Kiusaaminen

Täällä voit keskustella muiden käyttäjien kanssa aiheista, jotka eivät sovi muille alueille.
Alueen säännöt
Käyttäjät voivat tehdä äänestyksiä vain tälle alueelle.

Mikäli haluat järjestää kilpailuja, muista lukea ohjeet kilpailujen järjestämiseen täältä!

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja icewortex » 29.03.2011 14:16

Mewer kirjoitti:
Snipix kirjoitti:ChiYoshi:
Ne pilapuhelut hoituu silleen että puhu kokoajan tai elä sano mitään. Itse ainakin saan ne lopettaan tollee. Itseasiassa on aika tyhmää soitella pilapuheluita. Tulee iha älyttömästi laskuu jos kokajan soittaa pilareita.No, ei se mua haittaa kiusaajien rahathan siin menee

Ei, vaan näin:
1. Vastaa puhelimeen
2. Laita puhelin taskuus
3. Odota kuukausi
4. Hiivi katsomaan soittajan puhelin laskua
5. Naura

Testattu ja toimii!

"Ulos sieltä, stalkkeri!" - Luminoso
"Do, or do not. There is no try." - Yoda
Avatar
icewortex
 
Viestit: 777
Liittynyt: 01.11.2010 09:31
(: Mhm.

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Suetic » 29.03.2011 16:09

Minä puhun sellaisien kanssa.

"Mitä sää haluut?" sitten ne sanoo jotain, niin kysyn "Mitä sää haluut?". Noin menee about 10 minuuttia ja sitten luuri korvaan. :P
Kuva

Discord: SirSuetic#1411
Sankariruhtinas
Avatar
Suetic
 
Viestit: 805
Liittynyt: 07.11.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki
(: Surrender your cheese! :)

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Lakzu » 01.04.2011 00:51

Ottaa sinänsä pannuun noiden ulkomaalaisten pottuilut. Siis nämä somalit yms, joka ikinen kerta kun menen kouluun taikka olen kaverini kanssa, niin aina joku sitten tulee aukomaan lärviänsä. Tänäänkin kun olin menossa kauppoihin, niin joku ulkomaalainen huusi ikkunasta aika ilkeästi minulle, käännyttiin kaverini kanssa kattomaan vähän silleen, et wtf. Meinasin sanoa takaisin melkolailla rasistisesti, mutta onneksi en sanonut mitään, sillä muuten mut oltaisiin taas mukiloitu. Mä en ymmärrä noita miun ikäisiä enään yhtään, haluavatko ne draamaa elämäänsä, kun yrittävät epätoivoisesti pistää juorua minusta. Toisaalta olen miettinyt, että eikö kiusaajillani ole elämää, kun velloo samassa juorussa yli vuoden ajan. Välillä on tehnyt mieli kysyä, että eikö niillä ole parempaa tekemistä kuin jatkaa samaa vanhaa juttua enemmän.
Kouluni sivuilla lukee tällein, "Vastustamme koulukiusaamista", siltä näyttää kun on pahoinpitelyä eikä siihen puututa kunnolla.
Kouluissa voisi sen verran kunnostaa tuohon kiusaamiseen, että kellekkään ei syntyisi masennusta. Saisi jokainen oppilas hyvän mielen olla koulussa, ilman että joutuisi sietämään kiusaamista, ja saisi opiskella rauhassa.

Mua on kyllä kiusattu monilla tavoilla, suunnilleen koko elämäni aikana. Itse olen pistänyt merkille että kiusaajillani ei olisi ns. minkäänlaista elämää, kun ei voi huolehtia vain omista asioistaansa ja keskittyä olennaiseensa, eikä muiden asioihin. Omasta mielestäni, ne jotka kiusaa muita, niin heidän pitäisi kokea se, mitä on muille aiheuttanut. Itseäni on hakattu koulussa, tein siitä silloin pahoinpitely syytteen, täten jouduin sovitteluihin selvittämään asian kantaa. Väkivaltakaan ei auta missään tilanteissa, eikä varsinkaan valehtelu. Kiusaamisessa on kaikista eniten ärsyttävää, että silloin kun asiaa ollaan selvittämässä, niin itse tekijä yrittää useinmiten valehdella patologisesti ja skipata syynsä toisen niskoille. Tosi asiassa kiusaajat ovat nollia, jotka eivät ymmärrä kuin itsensä päälle.

Moni kyllä kiusaa minua, mutta välillä se tuntuu huvittavalta, ja toisaalta joskus tosi idioottimaiselta. Asialle en ole saanut loppua millään. Vaikka kuinka olen yrittänyt saadakkin sen loppumaan. Täällä suunnassa missä asun, niin kaikki kiusaavat minua, on ollut selkään puukottamista ynnä muuta. Siinä menee ainakin luottamus ihmisiin helposti. Vanhassa koulussani, opettajat eivät puuttuneet kiusaamiseeni, vaan päästivät kiusaajani kuin koira veräjästä. Itse jouduin kuraattorille ynnä muihin juttuihin josta en pitänyt. Nykyään jos joku haukkuu ulkonäköäni, vastaan positiivisesti ihan vapaasti tai en sano mitään. Vaikka tekisikin mieli raivota niille, mutta sittenhän ne ryhtyisivät vielä enemmän kiusaamaan. Myönnän sen, että olen joskus kiusannut yhtä tyttöä ala-asteella, mutta sitten myöhemmin meistä tuli kavereita, pahoittelin kyllä omaa käytöstäni silloin, koska omatunto kolkutti pahasti. Onhan se aika harmillista, että nykyään kaikki menee niin massan mukana, jos yksi ei tykkää siitä, niin se ei merkkaisi sitä että kaikkien pitäisi inhota kyseistä henkilöä. Silloin asia menee ihan idiootin aivopuoliskolle. Tiedän tuonkin asian, sillä olen joutunut kokemaan senkin, että entisessä kaveriporukassani, heti kun yksi oli minua vastaan, niin kaikki oli. Paitsi eräs ystävä, joka oli mun kanssa, silloin kun oli vaikeaa. Nykyään hän on minulle hyvin tärkeä henkilö, josta välitän. Vaikka tälle vähän mäkätetäänkin siitä, että on mun kanssa tekemisissä, niin ei hän välittänyt. Tosi ystävän tunnistaa siitä, että tämä ei käännä ikinä selkääsi sinulle.

Sori, tuli nyt vähän itsekeskeistä tekstiä tuossa, on vaan niin kivaa purkaa tunteita hieman
Avatar
Lakzu
 
Viestit: 92
Liittynyt: 04.11.2010 20:42
Paikkakunta: Vantaa

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Riolu-fang » 01.04.2011 12:59

Tulipa Lakzun tekstistä mieleen eräs minulle ala-asteella sattunut kiusaamistapaus, joka inhottaa vieläkin...(Muutan nimeni)
Istuin ihan kaikessa rauhassa luokassa, ja odottelin tunnin alkua. Kaksi tyttöä tuli luokaan vihko kädessä, ja kävivät näyttämässä sitä opelle. Ope katso sitä vähän ihmeissään ja alkoi selaamaan sitä.
Tunti alkoi ja opettajan sanat kaikuvat vieläkin mielessäni: "Mitä tämä tarkoittaa!? Fangsu, etkö yhtään häpeä?" Hän sanoi koko luokan edessä. Katsoin opettajaa vähän ihmeissäni ja kysyin: "Mitä? En mä mitään ole tehnyt." Sitten opettaja tuli vihaisena pulpettini luokse ja näytti vihkoa. "Tässä on sinun nimesi. Älä tyttökulta valehtele minulle." Se sanoin. Otin vihkon ja katsoin sitä. Siellä oli tekstiä kaikista meidän luokan tytöistä. Kaikkia oli haukuttu mitä erilaisemmilla nimillä, enkä edes ymmärtänyt kaikkia sanoja. "Ei tämä ole minun." Sanoin ja katsoin kantta. Nimeni oli kirjoitettu huonolla, isolla käsialalla siihen.
Ja tästä porukat innostuivat. Kaikki syyttivät minua valehtelijaksi, huijariksi ja idiootiksi. Olin tuolloin aika nuori, ja muutenkin olin kiusattu, niin tuntui kauhealta olla siinä tilanteessa.
Alettiin sitten selvitteleen open kanssa tapahtumia. Olin vahvasti sitä mieltä etten tehnyt mitään, mutta opettaja ei ollut kannallani. Verrattiin käsialaani vihkon teksteihin, niin näytti se samalta. Mutta minä en sitä ollut kirjoittanut, se oli varma, ainakin minulle.
Kotiin meni viestiä, ja kotonakin sain kuulla tästä. Yritin selittää anhemmille, etten tehnyt sitä, mutta eivät he uskoneet. Kukaan ei uskonut minua, ei kukaan.
Olin täysin toivoton, yksin, murtunut. En tiennyt, kuka oli käyttänyt nimeäni tähän, mutta päätin selvittää sen, että pääsisin tästä. kuulin yhdeltä tyypiltä, että eräs luokkalaiseni tyttö kirjoittaa samanlaisella käsialalla kuin minä.
Konen kuukauden päästä juttu selvisi. Koko luokan tytöt olivat olleet juonessa mukana. Yksi heitä oli laitettu kirjoittamaan idioottimaisuuksia minun nimissäni, ja näppärästi tämä oli se jonka kirjoitus muistutti omaani. Minun olisi tehnyt mieli mennä sanomaan opttajalle tuo, mutta olisiko se muka minua uskonut? Tuskin, sillä 1 vastaan 11 on kaikkea muuta kuin helppoa.

Eli taas tuli kirjoitettua yksi stoori elämästäni...Opettaja ei vieläkään tiedä tapahtumien oikeasta kulusta, mutta väliäkö tuolla. Ei minusta nytkään pidetä, ja olen oppinut sietämään sen. Ainakin tulevaisuudessa tiedän varoa väärennettyjä vihkoja.
I will be your Guardian Angel
"There are bad ways to win - and good ways to lose. What's interesting and troubling is that it's not always clear which is which. A flipped coin doesn't always land heads or tails. Sometimes it may never land at all..." ~ Grimsley
DeviantArt Tumblr
Avatar
Riolu-fang
 
Viestit: 376
Liittynyt: 01.11.2010 19:59
Paikkakunta: Rovaniemi
(: :)

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Snipix » 06.04.2011 16:50

Olen vihdoin selvittänyt sen video asian ja nyt on toinen pulma. Joku puhkoo koulun pihalta polkupyörän renkaita. Kahten päivänä peräkkäin on nyt puhkastu renkaat. On aika kivaa koulupäivän jälkeen lähtee ajaan pyörällä ja sit huomaaki että rengas on puhki. LIsäksi tänään oli kova kiire kotiin. Huomenna sanon rehtorille koska hän ei ole ollut koululla kumpanakaan päivänä. Lisäksi meillä on sijainen jolla on ihan turha sanoo mitään. Joo, ei oo kovin hyvä fiilis :(
Avatar by Rayquick
3DS FC: 4854-7297-2911 <------ ( lisätkää)
X:n ID:Sami
Avatar
Snipix
 
Viestit: 140
Liittynyt: 10.03.2011 18:54
(: Voit laittaa tähän oman tekstisi.

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Mewer » 06.04.2011 16:59

^Tuota on tapahtunut meidänkin koulussa useasti. Menee hirveesti paikkoja, jotka maksavat rahaa. Valvontakameran kuvia vaan kattomaan!
"Lainaus, tuo älyn oiva vastike"
- Jari Tervo
Avatar
Mewer
 
Viestit: 1059
Liittynyt: 01.11.2010 17:34
(: Valitin tästä ensimmäisenä =)

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja DaZapdoz » 06.04.2011 17:10

Kirjoittaja Mewer » 06.04.2011 16:59
^Tuota on tapahtunut meidänkin koulussa useasti. Menee hirveesti paikkoja, jotka maksavat rahaa. Valvontakameran kuvia vaan kattomaan!

Minä en ole ainakaan huomannut, että kumeja olisi puhkottu, yksi epäillys vain. Ja minun mielestäni yksikään valvontakamera ei osoita pyöräpaikoillemme. Mutta huomenna tarkistetaan. Tosin meidän koulussa on paljon syrjimistä ja tahallista tönimistä rappusissa.
''Always is possibility of victory, even at the moment of certain defeat.''
Avatar
DaZapdoz
 
Viestit: 161
Liittynyt: 01.04.2011 19:13
(: Do you expect me to put something funny here?

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Mewtwolover » 08.04.2011 21:13

Snipix kirjoitti:Joku puhkoo koulun pihalta polkupyörän renkaita. Kahten päivänä peräkkäin on nyt puhkastu renkaat.

Säälittävää touhua tuollainen renkaiden puhkominen. Onneksi koululaiset eivät sentään osaa "rassata" venttiiliä rikki, se se vasta ilkeää olisi.
Taidealueen kaikki muut kilpailut -vastaava ja Videopelialueen kilpailuvastaava
Kuva
"Nyt tajuan, ettei syntyperällä ole merkitystä, vain se on tärkeää kuinka itse käytät syntymässä saamasi elämän lahjan" -Mewtwo
Avatar
Mewtwolover
Pr00-nörtti
 
Viestit: 3447
Liittynyt: 31.08.2010 20:40
Paikkakunta: Jyväskylä City
(: Oh wow, oh wow, oh wow! :)

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja NekoHennuli » 09.04.2011 00:59

Lueskelin tuossa topicin vanhempia kommentteja päätäni puistaen, nauraen, naamapalmuten, raivoissani ja surullisena. Tässä topikissa on paljon asiaa, paljon asian vierestä, paljon hyviä kommentteja, paljon huonoja kommentteja, paljon viisaita ihmisiä ikään katsomatta ja ikävä kyllä paljon typeriä ihmisiä. En halua tällä alkubriiffillä ketään loukata missään nimessä, haluan vain kuvailla, kuinka ristiriitaisia tunteita tämän topikin lukeminen on aiheuttanut. Ja siitä pääsemmekin omaan tarinaani.
Varoitus!
Sisältää raakaa tekstiä ja valitettavasti myös rumia sanoja, mutta näin täytyy jolla, jotta voin kertoa tarinani, ja toivonkin, että tekstiä ei sensuroitaisi, jotta ihmiset tajuavat, kuinka hirveäitä asioita olen joutunut kokemaan, ja että moisiltä voidaan tulevaisuudessa välttyä. Mutta, jos teidän on pakko tekstini poistaa/sensuroida, en valita vastaan, kiitos ja kumarrus.

Heti haluan sanoa, että 13-vuoden koulukiusaamisen jälkeen minulla on asiasta kokemusta, ja että KAIKKI KIUSAAMINEN ON YHTÄ HIRVEÄÄ!

Kiusaamiseni alkoi jo esikoulusta. (Kenties jopa itse päiväkodista, mutta en muista siitä ajasta mitään.)
Äitini oli ostanut minulle ja siskoilleni lahjaksi Disneyn Jafarin paluun, ja tämä oli perheessäni harvinaista herkkua, sillä rahaa ei koskaan ollut, eikä ole edellenkään paljoa. Seuraavana päivänä, elokuvan noin viiteen kertaan katsottuani ns. koulumatkalla, äidin saattelemana, tanssahtelin ja lauloin yhtä laulua kyseisestä elokuvasta. Olin iloinen uudesta elokuvasta, koska rakastin, ja rakastan edelleen sydämeni pohjasta Disneyn animaatioita, joten tietysti juhlistin asiaa.
Kun päivä kului hyvä tuuleni alkoi hiipua, kiitos yhden äpärän. Tämä tyttö on edelleen kotikuntani "kermaa", ja näin ollen myös varakkuutta löytyy, eikä sitä ollut kovin vaikea havaita, kun tytöllä oli aina päällään viimeistä huutoa olevat vaatteet ja tavarat muutenkin olivat "kullasta veistetyt". Mutta tosiaan, nyt kävi näin:
"Henna on ihan hirveä leuhkija!"
Katsoin sitä tyttöä "kaksoispiste-O"-ilmeellä. Mikä minä olin?
"Henna tuli tänne aamulla naismaisesti kävellen ja laulaen, se on ihan hirveää leuhkimista!"
En silloin tiennyt, mitä se sana tarkoitti, joten tietysti kysyin äidiltä, että olenko minä leuhkija, ja mitä se tarkoittaa. Äitini sitten selitti minulle, mitä leuhka ja leuhkija tarkoittavat. Olin ällikällä lyöty. Missä vaiheessa minä muka olin rehennellyt jollakin? Olin vain tanssahdellut ja laulanut! Ja 6-vuotiaalle tytölle se sattui tosi paljon.
Selvisin kuitenkin sen suuremmitta ongelmitta esikoulusta, ja sain kavereita, jopa poikapuolisiakin, ja minulla oli kivaa. Odotin kouluun pääsyä innoissani.

Minulla oli enää vain pari kaveria, ja musta pilvi pään yläpuolella.
"Jaa, sinä olet (vanhemman isosiskon) ja (nuoremman isosiskon) pikkusisko.."
Siskojeni luokkatoverit halusivat testata, olenko yhtä kova likka, kuin sisareni. Ensimmäinen kouluvuoteni meni kamppeja ja kiviä väistellessä. No, osittain se oli omaa hölmöyttäni, kun menin isompien lapsien välituntialueelle, koska halusin olla siskojeni kanssa. Miksikö? Minulla oli vain pari kaveria, joilla heillä oli omat kaverinsa. Olin välituntisin aina yksin. Leikkeihin ja peleihin minut otettiin mukaan vastahakoisesti. Ensimmäisen vuoden jälkeen vanhempi isosiskoni siirtyikin jo yläasteelle, mutta nuorempi isosiskoni oli vielä ala-asteella.
Toinen vuosi sujui hyvin ilman suurempia ongelmia, ainakin muistaakseni.
Kolmas vuosi toikin sitten asioita mukanaan. A ja B luokat yhdistyivät yhdeksi kolmanneksi luokaksi ja meitä olikin yhtäkkiä 34 samassa luokassa. Tämä toi paljon "uusia" kasvoja elämääni, ja myös uuden oppiaineen, englannin.
Englannintunnit pidettiin erillisessä rakennuksessa, jossa oli käsitöiden luokat, tunnit pidettiin tekstiili-luokassa. Eli jouduimme kantamaan kirjat ja penaalit päärakennuksesta toiseen rakennukseen. Kerran tunnin loputtua, silloinen ihastukseni tuli kysymään, että voisinko viedä samalla hänen kirjansa luokkaan, kun hänellä on kiire pelaamaan jalkapalloa. (Tai jotain sinne päin, en muista kunnolla.) Suostuin tietenkin, koska sydämeni läpätti, kun hän puhui minulle. Ja ennenkuin huomasikaan, seuraavat parisen kuukautta kannoin selkävääränä kaikkien kirjat luokkaan, ja välitunnin jälkeen sain haukut, kun olin laittanut nimettöä vääriin pulpetteihin. Olin typerys, tyhmä idiootti, joka ei osaa tehdä mitään oikein. Lopetin sitten kirjojen kantamisen, koska en osannut tehdä sitä oikein, ja kuinkas ollakaan, sen jälkeen olin ilkeä, itsekäs, laiskuri, joka ei halua auttaa ketään.
Tuo tapaus oli yksi, mikä on jäänyt elävästi mieleeni. Hyväksikäyttö ja nöyryytys siitä, että puolustin itseäni. Muuten kiusaaminen oli ns. basic stuffia, minua ei edelleenkään huolittu joukkoon, olin melkein aina yksin.
Aika kului, ja vastaan tuli neljäs luokka. Olin edelleen yksin, vaikka sainkin toisinaan olla muiden tyttöjen matkassa, mutta en koskaan tuntenut itseäni tervetulleeksi, joten tunsin olevani entistä enemmän yksin. Eikä siihen auttanut se, että se vuosi oli sisareni viimeinen vuosi ala-asteella. Vietin hänen kanssaan suurimman osan ajastani, mutta lopetin sen, kun satuin kerran kuulemaan jotain, jonka olisin voinut jättää kuulematta.
"Me ei haluta, että sun siskos roikkuu koko ajan mukana!"
Kyynelsilmin päätin, että jätän siskoni näin ollen rauhaan, koska en ollut tervetullut hänenkään seuraansa enään.
Viides luokka, tervetuloa hirvein muistoni ala-asteelta!
Koiramme kuoli, kunnioitettavassa 14-vuoden iässä, ja olin murtunut. Menin kouluun surumielin, ja lähdin sieltä entistä surullisempana. Luokkatoverini, kun saivat "loistoidean" teljetä minut vessaan välitunnilla. Hakkasin kopin ovea kyyneleet silmissä ja huusin oven läpi tyttöjä päästämään minut ulos. Kun he lopulta luovuttivat ja päästivät minut ulos, lähdin raivoissani juoksemaan heidän peräänsä. Halusin kostaa, koska he olivat tehneet sellaisen tempun päivää myöhemmin, kun olin menettänyt oikean ystävän. Juoksin pihan poikki tyttöjen perässä raivosta kiehuen, ja huomasin, että yksi heistä pudotti jotakin taskustaan. Raivoni hyytyi siihen, kävelin esineen luokse (En muista enää, mikä se oli..), nostin sen ja tarkoitukseni oli palauttaa se tytölle, koska raivoni oli jo laantunut. Tämä tyttö kuitenkin käveli luokseni, riuhtaisi esineen kädestäni niin, että se sattui ja huusi naama punaisena minulle:
"ANNA SE TÄNNE!"
Jäin hämmentyneenä seisomaan paikoilleni, raivo alkoi taas nousta sisälläni; mitä niin pahaa minä olin tehnyt? Tuijotin pois kävelevää tyttöä hetken, ja sitten aloin itkeä, kuin vesiputous, juoksin sisälle luokkaan välittämättä, että saisin huutia siitä, että menen sisälle liian aikaisin.
Kirjoitin rakkaan kuolleen koiramme nimen monta kertaa yhteen vihkooni eri värein ja itkin katkerasti vihkoa vasten, kun muut tulivat sisään. Ainoa reaktio luokkatovereilta, tytöiltä, jotka telkesivät minut vessakoppiin, oli kommentti:
"Mikä ihme tuota vaivaa..?"
Kiusaamistahan ei tietystikään auttanut se, että sain silmälasit kyseisenä vuonna..
Kuudesluokka, ja naurettavin kiusaamisen kohde, whoo!
Tervetuloa murrosikä! Luokan tytöt alkoivat pitää ohuita, turhankin tiukkoja paitoja ja housuja, meikata, laittaa tukkaansa, ja iskemään poikia. Minua ei moiset asiat kiinnostanut, minä leikin vielä välituntisin, välittämättä muiden tyttöjen ilkeistä kommenteista, kuinka olin lapsellinen. Mutta kun eräänä päivänä ennen tunnin alkua piirtelin vihkooni jotakin, niin kuulin seuraavan keskustelun vahingossa:
"Tuo ruskea paita näyttää ihan hirveältä.."
"Sillä on AINA hiukset samalla lailla. Kreppaisi edes tai jotain.."
"Miten se kuvittelee, että (ihastukseni) voisi ikinä tykätä siitä?"
Se oli taikasana. Aloin pukeutua "seksikkäästi", meikkaamaan ja laittamaan hiuksiani. Eipä sekään auttanut. Olin "säälittävä, kun yritin matkia muita". Luulin, että "murrosikä-kiusaaminen" jäisi siihen, mutta kuten Phill sanoi Disneyn Herkuleksessa: "Unelmat on kloppeja varten."
Sain tissit, whuu! Rintani kasvoivat tosiaan lapsen rinnasta silmäyksessä B-kuppisiksi, joten minun oli pakko ruveta käyttämään liivejä. Ja nämä tietyt tytöt alkoivat kuittailla siitäkin minulle.
"Vähän noloa käyttää ritsikoita!"
Silloin se oli todella musertavaa, se ei ollut minun vikani, että rintani nyt sattuivat kasvamaan niin isoiksi! Minun oli pakko käyttää liivejä jo 12-vuotiaan!

Sitten pääsemmekin maanpäälliseen Helvettiini: Yläaste
"Hei! (Nuoremman isosiskoni) pikkusisko!" Hoho, deja vu!
Ekaluokan avaukseni toistui, tosin tällä kertaa nimittelyin. Onneksi sisareni onnistui pitämään vanhemmat oppilaat kurissa, joten sain jotenkuten olla rauhassa, mutta omalta ikäluokaltani ei sympatiaa löytynyt. Varsinkaan, kun seksi tuli kuvioihin. Seiskaluokan loputtua olin varmaan ainoa, jolla oli vielä neitsyys tallella, ja sekös olikin kiusaamisen kultakaivos. Kukaan poika ei voi kiinnostua minusta, kun en ole avannut jalkojani jokaiselle vastaan tulijalle. (Oikeasti, WTF?)
Kasiluokalla sain ensimmäisen ystävän, serkustani, joka tuli silloin seitsemännelle luokalle. Olin tietysti taas ikäluokan outolintu, koska en ollut ikäisteni seurassa. Mietin vain koko ajan, notta eikö noille kelpaa mikään. No, se nyt ei kuitenkaan ollut se, mikä teki yläasteestani hirveän.
Kesällä, kun koulu oli jo loppunut, sisareni piti ystävälleen synttäribileet kotonamme (Vanhempiemme luvalla.), ja talo oli täynnä vanhempaa väkeä. Vanhempi sisareni ei edes asunut enää kotona, ja vanhempamme olivat kesämökillä, joten olin ns. apumiehenä sisarelleni siivoamisessa, ja pystyin ilmoittamaan hänelle, jos jotakin häiriötä tulee.
Istahdin siinä illan aikana sitten sohvalle, ja eräs sisareni luokkakaveri, miespuolinen, istui seurakseni, kohteliaasti kysyen, että saako hän istua viereeni. Aloimme sitten jutella eri asioista, ja minulla oli tosi hauskaa. Juttelimme myös intiimeistä asioista, koska en nähnyt siinä mitään ongelmaa, seksi on luonnollinen asia.
Kylillä aloin sitten moikkailla tätä kyseistä kaveri, ihan vain kohteliaisuuttani, mutta ilmeisesti muut eivät pitäneet sitä pelkästään kohteliaisuutena. Kylillä alkoi kuulua puhetta, että minulla ja tällä kaverilla olisi jotakin peliä menossa. Nauroin vain moisille typeryyksille, mutta kun asia alkoi levitä kulovalkean tavoin, etsin sitten yksi ilta tämän kaverin käsiini, ja hänen kavereidensa kuullen pyysin häntä tulemaan syrjemmäksi, koska halusin puhua hänen kanssaan asiasta. Oletin, että kaikki olisi sen jälkeen hyvin.
Istuin serkkuni luona viettämässä tyttöjen iltaa, söimme pizzaa ja katsoimme Kahta tornia hänen huoneessaan, kun kännykkkäni soi. Soittaja oli sisareni.
"Oletko sie pannut (kaveria, jonka kanssa juttelin bileiltana)?!"
Olin kauhuissani. Mitä ihmettä tämä oli?
"Se huutelee kylillä ylpeänä, että on pannut sua! Onko tämä totta?!"
Ei tietenkään ollut! Rupesin itkemään puhelimessa sisarelleni ja puoliksi huusin, että se ei ole totta, en ikinä tekisi sellaista, se ei ole totta. En tiedä, uskoiko sisareni minua, koska hänen reaktioitaan oli vaikea lukea siinä mielentilassa. Serkkuni keskeytti elokuvan, otti minut syliinsä ja itkin loppuillan häntä vasten.
Siitä se sitten alkoi. Minä olin kylän huora. Huhu levisi nopeammin, kuin ehdit kissaa sanoa, viikossa koko kylän nuoriso oli sitä mieltä, että annan kylän kaikille miehille.
Viimeinen vuoteni yläasteella ei siis alkanut hyvin.
Ne viimeisetkin rippeet ystävyydestä, jota oli ikätoverieni ja minun välillä kuolivat täydellisesti. Aloin lintsata koulusta paljon, milloin milläkin syyllä, huijasin jopa vanhempiani laittamalla kuumemittarin lamppua vasten aamuisin. Jouro oli levinnyt niin laajalle, että kylällä käydessäni saattoivat tuntemattomatkin nuoren ja jopa lapset huutaa päin naamani:
"Kuole pois huora!"
Valehtelin koko ajan kaikille tekemisistäni, voinnistani, kaikesta. En osannut enää elää. Halusin vain kaiken loppuvan. Tämä valehtelu ja mielialojen ailahtelu myös aiheutti ikuisen välirikon minun ja äitini välille, ja toivon, että se voisi korjaantua.
Koulu itsestään oli hirveää, mutta hirveintä koulussa oli kotitalouden tunnit. Olin samalla kurssilla eräiden ns. rikkaiden pentujen kanssa, ja nuo pojat ottivat juorusta, ja murrosiästäni kaiken irti.
Olin huora, läski, ruma, minulla oli matoja, "riisipillu", tekemääni ruokaa ei voinut syödä, koska olin tartuttanut siihen kaikki mahdolliset sukupuolitaudit, tekemääni ruokaa sabotoitiin, kun en ollut katsomassa ja muuta mukavaa. Se oli hirveää.
Viimeiset niitit olivat ne, kun eräänä päivänä, kun olin kuunnellut huutelua tarpeeksi, menin vessaan itkemään. Itkin hetken, sain koottua itseni ja menin takaisin luokkaan. Ensimmäinen kommentti:
"Hyi, @@@@@, että sä haiset!"
Kyllä, minulla oli tämä topicissa aiemmin mainuttu hikoiluongelma, on toisinaan vieläkin, ja tietyistä syistä se tuli esiin parhaiten kuumassa kotitalouden luokassa. (Huom, olen allerginen hajusteille ja voin pestä itseni vain allergiasaippualla ja -shampoolla.)
Aloin itkemään uudestaan ja rynnistin kotiin mitään ilmoittamatta. Myöhemmin sanoin opettajalle, että aloin voida huonosti, ja menin siksi kotiin, ja pyysin anteeksi, etten kertonut mitään. En uskaltaut kertoa totuutta, koska pelkäsin, että ne pojat pieksevät minut hengiltä.
Viikkoa myöhemmin, olin kuorimassa perunoita altaalla, ja yhtäkkiä tunsin jotakin hiuksissani. Pysyin kovana, tein työni loppuun ja astelin vessaan, löytämään, että hiuksissani oli köntti jauhelihaa. Aloin itkemään, ja selvittämään lihaa pois hiuksistani, siihen meni varttitunti, eli koko välitunti. Rynnistin jälleen kerran kotiin, ilman takkia, ilman hanskoja, tai pantaa, tai edes laukkuani.
Itkin sängylläni ikuisuudelta tuntuneen ajan ja mietin vain, että olenko minä oikeasti niin hirveä, olenko ihan oikeasti. Heitin hiukseni poninhännälle, työnsin sakset niskaani ja leikkasin. Poninhäntäni, hiukseni, joita olin kasvattanut yli 14 vuotta putosivat selkäni taakse. Itkin entistä enemmän, ja soitin niille kahdelle ihmiselle, jotka ymmärsivät minua, poikaystävälleni Rovaniemellä, ja sitten serkulleni. Pyysin serkkuani tulemaan luokseni, ja hakemaan tavarani, jotka olin unohtanut koululle.
Serkkuni tuli puolta tuntia myöhemmin, käveli huoneeseeni, jossa pidin katkottuja hiuksiani käsissäni, kyyneljuovat poskillani. Serkkuni pudotti tavarani lattialle, ojensi minulle suklaalevyn ja tärisevällä äänellä kysyi:
"Mitä sinä olet mennyt tekemään..?"
Katsoin häntä ja sanoin:
"Halusin vain olla kaunis.."
Äiti tuli kotiin puolta tuntia myöhemmin, olin saanut rauhoituttua onneksi. Hän meinasi saada slaagin, kun näki hiukseni. Sanoin vain, että halusin vaihtaa tyyliä, ja hän tasoitti latvani, jotta leikkaus näyttäisi paremmalta.
Luulin, että saisin pidettyä asian vielä salassa, mutta sama iltana totuus tuli julki. Kotitalouden opettajani soitti kotipuhelimeemme. Isäni vastasi. Menin peloissani ja vastahakoisesti vastaamaan.
"Lähditkö sie tänään ja aikaisemmin poikien takia? Minä kuulin tänään, mitä ne puhui. Olen tosi pahoillani, en tiennyt, ennen kuin nyt."
Lyhistyin lattialle, ja aloin itkeä puhelimeen opettajalleni, ja vuodatin siis koko tarinan siinä perheeni kuullen. Opettajani vannotti, että pojat saavat rangaistuksensa.
Mitään ei kuitenkaan koskaan tapahtunut. Kiusaamiseni jatkui, vaikka vaihdon tunnillakin työryhmäni pelkkään tyttöryhmään. Pelkäsin aluksi, koska ryhmässä oli tyttö, joka oli kiusannut minua ala-asteella, mutta sainkin positiivisen yllätyksen, kun tuo samainen tyttö alkoikin puolustaa minua tunneilla. (Hän jopa meni sabotoimaan pahimman kiusaajani ruokaa, en ikinä unohda sitä saarnaa, jonka opettaja pojalle piti, luullen, että poika itse oli mennyt sähläämään ruoan.)
Jouduin lähtemään vielä kerran kesken kotitalouden tuntien kotiin. Olin vessassa, tällä kertaa ihan tarpeillani ja kuulin poikien ja opettajan puhuvan:
"Mihin se nyt taas hävisi?"
"Lähtikö se taas kotiin?"
"Joo, ja meitä sitten syytetään taas siitä!"
Opettajani kuuli keskustelun ja puuttui siihen:
"En tiedä, missä Henna on, mutta tuskin kotona, kun sen tavarat on vielä tuossa! Ja sitä paitsi.."
"Toivottavasti ei tule takaisin."
"(Opettajani huutaa kysyisen "nössö"-pojan, joka liikkui kiusaajien kanssa, jotta saisi "statusta", nimen!"
"No ei sitä kukaan tänne halua! Eikö olekin totta jätkät?"
Astelin vessasta ulos, opettajani luo, ja sanoin, että lähden kotiin, ja tämän sanoin kyyneljuovat poskillani.
Loppuvuosi meni kiusan kohteena edelleen, ja vaikka mitään ei tapahtunut, minua helpotti se, että olin saanut kiven sydämeltäni, ja se, että päättäjäisten jälkeen olisin vapaa.

Lukion ensimmäisen alkoi kehnosti, sillä poikaystävni jätti minut, mutta sain kiusaamisen osalta olla rauhassa, joskin koulumatkoilla minua jaksettiin muistuttaa siitä, että olin huora ja että minun pitäisi kuolla pois. Mutta se alkoi onneksi väistyä, koska löysin lukiosta ystäviä, joskin se vei puolet vuodesta, sillä yläasteen hirveydet jättivät minuun pysyvät arvet.
Toinen vuosi alkoi hyvin, mutta päättyi hirveästi. Paras ystäväni teki hirveimmän asian, mitä tyttö voi tehdä toiselle. Alkoi seurustella ihastukseni kanssa. Sain kuulla asiasta vasta kahden kuukauden jälkeen. Eikä asiaa helpottanut se, että olin ihastunut myös tähän tyttöön..
Kiusaamista tuskin oli enää ollenkaan, koska kiusaajani ilmeisesti tajusivat, että juttu alkaa vanhentua. Sain silti vielä häirikköpuheluita, aika paljon, jopa lukion kolmannella.
Kolmas vuoteni lukiossa meni, kuten viimeinen vuosi yläasteella. Lintsasin tunneilta, arvosanani tippuivat, olin yksin, vihasin kaikkea ja kaikkia, mutta selvisin siitä kuitenkin, sain valkoisen lakin päähäni, ja paperin kouraani, että olin lopultakin vapaa Keski-Pohjanmaan koulun kirouksista.
Ja parhaimman asian, mitä tuona keväänä sain, on tuo mies, joka istuu selkäni takana sohvalla. Rakas aviomieheni.

Muutin Rovaniemella aviomieheni matkaan, saaden EDELLEEN häirikköpuheluita, mutta ne onneksi loppuivat, kun kiusaajille vastasikin aviomiehneni.
Pyrin Lapin yliopistoon, kuvataiteen puolelle. En valitettavasti päässyt sisään, mutta otin toisin vaihtoehdon, ammatikoulun pukuompelijan puolen.
Kaikki alkoi hyvin, mutta pikku hiljaa, kaikki alkoi luhistua kasaan. Olin taas yksin, jäljessä koko ajan tehtävissä, en viihtynyt koulussa ollenkaan, se ahdisti hirveästi, juoksin tupakalle aina, kun siihen oli mahdollisuus. Opettajani tietenkin huomasi tämän, ja kun kerroin hänelle ja kuraattorille, mitä yläasteella oli tapahtunut, he tuntuivat ymmärtävän. Yritin parhaani mukaan sopeutua kouluun, mutta opetustaso oli todella ala-arvoista. Ohjeita ja neuvoja saivat ne oppilaat, jotka osasivat jo ommella, ja me, jotka emme osanneet, ja halusimme oppia, jäivät huomiotta. Jouduin purkamaan ensimmäisen työni alkutekijöihin, koska en saanut neuvoja, ja yritin pelkän kirjan avulla ommella vaatten valmiiksi. Siitä tuli ihan hirveä.
Aloin taas lintsata. Inhosin koulua, ja elämää yleisesti. Onneksi aviomieheni auttoi minua jaksamaan.
Jouduin uuteen palaveriin opettajani ja kuraattorin kanssa.
"Me tuossa kuraattorin kanssa mietittiin, että sinun olisi parasta mennä kouluterveydenhoitajalle vähän tarkistukseen, että onko sinulla oikeasti jokin trauma, vai että vetääkö vain laiskansuoni?"
Aviomiehini oli raivoissaan. Hän harvoin edes suuttuu, mutta silloin hän oli oikeasti raivoissaan. Pelkäsin, että hän ajaa vielä jonkun päälle, kun hän tuli hakemaan minut siitä palaverista.
Menin sitten terkkarille, ja teimme BDI:n, ja tulos näytti, että olen keskivaikeasti masentunut.
Tästä seurasi uusi palaveri, jossa olimme minä, kuraattori, terkkari ja opettajani. Terkkari sanoi, että tarvitsen sairaslomaa, koska en pysty masennuksen ja trauman takia käymään koulussa, ja aloitan käynnit nuorispsykiatrian puolella, että pääsen näistä eroon. Opettajani myöntyi, ja sanoi, että saan tulla kouluun silloin, kun minä itse parhaaksi näen.
Kahden viikon päästä tuli kirje, jossa minut erotettiin koulusta liiallisten poissaolojen vuoksi.
Taistelimme aviomieheni kanssa paikkani takaisin, mutta en pystynyt menemään kouluun. Erosin vapaaehtoisesti.
Jatkoin käymistä terapiassa, ja terapeuttini ja psykiatrini mukaan, on suuri todennäköisyys, että masennukseni on alkanut jo yläasteelta, mutta asiaa ei voi saada varmaksi, koska kukaan ei silloin kiinnittänyt siihen mitään huomiota.
Yritin seuraavaksi paikallista VaKua (Valmentava ja kuntouttava koulutus). Selitimme opettajille tarkasti tilanteeni, ja luulimme, että olimme löytäneet minulle lopultakin sopivan koulun. Tsh, turha luulo! Opettajat pitivät minua 7-vuotiaana ja olin taasen laiska, koska en käynyt koulussa, koska se ahdisti minua. Erosin sieltäkin, koska opettajat antoivat ymmärtää, ettei minua kaivata enää siellä.
Sinä keväänä uusi ystäväni Rovaniemeltä sai minut ylipuhutta yrittämään Luonto-opistoa, koska hän oli suorittanut siellä jo aiemmin ammatillisen tutkinnon ja sanoi, että opettajat olivat tosi ymmärtäväisiä. Ja niin olivatkin. Tunsin taas kerran oppimisen ilon ja kuuluvuuden johonkin.
Mutta sitten tapahtui jotain hyvin kamalaa, joka veti parhaan ystäväni pois koulusta. Olin taas yksin, ja lintsaamiskierre alkoi taas. Tällä kertaa sain kuitenkin pitää paikkani, koska KERRANKIN opettajat näkivät, että on tosi kyseessä, että en aikuisten oikeasti pysty olemaan koulussa. Sovittiin, että aloitan seuraavana syksynä koulun uudestaan ykkösten kanssa.
Näin tapahtui, mutta en pystynyt siihen. Liian paljon pahoja asioita oli ehtinyt tapahtua sen kahden vuoden aikana, jotka olin Rovaniemellä viettänyt. Sain virallisen sairasloman koulusta, ja sain kevään aikaa miettiä, haluanko jatkaa vielä koulua, vai lähdenkö. Kevät toi mukanaan vielä kolme traagista tapahtumaa ja olin lopussa. Halusin kuolla pois. Mutta sitten sain enkelin Ruotsista. (Alkujaan netin kautta, 2009)
Hän kertoi, että Ruotsin puolella, hänen työpaikassan tarvitaan suomalaisi kipeästi. Meillä ei ollut mitään esteitä enää siinä vaiheessa. Lähdimme Ruotsiin kesälomalle enkelimme kustantamana, ja olemme sillä samalla lomalla edelleen. Ja olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin.

Siinä oli minun tarinani, ja ns. tärkeimmät kokemukseni kiusaamisesta, niin lapsilta kuin aikuisiltakin. Pitkä, mutta joka sana on totta, niin kuin minä itse asiat muistan.
Kaikki tuo, mitä kirjoitin on aiheuttanut minulle sen, että esim:
- En edelleenkään uskalla vastata tuntemattomiin numeroihin
- En pysty käymään kaupassa, tai missään muuallakaan, missä on paljon ihmisiä
- En uskalla mennä yksin ostoksille tai ulos syömään
- En osaa hallita vihaani, ja se tuottaa paljon ongelmia ihmissuhteissa
- Pelkään tuntemattomia
- Näen edelleen painajaisia yläasteesta
- Olen yrittänyt itsemurhaa kolme kertaa
- Olen edelleen masentunut, mutta en niin pahasti, kuin vuosi sitten
- Saan paniikkokohtauksia, milloin mistäkin (Nekin tosin ovat vähentyneet)

Lopuksi, voisin vielä mainita, että vain kaksi ihmistä on koskaan tullut pyytämään minulta henkilökohtaisesti anteeksi. Kaveri, joka levitti huhun, ja tyttö, joka ala-asteella kiusasi minua, ja yläasteella puolusti. Molemmille olen antanut anteeksi, mutta en kuitenkaan voi koskaan unohtaa, mitä kaveri teki. Se on tatuoitu minuun henkisten arpien muodossa loppuelämäkseni.

Toivottavasti tämä avaa ihmisten silmiä siitä, että kiusaaminen on aina vakavaa, ja että vakamuuden määrittelee kiusattu, eikä kukaan muu.

Kiitos topicin luojalle, tämä viimeinen parituntinen on ollut tosi terapeuttista, itkettää, mutta voin hyvin.
~Henna; Vaimo, tytär, "huora"
Meow!
Avatar
NekoHennuli
 
Viestit: 283
Liittynyt: 22.03.2011 19:55
Paikkakunta: Ljusdal

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Kysyjä » 09.04.2011 10:05

Siinä oli kyllä pitkä ja tarkasti kerrottu stoori, luin kokonaan :/
Vähän tuosta on vaikea äijänä sanoa mitä tuossa ala-aste/yläaste iässä ois pitänyt tehdä, mutta itse ainakin sain kiusaamisen pidettyä poissa pysymällä ''kovempana'' kuin muut, eli tein mihin toisilla ei ollut pokkaa, kirosin ja tarpeentullen löin jotta saisin turhat luulot kariutumaan alkuunsa. Siltikään en ollut ''outo'' ja pysyin porukan mukana aina loppuun asti, kavereina.
Se on varmaan vähän eri juttu pojilla ja tytöillä miten tuo kiusaaminen lasketaan, itse olen katsonut sen aina ''poikien nahisteluksi'' tai ''jos mua kiusataan, niin sitten kiusataan kaikkia'', sillä en todellakaan ole ollut ainoa jota on haukuttu, jotenkin tuntuu niin ihmeelliseltä tuo että koko luokka on yhtä ainutta tyyppiä vastaan.

Mutta niinkuin lopputekstissäsi käy ilmi: Muuttaminen auttaa usein.
Itselleni muutto on osunut monta kertaa, kaksi kertaa niin että olen joutunut vaihtamaan koulua. Ja voin kyllä sanoa että sitä on oikein mukava aloittaa tyhjältä pohjalta jos on kiusattu. Kukaan ei tiedä mitä olet tehnyt, tai mistä syystä pitäisi kiusata ja jos pidät ne asiat joista sinua on kiusattu omana tietonasi, ei kukaan voi niistä kiusata.
Tyhmältähän se kuulostaa että kiusaamisen välttämiseksi ei saa puhua totta tai kertoa siitä miksi on niin ''outo'' tai erilainen, mutta ehkä sitten mieluummin muuttuu uudeksi ihmiseksi ja unohtaa ne vanhat kiusaamistapaukset.
E.
Hennuli kirjoitti:aviomieheni pieksi kaikki kiusaajat, joutui siitä vaikeuksiin, mutta kiusaaminen loppui siihen.

Hieno mies.
Viimeksi muokannut Kysyjä päivämäärä 09.04.2011 12:55, muokattu yhteensä 2 kertaa
Ei niin aktiivinen
Avatar
Kysyjä
 
Viestit: 595
Liittynyt: 01.11.2010 16:06

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja NekoHennuli » 09.04.2011 11:38

Kysyjä kirjoitti:Siinä oli kyllä pitkä ja tarkasti kerrottu stoori, luin kokonaan :/

Vähän tuosta on vaikea äijänä sanoa mitä tuossa ala-aste/yläaste iässä ois pitänyt tehdä, mutta itse ainakin sain kiusaamisen pidettyä poissa pysymällä ''kovempana'' kuin muut, eli tein mihin toisilla ei ollut pokkaa, kirosin ja tarpeentullen löin jotta saisin turhat luulot kariutumaan alkuunsa.
Se on varmaan vähän eri juttu pojilla ja tytöillä miten tuo kiusaaminen lasketaan, itse olen katsonut sen aina ''poikien nahisteluksi''

Mutta niinkuin lopputekstissäsi käy ilmi: Muuttaminen auttaa usein.
Ja voin kyllä sanoa että sitä on oikein mukava aloittaa tyhjältä pohjalta jos on kiusattu. Kukaan ei tiedä mitä olet tehnyt, tai mistä syystä pitäisi kiusata ja jos pidät ne asiat joista sinua on kiusattu omana tietonasi, ei kukaan voi niistä kiusata.
Tyhmältähän se kuulostaa että kiusaamisen välttämiseksi ei saa puhua totta tai kertoa siitä miksi on niin ''outo'' tai erilainen, mutta ehkä sitten mieluummin muuttuu uudeksi ihmiseksi ja unohtaa ne vanhat kiusaamistapaukset.

Joo, siitä tuli tarkoituksellakin yksityiskohtainen ja pitkä, juurikin, kun topiikissa oli aiemmin kiistaa siitä, että mikä lasketaan kiusaamiseksi ja mikä ei. Ja henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tuosta asiasta ei edes voi kiistellä, koska KAIKKI kiusaaminen on kiusaamista. Et sinä voi tietää, miltä kiusatusta tuntuu, jos hänet esim. jätetään joukosta ulkopuolelle, tai tönäistää. Jotkut voivat ajatella, että se ei ole iso asia, että kyllä tästä selviää, ja jotkut voivat kokea sen hyvin suurena loukkauksena ja murtua siitä.

Luonnollisestikisin sukupuoli ero tulee kiusaamisessa vahvasti esille, koska, idioottikin sen tietää, pojat ovat fyysisesti vahvempia kuin tytöt, ja tappelevat enemmän. Ja juurikin tästä syystä kiusaamista ei aina huomata, koska se on juurikin, kuten sanoit, "poikien nahistelua" sivustakatsojan mielestä.
Joskus poikien kiusaamisessa auttaakin vain se väkivalta, niin kävi esimerkiksi aviomieheni kiusaustapauksessa. Kun opettajat eivät tehneet mitään, aivomieheni pieksi kaikki kiusaajat, joutui siitä vaikeuksiin, mutta kiusaaminen loppui siihen.
Tyttöjen kiusaaminen on melkein aina sitä henkistä, ei huolita joukkoon, pilkkaamista ja ns. alistamista (Pitää olla tietynlainen, jotta pääsee mukaan.) Sitäkin on hyvin vaikea havaita, koska tämä tapahtuu yleensä valvovan silmän ulottumattomissa, ja tämä pitäisi saada muutettua, sekä Suomessa, että ympäri maailmaa kiusaamisen vähentämiseksi.

Totta turiset, vaikken loppupeleissä lukioaikana muuttanut toiseen kaupunkiin, vaan kuljin lukioon linja-autolla, silti se tuntui siltä, kuin olisin muuttanut kokonaan. Juurikin lukiossa en uskaltanut puhua asiasta kenellekään, koska pelkäsin, että minua aletaan taas pitää kummajaisena, ja että lukiolaiset saavat siitä kipinää ruveta jatkamaan siitä, mihin kotikyläni "apinat" jäivät. Mutta kakkosella, ennen tätä selkäänpuukotusta uskalsin ns. tulla kaapista ulos ja puhuin asiasta uusille ystäville, mutta he eivät menneet minnekään, eikä kukaan alkanut kiusata minua, vaikka asiasta puhuttiin julkisilla paikoilla, ja moni kuuli.
Joskus se totuuden kieltäminen tuntuu hyvältä, juurikin sen takia, että voi aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta siinä on sitten se vaara, että uusien ystävien suusta pääsee vahingossa jotakin kiusaamisesta muistuttavaa, ja se saa käyttäytymään varautuvasti, tottakai uudet ystäväsi huomaavat sen, ja alkavat miettiä, että mikä sai tuon aikaan.
Puhuminen on, ainakin minun mielestäni, se paras vaihtoehto. En puhunut kenellekään lapsena, tai nuorena, ja kannan siitä henkisiä arpia koko loppuelämäni.
Meow!
Avatar
NekoHennuli
 
Viestit: 283
Liittynyt: 22.03.2011 19:55
Paikkakunta: Ljusdal

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Riolu-fang » 09.04.2011 12:41

Luinpa tuon Hennulin tarinan kokonaan, ja tuntui kyllä aika pahalta, kun joutuu lukemaan, miten kamalia asioita ihmisille voi sattua. Eivätkö ihmiset, jotka sinulle huutelivat, miettineet yhtään mitä sanoivat!? Tiedän, miltä tuntuu olla yksinäinen ja syrjitty, mutta noin kovasta kiusaamisesta en ole koskaan aikaisemmin kuullut. Toivottavasti kukaan ei enää ikinä tee tuontapaisia temppuja sinulle.
Kiusaajat eivät yleensä tajua, miten suurta vahinkoa saavat aikaan kiusatuissa. Kiusattu ei välttämättä koskaan palaa omaksi itsekseen, koska hän pelkää pahinta (kuten minä). Sitten käy niin hullusti, että ei koskaan voi olla oma itsensä, puhua asioista oikeasti, tehdä asioita mistä nauttii. Vain ajatuksissa on oma persoonallisuutesi, ja se on tosi ahdistavaa.
Mutta en ymmärrä miten jotkut jaksavat kiusata niin kauan. Jos ihmisillä ei ole muuta elämää kuin kiusata muita, ja saada heidän itsetuntonsa horjumaan, onpa kyllä melkoisia idiootteja. Aika harvat viitsivät tarjota apua nille, jotka sitä tarvitsevat, ja silloin kun itse olet vaikeuksissa, vain oikeat ystävät puolustavat, niin kuin tuo serkkusi, joka tuki sinua. Sinulla oli onnea, että selvisit, ja uskalsit kirjoittaa tuon tarinasi tänne.

Ja olen samaa mieltä tuosta puhumisesta, se on ainoa keino, jolla asiat voidaan oikeasti selvittää. Väkivallasta jää aina jommallekummalle paha mieli, ja se kostautuu joskus. Puhumalla ne asiat pitää hoitaa, siinä ei voi saada turpaansa (Ellei toinen osapuoli sitten tulistu helposti.)

Voimia sinulle, toivottavasti kukaan ei enää soittele sinulle pilareita yms.
I will be your Guardian Angel
"There are bad ways to win - and good ways to lose. What's interesting and troubling is that it's not always clear which is which. A flipped coin doesn't always land heads or tails. Sometimes it may never land at all..." ~ Grimsley
DeviantArt Tumblr
Avatar
Riolu-fang
 
Viestit: 376
Liittynyt: 01.11.2010 19:59
Paikkakunta: Rovaniemi
(: :)

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja NekoHennuli » 09.04.2011 13:05

Riolu-fang kirjoitti:Eivätkö ihmiset, jotka sinulle huutelivat, miettineet yhtään mitä sanoivat!?

Toivottavasti kukaan ei enää ikinä tee tuontapaisia temppuja sinulle.

Kiusaajat eivät yleensä tajua, miten suurta vahinkoa saavat aikaan kiusatuissa. Kiusattu ei välttämättä koskaan palaa omaksi itsekseen, koska hän pelkää pahinta (kuten minä).
Aika harvat viitsivät tarjota apua nille, jotka sitä tarvitsevat, ja silloin kun itse olet vaikeuksissa, vain oikeat ystävät puolustavat, niin kuin tuo serkkusi, joka tuki sinua. Sinulla oli onnea, että selvisit, ja uskalsit kirjoittaa tuon tarinasi tänne.

Voimia sinulle, toivottavasti kukaan ei enää soittele sinulle pilareita yms.

Voi, veikkoseni, en loppupeleissä edes viitsinyt kirjoittaa kaikkea kamalia kommentteja, jotka muistan, koska täällä kuitenkin on sen verta nuorempaa väkeä, ja ne kommentit olivat todella törkeitä. Eli eipä niillä nulikoilla tainnut olla mitään todellisuuden tajua.

Ei minulla ole enää siinä mielessä mitään hätää, olenhan kuitenkin jo kohta 23 ja ystäväpiirini on sen verta kypsää, ettei moista tule enää tapahtumaan. Tokihan meillä on erimielisyyksiä, mutta ne puhutaan läpi, eikä käyttäydytä lapsellisesti.

Se siinä onkin, että kiusaajat eivät juurikaan näe sitä vahinkoa, mitä he aiheuttavat. Toisinaan se on heille vain "harmitonta pilaa", mutta kiusatulle se voin olla juurikin maailmanlopulta tuntuva tilanne. Siksi mielestäni koulujen tulisikin kiristää kiusaamisen valvontaa ja rangaistuksia, koska eivät nuoret opi sillä mitään, jos he joutuvat vain istumaan tunnin luokassa koulun jälkeen. Olen sen verta ns. vanhoollinen, ja katkera, myönnän sen, että minusta tuo Hammurabin laki voitaisiin jalostaa sellaiseen muotoon, että sitö voisi käyttää kiusaajien rangaistuksena. Ei suoranaisesti tietenkään "löit toista, toinen saa lyödä sinua", vaan kenties jonkinlainen häpeärangaistus, koska kiusaajalle se status on tärkein asia elämässä. Jos kiusaaja kokisi julkisen, hyvän maun rajoissa olevan nöyryytyksen, se olisi paljon tehokkaampi keino, kuin sormen heristäminen ja "voi, voi, kun ei oikein saisi"-asenne.

Kiitos ystävällisyydestäsi, ei minulla ole enää mitään hätää. Ja minulla on läjä isoja, rumia miehiä puolustamassa minua, jos joku kehtaa minuun enää kajota. XP
Meow!
Avatar
NekoHennuli
 
Viestit: 283
Liittynyt: 22.03.2011 19:55
Paikkakunta: Ljusdal

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Korpinärhi » 09.04.2011 13:41

Alkoi ketuttamaan miten Hennulia kohdeltiin, siis muutenkin, mutta nuo köksäntunnit eritoten. Tai ehkä samastun aika paljon, itse kun myös päädyin seiskalla lintsaamaan liki kaikilta köksän tunneilta kiusaamisen takia.

Mua on kiusattu ala- ja yläasteella, samoin kuin erästä kaveriani. Ala-asteella oli vähän inhottava tilanne - jos et osallistu kiusaamiseen, tulet itsekin kiusatuksi. Jouduin siis aika-ajoin kääntymään itsekin tätä kaveriani vastaan, joskin aina kun rohkeutta riitti yritin puolustaa häntä ja vapaa-ajalla olimme paljon tekemisissä. Kaduttaa, etten mennyt kertomaan opettajalle kuinka häntä ja minua kiusataan, mutta en uskaltanut. Sen lisäksi, että kiusaajat pelottelivat tekevänsä minulle jotain, sanoivat he myös että saan itsekin opettajalta huutia, koska olen ajoittain (pakotettuna tosin) osallistunut kaverini kiusaamiseen. Olin tyttöjen arvoasteikossa ehkä toiseksi tai kolmanneksi alimpana, siinä missä kaverini oli alimpana. Luulen, että se että osasin piirtää luokkalaisiani paremmin antoi minulle vähän "armoa", sillä kaikissa ryhmätöissä missä piti tehdä jotain kuvallista nämä kiusaajat halusivat minut ryhmäänsä.

Vastaavasti olin monien poikien kanssa vapaa-ajalla parasta kaveria, pelailtiin pokémonia ja rakenneltiin majoja yms., mutta koulussa he osallistuivat satunnaisesti minun kiusaamiseeni. Paitsi eräs, jota sitten kiusattiin siitä että tykkää minusta.

Ala-asteella kiusaaminen oli moninaista, nimittelyn ohella esim. pokémonkorttieni varastamista, talvella tekemieni lumiveistosten rikkomista, syrjimistä jne. Paljon kiusattiin myös äitini masennuksesta, kaikki haukkuivat häntä ja ne ketkä olivat hänet siinä tilassa nähneet, puhuivat kilpaa tarinoita äidistäni. Rupesin häpeämään äitiäni, sanoin useasti haluavani hänen kuolevan (... ei ehkä fiksuinta sanoa vakavasti masentuneelle, eh. Käytökseni häntä kohtaan oli oikeasti aivan järkyttävää, joka ei ainakaan hänen masennusta auttanut) eivätkä välimme ole korjaantuneet vieläkään. Olin helpottunut, kun hän joutui taloudestamme pois hoitokotiin, jossa tosin on vieläkin. Muista jutuista yksi elävästi mieleen jäänyt on se, kun kerran nämä kiusaajatytöt ottivat minusta kiinni ja yksi heistä klimppasi räkäklimpin naamalleni.

Yläasteella meininki vähän muuttui. Elämässä meni kaikki vähän keturalleen niin en muista siitä ajasta oikein mitään. Yksi elävästi mieleen jäänyt juttu on kuitenkin se, kun ollessani kahdeksannen luokan alussa isäni joutui keuhkosyövän vuoksi sairaalaan ja minä pikkusisaruksineni vastaanottokotiin, kun ei meillä kotona ollut ketään hoitamassa. Kerroin tästä samaiselle kaverilleni jota kiusattiin ala-asteella, ja hän vastasi "Ihan oikein sinulle.". Tuo oli varmaan jonkinlainen kosto siitä, mitä hänelle ala-asteella tein. Silti se satutti hirveästi ja on varmaan ilkein kommentti mitä minulle on sanottu, varsinkin kun isäni kuoli tähän sairauteensa. Samaiselta henkilöltä, joka on luonnostaan kovin hoikka, sain useasti kuulla olevani "*insert v-alkuinen kirosana here* läski, paksu, kömpelö" jne. Tiedän, että hänellä itsellään oli kovin epävarma kuva itsestään ala-asteen johdosta, mutta silti nuo sanat koskivat. Olen kolme-neljä vuotta sairastanut syömishäiriötä, tai no enää en niinkään, ja mä en saanut päästäni noita sanoja pois. Laihdutettuani itseni painoon jossa lonkkaluuni törröttivät terävinä piikkeinä, kylkiluuni paistoivat ja reiteni olivat vain puolet entisestä (itse en toki silloin sitä osannut nähdä noin vaan olin mielestäni "sopiva, vähän löllykkä"), odotin innoissani näkeväni tämän kaverini, josko kelpaisin hänelle painoni puolesta nyt. Kiusaaminen jotenkin konkretisoitui tähän sairauteen - en osannut hyväksyä itseäni, aina olin huono ja liian jotakin.

Ysillä ei kai kiusattu enää, en muista. Taidelukio johon menin on eri paikkakunnalla, joten ei sielläkään kiusattu. Joo.
Viimeksi muokannut Korpinärhi päivämäärä 12.04.2011 08:36, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Korpinärhi
 
Viestit: 243
Liittynyt: 01.11.2010 12:12
Paikkakunta: Joensuu

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Colmio » 09.04.2011 19:14

Kysyjä kirjoitti:Siinä oli kyllä pitkä ja tarkasti kerrottu stoori, luin kokonaan :/
Vähän tuosta on vaikea äijänä sanoa mitä tuossa ala-aste/yläaste iässä ois pitänyt tehdä, mutta itse ainakin sain kiusaamisen pidettyä poissa pysymällä ''kovempana'' kuin muut, eli tein mihin toisilla ei ollut pokkaa, kirosin ja tarpeentullen löin jotta saisin turhat luulot kariutumaan alkuunsa. Siltikään en ollut ''outo'' ja pysyin porukan mukana aina loppuun asti, kavereina.
Se on varmaan vähän eri juttu pojilla ja tytöillä miten tuo kiusaaminen lasketaan, itse olen katsonut sen aina ''poikien nahisteluksi'' tai ''jos mua kiusataan, niin sitten kiusataan kaikkia'', sillä en todellakaan ole ollut ainoa jota on haukuttu, jotenkin tuntuu niin ihmeelliseltä tuo että koko luokka on yhtä ainutta tyyppiä vastaan.

Mutta niinkuin lopputekstissäsi käy ilmi: Muuttaminen auttaa usein.
Itselleni muutto on osunut monta kertaa, kaksi kertaa niin että olen joutunut vaihtamaan koulua. Ja voin kyllä sanoa että sitä on oikein mukava aloittaa tyhjältä pohjalta jos on kiusattu. Kukaan ei tiedä mitä olet tehnyt, tai mistä syystä pitäisi kiusata ja jos pidät ne asiat joista sinua on kiusattu omana tietonasi, ei kukaan voi niistä kiusata.
Tyhmältähän se kuulostaa että kiusaamisen välttämiseksi ei saa puhua totta tai kertoa siitä miksi on niin ''outo'' tai erilainen, mutta ehkä sitten mieluummin muuttuu uudeksi ihmiseksi ja unohtaa ne vanhat kiusaamistapaukset.
E.
Hennuli kirjoitti:aviomieheni pieksi kaikki kiusaajat, joutui siitä vaikeuksiin, mutta kiusaaminen loppui siihen.

Hieno mies.

Komppaan (kerrankin) Kysyjää 100% siinä mitä hän sanoi, ja pyydän ettei Hennulin viestiä sensuroida, täällä on kuitenkin vain 11 vuotias henkilö joka on jo lukenut sen, tuskin sensurointi enää mitään auttaisi ;)
Oi Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto.
Avatar
Colmio
 
Viestit: 465
Liittynyt: 03.12.2010 23:05
Paikkakunta: Kokkola

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Timantti » 09.04.2011 21:06

Agreed mit colmio.

Kyllä tuo Hennulin (ja myöskin Riolu-fangin) viesti laittoi ajattelemaan kiusaamista uudella tavalla. Tajusin siis, miten onnekas olen kun minua ei ole käytännössä koskaan kiusattu.
Luultavasti minua kiusattaisiin nytkin, ellen olisi jo ensimmäisillä luokilla päässyt "suosioon". Nyt olen jo sen verran hyvä kaveri muiden luokkalaisteni kanssa, ettei kiusausta enää ilmaannu.
Aina välillä tulee jotain kettuilua, mutta isosiskoltani olen oppinut erään taidon; osaan vastata niihin nasevasti, ironisesti taai miten se nyt sanotaankaan.
Partiossa joskus monta vuotta sitten isommat kiusasivat minua lievästi (nyt uskon heidän ajatelleen sen olevan just jotain läppää). Myöhemmin olen ystävystynyt heidän kanssaan. Ja nyt myös huomaa, että kun on vanhempi kuin muut on paljon helpompi puolustaa kiusattua kuin nuorempana.

Miksi kirjoitin kaiken tämän? Jotta saisin lähettää pari ekaa virkettä ilmän späm-luokitusta.

E: Haluaisinpa kuulla, mitä sanottavaa Koreanmagilla on Hennulin/Lakzun/Riolu-fangin viesteihin, hännen kantansa kun on "kiusaus johtuu kiusatusta". Herralla vain taitaa olla postituskielto tähän töpöön?
Viimeksi muokannut Timantti päivämäärä 10.04.2011 11:47, muokattu yhteensä 1 kerran
[15:30] <X-Pertti> Linux on niin surkee, ettei se tue edes viiruksia
Spoiler:
Black FC: 2065 3314 7808 (Paum)
Soul Silver FC: 2408 2255 0057 (Fred)
3DS FC: 5069-4361-4421
Wi-Fi -vaihtola
Lé Turinat (käy katsomassa!)
Avatar
Timantti
 
Viestit: 544
Liittynyt: 01.11.2010 10:19
Paikkakunta: Espoo
(: Hävisit pelin

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Buglaux » 10.04.2011 03:20

Muiden kiusaamiskertomusten innoittamana päätin vihdoin rekisteröityä ja avautua itsekin, jos kokemuksiani voi enää kiusaamiseksi kutsua lukemani perusteella.
(Kerran tähän viestiin jo uhrasin yli tunnin, mutta foorumi kirjautti minut ulos ja viestini hävisini, joten saatan tällä kertaa unohtaa kirjoittaa jonkin ykstyiskohdan)

Eskari meni sujuvasti ja hyvillä mielin pääasiassa päiväkerhosta tuttujen kasvojen kanssa. Kavereita ei liiemmin oltu, mutta kaikkien kanssa tultiin toimeen. Kaikki alkoikin ensimmäisellä' luokalla, jolloin luultavasti tuli kilpailu "luokan kovimmasta tyypistä", ja erityisesti pilakn kohteiksi joutuivat vähänkään erilaiset ja erikoisemmat oppilaat, kuten minä. Mitä todennäköisin syy oli harvinaisen pahalaatuinen puhevikani (s-, l-, r-vika sekä ajoittainen honotus) ja kuka olisinkaan sen parempi kiusauksen kohde, kuin yleensä yksin oleva lähes eristäynyt ja puolustuskyvytön yksilö. Kiusaajaporukkani koostui pääasiassa muutamasta luokkalaisestani sekä kaksi vuotta vanhemmista oppilaista, jotka pääasiassa syrjivät, tönivät, haukkuivat ja laittoivat usein kenttään voimakeinoin. He eivät koskaan olleet yksin, mutta ottivat minut aina uhrikseen, kun satuin yksin pihalla liikkumaan, siksi ylensä liikuinkin isoveljeni kaveriporukassa, jotka eivät hekään mieluusti olleet seurassani, mutta eivät sentään fyysisesti loukanneet minua. Vaikka jonkinlaisia kaverisuhteita olikin, sekä ikäisiin että vuotta vanhempiin, niin ei kertaakaan kukaan tullut minua puolustamaan, enintään tyytyivät katsomaan vierestä, kun kiusaamista tapahtui.
Sama meininki jatkui neljänteen luokkaan asti. Kävin puheterapiassa, menestyin koulussa vaikken siihen panostanut ja olin edelleen ilman sen parempia kavereita. Hikkemäisyyteni lisäksi kiusaajat saivat uusiksi pilkkaamisen kohteiksi myös pääni ja etuhampaideni koon. Ala-asteen edetessä kiusaaminen muuttui koko ajan henkisemmäksi. Vaikkei se niin pahalta vaikutakkaan, niin kyllä se pahalta tuntui pienen oppilaan näkökulmasta, kun ei tiennyt mitä oli tehnyt väärin. Usein olikin koulusta päästyä itku kurkussa (vaikka olenkin miespuolinen), onneksi äitini kuitenki työskenteli kotoa, joten ei tarvinnit päiväkotia tai muuta hoitopaikkaa sietää, ja kotona oli aina joku lohduttamassa. Aloin kuitenkin vihata itseäni, erityisesti ulkonäköäni, ja ajallinkin itsemurhaa ensimmäisen kerran jo ala-aste ikäisenä. Kiusauksen jatkuessa äitini ottikin yhteyttä puhelimitse useasti sekä kouluun, että kiusaajien vanhempiin, jotka joskus jopa kielsivät lapsiensa teot. Ei sekään auttanut, oikeastaan vian pahensi tilannetta sillä yleensä löysin itseni taas asfaltin pinnasta seuraavana päivänä puhelusta, syynä se, että olin mennyt kantelemaan heistä.
Viides ja kuudes luokka olivat sentään vähän siedettävämpiä, sillä sain muutaman kaverin joiden kanssa viettää välituntisin aikaa, sekä kaksi vuotta vanhemmat kiusaajat siirtyivät yläasteelle, eri rakennukseen. Hieman kiusaaminen kuitenkin rajoittui, sillä ensimmäistä kertaa koskaan uskalsin itsekkin laittaa hieman vastaan ja lyödä takaisin, mutta vastaavasti he löivät kovempaa takaisin ja sain yhä kuulla kuinka säälittävä ja epämuodostunut olen. Vihasin edelleen itseäni ja halusin olla kuka tahansa muu paitsi itseni.
Sitten koitti yläasteen vuoro, jossa joutuisin yhä kestämään samoja henkilöitä, mutta kiusaaminen muuttui taas fyysisemmäksi, josta yritin kuitenkin olla välittämättä. Onneksi ahtaampi koulurakennus toi mukanaan myös läheisyyttä vastakkaiseen sukupuoleen ja täten uusia kaverisuhteita, jotka tekivät oloista edes hieman siedetävämmät. Samalla alkoivat myös pakoretket internetin ihmeellisen maailmaan, minua ei pilkattu tai mollattu sen takia mitä olin ollut tai tehnyt, tunsin ensimmäistä kertaa hyväksyntää. Yläasteen madellessa eteenpäin koitti ehkäpä hirvein kaikista, kahdeksas luokka. Tieto siitä, että pois ei pääsisi, täällä täytyisi kärsiä ja katsella samoja pärstöjä, jotka oli lapsesta asti halunnut murjoa olemattomiksi, kostaa. Laihana ja paljon pienikokoisempana kuin muut oli kostosta turha edes haaveilla ja koostani sainkin kärsiä, sillä en pystynyt puolustautumaan puukäsiltä tai muilta mahtavuuden näytöksiltä. Vähäisten ystävien ja bittiavaruuden auttoivat pääsemään senkin ohitse. Enää olisi vuorossa yhdeksäs luokka, jonka jälkeen koittaisi lukio ja pääsisi eroon niistä kusipäistä, joita oli vihannut jo vuosikymmenen ajan. Mutta vielä täytyisi yksi vuosi vetää kunnialla loppuun, josta en selviäisikkän niin helposti. He pitivät siitä huolen.
Ysin syksyllä äitini kärsi unettomuudesta ja oli täten jatkuvasti väsynyt ja hieman sekavassa tilassa. Hän joutuikin sairaalaan, kuten oli kerran aiemminkin joutunut viikoiksi, mutta oli sitten toipunut. Samoihin aikoihin lähdin vapaaehtoiselle koulun retkelle Helsinkiin, Picasson näyttelyyn, 600km etelään, jossa ironisesti jouduin yöpymään parhaan kaverini ja kahden eniten vihaamani henkilön kanssa samaan huoneeseen, mutta yllätyksekseni sain kokea vähemmän fyysistä tuskaa kuin olin olettanut. Reissulta palatessani sainkin kuulla, että äitini tila on heikentynyt, eivätkä lääkärit vieläkään tienneet mikä häntä vaivasi. Häntä oli siis turha pitää sairaalassa, joten hänet oltiin siirretty mummulaan, jonne lähdinkin heti reissusta palattuani. Siellä vietin seuraavat 3 päivääkuluivat sängyn äärellä seuratessa kun oma, jo puhekykynsä menettänyt, äitini makaa voimattomana sängyssä, joutuen itse seuraamaan vierestä hänen hidasta rappeutumistaan kykenemättömänä tekemään asialle mitään, pystymättä vaihtamaan viimeisiä sanoja, vain voimattoman halauksen. Kaamosmasennus ei yhtään auttanut asiaa. Halusin pitää asian salassa, mutta tälläisessä tuppukylässä se ei onnistuisi, ja välillä tuntuikin, että kylällä tiedettiin asiasta jo ennen kuin itse tiesin mitään, vaikka samassa talossa olin tapahtumahetkellä. Kiusaaminen ainakin loppui ja asiasta pääsin ylitse ajallaan nettikaverien ja musiikin avulla. Ysiluokkakin loppui aikanaan ja olin vihdoin vapaa ja pääsin eroon kaikista vihaamistani henkilöistä, heidän lähtiessä muualle opiskelmaan.
Lukiossa luokka on niin täydellinen kuin toivoa sopii, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kuitenkin ilmapiiri on paljon mukavampi ja hyvästä seurasta ei ole pulaa.
Buglaux
 
Viestit: 3
Liittynyt: 10.04.2011 00:32

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Mewer » 10.04.2011 10:39

Buglaux kirjoitti:jos kokemuksiani voi enää kiusaamiseksi kutsua lukemani perusteella.

Kyllä voi, jos multa kysytään. Tässäkin näkee taas sen, ettei kiusaajat uskalla oikeasti tehdä juuri mitään. Porukalla ykkösluokkalaista vastaan=Vau kun on rohkeaa porukkaa! *awesome*
Mutta tosiaan, hyvä että pääsit eroon. Ja voin varmaan laittaa yhden jutun tänne nyt, kun viesti ei enää (toivottavasti) ole spämmiä, kun noin hieno tekstin pätkä tuossa ylhäällä.
Yläasteella kiusaamiseni jatkui, mutta oli vähentynyt n.2000 kertaa harvemmaksi. No sitten Pena, Pertti ja Hermanni (Nimet muutettu) tuli ruokalassa istumaan samaan pöytään kanssani ja "kiusaamaan" (Ei ollut sillain niin kiusaamista, mutta hirveän ärsyttävää. Yksikin sano "*Insert mun nimi here* Me tullaan tähän ku sää oot meiän kaveri!") Niin, sitten ku alkoi ärsyttää niin pahasti, että teki mieli alkaa lyödä, niin nousin ylös ja sanoi jotain sen kaltaista että: "Pitäkää turpanne kiinni tai ei hyvä heru." ja lähdin palauttamaan astioita.
No, sitten kun kävelin pois ruokalasta niin kuljin sen pöydän ohi ja satuin kuulemaan, kun ne jtn "Voi, kun pelottaa" juttuja puhu ja siitähän ärsyynnyin. SYlkäsin yhden päälle ja alkoi valittamaan, uhkasi kertoa reksille sun muuta, mutta koska se on pelkuriporukka, ei mitään tapahtunut, eikä tule tapahtumaan. (Sekavasti kerrotusta tapauksesta on varmaan 1,5kk kulunut. (Tämän tapauksen jälkeen ovat jättäneet rauhaan.))
"Lainaus, tuo älyn oiva vastike"
- Jari Tervo
Avatar
Mewer
 
Viestit: 1059
Liittynyt: 01.11.2010 17:34
(: Valitin tästä ensimmäisenä =)

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja Umbrespeon » 11.04.2011 19:51

Hennulin ja hänen aviomiehensä kunnioitus +100
Komppaan kaikkia 100%.
Ja muuten vaan minäkin olen 11 kohta 12.
Avan tehnyt hilippa.

Rip in rip
Avatar
Umbrespeon
 
Viestit: 724
Liittynyt: 10.11.2010 00:15
Paikkakunta: Kuåpiå
(: If you know what I mean.

Re: Kiusaaminen

ViestiKirjoittaja icewortex » 11.04.2011 21:11

Älkää sensuroiko tuota Hennulin viestiä, 12-v on jo lukenut sen! :D Nyt tuntuu että oma kiusaaminen on enää siinä 5/10 paikkeilla kaikessa pahuudessaan. :P

"Ulos sieltä, stalkkeri!" - Luminoso
"Do, or do not. There is no try." - Yoda
Avatar
icewortex
 
Viestit: 777
Liittynyt: 01.11.2010 09:31
(: Mhm.

EdellinenSeuraava

Paluu Muu Keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 55 vierailijaa

cron