35-vuotias kahden pojan äiti täällä. Törmäsin poksuihin ensimmäisen kerran joskus 2000-luvun alussa sijaistaessani mieheni työparia kolulaisten iltapäiväkerhossa. Toki olin taskumonstereista kuullut ennenkin, mutta iltapäiväkerhon lapsukaisten kätösissä näin poksukortteja ensi kertaa irl. MtG-pelaajana kiinnitin kyllä lähinnä huomiota korttien koreisiin holoefekteihin enkä niinkään otuksiin itseensä ;)
Vaan kuinkas sitten kävikään. Kun esikoinen oli kuusivuotias, yritin opettaa hänelle MtG:tä, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Korteissa on niin paljon englanninkielistä tekstiä ja pelisysteemi oli pienelle ihmiselle vähän monimutkainen. Siinä kohtaa Pokémonit muistuivat taas mieleen, ja Helsingin Fantasiapeleistä löytyikin varsinainen asiantuntija neuvomaan korttien hankinnassa. Kannoin kotiin kaksi Majestic Dawn -pakkaa, kirkkaankeltaisen pelialustan ja läjän kortinsuojuksia (niiden laatu oli noussut huimasti sitten omien MtG-päivieni), ja siitä se sitten lähti.
Pikkuveljen synnyttyä vuotta myöhemmin emme ole enää hirveästi ehtineet pelailemaan, ja vähätkin pelikerrat on käyty usein omilla säännöillämme pelin lyhentämiseksi. Siksi viralliset säännöt ovatkin lievästi sanottuna hakusessa tätä nykyä. Mutta kortteja karttuu edelleen, meillä kun on sellainen diili, että kerran kuussa ostan joko uuden pakan tai kolme buusteria esikoisen valinnan mukaan. Periaatteessa kortit ovat pojan, mutta minä kyllä olen se, joka huolehtii ne suojakuoriin ja lajittelee ne tyypin mukaan säilytyslaatikoihin. Ja kerää ne lattialta ja lajittelee uudelleen laatikoihin pikkuveljen suoritettua sabotaasi-iskun isoveljen huoneeseen. Onneksi kuopuskin on kasvanut sen verran, ettei enää työnnä kortteja suuhunsa vaan tyytyy levittelemään ne pitkin lattiaa. Sisarusrakkaus on nimittäin joskus ollut koetuksella, kun vasta buusterista löytynyt harvinainen holo on hetkeksi vaille silmälläpitoa jätettynä saanut perusteellisen kuola- ja nököhammaskäsittelyn.
Perheemme Pokémon-harrastus ei toki rajoitu kortteihin, vaan esikoisen kaapista löytyy myös valikoima DS-pelejä. Hän itse pelailee nykyään 3DS:llä ja on jalomielisesti luovuttanut DSi:nsä käyttööni, jotta voin pelata äitienpäivälahjaksi saamaani Pokémon Whitea. Esikoisella itsellään on tietysti Black, mikä mahdollistaa poksujen treidaamisen kätevästi edestakaisin. Pojalla kun ei esim. riitä oikein kärsivällisyyttä legendojen nappaamiseen, niin minä lainailen hänelle omiani silloin kun en tarvitse niitä; saa nähdä, joudunko lopulta nappaamaan Tornadusinkin hänen puolestaan että pääsemme kumpikin vuorollamme kokeilemaan Landorusin jallittamista.
Tälle foorumille löysin tieni, koska kuljetan DSi:tä mukana töissä ja pelailen sillä hiljaisina hetkinä. Asiakaspalveluammatissa kun ei oikein ole "oikeaa" tekemistä silloin, kun asiakkaitakaan ei ole. Pokémon on erinomainen peli tähän tarkoitukseen, koska siinä ei tule sellaisia kriittisiä "odota hetki, mun on pakko pelaa tää matsi loppuun tai mä häviän" -tilanteita odottamattomien asiakkaiden ilmestyessä. Niinpä peli oli auki työtasollani eräänäkin päivänä, kun eräs herrahenkilö tuli paikalle työasioissa, tunnisti heti pelini (olin kuvitellut, että se ei niin pistäisi silmään tiskin toiselta puolelta katsottuna ) ja kertoi Poromagian Pokémon-liigasta ja tästä foorumista. Liigaan asti emme ole vielä ehtineet, se kun osuu pahasti samalle päivälle kuin esikoisen maalivahtivalmennus, mutta foorumille päätin nyt kuitenkin kirjautua. Ja kyllä me vielä liigaankin joku kerta ilmaannumme, esikoinenkin suunnittelee jo täyttä päätä uutta pakkaa nimenomaan siihen tarkoitukseen.
Mitä omiin Pokémon-mieltymyksiini tulee, varsinaista yhtä lempipoksua en osaa nimetä. Pidän yleisesti sähköpokémoneista ja linnuista ja joitain suosikkejani ovat Jolteon, Togekiss, Pachirisu, Zebstrika ja Emolga. Myös Eevee on lähellä sydäntäni, samoin sen evoluutiot Espeon ja Umbreon, jotka muodostavat poikkeuksen yleiseen vastenmielisyyteeni psyykkisiä ja pimeyspoksuja kohtaan. Edellä listatuista otuksista voineekin jo päätellä, että olen mieltymyksissäni pitkälti hempeilylinjoilla ja tykkään söpöistä poksuista. Tätä taipumusta on esikoisen joskus vaikea ymmärtää, hänen arvostuksensa kun riippuu pitkälti siitä, kuinka kova joku poksu on taistelussa =D
MuoksisLisäänpä vielä sen verran, että nickini Isilmírë on peräisin J.R.R. Tolkienin fantasiamaailmasta. Poksuharrastukseni on tullut esikoispojan myötä ja on pitkälti riippuvainen hänen innostuksestaan, mutta Tolkien on minun oma juttuni, joka on jaksanut kiehtoa siitä asti kun 22 vuotta sitten luin ensimmäistä kertaa Tarun Sormusten Herrasta. "Kotifoorumini" onkin Konnun
Vihreä Lohikäärme.