SM 2012: Stay Awhile and Listen

Alueella tiedotetaan tulevista turnauksista ja keskustellaan jo käydyistä turnauksista mm. turnausraporttien muodossa.

Valvojat: R0xu, Play! Pokémon -järjestäjät

SM 2012: Stay Awhile and Listen

ViestiKirjoittaja dAcktor » 29.05.2012 15:33

SM-kisat 2012

Tampereen lyseon lukio
26.5.2012


Pokemon kausi on saavuttanut kansallisella tasolla viimeisen turnauksen ja jaossa on jälleen Suomen parhaan pöyd... pokémon pelaajan titteli, jonka vie kuitenkin eräs E. Juntunen. Valmistautuminen tämän vuoden kisoihin poikkesi viime kauden vastaavasta. Vuosi sitten varmistelin rating pisteitteni riittävyyden MM-kisakutsuun ja pelasin yhden pelin. Tänä vuonna en erityisemmin valmistautunut turnaukseen ellei Diablo 3:n pelaamista laskea valmistautumiseksi. =P Pakkavalintani tein viikko ennen kisoja tyyliin "tää on tarpeeksi aivoton pakka" ja päädyin Zorroon. Yhden Durant kokemuksen jälkeen totesin, että tuota en pelaa, koska sillä ei tarvitse tehdä muuta kuin kääntää vuorokortti pelipöytään pelattavaksi. Tiesin, että Zorro on vähän Zorro eli ei tuo ketään oikeasti ohkota ja lähtee itse yhdestä, mutten jaksanut itkeä Ex korttien perään, kun kaudella on ollut aktiivisempia pottuja liikenteessä. Suotakoon heille sitten paremmat pahvit kisoihin.

Perjantaina totesin koulussa, että seuraavana päivänä on SM-kisat ja mulla ei ole oikeastaan mitään tietoa monelta ne alkavat, olenko niihin oikeasti ilmoittautunut ja mihin aikaan pitäisi herätä. Tiesin ainoastaan, että pahvilappuillaan Tampereella. Noh onneksi tajusin tarkistaa alkamisajan ja katsoa VR:n sivuilta tarpeeksi aikaisin junayhteydet. VR pistää nettikaupan kiinni klo 23 jälkeen vedoten teknisiin huoltoihin, vaikka maailmassa on MMORPG pelejä, joissa on enemmän käyttäjiä ja vähemmän teknistä huoltamista. Kukin yritys tavallaan... Lopputulos on jotakuinkin samaa luokkaa kuin Heron raportissa. Itkin aikaista herätystä ja armoa, että selviäisin hengissä jälleen yhdestä pokémon turnauksesta.

Lauantai aamuna jaksoin kuin jaksoin nousta aikaisin siitäkin huolimatta, että yläkerran naapurini valvoitti mua klo 2:30 asti. Lähdin ajoissa liikenteeseen ja Pasilassa lippuautomaatin kimppuun ja junaan. Junassa törmäsin K-Lauriin ja SP:hen, päätin ignorettaa heidät, kun halusin vain nukkua - napit korville, Rurutiaa soimaan ja untenmaille.

Tampereella sitten IP tuli liittyi seuraan väsyneeseen ja matkan varrella joukkiomme liittyi / liitettiin Kumiksen jne seurueeseen, joilla oli mennyt edeltävä yö prosenttipitoisten juomien parissa. Noh, kaipa noinkin voi valmistautua SM-kisoihin. xD Tampere vaikuttaa jotenkin kivalta paikalta, kun joka kerta turnaus pidetään eri koulun liikuntasalissa. Voi ainakin sen perusteella valita mihin kouluun ei nyt ainakaan omia mahdollisia pikku palleroita. xD Tampereen lyseon lukiossa ensimmäisenä hyppäsi silmille vaihto-opiskelijoiden joku mainos englanniksi, jossa oli typo. Vapaa suomennos on jotakuinkin "olisin halunnut viettää yhden vuoden enemmän vaihdossa". Jos se lisävuosi olisi poistanut tuollaisen typon, niin kannatan.

Etsin Tonun käsiini, otan pakan ja menen kirjoittamaan decklistiä. Jonkun yhden kortin vaihdoin tein, mutta sillä ei ollut oikeastaan mitään väliä turnauksen kulun kannalta eikä olisi ollut sen toisenkään kortin vaihdolla mitä ajattelin. Decklistin kirjoittaminen oli yllättävän hankalaa, kun kukaan ei tuntunut tietävän mistä sarjasta pokémonit olivat. Kuulin kaikkea "toi on se uusin sarja"; "se on DX:stä"; "DEX"; "kirjoita varmuuden vuoksi sarjan nimi - Next Destinies". Parasta oli se, että koko sarjan nimi ei ollut tuo - hyvä AssMasterit. Lopulta kyselin Aonolta ja hän heitti jotain ja koen pystyväni luottamaan Aonon sanaan ilman, että ensimmäisenä tulee mieleen ironinen heitto. Ainakaan mua ei discattu turnauksesta, joten ehkä jotain meni oikein. xP

Deck Check oli myös aika hauska, kun Kumis ja JK laskevat hilusiaan, että saavat osallistumismaksun maksettua. Kaipa noi sankarit saivat rahansa kasaan, kun pääsivät pelaamaan. Pääsin Mewstorin luokse ja ensimmäinen kommentti oli "tiedätkö paljonko toi sun deckbox maksaa?". Viime vuoden Ebay tiedon perusteella oli n. 100 dollaria eli enemmän kuin koko laatikon sisältö. xD Käytännössä ihan sama varastetaanko mun pakka vai ei, kunhan deckbox säilyy... xD Mutta joo, pakka meni läpi ja jouduin maksamaan 5e, kun FB vastaus Isä Kettuselle ei ollut tarpeeksi virallinen ennakkoilmoittautuminen. Tekosyynä oli kai se, että Isä Kettunen pahoitti mielensä, kun en tullut tuomariksi. =P

Perusstallaamista kisojen alkamiseen asti ja alkoi perinteisesti vähän myöhässä. En jaksa uskoa, että kukaan oikeasti luulee turnausten alkavan ajallaan. Käyn katsomassa pairingsit ja sain Kumiksen vastaan. Toteamuksestani sain Malkilta ensimmäisen varoituksen. Pari varoitusta jäljellä ja lennän pihalle turnauksesta. Istutaan pöytään ja kuunnellaan sääntöjä ja muistutuksia käytöstavoista ja sanavaraston rajoittamisesta. Kiellettyjen sanojen käytöstä saisi ensin huomautuksen, jonka jälkeen game lose ja lopulta ulos turnauksesta.

Ai niin, Hero Pikachu / Raichu pelastusliiveissä... Ehdotin jossain välissä, että liiviä olisi täytetty sitä mukaa, kun Hero vie pelejä. Finaalista olisi saanut paljon yleisöystävällisempi laji. =P

1. kierros
Petri "Kumis" Tommila aka Tommi Petrilä [Kumis.dec]


Kumis toteaa, että ei ole voittanut mua kertaakaan SM-kisoissa. Joo ei se mitään, kiroukset on tehty rikottavaksi. Olihan mullakin monen vuoden putki, jolloin Hero on viennyt mua kuin pässiä teurastamolle, kunnes joku ihana vuosi osat vaihtuivat ainakin kertaalleen. =P Kumis kusetti jotain ihme kortteja ja olin vähän "wtf", mutta pelasin kuitenkin. Lopussa piti kai kusettaa N:llä Kumis yhteen korttiin, joka ei saanut olla enu. Vastaavisti mun piti nostaa kolmesta kortista enu. Tuo kombo itsessään ei olisi itsessään riittänyt, mutta olisi ollut parempi tn. voittaa. Lopulta leikkasin Kumppelille DCE:n ja itse en nostanut enua. Eli se siitä - PP.

0-1

2. kierros
Lassi "Pandem" Uosukainen [Muurahaiset w/ kivimörkö]


Ei itku, sain internet trollin vastaan... :/ Pandem aloittaa Terrakionilla ja mulla oli muistaakseni pikku Zorro -alku. Vähän alkoi jännittää toi kivimörkö, kunnes Pandem latetaa kusiaisia penkille. Okei, noh tää vaikuttaa vähän kivemmalta. Muurahaiset söivät mun pakkaa samalla, kun banhammerit veivät enuja. Pari vuoroa pidempään olisi pitänyt kestää, jotta olisin saanut kuusi muurahaista tiputettua. Ei tällä kertaa...

0-2

Tää turnaus oli sitten tässä. Lopuilla peleillä ei ole mitään väliä, kun resist eivät riitä. Nyt voi turhat fägäröinnit jättää seuraavaan turnaukseen ja keskittyä hauskanpitoon, kunhan ei ylitä kriittistä hauskanpidon massaa, mistä saa varoituksen. =P

Kävin Poromagian pisteessä katsomassa meiningiä, kun näin pokémon liidereitä penkomassa promolaatikkoa. Itkin tuossa oman aikani haalarimerkkejä, kunnes Rairai luovutti ja antoi muutaman merkin. Sain sitten Tyynikseltä vielä muutaman lisää, joita voin jaella niitä haluaville.

3. kierros
Matias "Water" Ingman [Zorro]


Ei itku... Taas joku ihminen, jonka tunnen. Miksen mä saa random ihmisiä vastaan. =P Water halusi nopean pelin, jotta ehtisi syömään. Yritin lahjoa Wateria haalarimerkillä, muttei mennyt läpi. xD Tuli heti hyvään käyttöön nämä merkit. =P No joo, aloituspokémonit ja mene... Mirror peli, jonka aloitan Sneaselilla. Raavin Waterin Sneaseliä, kun ei näkynyt mulla pikku Zorroa ja enkä halunnut käyttää mun Juniperia T1. Tää Juniper pahvi oli sen verran kiero, että se paljastui N:ksi siinä T5 paikkeilla. Water saa ekana ison Zorron eteen. Ainoa tapa pysyä mukana on Catcheröidä pikku Zorro eteen ja setuppaa omaa peliä. Peli päättyy kuitenkin siihen, kumpi saa ekana toiselta Zorron pois. Muutaman vuoron pelaamisen jälkeen pääsin ekana lyömään Waterin Zorroa ja prizeja vaihdeltiin... Vähän kuin pelaisi Typpis mirroria...

1-2

Katsoin kelloa ja totesin, ettei tässä ehdi enää kauppaan hakemaan ruokaa. Ehkä mä ehdin syömään aamupalan myöhemminkin. Ei tässä mikään kiire ole. Juttelin nurkkauksessa ihmisten kanssa turnauksen tuloksista ja en edes muista mistä muusta. Ainakin Herolla oli lopussa kovasti asiaa Kumiksen pakasta... xD

4. kierros
Minttu Kivi [Iilimato / Zekrom]


Mielenkiintoista... Ensimmäinen random. En tunnistanut nimeä ja osoittautui uudeksi ihmiseksi. Ei mennyt samalla tavalla kuin Tukholmassa, kun random nimi paljastui Jaxiksi. =P Peliä, jutustelua ja armotonta tappelua. Katselen Zekromia ja iilimatoja. Ehkä tästä tulee jotain ehkä ei. Olisi pitänyt viedä ensin ne iilimadot pois eikä lähteä tekemään mitään hölmöä. Ei se mitään tiputtelin Zekrom kavereita ja kai siellä Raikoukin näkyi. Ei tässä kai hirveästi mitään kummallista tapahtunut...

2-2

5. kierros
Antti Kivikero [vesilohari]


Valitsin väärän puolen pöydästä ja olin "ei itku", nyt nopea peli. Aloitan, dark claw ja special dark kiinni Sneaselille ja raavitaan. Vesilohari outragesi Sneaselin pois. Pakollinen T1 häviö.

2-3

Ei tarvinnut istua tuolla pidempään. Pyörin jonkin aikaa pelipöytien läheisyydessä miettien missä vaiheessa tuomarit pyytävät siirtymään kauemmaksi. Ei kukaan tullut sanomaan, joten piti itse muistuttaa Isä Kettusta asiasta. =P Olen kuulemma niin hieno mies, että mun varoitustili nollattiin kanssa... xP

Ihmiset tulivat kyselemään, että kai mä vedän sitten 3-3 tuloksen... Tottakai, kun eihän tässä olisi muuten mitään iloa. Juttelin aikani Welmun kanssa, että nyt meidän pitää pelata keskenämme. Ainoa paha puoli on se, että kummatkin pelaa samaa rotua.. Peliä pitäisi uudistaa sen verran, että voisi käyttää Yu-Gi-Oh kortteja tjv. =P Kone arpoi mulle muun kuin meidän Starcraft naksuttelukuninkaamme... :/

6. kierros
Ida Salonen [Muurahaiset]


Toinen random pelaaja... Ennen pelin alkua ihmisillä oli hirveästi uhittelua "voisin olla 5-0 tilanteessa, jos olisin nostanut jotain". Toinen kaveri heitti "voisin olla 0-5, mutten vaan ole". Totesin "voisin olla kotona pelaamassa Diabloa". =P Pelistä ei ole hirveästi sanottavaa... Zorrot veivät muurahaisia tarpeeksi nopeasti...

3-3

Juuri sellainen tulos, mitä lähdin lopulta hakemaan. =P Katsoin Welmun pelaamista vieressä, kun siltä vietiin aktiivinen pokémon lepoon ja halusi neuvoa. Sanoin, että miss klikkaa sun iilimatosi tohon eteen. =P

Kärkisijat vielä tappelematta. Itse pyöriskelin edes takaisin yksikköympyrää... Itkin Torchic-lappujen perään ja kävin lopulta kiloboxien luota hankkimassa random-lappuja. Lopulta päädyin keskustelemaan joidenkin pottuorjien kanssa kommuunista. Dragi heitteli hävyttömyyksiä lähes joka kohtaan... Eiköhän siitä ole tulossa Standup-koomikko jossain vaiheessa.

Turnauspaikan siivousta ja ulos. Muistin, että Rairai lupasi mulle pokémon-julisteen. Pistin Aonon soittamaan, kun itse en uskalla puhua puhelimessa. Vielä pitäisi keksiä joku kiva paikka mihin pistää juliste kiinni. =P Lähdin sitten ihmisten mukana johonkin Siipimestaan. Siivet ja ranskalaiset olivat ok, mutta se kastike oli todella pahaa. Klo 20:30 aikoihin aamupala, niin ei pystynyt hirveästi valittamaan. xD Rushasin Matiuksen kanssa asemalle, kun muut jäivät odottamaan ihmisiä, jotta voisivat muodostaa uuden jonon lippuautomaattiin. Junassa datistelin vähän aikaa ja sain muutaman Torchic-lapun lisää. Facepalmattiin Juustoa, kun se ei hakenut mihinkään yliopistoon opiskelemaan matikkaa vaikka olisi saanut opiskelupaikan haluamastaan yliopistosta matikan linjalle.

