Naruto

Täällä voit keskustella muiden käyttäjien kanssa aiheista, jotka eivät sovi muille alueille.
Alueen säännöt
Käyttäjät voivat tehdä äänestyksiä vain tälle alueelle.

Mikäli haluat järjestää kilpailuja, muista lukea ohjeet kilpailujen järjestämiseen täältä!

Re: Naruto

ViestiKirjoittaja aono » 12.02.2012 15:32

Olisikohan minunkin jo aika postata tänne, aloitin muistaakseni joskus aikoja aikoja sitten kirjoittamaan tänne postausta, mutta sitten into loppui kesken tai en muuten vain jaksanut : P

Tosiaan.. Naruto, tuo mielipiteitä jakava pikku poikien "mättö" sarja, siitähän tässä on kyse. Naruton suosio ei ole ainakaan minulle ollut mikään ihmeellinen asia, koska alkuperäinen kohdeyleisö on nuoret pojat. Nuorille pojille kelpaa kaikki missä taistellaan, huudetaa brutaaleja juttuja ja heitetään vielä mukaan supervoimat, niin menestynyt sarja on syntynyt!

Minulle Naruto on suhteellisen uusi sarja, sillä aloitin sen katsomisen vasta silloin kun shippuuden oli jo alkanut pyörimään japanissa (puhun siis vain animen osalta, en itse ole koskenut muuhun kuin Naruton ykköspokkariin joskus vuonna nakki). Aloitin Naruton seuraamisen niinkin oudossa paikassa kuin armeija, ja tämäkään ei ollut edes minun ideani! Armeijan viimeisellä kuukaudella, kun vapaa-aikaa oli enempi, tupalaiseni päättivät maratoonata jotain anime?! sarjaa... Mitä ihmettä... animea... armeijassa, ok? Siellä sitten puoli tupaa vetivät kannettavat ja ulkoiset kovalevyt kaapistansa ja löivät pöydälle ja jonkin sortin huutoäänestyksellä sitten päädyimme katsomaan Narutoa... Olin todella skeptinen asian suhteen, (olin pitänyt narutoa boikotissa kaikki nämä vuodet, vaikka olin hyvin tietoinen kyseisen sarjan olemassaolosta) mutta yksi tupalaisistani puhui minut ympäri ja liityin joukkoon. Katsoimme n. 100 jaksoa viikon aikana, mutta en ollut kyllä oikein vakuuttunut Narutosta... Mielestäni sarjassa jossa vain mätetään päättömästi "turpaan" toisia, ei ideana innostanut (ehkä tämä oli se syy jonka takia Naruto alunalkaenkin oli boikotissa..?). Jatkoin kuitenkin sarjan katsomista, koska olin jo puoliksi maalissa... katsoin "ensimmäisen" kauden kaikki 220 jaksoa loppuun, enkä oikein ollut vieläkään vakuuttunut sarjasta.

Mielipiteeni on aikalailla nurinkurinen "massan" kanssa, joiden mukaan ensimmäiset ~100 jaksoa Narutoa olivat parhaimmat, jonka jälkeen sarja muuttui aivan turhaksi ja tuli kaikkea ylimääräistä Shippuudenin mukana. Minun mielestäni Shippuuden pelasti Naruton, minun silmissäni... Ilman Shippuudenia, Naruto olisi ollut minulle vain yksi virhe/kaamea kokemus muiden joukossa.
Shippuudenissa hahmo kehitys on mielestäni moninkertaisesti parempaa kuin Narutossa, tarinan kerronta on sujuvampaa ja selkeämpää, sekä kyseessä ei ole mielestäni enään pikku poikien märkä päiväuni päättömien taisteluiden parissa. Sarja on saanut mielestäni hyvän määrän syvyyttä, tunteellisuutta ollaan lisätty (enkä puhu nyt siitä jatkuvasti itkevästi Sakurasta), vaan tarina, juonenkäänteet, sekä hahmojen väliset suhteet tuovat mielestäni hyvän määrän draamaa loputtomien taisteluiden väliin (vaikka ihmiset ovat sanoneet tämän aspektin tuhonneen Naruton alkuperäisen idean täysin, mutta itse pidän tätä aspektia Naruton pelastavana tekijänä).

Viimeisin tupla jakso Shippuudenia, oli mielestäni todella loistava...
Spoiler:
Siitä on aikaa kun viimeksi tuli tuplajakso Narutoa ja voi että mikä paketti tämän kertainen oli mielestäni ehkä Naruton historian paras. Saimme vihdoin ja viimein kuulla alkuperäisen koko tarinan Naruton syntymästä, kuinka hänestä tuli jinchuuriki ja kuinka hänen vanhempansa menehtyivät. Liikutuin useassa kohdassa jaksoa ja etenkin lopussa kun Naruto hyvästeli äitinsä, kyyneleet vierivät poskellani.


Kaikenkaikkiaan Naruto ei ole mitenkään erityisen hyvä sarja, mutta Shippuudenin pelastuksen myötä Naruto konseptina on parantunut huimasti! Jos Narutolle pitäisi antaa jokin numero, se olisi varmaankin 7½. On olemassa paljon parempia sarjoja kuin Naruto, mutta ei Narutokaan sieltä huonoimmasta päästä ole.

En kehtaa lähteä kommentoimaan muiden ihmisten luuloja ja väitteitä, koska olen kuitenkin sen verran myöhään liikenteessä tämän topicin kanssa, niin mitä sitä enään vanhoja asioita murehtimaan : P
Onnittelut jos jaksoit lukea kaiken : )
Avatar
aono
 
Viestit: 253
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Naruto

ViestiKirjoittaja greengirl » 28.09.2013 12:14

Tämähän on lempisarjani. Kivaa kun joku on tehnyt tänne palstan. :) Lempi hahmojani on useita mutta laitanpa muutaman tähän.

Ykkösenä of course Gaara. Alusta asti ollut, aloin pitämään tästä hahmosta ensi esiintymisestä, ei sen kummallisempaa syytä kuin vain, että tämä hahmo kolahti muhun.

Kakkosena Kiba, todellakin aikamoinen rääväsuu ja omalla tavallaan hauska. Itse kun pidän koirista niin tämä taitaa olla yksi syy miksi pidän Kibasta. Hänen huppari se vasta on ihana.

Kolmantena tallustelee Rock Lee, oon suoraan sanottuna hieman kateellinen siitä, että miten hän pystyykään väistämään liikkeitä unissaan. o_o Osaisinpa itsekin, mutta tämä ei ollut sinänsä syy, vaan se, että hänellä on vihreä asu. Hihii..lempi värini. :3
Jos saisin postissa sateen, heittäisin sisällön taivaaseen.

Kuva
Avatar
greengirl
 
Viestit: 85
Liittynyt: 21.04.2011 21:33
Paikkakunta: Turku
(: Nurkassa nökötävä lötkö

Re: Naruto

ViestiKirjoittaja PokéGirl4-ever » 28.09.2013 14:07

Naruto on minulle ainakin ihan lukemisen arvoinen sarja (ja tuli tänne topiciinkin eksyttyä, viimein... :D). Lempihahmoja on paljon, koska sarjassa on hahmoja niin paljon. Deidara kuitenkin ykköseksi ja
Spoiler:
olin aika iloinen kun herra Kabuto teki kerrankin hyvän teon ja herätti DeiDein henkiin... xD
Gaara tai Kiba ehkä toisena. Hinata ja Neji/Negi Hyuga ovat myös siistejä! ^^

Mutta joo, kun vertaa ekoja 30:tä osaa uusimpiin osiin, niin paljon, PALJON parempiahan nuo. Sarjasta on tullut todellakin sellainen "nojatkentaantarinaavielävähänkunihmisetkerranvielälukeeeiksjoo"-tyylinen, joten en tiedä kuinka pitkään jaksan noita osia kirjastosta varailla (suomeksi luen :P)...
PokéGirl4-ever
 
Viestit: 412
Liittynyt: 26.12.2012 16:25

Edellinen

Paluu Muu Keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron