Pokemon Best Wishes

Yleistä Pokémon-keskustelua (suosikit, anime, manga, oheistuottet, ...)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Hikaru » 28.06.2011 20:25

Kalastusjakso oli ihan kiva. Olivat näköjään kytkeneet jakson filleriksi, sillä dialogia ja loppua oli selvästi muutettu nykyjaksoihin sopivaksi. Esim. tyypit puhuvat Nimbasa Citystä ja Bel ei liitykään joukkoon lopussa. Mielestäni ihan ok ratkaisu, sillä kukaan Japanissa ei varmaan enää muista mitä silloin kauan sitten tapahtui. Tosin tämän takia jakso sisälsi tiettyjä epäjohdonmukaisuuksia, kuten että kaikki olivat ihan OOOOH kun Cilan esitteli vapansa. Ja Ash näytti unohtaneen, että Jamesilla on Yamask. Sen pikku kohtauksen olisi voinut ainakin hypätä yli. Ei se olisi siitä kärsinyt.

Kytkevätköhän he samalla tavalla myös TR VS. TP -jaksot nykyiseen juoneen? Tai tekevät kokonaan uuden Team Plasman esittelyn? Enkkudubin kanssa jännättiin, että näyttävätköhän he silti ne oikeassa järjestyksessä, mutta nyt kun hekin hyppäsivät suoraan Burghin saliotteluun niin... Joo, aika toivottomalta näyttää.

Bulbapedia muuten muutti jaksojen numerojärjestystä niin, että se hyppää näyttämättömien jaksojen yli ja pitää 26. jakson 37. jaksona, joten nyt menee kyllä numerot päässä sekaisin. Minä kuitenkin siirryn selkeyden vuoksi Bulbapedian tyyliin, jotta jaksot menevät samassa järjestyksessä kuin Jenkeissä. Eli seuraava ilmestyvä jakso on 38. jakso ainakin minulle.

EDIT 30.6: Tuossa uusimmassa jaksossa nauroin ihan hirveästi, kun
Spoiler:
Jessie sanoi joukoille "Mitä teette Zorualle, kysyt sinä!" ja lisäsi sen Zoruan ängängähin siihen väliin.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 03.07.2011 16:46

Fisustusjaksosta jäi yksi asia kalvaamaan...NE SYTYTTI NUOTION KESKELLÄ KAUPUNKIA. WHAT.

Leffanteko-episodi oli oikein viihdyttävä kaikin puolin. Jakson aikana kuultiin monta hyvää BW-kipaletta ja Luke Pokémoneineen olivat mukavia (pidin Luken äänestä paljon).

Ensi jaksossa tulee näköjään hurjaa ottelua (vaihteeksi) sekä
Spoiler:
Ashin Palpitoad.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Hikaru » 19.08.2011 18:09

Täälläpä on ollut hiljaista viime aikoina! Kauhean kiinnostavia jaksojakaan ei tosin ole ollut, ja matka Nimbasa Cityyn on vienyt koko kevään ja kesän. Ei se tosin vedä vertoja DP-kauden 7. ja 8. merkin välissä kuluneelle ajalle, joka oli kokonainen vuosi. Verrattuna alkujaksojen nopeatahtisuuteen Ashin porukka kyllä hidastelee nyt oikein olan takaa. Alkaa vähitellen rasittamaan. Mutta onneksi ryhmä vihdoin saapuu muutaman jakson päästä Nimbasaan ja jotain näyttäisi vielä tapahtuvankin. Jotain suurta. Jaa, nämä taitavatkin sitten olla jonkinnäköisiä spoilereita.
Spoiler:
15. syyskuuta tulee nimittäin yhden tunnin spesiaali, jossa Battle Subway, Emmet sekä Ingo tekevät debyyttinsä. Ja mitähän Jessie ja James ovat näiden muutaman jakson aikana tehneet, hmm?? Pyörineet jollain juna-asemalla ja tunneleissa hommaamassa jotain epäilyttävää minun tietääkseni. Jännää! Ja eilinen jakso oli kyllä aika erilainen, mutta saa nähdä millä puolella Meowth on kun nuo jaksot koittavat. Olisi hauskaa, jos hän ei ainakaan vielä jaksojen alussa menisi takaisin. Ja toivottavasti saataisiin nähdä muutakin osastoa Rakettiryhmästä. Tai kenties Team Plasma! Ehkä matka Nimbasaan tehtiin tarkoituksella näin pitkäksi, jotta tekijät saisivat aikaa tehdä siellä uuden Team Rocket VS. Team Plasma clashin. Toivoisin ainakin niin. On tässä sentään kulunut jo kuukausia ja valitettavasti vanhoja jaksoja saadaan tuskin enää sovitettua sarjaan.
Doragon kirjoitti:Fisustusjaksosta jäi yksi asia kalvaamaan...NE SYTYTTI NUOTION KESKELLÄ KAUPUNKIA. WHAT.

Minuakin tämä asia ihmetytti kovasti. Ehkä siellä on kaikenkattavat jokamiehenoikeudet. Niin kattavat, että porukka saa vaikka kaupungissakin hakata jostain random puistopuusta itselleen polttopuita ja pystyttää nuotion.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja niko » 19.08.2011 19:54

Hikaru kirjoitti:
Spoiler:
15. syyskuuta tulee nimittäin yhden tunnin spesiaali, jossa Battle Subway, Emmet sekä Ingo tekevät debyyttinsä. Ja mitähän Jessie ja James ovat näiden muutaman jakson aikana tehneet, hmm?? Pyörineet jollain juna-asemalla ja tunneleissa hommaamassa jotain epäilyttävää minun tietääkseni. Jännää! Ja eilinen jakso oli kyllä aika erilainen, mutta saa nähdä millä puolella Meowth on kun nuo jaksot koittavat. Olisi hauskaa, jos hän ei ainakaan vielä jaksojen alussa menisi takaisin. Ja toivottavasti saataisiin nähdä muutakin osastoa Rakettiryhmästä. Tai kenties Team Plasma! Ehkä matka Nimbasaan tehtiin tarkoituksella näin pitkäksi, jotta tekijät saisivat aikaa tehdä siellä uuden Team Rocket VS. Team Plasma clashin. Toivoisin ainakin niin. On tässä sentään kulunut jo kuukausia ja valitettavasti vanhoja jaksoja saadaan tuskin enää sovitettua sarjaan.

Spoiler:
Lisätään esimerkiksi kohtaus Araragi tulee hakemaan Ashin ja muut apuun helikopterilla, jolla niiden piti 22. jaksossa lähteä?
niko
 
Viestit: 16
Liittynyt: 08.11.2010 18:03

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 20.08.2011 16:41

Hikaru kirjoitti:Kauhean kiinnostavia jaksojakaan ei tosin ole ollut, ja matka Nimbasa Cityyn on vienyt koko kevään ja kesän.

Vai ei ole ollut?! Viimeaikaiset Don-jaksot ovat olleet mahtavaa kamaa, niissä on päässyt näkemään hienoja otteluita sekä vähemmän käytettyjä Pokémoneja kuten
Spoiler:
Cilanin Stunfisk ja Iriksen Excadrill.


Mutta nyt tuohon tällä viikolla tulleeseen jaksoon. Meikästä
Spoiler:
Meowthin liittyminen Ashin porukkaan tuntuu perinteiseltä Rakettiryhmän juonelta, vaikka olisi hienoa jos sarjassa tapahtuisi sittenkin suuria muutoksia ja Meowthista tulisikin hyvis. *roll* Viimeiset 14 vuotta on kuitenkin hahmokehityksen osalla ollut niin surkeaa että turha elätellä toivoakaan näinkin suuresta muutoksesta. Sellaista tulee korkeintaan sitten kun lehmät lentää tai Ash lakkaa olemasta ikuisesti kymmenvuotias. Eli ei koskaan. T_T
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Hikaru » 24.09.2011 16:07

Jotkut varmaan jo tietävät, että Yhdysvaltoihin tulee joihinkin teattereihin joulukuun ensimmäiseksi viikonlopuksi Pokémon White: Victini and Zekrom. Ja äskettäin tullut traileri on aika eeppinen. Ainakin jos vertaa viimeisimpiin englanninkielisiin trailereihin Pokémon-leffoista, niin uudessa on fantastinen musiikki, repliikkejä, äänitehosteita ja se herättää oikeasti mielenkiintoa ja vaikuttaa oikealta trailerilta. Kertoja on tosin ehkä vähän liiankin dramaattinen, mutta whatever.

Jos jompi kumpi uusista elokuvista tulisi Suomeen edes yhdeksi viikonlopuksi teatteriin, niin minä ainakin kävisin katsomassa. Viimeisin Pokémon-leffa Suomen teattereissahan taisi olla 3. leffa joskus vuonna nakki. Muistan itse nähneeni sen ja ainahan se on kivempaa katsoa leffoja isolta screeniltä.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 24.09.2011 18:10

Mahtava traileri mahtavalle elokuvalle. Tämä kohta nauratti kylläkin:
"It's Ash!"
"And he's riding on Zekrom!"
Kato, en ite huomannu. *roll*

Best Wishes on muutenkin vaikuttanut Pokémonin uudelta nousulta, mutta tämä tuli hieman yllätyksenä. Hikarun kanssa olen samaa mieltä, että olisi mahdottoman siistiä nähdä tämä elokuvateatterissa (ainoa Pokémon-leffa jonka olen nähnyt teatterissa oli ensimmäinen...äidin kanssa :P ). Toisaalta sitä ollaan niin vanhoja, ettei taida olla tarpeeksi pokkaa tälläkään seinähullulla mennä katsomaan. Lastenelokuva kun on.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Zino » 25.09.2011 16:59

Jos tulisi toi leffa Suomen teattereihin, niin varmana olisin menossa heti katsomaan!

...tai sitten suostuttelen iskää maksaa mulle pikamatkan Amerikkaan tuossa joulukuun alussa... :'D
Avatar
Zino
 
Viestit: 45
Liittynyt: 19.03.2011 22:53

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Hikaru » 15.01.2012 00:06

Katson uusinta jaksoa ja...
Spoiler:
Aha, Bianca tulee! Mutta! He ovat sisällä Pokémon Centerissä! Mihin lätäkköön Bianca nyt voi Ashin tönäistä?! Jahas, asian ratkaisee kätevä sisätilan suihkulähde! Muistuttaa minua viime perjantain hauskoista kotivideoista, joissa yksi mies oikeasti liukastui suoraan johonkin aulan suihkulähteeseen samalla tavalla kuin Ash.
Ja muuten ärsyttää kun Ashin pitää skannata joka ikinen Pokémon vaikka se olisi nähnyt ja skannannut sen joskus aikaisemminkin. Kuinka surkea muisti sillä oikein on? Eihän se tuota aikaisemmilla kausilla tehnyt?
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 15.01.2012 19:22

Hikaru kirjoitti:Katson uusinta jaksoa ja...
Spoiler:
Aha, Bianca tulee! Mutta! He ovat sisällä Pokémon Centerissä! Mihin lätäkköön Bianca nyt voi Ashin tönäistä?! Jahas, asian ratkaisee kätevä sisätilan suihkulähde! Muistuttaa minua viime perjantain hauskoista kotivideoista, joissa yksi mies oikeasti liukastui suoraan johonkin aulan suihkulähteeseen samalla tavalla kuin Ash.

Tuolle tuli revettyä oikein olan takaa. :D

Hikaru kirjoitti:Ja muuten ärsyttää kun Ashin pitää skannata joka ikinen Pokémon vaikka se olisi nähnyt ja skannannut sen joskus aikaisemminkin. Kuinka surkea muisti sillä oikein on? Eihän se tuota aikaisemmilla kausilla tehnyt?

Muistan yhdenkin jakson, jossa Ash skannasi vastassa olevan Charizardin tietoja vaikka omistaa itse sellaisen...

Viime viikon jaksossa ollut
Spoiler:
saliottelu oli paras siten Kanton seitsemännen salin, Charizard vs Magmar. :) Ei pelkästään se, että Clay käytti meikän Unova-suosikkeja Krokorokia, Palpitoadia ja Excadrilliä, Ashin Roggenrola kehittyi mitä siisteimmällä tavalla ja ottelu oli kaikin puolin Eeppinen isolla E:llä. Ottelussa ollut mahtava animaatio ja vielä mahtavammat musiikit kruunasivat elämyksen.


Uusin loppuanimaatio myös paljastaa meille sen, että jossain lähitulevaisuudessa
Spoiler:
Ashin Tranquill, Tepig ja Swadloon kehittyvät ja tulevassa kauden 65. jaksossa myös nappanee sen aurinkolasi-Krokorokin.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Life » 16.01.2012 20:14

Mistä Doragon päättelit
Spoiler:
Ashin nappaavan aurinkolasi-Krokorokin seuraavassa jaksossa?
Onko se kerrottu jossain? Itsekin katsoin Clayn sali jakson ja oli hieno! (Vaikka Clay olikin ärsyttävä) :3

Muutenkin koko tämä kausi on ollut "kasvojen kohotus" animen suhteen. Kaunista animea, musiikit ja näyttelijät. Lisäksi juoni on parempi. Rakettiryhmä ei ole sama luuseri ryhmä kuin ennen, vaikka tiedän heidän aina epäonnistuvan joka on taas todella ärsyttävää!!! Miksei voisi tehdä sellaista jaksoa missä Rakettiryhmä kerrankin saisi haluamansa! Tai edes niin, että se on joku muu kuin Ash ja kumppanit joka sen Rakettiryhmän pysäyttää? Niiden juonet tuntuu joskus nerokkailta, mutta sitten joku pällinaama-Ash (kuten Rakettiryhmä itse sanoisi) tulee ja pelastaa kaiken Pikachun avulla! Syö meinaan pahasti miestä!

Sitten josta olen iloinen on animen nopea tahti (luin joskus muinoin, että tästä kaudesta tulee suht. nopea joka ennestään nosti arvosanaa) ja onhan se huomattu. 65 jaksoa tullut ja Ashilla tähän menessä 5 salimerkkiä. Mitä se oli jollain DPP-kaudella? Varmaan samassa kohtaa vasta kolme tai neljä merkkiä? Samoin RSE-kaudella. Eikä minusta tunnu yhtään liian paljolta jaksoja. Ärsyttäviltä fillereiltä on vältytty, joita on nähty niin monta.

Yleensä vielä samalla peruskaavalla: Ash ja muut syö jossain luonnossa ja huomaa jonkun kivan Pokemonin. Rakettiryhmä tarkailee pusikosta ja Meowht kertoo, kuinka he voivat auttaa pomoa liikavarpaiden hoidossa kyseisen pokemoni avulla. Tästä seuraa pientä tutustumista Pokemoniin ja Rakettiryhmä hyppää esiin uuden hienon laitteen tai robotin kanssa. Napaavat pokemonin ja meinaavat karata, mutta Pikachu tekee pienen Thunderballin ja Rakettiryhmä häipäisee taas! Kuulostaako tutulta?