Ihmisiä poistui omilla asemillaan pois. Yritin nukkua edes jonkin aikaa... Samppa123 piti meteliä ja kyllähän tuore Suomen mestari voi vähän pullistella. Hyppäsin Pasilasta ulos ja vanhempi rouva kyseli, että mistä me oikein keskustellaan. Tähän Samppa123 vastaa ujostellen "korttipelistä". Vastasin suoraan, että puhuttiin pokémonista. Tuli mieleen Turun sataman check-in, jossa joku oli sanonut lippuvirkailijalle "harrastustoimintaa"... xD

Kotia, koneet päälle ja Diabloa. =P Väsymys ajoi mut aika nopeasti untenmaille.

Tässä välissä on varmaan hyvä kiittää ihmisiä kaudesta, vaikka mä en ollut kuin parissa turnauksessa mukana. Ehkä tässä voisi pitkittää kautta ja lähteä Havaijille syömään Mäkkärin spämmihampparia ja siinä sivussa heitellä noppia.
Kuva
dAcktor
 
Viestit: 33
Liittynyt: 31.10.2010 16:48
Paikkakunta: [insert]-avaruus

Re: SM 2012: Stay Awhile and Listen

ViestiKirjoittaja Registeel » 29.05.2012 15:53

Minkälainen deckbox sulla oikein on? :p
Registeel
 
Viestit: 705
Liittynyt: 01.11.2010 18:34
Paikkakunta: Lieto

Re: SM 2012: Stay Awhile and Listen

ViestiKirjoittaja Tonu » 29.05.2012 17:58

Diablo mainittu kolmesti! Sattumaako? xD
HB kun gettasit ton 3-3:n.

Tri varmaan käytti sitä sen Eevee-pakkaboxia.
Turnauskausi 2010-2011:
68-43 [111 peliä] (61,26% W)
Pelatut turnaukset: 18 (4 BR, 8 CC, 5 STP, 1 SM)
Top-Cuttaukset: 5/18
[päivitetty 8.5.2011]
Avatar
Tonu
Helsingin keskustan liigavastaava
 
Viestit: 542
Liittynyt: 31.10.2010 15:39
Paikkakunta: Helsinki

Re: SM 2012: Stay Awhile and Listen

ViestiKirjoittaja dAcktor » 30.05.2012 01:12

Registeel kirjoitti:Minkälainen deckbox sulla oikein on? :p

http://i7.photobucket.com/albums/y296/W ... ction7.png

Kuvan oikean puoleinen on käyttämäni deckbox. Mielestäni yksi hienoimmista deckboxeista.

Tonu kirjoitti:Diablo mainittu kolmesti! Sattumaako? xD

Shh... Diablo on vielä loottaamatta Infernolla... =P

Jäi tosta raportista plussat ja miinukset listaamatta. Voi olla, että jäävät päivittämättä...
Kuva
dAcktor
 
Viestit: 33
Liittynyt: 31.10.2010 16:48
Paikkakunta: [insert]-avaruus

Re: SM 2012: Stay Awhile and Listen

ViestiKirjoittaja Mint Nature » 30.05.2012 19:06

Kai se nyt oli edes se pahvi mitä ajattelit laittaa pakkaan niin gigas ex =P
Valloitamme Mailman Kahvi kupilla.xp
Spoiler:
ökääh
Avatar
Mint Nature
Järvenpään Liiga-Leader
 
Viestit: 219
Liittynyt: 01.11.2010 16:23

Re: SM 2012: Stay Awhile and Listen

ViestiKirjoittaja dAcktor » 03.06.2012 18:34

Mint Nature kirjoitti:Kai se nyt oli edes se pahvi mitä ajattelit laittaa pakkaan niin gigas ex =P

Ai hitsi, täähän selittääkin mun tuloksen. Olisi pitänyt pelata Gigasta eikä pelkästään Gigas suojia. =P
Kuva
dAcktor
 
Viestit: 33
Liittynyt: 31.10.2010 16:48
Paikkakunta: [insert]-avaruus


Paluu Turnaustiedotteet ja -keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 16 vierailijaa

cron