Failinne?

Täällä voit keskustella muiden käyttäjien kanssa aiheista, jotka eivät sovi muille alueille.
Alueen säännöt
Käyttäjät voivat tehdä äänestyksiä vain tälle alueelle.

Mikäli haluat järjestää kilpailuja, muista lukea ohjeet kilpailujen järjestämiseen täältä!

Failinne?

ViestiKirjoittaja Chiru » 31.01.2012 16:54

Otsikko kertoo kaiken, mutta silti vielä hieman tarkennan asiaa:
Tänne voi postata elämässänne tapahtuneet suuret ja pienet kömmähdykset ja tunaroinnit.

Voin aloittaa kertomalla yhden lukuisista faileistani:

Meillä on aina maanantaisin ryhmätunti niin, että toinen puoli luokastamme on omassa luokassamme äidinkielen tunnilla ja puolet tietokoneluokassa opettelemassa tietotekniikan ihmeitä. Viikoittain aina sitten vaihtuu niin, että viimeksi omassa luokassa olleet menevät tietokoneluokkaan ja tietokoneluokkalaiset sitten vastaavasti omaan luokkaan.
Sitten päästään asiaan: Olin itse hammaslääkärissä. Siellä ei mennyt koko tuntia ja sitten lähdin tietokoneluokkaan. Tietokoneluokassa huomasin, ettei siellä ollut ketään. Ajattelin mennä kysymään omasta luokastani, että tietäisikö joku heistä missä toinen ryhmä oli.
Avaan luokan oven sanoen: "Anteeks, tota-".
Keskeytän lauseeni, kun huomaan, että koko luokka kääntyy tuijottamaan minua. Yritän selittää tilannetta sanomalla, ettei tietokoneluokassa ollut ketään ja tulin kysymään täältä. Kun sitten katson luokkaa, huomaan, että täällä onkin meidän koko luokka, eikä vain puolet. Totean:
"Niin, mun pitäis näköjää varmaa ol tääl...."
Sitten menen paikalleni kaverini revetessä ihan totaalisesti, koska hänen mielestään tämä oli hienokin juttu.
(Minulle ei ollut kerrottu mitään, että kaikki olisivat omassa luokassa >_< )
Seuraava välitunti meni sitten kuunnellessa sitä, kun kaveri hoki: "Anteeks, tota-!"

Kerron lisää failejani, kun tulee mieleen, mutta nyt...
On teidän vuoronne paljastaa omat tunaroimisenne *awesome*
Friend codet
Pokémon SoulSilver - 5285 9385 8833
Pokemon Black - 2580 5079 7143
Galleriani - Tarinani
Avatar
Chiru
 
Viestit: 424
Liittynyt: 08.12.2010 20:21
(: Pastaaa~!

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja SiaBBo » 31.01.2012 16:59

Aika hauska kömmähdys! : DDDD Minulle ei ole tapahtunut mitään noin hauskaa failia, joten en edes viitsi kertoa mitään noin hyvän jutun jälkeen. Laittakaa lisää! Näitä on hauska lukea! : DD
ざわ・・・ ざわ・・・ ざわ・・・
Avatar
SiaBBo
 
Viestit: 794
Liittynyt: 01.11.2010 01:04

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Chiru » 31.01.2012 17:03

SiaBBo kirjoitti:Aika hauska kömmähdys! : DDDD Minulle ei ole tapahtunut mitään noin hauskaa failia, joten en edes viitsi kertoa mitään noin hyvän jutun jälkeen. Laittakaa lisää! Näitä on hauska lukea! : DD


Pitäisikö sanoa kiitos..?

(Tuntuu vaan jotenkin niin tyhmältä, kun idioottimaisuudelleni nauetaan, mutta :P )
Friend codet
Pokémon SoulSilver - 5285 9385 8833
Pokemon Black - 2580 5079 7143
Galleriani - Tarinani
Avatar
Chiru
 
Viestit: 424
Liittynyt: 08.12.2010 20:21
(: Pastaaa~!

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Blackie » 31.01.2012 17:46

Voisi melkein sanoa että kämmäily on erikoislajini... Mutta joo.
Eräs nolo tilanne tapahtui tässä syksyllä kun en vielä osannut kunnolla suunnistaa uudessa koulussani enkä tuntenut opettajia. Olin taas tapani mukaan myöhässä aamun ekalta tunnilta ja ryntäsin sinne luokkaan missä tunnin olisi pitänyt olla. Istahdin eturiviin ja pahoittelin myöhästymistäni. Opettaja vastasi "ei se mitään, ei vielä olla ehditty aloittaa..." sitten se vaan tuijotti minua ja minä tuijotin takaisin ja hetken päästä vasta välähti että toihan on ihan väärä ope. Siinä hetken päästä katselin ympärilleni ja kysyin nauraen että mikähän kurssi täällä on menossa.. En nyt tarkalleen muista mutta se taisi olla joku abien infotilaisuus :'D Se oli kyllä aivan karsea tilanne, ja poistuin luokasta erittäin ripeästi kaikkien tuijottaessa....
~ ♪ ♫ ~
Avatar
Blackie
 
Viestit: 18
Liittynyt: 01.12.2010 19:44
Paikkakunta: Oulu

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Zhaituki » 31.01.2012 21:35

Hesan CC:t tais olla, oli 4. erä. Zekrom/Eelektrik mirror matsi kyseessä. Viimesellä vuorollani evotin ja failasin niin pahasti että itteäkin hajotuttaa. Minulla olisi ollut tornadus joka olisi viimeistellyt vastustajan zekromin jos olisi ladannut sen, ja vastustajal oli penkil hiukan haavoittunut Tornadus. Noh lähdin lataamaan Eelektrikiä, luulin että pakassa olis ollut catcher tai edes junk arm... mutta käytin juniperin ja nostin pakasta sen verran että oli yksi kortti enää... FFFFFFUUUUUU ei catcheria eikä junk armia = häviö. Halusin viimeistellä Eelektrikillä. Sitten yritin hätävaraan tynamo para haxia joka failasi :P

Siitä lähtien olen katsonut välillä disci pileä jos olen yrittänyt tuollaista vetoa.
Sinätuuba kanavani. Löytynee remixejä, randomizer nuzlocke seikkailua ja jotain muuta randomia.
Image
Italia VGC Nationals 2015 - 47. sija, 431 masteria. 6-3 tulos, oli yhden voiton päässä top-cutista.
Ensimmäisen suomen VGC premier challengen voittaja. Tiimi signaturessa.
Avatar
Zhaituki
 
Viestit: 2281
Liittynyt: 01.11.2010 21:12
Paikkakunta: Helsinki
(: >'.')> Poyo! <('.'<)

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Riolucario » 31.01.2012 23:43

Minulla on nyt ainakin käynyt muutaman kerran tämän vuoden (2012) aikana niin, että olen unohtanut repun kotiin kouluun lähtiessäni. :P Kerran käännyin matkan alusa takaisin hakemaan reppua, mutta kahdella kertaa huomasin sen vasta koulun pihalla, ja en tietenkään enää lähtenyt takaisin hakemaan sitä. :P
Avatar
Riolucario
 
Viestit: 855
Liittynyt: 01.11.2010 03:02
Paikkakunta: 127.0.0.1
(: U mad? :) Tiedän että olet. :3

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja R0xu » 31.01.2012 23:52

Saavuin LaNuryhmäni ensimmäiselle tunnille 15min myöhässä, voi nenä
Ruotsin STP viime vuonna 4. kierroksella käytin Raitein Thunderfall iskua SL:n Gigas pakkaa vastaan ja molemmat nostimme kaikki prizet, jonka olisin voinut estää pelaamalla PokeTurnin kädestäni.
Unohdin reppuni koululle kun syysloma alkoi.

Onpas "laimee" topic.
Kuva
Avatar
R0xu
 
Viestit: 1078
Liittynyt: 01.11.2010 01:01

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja KoReaNMaG » 01.02.2012 02:17

Riolucario kirjoitti:Minulla on nyt ainakin käynyt muutaman kerran tämän vuoden (2012) aikana niin, että olen unohtanut repun kotiin kouluun lähtiessäni. Kerran käännyin matkan alusa takaisin hakemaan reppua, mutta kahdella kertaa huomasin sen vasta koulun pihalla, ja en tietenkään enää lähtenyt takaisin hakemaan sitä.

itel ei onneks enää kouluun reppuu tarvi kantaa koska kaikki kirjat ja työ vaatteet on pukkaris :---D mut sillo ko pitäis ottaa esim läppäri mukn ja si se reppu nii se aina unohtuu :---D
:B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B
Avatar
KoReaNMaG
 
Viestit: 309
Liittynyt: 01.11.2010 17:06

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Chiru » 01.02.2012 08:18

Tässä joku päivä kävi sellainen outo fail pizzalla... Äiti kysyi mitä täytteitä haluaisin. Otin yhden pizzan missä oli tonnikalaa, katkarapuja, sieniä ja kinkkua. Tätä kertoessani se fail sitten lopulta tapahtui. Kaverilla on tapana hokea: "Tuksu tarvitsee sieniä ja kurkkukeittoa!" Taitaa olla yhdestä Youtube-videosta, joka ei ole sovelias tänne... Vastaan äidilleni: "Otan ton mis on kinkkuu, katkarapuja, sieniä ja kurkkukeit-" Repeän itselleni ja jatkan sitten: "Sori, otan kinkkuu, katkarapuja, sieniä ja tonnikalaa."

Onneksi en sentään sanonut tuota kurkkukeittoa sen pizzerian pitäjälle...
Friend codet
Pokémon SoulSilver - 5285 9385 8833
Pokemon Black - 2580 5079 7143
Galleriani - Tarinani
Avatar
Chiru
 
Viestit: 424
Liittynyt: 08.12.2010 20:21
(: Pastaaa~!

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Timantti » 01.02.2012 10:24

Evotin joskus ruotsintunilla sanat samtal ja samlag : DD Ihmettelin siinä että miks muut nauraa, ennen ku tajusin sen itekki.

E: Samtal meinaa keskustelua. Samlag taas... no, asiaa, jota kaksi aikuista tekee keskenään. : D
Viimeksi muokannut Timantti päivämäärä 02.02.2012 17:33, muokattu yhteensä 1 kerran
[15:30] <X-Pertti> Linux on niin surkee, ettei se tue edes viiruksia
Spoiler:
Black FC: 2065 3314 7808 (Paum)
Soul Silver FC: 2408 2255 0057 (Fred)
3DS FC: 5069-4361-4421
Wi-Fi -vaihtola
Lé Turinat (käy katsomassa!)
Avatar
Timantti
 
Viestit: 544
Liittynyt: 01.11.2010 10:19
Paikkakunta: Espoo
(: Hävisit pelin

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Riolu-fang » 01.02.2012 15:56

Mun Fail-listani on aika pitkä eikä se ole sovelias tänne kirjoitettavaksi, mutta laitetaas nyt jotain lievempää :p
Oltiin tossa seiskalla fysiikan tunnilla joka käsitteli jotain äärettömän tylsää asiaa enkä oikein jaksanut keskittyä. Sinne sitten etupulpettiin nukahdin kesken tunnin ja heräsin jossain vaiheessa kun kaveri alkoi koputtelemaan olkapäähän. Tottakai huusin vielä jotain typerää kovaan ääneen ja katseet kerääntyvät meikämannea kohti : D Oli aika nerokas olo.
I will be your Guardian Angel
"There are bad ways to win - and good ways to lose. What's interesting and troubling is that it's not always clear which is which. A flipped coin doesn't always land heads or tails. Sometimes it may never land at all..." ~ Grimsley
DeviantArt Tumblr
Avatar
Riolu-fang
 
Viestit: 376
Liittynyt: 01.11.2010 19:59
Paikkakunta: Rovaniemi
(: :)

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja KoReaNMaG » 01.02.2012 16:18

Timantti kirjoitti:Evotin joskus ruotsintunilla sanat samtal ja samlag : DD Ihmettelin siinä että miks muut nauraa, ennen ku tajusin sen itekki.

Peruskoulussa en pahemmin ruotsin tunneilla kuunnellut saatika oppinut mitn, nii mitä noi sanat si tarkottaa jos juttu oli niin hauska :---D ?
:B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B :B
Avatar
KoReaNMaG
 
Viestit: 309
Liittynyt: 01.11.2010 17:06

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Korpinärhi » 01.02.2012 17:01

Ehkä kaikkein suurin failini joka nyt mieleen tulee sattui tuossa viime keväänä, kun olin lintuasemalla apurengastajana. Omatunto vieläkin soimaa tuosta.

Verkkoja oli paljon ja lintujakin tuli mukavasti - kolmessa päivässä yli 600 rengastusta. Päärengastaja oli nukkumassa ja kiersin verkkoja itsekseni. Yhdessä verkossa oli hippiäinen, joka oli sotkeutunut aivan hirmu pahasti, kuten aina joskus tuppaa käymään linnun ollessa niin pieni suhteessa verkkojen silmäkokoon. Hippiäinen oli muuttomatkasta aika heikossa kunnossa, joten huomattuani etten saa itse sotkua selvitettyä soitin aika nopeasti vastuurengastajalle. Rengastaja tuli paikalle eikä hänkään - huolimatta 50 vuoden rengastuskokemuksesta - saanut lintua irti. Aikaa oli kulunut jo melko paljon, joten lykkäsi minulle sakset kouraan ja käski pilkkomaan verkon, jotta lintu säilyy hengissä. Lähti itse jatkamaan verkkokierrosta ja mie jäin sinne hippiäisen kanssa.

Napsaisin linnun irti mukanaan kasa verkkoa yhä jalkaan sotkeutuneena. Rupesin saksilla pilkkomaan verkkoa yhä pienimmiksi palasiksi. Saatuani verkkoa jonkin verran irti, nykäisin vahingossa saksilla siten, että lintu tippui kädestäni. Yritin nopeasti ottaa linnun kiinni, mutta n. 5cm ennen maahan osumistaan lintu päättikin lähteä lentoon hirmuinen verkkokasa jalkaansa yhä kietoutuneena. Katsoin avuttomana kun linnunreppana lensi pois päin. Onneksi se kuitenkin laskeutui läheisen männyn oksalle ja jäi siihen.

Jos linnulla jäisi verkko jalkaansa kuolisi se varmasti, joten hyppäsin männyn alaoksalle, kampesin siitä itseni ylös ja jatkoin kapuamista kohti lintua, joka oli n. 3,5m korkeudella. Saavutin oksan jolla lintu oli. Lintu vain sattui istumaan oksan kärjessä johon en voinut mennä, joten lähdin taivuttamaan oksaa minuun päin. Lintu oli jo melko lähellä, joten kurkotin toisella kädellä sitä kohti - ja juuri silloin otteeni oksasta lipesi, se paukahti takaisin suoraksi ja sinkosi linnun kaaressa eteenpäin. Huomasin, että lintu kuitenkin jäi seuraavan männyn oksalle, joten hyppäsin puusta alas ja suuntasin seuraavaa mäntyä kohti.

Tällä kertaa lintu oli jäänyt verkosta kiinni oksaan. Oksa oli kuitenkin sillä korkeudella, etten siihen päässyt. Otin pitkän kepin ja yritin saada sitä tarttumaan linnun jalassa olevaan verkkopaakkuun. Onnistuinkin ja lähin vetämään lintua alaspäin, mutta yhtäkkiä se pääsi irti ja lensi pois. Taas se lensi seuraavan männyn oksalle, taas kiipeämään linnun perään. Tällä kertaa lintu tosin tajusi mitä meinaan ja lähti itse lentäen karkuun. Hippiäinen katosi näkyvistäni, enkä puolen tunnin etsimisestä huolimatta sitä enää löytänyt.

Ehdottomasti pahin rengastusmokani ikinä :/ Vieläkin harmittaa pieni lintu kuolemassa jossain verkko jalassaan, vaikka itse pyydystämisyritys olikin jälkeen päin ajateltuna jokseenkin surkuhupaisa. Toisaalta ko. lintu olisi varmaankin kuollut joka tapauksesa, sillä se oli pelkkää luuta ja höyhentä ja muutenkin ihan reppana.
Avatar
Korpinärhi
 
Viestit: 243
Liittynyt: 01.11.2010 12:12
Paikkakunta: Joensuu

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Mov » 01.02.2012 17:29

Sata pros pahin failini: oolin kolmosella, olin itsekkin tullut hammaslääkäristä ja meillä piti olla uskonnon tunti 8-9.Kun saavuin koululle muistin että minun piti mennnä uskonnon tunnille vaikka kello olikin jo 9 vaikka en siinä hötäkässä edes muistanut sitä.Kuitenkin, koputin luokan oveen ja ovi avattiin, sanoin että ööööööööööööööööööö sori mä olin hammaslääkärissä nii vähän kesti.Olin jo menossa vapaalle paikalle mutta sitten huomasin etteivät oppilaat olleetkaan meidän luokalatamme.Palasin takaisin ja koko luokka alkoi nauramaan mukaan lukien opettajat :P
Myyn Duel Masters-kortteja, jos olet kiinnostunut, katso ihmeessä! ;) http://p1.foorumi.info/duelmasters/viewtopic.php?t=535
Avatar
Mov
 
Viestit: 622
Liittynyt: 13.11.2011 13:55
Paikkakunta: StaDin Kaupunki
(: Black 2:ssa Dexiä täyttämässä. Yli 600 popea nähty!

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja OshaFan » 06.02.2012 20:34

Opettajakin? Taisi olla aika kiva kokemus niille...


Itselleni ei ole mitään pahempaa kömmähdystä käynyt...
Tai en ainakaan muista...
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Eduboy94 » 06.02.2012 21:12

Tapahtui eilen:

Maalasin kiltisti Warhammereita, avasin uuden maalipurkin, löysin puoli purkkia maalia pöydältä, lattialta, naamalta, kaulalta ja paidalta.
Avatar
Eduboy94
 
Viestit: 531
Liittynyt: 01.11.2010 18:02
Paikkakunta: Hamina/Helsinki

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja OshaFan » 06.02.2012 21:15

Wut?
Miten noin pääsi käymään?

Se on kuule taitolaji, se maalin kylväminen ^.~
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Umbrespeon » 06.02.2012 21:33

Avaat purkin, se roiskahtaa, no problemos.
Avan tehnyt hilippa.

Rip in rip
Avatar
Umbrespeon
 
Viestit: 724
Liittynyt: 10.11.2010 00:15
Paikkakunta: Kuåpiå
(: If you know what I mean.

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja OshaFan » 06.02.2012 21:35

Siitä tulikin mieleen, että ala-asteen puutöissä luokkani normit pojat olivat maalaamassa sinisellä maalilla ja jotakin tapahtui...
Huone ei ollut enää sen jälkeen valkoinen... XD
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Failinne?

ViestiKirjoittaja Eduboy94 » 06.02.2012 21:59

[url]osaanavatayksinkertaisensaranallisenmaalipurkin.com[/url]
Avatar
Eduboy94
 
Viestit: 531
Liittynyt: 01.11.2010 18:02
Paikkakunta: Hamina/Helsinki

Seuraava

Paluu Muu Keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 46 vierailijaa

cron