Suomen Pokémon-foorumi

Muistavatko ne foorumin käyttäjät, joilla oli hieman enemmän ikää ysärin lopulla, millaista aikaa Pokémonin saapuminen Suomeen oli? Itse olen syntynyt -93 ja muistan että ennen tv:n animaatiota ei koko sarjasta tiedetty juuri mitään. Kaikki tätä seurannut oheiskrääsä ja härpäke vaikutti olevan nimenomaan animaatiosarjaan kytköksissä olevaa.

Entä milloin villitys laantui? Uskon etten ole ainoa, jolla elämä pyöri tuohon aikaan pienissä ympyröissä, ja kun lähiön muut pojat alkoivat lakata korttien keräilyä siinä gym challengen aikaan, ei itseäkään huvittanut enää pysyä kelkassa. Jostain kauempaa (siis ainakin parin kilsan päästä, kelatkaa) tuli sitten joku vanhempi muksu jolla näin ensi kertaa omin silmin mm. "metallityypin" pokémonkortin. Tässä vaiheessa muistan, että uusia kortteja ei paljoa enää osteltu, vaikka gameboyta jotkut lapset pelasivatkin. Yhä nykyäänkin vaikuttaa siltä, että toisen generaation kortteja kiertää liikkeellä paljon, paljon alkuperäistä base-jungle-fossil -kolmikkoa vähemmän. Vähenikö lappujen saatavuuskin, vai vaikuttiko lasten hiipunut innostus näin voimakkaasti, että vaikutukset näkyvät nykyäänkin?

Kolmosgenin aikana muistan sarjan tehneen jonkinasteista comebackkia ihan sekä telkkarimainosten että korttien rintamalla. EX -kauden kortteja tuntuu näkyvänkin kirppareilla moninkertaisesti edeltäjiinsä verrattuna.

Tästä tuli vähän blogimainen pläjäys, mutta pääpointtina olkoon yhä vanhemman pokémonfanikunnan fiilistely kovimmasta villityskaudesta ja sen jälkimainingeista.

Olihan se aika kova juttu 1999-2000 paikkeilla, ei voinut mitenkään välttyä kosketuksesta kyseisiin kortteihin ja tv-sarjaa tietysti tosi moni katseli viikonloppuaamuina.

Fossil oli tosi kovaa valuuttaa, Gym setteihin mennessä oli moni oma tuttu lopettanut kokonaan ja itseltä meni kiinnostus Expedition setin julkaisun paikkeilla. E-series tuntui olevan tosi monelle myös kompastuskivi, näin jälkeenpäin sanottuna pidän kyllä tosi paljon niistä korteista.

Kyllä Neo settejä + Legendary Collectionia oli saatavilla ihan samaan malliin kun Basea yms. , ostajakunta oli vaan pienentynyt huomattavasti. Viime vuosina kiinnostus noita 5 settiä kohtaan on räjähtän hyvin pitkälti käsistä ja paljon laatikoita avattu nostalgiapärinöissä. Tämä tietysti vaikuttaa tuntuvasti avaamattomien tuotteiden hintaan.

-94 syntyneenä on tullut kasvettua Pokémonin kanssa melko tiiviisti. Ipanana sarjaa tuli tuijotettua ehkä liikaakin ja kortteja osteltua. Myös kovasti haaveilin omasta konsolista, mutta se jäi pentuna sitten saamatta.

Minä ja mun ikäluokka kotikonnuiltani oltiin vissiin jotain poikkeusyksilöitä mitä tulee kortteihin. Kukaan ei pahemmin kerännyt pelikortteja vaan kaikki tuntemani keräsivät nimenomaan niitä kortteja, missä on vaan pokémon, numero ja joku jännä tietopläjäys pokédex tyyliin kortin kääntöpuolella. En tiedä korttien varsinaista nimeä, mutta olen itse sanonut niitä aina nimenomaan käerilykorteiksi, kun taas ne toiset ovat pelikortteja (ymmärrettävästi siis TCG:tä varten). Vasta näiden "keräilykorttien" poistuttua myynnistä (kakkos genen saavuttua) aloin itse ostelemaan satunnaisesti myös pelikortteja, mutta kukaan muu ei tätä enää tuntunut tekevän. Jo noiden keräilykorttien kerääminen loppui suurimmalla osalla ensimmäisen 151 pokémonin jälkeen, harvalla oli edes täysi setti. Pelejäkin ihmiset tuntuivat pelailevan melko vähän eikä kukaan tuttavapiirissäni osannut korttipelin sääntöjä. Itsehän jumahdin pelien pelaajaksi ja animen tuijottajaksi, jatkaen tätä vielä kauan senkin jälkeen kun muilla kiinnostus lopahti.

Soldsanke kirjoitti:Kaikki tätä seurannut oheiskrääsä ja härpäke vaikutti olevan nimenomaan animaatiosarjaan kytköksissä olevaa.

Oheiskrääsä ja -härpäke oli (ja on edelleenkin) kyllä hyvinkin kytköksissä animeen, vaikka videopelit olivatkin silloin ne, mitkä jäivät parhaiten mieleen, niistä ne nostalgiafiilikset nykyään tulevatkin.

Soldsanke kirjoitti:Entä milloin villitys laantui?

Animen osalta se laantui varsin nopeasti, maikkari kun vielä edesauttoi sitä esityspolitiikallaan. Muuten Pokémon-buumi laantui vähitellen siinä vuosien 2002-03 aikana.

Ah, syksy -99. Se on jättänyt minuun lähtemättömän vaikutuksen Pokemonin suhteen. Olin silloin 10-vuotias, eli juurikin Pokemon-buumin tärkeintä kohderyhmää. Pääsin aitiopaikalta seuraamaan Pokemon-buumin nousua ja laskua.

Muistan sen vieläkin kuin eilispäivän, kun näimme kaverini kanssa maikkarilta mainoksen Pokemon-animesta. Heti sen jälkeen tuli fiilis, että pakko katsoa, kun non noin vaikuttavan kuuloinen tunnari. Olin aikaisemmin nähnyt pelikaupassa pahvisen disparin, jossa oli Red- ja Blue-pelejä ja muistan kuinka olin jopa hieman naureskellut Pokemonien oudolle ulkomuodolle. No tuli eräs aamu eräänä viikonloppuna ja onneksi olin älynnyt tallentaa ekan jakson VHS-nauhalle. Siitä se hypetys sitten lähti. Kun oli kulunut noin kuukausi, niin kaikki tiesivät Pokemonin ja siitä meni toinen kuukausi, niin kouluissa välituntisin jopa pahimmat veriviholliset vaihtoivat keräilykortteja keskenään kuin mitkäkin merklarit osakkeita. Kukaan ei tehnyt koulussa välitunneilla mitään muuta kuin Pokemoniin liittyviä juttuja. Välitunneilla leikittiin Pokemonia (itse olin aina Squirtle) ja vihkoihin piirreltiin suosikkipoksuja. Oheistuotteet laajenivat korteista ja tarroista pikkuhiljaa figuureihin ja pehmoleluihin. Kaikki hypetti Pokemonia. Ihan kaikki! En muista koskaan nähneeni koulussa sen jälkeen vastaavaa hypetystä minkään muun asian kohdalla. Edes Harry Potter tai TSH ei ole kyennyt samaan. Siksi se on jäännyt niin vahvasti mieleen.

Itse tietysti krääsää rakastavana persoonana ostin kaikkea mahdollista, mihin oli vain painettu Pokemonin kuvia. Omaa hypetystäni edesauttoi jo nyt edesmennyt kauppa nimeltä Kukunor, joka oli Tampereen rautatieasemaa vastapäätä. Tuo kauppa oli erikoistunut myymään sarjakuvia, etenkin mangaa ja oheissälää, joten se oli varsinainen taivas aloittelevalle Pokemonkouluttajalle. Käytin kaikki viikkorahani Pokemon-sälään. Kaupan spesiaalijuttuja oli mm. Pokekids-figuurit, joita myytiin irtonaisina muistaakseni 10 markalla, joten niitä tuli hamstrattua oikeen urakalla.

Kavereideni keskuudessa ei löytynyt ketään, jolla olisi ollut Game boy ja pelit, joten olimme pikkuveljeni kanssa etuoikeutettuja ja ajastamme edellä, kun ensimmäisten joukossa saimme Isäni amerikan työmatkalta tuliaiseksi Game boy colorin ja Pokemon Yellow-version sekä kaksi muovikassillista Pokemon-krääsää. Tuo hetki on lapsuuteni yksi rakkaimpia muistoja vieläkin.

Itse pysyin vuodesta toiseen Pokemonin uskollisena ystävänä ja vahvan luonteeni ansiosta sain osan kavereistanikin pysymään sarjan faneina pitkään, mutta vähitellen yksi sun toinen menetti kiinnostuksensa tai kasvoi Pokemonista ohi. Muistan, että jossain vaiheessa lapsuuttani valikoin kavereitani aika pitkään sen pohjalta pitikö nämä Pokemonista vai ei. Toki kun oma elämä pyöri aikalailla Pokemonin ympärillä, niin olihan se tärkeä valintakriteeri.

Jossain vaiheessa hypetys alkoi laskemaan, mikä toki on luonnollista jokaisen fanitettavan asian suhteen. Tätä alkoi tapahtua kakkosgeneraation kohdalla ja viimeistään kolmosgeneraation kohdalla vain minä ja kaksi kaveriani fanitimme Pokemonia salaa. Painolla salaa, koska se oli jo vähän noloa varhaisteinille. Sitten itselleni tuli jossain vaiheessa vaihe, että olin mukamas liian vanha Pokemonille (pelejä kyllä pelasin edelleen). Vasta kun olin täysi-ikäistymisen kynnyksellä, niin koin pienoisen ikäkriisin ja aloin kaipaamaan huoletonta lapsuutta, jonka myötä "löysin" Pokemonin uudelleen ja aloin keräämään taas krääsää, tosin aikaista paljon pienimuotoisemmin. Onnistuin myös nostalgian kautta innostamaan nuo kaksi kaveriani myöskin takaisin Pokemon-faneiksi ja muistan kuinka pelasimme innoissamme Pearl- ja Diamond-pelejä sekä ostelimme muka "läpällä" karkkipalloja ja keräilypallofiguureita. Kavereillani tätä ei kestänyt kauaa, mutta itse jäin sille tielle ja olen vieläkin fani.

Tunnenpas itseni nyt kamalan vanhaksi.