Kirjoittaja Timantti » 28.08.2011 19:52
(Kukaan tuskin jaksaa lukea tätä kokonaan, mutta ihansama. Piti mun jonnekkin avautua.)
No. Eilen oli kahden ystäväni yhteiset yökyläsynttärit. Mukana oli lähinnä luokkalaisia poikia sekä muita kavereita, plus yksi tyttö (joka on yksi parhaista ystävistäni). Päivä oli ihan semi hauska, oltiin kaverin mökillä. Illalla sitten pelattiin totuutta ja tehtävää. Jossain vaiheessa minuun iski se totuus, että herbaario, joka piti tehdä kesän aikana, pitäisi palauttaa maanantaina luokanvalvojalle. Nomutta sehän alkoi sitten minua hermostuttamaan ja iski kauhea angstikohtaus. Eikä asiaa auttanut se, että se tyttö laitettiin tanssimaan tehtävässä yhden kaverini kanssa. Siinä vaiheessa iski... En tiedä mikä. Mustasukkaisuus?
Yritin piristyä, mutta en jotenkin vain pystynyt. Moni tuli kysymään, että mikä minulla oli, kun olin niin hiljaa. Siinä vaiheessa huomasin, etten tosiaan edes tiennyt, mikä minulla oli. Ja sekös sai mieleni jostain syystä vieläkin alemmas. Turhautuminen alkoi jostain syystä tulla, ja olin melkein vihainen kaikella ja kaikille. Tuntui, ettei kukaan joko kuunnellut tai ettei ketään kiinnostanut kuunnella.
Sitten yhdeltätoista illalla se tyttö lähti, koska hänen ei annettu jäädä pidemmäksi aikaa hänen vanhempiensa toimesta. Matka parkkipaikalle ei tosiaan ollut pitkä, mutta ulkona oli jo melko pimeää + kaikki kannot ja juuret olivat oikein kivasti keskellä tietä, joten otin taskulampun ja lähdin saattamaan häntä. Siinä abaut puolessa matkassa hän kysyi, että miksi angstasin koko illan. Vastasin totuuden mukaisesti, etten tiedä. Hän mietti hetken, ja kysyi, että olenko mustasukkainen. Siinä vaiheessa vasta tajusin, että se tosiaan saattoi olla mahdollista. Se kuitenkin tuntui oudolta, koska olin tuntenut hänet hyvin jo pari vuotta, eikä ennen ollut ikinä tullut samanlaista angstikohtausta. Vastasin siihenkin, että en tiedä. En osaa tulkita muiden ilmeitä ja tunteita hyvin, mutta tyttö näytti... En osaa sanoa. Toisaalta pettyneeltä, toisaalta vihaiselta, toisaalta väsyneeltä. Tulimme valaistulle parkkipaikalle, ja oli vieläkin ihan ajatuksissani, niin älysin sen vasta, kun hän erikseen huomautti, ettei tarvitse enää saattamista. Pysähdyin ja tajusin sen olevan totta, sanoin moikka ja lähdin kävelemään takaisin päin.
Löppuyö sujui sitten hienosti leffaa katsoessa ja ulkona säätämisessä, ja tulihan siinä pari tuntia nukuttuakin. Kuitenkin ajatukset pyörivät koko ajan kirkkaana mielessäni. Aamu valkeni ja söimme aamupalaa ja katsoimme (ja dissasimme) lastenohjelmia telkkarista. Kahdeltatoista sitten lähdin pyöräilemään takaisin kotiin päin.
Kotona sitten muistin taas sen herbaarion. Kuvat olin ottanut jo aikoja sitten, ja ajattelin tulostaa ne, mutta eikös printteristä ollutkin muste loppu. Äiti lupasi käydä ostamassa lisää ja kävi samalla ostamassa ruokaa. Sain lopulta kuuden maissa kuvat ulos kamerasta, ja siinä sitten tulikin kiva kiire.
Omapa on vikani. Olisimpa tehnyt sen jo aikaisemmin kesällä.
Päivän saldo: Yksi parhaista ystävistäni angstaa mulle, enkä tosiaankaan osaa puhua ihmisille. Eikä herbaarioni ole vielä lähelläkään valmistumista.
Ja pahoittelen mahdollisesti pinnallisia aiheita, mutta tosiaan, pakko mun jonnekin oli purkaa ajatukseni.
Angst.
[15:30] <X-Pertti> Linux on niin surkee, ettei se tue edes viiruksia