Tykkään fillereistä jos ne on oikein tehty. Hyvänä esimerkkinä oli
Spoiler:
Jakso jossa Ash ja kaverit auttavat valokuvaajaa niiden Deerlingin kanssa. (ei tullut vie Suomessa)
ja lisäksi se on hienoa, kun joku hahmo esim. se elokuva tyyppi (en muista nimeä) on aluksi omassa jaksossaan ja sitten häntä käytetään vielä seuraavassakin! Pidin tästä ratkaisusta todella paljon. Perusteluna voisin sanoa, että tykkään tutustua enemmän hahmoihin ja inhoan sellaista että ollaan yhdessä jaksossa ja häivytään seuraavassa. (Tätä on onneksi käytetty tällä kaudella vähän enemmän ja olen siitä kiitolinen!)

Mutta joo... Kerron taas mielipiteeni kun sellainen tulee, mutta tämä kausi on selvästi ollut yhtä hyvä kuin ensimmäinen kausi ellei jopa parempi!

Btw. Voisin hyvin kuvitella Ashin voittavan tai tulevan ainakin toiseksi liigassa koska,

Hän on parantanut joka kaudella aina vain enemmän:
1. Kausi 16 sija
2. Kausi 8 sija
3. Kausi 8 sija
4. Kausi 4 sija
5. Kausi ------

Lisäksi hän on kehittänyt ja hankinnut enemmän uusia pokemoneja kuin aikaisemmin ja vaihtelee niitä! Taas yksi plussa! Ja tällä kaudella Cilan ja Iris ovat kehuneet, että Ashillä on oma tyyli kouluttaa ja taistella. Tämä on minusta pientä kasvua siihen nähden miten hän toimi edellis kausilla. Voimme siis ehkä nähdä jotain pientä oppimista?

Nyt saa riitää! Kirjoitan myöhemmin lisää kun keksin jotain järkevää! :D
Elämä on elämää, taistele sen puolesta.
~Äiti Teresa
Avatar
Life
 
Viestit: 66
Liittynyt: 25.09.2011 08:56
Paikkakunta: Jämijärvi

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Heiccu » 16.01.2012 21:07

Life kirjoitti:Mistä Doragon päättelit
Spoiler:
Ashin nappaavan aurinkolasi-Krokorokin seuraavassa jaksossa?
Onko se kerrottu jossain?

Tämä asia tuli ilmi uusimmasta ending-kappaleesta
Spoiler:
jonka mukaan myös muutamaa muuta Ashin tiimiläistä uhkaa kehittyminen.
Avatar
Heiccu
 
Viestit: 126
Liittynyt: 12.12.2010 15:47
Paikkakunta: Aurinkokunta

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Hikaru » 01.03.2012 20:23

Nyt on jäänyt Pokémonin katsominen vähän pienemmälle. En ole katsonut uusia jaksoja varmaan kolmeen viikkoon. Mutta seuraavan jakson previkka näytti tosi hauskalta, se pitää ainakin katsoa.
Spoiler:
Cilan cosplaying Elesa mitä hattivattia? Tahtoo tietää mitä tapahtuu.
Mitäköhän animen kannalta muuten tapahtuu, kun uudet pelit julkaistaan? Se varmaan saadaan tietää vasta, kun niistä saadaan edes vähän enemmän tietoa.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Hikaru » 15.05.2012 18:00

Laitan tämän nyt tänne, vaikka tämä ei tällä hetkellä näytä liittyvän main-animeen (erilainen tyyli).
http://i.imgur.com/e7C5q.jpg
http://i.ytimg.com/vi/lwhnt4ytE3k/0.jpg
http://pokebeach.com/news/0512/best-wishes-2/bianca-back-lucario.jpg

Nämä ovat siis screenshotteja Japanin virallisen Pokémon-Youtube-kanavan uudelta videolta. Traileri julkaistaan virallisesti torstaina, mutta hakkerit ovat saaneet yksityiseltä videolta napattua nämä preview-kuvat. Nyt vain jännitetään mikä tässä on kyseessä: ihan vain kuvia (hyvin epätodennäköistä ja todella suuri pettymys), peliaiheinen animespesiaali (toivon tätä), pelkästään tätä pelitraileria varten tehtyjä animoituja kohtauksia (vähän ikävää) vai Best Wishes 2 (myöskin epätodennäköistä mutta olisi aika mageeta)?

Ai miksi luulen niin kuin luulen? Seuraavassa tekstissä on jonkinnäköisiä juonipaljastuksia (ja teksti vie tilaa) Best Wishes 2:sta, jonka uusia kuvia voi muuten nähdä täällä: http://pokebeach.com/2012/05/whats-coming-in-best-wishes-season-2 (Toisin kuin minä ja moni muu, PokéBeach ajattelee noiden ylempien kuvien olevan Best Wishes 2:sta).
Spoiler:
Pelkät kuvat on aika vahvasti suljettu pois, varsinkin ensimmäisen screenshotin perusteella. Se näyttää selkeästi animelta. Luulen myös ettei tämä liity Best Wishes 2:een, koska tiedämme kauden jo keskittyvän World Tournamentiin ja siinä esiintyviä hahmoja ovat mm. Dawn ja Cynthia, ja Ash tulee saamaan uuden rivalin. Ja tuo ei todellakaan näytä mainostavan sitä. Sitä paitsi pelihahmot kielivät vahvasti sen liittymisestä peliin. Joku on myös huomauttanut, että pilvet näyttävät erilaisilta kuin Best Wishesissä. Niin ja Ashia ja muita ei näy mailla halmeilla, vaan paikalla ovat B2W2:n rival, poikasankari ja Cheren, joita ei ole koskaan esiintynyt animessa. Ainoa yhteinen hahmo on Bianca, mutta hänellä on B2W2-vaatteet ja hänen hiuksensa ovat erisävyiset kuin Best Wishesissä. Ja mikä ihme tämä laiva on?

Mutta siis, kuvat paljastavat B2W2:n uuden vihollistiimin olevan Team Plasma, mutta nyt he ovatkin moderneja ja mustissa. Team Plasma kuitenkin esiintyy B2W2:ssa myös ihan vanhana itsenään (joskaan ei tiedetä että heillä olisi paljoakaan tekemistä juonen kanssa), joten ehkä tämä on jokin vanhasta ryhmästä syntynyt radikaalien ryhmittymä.
Näemme kaiken torstaina, mutten vain malttanut odottaa tämän postaamista sinne asti!

Edit: Tässä on vähän isompi ja tarkempi kuva tuosta rival/pelaaja/Cheren-kuvasta, mutta playnappi on tiellä: http://db.tt/ODEjxLeS
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Doragon » 16.05.2012 15:12

Ainakin nuo peliaiheiset screenshotit ovat uudesta BW2 pelejä mainostavasta animaatiotrailerista.

Ja Best Wishes kakkonen näyttää oikein päheeltä.
Ääripositiivi Pokémonfriikki höpöttämässä kuinka tämä rakastaa kaikkea.
Avatarin on piirtänyt meikä.
Avatar
Doragon
 
Viestit: 899
Liittynyt: 04.11.2010 16:20
(: Minne kiire

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Hikaru » 16.05.2012 20:15

Meinasinkin siitä tässä tulla ilmoittamaan, mutta päivä on ollut toiminnantäyteinen... Eli se siis on pelkkä traileri, mutta aivan mahtava silti. ^_^ Kiva tietää että tuollaista on edes mahdollista tehdä eikä vain ainaista lastensarjatyylistä animea. Minusta voisi ihan hyvin olla tuollainen sarja sen nykyisen animen rinnalla.

