaisen varomattoman hyökkäyksen helposti, mutta sitten se näki sen. Cobalionin säilän.
KSHANNNGG
Kaikki ottelun katsojat henkäisivät syvään ääneen ällistyksestä. Scizor oli torjunut iskun, mutta se horjahti. Cobalion oli maassa. Isku oli rasittanut sitä niin, että se oli kaatunut. Cobalion kuitenkin nousi, valmiina jatkamaan, mutta-
-"Riittää!" Scizor huudahti. Cobalion pysähtyi.
-"Cobalion...olet päässyt näinkin lyhyessä ajassa uskomattoman pitkälle opinnoissasi", Scizor sanoi, "minusta tuntuu, että alat vihdoinkin ymmärtämään miekkasi merkityksen..."
Scizor ei ehtinyt sanoa enempää, kun katselijoiden joukosta alkoi kuulua hälinää ja pelästyneitä huutoja. Pokémonit siirtyivät sivuun, kun paikalle käveli kaksi suurta pokémonia: Nidoking ja Feraligatr. Molemmat pitivät yllään vihreää haarniskaa, jossa oli vaakuna.
Cobalion tunnisti ne heti. Ne olivat samat pokémonit, joille Sneasel oli silloin kerran puhunut.
Nidoking vilkaisi pellolla seisovaan Scizoriin.
-"Sinäkö olet Scizor?!" se rähisi kovaan ääneen. Scizor nyökkäsi hiljaa vastaukseksi.
-"Olemme saaneet kuulla, että sinä, Scizor, olet rintamakarkuri ja kuninkaan vastustaja" sanoi Feraligatr melkein karjuen, "kuninkaan kaartina meillä on oikeus ja velvollisuus viedä sinut tuomiolle rikoksistasi. Pyydän että tulet mukaamme ilman vastarintaa!"
Kaikki olivat ällikällä lyötyjä. Scizor nyökkäsi hiljaa, ja sanoi:
-"On totta, etten liiemmin kannata kuninkaan valtaa, mutta rintamakarkuri en ole-"
-"EI VASTAVÄITTEITÄ! SINÄ TULET MUKAAMME, HALUSIT TAI ET!"
Scizor oli hiljaa hetken aikaa, ja sitten, ilman mitään vastaansanomista, meni kaartilaisten luo pidätettäväksi. Nidoking ja Feraligatr ottivat Scizorin, ja vilkaisivat sivustakatsojia:
-"Täällä ei ole mitään nähtävää! Poistukaa!"
Niine sanoineen ne poistuivat pellolta, Scizor mukanaan. Kaikki olivat hiljaa, katsellen siihen suuntaan mihin kaartilaiset veivät Scizorin. Sitten ne vilkaisivat pellolle jääneeseen Cobalioniin.
Cobalion oli sanaton. Hetkessä sen elämältä oli viety pohja, Scizor oli viety pois. Se ei tiennyt mitä sanoa. Se ei ymmärtänyt mitä tapahtui, ja miksi. Cobalion kuitenkin katui jo nyt, ettei se ollut tehnyt elettäkään Scizorin auttamiseksi. Se laski katseensa maahan, eikä jaksanut nostaa päätään sillä se voi pahoin tästä vääryydestä.
Alkoi kuulua kuiskutusta. Vihaisia ääniä.
-"Kuka kumma ilmiantoi mestari Scizorin...?"
-"Miten tällaista voi tapahtua?"
-"Miksi-?"
-"Hiljaisuutta, saanko pyytää!"
Kaikki hiljenivät. Paha olo muljahti Cobalionin vatsassa, kun se tunnisti hiljaisuutta vaativan äänen. Se kohotti katseensa varmistaakseen, että olisi väärässä. Muttei ollut.
Puhuja oli Sneasel. Se seisoi kaikkien keskellä.
-"Saanen pyytää puheenvuoron, arvon herrasväki...?" se puhui kuuluvasti, jotta kaikki kuulivat, "olin tässä muutama päivä sitten kävelyllä, kun satuin näkemään nuo kaksi mestari Scizorin viennyttä kaartilaista juttelemassa Cobalionille..."
Mitä?!
-"...ja luulenpa, että se oli Cobalion, joka kertoi heille mestaristamme."
-"Ei Cobalion tekisi sellaista", joku väenjoukosta sanoi, "sehän on mestarin oppipoika."
-"Juuri siksi Cobalion halusi päästä eroon Scizorista!" Sneasel huudahti, "jotta hän olisi itse parhain taistelija näillä main. Scizor on opettanut poikaa hyvin...liiankin hyvin."
Sen jälkeen Sneasel vaikeni, ja antoi lopun mennä omalla painollaan. Pokémonien joukosta alkoi kuulua keskustelua:
-"Se käy järkeen..."
-"Cobalion on tuntunut niin koppavalta viime aikoina..."
-"Hän petti mestari Scizorin!"
Silloin Cobalionille riitti.
-"E-en minä pettänyt mestaria! Se...se oli..." se yritti selittää, muttei saanut sanaa suustaan. Cobalion voi pahoin, ja muiden pokémonien sisällä kasvava raivo sitä kohtaan vaimensi sen. Sneasel virnuili itseskeen taustalla.
-"Cobalion, sinä...sinä petit mestari Scizorin. Et ansaitse jäädä tänne. Ole hyvä ja lähde.”
-”Mutta...”
-”Mene kuin olisit jo!”
Cobalion juoksi. Nuori Cobalion juoksi kuin vimmattu, sydän särkyneenä. Se oli pettänyt mestarinsa. Se oli pettänyt ystävänsä. Se ei voinut kuin juosta, juosta ja juosta...

Cobalionilla ei ollut paikkaa minne mennä. Syyllisyys kaiversi sen mieltä. Miksen puhunut ja yrittänyt kertoa totuutta? Miksi en yrittänyt auttaa mestari Scizoria?
Vuodet kuluivat Cobalionin vaeltaessa yksin. Se pikku hiljaa sulki tunteensa syvälle sisäänsä, kivetti sydämensä. Siitä se tuli teräksenkylmä, tunteeton Cobalion, joka oli kieltänyt itseltään Säilän tien käyttämisen.
Ja silti, ollessaan Terrakionin ja Virizionin kanssa, se oli käyttänyt miekkaansa. Vaikka tuona synkkänä päivänä, jolloin mestari Scizor oli viety sen nenän edestä, Cobalion vannoi ettei ikinä käyttäisi miekkaansa ollessaan arvoton sen käyttäjäksi...
Viimeksi muokannut Doragon päivämäärä 11.12.2014 19:16, muokattu yhteensä 1 kerran
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (27.9.2014: Luku 6 - vihdoin ulkona!)

ViestiKirjoittaja Hikaru » 27.09.2014 20:36

Mielenkiintoinen jatko! Käy vain koko ajan paremmaksi.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Säilän tie (27.9.2014: Luku 6 - vihdoin ulkona!)

ViestiKirjoittaja MokKish » 03.10.2014 23:56

Luin tuossa yhdeltä istumalta koko tähänastisen tarinan. Tosi hyvä, innolla jään odottamaan jatkoa. Jotenkin sellainen tuntu tuossa tarinankerronnassa, että voisin ihan hyvin kuvitella näkeväni saman tarinan ihan virallisissa pokemon-leffoissa tai jossain.
Avatar
MokKish
 
Viestit: 63
Liittynyt: 24.09.2014 17:11

Re: Säilän tie (27.9.2014: Luku 6 - vihdoin ulkona!)

ViestiKirjoittaja Doragon » 27.10.2014 20:12

Luku 7 - Pako läpi pimeyden

Spoiler:
Cobalionin ja Terrakionin nukkuessa Virizion kuulosteli ympäristöään. Matkallaan tämä ruohotyypin pokémon oli oppinut nukkuessaankin pysymään valppaana mahdollisten öisten uhkien varalta. Se nukkui kevyttä unta, josta se pystyisi heräämään nopeasti, mutta saisi kuitenkin myös levättyä tarpeeksi.
Jokin sai Virizionin hyvin levottomaksi. Kevyen unensa läpi se tiedosti, ettei ympäristössä kuulunut mitään - kauempana nukkuvan Terrakionin kuorsausta lukuunottamatta. Virizion yritti unisena miettiä mikä mättäsi, kunnes...

Cobalion tunsi nukkuessaan jonkun tökkivän sitä varovasti kylkeen.
-"...Cobalion. Hei, herää, Cobalion..." Virizion kuiski teräspokémonin korvaan yrittäen saaden tämän heräämään.
Cobalion heräsi, ja avasi silmänsä. Se tunnisti Virizionin äänen, muttei kyennyt näkemään tätä. Oli aivan pimeää. Taivas oli ilmeisesti pilvessä, sillä tähtiäkään ei näkynyt.
-"Mitä nyt, Virizion...?" Cobalion ihmetteli vielä hieman unisena ja hämmennyksissä tästä herätyksestä. Cobalion kuitenkin aavisti, ettei kaikki ollut hyvin.
-"Hys...kuuntele." Virizion komensi suhahtaen.
Kaksikko oli hiljaa, ja kuunteli. Vain Terrakionin uninen röhinä kuului syrjemmältä.
-"En...kuule oikeastaan mitään" Cobalion kuiskasi.
-"Aivan niin" Virizion totesi jämäkästi, "ei kuulu MITÄÄN. Missä ovat kaikki yön äänet? Ötököiden siritys, lintujen huhunta - ei mitään."
Cobalion hätkähti. Nyt se ymmärsi mitä Virizion ajoi takaa.
-"Tarkoitatko-"
-"Kyllä. Joku on mitä luultavimmin pelottanut ne pois. Uskon, että...meidät on saarrettu."

Virizion oli oikeassa. Pieni, kallion ja puun suojaama lepopaikka, jonka kolmikko oli valinnut yösijakseen, oli piiritetty. Asialla oli kuninkaan kaarti.
-"Onko kaikki valmista?!" rähisi Aggron, se sama Aggron joka edelleen janosi kunniansa palautusta Terrakionin aiheuttamasta nöyryytyksestä.
-"Ay ay, komentaja!" kuului imeydessä vastaus. Aggron oli suhteillaan saanut valtavan määrän kaartin jäseniä näinkin syrjäiselle seudulle keskellä yötä - vain saadakseen toistaiseksi yhdessä matkaavan kolmikon ansaan. Ne olivat onnistuneet aivan hiljaa ketään herättämättä piirittämään kohteensa.
-"Nyt" Aggron totesi ylpeänä, "me odotamme sopivaa hetkeä, ja sitten hyökkäämme."

-"Kroooooooohhhhhhhh...."
-"Terrakion..."
-"Krrrrrrrrooooooohhhhhhhhgggrrrrr...."
-"TERRAKION!" Cobalion huudahti Terrakionin korvaan, ja tämä heräsi säpsähtäen.
-"Häh? Kuka? Mitä? Täh?"
-"Nouse, Terrakion" Cobalion komensi, "vihollinen on saartanut meidät, ja sinun pitää herätä."
Yllättäen Terrakion ei tapansa mukaisesti jupissut vastaan, vaan unisena vaappui pimeyden läpi seuraten Cobalionia. Kaksikko palasi puulle, jonka oksalla Virizion partioi. Cobalionin silmät olivat ehtineet tottua jo jonkun verran pimeyteen, joten se erotti puussa nököttävän Virizionin.
-"Osaatko sanoa, onko niitä monta?" Cobalion kysyi.
-"...On. Niitä on tuhottomasti. Emme selviä niistä taistelemalla millään."
-"Hmhh..." Cobalion tuumi.
-"Haaaaahh..." Terrakion haukotteli vielä puoliksi unessa.
Cobalion mietti. Tilanne oli hyvin uhkaava. Jokin kuitenkin ikään kuin kutitti Cobalionin tietoisuutta. Jokin outo tunne...
-"Hetkinen" Cobalion sanoi yhtäkkiä, "Virizion, sinun aistisihan ovat hyvin tarkat, eikö totta?"
-"Kyllä", Virizion vastasi tyynesti, "voin sanoa, että pystyn aistimaan ympäristöäni hyvin tarkasti."
-"Siinä tapauksessa...kerro, mitä aistit tuossa suunnassa?"

Aggron alkoi käydä levottomaksi.
-"Mrrhhh...mikä sillä tiedustelijalla maksaa?" teräspokémon murahteli itsekseen, "haluan jo hyökätä niitten ryökäläiden kimppuun!"
-"Älkäähän toki hätäilkö, komentaja" kuului yhden kapteenin, Bisharpin, ääni vastaukseksi pimeydestä. "Ennen kuin hyökkääme, on hyvä tietää tarkalleen vastapuolen asemat, että-"
SHUM
-"Hmm, näinhän se on. Mahtavimmillakaan joukoilla ei voi voittaa ilman kunnon suunnitelua."
Aggron joukkoineen hiljentyi. He olivat kuulleet keveän suhauksen, ja sitten tuntematon ääni puhutteli heitä. Ja...
-"AURGH!" Aggron karjaisi, "KUKA TOHTII KÄVELLÄ PÄÄLLÄNI?!"
-"Anteeksi, saanenko esittäytä? Nimeni on Virizion, ja olen juuri saanut selville joukkojenne asemat ja sen, missä kohti saartorengas on heikoimmillaan. Matkakumppanini ovatkin jo varmaan siellä. Heippa~"
Aggron yritti huitaista tämän päällä keikkuloivaa ruohopokémonia, mutta tämä oli ehtinyt jo tuulen lailla pyyhältää matkoihinsa. Kuninkaan kaartilaisten riveissä kävi hurja hälinä, ja kauempaa pimeydestä kuului huuto:
-"KOHDE PÄÄSI LÄPI! KOHDE MURTAUTUI LÄPI SAARTORENKAASTA!"
-"OTTAKAA NE KIINNI!"

Image
Cobalion ja Terrakion olivat Virizionin ohjeistuksella löytäneet saartorenkaan heikoimman kohdan ja yllätyshyökkäyksellä murtautuneet siitä läpi. Kaksikko juoksi minkä kintuistaan pääsi pimeyden läpi. Heidän takanaan kuului kaartilaisten sekavat huudot. Äkkiä Cobalion havaitsi jonkun kirivän heitä, ja saavan kiinni:
-"Suunnitelmasi on toiminut ainakin toistaiseksi" Cobalionin rinnalle kirmaava Virizion sanoi, "mutta entäs nyt?"
-"Voitko neuvoa suunnan, jossa kuulit saman kuin minäkin?"
-"Tottahan toki. Seuratkaa!"
Virizion ryntäsi Cobalionin ja Terrakionin edelle näyttäen tietä. Kolmikon sorkat iskivät ripeässä ravissa yön kostuttamaa ruohokenttää, jonka läpi he juoksivat.
Terrakion, joka hitaimpana kulki viimeisimpänä, vilkaisi rymistellessään taakseen yrittäen nähdä takaa-ajajat, mutta oli liian pimeää. Vain vihollisten äänet kertoivat, että kolmikkoa jahdattiin. Äkkiä Terrakion havaitsi kauempaa edestäpäin kuuluvan uuden äänen, pikku hiljaa sitä lähestyessä kuuluvan kohinan.
Sillä hetkellä pilvinen taivas alkoi rakoilla, ja esiin paljastuvan kuun valo valaisi maan. Joukon ensimmäisenä juossut Virizion oli jo hyvän aikaa sitten havainnut lähestyvän äänen, mutta vasta nyt kyetessään näkemään se saattoi ymmärtää mistä ääni tuli. Eikä se ollut hyvä asia.
-"SEIS! COBALION, TERRAKION! PYSÄHTYKÄÄ!"
Molemmat ryhtyivät jarruttamaan voidakseen pysähtyä nopeasta juoksuvauhdistaan. Kevyimpänä Virizion pysähtyi heti, Cobalion luisui hieman kostealla ruohikolla, ja Terrakion suorastaan liukui, mutta sai pysähdyttyä - juuri viime tingassa, kun tämä huomasi edessään maan katoavan äkkijyrkkästi sen edestä.
-"Mitä..?!" Terrakion puuhkaisi pelästyksissä.
-"Katsokaa!" Virizion huudahti.
Kuun valossa kolmikko saattoi nähdä, minne he olivat päätyneet. Heidän edessään oli pystysuora putous kymmeniä metrejä alaspäin. Valtava kohina pauhusi heidän korvissaan kun he katselivat siitä alas putoavaa vesiputousta, joka oli vuosien saatossa uurtanut kallioisen seinämän sileäki ja mahdottomaksi kiivetä.
Cobalion oli aistinut vesiputouksen. Putouksen ääni oli kantautunut ylävirtaan jokea pitkin, joka oli kulkenut lähellä kolmikon yösijaa. Virizion oli tarkoilla aisteillaan havainnut kohinan paremmin, muttei ollut varma mistä se oli peräisin.
-"No, Cobalion..." Virizion aloitti hieman epävarman kuuloisesti, "mitä aiot tehdä nyt?"
Cobalion ei vilkaissut kumpaakaan seuralaiseensa, vaan tuijotti herkeämättä valtoimenaan alas ryöppyävää vettä.
-"Mitä luulet? Mikä on ainoa keino päästä tästä eteenpäin?"
-"Tarkoitatko-?"
Kuninkaan kaartin äänet alkoivat lähestyä uhkaavaasti pauhaavan veden yli. Ne saattoivat löytää takaa-ajettavansa varsin nopeasti kuunvalossa.
-"Joko tämä tai nuo" Cobalion totesi ääni värähtämättä.
Virizion nielaisi, mutta sitten hymyili.
-"En tiedä miksi, mutta...minusta tämä tuntuu jotenkin oikealta. Aivan kuin meidän olisi tarkoitus tehdä tämä..."
Terrakion pysyi vaiti. Se inhosi yli kaiken vettä, mutta jokin sen sisällä tuntui sanovan...Tee se. Sinun pitää tehdä se. Kuin joku ikiaikainen vaisto...
-"Jos olette molemmat mukana..." Cobalion sanoi, "Yksi..."
-"Tuolla! Minä näen ne!" kaartilaisen huudahdus kuului hyvin läheltä.
-"Kaksi..."
-"Ne ovat ansassa! Vangitkaa ne!" äänet kuuluivat jo ihan kolmikon takaa.
-"Kolme!"
Cobalion, Virizion ja Terrakion polkaisivat maata allaan yhtä aikaa, ja loikkasivat. Juuri sillä hetkellä ensimmäiset kuninkaan kaartilaiset saapuivat pystysuoralle reunalle vain nähdäkseen, kuinka kolmikko putosi alas ja katosi vesiputouksen syövereihin...

