Pokemon Best Wishes

Yleistä Pokémon-keskustelua (suosikit, anime, manga, oheistuottet, ...)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Silver » 19.06.2012 17:34

Hikaru kirjoitti:Luvassa ilahduttavia spoilereita:
Spoiler:
Brock palaa takaisin ja Hihihiroshi (B2W2 rival) astuu estradille jossain tulevassa Best Wishes 2-jaksossa. Kokonaista videota ei ole vielä antaa (lisään sen kunhan löydän), mutta he näkyvät screenshotteina tässä toisessa videossa:



Jos pelit eivät paljasta minkäänlaista nimeä rivalille, niin saamme kuitenkin varmaan sitten animen mukana hieman helpommin äännettävän nimen hänelle. Lollaan tosi pahasti, ja toisaalta tykkäisin hirveästi, jos hänen nimensä on animessakin Hihihiroshi. Olen tavallaan alkanut tottua siihen. Se on kuitenkin varmaan aika mahdotonta. Tuleekohan hänestä uusi rival Ashille? Triphän on myös Best Wishes 2:ssa, mutta ei olisi ensimmäinen kerta kun hahmoilla on useampia kilpailijoita. Oh, ja muuten, vaikka Elesalla ja Biancalla oli pelitrailerissa eri äänet, toivoisin todella paljon että Junko Minagawa olisi taas rivalin äänenä. Hän on vain niin ihana. Toisaalta hänellä saattaa olla melkoisen erilainen persoonallisuus.

Brock tuskin on maisemissa koko kautta, mutta kiva nähdä hänet taas.


Sori mutta Brock ja BW2 rival ovat feikkejä.

http://twitpic.com/9xvl97/full
"We're in Phantasma little viscount, on Coney Island. World of fantasy, where illusion is emperor."
Avatar
Silver
 
Viestit: 471
Liittynyt: 01.11.2010 16:06
Paikkakunta: Vantaa
(: "Every fantasy set free, Sodoma rising by the sea"

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Hikaru » 19.06.2012 18:12

No voi pöh. Feikkiys kyllä kävi mielessä kun ei ollut mitään videota, mutta näyttivät niin aidoilta että päätin postata. Ärsyttävää kun ihmisten pitää tehdä tällaisia. Okei, seuraavalla kerralla olen lähdekriittisempi enkä vain suin päin mene ensimmäisenä levittelemään huhuja.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 20.06.2012 16:01

Best Wishes numero kaksi alkaa huomenna! :B

Itse odotan ainakin innolla millainen tuo uusi alkutunnari (Be An Arrow) tulee olemaan. Ainakin siinä näemme Ashin Charizardin, Squirtlen ja Primeapen ensimmäistä kertaa siten viimeisen AG-alkutunnarin, Spurtin!
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Suetic » 26.07.2012 23:54

Luulinkin, että jaksot alkaisivat jännästi kun porukat olisivat jo siellä...
Spoiler:
World Cup Tournamentissa Cynthian saattamina.


Mutta ei...
Spoiler:
On pakko pilata jaksot turhaan, esim. lisäämällä tuo "Moi terve taas, Dawn" ja "Etsitään Cubchoo" jakso. Tämä uusinkin (viides jakso) jakso on turha, varsinkin kun Dragonite on aivan kamalan näköinen kun sillä on niin kamalan naama kun se on vihainen. Se ei nyt edes enää näytä alkuperäiseltä ollenkaan... ei enää samanlainen kuin se yksi joka otteli Ashin Charizardia vastaan vanhemmassa kaudessa. x___x
Kuva

Discord: SirSuetic#1411
Sankariruhtinas
Avatar
Suetic
 
Viestit: 805
Liittynyt: 07.11.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki
(: Surrender your cheese! :)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 29.07.2012 22:43

Olen viime aikoina kuullut kamalaa dissausta Best Wishesistä enkä voi millään käsittää mikä siinä ihmisiä rieppoo. Meikä tykkää siitä, mikä siinä on ettei muutkin voi vain unohtaa kaikki perfoktionistisuutensa ja katsoa sarjaa pilke silmäkulmassa? ;)

Spoiler:
Iriksen Dragonite on loistava, kun Charizard ei näköjään palaa enää sarjaan saa se kelvata. :)
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 29.11.2012 17:08

Pahoittelen tuplapostausta, mutta ajattelin ilmoittaa hieman tämmöistä...

Uusi Best Wishes-kausi julkistettu! Tämän kauden nimi on kuuleman mukaan Best Wishes! Season 2: Episode N. Tänään japanissa tulleen uusimman BW-jakson jälkeen näimme lyhyen pätkän, jossa N (kyllä, juuri se N!) laskeutuu rappusia alas. Pätkä löytyy tästä videosta (kohdasta 0:47), jossa alussa näkyy muutama "spoileri" tällä hetkellä meneillään olevasta liigasta:

Kommentoikaa, mitä mieltä olette!
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Hikaru » 29.11.2012 18:26

<3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3 <3

En ole pitkään aikaan katsonut Best Wishesiä, muttah! Saatanpa muuttaa tapojani. Todella paljon on harmittanut, ettei Plasmaa koskaan sitten näkynytkään, joten olen hyvin innoissani tästä.

En malta odottaa mitä muita hahmoja sieltä tulee!
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 29.11.2012 19:40

Hikaru kirjoitti:En malta odottaa mitä muita hahmoja sieltä tulee!

Awesomen (Looker) ääninäyttelijä on maininnut hahmonsa tulevan uudelleen sarjaan piakkoin, joten voimme olettaa tämän kohtaavan Plasma-danin.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Zino » 06.12.2012 14:38

Traileri tuli ja HNGGG. Ei malttas odottaa. Ois vaan kiva saada tietää vielä lisää juonesta, että tappeleeko N ja Ash nyt keskenään vai jotain vastaan yhdessä.
Noh anyway, posteri on hieno!
Avatar
Zino
 
Viestit: 45
Liittynyt: 19.03.2011 22:53

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 06.12.2012 16:23

Meikän suosikki, Charizard siis palaa sarjaan yli kuuden vuoden jälkeen!!
Arvatkaa kahdesti, kuinka innoissani olen.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Zhaituki » 06.12.2012 18:08

Doragon kirjoitti:Meikän suosikki, Charizard siis palaa sarjaan yli kuuden vuoden jälkeen!!
Arvatkaa kahdesti, kuinka innoissani olen.

Missä tuo kerrottiin? O_O Olis kyl mahtia jos Ash viimein käyttäisi niitä vanhoja mahtaviaan.
Sinätuuba kanavani. Löytynee remixejä, randomizer nuzlocke seikkailua ja jotain muuta randomia.
Image
Italia VGC Nationals 2015 - 47. sija, 431 masteria. 6-3 tulos, oli yhden voiton päässä top-cutista.
Ensimmäisen suomen VGC premier challengen voittaja. Tiimi signaturessa.
Avatar
Zhaituki
 
Viestit: 2281
Liittynyt: 01.11.2010 21:12
Paikkakunta: Helsinki
(: >'.')> Poyo! <('.'<)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja kassu » 06.12.2012 18:25

Tuossa Zinon kuvassa lentää ylävasemmalla...
"Kill a man, One is a murderer;
Kill a million, a conqueror;
Kill them all, a God."
Avatar
kassu
 
Viestit: 261
Liittynyt: 07.05.2011 13:00

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja *Jirachi* » 06.12.2012 23:21

Olen niin innoissani siitä että N tulee animeen, koska rakastan N:ää <3 Tästä tulee ihan mahtava kausi~ Ja N:n ääni <3
Jirachi's Wish
~> [Sivusto, historia] Make a Wish ~10 years ago~
Avatar
*Jirachi*
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01.11.2010 19:28
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 09.12.2012 17:04

Spoilereita pelkäämättömät voivat katsoa tämän videon, jossa nähdään muutama klippi tästä uudesta kaudesta:

Eli tästä videosta käy ilmi että
Spoiler:
-N tapaa Ashin, ja käsittääkseni liittyy tämän seuraan
-Reshiram!
-Jessie ja James saavat uudet Pokémonit, Frillishin ja Amoongussin
-Heidät nähdään myös vanhassa kunnon Meowth-kuumailmapallossa
-N on varmaan normaali-tyypin Pokémon kun tuolla lailla ottaa Shadow Ballin vastaan
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Zino » 20.12.2012 18:39

spoilereita liigasta ahead
Spoiler:
Miten voi jaksaa ottaa jtn kolme viikkoo liigan päätöstä??? Liian nopeasti menny, ja Ashilla kerkee olla vaan 3 kunnon matsia, joista jos se vielä tämän uusimman häviää Kotetsulle, niin... noh. Hyvä on, olen vähä pettynyt, mutta se siitä, I'm moving on. Kotetsu on kyllä hieno "ai eikö täysi matsi tarkoitakkaan vain viittä pokemonia" hahmo. :'D ei edes kovin niin harmita, vaikka Ash hänelle ensi jakossa häviääkin, liian koominen hahmo, että voisi inhota. Tosin JOS Ash häviää, Virgilin tarkoitus jää vähän hämäräksi. Elleivät sitten ehdi jaksoon puristaa jtn Kotetsu/Virgil matsia (tai Ash/Virgil) ennen liigan päätöskilahdusta. ja siis toivematsihan/finaalihan olisi Antonio/Dino koska pliis writers? Sniff, toivon vaan, että tulee joku isompi turnaus, tyylin Black Tower, ennen ku Best Wishes loppuu, koska Ashin poket ei oikein kerenny loistaa liigassa tarpeeksi.
Avatar
Zino
 
Viestit: 45
Liittynyt: 19.03.2011 22:53

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Haganeproductio » 20.12.2012 21:45

Tätä ketjua lukiessani tajusin, kuinka jälkeen olen jäänyt jaksoissa.... Viimeksi katsonut Eevee-jakson joka ilmestyi kauan sitten. Ehkäpä tässä lomalla olisi aikaa ja jaksamusta katsella ja kiriä taas :'3
準備OK! 目指すは勝利!出発進行!
Pokerus the coastal town -roolipeli
Spoiler:
3DS= 3754-7208-7808 Hagsu
Black= 3396-3012-2790 MARY
White 2= 0047-0699-8469 Hp
Avatar
Haganeproductio
 
Viestit: 188
Liittynyt: 19.11.2012 15:35
Paikkakunta: Tampere
(: みなさんスマイル!

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 23.12.2012 16:08

Episode N:ssä tullaan myös näkemään Cheren BTW.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Pokéyas » 30.12.2012 15:49

Pakko sanoa, että Best Wishes on selkeästi sarjan paras kausi. En pitänyt kyseisestä animesta kauheasti ennen BW:n ensi-iltaa. :P
Speaking of Pokémon!
Avatar
Pokéyas
 
Viestit: 26
Liittynyt: 28.12.2012 20:19
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja PokéGirl4-ever » 30.12.2012 18:08

*Jirachi* kirjoitti:Olen niin innoissani siitä että N tulee animeen, koska rakastan N:ää Tästä tulee ihan mahtava kausi~ Ja N:n ääni


OLEN EHDOTTOMASTI SAMAA MIELTÄ!!!
Yksi asia vain huolettaa, nimittäin että (joka kyllä on erittäin epätodennäköistä), tyypit Suomi-dubbaavat tuon ja näyttävät Suomessa. Eihän siinä sinäänsä mitään, hyvähän se vaan olisi, mutta 100%:sella varmuudella laittavat N:lle jonkun ääninäyttelijän joka ei yhtään hänelle sovi... En kyllä kestäisi kun muutenkin kierrättävät liikaa samoja ääninäyttelijöitä... ;(
PokéGirl4-ever
 
Viestit: 412
Liittynyt: 26.12.2012 16:25

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Pokéyas » 30.12.2012 18:48

PokéGirl4-ever kirjoitti:Yksi asia vain huolettaa, nimittäin että (joka kyllä on erittäin epätodennäköistä), tyypit Suomi-dubbaavat tuon ja näyttävät Suomessa. Eihän siinä sinäänsä mitään, hyvähän se vaan olisi, mutta 100%:sella varmuudella laittavat N:lle jonkun ääninäyttelijän joka ei yhtään hänelle sovi... En kyllä kestäisi kun muutenkin kierrättävät liikaa samoja ääninäyttelijöitä... ;(

Ylipäätään kaiken animen yleinen ongelma verrattuna mangaan ovat surullisen yleisesti huonot ääninäyttelijävalinnat. ._. Cilanin ääninäyttelijä voisi tosin voisi sopia N:ille. Ehkä. Suomiduppi on kuitenkin jenkkiduppiin verrattuna erittäin korkeatasoinen, sen voin sanoa. Enemmän siis huolestuttaa englanniksi sarjaa katsovat. :]
Speaking of Pokémon!
Avatar
Pokéyas
 
Viestit: 26
Liittynyt: 28.12.2012 20:19
Paikkakunta: Helsinki

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen Pokémon-keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron