Kingdom Hearts pelisarja

Täällä voit keskustella muiden käyttäjien kanssa aiheista, jotka eivät sovi muille alueille.
Alueen säännöt
Käyttäjät voivat tehdä äänestyksiä vain tälle alueelle.

Mikäli haluat järjestää kilpailuja, muista lukea ohjeet kilpailujen järjestämiseen täältä!

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja JayEm » 26.02.2012 16:49

En ole hirveästi viitsinyt spoilata itseäni tästä uudesta 3DS-KHsta, mutta ostoslistalla on ollut aina siitä lähtien kun siitä kuulin.
KH-sarjaan tutustuin (mikäli en ole kertonut) lähinnä kun aloittelin roolipelien pelaamista (siinä Final Fantasy Xn paikkeilla). Ykköstä voisi jossain vaiheessa taas paukuttaa nostalgiafiiliksen vuoksi (mm. itkin lopussa kun vedin pelin 1. kerran läpi), kakkonen jostain syystä tuntuu vähän actionmussutukselta jota saa jostain syystä nykyään ihan liikaa. Olen myös pelannut Chain of Memoriesin, mistä muistikuvani ovat hatarat, ja DSltä on löytynyt sekä 358/2 Days sekä Re:Coded, jälkimmäinen myytiin lähinnä moninpelimahdollisuuksien minimin takia (taidan pitää käsikonsoleita liian moninpeliin tarkoitettuna). Birth By Sleep on kompastuskiveni, koska en omista PSPtä ja näin ollen pelin tarina sekä kaikki siihen liittyvä on minulta lähes täysin pimennossa.
Mielestäni Kingdom Hearts on vähän kuin vaikkapa One Piece, Square Enix onnistuu loistavast luomaan aina uuden Kingdom Hearts-pelin tarinoineen ilman, että ne päätyisivät ristiriitaan muiden sarjan pelien kanssa (korjatkaa jos olen väärässä), ja tämä on tietty plussaa. Toisaalta toivon että SE pian päättäisi pelisarjan tekemisen yhteen isoon finaaliin, lähinnä siksi että se olisi parempi suorittaa vaiheessa jossa yhteen sidottavia naruja on vielä vain vähän.
Sinänsä huvittavaa että Kingdom Hearts on pelisarjana saanut vain kaksi pääpeliä eli vain Kingdom Hearts #X -nimellä ratsastavaa, mutta ns. spinoff-pelejä on sitten useita ja useammalle konsolille. Kaiken maailman rahastussalaliittoteoriat siinä heräävät, kun "pakottavat" hankkimaan melkein kaikki markkinoiden pelilaitteet jos haluaa pelata sarjan tiettyä peliä...
Avatar
JayEm
 
Viestit: 851
Liittynyt: 05.10.2010 10:14
Paikkakunta: Jyväskylä
(: I used to be a league leader, but then I forgot how

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja Mewer » 26.02.2012 17:17

Faith kirjoitti:Tuli muuten mieleen että olisi ihanaa saada joku Kingdom Hearts peli PS3:lle. Tiedän että mahdollisuus tähän on varmaan ihan häviävän pieni, mutta ainahan sitä saa toivoa ;P

Square on sanonut tekevensä KH1 remaken PS3:lle ;)
"Lainaus, tuo älyn oiva vastike"
- Jari Tervo
Avatar
Mewer
 
Viestit: 1059
Liittynyt: 01.11.2010 17:34
(: Valitin tästä ensimmäisenä =)

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja LefaLefa » 26.02.2012 17:27

Mewer kirjoitti:
Faith kirjoitti:Tuli muuten mieleen että olisi ihanaa saada joku Kingdom Hearts peli PS3:lle. Tiedän että mahdollisuus tähän on varmaan ihan häviävän pieni, mutta ainahan sitä saa toivoa ;P

Square on sanonut tekevensä KH1 remaken PS3:lle ;)

Lähdettä?
Avatar
LefaLefa
 
Viestit: 652
Liittynyt: 01.11.2010 01:01
Paikkakunta: Helsinki

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja Faith » 26.02.2012 17:31

Hoo, näinkö ovat sanoneet? Sanon melkein samaa kuin Lefa, uskon sitten kun näytät minulle vahvistetun tiedon jostain virallisesta lähteestä :3

Mitkäs muuten ovat porukoiden henk.koht inhokkimaat KH -peleistä? Muistan nimittäin kun itselläni meinasi pää räjähtää KH 1:stä pelatessa kun saavuin siihen kirottuun Liisa Ihmemaassa -maahan. Argh? Ihan tajuttoman rasittavaa se metsikössä juoksentelu ja korttisotilaiden hakkaaminen. KH 2:ssa hermot puolestaan olivat koetuksella Pirates of the Caribbean -maassa. Ne merirosvot joita pystyi hakkaamaan vain kun kuunvalo niihin koski... ei mennyt onneksi montaakaan kertaa hermot, puhumattakaan siitä kullan keräämisestä takaisin siihen arkkuun > _ > raah?
Löydä Faith!
Twitter | Blogger | deviantART | tumblr

"Embrace your dreams. If you want to be a hero, you need to have dreams. And honour." -Angeal Hewley
"Nyt ei auta kuin pitää hymy huulilla ja puuteri poskilla!" -Harley

avatarista kiitos Herolle ♥
Avatar
Faith
 
Viestit: 382
Liittynyt: 23.03.2011 14:33
Paikkakunta: Espoo

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja Mewer » 26.02.2012 18:20

LefaLefa kirjoitti:
Mewer kirjoitti:Square on sanonut tekevensä KH1 remaken PS3:lle ;)

Lähdettä?

Tuollaista olen kuullut, mutta en mistään virallisesta lähteestä. Unohtui edellisessä viestissäni laittaa tuonne väliin "kuulemma" sana =P
"Lainaus, tuo älyn oiva vastike"
- Jari Tervo
Avatar
Mewer
 
Viestit: 1059
Liittynyt: 01.11.2010 17:34
(: Valitin tästä ensimmäisenä =)

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja OshaFan » 26.02.2012 19:11

Ihan huhua se on, ei olla vielä varmistettu.
Mutta sellaiset HD-remaket olisivat varmaan aika hienoja.
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja Mewer » 26.02.2012 21:20

OshaFan kirjoitti:Ihan huhua se on, ei olla vielä varmistettu.
Mutta sellaiset HD-remaket olisivat varmaan aika hienoja.

Varsinkin, kun niissä olisi todennäköisesti FM jutut ja muuta hienoa. Tosin FM:ien omistajat taitaisivat suuttua hieman. Noh, minullehan sillä ei ole mitään väliä kun ei ole PS3:sta, Xbox:ia eikä Wii:tä.

Btw, 3DS remake Dayssista olisi aivan mahtava! Anologisauva helpottaisi ohjausta (Ja lisälaitteella kameraa?), varmastikkin saataisiin paljon enemmän "kunnon" cutscenejä ja sitten vielä 3D effecti <3
"Lainaus, tuo älyn oiva vastike"
- Jari Tervo
Avatar
Mewer
 
Viestit: 1059
Liittynyt: 01.11.2010 17:34
(: Valitin tästä ensimmäisenä =)

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja Zhaituki » 26.02.2012 21:23

Mewer kirjoitti:Btw, 3DS remake Dayssista olisi aivan mahtava! Anologisauva helpottaisi ohjausta (Ja lisälaitteella kameraa?), varmastikkin saataisiin paljon enemmän "kunnon" cutscenejä ja sitten vielä 3D effecti

Ihan btw, DS pelejä voi ohjata analogi sauvalla 3ds:llä. :) Teki Super mario 64 ds:än mukavammaksi myös.
Sinätuuba kanavani. Löytynee remixejä, randomizer nuzlocke seikkailua ja jotain muuta randomia.
Image
Italia VGC Nationals 2015 - 47. sija, 431 masteria. 6-3 tulos, oli yhden voiton päässä top-cutista.
Ensimmäisen suomen VGC premier challengen voittaja. Tiimi signaturessa.
Avatar
Zhaituki
 
Viestit: 2281
Liittynyt: 01.11.2010 21:12
Paikkakunta: Helsinki
(: >'.')> Poyo! <('.'<)

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja OshaFan » 26.02.2012 21:36

Kaikkia DS:n pelejä voi ohjata sillä slide padilla, ohjattavat hahmot vain liikkuvat kahdeksaan eri suuntaan(lue: ilmansuunnat).
Mutta jos ne olisivat tehty 3DS:n slide padille, ne liikkuisivat kokonaan ympäri ja liikken nopeutta voisi säädellä riippuen kuinka sitä padia työntää.

Käytän aina, mitä peliä tahansa pelaan, hahmon liikuttamiseen slide padia. Kaikki valikko-jutut, esim. pokemoneissa esineiden käytön, hoidan D-padilla
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja Mewer » 26.02.2012 23:06

Juu, simenomaan OshaFanin mainitsemista syistä puhuin liikkumisen helpottumisesta. Olen toki 3DS:llä Dayssiä pelannut ja kyllä se liikkuminen on paljon helpompi jo näin, mutta silti...
"Lainaus, tuo älyn oiva vastike"
- Jari Tervo
Avatar
Mewer
 
Viestit: 1059
Liittynyt: 01.11.2010 17:34
(: Valitin tästä ensimmäisenä =)

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja OshaFan » 28.03.2012 18:00

Juuri tähän aikaan japanilaiset ovat laskemassa alleen odottaessaan KH:3D:tä.
Se julkaistaan juuri nyt.
Muttei vielä meille.
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja OshaFan » 21.04.2012 20:46

Tumdudum, http://www.youtube.com/watch?v=yzzQJeCfz3g&
Siinä on englanninkielellä gameplayta. Ja peli lienee tulossa tänne 20. heinäkuuta. (Amerikkaan se tullee 31 päivä.)
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja OshaFan » 16.05.2012 07:49

Tumdudum, jos ketään vielä kiinnostaa: https://www.youtube.com/watch?v=Hf6Rxq0 ... ata_player
Englanninkielinen trailer.
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja OshaFan » 18.06.2012 20:10

Kingdom Hearts le manga:

(Perustiedot ranskan kielestä tarvitaan, jotta voit nauttia tästä videosta kaikin mahdollisin tavoin)
Ja joo, älkää turvautuko google kääntäjään... "He will be joined by Donald and Goofy in search of King Mickey, who died recently." ?? (disparu = kadota, ei kuolla.)

(YAY! Vihdoinkin sain tuon oikein!! Olen prooo n_n)
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja Illusions » 10.08.2012 17:43

Kohta on tullut pelattua Dream Drop Distance läpi. Ihme kyllä onnistuin löytämään kaikki arkut itse ilman netin avustusta. Tavoitteena olisi saada kaikki trophyt... Mielestäni ollut tosi hyvä (juoni outo ajoittain, mutta joo). Kukaan muu pelannut?
3DS FC (ORAS & Sun): 2165-6407-2700
2DS FC (Moon): ?

Ei tule tosin enää paljoa pelailtua poksua. Jos mitään. Valehtelin oikeesti oon nolis ja annan elämän valuu viemäristä alas ku pelaan vaa 24/7
Avatar
Illusions
 
Viestit: 375
Liittynyt: 11.07.2012 16:32
Paikkakunta: Helsinki
(: K18

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja OshaFan » 10.08.2012 20:43

Juu, pelattu on.
Ja yritä etsiä arkuille netistä guideja tai muuta. Ei löydy. Vedin pelin 100% Proudilla, neljä Trophyä jäi saamatta, mutta yritän saada ne kaikki. Yhtä en kyllä voi saada mitenkään.
Aloitin pelin uudestaan ja Sakari ja muut Spiritit mukanani yritän mennä Level 1 ja yhdellä Spiritillä kerrallaan. Ja critical Modella. Atm Rikulla yksi ja Soralla kaksi maailmaa menemättä läpi.
Olen ikuinen KH-fani ja tämä peli on kyllä parhain sarjassa <3. Muut voivat ja saavat olla eri mieltä, tämä on vain minun mielipiteeni.

Jos tarvitset apua jossakin, ota yhteyttä. Tiedän pelistä miltei kaiken :)
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja Mewer » 12.08.2012 02:00

Joo, itekkin hän sain pari päivää julkaisun jälkeen DDD:n käsiini, ja on mielestäni samalla tasolla kun BBS. Tällä hetkellä on 12 pyttiä, vielä 5 saavuttamatta (Frequent friendiä ei lasketa, kun ei ole ketään,jonka kanssa tehdä se =P)

Tosiaan, itsekkinhän sain kaikki arkut ilman guideja. Loppujen lopuksi se on ihan helppo homma, aikaa vain menee. Samoin kuin kaikkien spirittien saaminen. Se prosessi toisaalta on itsellänikin vielä kesken.

Anyway, olen väsynyt ja tästä tuli sen takia näin sekava viesti, mutta mitäs mieltä ihmiset ovat tästä verrattuna Birth by Sleepiin? Peleillä on kuitenkin hyvin paljon samanlainen pelimekaaniikka, enkä osaa itse ainakaan päättää, kumpi näistä kahdesta mahtavasta peleistä on parempi. Voisi tässä ennen nukkumaan menoa tehdä jonkun kaavion siitä, mitä itse käytän perusteina:

Spoiler:
DDD
+3D
+Flowmotion
+Flick Rush on oikeasti hauska minipeli
+New game+
+Spirit systeemi
+Paljon parempi pokaalitsydeemi
+Paljon tekemistä vielä tarinan läpäisemisen jälkeenkin
+Tarinassa edes jonkin verran haastetta
+Drop systeemi
-Drop systeemi
-Helppo Secret boss
-Spirittien koulutus joskus tuskallisen hidasta
-Liian vähän Ienzoa
-Meni sitten loppumaan niin, että on ihan pakko päästä pelaamaan KH3:a heti kun se ilmestyy, mutta en omista PS3:a, enkä tule sitä saamaankaan
-Ei command meldingiä
-Vain 2 tallennusta
-Glidet sun muut mukana, vaikka flowmotion tekee niistä hyödyttömiä
-Spiritit pitää valita abilityjen mukaan

BBS
+Command Melding
+3 pelattavaa hahmoa
+Tallennuksia saa olla käytännössä niin paljon kun vain tarvitsee
+Kun abilityn saa, se myös pysyy
+Commandeissa enemmän vaihtoehtoja
+Command Style
+Mahdoton secret boss
+Laajemmat moninpeluu mahdollisuudet (Vaikka en niistä itse pääse nauttimaan :P )
-D-Link systeemin hieno idea on toteutettu huonosti
-Liian helppo
-Ventusilla on jotenkin tylsä pelata
-Aquan ääninäyttely on paikoittan niin surkeaa, että huhhuh
-Tarinan vedettyä +10 kertaa kaikilla hahmoilla ja saatuani pelin Ventusilla ja Terralla MF:n voittamista vaille 100%, ei oikein enää löydy tekemistä (Ei jaksa yrittää MFn kun ei siitä tule mitään. Varsinkaan Terralla)
-Minigame kenttä
-Ei noita jaksa max. leveliin kehittää Erkkikään! :B
-Liian vähän Ienzoa


Kuten näkyy, aika tasaista on.
"Lainaus, tuo älyn oiva vastike"
- Jari Tervo
Avatar
Mewer
 
Viestit: 1059
Liittynyt: 01.11.2010 17:34
(: Valitin tästä ensimmäisenä =)

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja OshaFan » 12.08.2012 14:29

Superglidellä on helpompi mennä isoja alueita kuin Free Flow:lla.

Ja en ole vielä pelannut BBS:sää, mutta joskus vielä pelaan.
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja Mewer » 12.08.2012 19:22

Se nyt riippuu vähän ympäristöstä. Toki jo on jokin todella ahdas käytävä, on superglide nopeampi ratkaisu, mutta tälläisia paikkoja ei pelistä oikein löydy. Ja Rikun gliden korvikkeella, Doubleflightilla, ei ainakaan ole mitään käyttöä. Siitäon ollut itselleni apua suurinpiirtein yhden kerran, kun tuli hypyn jälkeen hyökkäys kohti. Tuossakin olisi Dark Barrierkin pelastanut.

Yhteenveto: Glide=Turha Doubleflight=Turha Superglide=Hyödyllinen noin 3 alueella koko pelissä *awesome*
"Lainaus, tuo älyn oiva vastike"
- Jari Tervo
Avatar
Mewer
 
Viestit: 1059
Liittynyt: 01.11.2010 17:34
(: Valitin tästä ensimmäisenä =)

Re: Kingdom Hearts pelisarja

ViestiKirjoittaja Mewtwolover » 12.08.2012 21:17

OshaFan kirjoitti:Ja yritä etsiä arkuille netistä guideja tai muuta. Ei löydy.

Kannattaa seurata tätä sivua: http://www.gamefaqs.com/3ds/997779-king ... tance/faqs
Tuonne tulee varmasti jossain vaiheessa oppaat noille arkuille ja muille.
Taidealueen kaikki muut kilpailut -vastaava ja Videopelialueen kilpailuvastaava
Kuva
"Nyt tajuan, ettei syntyperällä ole merkitystä, vain se on tärkeää kuinka itse käytät syntymässä saamasi elämän lahjan" -Mewtwo
Avatar
Mewtwolover
Pr00-nörtti
 
Viestit: 3447
Liittynyt: 31.08.2010 20:40
Paikkakunta: Jyväskylä City
(: Oh wow, oh wow, oh wow! :)

EdellinenSeuraava

Paluu Muu Keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 113 vierailijaa

cron