Sain varmaan mukavan cliffhangerin aikaiseksi. Nyt voitte odottaa jännäkakka housuissa että milloin saan kirjoitettua seuraavan luvun. :D
Viimeksi muokannut Doragon päivämäärä 11.12.2014 19:19, muokattu yhteensä 1 kerran
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (27.10.2014: Luku 7 on savustettu ulos!)

ViestiKirjoittaja Saramo » 18.11.2014 17:34

Löysin nyt tämän Taide ja tarinat -osastonkin ja luin kerralla, mitä tästä tarinasta on tällä hetkellä ilmestynyt. Pakko antaa tunnustusta! On hienoa, että Pokémon-fanfictionia kirjoitetaan suomeksi ja vähintään yhtä hienoa on, että tarina on oma. Tarkoitan tällä, että juoni ei muistuta videopelin gameplaytä. (Yritin itse joskus kirjoittaa Pokémon-aiheista tarinaa, mutta siinä kouluttaja lähti matkalle, kiersi saleja ja otteli kouluttajia vastaan... Se on hyvä videopeli, mutta itse en ainakaan keksinyt miten siitä olisi saanut mielenkiintoista proosaa.) Tässä on myös hyvä kokonaisuus, kuvat luovat juuri sopivasti tunnelmaa ja jäsentävät tekstiä. Toivottavasti niitä vielä tulee, edelliset toimivat kivasti.

Pitäisi ehkä odottaa ja vain lukea tulevat luvut, mutta en malta olla kysymättä paria juttua. Ei ole pakko vastata, jos tuntuu, että haluat pitää tarinan mysteerit vielä toistaiseksi ominasi. :) Sijoittuuko tarina mihinkään pelien maailmoista (Unovaan?), jos siellä oli paikannimiä niin menivät ainakin minulta ohi. Prologissa viitataan ihmisiin, tuleeko heitä vielä tarinaan? Kuinka montaa lukua olet suunnitellut?

Kiitos tähänastisesta tarinasta!
Avatar
Saramo
 
Viestit: 42
Liittynyt: 10.10.2014 21:18
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Säilän tie (27.10.2014: Luku 7 on savustettu ulos!)

ViestiKirjoittaja Doragon » 20.11.2014 00:12

Mukavaa kuulla jonkun kiinnostusta tarinaani kohtaan, ja vieläpä ihan kysymyksiä! Niihin on aina hauska vastata.
Saramo kirjoitti:Pitäisi ehkä odottaa ja vain lukea tulevat luvut, mutta en malta olla kysymättä paria juttua. Ei ole pakko vastata, jos tuntuu, että haluat pitää tarinan mysteerit vielä toistaiseksi ominasi. :) Sijoittuuko tarina mihinkään pelien maailmoista (Unovaan?), jos siellä oli paikannimiä niin menivät ainakin minulta ohi. Prologissa viitataan ihmisiin, tuleeko heitä vielä tarinaan? Kuinka montaa lukua olet suunnitellut?

En ole oikeastaan määritellyt itselleni kovinkaan tarkkaan mikä alue Pokémon-maailmassa on kyse, mutta taka-ajatuksenani taitaa olla että tämä on totta tosiaan muinainen (satoja vuosia vanha) Unova. Olen yrittänyt pitäytyä tarinassa mahdollisimman paljon Unovan Pokémoneissa, mutta mukaan on päässyt väkisin muitakin kuten Scizor, Aggron ja Sneasel. Mitään paikannimiä en ole maininnut enkä tule mainitsemaan, mutta joku jo esitellyistä paikoista tulee olemaan näyttämönä tuleville tapahtumille...(spoilereita! 8D)
Tarinan pääpaino tulee pysymään itse Pokémoneissa, joskin niiden taustavaikuttajat sodassa on ihmiset (=epäpätevä kuningas). Ihmisiä tulee myöhemmin hyvin vähän sivuttua, eikä heille tulla antamaan repliikkejä. Sanottakoot kuitenkin, että ihmisillä on siitä huolimatta tärkeä rooli tarinassa.
En ole suunnitellut lukuja kaikkia kerralla valmiiksi. Tarina on kyllä ollut päässäni pitkään valmis, mutta sen pilkkominen sopivien kokonaisuuksien täyttäviksi luvuiksi vaatii ajatustyötä, samoin niiden kirjoittaminen siten miten haluankin esittää tarinan teille (tämä on osasyy miksi kirjoitan niin verkkaan, toinen syy on yksinkertainen laiskuus ja saamattomuus pienen yleisön takia).

Ja mikäli yhtään kiinnostaa, en ole toistaiseksi kirjoittanut riviäkään seuraavaa lukua, vaikka se on päässäni melko valmis. Kone on kenkuillut paljon viime aikoina, ja sen lisäksi yritän nyt löytää kiireesti omaa kämppää (ja ORAS kolkuttaa jo ovella, jipii!). Mutta ällös huolehtiko, yritän saada tekstiä tulemaan niin pian kuin suinkin!
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (27.10.2014: Luku 7 on savustettu ulos!)

ViestiKirjoittaja Doragon » 11.12.2014 19:20

Piirsin kahteen viimeisimpään lukuun kuvat. Molemmat on nähtävillä alla olevassa spoilerissa.
Spoiler:
Kuva
Image


Yritän kirjoittaa seuraavan luvun valmiiksi niin pian kuin mahdollista. Olen kyllä aloittanut kirjoitustyön, mutten ole kovin tyytyväinen tähänastiseen tulokseen joten varmaan aloitan kirjoittamisen alusta. Malttia. Meikä on jo hahmotellut päässäni tarinat loput luvut aika selkeästi, joten niitä voi tulla useammin tästedes.

EDIT: No mitäs perskuttia, meninkin heti tämän viestin jälkeen kirjoittamaan uusimman luvun valmiiksi. Saatte kuiteskin odottaa, piirrän siihen kuvia joita ilman tämä luku ei toimisi kunnolla.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (11.12.2014: Kuvia piirretty)

ViestiKirjoittaja Doragon » 05.01.2015 22:09

Juu, sanoin viimeksi että olisin muka kirjoittanut tämän valmiiksi. Valehtelin, meikä halusi perfektionistina ruveta hienosäätämään tätä lukua ihan hemmetisti kun tässä on tapahtuu tärkeitä juttuja. Ja piirsin tällä kertaa ihan kuvatkin mukaan, jee. Yrittäkää nauttia.

Luku 8 - Taru kolmesta soturista
Spoiler:
Eturintamassa paikalle saapunut kuninkaan kaarti katseli pystysuoralta seinämältä alas.
Ne eivät voineet uskoa näkemäänsä. Jokainen kaartissa oleva pokémon oli vahva ja ylpeä, eikä niille ikinä tulisi mieleenkään tehdä jotain sellaista mitä Cobalion, Virizion ja Terrakion oli tehnyt. Niille oma henki oli niin kallis, etteivät ne kaihtaneet keinoja sen pitämiseksi. Siksi niiden sisintä vavisutti nähdä moista pelottomuutta varman kuoleman edessä.
Himmeässä kuunvalossakin näki, kuinka vesi ryöppyi valtoimenaan alas. Oli selvää, että jos sinne joutui, se oli menoa.
Pikku hiljaa järkytys alkoi kaikota, ja hiljalleen palautuen siihen aikaan ja paikkaan kaartilaiset saattoivat kuulla jälleen mahtavan veden ryöppymisen aiheuttaman pauhun.
Kaartilaiset katselivat toisiaan hieman epäröiden. He olivat varmoja, että kohde oli mennyttä kalua, mutta samalla ne saattoivat kuulla korvissaan Aggronin karjunnan...
-"Mtä te saamattomat teette?" kuului Aggronin karjunta, joka raahautui painavine ruhoineen paikalle niin nopeasti kuin pystyi. Muiden selitettyä tälle tilanne se vain tuntui raivostuvan entisestään.
-"Ja te ajattelitte jättää kohteen etsimisen sikseen?!" se ärjyi päin muiden kasvoja. Vastaukseksi kuului vain epämääräistä mutinaa.
-"ETSIKÄÄ NE! EMME LEPÄÄ ENNEN KUIN NÄEN NIIDEN RUUMIIT!!"
Kaartilaiset joutuivat kiertämään jonkun verran kauempaa, ennen kuin ne löysivät paikan, josta pääsi kiipeämään suhteellisen turvallisesti alas. Alas päästyään ne tähysivät vesiputousta. Putous ryöppyi korkealta kalliolta, jonka se oli uurtanut vuosien saatossa sileäksi. Alle oli syntynyt pieni lampi, jonka jatkuvasti paineella alas tuleva vesi oli kovertanut syväksi. Lammesta lähti kulkemaan pieni joki läpi pienen lehdon.
Kaartilaiset ensin tutkivat tietysti lammen. Uimakelpoiset sukelsivat niin syvälle kuin pääsivät, mutta pohjaankaan päästyään ne eivät löytäneet mitään. Niinpä Aggron komensi kaikki etsimään ruumiita jokea alavirtaan, minne ne todennäköisesti olivat kulkeutuneet.
-"Eteenpäin, mars mars!"
Pikku hiljaa kuninkaan väki alkoi kaikota putouksen luota, ja katosivat yön pimeyteen jokea seuraten...

......................................................
...
-"...äänet kaikkoavat."
-"...hyvä."
-"Ovatko kaikki kunnossa?" Virizion kysyi.
-"En ole loukkaantunut merkkittävästi" Cobalion vastasi.
-"Köh...meikäkin...taitaa olla suht ehjä..." kuului Terrakionin mörinä.
Kolmikko hiljeni hetkeksi.
Pimeydessä kuului putouksen kohina, ja veden vaimea liplatus tippojen pudotessa alas.
Ensimmäinen pimeydessä puhunut oli Virizion. Sille vastannut oli Cobalion. Terrakionin röhinä paljasti härkäpään läsnäolon. Kolmikko oli vesiputouksen takana olevassa kovertumassa. Ne olivat pudotessaan onnistuneet keplottelemaan itsensä sinne. Mutta kysymys kuuluikin...
-"Cobalion...kuinka tiesit tästä? Siis, että täällä olisi tällainen syvennys? Ja että me pääsisimme tänne?" Virizion kysyi.
-"Hmm..." Cobalion hymisi, "minulla oli sellainen tunne, ikään kuin aavistus, tai...tuntui kuin..."
-"...olisit tiennyt, jollain ihmeellisellä tavalla? Vaikka et ole ikinä ollut täällä?" Virizion sanoi ja jatkoi: "jos rehellisiä ollaan, niin...minustakin tuntui vähän siltä."
Cobalion ei vastannut. Kaikki olivat hetken hiljaa.
-"...meikä ei näe mitään..." Terrakion avasi suunsa. Ja oikeassa se olikin. Vaikka kuu olikin tullut esiin, vesiseinämän tälle puolelle ei tullut sen haaleaa valoa sen vertaa, että olisi kykenyt näkemään.
-"Totta, minustakin olisi mukava nähdä eteeni" Virizion sanoi.
-"Mmhh..." kuului Cobalionin keskittynyt ääni.
Äkkiä Cobalion hehkui. Sen keho hehkui hopeisena, ja sen päälaella oli taas sama miekanmuotoinen energiakeskittymä. Sama tekniikka, jota se oli käyttänyt aiemmin Terrakionia vastaan. Tekniikan aiheuttama hehku valaisi kalliokoloa.
-"Vau..." Virizion ihasteli, "tuo sinun tekniikkasi on niin ihmeellinen. Osaisinpa minäkin..."
-"Tämä on kielletty tekniikka, enkä saisi käyttää sitä" Cobalion totesi tuimasti. Virizion kohautti olkiaan hieman kummissaan.
-"No, käytät kuitenkin."
-"Hei...katsokaa!" Terrakion huudahti.
Cobalion ja Virizion kääntyivät katsomaan. Ne havaitsivat, että putoukset sisällä oleva kovertuma ei ollutkaan mikään pieni: se laajeni, ja näytti ihan pieneltä tippukivikammiolta.
Kolmikko meni lähemmäs katsomaan, mutta huomasivat, ettei siellä näkynyt mitään reittiä ulos. Vain kalliota ja kiviä.
-"Hassua...mutta minusta tuntuu, että...tai, ei mitään." Virizion sanoi huolimattomasti.
Cobalion katseli ympärilleen. Sitä vaivasi merkillinen tunne, sama tunne joka tuntui vaivaavan Virizioniakin. Aivan kuin...
Terrakion tutkiskeli seinämää epäluuloisena. Se kulki edes ja takas, kunnes pysähtyi yhden ison kalliolohkareen luo.
-"Terrakion...?" Virizion ihmetteli, kun samassa se alkoikin puskea lohkaretta.
Lohkare näytti pysyvän jämäkästi paikallaan Terrakionin puskusta huolimatta.
-"Anna olla-" Cobalion ehti sanoa, kun...
SKRAAAAAAHHHHH
Kivi liikkui. Vaivalloisesti, mutta varmasti Terrakion puski voimiensa takaa, lohkare siirtyi...ja sieltä takaa paljastui tunneli.
-"Mitä..."
Virizion hypähti lähemmäs katsomaan.
-"...Näyttää vievän syvälle. Miten sinä arvasti, Terrakion? Älä sano vain..."
-"Juu...meikä ikään kuin...ties että sieltä pääsee."
Kolmikko oli hetken hiljaa, ja katsoivat toisiaan. Silloin Cobalion köhäisi.
-"...No, mennään. Emme voi jäädä tähänkään odottamaan, jos vaikka kaarti palaa ja keksisi etsiä täältä."
Kaikki nyökkäsivät myöntyvästi. Cobalion ensimmäisenä hopeamiekka tanassa valoa tuoden ne lähtivät yksi kerrallaan tunneliin, joka kulki läpi kallion...

-"...kuinka kauan vielä?" kuului Terrakionin kärsimätön mangunta jonon perältä.
-"Malttia" Virizion topuutteli, "Cobalion, näetkö mitään?"
-"Hmm...ah!"
Äkkiä Cobalion hypähti nopeasti eteenpäin, ja Virizion näki tunnelin päättyvän. Yksi kerrallaan kolmikko astui ulos tunnelista avarampaan tilaan - ja olivat aivan ällikällä lyötyjä.
Image
Cobalion, Virizion ja Terrakion olivat saapuneet suureen, kuperaksi kaiverrettuun onkaloon. Keskellä onkalon kattoa oli pieni reikä, josta kajasti hieman ulkona paistavan kuun hopeaista valoa tuoden edes vähän lisää näkyvyyttä pimeyteen Cobalionin miekan lisäksi.
Onkalon hämärillä kiviseinämillä saattoi erottaa tuhottomasti erilaisia vanhoja riimuja ja kuvia. Ne tuntuivat kertovan tarinaa muinaisista ajoista. Monissa kuvissa oli ihmisiä ja pokémoneja taistelemassa, sekä ritareita...
Kukaan ei saanut sanaa suustaan, vaan jokainen yritti käsittää mikä paikka oli. Cobalion vilkuili ympärilleen - sitä vaivasi voimakas tunne, tämä paikka toi sille mieleen muiston jostain tapahtumasta jota se ei ollut ikinä elänyt...
-"Cobalion, tuo valoasi tänne! Tule, Terrakion! Katsokaa!"
Cobalion ja Terrakion tulivat Virizionin luo, joka seisoi seinämän edessä. Cobalionin tuodessa hopeista miekkaansa lähemmäs kaikki kolme saattoivat nähdä selvästi, kuinka seinämään oli tehty maalauksia.
Image
Maalausten keskellä erottui kuva kolmesta soturista, jotka kohottivat yhdessä miekkojaan. Jokainen sotureista oli maalattu eri värillä: suuri, lihaksikas soturi oli kultainen, sulavalinjainen jadesoturi seisoi ryhdikkäästi ja lopulta oli hopeinen, tiukan asennon omaava soturi.
-"Mitä..." Cobalion ihmetteli.
-"Ihan kuin...jonkinsortin tarina..." Terrakion mutisi.
-"Cobalion..." Virizion aloitti varovaisesti, "tuo hopeaisen soturin miekka...se näyttää ihan sinun tekniikaltasi."
Cobalion katsahti Virizioniin silmät sepposen selällään.
-"Tuo iso...sehän on samanvärinen kuin meikä..." Terrakion sanoi.
-"Hmm...tuon vihreän asento tuo mieleen sinun sulavuutesi, Virizion" Cobalion totesi ajatuksissaan.
Kolmikko jäi tuijottamaan hiljaa maalausta hyvin pitkäksi aikaa. Aivan kuin maalaus yritti kertoa heille jotain. Jokaisesta tuntui, kuin jokin unohtunut muisto olisi pyrkinyt esiin...
-"Athoksen hopeasäilä...Porthoksen kultamiekka ja Aramiksen jadesapeli." Virizion lausui ilmeisen tyynesti. Sen äänessä saattoi kuitenkin vaistota epävarmuutta, aivan kuin jokin tässä hermostutti sitä.
-"Anteeksi?" Cobalion kysyi.
-"Nuo soturit kuvassa...niiden nimet on Athos, Porthos ja Aramis. Niin tuossa lukee."
-"Osaatko lukea tuota tekstiä?"
Virizion hymähti ja vilautti Cobalionille kevyen virneen.
-"Asuin kylässä vuoren takana. Kävin usein kylän oppineiden luonna, ja he jatkuvasti opiskelivat tätä muinaista kieltä, jota ei tiettävästi ole käytetty iäisyyksiin...opin heiltä sitä jonkun verran."
Terrakion vilkaisi Virizioniin hyvin odottavasti, samoin Cobalion.
-"No? Osaatko lukea mitä muuta siinä lukee?"
-"Odottakaas..." Virizion tokaisi ja ryhtyi itsekseen mumisten vilkuilemaan seinän tekstejä.
Virizion siirtyili edes takas seinää pitkin, Cobalionin seuratessa valonsa kanssa. Terrakion yritti pysyä poissa tieltä.
Cobalion ja Terrakion odottivat. Ja odottivat. Odottivat hyvin pitkään, katsoen Virizionia, joka tyynesti antoi katseensa kiertää pitkin seinän tekstejä.
Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen hetken kuluttua Virizion pysähtyi ja kröhäisi.
-"No niin...luulen ymmärtäneeni mitä tässä lukee..." Virizion sanoi, ja ryhtyi kertomaan:

Kauan, kauan aikaa sitten oli suuri sota, joka kesti vuosia. Maan hallitsija ja kansa ottivat yhteen lukuisissa kapinoissa ja taisteluissa. Molemmat osapuolet kärsivät suuresti, eikä sodalla ollut näennäisesti yhtään voittajaa. Kukaan ei kuitenkaan osannut saattaa sotaa päätökseen. Tilanne oli hyvin epätoivoinen.
Sitten, eräänä päivänä, nousi esiin kolme soturia. Heidän oikeat nimensä osat jääneet unholaan, jolloin heitä kutsuttiin kunnioittavasti eräänlaisissa arvonimillä.
-Athos oli kolmikon pää. Sen lujuus ja vankkumattomuus vääryyden edessä oli ihailtavaa. Athoksen teräksinen sydän ei taipunut koskaan.
-Porthos oli joukon väkevin. Se ei kunnioittanut ketään muita paitsi kahta toveriaan. Sanotaan, että Porthos kykeni yksin voittamaan kymmenen miestä taistelussa.
-Aramis puolestaan oli ryhmän aivot. Nokkela ja liikkeissään vikkelä Aramis herätti pelkoa ja kunnioitusta vähäväkisemmissä vastuksissa.
Tämä kolmikko oli vannoutunut oikeuden nimeen. He taistelivat pyytteettömästi jalon aatteensa puolesta. Silkasta kunnioituksesta monet nousivat heidän rinnalleen kaataakseen läpimädän hallinnon. Taistelun voittivat Athos, Porthos ja Aramis. Heidät kohotettiin kansakunnan ylimmiksi ritareiksi, ja heitä kutsuttiin kunnioittavasti nimellä...Oikeuden säilä.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (5.1.2015: Luku 8, vihdoin ja viimein)

ViestiKirjoittaja Doragon » 21.07.2015 20:41

Muistatteko kun meikä tapasi kirjoittaa tätä tarinaa eikä vain hävitä puoleksi vuodeksi sanaakaan sanomatta? Juu. On ollut ajatukset vähän muualla. Meikä piirtää kahta sarjakuvaa, ja sitten on muutenkin oma elämä. Kyllähän tätä tulisi kirjoiteltua ehkä enemmänkin jos inspaisi - eli jos olisi enemmän kysyntää. Tyhjälle katsomolle kun ei viitsi esiintyä.
Mutta en aio lyödä hanskoja tiskiin. Aion kirjoittaa tämän valmiiksi vaikka mikä tulisi.

Luku 9 – Karu paluu
Spoiler:
Oli kulunut noin kolme viikkoa siitä yöstä, kun Cobalion, Terrakion ja Virizion onnistuivat harhauttamaat takaa-ajajansa ja löysivät vesiputouksen takaa luolan täynnä maalauksia.
Virizionin tulkattua seuralaisilleen tarinan Oikeuden säilistä oli jokin muuttunut kaikissa kolmessa. Kukaan ei sanonut sitä ääneen, mutta se tunne vaivasi jokaista syvällä sisimmässä - oli kuin heidän tapaamisensa ei ollut sattumaa. Aivan kuin kohtalo oli sanellut niin, että nämä kolme pokémonia tapaisivat juuri missä tapasivatkin ja päätyisivät siihen luolaan todistamaan muinaista kertomusta tarunhohtoisista sotureista.
Mitä se kaikki sitten tarkoitti? Oliko se jonkun suuremman tahdon, maailmankaikkeuden alituisesti liikkeessä olevan ajan virran tapa kertoa, että heitä tarvittaisiin? Että kolmen soturin piti nousta jälleen uhmaamaa tyranniaa?
Joku ehkä haluaisi ajatella näin. Ehkä kaikki olikin yhtä suurta uskomattomien yhteensattumien sarja. Ehkä ei. Kukaan ei sitä voisi tietää varmasti.
Yksi asia oli varma. Tämä tapaus oli jättänyt jokaisen - Cobalionin, Terrakionin ja Virizionin - mieliin viriviän ajatuksen siemenen, joka lähtisi ehkä itämään omalla tavallaan johonkin suuntaan.

Tuuli virtasi virkistävästi Virizionin kaulan lehtiä pitkin.
Sinisellä taivaalla levisi kevyesti valkea pilviharso joka liikkui hiljaa tuulen mukana. Taivaalta laskeutuessa tuli ensin vastaan lumihuippuiset vuoret, sitten metsät joiden lehvistö alkoi olla jo rusehtava. Metsien keskellä oli laakea, matala ja kirkasvetinen järvi. Järven matalikossa seisoi Virizion, joka ei tehnyt pienintäkään liikettä - järven pinnalla oli vain äärimmäisen kevyt väreily tuulen seurauksena.
Paikka oli äärimmäisen rauhallinen sen syrjäisen sijainnin takia. Sota ei ollut vielä yltänyt sinne.
Virizion oli seissyt järvessä pitkään. Se harjoitteli keskittymistä. Vaikka ruohopokémon oli kuin itse tyyneys, rannalla sitä seuraava Cobalion oli vaatinut tätä harjoitusta mikäli Virizion oikeasti halusi päästä perille sen tekniikan saloista.
Niin, säilän tie. Cobalion oli pitkään sulkenut tämän tekniikan sydämeensä ja kieltänyt itseään enää koskaan kohottamasta miekkaansa menneisyytensä kunnianmenetyksen takia. Mutta Cobalion oli nyt muuttunut. Oli kuin se uskoi, että kolmea soturia ehkä tarvittaisiin sodan voittamisessa. Ja että ne kolme soturia olisivat Cobalion, Terrakion ja Virizion.
Virizion oli jo nähtyään sen ensimmäisen kerran ihaillut suuresti Cobalionin miekkaa, ja halusi itsekin oppia sen. Cobalion oli suostunut opettamaan.
Järven viileässä vedessä seisominen oli viennyt hieman tuntoa Virizionin jaloista. Se veti syvään henkeä. Älä anna sen häiritä, se ajatteli. Keskity.
Virizion keskittyi syvään ja hartaasti. Tunne se, Cobalion oli sanonut, ja keskitä se yhdeksi pisteeksi.
Voima alkoi kerääntyä yhteen pisteeseen. Virizion ponnisteli, sillä se ei ollut ennen keskittänyt voimaansa sillä tavalla. Ruohopokémonin keho hehkui kevyttä, vihertävän keltaista valoa.
Rannalla seisova Cobalion katseli ilmeettömästi, mutta siinä saattoi havaita pienoista sävähdystä asioiden nopean etenemisen takia. Virizion jatkoi ponnistelujaan, ja energia alkoi muotoutua…
Juuri sillä hetkellä tuli hieman voimakkaampi tuulenpuskaa pohjoisilta vuorilta päin, joka iski kylmästi Virizionia kasvoihin. Ruohopokémon menetti lyhyen hetken ajaksi keskittymisensä, mutta se riitti – voima hajosi, energia haihtui kuin ilmaan.
Virizion näytti lievästi pettyneeltä, ja nousi vedestä rannalle. Sitä vastassa oli Cobalion, jonka ilmeettömissä kasvoissa oli lievä tyytyväisyyden sävy.
-”…Olet edennyt uskomatonta vauhtia näin lyhyessä ajassa” se sanoi, ”minulla kesti iäisyys päästä tuosta edes jyvälle.”
Oli totta, että Virizion oli edennyt tekniikan oppimisessa hurjaa vauhtia. Mutta eihän se ollut mikään yllätys – Virizion oli erittäin kyvykäs taistelija, jolla oli paljon älykkyyttä. Se kykeni omaksumaan uudet opit hyvin nopeasti.
Cobalionin kehut eivät kuitenkaan saaneet edes hymynkaretta ruohopokémonin kasvoille. Se vilkaisi lievästi huolissaan kohti lounaassa olevia kallioisia metsiä.
Cobalion huomasi tämän heti.
-”Se teki oman valintansa.”
Toinen vilkaisi vain kylmänkiskoista teräspokémonia, ja sitten katsahti uudelleen lounaaseen.
-”Niin, mutta…uskon, että jos me kolme olisimme yhdessä, voisimme ehkä, ja vain ehkä…”
Virizion ei sanonut sanottavaansa loppuun, sillä se tiesi Cobalionin ajatukset. Cobalion ja Terrakion eivät olleet missään vaiheessa olleet sydänystävät, joten Terrakionista puhuminen muka tärkeänä osana joukkoa vain puistatti Cobalionia.
Pohjoisen vuorilta iski taas hyisevä tuulenpuuska, mikä sai kaikki seudun pokémonit hytisemään. Siinä oli talven tuoksu.

Terrakion oli lähtenyt joukosta jo heti seuraavan aamuna sen yön jälkeen kun he olivat löytäneet luolan.
Sen ajatukset olivat sekavat, mutta jossain sisäisen sekasorron keskellä se oli onnistunut kokoamaan itseään sen verran, että se oli löytänyt suunnan johon mennä. Terrakion oli halunnut palata kotiin.
Terrakionin koko elämä oli ollut kivipokémonien luona kivisellä jättömaalla. Se oli elänyt siellä aina kuin olisi ollut osa heitä, eikä olisi ollut mitenkään erilainen. Isolle härkäpäiselle pokémonille ei tullut missään vaiheessa edes mieleen, ettei sen paikka ehkä olisi siellä.
Mutta mikä oli vastaus? Minne Terrakion kuului? Sen koko maailmankuva oli kääntynyt lyhyen ajan sisällä päälaelleen, eikä se tiennyt tarkkaan kuka oli ja missä oli hänen paikkansa tässä suuressa maailmassa. Ehkä vastaus löytyisi sieltä, mistä kaikki alkoi…

Viileän tuulen mukana kuljettama hiekka iski Terrakionia silmiin. Kivipokémonina se ei yleensä välittänyt moisista, mutta nyt se herätti vain ajatuksen: oliko täällä oikeasti näin ankara ilmasto? Maailman näkeminen oli muuttanut sen ajatusmaailmaa.
Terrakion yritti ilmassa valtoinemaan pöllyävän hiekan keskellä erottaa, jos se näkisi tuttuja paikkoja. Se ei ollut enää varma missä oli, mutta jokin tunne kertoi, että se oli lähellä…kuitenkin kaikki ei ollut kohdallaan. Missä oli kaikki tutut maamerkit? Miksei ketään näkynyt?
Syvällä sen sisimmässä kouraisi pelko. Terrakion ei halunnut ajatella mitään, mutta jokin taka-ajatus yritti maalata piruja seinille. Ilmassa ikään kuin leijui haju, luonnoton, kuollut haju, joka kylmäsi väreitä. Kivipokémon jatkoi kävelemistä eteenpäin, kunnes…
KLAK
Terrakion säpsähti. Se pysähtyi katsomaan mihin sen jalka oli iskenyt. Äänestä päätelleen se oli kivi, mutta melko iso. Vaikka pöllyävä hiekka haittasi näkyvyyttä, saattoi melko nopeasti huomata että kivi oli siniharmaa…hyvin tutun sävyinen, täynnä kolhuja ja lovia.
Ei…
Terrakion rynnisti eteenpäin katsellen ympärilleen. Hiekkäpölyn keskellä näkyi useita vastaavanlaisia kiviä. Irtonaisia lohkareita, joista osa oli tiilenpunaisiakin. Katsellessaan vielä pidemmälle saattoi Terrakion nähdä paljon muitakin, pienempiä vastaavia kivenlohkareita, jotka olivat selvästi sinisiä ja punaisia.
Ei...ei jei…
Suuri härkäpää, Terrakion, joka oli kuin vankkumaton kallio, vaipui voitettuna maahan siniharmaiden kivenlohkareiden luo, itkien lohduttomasti.
-”…Isopappa…”

Kuninkaan kaarti ei antanut armoa kellekään, joka sitä vastaan nousi, eikä antaisi vastedeskään. Sen Terrakion oppi sinä päivänä karvaimmalla mahdollisella tavalla.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Säilän tie (5.1.2015: Luku 8, vihdoin ja viimein)

ViestiKirjoittaja Saramo » 24.07.2015 22:11

Kiva, että tämä jatkuu. Terrakionin kotiinpaluu oli hyvin kirjoitettu. Aavistin, että tuo kohta etenisi jotenkin noin, mutta juuri se teki siitä hyytävän. Tunsin väristyksiä kasvoissani Terrakionin ei-sanojen kohdalla...
Doragon kirjoitti:Mutta en aio lyödä hanskoja tiskiin. Aion kirjoittaa tämän valmiiksi vaikka mikä tulisi.

Oikein! ^^
Avatar
Saramo
 
Viestit: 42
Liittynyt: 10.10.2014 21:18
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Säilän tie (21.7.2015: hei, tämä jatkuu vielä - 9. luku)

ViestiKirjoittaja Doragon » 03.08.2015 23:20

Meikä yrittää nyt tosissaan saada tämän kirjoitettua valmiiksi. Tarina on kuitenkin jo edennyt melkein loppuvaiheeseensa.
Kirjoitin koko tämän luvun yhdeltä istumalta, ja sen on yhdeksän sivua pitkä. Meni yli tunti tai jotain, tuli kauhea inspiraatio vaikka pitäisi mennä nukkumaan sillä huomenna pitää herätä varhain.

Luku 10 – Kuin savuna ilmaan
Spoiler:
-”Hmmmhhh”, hymisi Tyranitar henkäistessään syvään tuulen tuomaa vuori-ilmaa, ”ilma täällä tuntuu paljon raikkaammalta kuin seuduilla, jossa ollaan käyty taisteluita. Huomaa ettei sota ole vielä yltänyt tänne.”
Tyranita katseli vuorenrinteeltä alas levittäytyvää maisemaa. Sen edessä aukeni valtavat metsät, ja niiden tuolla puolen lisää vuoria, jotka näyttivät sulautuvat kauemmas mentäessä sinisen taivaan kanssa.
Suuri kivipokémon seisoi joukkonsa edessä. Sen takana oli ryhmä hyvin hurjan näköisiä pokémoneja, suuria ja vahvoja, joista jokainen oli ansainnut paikkansa ryhmässä taisteluiden kautta. Kaikki, myös johtava Tyranitar piti yllään vihreää haarniskaa. He olivat kuninkaan kaartia.
-”Sanoit, että ryhmä Aggronin jahtaamat lainsuojattomat piilottelevat siis täällä, vai kuinka?” Tyranitar jyrähti kivenkovalla äänellään.
-”Kyllä, aivan niin…olen siitä aivan varma” vastasi Tyranitaren ääneen verrattuna hyvin heiveröinen, melkein vapiseva puhe, ”olen tehnyt tutkimuksia, ja metsän pokémonit puhuvat kahdesta tulokkaasta, jotka vastaavat kuvausta etsintäkuulutetuista…”
-”Hmph!” murahti Tyranitar, ”sinunhan se pitäisi tietää, sinähän olet heidän tuttunsa…vai mitä, Sneasel?”
Pieni mustanpuhuva Sneasel Tyranitaren jaloissa nyökytti vain päätään.
-”Niin, aivan niin! Mutta sen takia en voikaan ottaa heihin lähikontaktia, miksipä tiedonkeruu onkin ollut hieman…vaivalloista.”
-”Olet silti tehnyt hyvää työtä, ja ansaitset palkkiosi. Mutta ensin…kapteeni Volcarona!”
Tulihyönteinen tuli esiin kaartin riveistä Tyranitaren luokse.
-”Näetkö nuo aavat naavat tuolla noin, kapteeni? Parin pikku tihulaisen etsiminen tuosta puumerestä on aivan liian vaivalloista…mutta sinähän tiedät mitä pienille rotille pitää tehdä, etkö tiedäkin?”
Volcarona hymähti.
-”Aivan niin komentaja…sellaiset pikku rotat kuuluu savustaa ulos.”
-”Tiedät siis tehtäväsi. Poistukaa!”
Kaarti alkoi poistua hiljalleen paikalta.
-”Tuota noin… ” Sneasel änkytti hieman epävarmana, ”entäs se minun palkkioni…?”
-”Ai niin” Tyranitar naurahti, ”olinkin unohtaa. Kas tässä…”
GNAP! Tyranitar tarttui voimakkaasti kiinni Sneaselin kaulasta ja nosti sen ilmaan.
-”Ugh…mitä sinä…”
-”Olet vain pikku kieroilija. Sellainen jos vaihtaa puolta kerran, se tekee sen toistamiseenkin…sinua ei enää tarvita.”
Sneasel ehti hädin tuskin tajuta mitä tapahtui, kun siinä samassa Tyranitar heitti sen voimalla ilmaan. Pieni musta pokémon tippui vuorenrinnettä alas osuen seinämään monta kertaa pudotessaan…
Tyranitar katsoi alas rinnettä kunnes Sneasel oli kadonnut kokonaan sen näköpiiristä.
-”…Tuskin se tuosta selviää. Ja vaikka selviääkin, sitä odottaa sama kohtalo kuin muitakin pettureita…koko konkkaronkka saa haihtua savuna ilmaan.”

Klip klop klip klop – Virizionin sorkat kopisivat metsän aluskasvillisuuden alla olevassa kovassa maassa. Se kulki metsän läpi ja haukkoi raitista ilmaa, joka oli viime aikoina viilentynyt rutkasti.
Virizion tutkaili ympärilleen, ja vilkaisi läheisen puun oksistoon, josta kuului rapinaa. Pienet Patratit olivat kiivenneet ylös varastoimaan pähkinöitä tulevan talven varalle, kenties. Tai sitten ne aavistelivat muuten vain että pian voisi olla pulaa ruuasta…ken tietää. Virizion hymähti vain tyytyväisenä. Se oli harjoitellut paljon Cobalionin kanssa viime aikoina, ja oli lähestulkoon onnistunut sisäistämään Säilän tien salat. Ruohopokémon oli viime harjoituskerrallaan ollut vain millien päästä onnistumaan miekkansa esiin vetämisessä. Cobalion oli ollut niin tyytyväinen tähän edistykseen, että Virizion sai nyt pienen hetken itselleenkin.
Metsä oli niin kaunis ja rauhallinen paikka. Pokémonit siellä eivät olleet vielä kokeneet sodan ja taistelun kauhuja, mutta kuinkahan kauan siinä menisi, kunnes sekin tapahtuisi? Koska tämä hirveä sota loppuu?
Ehkä ratkaisu sodan päättämiseen on Säilän tiessä…haluan uskoa niin, ja uskonkin. Mutta silti…kaksi soturia ei ole sama kuin kolme.
Virizion katsahti puiden oksien välistä taivaalle.
Terrakion…
…sniff?
Yhtäkkiä Virizion säpsähti. Tuntui kun hetken verran se olisi haistanut jotakin. Ruohopokémonin aistit nousivat heti hälytystilaan. Mikä se oli? Ei kai vain…
Tuuli puhalsi etelästä, ja Virizion haistoi hajun uudelleen, nyt voimakkaampana.
Ei, ei voi olla…
Virizion pyyhälsi juoksuun. Se ravasi niin lujaa kuin vikkelistä jaloistaan pääsi, kohti suuntaa mistä tuuli oli tuonnut hajun. Se ravasi läpi ruohikkojen, läpi pusikkojen ja nuorten puiden taimien, kunnes pääsi hieman aukeammalle. Virizion seisoi mäen päällä, ja näki kauempana metsän tuolla puolen nousevan ilmaan lintupokémoneja.
Savua. Sieltä nousi savua.
Metsä oli syttynyt palamaan.

Cobalion oli torkkumassa kiven päällä.
Se mietti unissaankin kuumeisesti kaikkea, mitä oli tapahtunut viime aikoina. Kohtaamista Terrakionin ja Virizionin kanssa, törmäämistä menneisyytensä paholaisen, Sneaselin kanssa, luolan löytämistä…asioita on tapahtunut sellaisella tahdilla ettei Cobalion kyennyt kunnolla edes käsittämään sitä. Mutta mihin tästä eteenpäin? Mikä oli sen kohtalo? Kuolla sodassa lukuisten muiden tapaan, vain jotain muuta? Sitä ei kukaan voinut tietää…
Äkkiä Cobalion säpsähti hereille. Jokin oli hullusti. Kauempana kuului ääniä, kuin lähestyvä maavyöry. Mutta ei, se ei voinut olla maavyörymä, sillä Cobalion oli melko tasaisessa maastossa…ja puut estäisivät vyörymän etenemisen hyvin äkkiä. Mikä sitten…?
Äänet kovenivat, ne lähestyivät – kunnes yhtäkkiä pusikoista ilmestyi lauma erilaisia metsän asukkeja, pokémoneja jotka pakenivat kuin henkensä edestä. Ne ympäröivät kivellä olevan Cobalionin joka puolella.
-”Mitä ihmettä…hei! Seis! Mitä täällä…?”
Kukaan ei pysähtynyt. Kaikki vain juoksivat kuin pakokauhun vallassa. Cobalion tajusi yritystensä olevan turhaa, ja hyppäsi väkijoukon keskelle, kulkien päinvastaiseen suuntaan kuin muut. Teräspokémon päätti ottaa selvän mistä oli kyse. Se kulki eteenpäin, osuen välillä muihin jotka paniikissa juoksivat sitä päin.
Mitä täällä oikein tapahtuu? Hyökkääkö kuninkaan kaarti…?
-”Cobalion…Cobalion!”
Etäältä, erilaisten pokémonien hätäisten kiljumisien taustalta kuului huuto, ääni jonka Cobalion tunnisti. Se suunnisti heti huudon suuntaan.
-”Vizirion?!”
-”Cobalion? Missä olet?!”
-”Täällä, Virizion!”
Silloin väkijoukon keskeltä ilmestyi Cobalionin eteen tuttu, tervetullut naama. Virizion näytti melkein huojentuneelta, mutta sitä enemmän sen kasvot oli kuin maansa myyneen miehen.
-”Cobalion, tämä on paha, hyvin paha…metsä on tulessa, meidän on paettava heti!”
-”Mitä?!”
-”Tule, lähdetään heti-” Virizion ei ehtinyt sanoa lausettaan loppuun, kun Cobalion oli jo pyyhältänyt sen ohi, kohti suuntaa mistä kaikki pakenevat pokémonit tulivat.
-”COBALION! Et kai sinä-?!”
-”Emme voi jättää ketään pulaan! Tule, Virizion!”
Virizion tuhahti turhautuneena. Kaikkea sitä joutuukin ystäviensä eteen tekemään…mutta Cobalion oli oikeassa – oli autettava muita turvaan. Askel kevyt ja vauhdikas kuin tuulispään Virizion ryntäsi Cobalionin perään, kohti suuntaa josta savu nousi.

-”Tuonne päin, nopeasti!”
-”Tätä tietä!”
Tuli oli jo ehtinyt laajalle. Cobalion ja Virizion viittoivat reitin liekkien armoille jääneille pokémoneille, ja halkoivat turvallisen tien tulen läpi. Tätä jatkui aikansa, kunnes…
-”Noniin”, Virizion sanoi. Se oli jo melko nokinen. ”Täällä ei liene enää muita, joita voimme auttaa. On parempi lähteä, ennen kuin jäämme itse liekkien armoille.”
-”…Odota!” Cobalion huudahti yhtäkkiä. Se nosti yhtälailla nokisen päänsä korkealle kuulostellakseen, oliko kuullut oikein. Liekkien roihun ja palaessaan räksähtävien oksien seassa oli kuulunut vielä jotain muuta.
-”…auttakaa…!”
-”Joku huutaa apua!” Cobalion sanoi, ja vaikka se yritti piilotella sitä, tuo avunhuuto oli jotenkin hyvin ikävällä tavalla tuttu…
-”Cobalion, ei…”
-”Minun pitää mennä! Pakene sinä vielä kun voit!”
Niine sanoineen Cobalion hyppäsi keskelle liekkimerta, kadoten Virizionin näkyvistä. Ruohopokémonin sisintä kylmäsi sen kuumuuden keskellä, mutta se ei voinut muutakaan. Virizion ei kestänyt tulta hyvin. Se kääntyi ja lähti muiden pakenijoiden perään, kohti turvapaikka suurelle järvelle, johon he olivat ohjanneet muut jälkeenjääneet.

Tuli roihusi valtoinemaan. Liekit tuntuivat koko ajan hipovan Cobalionin pintaa, ja palavia puunoksia tuntui tippuvan kaikkialla sen ympärillä. Se oli täydellinen kaaos, jonka keskellä edes kylmänrauhallinen pysyi hädin töin rauhallisena. Se yritti kuulostella, mistä avunhuudot tulivat.
-”Köh…apuah…khöhhh…”
…Tuolta!
Joka askel jonka se otti kohti äänen suuntaa, jokainen metri jonka se kulki täytti Cobalionin mielen epävarmuudella siitä mitä se olikaan nyt tekemässä….sillä ääni, jonka se kuuli, oli aivan liian tuttu…
Siinä!
Siinä se oli – palaessaan kaatuneen puun alle oli jäänyt pieni pokémon loukkuun. Se oli niin nokinen, ettei joku muu olisi ehkä pystynyt kertomaan miltä se oikeasti näytti, mutta Cobalion tunnisti koosta ja ruumiin muodosta tuon niin paljon vihaamansa otuksen. Sneasel.
-”Khhöhhh…C…kh….Cobalion…” ääni pääsi enää vaivoin tavallista mustemmaksi muuttuneen Sneaselin kurkusta, ”minä…olen pahoillani…köh…mitä tein…tämäkin on minun syytäni…tämä palo…”
Cobalion katsoi Sneaselia kylmästi sanomatta mitään. Sen ilme oli kuitenkin hyvin halveksuva.
-”Tiedän, mitä haluat…ja saat haluamasi, tässä ja nyt…tee se…päästä minut…kärsimyksistäni…khöh khhhöhh!”
Mitä se tekisi? Kaikki nämä vuodet Cobalion oli tuntenut suurta kaunaa siitä, mitä tämä pieni paholainen oli tehnyt. Pettänyt mestari Scizorin, saattanut Cobalionin ikuiseen häpeään.
Säilän tie. Sen kulkija seisoisi oikeuden tiellä, eikä ikinä kohottaisi miekkaansa heikompiaan vastaan. Vain vääryyden saisi oikaista miekkansa kautta.
Se mitä Sneasel teki oli väärin. Kaikin mahdollisin tavoin. Se siis ansaitsee rangaistuksen.
Cobalion veti syvään henkeä, mikä oli vaikeaa kaiken savun keskellä. Se keskitti energiansa ja kohotti miekkansa. Sneasel katsoi sitä, ja sulki silmänsä, hyväksyen kohtalonsa. Cobalion katsoi Sneaseliin, ja heilautti miekkaansa…
KRAKK
Sneasel piti silmiään kiinni. Se kuuli äänen, mutta ei tuntenut mitään. Pieni pokémon avasi silmänsä, ja…
Puu Sneaselin päältä oli halkaistu. Cobalion oli iskenyt sen miekallaan poikki, ja laski säilänsä.
-”..nouse selkääni. Pian nyt!”
Sneasel oli häkeltynyt Cobalionin teosta. Miksi se auttoi häntä? Nyökäten ja hieman aristellen se kuitenkin nousi Cobalionin selkään, jolloin teräspokémon ampaisi juoksuun. Se syöksyi hurjaa vauhtia liekkien läpi, väistellen lieskoja ja palavia puunkappaleita. Cobalion ei enää tiennyt mihin suuntaan juosta, se juoksi eteenpäin niin kovaa kuin pääsi, ja toivoi että pääsisi pois siitä liekkien täyttämästä kauhusta…
KRAKKRAAAAKKKHHHH
Cobalion ei ehtinyt edes kunnolla reagoida, kun yhtäkkiä yksi puu oli palanut niin paljon että se kaatui. Nopeille reflekseillään se ehti vain heittää Sneaselin turvaan, kun…
THUMMM
Maahan heitetty Sneasel nousi vapisten ylös katsomaan, mitä oli tapahtunut. Iso puu oli kaatunut, ja Cobalion oli jäänyt suoraan sen alle. Teräspokémon oli yhä tajuissaan, ja katsoi kiivaasti Sneaseliin.
-”…me…mene…jo…”
Hetken verran Sneasel katsoi Cobalionia. Se selvästi epäröi lyhyen hetken ajan – kunnes kääntyi ja ampaisi juoksuun, juosten niin lujaa kuin vammoiltaan pääsi. Pieni musta pokémon katosi liekkien keskelle, pois Cobalionin näköpiiristä. Cobalion tuijotti kohti sitä pistettä, mihin se oli nähnyt Sneaselin pinkovan kunnes sen silmissä musteni, ja kaikki tuntui katoavan sen ympäriltä…
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Edellinen

Paluu Yleinen Pokémon-keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron