Kirjoittaja Inku » 20.11.2010 12:20
Kaikkia lempibändejäni en kyllä ala listaamaan, koska niitä on PALJON. Eniten minuun taitaa kolahtaa kuitenkin melodinen metalli, industrial, doom, ja no, melkein kaikenlainen metalli paitsi kissanrääkkäysblackmetal. Tosin sellaisesta blackista pidän, jossa laulu on tunnistettavaa ja itse musiikissa jonkinlainen melodia. Mainittakoon siitä hyvästä BM:stä esimerkkeinä ainakin Emperor, Horna, Satanic Warmaster, Deathspell Omega, Enochian Crescent ja Vitsaus.
Parasta korvanruokaa on musiikki jossa on paljon syntikkaa, laulu osittain murinaa mutta mukana välillä puhdasta laulua, ehkä myös jotain muita ääniefektejä. Näiltä osin kärjessä tällä hetkellä Turmion Kätilöt, Deathstars, Ajattara, Shade Empire, Winterburst ja Wolfchant. Tykkäilen kovasti myös gothic-tyylisestä metallista ja etenkin jos mukana on naislaulaja, esim. Tristania ja Sirenia. Puhdas naisääni tuo vahvan kontrastin miesten matalalle murinalle ja itse musiikki on yhtaikaa sekä raskasta että herkkää. Semmoinen on aika OM NOM NOM.
Doom-metallin puolelta tykkään aika harvasta bändistä, mutta niistä sitten sitäkin enemmän. Suosikkeja ovat mm. Swallow the Sun, Shape of Despair ja Tyranny. Kuulen usein että tämä genre on masentavaa, mutta, noh... Ei se minusta ole. Siinä on tunnetta mutta ei masentavaa. ^.^' Minun korvaani se on enemmänkin vaikuttavaa ja tuo jostain syystä mieleeni jonkin sellaisen karun ja kuolleen tuntuisen maailman, mutta jossa on kuitenkin elämää joka kieltäytyy antamasta periksi. Minulle siis enemmänkin mielialaa nostattavaa musiikkia, enkä käsitä miten doom voi joidenkin mielestä olla masentavaa, mutta kai se kauneus on kuulijan korvassa. ; D Tyrannyn lyriikat tosin ovat sen päiväistä murinaa ettei niistä saa juuri mitään selvää (olen kyllä lukenut niitä mutta kuitenkin), mutta se melodia vain jotenkin osuu suoraan ytimeen, ettei lyriikoiden "menetys" haittaa.
Hyviä doom-bändejä saisi puolestani olla enemmänkin.
Kovasti tykkäilen myös bändeistä jotka panostavat enemmän itse musiikkiin kuin lauluun ja suuri osa tai jotkut kappaleet ovat pelkkää musiikkia, esim. Apocalyptica, Bal-Sagoth ja Nox Arcana. Yleensä kuuntelen tällaista enemmän sellaisissa tilanteissa jolloin pitää keskittyä enemmän johonkin tekemiseen, vaikka lukemiseen. Minulla kun on joskus ongelmana mennä sekaisin kun pitäisi yhtaikaa kuunnella sekä musiikin sanoja että lukea. Tosin silloin ei haittaa, jos laulettua kieltä ei ymmärrä tai sanoista ei vain saa hyvin selvää.
Industrialin/electron/trancen/semmosten viehätys on juurikin äänten, sekä musiikin että laulajan, muokkaamisessa. Eniten pidän sellaisesta missä molemmat on saatu kuulostamaan niin demonisilta, ahdistavilta ja psykoottisilta, mutta jotka kuitenkin tempaisevat mukaansa ja on pakko kuunnella loppuun asti. Lemppareita ehdottomasti Suicide Commando, Hocico, Wumpscut ja Psyclon Nine. Tällainen musiikki auttaa itselläni varmaan parhaiten silloin kun joku ärsyttää, mutta kuuntelen kyllä muutenkin. Tuskallisen kuuloisesta laulusta huolimatta melodia on ainakin minun korvaani jopa kaunista.
Kevyemmän elektronisen puolelta on kyllä pakko mainita tämänhetkinen (ja varmaan jäädäkseen tullut) suuri rakkauteni Imphenzia. Aivan käsittämätön tyyppi joka noita tekee. Vastaan ei ole tullut vielä ainuttakaan tylsää tai huonoa kappaletta. Varsinkin Imphenzian biisi nimeltä Legacy on jotain aivan uskomatonta. Tulee (positiiviset) kylmät väreet kun sitä kuuntelee. Pitää vaan koittaa olla kuuntelematta sitä puhki. :'D
Power ja folk -metalli on myös mieleen, ylivoimaisina suosikkeina varmaankin Rhapsody, Sonata Arctica, Stratovarius, Finntroll, Baranduin, Brymir ja Battlelore. Vaikka itse kappaleissa ei laulettaisikaan lohikäärmeistä tai susista, niin jotenkin iskostunut niin mieleen nuo kaksi asiaa (johtuneeko bändien mainonnasta vai mistä, dunno) että aina kun kuuleekin poweria, niin heti tulee se lohikäärme tai susi mieleen. Ja tällaista soimaan silloin kun tekee mieli metallia mutta jotain kevyempää. Folkit taas ovat varmaan niitä parhaimpia mielialan nostajia. Jotenkin vain lauluilla muinaisista kansoista, vaeltamisesta, esi-isistä, luonnosta jne. on rauhoittava vaikutus.
Kaikkien vihaama "emoteiniangstibändi" Linkin Park kuuluu silti suosikkien listaan. Eka biisi mitä yhtyeeltä kuulin, oli By Myself ja laulu oli selvää (toisin kuin useimmissa kuuntelemissani bändeissä) joten jäin kuuntelemaan sitä, ja meinasi melkein itku päästä kun oli niin riipivää. Hieman jo tätä sivuten, rapin puolelta en pidä juuri mistään, johtuen siitä usein vallitsevasta "joujoujou" -tyylistä, monotonisesta "laulusta" ja melodian puutteesta. Harvat rap-artistit/bändit joista tykkäilen ovat Vanilla Ice, MC Hammer, Coolio ja Tupac. Niissä on oikeasti laulua, musiikkia ja sanomaa.
J-popin puolelta iskee eniten sen tyyppinen musiikki mihin animessa törmää. Yleensä olenkin tutustunut artisteihin ja bändeihin siten, että ensin on jossain animessa tullut jokin nätti biisi vastaan ja sitten on pitänyt saada selville, kuka sen on tehnyt. Yleensä sellainen iloisen kuuloinen kama vetää puoleensa, esim. Kotoko, Horie Yui, Ayumi Hamasaki ja M.O.V.E. Toisaalta dramaattisesta tykkäilen myös, joten mainittakoon Kajiura Yuki, tosin tässä ainoa "huono" puoli se, että kappaleet ovat niin hienoja, että pitää varoa kuuntelemasta niitä liikaa ja siten kyllästymästä.
Klassisesta en ihan niin kiinnostunut ole kuin muusta musiikista. Saattaa ehkä johtua siitä etten ole siihen sen kummemmin tutustunut kuin satunnaisesti jossain koulun musiikkitunneilla ja juhlissa, joissa esitettiin varmaan niitä tylsimmän pään kappaleita. Mutta poikkeuksena ehdottomasti Adiemus, jolla on varmaan kauneimmat biisit ikinä. Jos on harvinaisen surkea olo niin tämä auttaa nostamaan mielialaa lähes aina. Tosin sitten aina joskus löytyy jotain yksittäisiä suosikkeja säveltäjiltä joiden muusta tuotannosta ei pahemmin välitä, esim. Franz Schubertin Der Erlkönig. On se vaan hieno biisi ja tarina. Lopussa tulee aina kylmät väreet.
Sitten on tietysti ilman muuta pelimusiikit ja varsinkin Okamin soundtrack! Siinä on niin kaunista musiikkia että tulee melkein parku joka biisissä jos oikein tunteella alkaa kuuntelemaan. Ikinä varmaan kuullut missään musiikkia josta erilaiset tunnelmat välittyvät niin hyvin kuin tässä. Nyt on niin pahuksen kova juttu kyllä että voisin mainita lempibiisejä ihan jopa: Kamui of the Northern Lands, Sei-an City, Ryoshima Coast ja Rising Sun. AAAA.
(Jaksaakohan kukaan edes lukea..? Musiikki nyt vaan on niitä aiheita joista kirjoittaessa tekstistä venyy aina pieni Raamattu...)