Suomen Pokémon-foorumi

Hrmm.. Eilinen meni nyt suoraan sanottuna nakeiksi.

Heti aamusta tajuan junan lähtevän vartin päästä, ko herätyskelloinen ei tehnytkään työtään. Kamat pikkasen äkkiä kuntoon ja juoksua asemalle. Siellä sitten tietty on tietty ilmoitus, että juna onpi peruuttu, ja seuraava juna on kymmenisen minuuttia myöhässä. Meinaan myöhästyä tunnilta, mutta en ihan. Onneksi opettaja oli myöhässä myös. Noh, eipä siinä mitään, 75 minuuttia teoriaa siitä, miten tyrehdytetään suuria verenvuotoja ja seuraavaksi olikin sitten liikuntaa, josta tuppasin pitämään aiempina päivinä.

Tämä päivä olikin poikkeus, sillä sähly todisti oikean nimensä: sähläys, sillä sitä se kyllä on. Mailat viuhovat ilmaa ko mitkäkin pesäpalloa lyövät puiset kapulat. Ja pojathan ovat aggressiivisempia liikunnassa kuin tytöt (tai ainakin meidän koulun tapauksessa.) niin totta nakissa sitä tullaan päälle ko pallo kohdalle osuu. Pojat juoksevat pallon perässä pää kolmantena jalkana, ja siinä mekkalassa on kengättömät hieveröiset vaarassa. Tunnin loputtua oli sormeen ilmestynyt kaunis violetin musta mustelma ja varpit tallottu kerran jos toisenkin.

Hypäri tuli vietettyä huulta purren ja hieman kirotekin. Viimoisen tunnin jälkeen pien kiire kotia, mutta vastaan tullut isä heittääkin miut mitään kyselemättä ratin taakse ja käskee ajamaan kotia. Edeltävänä päivänä ko kortti oli loiskahtanut taskuun pitäähän sitä kokemusta saaha, mutta mieluiten ei ruuhka-aikoina heti aluksi... >__>

Noooo, kiire ja paniikki iski ko ei tavarat meinannut löytyä ajoissa tallia varten. Ruuhkaa riitti viel matkalla, perillä tallilla hiukka myöhässä, ja sihten vielä heponen on semmone kirahvin, kamelin ja hevosen risteymä, jonka pää hiipparoi kattoon jos pikkasenkin yrittää päätä koskettaa. Yritäs siinä sitten 160 centtisenä heivata 170 cm säkäselle hepolle päähän vehkeitä, ko pää haahuilee jossai kahden metrin korkeudessa. Kaiken kukkuraksi onnistauduin putoamaan samaiselta ruunalta, ja selkä onpi ollut kipiä ny viimoiset 24 tuntia.

... Juu, tiedän että ratsastaminen on vaarallinen laji, mutta joskus on hyvä saaha muistutus asiasta. Paitsi sillon ko muu päivä on mennyt ihan porkkanoiksi.

Ja vieläkin offaan, mutta itse teen aamutuntien läksyt, kun aamulla vain viiden minsan siirtymätaukoja. Sitten ruokailussa teen ne loput, jos en ole ehtinyt tai jaksanut tehdä niitä. Tosin joissain aineissa on vähän pakko tehdä kotona, mutta kyllä jonkun pikkumonisteen ehtii ruokatauolla. Mutta satun tietämään, että henkilö vieressäni on tainnut tänä jaksona tehdä matikan läksyt kai kaksi kertaa. Ja opettaja ei huomaa, koska käyttää käräytä kaverisi-tekniikkaa. Ja haloo, kuka idiootti menee vasikoimaan vieressään istujasta? Mutta kyllähän sen sitten opettaja näkee pitäessään testejä viime tunnin asioista...

Ärsyttää kun haluan jo mennä kotiin lomailemaan, mutta ennen sitä pitää kirjoittaa esseitä, lukea historian kokeeseen ja suorittaa yksi toinen koe. Eipä jaksaisi kun vatsaankin sattuu, jonka takia jäin myös pois tämän päivän tunneilta.

Ärsyttävää ku tahtoo nähä joulutodistuksen mutten haluu joululomalle ku koulussa on niin hauskaa.

EDIT 20.12.2010: Rupes eile ketuttaa ku pelaan Battle Hallissa (SoulSilver) Galladella Bug tyyppejä vastaan. Tietenkin tulee Shedinja johon en voi iskeä LeafBlade/PsychoCut/EarthQuake/CloseCombat setillä.

Ärsyttää kun tulin just nyt kipeäksi. Juuri joulun alla, ja pitäisi vielä mennä mummilaan jouluksi. Kurkku on kauhean kipeä ja ääni kauheaa rääkyntää. Ja tuolla olin viemässä joulukortteja naapureiden postilaatikkoihin, niin venäytin taas nilkkani. Vielä plussana se että en täysikuulla saa unta, niin olo on aika kurja.

Joku oli yöllä käynyt varastamassa meidän jouluvalot... Mukava yllätys huomata se jouluaattona heti kun herää...

Vanhemmat kieltää kaiken esim popejen ostamisen, menee muka liikaa rahaa, ja muutenkin.

Riolucario kirjoitti:Joku oli yöllä käynyt varastamassa meidän jouluvalot... Mukava yllätys huomata se jouluaattona heti kun herää...

Toivottavasti se järjen jättiläinen pitää hauskaa varastetuilla jouluvaloillansa! :/
Nuo tuollaiset tapaukset ovat kyllä aika yleisiä (kuullut usein), mutta olen kyllä aina miettinyt, mitä nämä ihmiset ajattelevat näistä tavaroista, elleivät sitten myy niitä eteenpäin...

Keltainen Rayquaza kirjoitti:

Riolucario kirjoitti:Joku oli yöllä käynyt varastamassa meidän jouluvalot... Mukava yllätys huomata se jouluaattona heti kun herää...

Toivottavasti se järjen jättiläinen pitää hauskaa varastetuilla jouluvaloillansa! :/
Nuo tuollaiset tapaukset ovat kyllä aika yleisiä (kuullut usein), mutta olen kyllä aina miettinyt, mitä nämä ihmiset ajattelevat näistä tavaroista, elleivät sitten myy niitä eteenpäin...

Huutonet: Myydään käytetyt jouluvalot! Hinta: 7e plus postikulut
Halpa-Halli: Jouluvalot 1,5e paketti.

Koiranpentu söi kaukosäätimen, hakattiin hengiltä

Ei pitäisi edes minun lukea tällaisia. Menee päivä jos toinenkin aina pilalle kun jää pyörimään mieleen. En edes keksi mitään tarpeeksi halventavaa sanaa kuvaamaan näin kieroutuneita ja julmia ihmisiä. Ihminen on kyllä siitä jos mistä jännä laji, että vaikka luulisit nähneesi jo kaikkein hirveimmät asiat mitä ihminen voi tehdä, niin aina ne osaavat pistää pahemmaksi uudelleen ja uudelleen.

Ottaa niin päähän, että kun ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on joku asia, jonka haluan pitää vain itseni ja muutaman henkilön tietona, se sitten levitetään ilmeisesti eteenpäin. Valitsin viisi IRL-ystävääni, joille kerroin asiasta. Sanoin vielä hyvin selvästi, että tästä ei sitten oikeasti puhuta _kenellekään_. Sitten kun tapaan Jyväskylätuttaviani pitkästä aikaa, niin yksi hyvänpäiväntutuista tulee ihan pokkana sanomaan, että: "Vähän kauheeta kun *blablablabla*, sulla on varmaan nyt tosi rankkaa!" Siis mitä ihmettä? Pitääkö kaikki tästä lähtien pitää omana tietonaan, kun ei kerran tuon vertaa voi vaalia toisen yksityisyyttä. : / Kaverit sitten kommentoivat, että "Anteeksi, ei me pahalla, se vaan jotenkin tuli puheeksi..." Siis miten se vaan tulee puheeksi, jos kerran sanoin, että ei sitten puhuta siitä muille.

Eilinen oli lähinnä silkkaa kidutusta. Eräs perhe, jossa on kolme minua nuorempaa poikaa, tulivat kyläilemään. Kauhea huuto kuului koko ajan. Sitten kun viimeistelin kuutta eri piirustustani, kaikki menivät pilalle. Ensimmäisen hännän väritys levisi kynän vesiväriefektin takia. Toiseen tuli jälkiä mustasta tussistani. Kolmannen varjostus meni pieleen. Neljännen jalkojen tussaus vääristi hahmoa. Viidennen väritys on liian tumma. Ja kuudes katsoo kieroon. Kaikki tämä johtui siitä kauheasta huudosta ja siitä että välillä he tunkeutuivat huoneeseni ja onnistuivat tönäisemään minua. Koirammekin oli ihan tolaltaan kun he juoksuttivat sitä koko ajan. Ja yksi heistä löysi huoneestani isän vanhan kitaran ja alkoi rämpyttämään sitä. Plussana omatekemäni farkut menivät eilen rikki. Ei ollut hyvä päivä...

Mua ärsyttää ja vihastuttaa nyt niin paljon että on pakko tulla tänne vuodattamaan..

Aloitetaanpa nyt ihan alusta. Olen ihan sairaan mustasukkainen yhdestä läheisestä kaveristani. Tämä kaikki johtunee kait siitä että minulla on nykyään ihan järkyttävän vähän "oikeita" kavereita. Netissä kavereita kyllä riittää mutta sellaisia kavereita joita voi nähdä on enää ehkä 2. Aikoinaan minulla oli varmaan about 10 kaveria ja sillon en edes ollut mustasukkainen kavereistani. Mutta nykyään yksi entisistä kavereista ei ole enää edes moikannut minulle sen jälkeen kun hän meni lukioon. Ei mitään hajua edes mitä hän tekee nykyään, hän valmistui keväällä ylioppilaaksi (lehdestä luin). Yksi toinen kaveri meni lukioon ja asuu nykyään kaupungilla omassa kämpässä. Tämän kaverin kanssa en nykyään enää osaa puhua mistään koska nähdään tosi harvoin. En ole edes käynyt hänen kämpällään, tiedän vain millä tiellä hän asuu. Sitten taas yksi toinen kaveri aloitti lukion täällä Salossa mutta muutti pian sen jälkeen Turkuun. Jo yläasteen lopulla tämä kaveri alkoi polttaa ja ryypätä ja sellainen ei sovi minulle alkunkaan, koska olen absolutisti. Tuomitsin hänet täysin ja hänen persoonansakin on muuttunut järkyttävästi siitä mitä se oli vielä vaikka 4 vuotta sitten. Yksi toinen kaveri taas aloitti ammattikoulun Turussa mutta oltiin silti väleissä kun nähtiin välillä kaupungilla. Sitten hän lopettikin sen koulun kesken ja alkoi käydä töissä täällä Salossa ja meni yhteen yhden tytön kanssa ja he asuvat nyt yhdessä ja ovat kai kihloissa. Sen jälkeen tämä kaverini ei ole puhunut minulle pätkääkään asioistaan, kuulen hänen asioistaan ympäri kyliä ja kaikki ovat aina ihan ihmeissään että miten on mahdollista etten tiedä. Sori jos en oo Facebookissa. Ja luulen että tämä kaverini pelkää minun mielipidettäni. Ei se minua haittaa vaikka hän onkin tyttö ja on tytön kanssa yhdessä, maailma on sellainen nykyään... Minulla on kyllä mielipide jokaisesta asiasta ja minun mielestäni oma mielipiteeni on aina se ainoa oikea vaihtoehto joten saatan riitaantua ihmisten kanssa sen takia. Pysyn yleensä kasvotusten hiljaa sen takia koska en halua aiheuttaa kinastelua koska tiedän olevani suora enkä ajattele mitä sanon.

Sitten on noiden "kavereiden" lisäksi yksi kaveri joka on kyllä kanssani samassa koulussa mutta eri luokalla. Hän on minulle läheinen mutta hän asuu meiltä 40 km päässä niin nähdään silleen kumminkin harvoin kun ei koulussakaan nähdä kovin usein.

Sitten itse siihen asiaan mistä olen vihainen. Eräs tyttö johon ystävystyin nykyisessä koulussani ekana koulupäivänä. Olimme kyllä samalla rippileirillä mutta emme siellä mitenkään tutustunut toisiimme, en edes muistanut hänen nimeään mutta tunnistin hänet naamasta. Ekana koulupäivänä amiksessa menimme ihan ensimmäiseksi auditorioon jossa uudet opiskelijat toivotettiin tervetulleiksi. Silloin tämä kaverini tuli viereeni rohkeasti istumaan ja sanoi moi ja kaikkea ja alkoi jutella. Itse en pystyisi vastaavaan joten arvostin kovasti hänen elettään. Tajuttiin olevamme samalla alalla ja samalla luokalla ja pian meistä tuli läheiset ystävät. Olemme siitä asti tehneet lähes kaiken yhdessä. Koulussa nähdään joka päivä ja nyt ollaan jopa samassa työssäoppimispaikassa. Mutta sitten. Eräänä päivänä muutama kuukausi taaksepäin tuli siskoni minulle sanomaan, että hän näki kaverini jonkun turkkilaisen (tiedän ettei se ole turkkilainen mutta jostain sieltä päin niin on helpompi sanoa turkkilainen) jätkän kanssa käsi kädessä. Aloin kiven kovaan väittää vastaan että se ei varmana ollut kaverini. Siskoni sanoi että se oli 100% varmasti kaverini. Silloin otin luurin käteen ja lähetin kaverille vihaisena viestin että siskoni väittää tallaista. Noh, se oli totta! Kaverini ei siis kertonut seurustelevansa! Hän tapasi kyseisen pojan mesess'ä ja muistan miten kaverini copypastesi kaikkia juttuja miten tuntui siltä että se poika yritti iskeä kaveriani kaiken maailman runoilla sun muilla ja luulin että kaverini on ärsyyntynyt siitä, sain sellaisen kuvan. Mutta sitten kas kummaa he ovatkin yhdessä! Ja kaverini ei varmasti olisi vielä tähänkään päivään mennessä kertonut siitä minulle!!! Se jätkä asuu Helsingissä ja tulee kait junalla aina välillä täällä käymään. Kaverini väitti että olisi hän kyllä kertonut muutenkin ellei siskoni olisi nähnyt häntä mutta en vain usko. Ties kuinka kauan ne olivat ehtineet jo olla yhdessä ennen kuin siskoni bustasi heidät! En ole edes kehdannut kysyä koska tiedän että vain kiihtyisin. Olin tosi vihainen. Sitä paitsi tässä on vielä se että suutuin sille polttavalle ja ryyppäävälle kaverille myöskin sen takia että hänellä oli poikaysatävä josta kaikki muut kaveripiirissämme tiesivät PAITSI MINÄ. De ja vu. Päätin hyväksyä kaverin ja hänen mistä lienee maasta olevan poikaystävänsä (se on maahanmuuttaja siis..). Noh minusta tuntuu ettemme ole kaverini kanssa enää niin läheisiä emmekä kerro toisillemme kaikkea, minusta tuntuu että hän pelkää minua ja mielistelee minua. Eräänä päivänä kaverini kaulassa oli sitten kamalat mustelmat kun hän oli viikonloppuna ollut sen poikaystävänsä kanssa.. En kestänyt katsoa. Minä ja kaverini olimme ennen molemmat samanlaisia nolifeja mutta nyt hänellä on elämä ja se saa minut tuntemaan itseni hirveän yksinäiseksi ja jälkeen jääneeksi ja kaikkea. Minusta tuntuu että monet pitävät minua jotenkin vajaavaisena. En koskaan edes ole nähnyt tätä kaverini poikaystävää, en edes kuvaa hänestä. Olen kaveristani hirveän mustasukkainen ja pelkään että menetän myös hänet. En kestä jos hänkin muuttaa pois. Sillon minulla ei ole täällä yhtään ketään ja minun on tosi hankalaa tutustua uusiin ihmisiin. Ja nyt tämä kyseinen kaveri on tutustunut yhteen nettikaveriini ja olen siitäkin hirveän mustasukkainen sillä pelkään että he jotenkin "liittoutuvat" ja hylkäävät minut tai jotain. Ja pelkään että he puhuvat minusta selän takana. Minusta tuntuu että minusta puhutaan tosi paljon pahaa selän takana. Huh huh.

Järkyttävä teksti määrä mutta sainpa purettua pahaa oloani johonkin. Tiedän että on typerää olla ystävästä mustasukkainen mutta minusta on tullut tällainen ihan vain sen takia ettei minulla enää ole ystäviä juuri lainkaan. Teen vain hallaa itselleni olemalla tällainen, tiedän sen. Mutta en vain voi itselleni yhtään mitään.

Niin ja sitten vielä siitä kaveristani joka on nykyään huonolla tiellä ja muutti Turkuun että olimme ala-asteella aikoinaan parhaat ystävät joten sen takia se koskettaa erityisen paljon että olen menettänyt hänet..

Yleisestä ihmissuhdeongelmateemasta poiketen sanon että on aika peräreiästä kun viisaudenhampaiden takia on posket ja koko pärstä iha pirun kipeenä koko ajan, mutta niitä hampaita ei kuitenkaa voi vielä poistaa (mikä muuten sattuu vielä enemmän). Voi jumatsuikula

Dark Ho-ohille: (Hassua, olin tulossa valittamaan samasta asiasta. :--P) Tuollainen on todella valitettavaa ja tapahtuukin usein kun muutellaan eri paikkakunnille opiskelemaan tai töitä tekemään. Monilla ihmisillä on jostain kumman syystä sellainen käsitys, että jollei asuta samalla paikkakunnalla tai nähdä tai puhuta päivittäin, se tarkoittaa ettei olla enää kavereita eikä tarvitse pitää enää lainkaan yhteyttä. Mikä taasen on ainakin minusta todella omituista, sillä ihmiset muutenkin muuttelevat ja reissaavat nykyisin niin tiuhaan että kaikki kaverinsahan siinä lopulta menettäisi jos jokainen lähtisi tuollaiseen mukaan. Osa sitten tietysti saattaa olla niinkin piittaamattomia, että yksinkertaisesti unohtavat vanhalle paikkakunnalle jääneet kaverinsa muutettuaan pois.

Sanoisin, että yritä ainakin omalta osaltasi pitää yhteyttä ja olla ystävällinen sekä kannustava esim. juuri tuon uuden ihastuksen suhteen, ja jos asia vaivaa todella paljon niin yritä puhua kaverisi kanssa ja kerro huolestasi. Ei kannata ainakaan alkaa mököttää, koska kaveri voi tulkita sen niin, ettet halua olla hänen kanssaan tekemisissä ja etääntyy entisestään. Sitten voi toki taas olla sellaisiakin tapauksia, joiden kannattaa antaa mennä. Jos ei toisia selvästikään kiinnosta jatkaa ystävyyttä, niin itselleen siinä vain hallaa tekee jos yrittää väkisin pitää toisesta kiinni.

---
Jotta niih, oma valitukseni tosiaan koskee samaa asiaa. Joululomalla minun piti nähdä erään toisella paikkakunnalla asuvan lukioaikaisen ystäväni kanssa, joka oli jo aiemmin pariin kertaan kutsunut minut luokseen kylään, mutta en ollut ehtinyt/pystynyt menemään. Olimme molemmat yhtaikaa lomalla ja näimme sattumalta juna-asemalla. Hän aikoi soittaa. Olin kyllä sanonut että lomalla ollaan vain viikko, mutta mitään ei kuulunut kolmeen päivään. Lopulta soitin hänelle ja kysyin, voitaisiinko tavata, ja ei voitu, kun hän oli niin kiireinen. Jäin odottamaan hänen soittoaan, mutta sittenpä loma jo loppui eikä nähty lainkaan.

Toinen tapaus on paras (kohta entinen) ystäväni, jonka kanssa välit alkoivat viiletä kun pääsimme lukiosta. Olemme aina asuneet lähes toisilla puolilla Suomea, mutta kun näimme aina säännöllisesti joulu- ja kesälomilla viikon tai parin ajan, ystävyys säilyi. Sitten kun molemmat lähtivät opiskelemaan omia alojaan, lomat eivät olleetkaan enää yhtaikaa ja on suorastaan ihme jos näemme enää edes sitä yhtä kertaa vuodessa ja silloinkin korkeintaan yhden päivän ajan. Lisäksi hän on myös näitä Facebookin viemiä, jotka eivät sinne liityttyään käy enää missään muualla. En enää edes uskalla soittaa hänelle, kun pelkään ettei meillä olekaan enää mitään puhuttavaa. En nimittäin tiedä hänestä tällä hetkellä yhtään mitään. Lisäksi hän ei ole moneen vuoteen ostanut minulle joulu- tai synttärilahjaa, vaikka itse olen ostanut joka vuosi hänelle. Tänä jouluna en ostanut, kun ajattelin että kun en minäkään kuitenkaan saa. Liekö häneltä olisi tullut edes hyvän joulun toivotusta tekstarina, ellen olisi itse illalla sitä laittanut ensin.

Ilmiö yleensäkin on todella turhauttava ja raivostuttava. Ei itse jaksaisi olla aina se joka soittelee ja yrittää pitää yhteyttä, kun tuntuu ettei niitä muita voisi vähempää kiinnostaa. Ja se kysymys, miksi ei kiinnosta, riivaa mieltä todella. Mikä suomalaisia vaivaa, kun ei osata ottaa sitä puhelinta käteen ja soittaa toisille? Puolisollani on myös sama juttu, vaikka hän on huomattavasti sosiaalisempi kuin minä ja hänellä on paljon kavereita samalla paikkakunnallakin. Hän joutuu aina soittamaan muille ja sopimaan tapaamisia, muuten mitään ei tapahtuisi.

Itse olen jo niin väsynyt tuohon yksipuoliseen yhteydenpitoon, etten jaksa enää yrittää. Jossei ystävyys kiinnosta niin menkööt menojaan. En minäkään viitsi epätoivon vimmalla roikkua lahkeessa kiinni ja ruikuttaa. Koulusta en yritäkään saada uusia ystäviä, kun tiedän että koko poppoo kuitenkin hajoaa valmistumisen jälkeen ja siinä menevät nekin uudet kaverit. Seuraavan kerran yritän sitten uudesta työpaikasta, missä ikinä se onkin.

Mulla on pahamieli. kun olin vuosi sitten (tai pari) ollut partiossa, siellä KUKAAN EI OLLUT KANSSANI EIKÄ HUOLINUT LEIKKIIN (sori iso kirjotus) siksi erosin mutta nyt onen onnellinen ! ei tarvitse sietää niitä idiootteja!

Minua ärsyttää se, että en näe kunnolla lukea. Saa olla suunnilleen nenä kiinni koneen ruudussa, että näkisin jtn.
Nyt typeränä menin tkemään itse toisen korvareiän, ja omaan ehkä nyt verenmyrkytyksen. Sen siitä saa kun tekee typeryyksiä

Lakzu kirjoitti:Minua ärsyttää se, että en näe kunnolla lukea. Saa olla suunnilleen nenä kiinni koneen ruudussa, että näkisin jtn.

Itselläni oli sama ongelma kunnes hankin silmälasit. *winkwink* Piilolinssit on kanssa ihan hyvä vaihtoehto.

Joopa joo. Uudenvuodenaattona olin ulkojäillä, ja kaaduin aika pahasti polveni. Mukava mustelma, mutta sen kanssa eli.
Nyt sitten tänään koulussa liukastuin, ja löin saman kohdan erääseen nurkkaan, ja nyt on jo hyvä jos pystyy sillä jalalla seisomaan. Jääkiekko taisi jäädä tältä päivältä väliin, toivottavasti ei viikonlopun pelitkin. . _ .

Ulkoinen kovalevyni päätti tänään tyhjentää itsensä ja vei mukanaan 230 Gb edestä tavaraa, myös semmosta tosi oleellista. Suututtaa. >:/
Olin ennen ko. kovon rikkoitumista ehtinyt juuri ostaa uuden, mutta harmittaa, kun en saanut vanhalta kovolta filuja uudelle talteen. ;_;