Jite kirjoitti:
Tiedän tunteen. Mutta tiedän myös, että elämä ei ole vielä ohitse. Ei se, että toinen torjuu sut siinä mielessä tarkoita, että hän torjuisi sut ystävänä. Jos olet onnistunut jo saamaan häneen välit kaverina, se on jo hyvä alku. Usein parisuhteet alkavatkin ystävyydestä; ei suhdeasioissa tarvitse olla tavoittelemassa kuuta taivaalta, teet lopulta vain itsesi naurun alaiseksi. Kyllä se onni joskus vielä löytyy
En ole varma tuosta ystävyydestä. Taisin tehdä itsestäni ääliön eilen ):
Tiedän, että syy ei ole minun, mutta kyllä tämä pistää ajattelemaan taas vikoja itsessäni. Ja se on hei parasta lääkettä sydänsuruihin olla kaverin luona. Kun tämä juttelee Facebookissa oman tyttöystävänsä kanssa...
Tuntuu niin ketun ontolta. En haluaisi olla forever alone D:
(Joo, tiedän, että suurentelen asioita... Mutta eikö niin ole sanottu, että suru lähtee suremalla? En minä tiedä...)
Ja minua jostakin kumman syystä myös väsyttää o: Aina haukotuttaa niin ketusti.