Kirjoittaja Inku » 29.12.2010 01:21
Dark Ho-ohille: (Hassua, olin tulossa valittamaan samasta asiasta. :--P) Tuollainen on todella valitettavaa ja tapahtuukin usein kun muutellaan eri paikkakunnille opiskelemaan tai töitä tekemään. Monilla ihmisillä on jostain kumman syystä sellainen käsitys, että jollei asuta samalla paikkakunnalla tai nähdä tai puhuta päivittäin, se tarkoittaa ettei olla enää kavereita eikä tarvitse pitää enää lainkaan yhteyttä. Mikä taasen on ainakin minusta todella omituista, sillä ihmiset muutenkin muuttelevat ja reissaavat nykyisin niin tiuhaan että kaikki kaverinsahan siinä lopulta menettäisi jos jokainen lähtisi tuollaiseen mukaan. Osa sitten tietysti saattaa olla niinkin piittaamattomia, että yksinkertaisesti unohtavat vanhalle paikkakunnalle jääneet kaverinsa muutettuaan pois.
Sanoisin, että yritä ainakin omalta osaltasi pitää yhteyttä ja olla ystävällinen sekä kannustava esim. juuri tuon uuden ihastuksen suhteen, ja jos asia vaivaa todella paljon niin yritä puhua kaverisi kanssa ja kerro huolestasi. Ei kannata ainakaan alkaa mököttää, koska kaveri voi tulkita sen niin, ettet halua olla hänen kanssaan tekemisissä ja etääntyy entisestään. Sitten voi toki taas olla sellaisiakin tapauksia, joiden kannattaa antaa mennä. Jos ei toisia selvästikään kiinnosta jatkaa ystävyyttä, niin itselleen siinä vain hallaa tekee jos yrittää väkisin pitää toisesta kiinni.
---
Jotta niih, oma valitukseni tosiaan koskee samaa asiaa. Joululomalla minun piti nähdä erään toisella paikkakunnalla asuvan lukioaikaisen ystäväni kanssa, joka oli jo aiemmin pariin kertaan kutsunut minut luokseen kylään, mutta en ollut ehtinyt/pystynyt menemään. Olimme molemmat yhtaikaa lomalla ja näimme sattumalta juna-asemalla. Hän aikoi soittaa. Olin kyllä sanonut että lomalla ollaan vain viikko, mutta mitään ei kuulunut kolmeen päivään. Lopulta soitin hänelle ja kysyin, voitaisiinko tavata, ja ei voitu, kun hän oli niin kiireinen. Jäin odottamaan hänen soittoaan, mutta sittenpä loma jo loppui eikä nähty lainkaan.
Toinen tapaus on paras (kohta entinen) ystäväni, jonka kanssa välit alkoivat viiletä kun pääsimme lukiosta. Olemme aina asuneet lähes toisilla puolilla Suomea, mutta kun näimme aina säännöllisesti joulu- ja kesälomilla viikon tai parin ajan, ystävyys säilyi. Sitten kun molemmat lähtivät opiskelemaan omia alojaan, lomat eivät olleetkaan enää yhtaikaa ja on suorastaan ihme jos näemme enää edes sitä yhtä kertaa vuodessa ja silloinkin korkeintaan yhden päivän ajan. Lisäksi hän on myös näitä Facebookin viemiä, jotka eivät sinne liityttyään käy enää missään muualla. En enää edes uskalla soittaa hänelle, kun pelkään ettei meillä olekaan enää mitään puhuttavaa. En nimittäin tiedä hänestä tällä hetkellä yhtään mitään. Lisäksi hän ei ole moneen vuoteen ostanut minulle joulu- tai synttärilahjaa, vaikka itse olen ostanut joka vuosi hänelle. Tänä jouluna en ostanut, kun ajattelin että kun en minäkään kuitenkaan saa. Liekö häneltä olisi tullut edes hyvän joulun toivotusta tekstarina, ellen olisi itse illalla sitä laittanut ensin.
Ilmiö yleensäkin on todella turhauttava ja raivostuttava. Ei itse jaksaisi olla aina se joka soittelee ja yrittää pitää yhteyttä, kun tuntuu ettei niitä muita voisi vähempää kiinnostaa. Ja se kysymys, miksi ei kiinnosta, riivaa mieltä todella. Mikä suomalaisia vaivaa, kun ei osata ottaa sitä puhelinta käteen ja soittaa toisille? Puolisollani on myös sama juttu, vaikka hän on huomattavasti sosiaalisempi kuin minä ja hänellä on paljon kavereita samalla paikkakunnallakin. Hän joutuu aina soittamaan muille ja sopimaan tapaamisia, muuten mitään ei tapahtuisi.
Itse olen jo niin väsynyt tuohon yksipuoliseen yhteydenpitoon, etten jaksa enää yrittää. Jossei ystävyys kiinnosta niin menkööt menojaan. En minäkään viitsi epätoivon vimmalla roikkua lahkeessa kiinni ja ruikuttaa. Koulusta en yritäkään saada uusia ystäviä, kun tiedän että koko poppoo kuitenkin hajoaa valmistumisen jälkeen ja siinä menevät nekin uudet kaverit. Seuraavan kerran yritän sitten uudesta työpaikasta, missä ikinä se onkin.