Norjan iskut

Täällä voit keskustella muiden käyttäjien kanssa aiheista, jotka eivät sovi muille alueille.
Alueen säännöt
Käyttäjät voivat tehdä äänestyksiä vain tälle alueelle.

Mikäli haluat järjestää kilpailuja, muista lukea ohjeet kilpailujen järjestämiseen täältä!

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja NekoHennuli » 27.07.2011 23:32

Maketsu kirjoitti:
Pokenikke kirjoitti:Breivik ei ole mielisairas, se sanottiin jo melkein ensimmäisissä jutuissa sen jälkeen kun hänet otettiin kiinni? (Tehty joku testi tjsp).

Ei sitä kuule millään 5 minuutin monivalintatehtävällä selvitetä.

Oletkos varma? Onko ensikäden tietoa/kokemusta asiaan?
Esimerkiksi masennus testataan "virallisesti" rasti-ruutuun-testillä. Ja masennuskin on kuitenkin psyykkinen sairaus, eli mielisairaus. Mutta ei tosiaan siitä sen enempää.

Veikkaan vahvasti, ettei mies koskaan ole ollut moinen, mitä nyt. Jotakin on tapahtunut, mikä on saanut aikaan noin valtavan muutoksen. Jos kaikki miehen lapsuudentoverit, perhe ja tuttavat sanovat, että mies oli ystävällinen, seurallinen ja hauska, en usko, että sitä noin vian sormia napsauttamalla muuttuisi psykopaatiksi. (Siitähän ei vielä todisteita ole, että mies moinen olisi, mutta käytös, ajattelutapa ja toiminta kyllä moiseen viittaa.)

Ja voi nyt hyvä ********! Menkää hitto soikoon vinkumaan niistä videopeleistä oikealle alueelle, *******! >.<
Meow!
Avatar
NekoHennuli
 
Viestit: 283
Liittynyt: 22.03.2011 19:55
Paikkakunta: Ljusdal

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Flyffel » 27.07.2011 23:45

NekoHennuli kirjoitti:
Maketsu kirjoitti:
Pokenikke kirjoitti:Breivik ei ole mielisairas, se sanottiin jo melkein ensimmäisissä jutuissa sen jälkeen kun hänet otettiin kiinni? (Tehty joku testi tjsp).

Ei sitä kuule millään 5 minuutin monivalintatehtävällä selvitetä.

Oletkos varma? Onko ensikäden tietoa/kokemusta asiaan?
Esimerkiksi masennus testataan "virallisesti" rasti-ruutuun-testillä. Ja masennuskin on kuitenkin psyykkinen sairaus, eli mielisairaus. Mutta ei tosiaan siitä sen enempää.

Masennustestit jne. pohjaavat rehellisyyteen vastatessa. Mies on siinä mielessä järjissään, että hän pystyy loogiseen ajatteluun, ja siten valitsemaan mieleisen tuloksen. Esim. jos hän haluaa vedota syyntakeettomuuteen, hän voi vastata "rasti ruutuun" -testissä niin, että hänet todetaan "hulluksi". Toisaalta, jos hän haluaa ihmisten luulevan, että hän on järjissään, hän voi vastata testissä taas tämän tavoitteen mukaisesti. Jos laittaisin sinut nyt tekemään sellaista testiä, voisit myös valita, haluatko olla testin mukaan "hullu" vai "tavallinen". Toisin sanoen epäilen, että tällaisella mahdollisella testillä on voitu selvittää mitään tarkkaa. :P
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Maketsu » 27.07.2011 23:52

NekoHennuli kirjoitti:
Maketsu kirjoitti:
Pokenikke kirjoitti:Breivik ei ole mielisairas, se sanottiin jo melkein ensimmäisissä jutuissa sen jälkeen kun hänet otettiin kiinni? (Tehty joku testi tjsp).

Ei sitä kuule millään 5 minuutin monivalintatehtävällä selvitetä.

Oletkos varma? Onko ensikäden tietoa/kokemusta asiaan?
Esimerkiksi masennus testataan "virallisesti" rasti-ruutuun-testillä. Ja masennuskin on kuitenkin psyykkinen sairaus, eli mielisairaus. Mutta ei tosiaan siitä sen enempää.

No normaalisti tälläisissä tapauksissa tehdään mielentilatutkimus, jossa tutkitaan kroppa veri- ja virtsanäytteillä, tutkitaan aivo ja aivosähkökäyrät, magneettikuvat aivoista ja psykologiset testit. Eikä niitä normaalisti automatkan aikana hoideta.
Hatter Gonna Hat
Avatar
Maketsu
 
Viestit: 313
Liittynyt: 01.11.2010 08:37
Paikkakunta: #pkmn.fi

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Rubix » 27.07.2011 23:52

Eikö nyt ihmissen päässä jotain vikaa pidä olla että tapaa lähes 100 ihmistä?
siis ihan oikeasti.
Minut "tunnettiin" vanhalla foorumilla nimellä goldduck.
Spoiler:
Moi!
Rubix
 
Viestit: 19
Liittynyt: 06.11.2010 13:47

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Mewstor » 28.07.2011 00:08

Rubix kirjoitti:Eikö nyt ihmissen päässä jotain vikaa pidä olla että tapaa lähes 100 ihmistä?
siis ihan oikeasti.

Pitääkö? Mites maailmalla riehuvissa sodissa taistelevat sotilaat? Ovat he kaikki mielenvikaisia kun voivat tappaa ihmisiä? Entä ylemmän johtoportaan henkilöt jotka ovat tappamaan määränneet?
Itse voisin verrata tätä yhden ihmisen sotaan vailla välikäsiä. Sodan julistaja, tappomääräyksen antaja ja sotilas kaikki samassa paketissa. Hän kävi sotaan sotilaan mentaliteetilla joka sai hänet tappamaan omasta mielestään suuremman edun tavoittelun hyväksi. Ehkä hän on hullu ehkä ei. Vain se on varmaa, että ajatusmaailma hänellä oli hyvin vääristynyt kun tuli siihen johtopäätökseen ettei hänen ideologiaansa saa julki, tai lopulliseen tavoitteeseen ei voi päästä tappamatta valtavaa määrää viattomia ihmisiä.

Ja aivan oikein. Millään monivalintatehtävällä ei hulluksi tuomita. Epäilen suuresti onko hän päässyt edes koskemaan mihinkään monivalintatehtäväpapereihin. Niitä kun pystyy manipuloimaan todella helposti. Häntä on kuulusteltu, otettu verikokeet (lähinnä huumeiden ja hormonitasapainon takia olettaisin) ja hänen yleistä ele-ja käytöskieltään tulkitsemalla on päästy tällä hetkellä vallitsevaan mielipiteeseen jonka mukaan hän ei olisi mielisairas.
Mewstor myy kortteja ja tavaraa!!!
Mewstorin vaihtolista
White2 FC: 0047 0767 8511
Kiitos Hilippa ihanasta avatarista!
Avatar
Mewstor
DaMewFreak Admin
 
Viestit: 2212
Liittynyt: 31.08.2010 20:36
Paikkakunta: Turku

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja JaniK » 28.07.2011 13:06

Tää topic on yks iso vitsi.
JaniK
 
Viestit: 32
Liittynyt: 01.11.2010 23:38

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Colmio » 28.07.2011 13:37

Onko yli 50 henkilön kuolema sinun mielestäsi VITSI?
Taidat itse olla vähän sekaisin
Oi Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto.
Avatar
Colmio
 
Viestit: 465
Liittynyt: 03.12.2010 23:05
Paikkakunta: Kokkola

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja victini98 » 28.07.2011 13:52

colmio kirjoitti:Onko yli 50 henkilön kuolema sinun mielestäsi VITSI?
Taidat itse olla vähän sekaisin

Melkein sadan henkilön kuolema...
Sori jos kirjotan jtn tyhmää...
Mun tarina luku 2:

White friend code: 2322 8485 9547
mun wi-fi vaihtola:
Avatar
victini98
 
Viestit: 283
Liittynyt: 28.04.2011 22:26
Paikkakunta: sieni
(: ES pärisee, jonnet tärisee (;

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Blaziken » 28.07.2011 14:05

victini98 kirjoitti:
colmio kirjoitti:Onko yli 50 henkilön kuolema sinun mielestäsi VITSI?
Taidat itse olla vähän sekaisin

Melkein sadan henkilön kuolema...

Kuolleiden määrä laskenut kai reiluun 70, mutta samalla kadonneiden määrä nousi. Mutta kuitenkin, ei tässä mitään vitsikästä ole.
Umbrespeon kirjoitti:Roarin viesti taisi olla vähän (PALJON) rölli.
Blaziken
 
Viestit: 564
Liittynyt: 18.03.2011 16:06
Paikkakunta: Espoo

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Wemps » 28.07.2011 15:13

Asiassa varsinaisesti ei ole mitään vitsiä, mutta tämän topicin tasossa on.
Ai niin, ja television väkivaltaohjelmat ja rockmusiikki ovat syyllisiä.. Eikun hetkinen, nyt ollaan jo 2000 luvulla! No sitten se on tietokonepelit!
"Jos ei tiedä mitä eläytyminen tarkoittaa niin pitää ainakin väännellä naamaansa ja huitoa käsiä niin tulee hiukan taiteellista vaikutelmaa" - Rölli
Avatar
Wemps
 
Viestit: 679
Liittynyt: 01.11.2010 01:02
(: Kohti uusia tuulia.

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Pokenikke » 28.07.2011 15:23

Jos totta puhutaan, komppaan Jania, koska nyt syytetään tietokonepelejä ja ES:ää tästä norjan tapahtumasta. älyhoi?
"Älä maksa vedestä, pelaa Pokémonia."

"tosi hyvä sanoo tyhmäks, kun oon nuorempi. hommaa muija" Justice scopez 15.9.11
Avatar
Pokenikke
 
Viestit: 600
Liittynyt: 27.11.2010 11:39
Paikkakunta: Kokkola

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Jontukka » 28.07.2011 16:57

Keltainen Rayquaza kirjoitti:
Roxu:
En röllää. Vaikka Breivik on epäilemättä mielisairas, hän toimi hyvin strategisesti. Olen täysin varma, että hän tiesi, mitä hänen teoksistaan seuraisi ja hän laski, että eläminen Norjan vankiloissa on parempi vaihtoehto kuin itsemurha. Hän myös todennäköisesti haluaa tietää, mitä reaktioita hänen tekonsa herättävät ja hän halusi jatkaan "poliittisten näkökulmiensa julistamista" mm. oikeudenkäynnissään (hän halusi, että ne pidettäisiin avoimin ovin, mutta näin ei onneksi tehty).



En yleensä ala viilaamaan pilkkua mutta nyt on pakko. Kyseinen henkilö ei ollut mielisairas..vaan psykopaatti. Mielisairaalla ja psykopaatilla on huomattava ero.

Itse olen järkyttynyt iskuista. Tästä aiheesta on tullut juteltua jonkin verran. Mielestäni poliisi olisi voinut toimia vähän nopeammin.
"With great power comes great responsibility" - Uncle Ben (spiderman)

Image
Friend code: 5370-1499-8457
Avatar
Jontukka
 
Viestit: 539
Liittynyt: 01.11.2010 01:17
Paikkakunta: ISS avaruusasema
(: Somebody stop ME!

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Suetic » 28.07.2011 19:37

Pari päivää olen yrittänyt saada yhteyttä erääseen ystävään, jonka perässä juoksee amerikkalainen ystäväni. Norjan iskujen jälkeen häneen en saanut yhteyttä ja nyt alan olemaan huolissani itsekin ja USAssa asuva ystävä ei edes tiedäkkään mitä Norjassa oikeasti tapahtui. Ja se kadonnut kaverimme sanoi lähtevänsä pariksi päiväksi leiriin. ;<
Kuva

Discord: SirSuetic#1411
Sankariruhtinas
Avatar
Suetic
 
Viestit: 805
Liittynyt: 07.11.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki
(: Surrender your cheese! :)

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja DaZapdoz » 28.07.2011 20:23

Joo kyllähän tuo Niken on parempi linkki on parempi kuin minun ehdotukseni, joten en pidä ehdotustani enää. Toivon, ettei ystäväsi ole tuolla listalla Argatni.
Viimeksi muokannut DaZapdoz päivämäärä 28.07.2011 23:21, muokattu yhteensä 1 kerran
''Always is possibility of victory, even at the moment of certain defeat.''
Avatar
DaZapdoz
 
Viestit: 161
Liittynyt: 01.04.2011 19:13
(: Do you expect me to put something funny here?

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Pokenikke » 28.07.2011 23:15

"Älä maksa vedestä, pelaa Pokémonia."

"tosi hyvä sanoo tyhmäks, kun oon nuorempi. hommaa muija" Justice scopez 15.9.11
Avatar
Pokenikke
 
Viestit: 600
Liittynyt: 27.11.2010 11:39
Paikkakunta: Kokkola

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Inku » 28.08.2011 18:46

Vaikka ei saarella omia tuttuja tai sukulaisia ollutkaan, niin kyllä tällainen aina jonkin verran järkyttää, vaikken yöuniani menettänytkään. Herkkiksenä varmasti saisinkin vietyä itseltäni yöunet jos yrittäisin samaistua uhreihin tai heidän vanhempiinsa, mutta koska siitä ei ole mitään hyötyä kenellekään, olen jättänyt ja jätän sen vastaisuudessakin tekemättä.

Mitä taas ampujaan tulee, niin tuollaisille pelleille multa ei liikene yhtään ymmärrystä tai hyväksyntää. Aina nämä ampujat jaarittelevat kiusaajistaan tai "tarpeellisista uhrauksista paremman maailman puolesta", mutta eivät silti koskekaan vihaamiinsa ihmisiin vaan täysin joihinkin sivullisiin viattomiin joilla ei ole mitään tekemistä ampujan kanssa. Siis ei vain mene jakeluun, miten viattomien tappaminen maailmaa muka parantaisi mihinkään suuntaan? Miksei sitä omaa turhautumista ja vihaa pureta sen aiheuttajiin? (Enkä nyt haluaisi että näinkään tehtäis mutta tuo randomien ihmisten tappaminen menee kyllä niin yli hilseen että huhhuijakkaa.)

Videopelisyytöksille on itsekin tullut pyöriteltyä silmiä. Helppo syntipukki joten minkäs teet. Sitä on niiden helppo syyttää jotka eivät asioille halua mitään tehdä tai jotka haluavat työntää päänsä pensaaseen. Kavereiden kanssa naureskeltiin sille kun se joku norjalainen kauppa veti kaikki WoWit myynnistä, että varokaa, kohta murtautuu supo ovesta sisään ja vie WoWin pois. :B

Muutenkin tuo ampuja vaikutti sellaiselta ihmistyypiltä jonka kanssa en tulisi hetkeäkään toimeen. "Minä olen ainoa joka on oikeassa ja kaikki muut on ihan tyhmiä minäminämiiinäminäminä." Katsoi muita nokanvartta pitkin, jaotteli ihmiset parempiin ja huonompiin ja piti itseään jonkinlaisena yli-ihmisenä. Kertakaikkiaan sietämätöntä. Lentäis kyllä biojätepussi päähän jos heittoetäisyydelle pääsisin. Ei tainnut olla kaikki pöllöt oksalla sillä tyypillä. Nyt vain toivoisin ettei ampuja saisi elellä vankilassa kuin hotellissa. Itseänikin ärsyttää tuo, että Suomessa rikolliset elävät mukavammin kuin köyhät kunnon ihmiset.

Verenvuodatuksella ei rakenneta parempaa maailmaa. Päinvastoin.
And in the darkest night, I won't give up the fight
I won't be losing hope, I hold on to what is true

Kotisivuni ~ DA-galleriani ~ Piirroksiani foorumilla
Avatar
Inku
 
Viestit: 92
Liittynyt: 01.11.2010 20:12
Paikkakunta: Oulu

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Bloodbane » 29.08.2011 15:17

"Verenvuodatuksella ei rakenneta parempaa maailmaa. Päinvastoin"

Kyllä tuo ainakin natseihin toimi hyvin. En kuitenkaan kannata sitä että n. 50 miljoonaa ihmistä kuoli, mutta kyllä se oli pienempi paha siitä että koko maailmasta poistettaisiin juutalaiset, kehitysvammaiset, homoseksuaalit, lesbot, ja romanit. Kyllä siitä varmaan yli 50 miljoonaa tulisi, ja lista taisi olla hieman pidempi.

Mutta kuitenkin, pelit eivät ole syyllinen mihinkään, mutta sitä ei kuitenkaan saa koskaan todistettua, koska kaikenmaailman vihreät ja muut kukkahattutädit lobbaavat asian puolesta.
Avatar
Bloodbane
 
Viestit: 885
Liittynyt: 01.11.2010 08:04

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Inku » 29.08.2011 16:11

Bloodbane kirjoitti:Kyllä tuo ainakin natseihin toimi hyvin. En kuitenkaan kannata sitä että n. 50 miljoonaa ihmistä kuoli, mutta kyllä se oli pienempi paha siitä että koko maailmasta poistettaisiin juutalaiset, kehitysvammaiset, homoseksuaalit, lesbot, ja romanit. Kyllä siitä varmaan yli 50 miljoonaa tulisi, ja lista taisi olla hieman pidempi.

Öö, nyt mulla meni kyllä asiayhteys ihan ohi. :S Miten niin hyvin? Mitä hyvää siinä muka oli? Ja "pienempi paha siitä että koko maailmasta ---" mitä? Mistä moinen vertaus? Parempi vaan kun ei missään tapahtuisi mitään tuollaista.
And in the darkest night, I won't give up the fight
I won't be losing hope, I hold on to what is true

Kotisivuni ~ DA-galleriani ~ Piirroksiani foorumilla
Avatar
Inku
 
Viestit: 92
Liittynyt: 01.11.2010 20:12
Paikkakunta: Oulu

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Bloodbane » 29.08.2011 16:28

Parempi kun ei tapahtuisi, mutta jos tapahtuu, mieluummin pieni paha.
Avatar
Bloodbane
 
Viestit: 885
Liittynyt: 01.11.2010 08:04

Re: Norjan iskut

ViestiKirjoittaja Hikaru » 29.08.2011 16:39

Bloodbane kirjoitti:Parempi kun ei tapahtuisi, mutta jos tapahtuu, mieluummin pieni paha.

Selitit epäselvästi. Minä ainakin sain sellaisen käsityksen, että sinusta oli parempi että ne natsien tappamat ihmiset olivat juutalaisia, kehitysvammaisia, homoseksuaaleja, lesboja ja romaneja, kuin että oltaisiin surmattu täysin satunnaisia ihmisiä. Ja että se olisi se pienempi paha. Eihän asia ole näin? Eihän?

Tiedostan jatkavani offia, mutta pakko selvittää tämä asia.
Entisen hiekkalaatikon Hikari palveluksessanne. Rekisteröity: 02.10.2007
Recent POKÉMON MANGA News: Pokémon Adventures DP/Pt 8 ja Pokémon Black & White 10 on julkaistu Suomessa (tavallaan) 5. kesäkuuta.
Seuraavaksi ilmestyvät Pkmn Adv 17 ja Pkmn Adv BW 1 heinäkuussa. Koko julkaisuaikataulu
Avatar
Hikaru
 
Viestit: 763
Liittynyt: 01.11.2010 17:13
Paikkakunta: Helsinki
(: Fabulous! :)

EdellinenSeuraava

Paluu Muu Keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 46 vierailijaa

cron