ääk anteeksi, nyt tulee hirveä romaani.
Mä oon noin viimeisein puolentoistavuoden aikana pyörtyillyt jatkuvasti. Välillä on kausia, että tätä ei tapahdu - ehkä jopa kuukauden mittaisia.
Yleensä tämä tapahtuu ylös noustessa, ei kuitenkaan täysin heti vaan muutaman sekunnin-minuutin jälkeen - korvissa saattaa alkaa kuulumaan sellainen korkea ääni, silmistä lähtee näkö, ajatukset menee sekavaksi. Jos mulla on kädessä mitään en pysty pitämään siitä kiinni vaan esine tippuu lattialle. Yleensä kerkeän ennakoimaan tämän siinä vaihessa kun näkö alkaa lähteä ja nojaamaan johonkin/käymään kyykkyyn, jolloin ei satu niin pahasti kun jalat lähtevät alta. Esimerkiksi istuminen ei auta, sillä esimerkiksi penkillä istuessani kaaduin kerran pää edeltä lattialle. Yleensä en mene kokonaan tiedottomaksi, vaan olen tilassa jossa en kuule enkä näe mitään, mun koko keho kramppaa holtittomasti ja olo on tosi huono. Olo on tämän jälkeen vähän aikaa tosi huono ja veltto, mutta paranee sitten.
Viime kesänä sain kohtauksen, jossa mulla tuli äkisti oksettavan huono olo, mutta en pystynyt kuitenkaan oksentamaan. En pysynyt jalkeillani vaan kaatuilin maahan koko ajan. Olo meni tosi huonoksi, mun kehosta lähti tunto, luulin oikeasti että kuolen nyt tähän. Ambulanssi tuli, jouduin tiputukseen ja vointi parani. Sairaalassa sanoivat vaan, että mulla lämpötila, verensokeri ja verenpaine oli kaikki romahtaneet alas, lisäksi natrium-kalium arvot olivat väärinpäin. Jälkeenpäin sain toisen samanlaisen kohtauksen, tosin lievemmän, ja se meni ohi ennen kuin kerkesimme lähteä sairaalaan.
Oon käynyt tän jälkeen lääkärissä muutaman kerran. Kun kerron pyörtyilystä, sanovat vaan että "no sulla on matala verenpaine niiku nuorilla naisilla usein on". Kun kerroin jatkuvasta uupumuksesta, väsymyksestä, keskittymiskyvyn puutteesta, aloitekyvyttömyydestä ja mahakivuista, mulle annettiin kouraan vahvempia masennuslääkkeitä, koska mulla on muutama vuos sitte diagnosoitu masennus. Eikä ne vahvemmat lääkkeet ole oloon auttaneet, vaikkakin ehkä hieman piristävät, kun estävät serotoniinin takaisinoton. Lisäksi en pysty syömään kovinkaan paljoa, tuun kylläiseksi jotenkin liian helpoksi. Siitä, että maha on täynnä, tulee älyttömän huono, veltto ja väsynyt olo. Sen sijaan himoitsen hirveästi lakritsia, sipsiä, ranskalaisia ym suolaista.
Mutta tää mun masennus/uupumus ei musta enää ole henkistä vaan enemmänkin fyysistä. Mun elämässä menee nyt ihan hyvin, oon käsitellyt ne asiat jotka sai mut joskus masentuneeksi jne. En tunne enää itteäni samalla tavalla masentuneeksi (ennen mm. halusin vaan jäädä sisälle nukkumaan koko päiväksi koska inhosin itteeni niin paljon, syömishäiriöilin, saatoin alkaa keskellä päivää yhtäkkiä itkemään kun joku sanoi "moi" jnejne) ja nykyään mun itsetuntokin on kohonnut aika lailla.
Soitin nyt jälleen lääkäriin ja valehtelin että mun äidillä on kortisolin vajaatoiminta johon mun kaikki oireet noita kohtauksia mukaanlukien sopivat, jotta saisin laajemmat tutkimukset ja mittaukset. En enää jaksa niitä "no sulla on matala verenpaine" (jota itseasiassa kortisolin vajaatoiminta aiheuttaa) fraaseja ja jatkaa tätä jokapäiväistä pyörtyilyä ja sen takia jatkuvia lievien aivotärähdysten + mustelmien + huonon olon saamista.
Lähetetty: 19.07.2011 22:33
Tosin jos tuo terveyskeskuksen lääkäri ei ota mua vakavissaan, niin sitten käyn YTHS:llä, jossa ovat ainakin muissa asioissa suhtautuneet kovin mukavasti. Olisin nytkin mennyt sinne, ellei YTHS olisi kesälomalla. En kyllä yhtään tykkää valehdella, mutta mun on pakko saada kortisolin vajaatoiminta ja mahdollinen Addisonin tauti pois laskuista - oireet täsmäävät niin täydellisesti noita kohtauksia myöten, mutta ne kunnon testit on melko kalliita ja tauti harvinainen.