Sivu 71/135

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 25.02.2012 17:15
Kirjoittaja Faith
Big Fish. Ensimmäinen Tim Burtonin elokuva jonka koskaan näin. Leffateatterissa, päivänäytöksessä, itseni lisäksi salissa oli kaksi muuta ihmistä. Auta armias miten itkin sitä loppua takarivissä. Kyseinen elokuva on tullut katsottua useamman kerran myöhemminkin, ja AINA olen sille itkenyt. Äärimmäisen hieno ja kaunis elokuva ♥ Tällaisista "elämänkertaelokuvista" tuli mieleen myös Aidosti outoa, (tulee muuten Liviltä muistaakseni tiistaina, suosittelen), enkä tajua miten unohdin sen jo ensimmäisestä postauksestani. Idea voi vaikuttaa ihan kaistapäiseltä ja loppuratkaisu jokseenkin pöljältä ja siirappiselta, mutta siitä huolimatta kyseessä on tuhottoman kaunis elokuva. Näitä elokuvia joita toiset ei voi sietää ja toiset rakastaa.

Lukemisesta jos puhutaan erikseen niin Pikku Prinssi ja Ruohometsän kansa - hnnngh...

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 25.02.2012 18:31
Kirjoittaja Chiru
Nyt, kun tuli näin monta postausta tähän aiheeseeni liittyen, niin täytyy myöntää, että minua kyllä itkettää elokuvien aikana, mutten silti koskaan itke. Tämä saattaa johtua siitä, että katson elokuvia ainoastaan perheeni ja ystävieni kanssa, enkä lähes koskaan yksin, ja en vain tykkää itkeä seurassa, kun en kerran halua muiden näkevän sitä herkkää puolta minussa, sillä olen normaalisti tällainen -> *awesome*

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 25.02.2012 20:50
Kirjoittaja Zhaituki
Ilmeeni kun pikachu saa Extremespeedin.


Kuva

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 25.02.2012 21:04
Kirjoittaja OshaFan
Ilmeesi kun Zhaitukin ilme Extremespeedin oppimaan pikachuun:

Kuva

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 25.02.2012 21:15
Kirjoittaja Zhaituki
OshaFan kirjoitti:Ilmeesi kun Zhaitukin ilme Extremespeedin oppimaan pikachuun:

Settialueen pikachu topicissa tuosta juttua. Sama juttu lukee serebiissäkin. Mutta extremespeed pikachu saattaa olla jopa iso uhka alhaisemmilla tiereillä kuten NU ja LU/RU (Olettaen että light ball holdissa). Juuri se mitä se tarvitsikin ollakseen pelattava.

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 25.02.2012 21:21
Kirjoittaja Registeel
Zhaituki kirjoitti:
OshaFan kirjoitti:Ilmeesi kun Zhaitukin ilme Extremespeedin oppimaan pikachuun:

Settialueen pikachu topicissa tuosta juttua. Sama juttu lukee serebiissäkin. Mutta extremespeed pikachu saattaa olla jopa iso uhka alhaisemmilla tiereillä kuten NU ja LU/RU (Olettaen että light ball holdissa). Juuri se mitä se tarvitsikin ollakseen pelattava.

Koska alhaisissa tiereissä joissa poket ovat hitaampia kuin OU:ssa ja Pikachu käyttää Subia melkein aina se tarvii ESpeedin? ''Aha''. En tiedä paljoa lol tiereistä mutta ihan vaan et kun kattoo ei Pikachu ESpeedillä paljoa tee.

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 25.02.2012 21:31
Kirjoittaja Zhaituki
Registeel kirjoitti:Koska alhaisissa tiereissä joissa poket ovat hitaampia kuin OU:ssa ja Pikachu käyttää Subia melkein aina se tarvii ESpeedin? ''Aha''. En tiedä paljoa lol tiereistä mutta ihan vaan et kun kattoo ei Pikachu ESpeedillä paljoa tee.

Oikeastaan aika monella on pikachua korkeampi speed NU:ssa. (ainakin minun tiimissäni.) Ja on niitä hyviä Choice scarf poksujakin jonkin verran.

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 25.02.2012 21:51
Kirjoittaja Hero
>2012
>Pelaa BW-metagamea

Ei kukaan enää pelaa tosissaan pokémon videopeliä. Ihan vain suoraan epätasapainoisten tierien takia. Pelkästään OU:n olevan niin pelleilyä, en halua tietää minkälaista NU tai UU ovat.

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 25.02.2012 22:09
Kirjoittaja Zhaituki
Hero kirjoitti:>2012
>Pelaa BW-metagamea

Ei kukaan enää pelaa tosissaan pokémon videopeliä. Ihan vain suoraan epätasapainoisten tierien takia. Pelkästään OU:n olevan niin pelleilyä, en halua tietää minkälaista NU tai UU ovat.

Ainoat järkevät ja tasaiset tierit nykyään.

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 25.02.2012 22:09
Kirjoittaja Registeel
Hero kirjoitti:>2012
>Pelaa BW-metagamea

Ei kukaan enää pelaa tosissaan pokémon videopeliä. Ihan vain suoraan epätasapainoisten tierien takia. Pelkästään OU:n olevan niin pelleilyä, en halua tietää minkälaista NU tai UU ovat.

Kerros miten OU on pelleilyä. Mikä pokemon on liian hyvä tai mikä strategia on liian hyvä? Mikä tekee epätasaiseksi?

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 26.02.2012 09:41
Kirjoittaja Chiru
Minun on turha puuttua nyt tähän keskusteluun. En tiedä mitään näistä Speedeistä ja olen aika n00b niiden suhteen. Sitä vastoin voin ilmoittaa, että sain ladattua Photoshop Elementsin kokeiluversion (siis ilmainen) ja tähänkin urakkaan meni kolme tuntia (piirtopöydän asentamiseen kahdeksan.) Noh, ei tässä mitään, mutta en osaa käyttää tuota vielä kovinkaan hyvin, ja kun kone on niin vanha niin ei jaksa oikein pyörittää noita uusia ohjelmia, joten käynnistymiseen menee viitisentoista minuuttia ja jokaikinen viiva tulee kolmen sekunnin viiveellä. Perfect. Taidan ehkä olla tyytyväinen tuohon Gimpiin. Gimpissä on sitä paitsi se ihanainen varjostus ja lisävalotus-työkalu, jota en ole (vielä) löytänyt Photarista. Vai onko sitä edes siinä?

Vaihoin muuten Summer Greenistä BW-leiskaan ja voin sanoa, että tykkään siitä enemmän. Ihanan emomainen ja muutenkin...

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 26.02.2012 11:08
Kirjoittaja OshaFan
Kyllä Photoshopissa on varjostus-työkalu, en vain tiedä missä :/

Ja piirtopöytä, olen niin kateellinen T_T
Jostain käsittämättömästä syystä vanhemmat ei suostu sitä hankkimaan. Puhumattakaan Photoshopista.
Tässä maailmassa on rikos olla luova -.-
Ainoa keinoni piirrellä digitaalisesti on Sumopaint ja se piakkoin tuleva Colors! 3D

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 26.02.2012 11:20
Kirjoittaja Chiru
Noh, piirtopöytiä on monen hintaisia. Itselläni päälle satasen maksoi, mutta kooltaan melko suuri ja erityisominaisuuksi joten hinta johtuu siitä. Piirtopöytiä saa ihan kahdellakympilläkin, tosin laadusta ei ole mitään takeita. Eikä minullakaan tuota Photoshopia vielä ole. Kuten jo mainitsinkin kyseessä on kokeilu versio, jonka saa ladattua ilmaiseksi Adoben sivuilta.
Ja arvatkaapa mitä? Opin käyttämään kyseistä ohjelmaa edes hieman paremmin. Jee *awesome*

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 26.02.2012 11:31
Kirjoittaja OshaFan
Yay :D

Hm, taidan vain hankkia sen Colors! 3D:n :/
Se saisi jo tulla.

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 26.02.2012 12:32
Kirjoittaja Darrell
Pääsenkin tänään lomalle, ja saatte olla 3 päivää rauhassa ilman minua.

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 26.02.2012 14:04
Kirjoittaja Timantti
Tuli hetki sitten katottua Muumipeikko ja pyrstötähti, kun se kerran tuli telkkarista. : D Yks parhaista (ja nostalgisimmista) leffoista mulle ikinä! Repliikit kuten "Pöytä on liian pieni" ja "Setä häiritsee meidän kakkua" on oikeesti legendoja meiän naapurustossa. : 3

"Kompassineula pyörii."
"Vaihda paristo."

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 26.02.2012 14:35
Kirjoittaja Faith
^ ha ha ha, tuo elokuva on kyllä oikeasti ihan mahtava :'D hemmetti kun en itse ollut tietoinen että se tulee telkkarista, onneksi tuo varmaan näytetään vielä usemmankin kerran tämän(kin) vuoden puolella. Ja löytyyhän tuo raina myös antiikkiselta vhs-kasetilta <3 mutta tosiaan, noita omassakin elämässään vakiintuneen aseman ottaneita heittoja kyllä löytyy :'D legendaarisin täälläpäin on ehdottomasti "Älä vingu, riittää kun tuuli vinkuu!" Kerran tuli myös sanottua isille että "Nostaisiko setä takapuolta?" ja isi repesi ihan hillittömästi, ai että :'D

Eikä unohdeta Nuuskamuikkusen mahtiheittoa: "Senkin homeinen tiskirätti! Tottele minua! Katala härski maneetin maksa!"

hii. Löysin muuten vaihteeksi jonkun oikeasti hauskan tyypin omeglesta, oli pakko tallentaa tämän kanssa käyty keskustelu kun tuli naurettua vedet silmissä, derp.

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 26.02.2012 15:02
Kirjoittaja Chiru
Laitettiin kyseinen leffa digiboksille tallentumaan :3 Tykkäsin pienenä kauheasti Muumeista, ja tämä elokuva kuului suosikeihin. Onhan ne Muumit vieläkin ihan mahtava ohjelma ja tulee välillä aina katsottua. Joka ikinen jakso VHS-kasetilla.

Spoiler:
Olihan se pienenä aika jännittävää, kun Nipsu lähti hakemaan sitä kissanpentua. Vaikka elokuvan olinkin jo silloin nähnyt monta kertaa. Eikös se tullut (ainakin jossain vaiheessa) perinteisesti aina jossain kohtaa joulukuuta?

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 26.02.2012 15:10
Kirjoittaja Doragon
Chiru kirjoitti:Eikös se tullut (ainakin jossain vaiheessa) perinteisesti aina jossain kohtaa joulukuuta?

Muistaakseni leffa on ollut perinteisesti ruudussa itsenäisyyspäivänä. Petyinkin kovasti kun ei viimeksi tullut, mutta tänään en syystä tai toisesta viitsinyt katsoa vaikka asiasta olinkin tietoinen...

Re: Offtopic-palsta!

ViestiLähetetty: 26.02.2012 17:37
Kirjoittaja Chiru
^Niinhän se taisi ollakin.