Valituspalsta

Täällä voit keskustella muiden käyttäjien kanssa aiheista, jotka eivät sovi muille alueille.
Alueen säännöt
Käyttäjät voivat tehdä äänestyksiä vain tälle alueelle.

Mikäli haluat järjestää kilpailuja, muista lukea ohjeet kilpailujen järjestämiseen täältä!

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Timantti » 28.08.2011 19:52

(Kukaan tuskin jaksaa lukea tätä kokonaan, mutta ihansama. Piti mun jonnekkin avautua.)

No. Eilen oli kahden ystäväni yhteiset yökyläsynttärit. Mukana oli lähinnä luokkalaisia poikia sekä muita kavereita, plus yksi tyttö (joka on yksi parhaista ystävistäni). Päivä oli ihan semi hauska, oltiin kaverin mökillä. Illalla sitten pelattiin totuutta ja tehtävää. Jossain vaiheessa minuun iski se totuus, että herbaario, joka piti tehdä kesän aikana, pitäisi palauttaa maanantaina luokanvalvojalle. Nomutta sehän alkoi sitten minua hermostuttamaan ja iski kauhea angstikohtaus. Eikä asiaa auttanut se, että se tyttö laitettiin tanssimaan tehtävässä yhden kaverini kanssa. Siinä vaiheessa iski... En tiedä mikä. Mustasukkaisuus?
Yritin piristyä, mutta en jotenkin vain pystynyt. Moni tuli kysymään, että mikä minulla oli, kun olin niin hiljaa. Siinä vaiheessa huomasin, etten tosiaan edes tiennyt, mikä minulla oli. Ja sekös sai mieleni jostain syystä vieläkin alemmas. Turhautuminen alkoi jostain syystä tulla, ja olin melkein vihainen kaikella ja kaikille. Tuntui, ettei kukaan joko kuunnellut tai ettei ketään kiinnostanut kuunnella.
Sitten yhdeltätoista illalla se tyttö lähti, koska hänen ei annettu jäädä pidemmäksi aikaa hänen vanhempiensa toimesta. Matka parkkipaikalle ei tosiaan ollut pitkä, mutta ulkona oli jo melko pimeää + kaikki kannot ja juuret olivat oikein kivasti keskellä tietä, joten otin taskulampun ja lähdin saattamaan häntä. Siinä abaut puolessa matkassa hän kysyi, että miksi angstasin koko illan. Vastasin totuuden mukaisesti, etten tiedä. Hän mietti hetken, ja kysyi, että olenko mustasukkainen. Siinä vaiheessa vasta tajusin, että se tosiaan saattoi olla mahdollista. Se kuitenkin tuntui oudolta, koska olin tuntenut hänet hyvin jo pari vuotta, eikä ennen ollut ikinä tullut samanlaista angstikohtausta. Vastasin siihenkin, että en tiedä. En osaa tulkita muiden ilmeitä ja tunteita hyvin, mutta tyttö näytti... En osaa sanoa. Toisaalta pettyneeltä, toisaalta vihaiselta, toisaalta väsyneeltä. Tulimme valaistulle parkkipaikalle, ja oli vieläkin ihan ajatuksissani, niin älysin sen vasta, kun hän erikseen huomautti, ettei tarvitse enää saattamista. Pysähdyin ja tajusin sen olevan totta, sanoin moikka ja lähdin kävelemään takaisin päin.
Löppuyö sujui sitten hienosti leffaa katsoessa ja ulkona säätämisessä, ja tulihan siinä pari tuntia nukuttuakin. Kuitenkin ajatukset pyörivät koko ajan kirkkaana mielessäni. Aamu valkeni ja söimme aamupalaa ja katsoimme (ja dissasimme) lastenohjelmia telkkarista. Kahdeltatoista sitten lähdin pyöräilemään takaisin kotiin päin.
Kotona sitten muistin taas sen herbaarion. Kuvat olin ottanut jo aikoja sitten, ja ajattelin tulostaa ne, mutta eikös printteristä ollutkin muste loppu. Äiti lupasi käydä ostamassa lisää ja kävi samalla ostamassa ruokaa. Sain lopulta kuuden maissa kuvat ulos kamerasta, ja siinä sitten tulikin kiva kiire.
Omapa on vikani. Olisimpa tehnyt sen jo aikaisemmin kesällä.

Päivän saldo: Yksi parhaista ystävistäni angstaa mulle, enkä tosiaankaan osaa puhua ihmisille. Eikä herbaarioni ole vielä lähelläkään valmistumista.
Ja pahoittelen mahdollisesti pinnallisia aiheita, mutta tosiaan, pakko mun jonnekin oli purkaa ajatukseni.
Angst.
[15:30] <X-Pertti> Linux on niin surkee, ettei se tue edes viiruksia
Spoiler:
Black FC: 2065 3314 7808 (Paum)
Soul Silver FC: 2408 2255 0057 (Fred)
3DS FC: 5069-4361-4421
Wi-Fi -vaihtola
Lé Turinat (käy katsomassa!)
Avatar
Timantti
 
Viestit: 544
Liittynyt: 01.11.2010 10:19
Paikkakunta: Espoo
(: Hävisit pelin

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Umbrespeon » 28.08.2011 22:17

Ymmärrän sinua. Minulle kävi sama juttu. Mutta tästä asiasta en sen enempää puhu, aihe on raskas minulle.
Avan tehnyt hilippa.

Rip in rip
Avatar
Umbrespeon
 
Viestit: 724
Liittynyt: 10.11.2010 00:15
Paikkakunta: Kuåpiå
(: If you know what I mean.

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja victini98 » 30.08.2011 07:29

*****, mun pikkuveli rikko mun DSsän ja mutsi ei pakota sitä ostaa uutta...
Sori jos kirjotan jtn tyhmää...
Mun tarina luku 2:

White friend code: 2322 8485 9547
mun wi-fi vaihtola:
Avatar
victini98
 
Viestit: 283
Liittynyt: 28.04.2011 22:26
Paikkakunta: sieni
(: ES pärisee, jonnet tärisee (;

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja miquel257 » 30.08.2011 07:33

Meil o 10.9, koulupäivä jolloin ois myös turnaus ja ope sano et sen voi anoo vapaaks vaa hyvällä syyllä, jotenki tuntuu et se ei hyväksy hyväks syyks turnaust :/
:3
Avatar
miquel257
 
Viestit: 747
Liittynyt: 21.01.2011 23:09
(: Hallooo :)

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja TheAllu » 30.08.2011 17:20

Oon kipee ja ei oo tosiaankaan kivaa kun päätä särkee ihan ************ ja kurkku on ihan pöö kipee.
Vaihtola
3DS Friend Code: 4682 - 8650 - 9976
Avatar
TheAllu
 
Viestit: 437
Liittynyt: 01.11.2010 15:38
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Heiccu » 30.08.2011 17:43

Miten mie koko ajan olin siinä uskossa, että orientoivan harjoittelun info olisi vasta huomenna eikä tänään joten tuli se sitten ikävästi missattua. Nyt olen ihan pihalla kaikesta aiheeseen liittyvästä kuten aikatauluista, missä pitää olla ja milloin jne. ja nyt ahdistaa asian ajatteleminenkin ihan hirveästi. Lähetin joskus pari tuntia sitten opettajalle meiliä, mutta tämmöisten vastausten odotteleminen on kyllä hyvin turhauttavaa ja ahdistavaa. Paniikki
Avatar
Heiccu
 
Viestit: 126
Liittynyt: 12.12.2010 15:47
Paikkakunta: Aurinkokunta

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Flaere » 30.08.2011 19:14

Heiccu kirjoitti:Miten mie koko ajan olin siinä uskossa, että orientoivan harjoittelun info olisi vasta huomenna eikä tänään joten tuli se sitten ikävästi missattua. Nyt olen ihan pihalla kaikesta aiheeseen liittyvästä kuten aikatauluista, missä pitää olla ja milloin jne. ja nyt ahdistaa asian ajatteleminenkin ihan hirveästi. Lähetin joskus pari tuntia sitten opettajalle meiliä, mutta tämmöisten vastausten odotteleminen on kyllä hyvin turhauttavaa ja ahdistavaa. Paniikki


Jos olet joensuulainen, laita yksäriä, niin voin kertoa mitä käytiin. :) Jos et, niin hassusti sattui täälläkin orientoivan info tälle päivälle. :P
Avatar
Flaere
 
Viestit: 35
Liittynyt: 22.11.2010 20:31

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Heiccu » 31.08.2011 11:26

Flaere kirjoitti:
Heiccu kirjoitti:Miten mie koko ajan olin siinä uskossa, että orientoivan harjoittelun info olisi vasta huomenna eikä tänään joten tuli se sitten ikävästi missattua. Nyt olen ihan pihalla kaikesta aiheeseen liittyvästä kuten aikatauluista, missä pitää olla ja milloin jne. ja nyt ahdistaa asian ajatteleminenkin ihan hirveästi. Lähetin joskus pari tuntia sitten opettajalle meiliä, mutta tämmöisten vastausten odotteleminen on kyllä hyvin turhauttavaa ja ahdistavaa. Paniikki


Jos olet joensuulainen, laita yksäriä, niin voin kertoa mitä käytiin. :) Jos et, niin hassusti sattui täälläkin orientoivan info tälle päivälle. :P

Kyllä Joensuun seudulta olen (: Ehdin onneksi saada jo tällä hetkellä välttämättömimmät tiedot kaveriltani, mutta kiitos kuitenkin avunannosta
Avatar
Heiccu
 
Viestit: 126
Liittynyt: 12.12.2010 15:47
Paikkakunta: Aurinkokunta

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Wemps » 31.08.2011 17:11

Rakas pappani nukkui tänään pois. Kiitos hänelle kaikesta ja hyvää matkaa sinne minne hän sitten meneekään.
"Jos ei tiedä mitä eläytyminen tarkoittaa niin pitää ainakin väännellä naamaansa ja huitoa käsiä niin tulee hiukan taiteellista vaikutelmaa" - Rölli
Avatar
Wemps
 
Viestit: 679
Liittynyt: 01.11.2010 01:02
(: Kohti uusia tuulia.

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Bloodbane » 01.09.2011 19:05

Foorumi tai Nettini sanoi sopimuksen irti noin kahdeksikymmeneksi minuutiksi. Pahoillani sukulaisesi kuolemasta.
Avatar
Bloodbane
 
Viestit: 885
Liittynyt: 01.11.2010 08:04

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja NekoHennuli » 01.09.2011 19:18

180 puhelua päivän aikana kolmelle ihmiselle on aivan liikaa! X.x
En käsitä miten ns. legendaarinen entinen kolleega on saanut saman verran päivässä yksin!!
Meow!
Avatar
NekoHennuli
 
Viestit: 283
Liittynyt: 22.03.2011 19:55
Paikkakunta: Ljusdal

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Jontukka » 02.09.2011 14:21

Nyt en voi muuta kuin kiroilla.....
Unohdin eilen näköjään kaikki avaimet kannelmäen Prisman kärryihin.. koti- ja kellarin avaimet siinä samassa nipussa.
"With great power comes great responsibility" - Uncle Ben (spiderman)

Image
Friend code: 5370-1499-8457
Avatar
Jontukka
 
Viestit: 539
Liittynyt: 01.11.2010 01:17
Paikkakunta: ISS avaruusasema
(: Somebody stop ME!

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Umbrespeon » 02.09.2011 18:58

Valitan nyt sitä, että NekoHennuli vaihtoi avatarinsa. Se vanha oli niin ihana! Et viitsisi lähettää sitä yksärillä?
Avan tehnyt hilippa.

Rip in rip
Avatar
Umbrespeon
 
Viestit: 724
Liittynyt: 10.11.2010 00:15
Paikkakunta: Kuåpiå
(: If you know what I mean.

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Riolucario » 02.09.2011 19:25

Umbrespeon kirjoitti:Valitan nyt sitä, että NekoHennuli vaihtoi avatarinsa. Se vanha oli niin ihana! Et viitsisi lähettää sitä yksärillä?

Jep. Se vanha tosiaan oli hienompi. Minä taas voisin valittaa sitä, että tänään satoi, joten en voinut mennä Korkeasaareen.
Avatar
Riolucario
 
Viestit: 855
Liittynyt: 01.11.2010 03:02
Paikkakunta: 127.0.0.1
(: U mad? :) Tiedän että olet. :3

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja X-Pertti » 02.09.2011 20:28

Täälläkin satoi, ja minä kastuin pahasti, ja sen lisäksi, Zelda II:n Ironknucklet, tai mitkä ikinä ne rautaiset miekkailijat ovatkaan, ovat ärsyttäviä. Kuolen niille koko ajan :(
Avatar
X-Pertti
 
Viestit: 692
Liittynyt: 29.11.2010 23:00
(: :(

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Flyffel » 02.09.2011 20:39

Minusta tämä on paljon hienompi, en tykännyt edellisestä

Tuli taas turha 355€ lasku! Joo minullahan sitä rahaa riittää! >__>
Edit: En halua kajota yksityiskohtiin, mutta palstaa aktiivisesti seuranneet voivat varmasti arvata, mistä on kyse. Joo ei puhuta siitä sen enempää, ok?
Viimeksi muokannut Flyffel päivämäärä 02.09.2011 22:23, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Flyffel
 
Viestit: 4298
Liittynyt: 31.08.2010 23:41

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Umbrespeon » 02.09.2011 22:19

Miten niin turha??
Avan tehnyt hilippa.

Rip in rip
Avatar
Umbrespeon
 
Viestit: 724
Liittynyt: 10.11.2010 00:15
Paikkakunta: Kuåpiå
(: If you know what I mean.

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Bloodbane » 03.09.2011 11:36

Pitkällisten keskustelujen jälkeen käy ilmi etten pääse Wolrdseihin mitenkään tänä turnauskautena. Hienoa. Enkä tiedä vieläkään mitä pakkaa pelaisin tänä vuonna. Reshiboar, ZPS, Stage 1, Tyris, eieieieieieiei, kaikki menee pieleen. Nyt kun mikään ei saisi mennä, koska siirryn Mastereihin.
Avatar
Bloodbane
 
Viestit: 885
Liittynyt: 01.11.2010 08:04

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Pokenikke » 03.09.2011 17:55

Typosit tauti sanan tohon väliin. Ja anygays. itteä ottaa vaan kaikki päähän.
"Älä maksa vedestä, pelaa Pokémonia."

"tosi hyvä sanoo tyhmäks, kun oon nuorempi. hommaa muija" Justice scopez 15.9.11
Avatar
Pokenikke
 
Viestit: 600
Liittynyt: 27.11.2010 11:39
Paikkakunta: Kokkola

Re: Valituspalsta

ViestiKirjoittaja Mewstor » 04.09.2011 20:30

Valitan sitä, että minua alkaa nyt todella ärsyttää huono nimi/henkilömuistini. Nolasin itseni Traconissa kahdesti kun en tunnistanut henkilöä joka tulisi tunnistaa heti sillä sekunnilla kun tämän näkee. Naama on tuttu, mutta en kuollaksenikaan tiedä ketä on kyseessä ennen kuin parin kymmenen sekunnin pohdinnan jälkeen. Sitten joutuu pyytelemään anteeksi idioottimaisuuttaan. Hävettää...

Tämä on yksi niistä syistä minkä vuoksi en pidä isoista tapahtumista. Conit ovat hemmetin kivoja, mutta tunnelma latistuu heti kun nolaan itseni tavatessani muita ihmisiä. Älkää siis ihmetelkö jos tulen jossain teitä vastaan enkä sano mitään tai puhutellessa näytän olevan ihan pihalla. Luultavasti tunnistan teidät ihan hyvin, mutta en muista nimeä tai yhteyttä välittömästi. Olen täysin retardi kun on kyse sosiaalisista tilanteista.
Mewstor myy kortteja ja tavaraa!!!
Mewstorin vaihtolista
White2 FC: 0047 0767 8511
Kiitos Hilippa ihanasta avatarista!
Avatar
Mewstor
DaMewFreak Admin
 
Viestit: 2212
Liittynyt: 31.08.2010 20:36
Paikkakunta: Turku

EdellinenSeuraava

Paluu Muu Keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 52 vierailijaa

cron