Esittelyketju

Täällä voit keskustella muiden käyttäjien kanssa aiheista, jotka eivät sovi muille alueille.
Alueen säännöt
Käyttäjät voivat tehdä äänestyksiä vain tälle alueelle.

Mikäli haluat järjestää kilpailuja, muista lukea ohjeet kilpailujen järjestämiseen täältä!

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Raltsy » 05.04.2014 22:51

Noh Päätin Esittäytyä, Eli olen 00-Syntynyt Kakara jonka Sydämmessä pokemon on ollut jo heti syntymästä asti. Sain ensimmäisen pokemon pelini 5 vuotta vanhana...
Serkun vanha ruby. Noh enhän minä sitä osannut pelata ja pyörin monia tunteja alku kaupungin pusikoissa :D
Pokemon animea olen katsonut jo heti kun osasin televisiota käyttää... Lempi Regionini on Johto ja lempipelini on Emerald. Lempi pokemonini ovat Gardevoir Ralts Totodile Chicorita mew Lucario ja muita xD... Sain ensimmäiset pokemon korttini noin 6 vanhana kun serkku keräili niitä. Yritti opettaa pelaamaan mutta eihän siitä mitään tullut :P
Aloitin nyt uudestaan pokemon tcg:n pelaamisen ja keräämisen ja olen aika epä-aktiivisesti sitä pelannut *lala*

Nyt omega rubyn ja Alpha saphiren tulevien julkaisujen myötä olen löytänyt itsestäni sen pienen kakaran joka ei pokemonista tajunnut pätkääkään, saatika sitten englannista (Noinko se kirjoitetaan ? :D) Onnistuin haalimaan itselleni demo version ja nyt odottelen että sitä pääsee hakkaamaan kun sen aika on *awesome*
Oho menikin jo off-topicin puolelle, noh ei sen väliä. Nyt menen nauttimaan SAO:n 2 kaudesta. Hei Hei!

-Update 22.10 Päivitetty ja parempi versio :D
Viimeksi muokannut Raltsy päivämäärä 22.10.2014 20:16, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Raltsy
 
Viestit: 91
Liittynyt: 07.03.2014 19:35

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja FinQLloyd » 05.04.2014 23:24

Raltsy kirjoitti:Noh Päätin Esittäytyä, Eli olen 00-Syntynyt Kakara jonka Sydämmessä pokemon on ollut jo heti syntymästä asti. Sain ensimmäisen pokemon pelini 5 vuotta vanhana...
Serkun vanha ruby. Noh enhän minä sitä osannut pelata ja pyörin monia tunteja alku kaupungin pusikoissa :D
Pokemon animea olen katsonut jo heti kun osasin televisiota käyttää... Lempi Regionini on Johto ja lempipelini on Emerald. Lempi pokemonini ovat Gardevoir Ralts Totodile Chicorita mew Lucario ja muita xD... Sain ensimmäiset pokemon korttini noin 6 vanhana kun serkku keräili niitä. Yritti opettaa pelaamaan mutta eihän siitä mitään tullut :P
Aloitin nyt uudestaan pokemon tcg:n pelaamisen ja keräämisen ja olen päättänyt että pokemon liigaan en mene ennenkuin on oma pakka kasassa xD

Tiekkö ihan samat sanat! x3 Lempipoksut vaan eri (EMOLGA RULES!!!)... Ja mulla on jo pakat kasassa! :D Ja eka peli oli serkun vanha Sapphire...
Always be yourself.
Unless you can be a unicorn. Then always be a unicorn.
Avatar
FinQLloyd
 
Viestit: 242
Liittynyt: 28.09.2013 18:45
Paikkakunta: Lohja

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Raltsy » 05.04.2014 23:32

FinQLloyd kirjoitti:Tiekkö ihan samat sanat! x3 Lempipoksut vaan eri (EMOLGA RULES!!!)... Ja mulla on jo pakat kasassa! :D Ja eka peli oli serkun vanha Sapphire...


Ah joku oikeasti pitää samoista asiosta kuin minä xD Harvinaista tosiaan :P

Heh kasaan 3 eri pakkaa tälle hetkellä :D Saisinpa ensimmäisen kohta valmiiksi :D

-Raltsy

EDIT: Noh miksei tuo lainaus toiminut :/

Korjasin lainauksen. -Mewtwolover
Avatar
Raltsy
 
Viestit: 91
Liittynyt: 07.03.2014 19:35

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Nastiina » 18.04.2014 22:46

Heippatirallaa vaan kaikki! :3

Olen Nastiina, kohta "kypsään" 25-vuoden ikään päässyt naisenalku. Toivottavasti en ole aivan vanha kurppa teidän muiden joukossa :`D Pohdin kauan kehtaanko ikäni takia tänne rekistöröityä, mutta Ta-daa, täällä ollaan. :)

Olen kotoisin Pirkanmaalta ja olen fanittanut Pokemonia jo vuodesta -99 asti, kun se tuli ensimmäistä kertaa Maikkarilta. Tuolloin tutustuin myös Pokemon-pelien ihmeelliseen maailmaan Yellow-version myötä. Nykyään fanitan Pokemonia ehkä eniten pelien ja figuurien keräämisen suhteen... Animea katson aika verkkaisesti, sillä minusta anime on ollut parhainta vain Indigo ja Johto regionien aikana. Mitäs muuta kertoisin? No opiskelen graafista suunnittelua yhdessä ammattikorkeassa Pirkanmaasta hieman pohjoisempaan, eli kynä pysyy myös kädessä ja välillä tulee piirreltyä fan-arttia :3

Harrastan videopelejä, piirtämistä ja uintia. Lieneekö tässä syy miksi tykkään niin kovasti vesipokemoneista. *electrode* Olen myös ikuinen ysärilapsi, eli tykkään sen aikakauden piirretyistä, peleistä ja jopa musiikista, koska minulle ne ovat niin nostalgisia. <3

Lempipoksujani ovat Squirtle (muotoineen), Raichu, Mew, Cyndaquil (muotoineen), Breloom, Poochyena, Shinx (muotoineen), Vaporeon, Umbreon sekä Fennekin. :)

Haluaisin oppia pelaamaan Pokemon-korttipeliä, joten jos joskus pidätte jotakin miitinkiä, jossa peliä opetetaan täysin aloitteville keltanokille, niin minut saa kutsua mukaan!! *electrode*
Image
Avatar
Nastiina
 
Viestit: 37
Liittynyt: 18.04.2014 22:12
Paikkakunta: Tampere

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Flyffel » 18.04.2014 23:51

Tervetuloa! Aika normi-ikä tuo on. Ihan pari vuotta keskivertoa enemmän vain. (Joku 21 varmaan.) Jos kerran asut Pirkanmaalla, niin voisit kokeilla vaikkapa Tampereen kerhoa, siellä opetetaan varmaan ihan mielellään korttipelaaminen: viewtopic.php?f=45&t=74
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Deneb » 26.05.2014 11:26

Heippa vaan kaikille, pitkän jahkailun jälkeen päätin viimein liittyä tänne, omassa kaveriporukassa kun pokemonharrastus on varsin vähäistä. Olen 24-v neitokainen, hurahdin pokemoniin alun perin vuonna -99 animen myötä, joskaan en ole katsonut sitä Johton liigaa pidemmälle. Pienenä keräilin kortteja ja figujakin, mutta pelit ovat olleet alusta asti harrastuksen ydinainesta. Gen I tuli pelattua läpi moneen kertaan, gen II peleistä Gold ja Crystal. Emeraldin jälkeen tulikin pitkä tauko kun vanhemmilta ei enää riittänyt ymmärrystä "lapsellisten pelien" harrastamiselle eikä itselläni ollut varaa hankkia uutta konsolia. Yleinen kiinnostukseni pokemoniin hiipui vuosiksi, mitä nyt satunnaisesti piirtelin fanarttia. Viime vuonna törmäsin netissä nuzlocke-sarjakuviin ja nostalgiannälkä yltyi sellaiseksi että oli pakko kaivaa vanha Gameboy Advanceni esiin ja aloittaa kokeilumielessä oma Crystal nuzlocke. Siitä se kiinnostus taas leimahti ja joulun jälkeen pääsin vuosien odotuksen jälkeen gen IV:n kimppuun. Pelaan tällä hetkellä Platinumia, sitäkin nuzlockena.

Muita harrastuksiani ovat piirtäminen ja askartelu, anime&manga, cosplay, haedong kumdo (korealainen miekkailulaji), kalastus sekä kaikenlaisen luonnosta löytyvän sälän kuten sulkien ja luiden keräily. Pokemonin lisäksi pelaan lähinnä Skyrimiä ja satunnaisesti pöytäropejakin.

Suosikkipokemoneihini kuuluu mm. Lapras, Articuno, Eevee-perheestä erityisesti Espeon ja Umbreon, Suicune, Lugia, Swellow, Shedinja, Torkoal, Torterra, Sawsbuck, Honedge, Noibat, Noivern ja Xerneas. Kaikkia en tosin ole vielä päässyt peleissä käyttämään.
Avatar on kotoisin täältä.
Avatar
Deneb
 
Viestit: 6
Liittynyt: 25.05.2014 23:27

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Porkabu » 27.05.2014 17:44

Minäkin olen ollut täällä jo jonkun aikaa ihme etten tullut itseäni aikasemmin esittelemään, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan kuten sanonta kuuluu

Olen 20v (Lauantaina tulee 21 vuotta täyteen) nuori neiti kotosin Espoosta. Nykyään opiskelen Rovaniemellä joten hengailen täällä pääkaupunki seudulla vain loma aikoihin/milloin yliopiston aikataulu sen sallii. Opiskelen mediakasvatusta jos jotain kiinnostaa.

Pokemonin fani olen tainnut olla ihan melkeinpä niin kauan kun jaksan muistaa. Pikkusena piti aina kattoa pokemon töllöstä lauantaisin. Usein tuli myös nauhotettua jaksoja VHS:lle XD
Tykkään ajoittain katsoa Hopeakonferenssin Gary Vs Ash matsin näiltä kyseisiltä VHS:iltä. Se matsi on aina ollut suosikkini.
Olen aina pienestä asti ollut kova pelaamaan videopelejä. Eka konsolini oli Nintendo 64 ja eka pokemon pelini oli Pokemon Stadium. Minulla ei ollut Game Boyta eikä ollut monella kaverillakaan, mutta pystyimme silti ottelemaan toistemme kanssa kiitos Stadiumin.
Eka todellinen pokemon pelini olikin Pokemon Ruby. Siitä on niin paljon hyviä muistoja ja juttuja joita voisin kertoa, mutta taidan säästä teidät siltä. Sanotaan vain. että se teki syvän vaikutuksen varsinkin kun sitä sai pelata samaan aikaan kun uutta Hoenn kautta alkoi tulemaan telkkarista.

Lieneekö Pokemonin ansiota se, että suosikki videopeli genrekseni muotoutuikin JRPGt (eli japsuropet näin suomeksi) Tales sarja on ehdoton suosikki JRPG sarjani Pokemonin ohella.
Tykkään myös pelata paljon Nintendon ja Level-5:n pelejä. Mario, Zelda, Pikmin, Professor Layton, Inazuma Eleven you name it.

TCG:tä on tultu pelattua muutaman kerran, mutta koska pelaan jo Yu-Gi-Oh!:ta minulla ei ole aikaa/varaa tuhlata toiseen kortti peliin. Sen takia aloinkin vain keräämään vanhoja Pokemon kortteja. Ne tuovat paljon hyviä muistoja. Muutamia pokemon pehmoja, leluja ja leffoja on myös kerääntynyt vuosien aikana, mutta muuten en pokemon krääsä kauheasti omista.

Pokemon peleissä vietän aikani Shiny Pokemoneja jahdatessa. Usein Masuda Methodia käyttäen. Nykyinen target on Shiny Noibat Switcheroolla. Breedan shineja huvikseni ja pää tarkoitukseni on käyttää niitä seuraavassa 3d Pokemon Stadium/Battle Revolution pelissä. Breedaamani täydellinen Shiny Charizard on kuitenkin sen verran upea ilmestys, että tässä hiljattain rupesin miettimään pitäisikö sitä alkaa kilpaillulliseksi kouluttajaksi.

Katson myös paljon animea. Muutamat suosikkisarjani ovat: Pokemon (vain suomeksi), Detective Conan, Yu-Gi-Oh! (kaikki sarjat), Inazuma Eleven (ja GO).

Harrastan myös muun muassa: Joogaa/Aerobicia (jäänyt vähälle yliopiston takia :P), piirtämistä (sain hiljattain sellasen hienon piirrustus tabletin) ja kavereiden aivopesua Pokemon faneiksi.

Suosikkipokeihini kuuluu mm: Excadrill, Scrafty, Noivern, Tyranitar, Dragonite, Entei, Zangoose. + useimmat Dragon poket
Suosikkipokemontyyppini on Dragon
Paras region on Johto, paras Gym Leader on Winona ja paras Elite 4/Champion on Lance
You can buy everything but "love," "friendship" and "exp points".
Avatar
Porkabu
 
Viestit: 101
Liittynyt: 04.03.2011 19:17
Paikkakunta: Rovaniemi
(: Olen aiina valmiina pokemon otteluun!

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Waveruously » 05.06.2014 10:39

Tervehdys kaikille foorumilaisille!

Olen 21-vuotias nuorimies Mansesta ja tällä hetkellä minulla on etu tehdä erittäin mielekästä työtä lääketehtaan laboratoriossa. Koulutukseltani olen siis laborantti.

Pokémon-harrastukseni alkoi, niin kuin monen muunkin täällä, jo silloin kun taskuhirviöt ensimmäisen kerran rantautuivat Suomeen eli vuonna 1999. Sain naapurissa asuneelta kaveriltani pelikortin missä oli kuva Rattatasta tai Gastlysta (en muista kumpi) ja olin heti täysillä messissä ja buumin pyörteissä. Kortit kiinnostivat oikeastaan vain upeiden kuvien vuoksi eikä niinkään pelaamisen kannalta, ja oma kokoelma karttui muilta saaduista korteista ja vaihtelemalla. Vanhempani eivät olleet järin innostuneita tästä uudesta harrastuksestani, joten heiltä oli aivan turha pyytää rahallista tukea korttien saati sitten pelien tai konsolien ostamiseen. Animeakaan en kotona voinut katsoa, mutta muutamia jaksoja näin silloin tällöin muualla ja aina kun tilaisuus koitti. Koulussa kortit ja oheismateriaalit kiellettiin jonkin ajan kuluttua, koska ne veivät kuuleman mukaan aikaa jo oppitunneiltakin. Joten päädyin harrastamaan kaikkena liikenevänä vapaa-aikana ja tietenkin kesäisin päivät kuluivat Pokémonien parissa. Noin 12-vuotiaana pääsin ensikosketukseen pelien kanssa kun naapurin poika esitteli uuden GameBoy-konsolinsa ja sitähän sitten rämpytettiin tuntitolkulla ja vähintään siihen asti kunnes päätä särki.

Muistaakseni viidenneltä luokalta peruskoulun päättymiseen asti tälle harrastukselle koitti pitkä lama-aika, lähinnä ajan puutteen ja yleisen aiheeseen liittyvän kiinnostuksen hiipumisen vuoksi. Seurasin kyllä uusien sukupolvien tulemista ja muita uusia juttuja asian tiimoilta, mutten mitenkään aktiivisesti. Vasta ammattikoulussa huomasin sattumalta opikselukaverin pelaavan FireRedia VBA:lla ja sanomattakin selvää, etten voinut vastustaa kiusausta kokeilla pelaamista monen vuoden jälkeen. Silver, FireRed, LeafGreen, Pearl, ja Diamond tuli pelattua montamonta kertaa läpi, tosin tällä vähän kyseenalaisella emulaattorilla. Sitten vuonna 2011 Blackin ja Whiten julkaisun yhteydessä, ja kun omaa rahaa oli viimeinkin tarpeeksi, hankin DS XL:n ja toisen kyseisestä peleistä. Myöhemmin löysin Platinumin ja SoulSilverin, ja kaikki uudet pelijulkaisut on myöskin tullut hankittua. Viime maaliskuussa pystyin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni ja matkustin Japaniin reilun kahden viikon lomalle. Matkan kohokohtiin kuului luonnollisesti Tokion Pokémon Centerissa käyminen ja mukaan tarttui huima kassillinen kaiken maailman "krääsää".

Se historiasta. Muihin harrastuksiini kuuluvat hyvin aktiivinen musiikin kuuntelu/säveltäminen ja pianonsoitto. Kallista aikaani kulutan niin ikään animen ja mangan parissa, lempisarjoihini kuuluvat lähes kaikki Kyoto Animationin sarjat sekä kaikki Ghibli-elokuvat. Chrunchyrollissa olen Premium-jäsenenä ja Japanin kieltä ja kulttuuria opiskelen itsenäisesti jo kolmatta vuotta, ja onpahan tullut työväenopistossakin käytyä muutama kielikurssi (syksyllä alkaa taas :) ).

Lempipokémonejani ovat mm. Starmie, Darkrai ja Volcarona.
"To protect the world from devastation."
Waveruously
 
Viestit: 3
Liittynyt: 04.06.2014 21:49
Paikkakunta: Tampere

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Taffel » 07.07.2014 12:05

Raltsy kirjoitti:Noh Päätin Esittäytyä, Eli olen 00-Syntynyt Kakara jonka Sydämmessä pokemon on ollut jo heti syntymästä asti. Sain ensimmäisen pokemon pelini 5 vuotta vanhana...
Serkun vanha ruby. Noh enhän minä sitä osannut pelata ja pyörin monia tunteja alku kaupungin pusikoissa :D
Pokemon animea olen katsonut jo heti kun osasin televisiota käyttää... Lempi Regionini on Johto ja lempipelini on Emerald. Lempi pokemonini ovat Gardevoir Ralts Totodile Chicorita mew Lucario ja muita xD... Sain ensimmäiset pokemon korttini noin 6 vanhana kun serkku keräili niitä. Yritti opettaa pelaamaan mutta eihän siitä mitään tullut :P
Aloitin nyt uudestaan pokemon tcg:n pelaamisen ja keräämisen ja olen päättänyt että pokemon liigaan en mene ennenkuin on oma pakka kasassa xDD
Mutta siinä taisi olla kaikki Moikkaaaa :333

-Raltsy

Synnyitkö suoraan 5-vuotiaana?
Avatar
Taffel
 
Viestit: 11
Liittynyt: 01.04.2012 18:10
Paikkakunta: Kokemäki

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Murkroww » 18.07.2014 02:28

Ajattelin että kertoisin jotain itsestäni, (jos nyt saan tähän jotain järkevää aikaiseksi *awesome*) kun uusi täällä olen.

Olen siis 15 vuotias poika järvenpäästä. Luonteeltani olen ujo ja hilajainen, mutta kavereiden seurassa olen erittäin nauravainen ja puhelias. Mulla on useita harhaluuloja ihmisistä ja yleisinmmät niistä taitaa olla ne, että pelkään ettei ihmiset pidä minusta tai se, että ihmiset pitävät mua ihan naurettavana (taitaa olla sama asia lel). Nuo harhaluulot luultavasti johtuu siitä, että mua on koulukiusattu nyt joku nelisen vuotta vaikka ja minkä takia. Pelkään myös tajuttomasti epäonnistumista koska on niin hankala ymmärtää, että kukaan ei ole täydellinen ._.

Pidän pokemonin lisäksi myös linnuista,piirtämisestä ja lenkkeilystä. Vapaa-aikani kuluu siis yleensä pöydän ääressä piirrellessä tai pokemonia pelaillessa unohtamatta tietysti joka päiväistä lenkkeilyä. Varsinaisia harrastuksia mulla ei ole.

Pokemon liittyi elämääni kun olin viisi tai kuusi vuotias. Ensin ihan tv:stä katoin joka lauantai uuden jakson millon mitäkin tuotantokautta. Myöhemmin aloin myös keräilemään kortteja ja niitähän kertyi sitten mukava kasa jotka äiti ja iskä heitti menemään, koska ne oli kuulemma aina levällään (R.I.P kortit). Välillä tässä on ollut taukoa pokemonista ja tossa vuos sitte alkoi taas pokemon kiinnostamaan, kun ostin ekan poke pelin (W2:n). Nyt noita poke pelejä on tullut hamstrattua oikein kunnolla kun nyt löytyy jo Heart gold,platinum, black ja white 2. Tänä vuonna ajattelin hankkia tuon 2ds:n ja X:n sekä toisen noista tulevista peleistä (ei taas muista niitä nimiä). Lempi pokeja on useimmat lintu poket, mutta suosikit ehdottomasti on ho-oh,murkrow ja honchkrow. Aikalailla kaikki tuli poket aiheuttaa sellasen bleeeh reaktion.

Sain näköjään jotain jopa kirjoitettua *awesome* Älkää tappako jos löytyy jotain kirjotusvirheitä tai muita virheitä tekstistä, sillä äidinkieli ei ole se mun vahvin aine. :)
Murkroww
 
Viestit: 4
Liittynyt: 15.07.2014 22:05

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja VuoriKettu » 22.07.2014 12:46

*kurkkaa varovasti puun takaa*

No..öh... Tuota hei vaan. Täällä möllii nyt 18 kesää vanha ketunräähkä, joka syksystä kevääseen majailee Pohjois-Karjalassa, siellä opiskellen. Ja vika vuosi nyt sitten koulussa edessä. Graafisen suunnittelun linja tällä hetkellä, sen jälkeen pyrin hakemaan pelialan puolelle. Mutta tiedä sitten, mitä sitten, jos en sinne pääsekään... Mutta toivotaan kuitenkin.
Yleisesti ottaen olen hyvin sosiaalinen tapaus. Pientä ujoutta saattaa olla havaittavissa ensimmäisellä kerralla, kun jonkun kanssa jutustelen, mutta sitten kun enemmän oppii tuntemaan, niin olen sitten kyllä oikein iloinen ja puhelias. Tykkään muutenkin tutustua uusiin persooniin.

Jaa'a, pokémoniin tuli tutustuttua silloin melko uutena ollessa. Animea tuli tapitettua telkkarista, ja isoveljet opettivat korteilla pelaamaan. Jossain vaiheessa joku veljistä saattoi myös konsolin käteen iskeä, ja käskeä pyörimään siellä heinikossa :'D Ja muistan myös katselleeni vierestä, kun nuorin isoveljistä pelasi tietokoneella jonkin poksupelin emuloitua versiota. Eli, pokémon on ollut elämässäni mukana pienestä pitäen. Ja on se kyllä tullut jäädäkseenkin. En ole aikoihin korteilla pelannut, vaikka minulla yksi pakka onkin. Enemmän nyt painottunut näihin konsolipeleihin, ja animeen. Tosin, pokémon mangan suomijulkaisua tässä odotellessa :'3
Ensimmäinen oma peli oli kuitenkin Pokémon Black, jonka hankin silloin pari vuotta sitten. Koskaan en ollut omaa konsoliakaan omistanut, joten 3DS oli silloin jo hommattuna (koska se oli pitänyt saada jotta pääsisin pelaamaan Ocarina of Timea...). Ja tuli sitä peliä siinä sitten hakattua. Kuitenkin, jossain vaiheessa kyllästyin, ja tökkäsin sitten pelin ja konsolin pikkusiskolle, ja sanoin, että hän saa poistaa siitä meikäläisen datan ja aloitaa alusta. No niin hän sitten tekikin, mutta lopulta hän itse kyllästyi, jolloin pelasin sitten hänen datallaan pelin loppuun x'D
Lemppariotuksia on kyllä Suicune, Flareon, Charizard, Articuno, Lugia, Fennekin ja sen kehityskaari, Ninetales, Xerneas..ja on niitä paljoa muitakin. Mutta, eniten tykkään joko lentävistä tai sitten sellaisista, jotka ovat joko koiria tai kettuja 8''D

Olen muutenkin saanut pennusta asti kunnon animekasvatuksen. Ja yhä tulee animea katsottua, tältäkin kaudelta on nyt ainakin viisi tai enemmän sarjaa seurauksessa. Mangaa en oikeastaan paljoa lue, mitä nyt Suomessa ilmaantuu, kuten vaikka Kuroshitsuji ja Ginga Densetsu Weed. En tiedä, nettimangan lukeminen on vain jotenkin jäänyt. Taidan vain arvostaa enemmän sitä, että saa sen kirjasen omiin kätösiinsä, ja voi sitä sitten lueskella iltaisin ennen nukkumaanmenoa ^ ^''
Harrastuksiini kuuluu piirtäminen, fanficcaaminen, BJD-nuket, Vocaloid- ohjelmalla säätäminen, yleisesti videopelien pelaaminen ja metsästys. Niin, ja kallotrofeiden valmistus. Tiedän, se kuulostaa hyvin oudolta, mutta itse tykkään. Pelaamiseen sen verran, että rakastan kauhupelejä. Silent Hill ja Project Zero ovat ne parhaimmat kauhupelisarjat, mihin olen koskaan tutustunut. Muista peleistä Ôkami on kestosuosikki, ja tanssi- ja rytmipeleistä nautin myös.

Käyn hyvin paljon coneissa. Ja cossaan myös. Viimeksi olin Desuconissa, cossina Heather Mason (näin vink vink jos joku sattui moisen hahmon Desussa näkemään, eiku-- xD). Sitä ennen kävin Yukiconissa, cossina Cirno Touhousta. Ja nyt seuraavaksi Traconiin, cossista tosin ei ole vielä varmuutta x'D

Öh..mitähä sit vois viel mainita..? No, meikäläiseen voi törmätä kyllä muillakin sivustoilla. Mainitsemisen arvoiset taitaa olla deviantART ja tumblr, ja kummastakin paikasta löytää miut täl samal nimimerkil. Tosin, tumblrin puolella follaus omalla vastuulla, sillä mun blogi ei oo ihan sitä mitä se päällepäin näyttää |''D
Asdfghj, enpä nyt kyllä enää tiedä, mitä tässä pitäis sepostaa. Kai tässä ny tuli kaikki oleellinen ja vähemmän oleellinen asia esille. Ja jos jokin seikka jäi askarrutamaan, senkus vain tulette nykimään hännästä, niin kerron kyllä mielelläni lisää. Ja ei hätää, en pure~
Avatar
VuoriKettu
 
Viestit: 21
Liittynyt: 15.07.2013 10:43
Paikkakunta: Etelä-Karjala, Rautjärvi
(: Pokémon GO got me fit af

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Reimius » 31.07.2014 23:04

Moro vaan. Vois esitellä itsensä kun tänne vaivauduin kerta rekisteröitymään.

Eli oon 24-vuotias tyyppi Vantaalta. Tällä hetkellä töissä museossa ja sitä rataa. Tänne päädyin kun etsin jotain suomalaista pokemoniin liittuvää sivustoa missä voi keskustella aiheesta ja tämä osoittautuikin passeliksi.

En ees muista tarkkaan milloin pokemon tuli elämään ekan kerran (enkä tarkoita että olisin nähnyt sellaisen oikeasti), mutta kauan siitäkin on. Nykyään enemmän kiinnostavat itse anime sekä pelit. Ennen keräsin kortteja, mutta kyllästyin niihin. Ehkä sitten taas joskus.

Lempipokemon jaa-a. Niitä on kyllä niin paljon etten yhtään osaa sanoa, mutta jostain syystä moni niistä kuuluu Steel -tyyppiin. Eli jos pääsisin salijohtajaksi niin perustaisin Terästyypin salin varmaan. :D
Kuva
3DS FC: 1564-4474-4935
Reimius
 
Viestit: 99
Liittynyt: 31.07.2014 21:59
Paikkakunta: Vantaa

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja mega magikarp » 05.08.2014 13:42

...oon 13 vuotias ihminen. Tää pokemon lähti siitä kun 4 vuotiaana näin jonkun pokemon leffan. Ekan poke pelini sain 7-8 vuotiaana se oli vissiin soul silver. No onhan niitä pelejä jo saatu kasaan ihan mukavasti mutta en sitten koskaan pääse niitä gameboyn pelejä pelaamaan. Pokemon turnaukset löyty kun pikkuveli osti jonkun pokemon lehden ja siinä sitten oli joku 3 kortin buusteri jossa oli 3 korttia (lol) ja semmonen lappu missä luki jotain pokemon turnauksista jossain amerikassa.
juoksin sitten tietokoneelle ja kirjotin googleen *pokemon turnaukset suomessa* tai jotai ja tadaa löysin tän paikan.

En kyllä tänne viittiny heti rekistöröityä kun ei hirveesti mitään kysyttävää ollu. Ekaan pokemon turnaukseen sitten vaan lähdin ja olihan se mukava yllätys kun mummo asuu ihan siinä vieressä *electrode* . Ekassa turnaukseesa hävisin kyllä 3 erää putkeen ja sitten siinä tietokoneella luki että *samuel ojala bye*lähdin sitten sieltä. Kun kotona sitten netistä luin mitä se bye sitten meinaa....niin että sellasta. Tänä vuonna voitin sitten suomen mestaruuden. Ja lempipoket on magikarp,yveltal ja melkein kaikki steel ja fire tyypit. Lempi alueet on johto ja kalos. Ja nyt odotellaan omega rubyy ja alppha sapphiree niin pääsen pelaa hoenn alueelle lopulta vaika olenkin kyllä kaverin rubyy kerran lainannut minkä se oli saanut sen isoveljeltä joten 2 salii kyllä siinä vedin.
Viimeksi muokannut mega magikarp päivämäärä 23.10.2014 08:59, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
mega magikarp
 
Viestit: 166
Liittynyt: 18.11.2013 21:08
Paikkakunta: helsinki
(: !

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Ewwie » 25.08.2014 22:55

Tervehdys, juuri luokion suorittanut naikkonen tässä!

Tarhaikäisestä lähtien olen fanittanut pokemonia animen ja oheiskrääsän merkeissä, mutta varsinaista "oikeaa" peliä pääsin pelaamaan vasta jokunen vuosi takaperin, ja tuohan oli White 2. Ennen sitä kuitenkin ehdin ostaa, pelata ja rakastua Mystery Dungeon: Blue Rescue Teamiin. Myöhemmin myös Explorers of Darkness vei sydämeni. Mystery Dungeoneita siis fanitan erityisesti! (:

Keräilen tällä hetkellä varsinaisesti ainoastaan pokemon-lasikuulia ja niihin liittyviä tuotteita. (pussit, shooterit yms.) Mystery Dungeoniin liittyvää roinaa olisi myös ihanaa keräillä, mutta olen vähän heikko noiden löytämisen kanssa.
Kirppareilta kyllä tarttuu yleensä mukaan melkein kaikki pokemon-aiheinen roju. Viimeksi tänään löytyi pari figuuria.

Noi muuten harrastan piirtelyä ja animaatioita, keräilen DVD-levyjä ja VHS-kasetteja (leffoja ja piirrettyjä enimmäkseen) ja kuolaan kaijuille. (Mothra!<3) Omistan myös huomattavan Hevisaurus-kokoelman, joka tuskin ala-asteelta päässeitä kiinnostaa. :D Metsästän ja pelaan eläinaiheisia pelejä, ja olen Neopets-sivuston aktiivikuluttaja.
Avatar
Ewwie
 
Viestit: 2
Liittynyt: 29.01.2014 20:44
Paikkakunta: Helsinki

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Maki » 15.09.2014 07:53

Viimein rekisteröidyin tänne, piti jo eilen illalla tehdä se, mutta unihiekka ehti pöllähtää silmiin heti kun kotio pääsin.

Eli siis olen 27 vuotias Pokemon fani Helsingistä ja kuljen netissä niin monella nimimerkillä, mutta ihmiset yleensä kutsuvat nimellä Maki. Olen ollut Pokemon fani siitä lähtien kun sarja pyöräytettiin käyntiin Suomessa, tietenkin miulta jäi näkemättä ensimmäinen jakso, ja kesti tovin että senkin sain nähtyä. Suosikki pokemoneja on niin paljon etten ala niitä tähän listaamaan... niitä on vaan liikaa xD
Omistan edelleen ensimmäisen Pokemon figuurini 15 vuoden takaa, se on Meowth, eikä siis sellainen Pokepallosta saatu versio~

En pelkästään tykkää Pokemon peleistä, seuraan sitä animeakin, vaikka se onkin suht surkea verrattuna ensimmäisiin tuotantokausiin. Mutta pakko myöntää että BW:ssä Dent (Cilan) oli mahtava hahmo, XY animessa Citron (en edes muista sen enkunkielistä nimeä) on hauska, mutta vihani Serenaa ja Eurekaa (Bonnie?) kohtaan vaan nousee kokoajan.

Inhokkini kaikista Pokemon peleistä/sarjoista on Diamond/Pearl/Platinum. Jokainen starter oli rasittava, Dawn oli rasittava, Pelit olivat jotenkin omituisia, inhosin jostain syystä Sinnoh aluetta, eksyin pelatessa useaan kertaan ja aina jäin kaikkien Bidoofien uhriksi xD ... en siis vihaamalla vihaa niitä pelejä/sarjaa, mutta ne ovat huonoimmat omasta mielestäni.

Tosiaan sain kuulla tästä foorumista lauantai-sunnuntai välisenä yönä Traconissa kun päätin pitää yhden unettoman yön ja kiertelin Tampere talolla, silmiin osui flaieri jossa oli linkki tänne, joten ta-daa, here I am ^^
Toivon että löydän täältä lissee kamuja joiden kanssa voi otella ja/tai vaihdella Pokemoneja. Saa tulla heittämään yksärillä jos haluaa, en pure, olen vain omituinen Pokemon fani~ :3
Avatar
Maki
 
Viestit: 1
Liittynyt: 15.09.2014 07:31
Paikkakunta: Helsinki
(: Fat People Are Hard To Kidnap

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Wilbert the Snorlax » 17.09.2014 10:43

Tereve kaikille
Olen -94 vuonna syntynyt lihava miehen körikäs kaulaparralla ja pitkällä letillä.
Asun Vammalassa tällä hetkellä.
Pokemonia olen pelannut konsoleilla emeraldista saakka ja nuorempana pelasin korteilla paljon mutta nykyään pelaan enemmän konsolilla kuin korteilla.
Lempityyppini on Jää. Lempipoksu on Glaceon. Lempi-iskuni on Metronome.

Katson paljon animeja ja pelaan tietokonepelejä paljon. Kuuntelen paljon musiikkia esim. Magica, Powerwolf, Two steps form hell, Iskelmää, openingeja parodioita yms. Ja pidän hatuista.
Larppausta on tullut myös muutamia otteita ja cossaamista vähän (jos olisi aika/rahaa tehdä asuja). Also pidän boffauksesta vaikken sitä harrastakkaan (vielä).
Mielikuvitusta ei puutu itseltä mutta toteuttaminen on aina hankalaa, esim piirtämisessä.

Also olin tracon 9ssä heppu joka pelasi 5llä snorlaxilla, ihan vain jos joku miut siel tapasi.

Toivottavasti pääsen pelailemaan kanssanne tai keskustelemaan joskus joissain tapahtumissa. Koskaan ei voi olla tutustumatta liikaa. :3
Avatar
Wilbert the Snorlax
 
Viestit: 1
Liittynyt: 17.09.2014 09:53
Paikkakunta: Vammala

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Saramo » 16.10.2014 11:38

Tervehdys!

Olen 24-vuotias mies keskiseltä Uudeltamaalta. Kiinnostuin Pokémonista jo Game Boy -aikana, mutta kun Ruby ja Sapphire eivät olleet yhteensopivia vanhojen pelien kanssa, kukaan ei enää hankkinut uusia pelejä ja yläasteelle mennessä oli muutakin ajateltavaa kuin pokémonit, harrastus jäi. Lukiolaisena löysin sitten jotenkin Smogonin ja innostus syttyi uudelleen. Hankin DS:n ja Platinumin viisi vuotta sitten.

Platinumista lähtien Pokémon-kiinnostukseni on hitaasti kasvanut, tosin en ole pelannut muuta kuin in-game ja yhden ystäväni kanssa. Nyt päätin lopulta, että alan pelata kilpailullisessa mielessä ja googlailun kautta löysin tämän foorumin. Toissapäivänä satuin olemaan Helsingissä ja muistin yht'äkkiä, että täällähän oli juuri tiistaisin se Pokémon-liiga. Löysin lopulta paikalle ja oli mukava huomata, että kyllä Pokémonia Suomessa pelataan (foorumia lukemalla erehtyy helposti luulemaan, että muuta ei harrastettaisikaan kuin korttipeliä). Minulla on nyt tavoitteena koota kilpailullinen tiimi. Sen kokoamiseen menee tosin tällä tahdilla aika kauan. Olen viimeisen kuukauden aikana vasta oppinut Friend Safareista, IV-breedauksesta ynnä muusta. Ja kohta tulee jo uudet pelit...

Harrastan historiaa ja sanomalehden lukemista sekä vähän muutakin lukemista. Lisäksi harrastan Wikipedian muokkaamista. TCG:tä en oikein tunne, minulla on kyllä kortteja mutta en ole pelannut kenenkään muun kuin vaimoni ja kerran lankoni kanssa. Olen tosiaan naimisissa ja asun Hyvinkään ja Mäntsälän välisellä maaseudulla vaimoni ja viisikuisen poikamme kanssa. Käyn töissä, mutta ajatuksena on jonain päivänä vielä aloittaa opiskelu.

Jos asut Hyvinkää–Järvenpää–Mäntsälä–Tuusula–jne.-seudulla, tapaan mielelläni Pokémonin merkeissä. Helsinkiinkin on välillä asiaa. En pahemmin välitä Wi-Fi-ominaisuudesta, sillä toisaalta se tuntuu hengettömältä kun toista henkilöä ei tapaa ja toisaalta minulla ei ole langatonta nettiä kotona. Käyn kyllä säännöllisesti langattoman verkon ulottuvilla, joten vaihdot, safarien vaihto sun muut onnistuvat kyllä, kunhan asiasta sovitaan.
Avatar
Saramo
 
Viestit: 42
Liittynyt: 10.10.2014 21:18
Paikkakunta: Mäntsälä

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Mewstor » 16.10.2014 11:49

Ihanaa kun tänne on saapunut vanhempaakin porukkaa. En tunne itseäni enää ihan niin vanhaksi ;__; (Olen takuulla silti vanhimmasta päästä. Mutta ikä on vain numero!)
Mewstor myy kortteja ja tavaraa!!!
Mewstorin vaihtolista
White2 FC: 0047 0767 8511
Kiitos Hilippa ihanasta avatarista!
Avatar
Mewstor
DaMewFreak Admin
 
Viestit: 2212
Liittynyt: 31.08.2010 20:36
Paikkakunta: Turku

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja alienorb » 21.10.2014 16:43

Moro kaikille!

Olen 27-vuotias mies Pirkanmaalta. Pokémonista innostuin Game Boyn kultakaudella. Blue ja Gold tuli pelattua läpi ja harrastus jäi hetkeksi pienemmälle, mutta jälkijunassa ostin pikkuveljen kanssa GBA:t sekä veljelle Sapphire ja itselle Ruby. Sen jälkeen on joka generaatiosta jossain vaiheessa yhden pelin ostanut. Nykyään ei tuttavissa hirveästi poké-faneja löydy enkä ennen tätä viikkoa näistäkään foorumeista tiennyt. Tosi hyvä homma, että Suomessa on näinkin kattava fanikunta tälle jalolle pelisarjalle!

Lähinnä noi pelit on mulle tärkeintä Pokémonissa. Niiden sisällä erityisesti nostalgia ja strategiset elementit viihdyttää.

Vapaa-ajalla luen paljon ja koodaan pelejä kaveriporukassa. Tykkään myös piirtää ja maalata. Esim. deviantartissa on mun tili: http://alienorb.deviantart.com

Lempparipokémon: Gengar (hyvänä kakkosena Scizor)
Inhokit: kaikki liian sekavat tai liian ihmismäiset (erityisesti B&W-sukupolvi sai melkein hylkäämään koko pokémonin)
Avatar
alienorb
 
Viestit: 6
Liittynyt: 20.10.2014 13:39

Re: Esittelyketju

ViestiKirjoittaja Olaffer » 21.10.2014 17:35

Olipas jotenkin mukavaa lukea läpi aikaisempia esittelyitä. En olisi arvannut, että maastamme löytyy vielä näinkin aktiivisen tuntuisia Pokémon-faneja, jotka ovat vielä vähän keskivertoa vanhempaakin porukkaa. Kaipa se johtuu vain siitä, että itseni ympärillä tällaisia henkilöitä ei juurikaan ole, haha!

Mutta jospa nyt esittelisin itseni sitten pikaisesti: 22-vuotias pojankloppi itä-Suomesta, tosin on tullut asuttua myös pohjoisessa ja etelässä ja ulkomaillakin asti, ja seuraavana etappina olisi jälleen muutto jonnekin muualle (todennäköisesti takaisin etelään, kun siellä tuntuu olevan vähän vilkkaampaa elämää). Ammattikorkeakoulusta valmistuin tuossa vuosi sitten, mutta siitä jäi vähän huono maku suuhun, niin ajattelinpa lähteä opiskelemaan vielä jossakin vaiheessa jotakin lisää, jos löytyisi jokin kiinnostavampi juttu (yliopistosta ehkäpä). Ennen tätä kyseistä koulua valmistuin lukiosta ja kävinpä siinä välissä myös armeijassa leikkimässä, puolen vuoden pestiksi onneksi jäi.

En muista tarkalleen, mistä Pokémon-innostus lähti, mutta kai se oli sekoitus Red/Blue-pelien julkaisua, keräily- ja pelikorttien ilmestymistä välitunneille ja Pokémon-animen seuraamista televisiosta. Tätä nykyä ainoastaan pelit ovat jääneet vielä aktiivisesti elämään - animea en sen kummemmin enää seuraile, ja korttienkin keräily loppui jo vuosikausia sitten. En itseasiassa koskaan keräillyt pelikortteja (olin enemmänkin niiden tavallisen keräilykorttien fani) enkä myöskään oppinut niillä pelaamaan, ja näin ollen TCG on jäänyt minulle melko kaukaiseksi jutuksi. Vieläkään en tahdo siitä kovin kiinnostua. Pelit sen sijaan kiinnostavat vielä kovasti, ja olen muutenkin pienoinen Nintendo-fanipoika. En ole koskaan omistanut mitään PlayStationia tai Xboxia tai vastaavaa, vaan kaikki konsolit ovat aina olleet Nintendon ja tulevat varmaan jatkossakin olemaan. Jokaiselta Pokémon-sukupolvelta on pelit tullut hankittua, tai ainakin yksi niistä, ja toki Nintendon kautta myös muut tuttavuudet kuten Mario, Donkey Kong, Zelda jne. ovat tuttuja.

Ihmisenä olen aikamoinen kameleontti, sillä viihdyn todella hyvin yksinäni ja omassa seurassani, mutta toisaalta olen myös sosiaalinen ja kyllähän sitä välillä kaipaa ihmisiä ympärilleen. Kaveripiiristäni ei tosin löydy juurikaan Pokémonin, tai muutenkaan videopelien tai pelaamisen ystäviä, niin siltä kantilta asia jää aikamoisen yksipuoliseksi. Minua se ei kuitenkaan haittaa, sillä harrastushan se ikään kuin vain on, joka tuo elämään vähän väriä, mutta ei silti dominoi sitä liikaa. Paljolti innostukseni perustuukin pelkkään pelaamiseen, eli sen ulkopuolelle harvoin heittäydyn (esim. conit tai muut "elävän maailman tapahtumat" eivät nappaa, tosin harvoinpa niitä täälläpäin onkaan... siispä myös Pokémon-turnaukset jne. jää kokematta, mutta en kyllä pelaakaan kilpailullisesti, että se siitä).

Jännä kyllä, huomasin tällaisen foorumin olemassaolon ihan vasta pari päivää sitten. Positiivista on kyllä nähdä, että paikallista Pokémon-faniutta näkyy vielä jotenkin, edes Internetissä. Ehkäpä tämä antaisi sysäyksen innostua enemmän paikallisista Pokémon-tilaisuuksista.
Olaffer
 
Viestit: 5
Liittynyt: 20.10.2014 11:42

EdellinenSeuraava

Paluu Muu Keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 45 vierailijaa

cron