Ja se onkin saatu jo haksattua katsottavaksi kokonaisuudessaan, mutta niitä poistellaan ahkerasti. Olen aika varma ettei YouTube-Pokémon enää ikinä laita tällä tavalla videota etukäteen nettiin, ettei näin pääse käymään uudestaan. Mutta sitten vain ahkerasti katsotaan sitä virallista videota kunhan se tulee. Harmi ettei siihen saada tekstityksiä.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja *Jirachi* » 17.05.2012 09:14

^ Laitoin JW:seen jonkinlaisen dialogikäännöksen :3 Se ei ole kovin sanatarkka tosin, otin vähän taiteellisia vapauksia kääntäessä, mutta idea tulee kyllä ilmi~

Varsinainen Pokémon BW2-anime tosin itseäni ainakin kiinnostaa yhä, vaikka kaikki tuntuivat sen nyt hieman unohtaneen, kun tämä pelitraileri tuli~ minusta on aika jännä ratkaisu, että Meloetta lähtee ihan tienpäälle Ashin ja Co:n kanssa.
Jirachi's Wish
~> [Sivusto, historia] Make a Wish ~10 years ago~
Avatar
*Jirachi*
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01.11.2010 19:28
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Shiny Entei » 17.05.2012 13:38

Tuntuu tuo Meloetta hommeli kierrätetyltä idealta, sillä Johto-saagan aikana GS-pallolla oli suuniteltu käyttö: Sen sisällä olisi ollut Celebi, joka olisi kulkenut Ashin ym. kanssa, mutta tämä idea heitettiin pois Celebi: Voice of the Forest-elokuvan vuoksi, koska tekijät halusivat Celebin debutoivan tässä leffassa.
White Friend Code: Alex: 0948 1614 7186.
3DS Friend Code: Alex: 1950-8795-1614
Avatar
Shiny Entei
 
Viestit: 821
Liittynyt: 01.11.2010 16:41
Paikkakunta: Crown City
(: Tähänkö sitä pitäisi jotain tekstiä pistää? :)

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja *Jirachi* » 17.05.2012 21:55

Shiny Entei kirjoitti:Tuntuu tuo Meloetta hommeli kierrätetyltä idealta, sillä Johto-saagan aikana GS-pallolla oli suuniteltu käyttö: Sen sisällä olisi ollut Celebi, joka olisi kulkenut Ashin ym. kanssa, mutta tämä idea heitettiin pois Celebi: Voice of the Forest-elokuvan vuoksi, koska tekijät halusivat Celebin debutoivan tässä leffassa.

Mutta ideahan ei sinänsä ole kierrätetty, koska sitä ei silloin käytetty. Nythän kumminkin se käytetään ihan hyödyksi~
Jirachi's Wish
~> [Sivusto, historia] Make a Wish ~10 years ago~
Avatar
*Jirachi*
 
Viestit: 240
Liittynyt: 01.11.2010 19:28
Paikkakunta: Helsinki

Re: Pokemon Best Wishes

ViestiKirjoittaja Hikaru » 19.06.2012 17:00

Luvassa ilahduttavia spoilereita:
Spoiler:
Brock palaa takaisin ja Hihihiroshi (B2W2 rival) astuu estradille jossain tulevassa Best Wishes 2-jaksossa. Kokonaista videota ei ole vielä antaa (lisään sen kunhan löydän), mutta he näkyvät screenshotteina tässä toisessa videossa:



Jos pelit eivät paljasta minkäänlaista nimeä rivalille, niin saamme kuitenkin varmaan sitten animen mukana hieman helpommin äännettävän nimen hänelle. Lollaan tosi pahasti, ja toisaalta tykkäisin hirveästi, jos hänen nimensä on animessakin Hihihiroshi. Olen tavallaan alkanut tottua siihen. Se on kuitenkin varmaan aika mahdotonta. Tuleekohan hänestä uusi rival Ashille? Triphän on myös Best Wishes 2:ssa, mutta ei olisi ensimmäinen kerta kun hahmoilla on useampia kilpailijoita. Oh, ja muuten, vaikka Elesalla ja Biancalla oli pelitrailerissa eri äänet, toivoisin todella paljon että Junko Minagawa olisi taas rivalin äänenä. Hän on vain niin ihana. Toisaalta hänellä saattaa olla melkoisen erilainen persoonallisuus.

Brock tuskin on maisemissa koko kautta, mutta kiva nähdä hänet taas.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen Pokémon-keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron