Korpinärhi kirjoitti:Minkä ikäisenä olet aloittanut nykyiset harrastuksesi tai mitä olet harrastanut? Mitä harrastuksesi on sinulle antanut tai oletko saavuttanut siinä jotain? Mikä tekee harrastuksistasi sinulle niin tärkeitä? Näihin kysymyksiin ei ole mitenkään pakko vastata, kunhan kerrot harrastuksistasi jotakin
Joskus pienenä tuli harrastettua partiota.Toverit oli menossa niin minä menin mukaan. Ei mulla muutakaan sillon ollu. Meil oli jännät johtajat. Kerran oltiin kukkotappelua sisätiloissa ku sitä kihot ehdotti ja sitten meidän piti pyytää toisiltamme anteeksi tappelun päätteeksi. Sit oli jokunen leiri joista on enää hämärä muisto. Myöhemmin se loppui samasta syystä kuin alkoikin. Ei kavereita kiinostanut niin päätin etten miekään jatka.
Lapsikuoro on toinen ja siitä kirkkokuoro, jotka ovat jääneet muistoihin. Ääni on jotenkin tallella, mutta ei enää tuu avattua ääntä kuten pitäisi ennen laulua...ehkä sen takia ettei sitä tartte enää esittää kellekkään. Laulan välillä omaksi ja joskus lauloin muille niiden huviksi. Käytiin lapsikuoron kanssa virossa keikalla kun olin jotain 10. Kirjoittelin siit päiväkirjaakin...kun löytäisin sen vielä. Pelattiin poikien kaa korttia illalla ja päivemmällä harjoiteltiin laulamista. Liittyessäni kirkkokuoroon huomasin lapsikuoron johtajamme olevan myös siellä. Myös oma äitini laulaa kirkkokuorossa, joten sinänsä siellä ei ollut ihan outoa sakkia. Yhden levyn taisimme minun aikana tehdä. Jännyyttä...
Ennenkuin muutin Turkuun olin pelannut joskus pokemon korteilla liigassa. Se taisi alkaa kaverista, joka näytti mulle lehtileikettä pokemonliigasta. Olin teini, mutta niin erilainen sellainen, että kiinostuin ja halusin koittaa. Korttipakan tekemisestä aloin pitämään heti. Siitä on lähtenyt ylipäätänsä kaikenlainen korttipeliharrastus. Jokainen pakka kertoo persoonasta. Ainakin omalla kohdallani. Pelasimme kavereiden kanssa ennen liiga-aikaa syrjäkylillä ja teimme mitä eriskummallisempia pakkoja, vaihtelimme kortteja ja pelasimme vielä lisää. Kun tein deoxys setin deoxys korteista mahtavan pakan(siinä oli myös medicham) olin ihan innoissani. Kun aloitin liigan luulin että pakkani oli todella kova. Olin niin väärässä kuin ihmisen kaltaiset olennot voivat olla. IP pelasi silloin muistaakseni Scizor ex pakalla. Itse sain kunnollisen pakan vasta Dark Tyranittaresta. Olen alkanut tykkäämään tyriksestä siitä lähtien. Se tuo hyviä muistoja mieleen. Tuli siin vahingossa mew exällä voitettua hp prellukin(pakko nostalgian vuoksi katsoa täs välis millanen lappu se olikaan... ... ...AAAAAW). Aloin siis pärjäämään turnauksissa. Yksi sm taisin olla kuudes. Olisko ollu sama turnaus jossa Hero menetti hermonsa minuun ja Marstio oli vallassa. Pikkuhiljaa kiinostus kuitenkin hiipui.
Pokemonin ohella pelasi vieressä Duelmasters-liiga ja välillä tuli yugiohiakin. En ymmärtänyt peleistä mitään, mutta katselin pelejä mielenkiinnolla odotellessani pokemon-liigan alkua. Sain hyviä kavereita liigasta. Yksi alkoi kutsua minua veljekseen kun pelasimme molemmat pimeyspakkoja. Olin hämmentynyt, mutta hyväksyin asian. Meni aikaa ennenkuin sain rakennettua tuli/pimeyspakan, jolla aloin saamaan turnausvoittoja. Voitin 8 turnausta putkeen. Aloin ymmärtämään että korttipelaaminen oli oma alani. Liigapäällikkölle tuli oikeita töitä joten hän jätti dm liigan minulle ja "veljelleni". Yugioh liiga meni yhdelle toiselle tyypille, jonka kanssa olemme nyt oikein hyviä kavereita. Aloin sivussa opettelemaan Yugiohia,koska tiesin dm:n kuolevan. Ei olisi kauaakaan, kun kortteja ei enää myytäisi suomessa. Olin todella surullinen. Aloitimme yugioh-liiganvetäjän kanssa pelaamaan Naruto-korttipeliä. Ihastuin uuteen korttipeliin ja perustin liigan. Peli sai kivasti pelaajia ja lopulta porukka hajaantui. Jotkut pelasivat vain Narutoa ja lopettivat Yugiohin ja jotkut eivät edes halunneet aloittaa narutoa. Osa pelasi molempia, kuten minä.
DM liigan hajottua siis keskityin Yugiohiin ja Narutoon. Ei kauaa aikaa ole nykyiseltä kun Yugioh liiganvetäjä joutui muuttamaan Raumalle ja jätti Yugioh liiagnvetäjän hommat minulle. Olin yksi liigan parhaita pelaajia kaiken lisäksi. Mikäs siinä, lisää kokemuksia. Jouduin opettelamaan turnaus softan ja kuuntelemaan kun porukka tulee jonossa; kuka kysyy apua pakkaansa, kuka haluaa pelata, kellä kiinostaa mikäkin kortti vaihtoa varten...yhtäkkiä olin kaiken keskipiste. En tajunnut sitä itsekkyydessäni. Minua jopa kuunneltiin ja kunnioitettiin ja päätin ottaa saman asenteen. After all, kaikenlaiset pakat muuttuvat ajan myötä pelattaviksi, kunhan siihen jaksetaan panostaa. Olen elävä esimerkki Yugoh pelaajasta joka voittaa populaa vasemmalla kädellä ilman metaa. Okei tein mie myöhemmin testiä varten(ja piestäkseni ärsyttävät hesalaiset). Yugiohissa aloin käymään ulkopaikkakunnilla pelaamassa, kuten seinäjoella, josta voitin ensimmäisen pelimattoni. Olin yllättynyt miten hyvin pärjäsin ulkopaikkakunnalla. Voitin kaikki muut paitsi viimeisen matsini. Paljon myöhemmin Kouvolaan katkaisemaan hesalaisten voittoputki sijoittumalla 3 sijalle. Olin huolella iloinen. Varsinkin kun voitto-lahjakortilla sain viimein kauan etsimäni pelin: Final Fantasy Crisis Core. Myöhemmin pääsin tuomaroimaan SM kisoja. Osittain harmitti sillä uskoin että olisin pärjännyt. Värikkään päivän jälkeen sain boxillisen buustereita, joka teki minut super onnelliseksi. Pojat katto kieli pitkänä kotimatkalla että mikä se siinä ollilan kainalossa pilkistää. Nykyään siis johdan Turun Yu-Gi-Oh!-liigaa ja katson kun pienet nyyppäni kasvavat ja kehittyvät voimakkaiksi. Sain eilen yhdeltä yhden matsin kolmesta turpaanikin. Olin iloisesti yllättynyt, mutta korjasin sentään kunniani voittamalla 2 muuta.
Korttipeleistä olen pelannut myös kh-korteilla ip:tä vastaan ja mtg korteilla...on kai niit enemmänkin, mutta mie harrastan...ainiin Wow korteillakin on värkätty. On Roque-pakka koossa<3
Korttipelejä ennen harrastin Roolipelejä. Vanhempieni avioeron ja äitini "kädettömyyden" takia kasvuni on aina tapahtunut kaveripiirin kautta enimmäkseen. Joten ensimmäinen roolipelini oli viikinki-aiheinen. Seilasimme pitkin Suomea ja valloitimme kyliä ja otimme Norjalaisilta pataamme. Joku jostain syystä oli päässyt maagiksi ja pojat teki reilut tappaen tyypin maagihahmon heti kun tämä ei ollut paikalla. Kun kerroin aiasta tuli ragea niin että soi. Hukuin ja muutuin kalaksi ja ennenkuin pääsin virtaan kutemaan kivasti, minut muutettiin takaisin ihmiseksi...voi tylsäääää. Peli päättyi käytännössä siihen kun totesin että mulla on tylsää pojat, eik alettais tapella ajan kuluksi. Yks pelaaja lahtas kaikki Excalibur-miekalla...jessus. Pääsin peliin ja kaveripiiriin serkkuni avulla. Pienenä serkkuni piti kaiken maailman pokemon, salapoliisi jne kerhoja. Pidin häntä nerona ja tein kaikkea kunhan saisin olla tämän kaveripiirissä mukana...naivia tiedän. Kaveripiiriin tuli lisää ja lisää porukkaa ja pääsin kahteen larppiinkin. Samoihin aikoihin löysin netin välityksellä erään kaunottaren joka oli ilmeisen ihastunut minuun. Olin jotain 16-17. Hänen avullaan pääsin tutustumaan ropeconiin. Olin kuin kotonani. Kaikki suomen nörtit suurinpiirtein samassa paikassa...dude...mä todella olin kotona. Larppasin, pöytäpelasin dnd:tä ja kävin jopa ropeconin tanssiaisissa vetämässä pornopolkkaa...olin hurmoksessa. Siitä lähtien Ropecon on ollut joka vuotinen rituaali ja siitä ei vaan luisteta. Tosiaan hetken pelattuani rohkaistuin pitämään omia pelejäni ja otin palautetta vastaan kehittääkseni lisää scenaarioitani. Aloitin oman foorumiroolipelin joka pyörii vieläkin(4 vuotta jo...wuhuu). Sen kautta tutustun lisää uusiin ystäviin ja loin yhä nerokkaampia scenaarioita. Aloin käymään pj luennoilla ropeconissa. Seurasin muita pelinjohtajia ja punnitsin niiden ja luentojen pohjalta miten hyvä peliscene tehdään. Nykyään se on luontainen kykyni. Luon puolentunnin scenaarion tyhjästä viidessä minuutissa ja siitä se jatkuu luonnollisesti eteenpäin sen suuremmin suunnittelematta. Nykyään johdan myös seuraa jonka kanssa aikanani aloitin entisen johtajan lähdettyä tampereelle opiskelemaan.
Olen nyt 22 ja olen sisäistänyt suurinpiirtein miten haluan elää. Ja rooli- sekä erityisesti kortti- ja pöytäpelaaminen siitä ovat ehdottomasti se lähin asia sydäntä ja se on tuonut minulle rikkaita muistoja ja kokemuksia, hienoja ihmisiä, jopa sellaisia joita voisi kutsua uudeksi perheeksi...joko tää jauhaminen vois loppua toistaiseksi?