Valituspalsta

Täällä voit keskustella muiden käyttäjien kanssa aiheista, jotka eivät sovi muille alueille.
Alueen säännöt
Käyttäjät voivat tehdä äänestyksiä vain tälle alueelle.

Mikäli haluat järjestää kilpailuja, muista lukea ohjeet kilpailujen järjestämiseen täältä!

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Chiru » 25.01.2013 00:01

Kiitos kaikille, jotka yrittivät tukea minua. Viestin tarkoitus ei ollut herättää keskustelua, kunhan vain halusin purkaa patoutuneita tunteitani kirjoittamalla, mutta kiitos silti.
Vanhemmat eivät pakota minua saamaan kymppejä. He sanovat, ettei yksittäisillä koenumeroilla ole väliä. Olen samaa mieltä, mutta jostain syystä en silti saa mielenrauhaa. Vanhemmat ajattelevat, että tämä itseltäni liikojen vaatiminen johtuu lapsuuteni traumoista.
Koulussa olen ystävystynyt parin pojan kanssa. Olen pienestä pitäen viihtynyt paremmin poikien kanssa ja huomannut ystävyyssuhteet paljon rehellisimmiksi ja kestävimmiksi kuin tyttöjen väliset. En halua yleistää, sillä onhan minullakin ihania ja luotettavia tyttöjä ystävinä. En voisi kuvitella elämääni ilman heitä.
Lähes kaikki harrastukseni ovat sellaisia, ettei niistä voi ottaa oikein vapaata anomatta välivuotta opistosta. En ole halukas siihen, koska silloin jäisin jälkeen, vaikka kyseessä onkin vain pelkkä harrastus.
Ja tiedän, ettette oikeasti pysty auttamaan, vaikka tämän ketjun lukeminen lämmittikin mieltä kovasti. Välillä on vain keventävää purkaa mieltään. Olen käynyt psykologillakin, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Enemmän minua helpottaa, kun saan puhua oikeiden ystävieni kanssa. Ystävien, joihin voin luottaa, ja jotka eivät satuta.
Friend codet
Pokémon SoulSilver - 5285 9385 8833
Pokemon Black - 2580 5079 7143
Galleriani - Tarinani
Avatar
Chiru
 
Viestit: 424
Liittynyt: 08.12.2010 20:21
(: Pastaaa~!

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Mewer » 25.01.2013 08:49

Chiru kirjoitti:Enemmän minua helpottaa, kun saan puhua oikeiden ystävieni kanssa. Ystävien, joihin voin luottaa, ja jotka eivät satuta.

Tämä on jo todettu moneen kertaa, mutta et tunnu sisäistävän; Nuo ovat ainoat ystäväsi, nämä muut "ystävät" ovat pikemminkin vihamiehiäsi
Anyway, mulla oli oikeastaan kerran tuollainen itsemurhamasennusapuaolensurkea vaihe päällä, joten luulen tietäväni, miltä sinusta tuntuu. Toivon, että "valaistut" piakoin ja tajuat jättää typerien saastojen sanomiset omaan arvoonsa ja keskityt pitämään hauskaa! (Ja yritä päästä koulustressistä, olen todennut, että se vain huonontaan koulumenestystä)
"Lainaus, tuo älyn oiva vastike"
- Jari Tervo
Avatar
Mewer
 
Viestit: 1059
Liittynyt: 01.11.2010 17:34
(: Valitin tästä ensimmäisenä =)

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Chiru » 25.01.2013 10:07

Olen sisäistänyt sen aikoja sitten, mutta en vain osaa tehdä asialle mitään. Päätin, että viihdyn paremmin yksinäni, joten en ole tänään juurikaan puhunut heille. Pitäisi tehdä eräs ryhmätyö vielä loppuun (joka menee taas siihen, että he pelaavat kännyköillään, juttelevat kahdestaan nurkassa ja joudun tekemään kaiken työn yksin).
Minulla ei juurikaan ole aikaa pitää hauskaa ja sitten kun on, en vain osaa tai jaksa. Huolehdin ja murehdin liikaa aivan kaikesta. Se kuuluu luonteeseeni, enkä voi sille mitään. Olen liian heikko muuttaakseni itseäni.
Friend codet
Pokémon SoulSilver - 5285 9385 8833
Pokemon Black - 2580 5079 7143
Galleriani - Tarinani
Avatar
Chiru
 
Viestit: 424
Liittynyt: 08.12.2010 20:21
(: Pastaaa~!

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja OshaFan » 25.01.2013 16:00

Eikö opettaja tee asialle mitään? Kerro sille, että muut eivät tee hommiaan.
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja icewortex » 25.01.2013 16:28

OshaFan kirjoitti:Eikö opettaja tee asialle mitään? Kerro sille, että muut eivät tee hommiaan.

Tämä. Mulla 8. luokalla on ollut jokainen ryhmätyö tuollainen, melkein sain hylätynkin oposta tuon takia, mutta opettajalle kun kerroin niin sain tehdä vähän pienemmän homman mutta tein sen yksin. Eipä tullut hylättyä :>

"Ulos sieltä, stalkkeri!" - Luminoso
"Do, or do not. There is no try." - Yoda
Avatar
icewortex
 
Viestit: 777
Liittynyt: 01.11.2010 09:31
(: Mhm.

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Chiru » 25.01.2013 16:41

Ottakaa huomioon, että heitä on kaksi ja minua vain yksi. He kuitenkin väittäisivät vastaan ja keksisivät jotain vielä inhottavampaa pilatakseen elämäni.
Friend codet
Pokémon SoulSilver - 5285 9385 8833
Pokemon Black - 2580 5079 7143
Galleriani - Tarinani
Avatar
Chiru
 
Viestit: 424
Liittynyt: 08.12.2010 20:21
(: Pastaaa~!

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja OshaFan » 26.01.2013 21:35

Se ei ole kivaa, kun on niin ketun monta syytä, miksi minua voisi vihata ):
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Vilsu » 26.01.2013 21:36

Moi olen Vilsu ja mielestäni nykyinen sukupolvi on erittäin mielenvikainen! (Noo te olette viisaammasta päästä..)

Vitosluokkalaiset ovat tarjonneet minulle Kaljaa ja sen jälkeen selkään.

Idontwanttoliveonthisplanetanymore.png
[20:52] (@JeasonFire) voisit sanoa ihan mit� vaan j�rjet�nt� forkil ja kaikki uskoo sua koska reputation
Avatar
Vilsu
 
Viestit: 386
Liittynyt: 01.11.2010 08:59
(: Allons-y!

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Chiru » 26.01.2013 22:55

OshaFan kirjoitti:Se ei ole kivaa, kun on niin ketun monta syytä, miksi minua voisi vihata ):

...mutta on myös paljon niitä asioita, jotka tekevät sinusta ihanan ihmisen.
Friend codet
Pokémon SoulSilver - 5285 9385 8833
Pokemon Black - 2580 5079 7143
Galleriani - Tarinani
Avatar
Chiru
 
Viestit: 424
Liittynyt: 08.12.2010 20:21
(: Pastaaa~!

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja OshaFan » 26.01.2013 23:02

Chiru kirjoitti:
OshaFan kirjoitti:Se ei ole kivaa, kun on niin ketun monta syytä, miksi minua voisi vihata ):

...mutta on myös paljon niitä asioita, jotka tekevät sinusta ihanan ihmisen.

Mutta kun ihmiset eivät koskaan näe niitä... Olen aina yrittänyt olla mukava toisille, ja mitä minä siitä saan? Hyvä jos eivät netistä potki ):
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Chiru » 26.01.2013 23:21

Se onkin eri asia. Olen itsekin huomannut, että hyvyys ja kiltteys palkitaan harvoin tässä maailmassa, oikeastaan se on juuri päin vastoin.
Friend codet
Pokémon SoulSilver - 5285 9385 8833
Pokemon Black - 2580 5079 7143
Galleriani - Tarinani
Avatar
Chiru
 
Viestit: 424
Liittynyt: 08.12.2010 20:21
(: Pastaaa~!

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Flyffel » 26.01.2013 23:36

Chiru kirjoitti:Se onkin eri asia. Olen itsekin huomannut, että hyvyys ja kiltteys palkitaan harvoin tässä maailmassa, oikeastaan se on juuri päin vastoin.

Riippuu seurasta. ;P
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Chiru » 26.01.2013 23:40

No jaa, totta kai tuokin.
Friend codet
Pokémon SoulSilver - 5285 9385 8833
Pokemon Black - 2580 5079 7143
Galleriani - Tarinani
Avatar
Chiru
 
Viestit: 424
Liittynyt: 08.12.2010 20:21
(: Pastaaa~!

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja OshaFan » 26.01.2013 23:40

Keltainen Rayquaza kirjoitti:
Chiru kirjoitti:Se onkin eri asia. Olen itsekin huomannut, että hyvyys ja kiltteys palkitaan harvoin tässä maailmassa, oikeastaan se on juuri päin vastoin.

Riippuu seurasta. ;P


Minä taidan kulkea todella väärässä seurassa.
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Chiru » 27.01.2013 00:11

En juurikaan tiedä ystävistäs tai seurastas Osha, mut niin taidat. Sama ilmeisesti pätee myös osittain minuun...
Friend codet
Pokémon SoulSilver - 5285 9385 8833
Pokemon Black - 2580 5079 7143
Galleriani - Tarinani
Avatar
Chiru
 
Viestit: 424
Liittynyt: 08.12.2010 20:21
(: Pastaaa~!

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Mewstor » 28.01.2013 00:23

Saakelin disconnectaajafägärit wifi challengissa! Joko eivät tiedä siitä mahdollisesti koituvista rangaistuksista tai niitä uhattuja rangaistuksia ei oikeasti jaella. Pelannut viimeisimmät matsit hälläväliämeiningillä kun ei vaan jaksa panostaa enää. Yes I mad.
Mewstor myy kortteja ja tavaraa!!!
Mewstorin vaihtolista
White2 FC: 0047 0767 8511
Kiitos Hilippa ihanasta avatarista!
Avatar
Mewstor
DaMewFreak Admin
 
Viestit: 2212
Liittynyt: 31.08.2010 20:36
Paikkakunta: Turku

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Hero » 28.01.2013 00:44

>pelaa vg-pokémonia wi-fissä
>tett
Kuva
Avatar
Hero
 
Viestit: 1678
Liittynyt: 01.11.2010 01:00
Paikkakunta: Helsinki

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Mewstor » 28.01.2013 00:48

Hero kirjoitti:>pelaa vg-pokémonia wi-fissä
>tett

International Challenge menossa. Haluun sen marjan mikä siitä jaetaan palkinnoksi kaikille. En tiä miks edes vaivaudun enää pelaamaan noita matseja.
Mewstor myy kortteja ja tavaraa!!!
Mewstorin vaihtolista
White2 FC: 0047 0767 8511
Kiitos Hilippa ihanasta avatarista!
Avatar
Mewstor
DaMewFreak Admin
 
Viestit: 2212
Liittynyt: 31.08.2010 20:36
Paikkakunta: Turku

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja X-Pertti » 30.01.2013 23:08

asdfg Wilma-sivusto failasi. Käyttäjänimeni ei muka ole oikein, vaikka se on etunimi.sukunimi. Pääsin sillä eilen mutta en tänään :C
Salasanan vikakaan se ei tod. näk. ole, koska kun yritin palauttaa sen, niin vastasi että
1. Antamaasi käyttäjätunnusta ei löytynyt. Onko käyttäjätunnuksesi varmasti [etunimi.sukunimi]? Jos kirjoitit tunnuksen väärin, yritä uudelleen oikealla tunnuksella.

2. Tätä sähköpostiosoitetta ei löytynyt. Tunnukseen on liitetty jokin toinen sähköpostiosoite, osoite on vanhentunut tai se on kirjoitettu väärin. Ota yhteys oppilaitokseen ongelman selvittämistä varten. Jos sinulla on useita sähköpostiosoitteita, voit myös kokeilla salasanan palauttamista jollakin toisella osoitteellasi.

Ja sähköpostiosoitteeseen on lähetetty aiempi Wilman viesti.
Avatar
X-Pertti
 
Viestit: 692
Liittynyt: 29.11.2010 23:00
(: :(

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja OshaFan » 30.01.2013 23:12

No ota yhteys oppilaitokseen. Aika jännä, ettei se toimi :D

Minä taas olen tulossa valittamaan siitä, että en pääse huomenna kouluun D:
Uskonnon ja matematiikan tunnit menevät siinä. Ja saksassa pitäisi käydä uusia asioita läpi. Enkä pääse näkemään ihastustani D:

Olen varmaan ainoa ihminen, joka on surullinen, kun ei pääse kouluun... Nämä kouluhommat vain kasaantuvat, jos joudun olemaan poissa.
OshaFan
 
Viestit: 1346
Liittynyt: 02.03.2011 20:45

EdellinenSeuraava

Paluu Muu Keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 56 vierailijaa

cron